Natural parenting in contemporary Russia : When ‘nature’ meets kinship

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6270-0
Title: Natural parenting in contemporary Russia : When ‘nature’ meets kinship
Author: Avdeeva, Anna
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts
Doctoral Programme in Gender, Culture and Society
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020-08-14
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6270-0
http://hdl.handle.net/10138/316260
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This monograph is an exploration of how natural parenting, one of the most radical forms of intensive mothering, is conceptualised, localised and circulated in the context of contemporary neo-conservative Russian society. The study investigates what this originally Western model of mothering has come to mean in paternalist Russia, where the official ideological opposition to capitalism and orientation towards gender equality has recently been replaced by a neo-traditionalist ideology. The study explores the assemblage of those elements that enable natural parenting but which, at the same time, obstruct its mass promotion in the discussed context. To address these issues, I explore the actors who are interested in natural parenting and their specificity, namely the extent and character of social, economic and cultural resources, their rationale and its basis, and analyse how they implement and reason natural parenting. The research is based on empirical data consisting of 51 semi-structured interviews conducted in 2015–2018 with Russian ‘natural’ mothers, residing in St. Petersburg, Moscow and Vologda. Apart from the semi-structured interviews, I conducted an in-depth reading of texts published on Russian Internet websites and in forums devoted to natural parenting. The analysis draws on Gender Studies and new approaches developed in the field of New Kinship and Family Studies, and conceptualises mothering following Marilyn Strathern’s idea of parenting as parents sharing body with their children ‘twice over’. This sharing implies the internalisation of parental knowledge about the world into the children and the actual sharing of the body through everyday routine practices of care. This approach, combined with the examination of macro-level factors such as Russian social policy and institutions related to parenting, reveals what natural parenting is about in the contemporary Russian context both at the personal level of its proponents and at the greater societal level. The results show that natural parenting ‘offers’ its proponents ‘new’ knowledge on childcare and parenting. According to this knowledge, which is based on post-modern ideas of happiness and therapeutic culture, somatic individualism, and a specific understanding of naturalness, the well-being of a child depends enormously on a tight emotional bond with the mother. The creation and maintenance of this bond requires long-term breastfeeding on demand, co-sleeping, and baby-wearing. These practices imply the mother’s permanent emotional involvement in childcare and physical presence close to the child, duly intensifying maternal physical and emotional care work. The ‘new’ knowledge as well as the intensity of maternal care promoted by natural parenting contradict the conventional form of Russian maternal childcare that has prevailed since the Soviet period, namely extended mothering. Following natural parenting knowledge of childcare, natural mothers distance or separate their own mothers and other kin from the immediate care of their children as they perceive the approach of elder kin to childcare as being ‘wrong’ and harmful. In so doing, natural mothers appropriate the care of their children and nuclearise their families. However, under conditions of insufficient state support for families and citizens with children, natural parenting is not that easily available to many Russians, who face the need to combine participation in the labour market with parenting and therefore share the care of their children with various social institutions such as daycares, nannies, and kinfolk. Therefore, the implementation of natural parenting becomes a choice, albeit heavily imposed by the dominant discourse of the ultimacy of the child’s well-being, and available only to those