Rajageminaatio suomessa ennen vokaalialkuisia sanoja

Abstract

Tämä työ tarkastelee suomen kielen rajageminaation eli loppukahdennuksen aiheuttavien sanojen käyttäytymistä vokaalialkuisten sanojen edellä. Tietyt sananmuodot, kuten herne ja tule, aiheuttavat seuraavan sanan alkukonsonantin pidentymisen: hernekeitto lausutaan ”hernekkeitto” ja tule tänne lausutaan ”tulet tänne”.

Vokaalialkuisen sanan edellä (esim. ei aloiteta alusta) tilanne on monimutkaisempi. Työssä kuuntelin ensiksi osia Murteenseuruukorpuksen äänitteistä ja luokittelin mainitun kaltaiset vokaalinetiset tapaukset, joissa konsonanttialkuisen sanan edellä odottaisi konsonantin kahdentumista, neljään eri luokkaan sen mukaan, onko tilanteessa äännetty pitkä glottaalisegmentti, lyhyt glottaaliklusiili, lyhyt narina vai täyskato. Lopputulos oli, että Murteenseuruukorpuksen paikkakunnilta kotoisin olevat 1980-luvulla syntyneet puhujat, Pälkänettä lukuun ottamatta, äänsivät nuo tilanteet nykyäänkin suunnilleen samoin kuin paikkakunnilla äännettiin vanhastaan Lauri Kettusen murrekartan mukaan. Länsi- ja kaakkoismurteissa esiintyi lähes yksinomaan täyttä katoa, savolaismurteissa esiintyi enemmän vaihtelua. Savolaismurteissa oli tilastollisesti merkitsevää se, että glottaaliklusiili jäi todennäköisemmin pois ennen että-sanaa kuin muualla.

Analysoin työssä myös itse äänitettyä lukupuhuntaa akustisesti. Sotkamolainen ja pääkaupunkiseutulainen informantti lukivat ääneen tekstin, josta otettujen esimerkkien spektrogrammeja nähdään työssä. Molempien informanttien luennassa oli tyypillistä, että vokaalialkuisen ja vokaaliloppuisen sanan väliin jäi jonkin mittainen perustaajuudeton osuus, joko glottaaliklusiili tai narinaa. Perustaajuudettoman osuuden kesto rajageminaatiollisissa tapauksissa oli kummallakin informantilla sama (ei tilastollisesti merkitsevää eroa), mutta sotkamolaisella perustaajuudettomat osuudet rajageminaatiottomissa tapauksissa olivat keskimäärin lyhyempiä kuin pääkaupunkiseutulaisella puhujalla.