From Kosovo to Crimea : The Legal Legacies of the Socialist Federal Dissolutions

Abstract

This thesis is focused on the socialist federal dissolutions of the Union of Soviet Socialist Republics (USSR) and the Socialist Federal Republic of Yugoslavia (SFRY) in the early 1990s, and on a legal rule related to state succession, uti possidetis (juris). Briefly, uti possidetis transforms former internal administrative borders into international borders at the moment of state dissolution, with all the legal ramifications this status change entails. The thesis reconstructs from the events an evolutionary process that led the international community to choose a specific version of uti possidetis regarding the socialist federal dissolutions. After demonstrating the mistakes made in this process, the thesis provides a proposal for an updated version of uti possidetis that can rebalance the legal principles of self-determination and territorial integrity in future state dissolution cases.

Part I poses the research question of what are the legal legacies of the socialist federal dissolutions for international law in general and the post-federal successor states in particular? It claims that by a virtue of being a general legal principle, uti possidetis has to evolve alongside the shifting paradigm of the international legal order. After accounting for the evolution of uti possidetis with its application in the decolonization cases since the 1800s, the thesis concludes that this vital process was disrupted in the early 1990s. The chosen mode of application failed to take into account two legally crucial factors: the evolution of the right to self-determination and the unique socialist federal model. As uti possidetis was not updated to factor in these changed circumstances, it was misapplied, causing national fragmentation in the successor states. This has directly contributed to territorial conflicts, out of which Kosovo and Crimea are the most prominent.

Part II introduces the two components of a proposed uti possidetis update. Chapter 3 exhibits the internal component, the last applicable legal order of the dissolving state. Chapter 4 presents the external component, the international legal rules regarding the dissolution. The combination of the two at the moment of dissolution generates an update of uti possidetis, titled ‘uti possidetis meritus’. It calls for expanded recognition of internal borders and draws legitimacy from its compatibility with the existing uti possidetis framework.

Part III presents the legal aftermath of the socialist federal dissolutions and proposes the meritus formula as a remedy. Chapter 5 gives a comprehensive review of how the right to self-determination was realized in the socialist federal dissolutions and how this caused territorial conflicts. Chapter 6 concludes the argument by exhibiting two potential forms of application for meritus: it can be used to help settle already existing conflicts, as well as to minimize territorial fragmentation in the future state dissolution or independence cases.

In sum, the vital evolution of uti possidetis was disrupted in its transformation into a non-colonial context. The legal legacies of the socialist federal dissolutions are the distortion of uti possidetis and the lack of balance between self-determination and territorial integrity in the successor states. Meritus aims to remedy both.

Tämä väitöskirja käsittelee Neuvostoliiton ja Jugoslavian sosialististen liittovaltioiden hajoamista 1990-luvun alussa, sekä tähän soveltuvaa oikeussääntöä nimeltään uti possidetis (juris). Lyhyesti, uti possidetis muuttaa entiset valtion sisäiset hallinnolliset rajat kansainvälisiksi valtiorajoiksi valtiohajoamisen hetkellä, luoden välittömiä oikeusvaikutuksia. Väitöskirja käy läpi uti possidetiksen historian Etelä-Amerikan (1800-luvun alku) ja Afrikan (1960-luku) siirtomaiden itsenäistymisessä ja osoittaa, että sääntö on aina kehittynyt muun kansainvälisen oikeuden tahdissa. Vaikka tämä evoluutioprosessi jatkui myös 1990-luvun alun soveltamisen yhteydessä, uti possidetista soveltanut kansainvälinen yhteisö teki ratkaisevia virheitä suhteessa sosialistisiin liittovaltioihin, mikä on johtanut vakaviin ongelmiin Neuvostoliiton ja Jugoslavian seuraajavaltioissa. Lopuksi väitöskirja esittelee ehdotuksen uudeksi uti possidetis- säännöksi, jonka avulla on mahdollista löytää tasapaino kansojen itsemääräämisoikeuden ja valtioiden alueellisen koskemattomuuden tapauksissa tulevissa valtiohajoamissa.

Osa I esittelee tutkimuskysymyksen mikä on sosialististen liittovaltioiden hajoamisen oikeusperintö yleiselle kansainväliselle oikeudelle ja liittovaltioiden seuraajavaltioille. Väitän, että uti possidetisin ollessa yleinen kansainvälisoikeudellinen periaate sen on kehityttävä muun kansainvälisen oikeuden mukana. Käytyäni läpi uti possidetiksen evoluution 1800-luvun alusta asti totean, että tämä elintärkeä prosessi katkesi 1990-luvun sovelluksessa. Valittu soveltamiskaava ei nimittäin ottanut huomioon kahta oikeudellisesti ratkaisevaa tekijää: kansojen itsemääräämisoikeuden kehitystä ja ainutlaatuista sosialistista liittovaltiomallia. Koska uti possidetista ei osattu päivittää ottamaan huomioon näitä tekijöitä, sen sovellus vääristyi. Tämä on sittemmin johtanut vakaviin alueellisiin ongelmiin entisen Neuvostoliiton ja Jugoslavian alueilla, joista Kosovo ja Krim ovat kenties kuuluisammat.

Osa II esittelee kaksi komponenttia, joista koostuu ehdotukseni uudeksi uti possidetis-tulkinnaksi. Luku 3 esittelee sisäisen komponentin, eli liittovaltion viimeisen voimassaolleen oikeusjärjestyksen. Luku 4 esittelee ulkoisen komponentin, hajoamishetkellä voimassaolleen yleisen kansainvälisen oikeuden. Näiden kahden yhdistäminen muodostaa ehdotukseni, jota kutsun nimellä (uti possidetis) meritus. Se edellyttää sisäisten hallinnollisten rajojen laajempaa tunnustamista ja saa legitiimiyttä siitä, että se on täysin yhteensopiva olemassa olevan uti possidetis- viitekehyksen kanssa.

Viimeinen osa III käy läpi sosialististen liittovaltioiden hajoamisten oikeudellista perintöä ja tarjoaa meritusta ratkaisuksi niiden ongelmiin. Luku 5 näyttää miten kansojen itsemääräämisoikeus toteutui seuraajavaltioissa ja miten tämä aiheutti runsaasti alueellisia konflikteja. Luku 6 loppuunsaattaa argumenttini esittelemällä kaksi mahdollista soveltamismahdollisuutta meritukselle: sitä voidaan käyttää sekä sovittelemaan jo olemassa olevia konflikteja, että vähentää tulevia konflikteja valtioinhajoamis- tai itsenäistymis-tapauksissa.

Lyhyesti, väitän että uti possidetiksen elintärkeä evoluutioprosessi häiriintyi, kun sitä sovellettiin dekolonialismin ulkopuolella 1990-luvun alussa. Sosialististen liittovaltioiden hajoamisen oikeusperintö on uti possidetiksen vääristyminen ja tästä seurannut itsemääräämisoikeuden ja alueellisen koskemattomuuden välisen tasapainon katoaminen. Meritus on ehdotukseni korjaamaan molemmat ongelmat.