Nella fabbrica non nasce erba o spiga : Una critica ecologica di tre romanzi industriali (1962-1963)

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202006223292
Title: Nella fabbrica non nasce erba o spiga : Una critica ecologica di tre romanzi industriali (1962-1963)
Author: Retta, Mattia
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Modern Languages 2010-2017
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020
Language: ita
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202006223292
http://hdl.handle.net/10138/316811
Thesis level: master's thesis
Discipline: italialainen filologia
Italian Philology
Italiensk filologi
Abstract: Pro gradu -työssäni tutkin kolmea Italian teollisuutta käsittelevää romaania ekokritiikin näkökulmasta. Pohjois-Italian teollistumisella ja sen aiheuttamilla yhteiskunnallisilla ja taloudellisilla muutoksilla oli merkittävä asema italiankielisessä kirjallisuudessa maan talousihmeen aikana, eli 1960- ja 1970-luvulla. Korpukseksi valitsin kolme lähes samaan aikaan julkaistua romaania, jotka ovat teollisuutta käsittelevän kirjallisuuden ensimmäisen vaiheen keskeisimpiä teoksia. Paolo Volponin esikoisromaani Memoriale (1962) on työmies Albino Saluggian vainoharhainen elämäkerrallinen tarina tämän työstään, henkisestä ja fyysisestä sairaudesta sekä tämän suhteesta teollistuneeseen maailmaan. Samana vuonna julkaistu La vita agra on Luciano Bianciardin menestyksekkäin romaani, ja se suhtautuu erittäin kriittisesti Italian näennäiseen vaurauteen ja hyvinvointiin. Tässä romaanissa nuori toscanalainen muuttaa Italian talouspääkaupunkiin Milanoon kostaakseen kylänsä kaivostyöläisten kuolemat. Pian vallankumoukselliset aikomukset paljastuvat mahdottomiksi ja nuoren anarkistin pitää sopeutua maailmaan, jossa pysäyttämätön liiketoiminta on ihmissuhteita tärkeämpää. Ottiero Ottierin La linea gotica (1963) on nuoren vasemmistolaisen intellektuellin päiväkirja ja samaan aikaan Italian talousihmeen sosiologinen analyysi. Päähenkilö työskentelee henkilöstöpäällikkönä tärkeässä nimettömässä yhtiössä ja matkustaa ympäri Italiaa. Hän on turhautunut tehtaiden olosuhteisiin ja olemattomaan poliittiseen edustukseen, mutta on kyvytön saamaan mitään aikaan neuroottisuutensa ja epävarmuutensa vuoksi. Ekokritiikki on humanisteja ja luonnontieteilijöitä yhdistävä tutkimussuuntaus, jossa tutkitaan miten esimerkiksi kirjallisuudessa esitetään inhimillisen ja epäinhimillisen välistä suhdetta. Tutkimuksessani pyrin sekä esittelemään kirjallisuuden ekokritiikin historian merkittävimpiä vaiheita että soveltamaan alkuperäistä anglosaksista lähtökohtaa italialaisen kirjallisuuden tutkimukseen Niccolò Scaffain kirjallisuusekologian teorian pohjalta. Teollisuuskaupungin kulttuurisessa tutkimuksessa toistuvat teemat ovat saastuttaminen, jätteiden tuottaminen ja ihannemaiseman (locus amoenus) ja inhottavan ympäristön (locus horridus) vertaileva kuvailu. Näiden osalta seurataan Lawrence Buellin toksiseen diskurssiin sekä Terry Giffordin ja Niccolò Scaffain pastoraaliin liittyviä jaotteluja ja käsittelytapoja. Tämän lisäksi olen kiinnittänyt erityistä huomiota vieraannuttaminen -käsitteen käyttöön, jonka tarkoituksena on häiritä normaalia tapaamme katsoa tuttuja asioita, jotta voimme nähdä ne uudella tavalla. Analyysini osoittaa, että kaikki tutkimani kirjailijat hyödyntävät samanlaista toksista diskurssista, jossa maaseutu kuvaillaan idealisoidun rauhallisena ja miellyttävänä paikkana oleilla ja teollisuuskaupunki on sitä vastoin fyysisesti ja moraalisesti saastunut yhteiskunnan turmeltumisen symboli. Tutkielmani eräs keskeinen teema on juuri se, että teollisuuden aiheuttama saastuminen vaikuttaa myös ihmissuhteisiin ja ihmisten ja oman maan väliseen siteeseen. Viimeisissä luvuissa tutkin vieraannuttamisen käyttöä retorisena keinona venäläisen formalismin ja Kenneth Burken perspective by incongruity -käsitteen valossa sekä sitä, miten kirjailijat käsittelevät luonnonsuojelun aihetta. Analyysini osoittaa tältä osin, että Volponi ja Ottieri käyttävät ekologista diskurssia ainoastaan historiallisen ja yhteiskunnallisen pohdinnan välineenä, kun taas Bianciardin romaanissa luonnon- ja ympäristönsuojelu on itse kertomuksen kohde. Bianciardin ekologinen kertomus muistuttaa sekä Arne Naessin syväekologian ajattelusta että kreikkalais-roomalaisen kulta-ajan käsitteestä. Kaikista kolmesta teoksesta välittyy sama melankolinen ja avuton tunne, ettei parempaan aikaan ole enää paluuta. Korpuksen romaanien analyysin lisäksi tutkimukseni tarkoitus on todistaa kuinka myös teollisuutta käsitteleviä selvästi realistisia romaaneja voidaan tutkia ekologisesti kriittisestä näkökulmasta. Kirjailijat tarjoavat eri keinoin ja eri tarkoituksissa lukijalle uuden perspektiivin ajanjaksoon, josta Italiassa yleensä puhutaan ylevillä termeillä. Ekokriittinen analyysi problematisoi kertomusta ja auttaa lukijaa ymmärtämään todellisuuden monimutkaisuutta.
Subject: ekokritiikki
ekologinen kirjallisuuskritiikki
Italian kirjallisuus
vieraannuttaminen
toksinen diskurssi
letteratura industriale


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Retta_Mattia_Pro gradu_2020.pdf 738.9Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record