Epäilemisen merkitys : Epäillä-sanueen polaarinen kaksihahmotteisuus kiellon ja kielteisyyden semantiikan peilinä

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5879-6
Title: Epäilemisen merkitys : Epäillä-sanueen polaarinen kaksihahmotteisuus kiellon ja kielteisyyden semantiikan peilinä
Author: Salminen, Jutta
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts
Doctoral Programme in Language Studies
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020-03-20
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5879-6
http://hdl.handle.net/10138/312218
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: This study examines the auto-antonymy of the Finnish verb epäillä and its nominal derivatives epäily and epäilys. This is referred to as polar ambiguity in the study, meaning that the assessment expressed with the examined lexemes may incline either to negation (e.g. epäile-n projekti-n onnistumis-ta, epäillä-1SG project-GEN success-PAR ‘I doubt the success of the project’) or to affirmation (e.g. epäile-n vilppi-ä, epäillä-1SG deceit-PAR, ‘I suspect that deceit has taken place’). Furthermore, the interpretation of the lexemes under study often involves evaluative negativity (e.g. the unfavorableness of the complement proposition). This meaning aspect is examined and shown to be linked to the polar variation, that is, whether an epäillä expression is affirmation-inclining or negation-inclining. Moreover, evaluative negativity receives a prominent role in tokens lacking a clear polar inclination. This phenomenon becomes evident especially in the analysis of the nouns. The study draws on a usage-based theoretical framework and utilizes the ideas of meaning construal developed in Cognitive Linguistics. Following the methodological interpretation of the usage-based model, the analysis is based on corpus data. The examination of the verb epäillä relies on a data set compiled from several corpora and divided into three periods: Old Finnish data (263 tokens, approx. 16th to 18th c.), Early Modern Finnish data (1231, approx. 19th c.), and Modern Finnish data (500, approx. 20th c. to present). The analysis of the nouns draws from the HS.fi News Comment Corpus illustrating Modern Finnish use (epäily: 603, epäilys: 173). The methodological core of the study lies in a qualitative contextual meaning analysis. In addition, quantitative collocational analysis is applied in the examination of the nouns. In the study, the synchronic variation in the usage of the verb epäillä as well as the diachronic changes in its polar meaning are examined. The main analytic units are complement constructions, i.e. combinations of the verb and its complement (e.g. an että ‘that’ clause or a NP object). The diachronic analysis shows that especially in the constructions with an että clause and the corresponding non-finite complement, the typical interpretation has changed from negation-inclining to affirmation-inclining during the history of written Finnish. In addition to the change and variation analysis, the usage patterns of epäillä are set in proportion to the syntagmatic behavior of inherently negative verbs in general. This analysis shows how a double negative (epäillä että ei ‘doubt that not’) can develop as a functionally motivated construction. Finally, the division of labor of the two nominal derivatives is under examination: although in a suitable context they are both capable of affirmation- and negation-inclining meanings, the data show specialized tendencies for both epäily and epäilys. The analysis of the polar ambiguity is based on two schemata indicating the role of the complement: target and content schema. In the target schema, the complement is in the scope of negation deriving from the inherently negative epäillä lexeme (verb or noun), whereas in the content schema no scope relation exists, as the complement verbalizes the thought or words of the one who doubts/suspects. The construction receives then an