ENDOSCOPIC TREATMENT OF MINOR BILIARY INJURY, PREVENTION AND EASY DIAGNOSIS OF POST-ERCP PANCREATITIS, AND PREDICTION OF SEVERE ACUTE PANCREATITIS

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5499-6
Title: ENDOSCOPIC TREATMENT OF MINOR BILIARY INJURY, PREVENTION AND EASY DIAGNOSIS OF POST-ERCP PANCREATITIS, AND PREDICTION OF SEVERE ACUTE PANCREATITIS
Author: Rainio, Mia
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine, Vatsakeskus
Doctoral Program in Clinical Research
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2019-11-22
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5499-6
http://hdl.handle.net/10138/305629
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: The primary therapeutic options in minor biliary injury (BDI) after cholecystectomy are endoscopic sphincterotomy (ES) only or with stenting (EST). Non-steroidal anti-inflammatory drugs (NSAIDs) are recommended agents in prevention post-endoscopic retrograde cholangiopancreatography (ERCP) pancreatitis (PEP). The diagnosis is based on plasma or serum amylase analyses. The feasibility of a quicker but rarely used urine trypsinogen-2 (T-2) dipstick method in ERCP unit has not been properly explored.Acute pancreatitis (AP) varies in severity, from mild AP resolving within days to a severe form (SAP) with organ dysfunction (OD). Most ODs develop after hospital admission. Early recognition of these patients would allow the initiation of maximal intensive care. The aims of this study were (I) to explore whether ES or ES with stenting is superior in minor (Amsterdam type A) bile duct leaks, (II) to evaluate if rectal diclofenac has a prophylactic effect in PEP in an ERCP unit with low PEP rate, (III) to explore the urine T-2 dipstick test in detecting PEP, and (IV) to explore whether serum SPINK1, trypsinogens 1 to 3 (T-1, T-3) and a complex of trypsin-2 and α₁-antitrypsin (trypsin-2-AAT), can predict the development of SAP in patients without OD at hospital admission. In this study, all the patients were referred to Helsinki University Hospital (HUH) Abdominal Centre between 2004 and 2018. In study I, 71 ERCP-patients with minor bile leak (Amsterdam type A) and native papillae were grouped into ES group (ES group, n=50) and ES with stenting group (EST group, n=21). In study II, 1,000 ERCP patients with 100 mg rectal diclofenac formed the diclofenac group (DG), and 1,000 patients without rectal diclofenac served as a control group (CG). In study III, 400 ERCP patients with native papilla and without AP were tested with a dipstick test before, and 4 and/or 24 h after ERCP. In study IV, 239 patients admitted to the HUH emergency room due to AP, SPINK1, T-1, T-2 and T-3, and a trypsin-2-AAT, plasma pancreas specific amylase or amylase, creatinine, and C-reactive protein (CRP) were measured 0-12 h after admission to hospital. Study I found no difference in outcomes in the ES and EST groups in the primary healing rate in a high- or low-grade leak. In study II, the incidence of PEP was 2.8% in both DG and CG groups, and there was no difference between the groups in the severity of PEP or in the effect of diclofenac in higher-risk subgroups. In study III, a urine T-2 dipstick test in the diagnosis of PEP was highly accurate when evaluated with abdominal pain symptoms. In study IV, serum levels of SPINK1, T-1, T-2, trypsin-2-AAT, and creatinine correlated on admission with the severity of AP. SPINK1 was the most accurate predictor for development of SAP. In conclusion, ES seems to be equal to ES and stenting in the treatment of Amsterdam type A bile duct leaks. In a centre with a low risk of PEP, rectal diclofenac showed no preventive effect. In diagnostics of pancreatitis, a negative urine T-2 dipstick test rules out PEP 4h after ERCP, while a positive test with abdominal pain symptoms accurately reveals PEP. In assessing AP patients without OD at the time of hospital admission, SPINK1 appears to be a useful predictor of SAP.Endoskooppisella sappi- ja haimatien kuvaustoimenpiteellä (ERCP) voidaan hoitaa mm. sappitiehytvaurioita. Haimatulehdus on pelätty seuraus ERCP toimenpiteestä. Tutkimuksessa selvitetään ERCP toimenpidettä sappirakonpoiston jälkeisen sappitievaurion hoidossa sekä ERCP-toimenpiteen jälkeisen haimatulehduksen ehkäisyä ja haimatulehduksen diagnostiikkaa. Lievissä sappirakonpoiston jälkeisissä sappitievaurioissa eurooppalaiset ERCP-hoitosuositukset suosittavat sappiteiden kanavoimista muovisella proteesiputkella. Selvitimme lievän sappitiehytvuodon hoidon onnistumista sappitien suuaukon sulkijalihaksen katkaisulla tai sulkijalihaksen katkaisun lisäksi sappitien sisäisien muovisen proteesiputken laitolla. Eurooppalaisen hoitosuosituksen mukaisesti ennen ERCP toimenpidettä tulisi kaikille potilaille antaa peräsuoleen annosteltavaa diclofenaakkia ehkäisemään haimatulehdusta. Suositukset perustuvat suuren haimatulehdusriskin potilailla tehtyihin tutkimuksiin. Selvitimme, onko diklofenaakilla vaikutusta haimatulehduksen esiintyvyyteen matalan haimatulehdusriskin keskuksessa. Vertasimme 1000:n potilaan ryhmää jotka olivat saaneet diclofenaakkia ennen ERCP tutkimusta ja 1000:n potilaan ryhmää ilman diclofenaakkia. Haimatulehduksen diagnostiikassa nopea virtsan trypsinogeeni-2 liuskatesti on verestä mitattavaa amylaasia houkuttelevampi kajoamattomuutensa ja halpuutensa vuoksi. Selvitimme 400 potilaan aineistolla voidaanko liuskatestillä korvata amylaasitutkimus ERCP:n jälkeisen haimatulehduksen diagnosoimisessa. Haimatulehduksen vaikeusasteen ennustaminen on vaikeaa ja sopiva diagnoosimenetelmä puuttuu. Vakavaa haimatulehdusta sairastavat potilaat tulisi tunnistaa varhain ja ohjata teho-osastolle, jotta elinvaurioiden kehittymistä voitaisiin ehkäistä. Selvitimme 239 potilaan aineistolla, voidaanko sairaalaan ensiavussa seerumin merkkiaineilla (trypsinogeeni 1, 2 ja 3, SPINK-1 tai trypsiini-2 ja α₁-antitrypsiini-kompleksi) ennustaa vakavan haimatulehduksen kehittymistä. Tavoitteena oli löytää ajoissa tehohoitoa tarvitsevat potilaat. Johtopäätökset: Huomasimme että lievän sappitievaurion hoidossa yksinkertainen sappitien sulkijalihaksen halkaisu on yhtä hyvä hoitomuoto sappitievaurion hoidossa kuin nykysuositusten mukainen sappitien sisäisen proteesiputken asennus. Diclofenaakki ei vähentänyt haimatulehduksen esiintyvyyttä laajassa potilasaineistossamme. Virtsan trypsinogeeni-2 liuskatestillä arvioitaessa vatsakivun kanssa voi todeta luotettavasti haimatulehduksen 4 h ERCP tutkimuksen jälkeen. SPINK1 ennustaa tutkituista merkkiaineista parhaiten (50% herkkyydellä ja 96% tarkkuudella) elinvaurion ja vaikean haimatulehduksen kehittymisen.
Subject: Lääketiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
ENDOSCOP.pdf 888.0Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record