Adolescents’ socio-digital engagement and its relation to academic well-being, motivation, and achievement

Abstract

This thesis examined how adolescents’ engagement with digital media is associated with academic and emotional functioning and the continuities and discontinuities between these two contexts. Towards that end, the gap hypothesis, that is, the hypothesis that students who prefer learning with digital media outside of school are less engaged in traditional school, was examined both cross-sectionally and longitudinally. The first aim was to determine the multidimensional structure of socio-digital participation orientations that students’ different digital activities reflect. The second aim was to examine the extent to which the orientations of socio-digital participation are related to academic and emotional functioning cross-sectionally and in different educational levels. The third aim was to examine the longitudinal relations of socio-digital engagement with academic well-being and achievement, especially focusing on the direction of the effects. This thesis consists of five original studies, which relied on interview data and larger scale questionnaire data.

The first main finding was that the variation in digital activities can be explained with a complex structure of socio-digital participation orientations, which appear to be consistent across different age groups. Of all forms of digital participation, youths reported spending the majority of their screen time engaging in friendship-driven digital social networking. However, some adolescents reported socio-digital engagement that reached out to a wider audience, building an extended network of developing expertise in the process. The second main finding was that there truly appeared to be a gap between adolescents’ digital and academic engagement. The results revealed that motivationally indifferent students were more likely to engage in social media and gaming. Students who preferred digital learning but did not have the chance to digitally engage at school experienced a decrease in school engagement over time. Moreover, cynicism towards school and feelings of inadequacy predicted increased engagement with social media and action gaming. The third main finding was that digital participation yields both demands and resources and that these are tied together via multiple processes. Social media engagement was cross-sectionally related to lower study engagement and/or to higher symptoms of burnout, especially exhaustion. Longitudinally, social media engagement and emotional exhaustion were reciprocally related at the within-person level; exhaustion predicted an increase in social media engagement and vice versa. In turn, knowledge-oriented digital engagement was cross-sectionally related to higher study engagement, and digital learning preference predicted higher schoolwork engagement over time.

To conclude, adolescents’ socio-digital engagement is fundamentally multidimensional and should be treated as such. The results showed support to the gap hypothesis, but the results also suggest that the manifestation of this gap is dependent on multiple factors, both individual and contextual. The gap might emerge because of out-of-school digital engagement that is not recognized in school or the gap might emerge due to problems in school leading to increased time spent with digital media. Intensive socio-digital engagement may also increase the daily psychological demands to such an extent that it hinders schoolwork, leading to symptoms of school burnout, but it can also increase the psychological resources supporting schoolwork given that congruence with academic practices is achieved.

Tämä väitöstutkimus tarkasteli nuorten digitaalisen osallistumisen ja koulunkäynnin välisiä yhteyksiä, keskittyen erityisesti ”kuilu-hypoteesin” tarkasteluun. Kuilu-hypoteesi perustuu väitteelle, jonka mukaan aktiivisesti vapaa-ajallaan digiteknologian parissa olevat nuoret kokisivat alhaisempaa kouluintoa. Tutkimuksen ensimmäinen päätavoite oli selvittää, minkälaisia sosio-digitaalisen osallistumisen taustalla olevia orientaatioita nuorten toiminta digitaalisen median parissa heijastelee. Toinen päätavoite oli tutkia miten nämä orientaatiot ovat yhteydessä akateemisen hyvinvointiin ja suoriutumiseen eri-ikäisillä nuorilla. Kolmas tavoite oli kartoittaa miten akateeminen hyvinvointi ja suoriutuminen ovat ajallisesti yhteydessä sosio-digitaaliseen osallistumiseen ja oppimiseen kolmen vuoden ajanjaksolla. Tämä väitöstutkimus koostuu viidestä osatutkimuksesta, joissa hyödynnettiin sekä haastatteluaineistoa että laajempia kyselyaineistoja.

Ensimmäinen keskeinen tulos tässä väitöstutkimuksessa oli, että nuorten sosio-digitaalinen osallistuminen on rakenteeltaan perustavanlaatuisesti moniulotteista, mikä oli tunnistettavissa samankaltaisesti eri-ikäisillä nuorilla. Toiminta sosiaalisessa mediassa oli tyypillisin ja eniten raportoitu osallistumisen muoto. Tästä huolimatta aineistossa oli myös nuoria, joiden sosio-digitaalinen osallistuminen oli syventynyt myös kattamaan laajempia kokonaisuuksia, heidän osallistumisensa sisälsi mm. omien taiteellisten teosten tuottamista ja jakamista, peliserverin ylläpitämistä sekä sitä kautta laajan oppimista tukevan verkoston osana toimimista.

Toinen päätulos tässä väitöstutkimuksessa oli kuilu-hypoteesin todentaminen. Tulokset osoittivat, että opiskelutavoitteiltaan välinpitämättömämmät nuoret osallistuvat aktiivisemmin sosiaalisessa mediassa sekä pelasivat digitaalisia pelejä intensiivisemmin. Ne opiskelijat, jotka olivat syventyneet teknologiavälitteiseen oppimiseen koulun ulkopuolella, mutta jotka samaan aikaan kokivat tarvetta hyödyntää digitaalista teknologiaa enemmän myös koulutyössä, kokivat kouluintonsa laskevan. Kyynisyyden kokeminen koulua kohtaan sekä riittämättömyyden tunteet oppilaana sen sijaan näyttivät ennustavan lisääntyvää sosiaalisen median käyttöä sekä toimintapelien pelaamista.

Kolmas päätulos tässä tutkimuksessa oli, että sosio-digitaalisen osallistuminen näyttää tarjoavan nuorille sekä voimavaroja että vaatimuksia. Alakoulussa ja lukiossa intensiivisempi osallistumisen sosiaalisessa mediassa oli yhteydessä joko alhaisempaan kouluintoon tai korkeampaan uupumukseen. Intensiivinen sosiaalisen median käyttö oli vastavuoroisessa yhteydessä uupumuksen kanssa yli ajan, molemmat ennustivat toisiaan. Toisaalta, tietosuuntautunut digitaalinen osallistuminen näytti tuottavan voimavaroja; se oli yhteydessä korkeampaan kouluintoon ja suuntautuminen teknologiavälitteiseen oppimiseen ennusti lisääntyvää kouluintoa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että nuorten sosio-digitaalinen osallistuminen on moniulotteista ja ruutuajan käsitteestä tulisi luopua. Tulokset antoivat tukea kuilu-hypoteesille, mutta myös osoittivat ilmiön olevan monimutkainen. Kuilu saattaa revetä, mikäli koulun ulkopuolella hankittua osaamista ei tunnisteta koulussa, mutta yhtä hyvin se voi syntyä seurauksena vieraantumiselle koulun käytännöistä. Intensiivinen sosio-digitaalinen osallistuminen saattaa kuormittaa nuorta, lisäten psykologisia vaatimuksia johtaen uupumukseen. Toisaalta se voi myös tarjota voimavaroja jotka tukevat koulutyötä, mikäli nuoren koulun ulkopuoliset käytännöt sopivat yhteen koulun käytäntöjen kanssa.