affirmation-inclining interpretation, in case the content complement itself contains no indication of negation. In this study, the two schemata serve mainly as a tool for analyzing the polar ambiguity of epäillä lexemes. They are, however, shown to be applicable also more broadly to the analysis of varying syntagmatic behaviors of different predicates. Finally, as the epäillä lexemes may receive the interpretation of both negation and evaluative negativity, the semantics of these words sheds light on the mutual relation of the named meaning concepts: the meaning variation both illustrates the intertwined nature of negation and e-negativity in language use and shows the importance of their conceptual differentiation. Keywords: cognitive semantics, auto-antonymy, polarity, negation, evaluative negativity, semantics of complementationTämä tutkimus käsittelee suomen kielen epäillä-verbin ja sen nominijohdosten epäily ja epäilys autoantonyymista eli itsevastakohtaista merkitystä. Ilmiötä kutsutaan tutkimuksessa polaariseksi kaksihahmotteisuudeksi, mikä viittaa siihen, että epäillä-lekseemeillä ilmaistu arvio voi suuntautua joko kieltoon (epäilen projektin onnistumista ’projekti ei ehkä/todennäköisesti onnistu’) tai myöntöön (epäilen vilppiä ’vilppiä on ehkä/todennäköisesti tapahtunut’). Lisäksi merkitysanalyysissa käsitellään epäillä-lekseemien tulkintaan usein sisältyvää evaluoivaa kielteisyyttä, joka myös kytkeytyy polaarisen suunnan variaatioon eli siihen, onko ilmaus myöntö- vai kieltosuuntainen. Evaluoiva merkitys nousee lisäksi keskeiseen rooliin silloin, kun epäilemisellä ei ole selkeää suuntaa, mikä tulee näkyväksi erityisesti epäily- ja epäilys-nominien analyysissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on käyttöpohjainen ja siinä hyödynnetään kognitiivisen kielentutkimuksen näkemyksiä kielellisen merkityksen rakentumisesta. Metodologisen käyttöpohjaisuuden mukaisesti analyysi poh-jautuu korpusaineistoon. Epäillä-verbin analyysissa käytetään useista korpuksista koottua ajallisesti kolmia jakautuvaa aineistoa: vanhan kirjasuomen aineisto (263 esiintymää), varhaisnykysuomen aineisto (1231 es.) ja nykysuomen aineisto (500 es.). Epäily(s)-nominien analyysi pohjautuu nykysuomea sisältävään HS.fi-uutiskommenttiaineistoon (epäily: 603, epäilys: 173). Käytettyjen metodien ytimen muodostaa aineiston kontekstuaalinen laadullinen merkitysanalyysi. Nominianalyysissa hyödynnetään myös kvantitatiivista kollokaattianalyysia. Tutkimuksessa tarkastellaan epäillä-verbin käyttövariaatiota synkronisesti sekä muutoksia verbin polaarisen tulkinnan määräytymisessä. Analyysiyksikkönä on epäillä-verbin ja sen täydennyksen (esim. että-lause tai NP-objekti) muodostama kokonaisuus: täydennyskonstruktio. Diakroninen tarkastelu osoittaa, että erityisesti että-lauseen ja referatiivirakenteen sisältävien konstruktioiden tyypillinen tulkinta on muuttunut kirjoitetun suomen historian aikana kieltosuuntaisesta myöntösuuntaiseen. Muutos- ja variaatioanalyysin lisäksi tutkimuksessa suhteutetaan epäillä-verbin käyttökonventiot inherentisti kielteisten verbien syntagmaattiseen käyttäytymiseen yleisesti. Tutkimus havainnollistaa, kuinka kaksoiskielto (epäillä että ei) voi kehittyä funktionaalisesti motivoiduksi rakenteeksi. Lopulta tarkastelussa on myös epäillä-verbin polaarisen kaksihahmotteisuuden perineiden nominijohdosten epäily ja epäilys merkitystyönjako: vaikka molemmat lekseemit voivat sopivassa konteksteissa saada sekä kielto- että myöntösuuntaisen tulkinnan, osoittaa analyysi kullekin lekseemille tyypillisiä käyttöjä jaetusta polysemiasta. Polaarisen kaksihahmotteisuuden analyysi kiteytyy kahteen täydennysten rooleihin perustuvaan pääskeemaan: kohdeskeemaan ja sisältöskeemaan. Kohdeskeemassa epäillä-lekseemin inherentti kielto eli leksikaaliseen merkitykseen yhdistyvä kieltomerkitys ottaa täydennyksen vaikutusalaansa. Sen sijaan sisältöskeemassa ei ole kiellon vaikutusalaa, vaan täydennys eksplikoi epäilyn eli kielentää