Kielihäiriöisten lasten korjausaloitteet puheterapia- ja leikkivuorovaikutuksessa

Show simple item record

dc.contributor Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, Psykologian ja logopedian osasto fi
dc.contributor Helsingfors universitet, medicinska fakulteten sv
dc.contributor University of Helsinki, Faculty of Medicine en
dc.contributor Psykologian, oppimisen ja kommunikaation tohtoriohjelma fi
dc.contributor Doktorandprogrammet i psykologi, lärande och kommunikation sv
dc.contributor Doctoral Programme in Psychology, Learning and Communication en
dc.contributor.author Salmenlinna, Inkeri
dc.date.accessioned 2020-08-07T05:06:56Z
dc.date.available 2020-08-18
dc.date.available 2020-08-07T05:06:56Z
dc.date.issued 2020-08-28
dc.identifier.uri URN:ISBN:978-951-51-6429-2
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/10138/318191
dc.description.abstract This conversation analytic (CA) study examined other-initiation of repair in speech-language therapy sessions and in free play situations by 5–8-year-old children with mixed receptive-expressive language disorder, also known as Specific Language Impairment, SLI, or Developmental Language Disorder, DLD. Other-initiations of repair are practices by which the recipient of the talk points out that there is a problem in hearing, understanding or inferencing previous talk in conversation. Other-initiations are frequently used for maintaining intersubjective understanding between the interlocutors in everyday interaction. The data consist of children’s video-recorded language assessment sessions, speech-language therapy sessions and two kinds of non-institutional play sessions: parent-child and peer play. All the repair sequences in which the children used other-initiations of repair were identified, transcribed and analysed following CA conventions. The transcriptions focused on speech and relevant embodied actions and included the conversational context preceding and succeeding repair sequences. The database consists of 112 other-initiations of repair by the children. In the analysis, the children's other-initiations of repair were examined for 1) the repair-initiation practices, 2) problems that they dealt with and 3) conversational context in which they emerged. Qualitative analysis of the children’s other-initiations of repair indicated that the children used similar repair-initiation practices that have been earlier described in adults' everyday conversations. Children’s repair-initiations could be classified as 1) open repair initiations 2) restricted repair initiations (question words, combination of question word and partial repeats of the trouble turn, partial repeats of the trouble turn and clausal repair initiations) and 3) candidate understandings. Some of the restricted repair initiations and candidate understandings included both speech and embodied actions. Quantitative analysis of the children’s other-initiation practices revealed differences between the younger children with severe language disorder and the older children with mild language disorder. These differences were not explicable by the traditional developmental hypothesis of increasing specificity and complexity. Contrary to this hypothesis, the younger children with severe language disorder used mainly specific candidate understandings, and the older children with mild language disorder used more often non-specific open repair initiations than the younger children with severe language disorder. The most common problems (in 94 % of the repair sequences) that the children were dealing with by other-initiation of repair were: 1) problems of hearing or understanding the previous turn generally 2) problems of unclear or uncertain reference 3) problems of an unfamiliar word or uncertain understanding of a word or concept 4) problems of inferencing the meaning or the implications of the previous turn(s). There were also differences between the younger children with severe language disorder and the older children with mild language disorder in the problems they faced and dealt with. At the same time, connections were found between the use of other-initiation practices and the trouble they were used to resolve. The older children with mild language disorder often used open repair initiations and candidate understandings and dealt with troubles that are commonly resolved with these practices: with open repair-initiations they treated the previous turn as generally problematic and with candidate understandings they mostly dealt with problems of uncertain references and inferencing the meaning or the implications of the previous turn(s). Meanwhile, the younger children with severe language disorder mostly used candidate understandings to deal with an uncertain meaning of a word or concept. Overall, younger children with severe language disorder used less other-initiations of repair than older children with mild language disorder. However, there were also differences between speech-language therapy sessions and the play sessions: The younger children with severe language disorder used other-initiations of repair mainly in language assessment sessions and in speech and language therapy sessions, whereas the use of other-initiations