| dc.description.abstract |
Tutkielmassa tarkastelen Istanbulin ja Ankaran kaupungeissa vaikuttavien keskiluokkaisten ympäristötoimijoiden asemaa Turkin ympäristöpolitiikassa. Tutkin tapoja, joilla nämä ympäristötoimijat ovat voineet vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan vuoden 2013 Gezi-protestien jälkeen, aikana, jolloin autoritäärisyys ja neoliberalistinen kehityskeskeisyys, ns. neoliberalistinen developmentalismi, määrittävät pitkälti Turkin politiikkaa. Tutkimukseni kontribuoi ajankohtaiseen ja tärkeään keskusteluun kansalaisyhteiskunnan ja ympäristötoimijoiden nykyisistä ja tulevista rooleista ja toimintamahdollisuuksista, niin Turkissa kuin muissakin epädemokraattisissa maissa.
Tutkimuskysymyksiäni ovat 1) Miten neoliberalistinen ja kehityskeskeinen poliittinen päätöksenteko sekä autoritäärisyys ovat vaikuttaneet ympäristöpolitiikkaan Turkissa?; 2) Miten kaupungeissa työskentelevät ympäristötoimijat ovat pystyneet toimimaan Turkin autoritäärisen hallituksen harjoittaman neoliberalistisen ja kehityskeskeisen poliittisen ja taloudellisen agendan kontekstissa vuosien 2013-2018 aikana?
Tutkin kriittisen teorian keinoin sitä, miten Turkissa vallitsevat neoliberalistiset kehityskeskeiset ja autoritääriset sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset rakenteet vaikuttavat ympäristötoimijoiden mahdollisuuksiin toimia ympäristön hyväksi. Tämä tutkimus osoittaa, että hegemonisesta vallankäytöstä huolimatta nämä toimijat ovat vaikuttaneet ympäristöpolitiikkaan luovimalla ennalta-arvaamattomissa ja uhkaavissa valtion ja yhteiskunnan välisissä olosuhteissa. Toimijat pyrkivät luomaan tilaa ympäristötoiminnalle ja hegemoniaa haastavalle keskustelulle sekä pitämään kansalaisyhteiskuntaa elossa kontekstissa, jossa suurin osa kansalaisjärjestöistä on lopetettu tai peloteltu hiljaiseksi. Tutkielman teoreettisena päämääränä on ollut pohtia, miten kriittinen teoria osoittaa ja selittää sitä, miten Turkin hallitus on onnistunut rakentamaan hegemoniaansa ja miten kansalaisyhteiskunta on vastannut siihen.
Tutkimusaineistoni koostuu 14 teemahaastattelusta sekä tuoreesta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Tutkimustani varten haastattelin kaupungeissa toimivia keskiluokkaisia järjestöjen ja yhdistysten työntekijöitä, aktivisteja, vapaaehtoisia, dokumentaristeja sekä luennoitsijoita. Käytän kriittistä teoriaa analyyttisenä metodologisena pohdiskelun välineenä urbaanin Turkin ympäristötoimijoiden ja niiden olosuhteiden tutkimiseen, joiden puitteissa ympäristötoimijat suojelevat ja tutkivat luontoa, protestoiva ja informoivat yhteiskuntaa ympäristöasioista.
Tutkimustulokseni osoittavat, että Turkin autoritäärisesti toimivan poliittisen ja taloudellisen eliitin harjoittaman politiikan neoliberalistinen ja kehityskeskeinen luonne 1) vahingoittaa luonnonympäristöjä huomattavasti, vaikeuttaa ihmisten elinoloja ja harjoittaa ympäristöpolitiikkaa tukeakseen omia intressejään 2) rajaa ympäristöjärjestöjen ja aktivistiryhmien mahdollisuuksia osallistua ympäristöä koskevaan poliittiseen päätöksentekoon sekä ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Vaikka yllämainitut olosuhteet vähentävät kansalaisyhteiskunnan toimijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristön tilaan mielivaltaisten lakien ja toimenpiteiden, rahoituksen ja yhteistyön puutteen sekä itsesensuurin takia, moni heistä on löytänyt tapoja toimia näissä vaikuttamisen, aktivismin ja suojelun kapenevissa tiloissa. Voidaankin päätellä, ettei vuoden 2013 Gezi-protestien jälkeinen Turkin konteksti eivätkä muutkaan samankaltaiset olosuhteet välttämättä estä ympäristötoimijoita jatkamasta vaikuttavien tapojen etsimistä ja vaikuttamista kehityspoliittiseen päätöksentekoon. Kriittisen teorian menetelmät auttavat haastamaan vallitsevan tilan ja huomamaan uusia mahdollisuuksia ympäristötoimijoille tässä autoritäärisessä kontekstissa. |
fi |