sen, mitä epäilijä sanoo tai ajattelee. Tällöin ilmaus tulkitaan myöntösuuntaisesti, jos täydennys itse ei ole kieltotulkintainen (kieltolause tai kieltoa implikoiva alisteinen kysymys). Kohde- ja sisältöskeema palvelevat tutkimuksessa ennen kaikkea epäillä-lekseemien variaation selittämistä. Niiden osoitetaan kuitenkin soveltuvan myös laajemmin predikaattien syntagmaattisen käyttäytymisen analyysiin. Lisäksi koska epäillä-verbin ja epäily(s)-nominien merkitykseen voi sisältyä paitsi kielto myös evaluoiva kielteinen sävy, valottaa näiden lekseemien semantiikka myös kyseisten merkityskäsitteiden keskinäistä suhdetta: tutkittava merkitysvariaatio sekä havainnollistaa kiellon ja evaluoivan kielteisyyden yhteenkietoutuneisuutta kielen käytössä että osoittaa niiden käsitteellisen erottamisen keskeisyyden. Avainsanat: kognitiivinen semantiikka, autoantonymia, polaarisuus, kielto, evaluoiva kielteisyys, täydennysten semantiikka, komplementaatioYleistajuinen tiivistelmä Sanat epäillä ja epäily ovat mediassa toistuvasti esillä: kun jotakuta epäillään rikoksesta (rikosepäily), ’on mahdollisesti tapahtunut rikos’. Näillä sanoilla on kuitenkin myös päinvastaista käyttöä: kun oikeudessa syyllisyydestä jää varteenotettava epäily ’syytetty ei ehkä olekaan syyllinen’ (vrt. reasonable doubt, rimligt tvivel). Nämä termit on tärkeää pystyä erottamaan toisistaan, ja se edellyttää epäilemisen kaksihahmotteisuuden ymmärtämistä. Sanat ovat luonnostaan monimerkityksisiä, mikä yleisesti ottaen joustavoittaa kielen käyttöä. Toisaalta myös merkitysten vertautuminen vastakohtiinsa on kielessä ja ajattelussa keskeinen ja luonnollinen ilmiö. Alun esimerkki havainnollistaa, että kun moni- ja vastakkaismerkityksisyys yhdistyvät, eli kun yhdellä sanalla on vastakohtaisia merkityksiä, voi se kuitenkin tuottaa jopa haasteita ymmärtämiselle. Tämä tutkimus käsittelee itsevastakohtaista verbiä epäillä ja sen johdoksia epäily ja epäilys, joita kaikkia käytetään sekä epävarman kiellon (epäilen projektin onnistumista ’ei varmaan onnistu’) että epävarman myönnön ilmaisuun (epäiltiin vilppiä ’vilppiä on varmaan tapahtunut’). Kyseenalaistava merkitys näkyy myös usein, kun se itse kielletään: ei ole epäilystäkään ’ei kyseenalaistusta → on varmaa’. Tutkimus selvittää, kuinka epäilemisen polaarinen suunta (’kyllä’ vai ’ei’?) määräytyy kielen käytössä. Kielellinen konteksti on tällöin avainasemassa: jos esimerkiksi on puhe positiivisesta asiasta (onnistuminen), kääntyy suunta kieltoon, kun taas negatiivinen asia (vilppi) kääntää suunnan myöntöön. Ilmaukseen sisältyy siis usein arvottava kielteinen sävy, jonka suhdetta varsinaiseen kieltomerkitykseen tutkimus myös valottaa. Toisaalta tulkintaan vaikuttaa se, onko kyseessä uusi vai jo mainittu asia: Jos epäillä-verbillä reagoidaan edellä mainittuun kysymykseen, ilmaistaan epävarmaa kieltoa (Tuleeko hän? – Epäilen), kun taas uuden asian esiin tuonti suuntautuu myöntöön (jos epäilee jotain hämärää…). Nykykielen variaation lisäksi tutkimus käsittelee epäillä-verbin käytön muutoksia vanhasta kirjasuomesta (1500-luvulta alkaen) nykypäivään. Keskeinen kehityssuunta on kieltosuuntaisen tulkinnan (’hän ei varmaan tule’) saavien tapausten väheneminen ja myöntösuuntaisten (’hän varmaan tulee’) lisääntyminen. Tämä kehitys näkyy että-lauseiden ja niitä vastaavien Epäilen hänen tulevan -tyyppisten rakenteiden kanssa. Rakenteen muoto ei silti yksin määrää epäilemisen suuntaa. Tutkimus perustuu kirjallisiin aineistoihin, joissa havaittavat systemaattisuudet viittaavat siihen, että kielenkäyttäjät hallitsevat epäillä-sanojen melko kompleksitkin tulkintamekanismit oletettavasti varsin intuitiivisesti. Laajempi konteksti on kuitenkin usein tarpeen ilmauksen ymmärtämiseksi, joten ilman riittävää kontekstia, esim. puheessa tai chatissä, myös väärinymmärryksiä saattaa syntyä.
Subject: suomen kieli
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
EPÄILEMI.pdf 855.5Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record