of repair by the older children with mild language disorder was more evenly divided between the different sessions. Thus, the difference in the quantity of other-initiations of repair between the children varied between the sessions. This finding shows that the selected data and the nature of the interaction studied can have a significant effect on the results and how they can be generalized. This observation is meaningful particularly for the designing and interpretation of comparative studies of children’s other-initiations of repair. The analysis of the conversational context showed that the troubles dealt with and thereby the uses of practices of other-initiation of repair were distributed differently between the different activities in conversation. Problems of unfamiliar word or uncertain understanding of a word or concept were mostly dealt with in speech-language therapy during task sequences. Problems of inferencing the meaning or the implications of the previous turn(s) were mostly dealt with during planning actions. Open initiations of repair were mostly used during task sequences in speech-language therapy and during free play in play sessions. The sequential local contexts during different kinds of actions were also analyzed. The way that the local contexts took shape can explain, together with the difficulties that the children had in receptive language, some of the differences in the problems faced and dealt with, and the use of different kinds of repair practices. The older children with mild language disorder often used non-specific open repair initiations. At the same time there were also several features in the local conversational contexts, which for their part seem to explain the need to use open repair initiations. According to CA, every turn by every interlocutor shapes the local context of conversation. The children’s own actions in the interaction seemed to have affected the way that the local context took shape preceding the open repair initiations. The younger children with severe language disorder in turn often used specific candidate understandings. This can be partly explained by the fact that they had considerably more lexical difficulties and often faced problems of uncertain understanding of a word or concept during task sequences in speech-language therapy. At the same time, the task setting sequence and the task materials at hand seemed to support the use of candidate understandings. The findings of this study show that in conversation, besides the age and language skills, several contextual factors and the troubles faced and dealt with can significantly affect children’s use of other-initiations of repair. These findings support the view that children’s developmental phase and language skills can affect the way that interactional situations are mutually shaped, the problems that the children are facing and dealing with in conversation and thereby children’s other-initiations of repair. By expanding research from principally studying children’s other-initiation practices to cover also the systematic analysis of contextual matters and the problems that the children are facing and dealing with, we could reach a more comprehensive and reliable understanding of children’s other-initiations of repair and their skills in dealing with problems of hearing, understanding and inferencing speech in conversation. Key words: interaction, conversation, Developmental Language Disorder, Specific Language Impairment, receptive-expressive language disorder, other-initiation of repair, speech and language therapy, play interaction, intersubjectivity, problems of hearing, understanding and inferencing speech, conversation analysis en
dc.description.abstract Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu sitä, kuinka kielihäiriöiset lapset ratkovat vuorovaikutuskumppanin puheen tulkitsemiseen liittyviä ongelmia puheterapia- ja leikkivuorovaikutustilanteissa. Tutkimuksen kohteena oli lasten toisen puheeseen kohdistamat korjausaloitteet. Lasten korjausaloitteita on tarkasteltu korjausaloitekäytänteiden, keskustelussa käsiteltävien ongelmien ja korjausaloitteiden esiintymiskontekstin osalta. Tutkimukseen osallistuneiden lasten (N=6) kielihäiriöön liittyi lievä- ja vaikea-asteisia puheen ymmärtämisen vaikeuksia, ja he olivat 5–8-vuotiaita. Tutkimukseni perustuu samoilta kielihäiriöisiltä lapsilta neljässä eri vuorovaikutustilanteessa tallennettuun videoaineistoon ja siitä keskustelunanalyyttisen tutkimusparadigman käytänteiden mukaisesti muodostettuun aineistokokoelmaan. Aineistokokoelma koostuu litteroiduista keskustelunjaksoista, joissa lapset käyttävät toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita (N=112). Kaikki lasten korjausaloitteet on analysoitu omassa kontekstissaan keskustelun rakentumiseen perustuvan yksityiskohtaisen laadullisen analyysin keinoin. Lasten käyttämät korjausaloitekäytänteet vastasivat yksittäin tarkasteltuina perusrakenteensa ja toimintansa osalta aikuisten keskusteluissa kuvattuja korjausaloitekäytänteitä. Ne voitiin ryhmitellä vuorovaikutustutkimuksessa laajasti käytössä olevien periaatteiden mukaan 1) avoimiin korjausaloitteisiin, 2) edeltävän vuoron osittain ongelmalliseksi nostaviin (kysymyssanalla