Hyväksikäyttö vs. rajoitussäännös : hovioikeuskäytäntö lapsiin kohdistuvissa hyväksikäyttörikoksissa 2016-2019

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202004281980
Title: Hyväksikäyttö vs. rajoitussäännös : hovioikeuskäytäntö lapsiin kohdistuvissa hyväksikäyttörikoksissa 2016-2019
Author: Järvinen, Salla
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202004281980
http://hdl.handle.net/10138/314573
Thesis level: master's thesis
Degree program: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma
Master's Programme in Law
Magisterprogrammet i rättsvetenskap
Specialisation: Rikosoikeus
Criminal Law
Straffrätt
Abstract: Hyväksikäyttörikokset ja seksuaalilainsäädäntö ylipäänsä on viime vuosien aikana herättänyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua niin mediassa kuin oikeusoppineidenkin kesken. Erityisesti nuoriin kohdistuvat ja nuorten väliset seksuaalirikokset jäävät kuitenkin usein vähemmälle huomiolle kuin laadultaan huomattavasti vakavammat ja laajemmat, selvästi aikuisen toimesta tehdyt hyväksikäyttökokonaisuudet. Lainsäädännön kiristämistä vaadittaessa ei näin ollen välttämättä kiinnitetä huomiota siihen, mitä esimerkiksi rangaistusten ankaroittaminen tarkoittaisi nuorten rikostentekijöiden tai rikoksesta epäiltyjen osalta. Tutkimuksen keskeisenä kysymyksenä on nk. rajoitussäännöksen soveltamisala, eli milloin kyseessä katsotaan olevan nuorten välinen seksuaalinen kanssakäyminen, toisaalta milloin vanhemman osapuolen katsotaan teollaan syyllistyvän nuoremman osapuolen hyväksikäyttöön. Soveltamisalan arviointi on ongelmallista ensinnäkin seksuaalirikoksille tyypillisen välittömän näytön puuttumisen takia. Näyttö perustuu pääosin osapuolten kokemuksiin ja kertomuksiin. Lisäksi arvioitavat kvalifiointiperusteet eli tuomitsemisen kannalta merkitykselliset seikat ovat (laskennallinen ikäero poislukien) laadultaan hyvin abstrakteja: seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja sen loukkaaminen sekä henkinen ja ruumiillinen kypsyys ja siinä havaittavat eroavaisuudet osapuolten välillä. Lainsäädäntö itsessään sisältää myös kahden oikeushyvän osittaisen ristiriidan: lapsen etu ja yleinen suojeluntarve sekä yksilön seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Kysymyksen ongelmallisuutta lisää entisestään se, että Korkeimman oikeuden kannanottoja on vähän. Lainsäädäntö on rajoitussäännöksenkin osalta muuttunut viime vuosikymmenen aikana, minkä lisäksi oikeuskäytäntö on muokannut sen soveltamisalaa ja seksuaalirikoksiin suhtautumista ylipäänsä. Muutoksia on tullut esimerkiksi näyttökysymysten ratkaisemiseen ja vastaajan vaihtoehtoisen tapahtumakulun esittämiseen ja alle kahden vuoden rangaistusten määräämiseen ehdottomana ehdollisen sijaan. Lisäksi seurustelusuhteen vaikutus arvioinnin kannalta on hämärtynyt ja selvästi murroksessa. Tutkielmaa varten on käyty läpi hovioikeuskäytäntöä vuosilta 2016-2019 ja pääpaino on niissä nuortenvälisissä suhteissa, joissa osapuolten tasavertaisuus on kriittisen arvioinnin kestävä. Tutkielmassa esitetään, että ratkaisukäytäntö on osittain ristiriitaista sekä eri kvalifiointiperusteiden sisällön ja itsenäisen arvioimisen kannalta että kvalifiointiperusteiden keskinäisen suhteen ja arvioinnin kannalta. Rajoitussäännöksen soveltumisen arvioinnin painopiste on vahvasti ikäerossa, vaikka lainsäädäntö perustuukin seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen. Myös lain tarkoittamalla tavalla suuri ikäero jää verrattain ristiriitaiseksi, minkä voidaan katsoa johtuvan suojeltavan oikeushyvän epäselvyydestä sekä osapuolten väliselle suhteelle annettavan merkityksen epävarmuudesta. Oikeushyväongelmallisuus vaikeuttaa myös seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisen arvioimista. Itsemääräämisoikeuden loukatuksi tulemisen arvioimista vaikuttaa toisaalta myös se, ettei tilanteissa välttämättä käytetä objektiivisesti havaittavaa pakottamista tai painostamista. Tutkielmassa havaitaan myös, ettei henkistä ja ruumiillista kypsyyttä pääsääntöisesti eroteta toisistaan, vaan kypsyyttä arvioidaan ”yhtenä”. Kypsyyttä koskevaa keskustelua ei pääsääntöisesti myöskään käydä, minkä katsotaan heikentävän sen asemaa muihin kvalifiointiperusteisiin verrattuna. Tutkielmassa esitetään, että ratkaisujen perusteluissa kiinnitettäisiin entistä näkyvämmin huomiota tasavertaisuuskriteeriin ja sen moninaisuuteen suhteessa ikään, kypsyyteen ja yleiseen elämänkokemukseen. Näin edistettäisiin soveltamisalan yhteneväisyyttä ja johdonmukaisuutta sekä turvattaisiin myös usein nuoren vastaajan asema.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record