Kohti kulttuurisesti kestävää kasvatusta : Kulttuurisesti kestävän kasvatuksen määrittyminen ja siihen liittyvät tulevaisuuden tarpeet

Abstract

This PhD study explores the definitions and education and development needs of culturally sustainable education. The normative role of the Finnish national core curriculum is also examined, as the curriculum requires and enables culturally sustainable education. As the normative documents on education require education to be culturally sustainable without determining what cultural sustainability means, the research question of this PhD study was formulated as “What is the definition of culturally sustainable education and what are the future needs linked to it in the field of normative education?”

The definition of cultural sustainability in education is explored in this study by looking into conceptions of cultural sustainability collected through expert questionnaires and focus group engagement. The education and development needs of culturally sustainable education are evaluated by using the theory of just sustainabilities (Agyeman 2013). The first phase of data collecting focused on the expert conceptions and the second phase focused on the day-care worker conceptions. In addition, the pedagogy and the objectives of culturally sustainable education included in the Finnish national core curriculum were explored in this study.

In this PhD study the definition of culturally sustainable education is formulated. Culturally sustainable education includes creativity, cultural customs, cultural heritage and an awareness of history, cultural landscapes, interaction between generations, internationality, locality as well as multiculturalism and diversity in education. From the pedagogical point of view, key elements of culturally sustainable education include supporting the identity process of the pupil, protecting and enabling the realization of cultural rights, taking into account culture on the local, national and global levels, having a comprehensive outlook on sustainability and considering recognition, human potential, cultural inclusion and transdisciplinarity as well as inclusive spaces and conventions (Laine 2016a, 2017).

The results of this study also show that among experts the comprehensiveness of sustainability, interdisciplinarity and the need for co-operation, communication and teacher education were considered the most pivotal education and development needs. Among day-care workers, problems concerning the organization of work, work environment and attitudes along with educational needs concerning heritage and multiculturalism were considered the most pivotal education and development needs. The results from the data were compared to Agyeman’s theory of just sustainabilities. The theory broadens and deepens the views on education and development needs by paying attention to concepts such as human potential, recognition and cultural inclusion. Additionally the analysis of the national core curriculum shows that the objectives of culturally sustainable education are present in the normative guidance of education. On the other hand, from the pedagogical perspective, recognition, cultural inclusion and a more comprehensive view of sustainability should be taken more fully into consideration. This way the national core curriculum’s claim of cultural sustainability could be achieved.

Keywords: national core curriculum, sustainability education, sustainable development, culturally sustainable development, culturally sustainable education, cultural sustainability, just sustainabilities, cultural identity

Tämä artikkeliväitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Tutkin kulttuurisesti kestävän kasvatuksen saamia sisältökuvauksia, kulttuurisesti kestävän kasvatuksen sisältöihin liittyviä koulutus- ja kehittämistarpeita sekä perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman roolia normatiivisena kulttuurisesti kestävän kasvatuksen edellyttäjänä ja mahdollistajana. Aiheen tutkiminen on merkittävää ja ajankohtaista, sillä kasvatusta ja opetusta ohjaavat normatiiviset asiakirjat edellyttävät kasvatuksen olevan kulttuurisesti kestävää määrittämättä kuitenkaan mitä tällä tarkoitetaan.

Tutkimus tuotti kulttuurisesti kestävän kasvatuksen sisältökuvauksen, jonka mukaan kulttuurisesti kestävä kasvatus sisällyttää opetukseen kansainvälisyyden, kulttuuriperinnön ja historiatietoisuuden, kulttuuriympäristöt, luovuuden, monikulttuurisuuden ja moninaisuuden, paikallisuuden, sukupolvien välisyyden sekä tapakulttuurin. Kulttuurisesti kestävää kasvatusta edistävän pedagogiikan määrittelemiseksi täydennän sisältökuvausta kulttuurisesti kestävän kasvatuksen koulutus- ja kehittämistarpeiden analyysin avulla. Koulutus- ja kehittämistarpeiden määrittely nostaa esiin kulttuuri-identiteetin tukemisen, kulttuuristen oikeuksien turvaamisen ja mahdollistamisen, kulttuurin huomioimisen paikallisella, kansallisella ja globaalilla tasolla, kokonaisvaltaisen näkemyksen kestävyydestä, rekognition ja inhimillisen potentiaalin huomioimisen, kulttuurisen inkluusion ja inklusiiviset käytänteet ja tilat, sekä poikkitieteellisyyden ja yhteistyön merkityksen keskeisiksi kulttuurisesti kestävän pedagogiikan osa-alueiksi. (Laine 2016a & 2017) Lisäksi tutkimuksessa osoitetaan, että kulttuurisesti kestävän kasvatuksen sisältötavoitteet ovat esillä perusopetuksen normatiivisessa ohjauksessa. Sen sijaan pedagogiikan näkökulmasta perusopetuksessa tulisi huomioida erityisesti rekognitio, kulttuurinen inkluusio ja kokonaisvaltainen näkemys kestävyydestä, jotta opetussuunnitelman perusteiden perusopetukselle asettama vaatimus opetuksen kulttuurisesta kestävyydestä toteutuisi. (Laine 2019.)

Huomionarvoista on, että tutkimuksen tuottamalla kulttuurisesti kestävän kasvatuksen sisältökuvauksella ei pyritä luomaan pysyvää tai muuttumatonta määritelmää kulttuurisesti kestävästä kasvatuksesta. Tavoitteena on formaalin kasvatuksen edustajien ja asiantuntijoiden näkökulmasta tarpeellinen ja käytettävissä oleva, tässä ajassa relevantti määrittely. Teoreettisesta näkökulmasta tässä tutkimuksessa esitelty kulttuurisesti kestävän kasvatuksen sisältökuvaus ja pedagogisten näkökulmien määrittely lisää syvyyttä kulttuurisen kestävyyden tutkimukseen, mutta myös kasvatusta ohjaavien normatiivisten asiakirjojen ja pedagogiikan kehittämiseen. Kehittämistä tarvitaan, sillä kuten opetussuunnitelman analyysi osoittaa, toiseuden tunnistamiseen ja toiseuttamiseen liittyvä tematiikka on edelleen vierasta normatiivisten tekstien tasolla. Esimerkiksi opetussuunnitelman verbivalinnat korostavat omalta osaltaan ulkopuolista, etääntynyttä suhdetta kulttuuritietouteen ja ”toisiin”. Huomio on merkittävä myös kestävän tulevaisuuden näkökulmasta: henkilö tai yhteisö voi kokea kulttuurista sivuuttamista, joka puolestaan vähentää motivaatiota toimia kestävyyttä edistävästi.

Asiasanat: opetussuunnitelma, kestävä kehitys, kestävän kehityksen kasvatus, kulttuurisesti kestävä kehitys, kulttuurisesti kestävä kasvatus, oikeutettu kestävyys