who possess a sufficient amount of social and cultural capital or economic resources.Tutkin väitöskirjassani, miten käsitykset kiintymysvanhemmuudesta muotoutuvat ja leviävät uuskonservatiivisessa venäläisessä nyky-yhteiskunnassa. Kiintymysvanhemmuus on yksi äärimmäisistä intensiivisen äitiyden muodoista ja tunnetaan Venäjällä nimellä luonnollinen vanhemmuus. Tarkastelen, miten tämä alun perin länsimainen äitiyden malli käsitetään autoritaarisessa valtiossa, jossa virallinen kapitalisminvastaisuus ja tavoite sukupuolten tasa-arvosta on vastikään korvattu uusvanhoillisella ideologialla. Tutkimuksessani perehdyn niihin tekijöihin, jotka mahdollistavat kiintymysvanhemmuuden harjoittamisen venäläisessä kontekstissa, mutta jotka samaan aikaan vaikeuttavat sen valtavirtaistumista. Lähestyn aihettani perehtymällä niihin syihin ja lähtökohtiin, joita kiintymysvanhemmuutta toteuttavilla ihmisillä on toiminnalleen sekä niihin sosiaalisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, joita heillä on käytössään. Analysoin, miten ihmiset ymmärtävät kiintymysvanhemmuuden ja toteuttavat sitä. Tutkimukseni empiirinen aineisto koostuu 51 puolistrukturoidusta haastattelusta. Olen haastatellut venäläisiä kiintymysvanhemmuutta harjoittavia äitejä Pietarissa, Moskovassa ja Vologdassa vuosina 2015–2018. Puolistrukturoitujen haastattelujen lisäksi olen analysoinut venäläisillä kiintymysvanhemmuuteen keskittyvillä internet-sivustoilla ja foorumeilla julkaistuja kirjoituksia. Analyysini ammentaa sukupuolentutkimuksen teorioista sekä sukulaisuuden ja perheen tutkimuksen aloilla käydyistä keskusteluista. Käsitteellistän äitiyttä seuraten Marilyn Strathernin teoriaa, jonka mukaan vanhemmilla on kaksinkertaisesti yhteinen keho lastensa kanssa. Strathernin ajatus yhteisestä kehosta merkitsee sekä vanhemman lapselle siirtämää tietoa maailmasta että varsinaista kehon jakamista jokapäiväisen hoivan käytännöissä. Teoreettinen lähestymistapani yhdessä venäläisen sosiaalipolitiikan ja vanhemmuutta säätelevien instituutioiden analyysin kanssa tuo näkyväksi, mistä kiintymysvanhemmuudessa on kyse nyky-Venäjällä niin sen puolestapuhujille kuin laajemmasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että kiintymysvanhemmuus tarjoaa sen harjoittajille uudenlaista lastenhoitoa ja vanhemmuutta koskevaa tietoa, joka pohjautuu postmoderneihin käsityksiin onnellisuudesta, terapiakulttuuriin, somaattiseen individualismiin, sekä tarkoin rajattuun käsitykseen luonnollisuudesta. Tämän uuden tiedon mukaan lapsen hyvinvointi riippuu huomattavasti syvästä tunnesuhteesta äidin kanssa. Tunnesuhteen luominen ja ylläpitäminen edellyttää pitkäaikaista lapsentahtista imettämistä, perhepedissä nukkumista ja lapsen kantamista kantovälineessä. Nämä käytännöt merkitsevät äidin sitoutuneen pysyvästi tunnetasolla lapsen hoitoon ja ruumiilliseen läheisyyteen lapsen kanssa, muokaten äitiyteen liittyvää fyysistä ja emotionaalista hoivatyötä huomattavasti intensiivisemmäksi. Tämä uusi tieto, kuten myös kiintymysvanhemmuuden edistämä intensiivinen äitiys ovat ristiriidassa perinteisen, Neuvostoliiton ajoista periytyvän venäläisen hoivan käytännön, naispuolisten sukulaisten kanssa jaetun lapsenhoidon, kanssa. Noudattaessaan kiintymysvanhemmuuden tuottamaa tietoa lastenhoidosta ja vanhemmuudesta kiintymysvanhemmuutta toteuttavat äidit etäännyttävät tai erottavat omat äitinsä ja muut sukulaisensa lastensa lähihoidosta, sillä he näkevät vanhempien sukulaisten tuottaman hoivan ”vääränlaisena” tai haitallisena. Tämän seurauksena kiintymysvanhemmuutta toteuttavat äidit ottavat lastenhoidon haltuunsa ja rajaavat perheensä ydinperhemalliin. Valtion riittämätön tuki lapsiperheille tuottaa kuitenkin olosuhteet, joissa kiintymysvanhemmuus ei ole mahdollista niille ihmisille, joiden on pakko yhdistää vanhemmuus palkkatyöhön. Palkkatyössä käyminen pakottaa jakamaan lasten hoivan esimerkiksi päiväkotien, hoitajien ja sukulaisten kanssa. Kiintymysvanhemmuuden harjoittamisesta tulee valinta, joskin valinnan tekemiseen vaikuttaa merkittävästi lapsen hyvinvoinnin ehdottomuutta korostava diskurssi. Samalla kiintymysvanhemmuus on mahdollista vain niille, joilla on riittävä määrä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa tai taloudellisia resursseja.  
Subject: gender Studies
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record