muodostettuihin, kysymyssanalla ja edeltävän vuoron osittaisella toistolla muodostettuihin, kysymyslauseella muodostettuihin sekä edeltävän vuoron osittaisella toistolla muodostettuihin) korjausaloitteisiin ja 3) tulkintaehdokkaisiin. Edeltävän vuoron osittain ongelmalliseksi nostavissa korjausaloitteissa ja tulkintaehdokkaissa käytettiin puheen rinnalla myös ei-sanallisia kehollisia keinoja. Iältään nuorimpien (ikä 5;0–5;6) ja vaikea-asteisesti kielihäiriöisten lasten ja iältään vanhimpien (ikä 6;6 ja 7;11) ja lievästi kielihäiriöisten lasten välillä havaittiin selvä ero korjausaloitekäytänteiden käytössä. Näitä eroja ei voitu selittää lasten vuorovaikutuksen tutkimuksen piirissä aikaisemmin käytetyillä korjausaloitteiden spesifisyyteen ja kompleksisuuteen perustuvilla hypoteeseilla. Päinvastoin kuin näiden hypoteesien perusteella olisi voinut olettaa, nuorimpien ja vaikea-asteisesti kielihäiriöisten lasten korjausaloitteet painottuivat ongelman käsittelyn suhteen spesifeihin tulkintaehdokkaisiin, ja vanhimmat ja lievästi kielihäiriöiset lapset käyttivät enemmän epäspesifeinä pidettyjä avoimia korjausaloitteita kuin nuorimmat ja vaikea-asteisesti kielihäiriöiset lapset. Lapset nostivat korjausaloitteillaan tyypillisimmin (94 % korjausaloitteista) ongelmalliseksi: 1) edeltävän vuoron eriytymättömästi, 2) epäselväksi tai epävarmaksi jääneen viittaussuhteen, 3) epäselväksi tai epävarmaksi jääneen yksittäisen käsitteen merkityksen ja 4) edeltävästä vuorosta tehdyn laajemman tulkinnan tai päätelmän. Keskustelussa käsiteltäväksi nostettavien ongelmien ja korjausaloitekäytänteiden käytön välillä havaittiin samankaltaisia lainalaisuuksia kuin aikaisemmin on löydetty suomenkielisten aikuisten keskusteluista. Samalla lasten välillä havaittiin näitä lainalaisuuksia heijastavia eroja erilaisten ongelmien käsittelyssä. Nuorimmat vaikea-asteisesti kielihäiriöiset lapset varmistivat runsaasti epävarmaksi jääneitä yksittäisiä käsitteitä ja käyttivät vastaavasti runsaasti tulkintaehdokkaita. Kaksi vanhinta lasta nostivat usein edeltävän vuoron eriytymättömästi ongelmalliseksi avoimilla korjausaloitteilla ja varmistivat epävarmaksi jääneitä laajempia tulkintoja ja päätelmiä tulkintaehdokkailla. He käsittelivät nuorimpia ja vaikea-asteisesti kielihäiriöisiä lapsia enemmän myös viittaussuhteisiin liittyviä ongelmia (edeltävän vuoron osittain ongelmalliseksi nostavilla korjausaloitteilla ja tulkintaehdokkailla). Korjausaloitteiden kokonaismäärä oli nuorimmilla ja vaikea-asteisesti kielihäiriöisillä lapsilla selkeästi pienempi kuin vanhimmilla ja lievästi kielihäiriöisillä lapsilla. Samalla myös vuorovaikutustilanteiden välillä havaittiin eroa korjausaloitteiden kokonaismäärässä. Nuorimpien ja vaikea-asteisesti kielihäiriöisten lasten korjausaloitteiden käyttö painottui vahvasti puheterapiavuorovaikutukseen ja siinä erityisesti arvioivaan puheterapiavuorovaikutukseen. Vanhimmilla ja lievästi kielihäiriöisillä lapsilla korjausaloitteiden käyttö jakaantui tasaisemmin eri osa-aineistojen kesken. Näin ollen myös lasten välinen ero korjausaloitteiden kokonaismäärässä vaihteli huomattavasti eri osa-aineistojen kesken. Tämä osoittaa, että tutkimukseen valitulla aineistolla ja tarkasteltavan vuorovaikutuksen luonteella voi olla huomattava merkitys tutkimusten tuloksiin ja niiden yleistettävyyteen. Tämä havainto on erityisen merkittävä tutkimusten toteutuksen ja niiden tulosten tulkinnan ja yleistettävyyden kannalta silloin, kun verrataan eri lapsiryhmien korjausaloitteita keskenään. Lasten korjausaloitteiden esiintymiskontekstia yksityiskohtaisemmin tarkasteltaessa havaittiin, että erilaisten ongelmien käsittely ja sitä myöten myös erilaisten korjausaloitekäytänteiden käyttö painottuivat eri tavoin erilaisiin vuorovaikutuksessa meneillään oleviin tilanteisiin tai toimintajaksoihin. Yksittäisten käsitteiden merkitykseen liittyvien ongelmien ratkominen painottui voimakkaasti puheterapiatehtävän ratkaisutilanteisiin. Laajempien tulkintojen ja päätelmien varmistaminen painottui puolestaan toiminnan suunnitteluun ja avoimet korjausaloitteet yhtäältä puheterapiatehtävien ratkaisutilanteisiin sekä toisaalta varsinaiseen leikkivuorovaikutukseen. Tarkasteltaessa keskustelun lähikontekstin muotoutumista keskustelunjaksoissa, joissa korjaussekvenssit esiintyivät, voitiin keskustelun lähikontekstin muotoutumisessa havaita piirteitä, jotka voivat lasten kielellisten taitojen rinnalla omalta osaltaan selittää lasten välisiä eroja ongelmien kohtaamisessa ja korjausaloitteiden käytössä. Samalla kun vanhimmat ja lievästi kielihäiriöiset lapset käyttivät runsaasti avoimia (epäspesifeinä pidettyjä) korjausaloitteita, havaittiin niitä edeltävässä lähikontekstissa piirteitä, jotka ovat yleensä tyypillisiä ennen avoimia korjausaloitteita. Koska keskustelun lähikonteksti rakentuu keskustelijoiden yhteistyönä, on lasten oma toiminta voinut osaltaan vaikuttaa näiden piirteiden esiintymiseen vuorovaikutustilanteissa. Nuorimmat ja vaikea-asteisesti kielihäiriöiset lapset ovat puolestaan voineet esittää runsaasti spesifeinä pidettyjä edeltävän vuoron osaan kohdistuvia tulkintaehdokkaita osittain siksi, että he kohtasivat puheterapiatilanteissa runsaasti yksitäisten käsitteiden tarkkaan merkitykseen liittyviä ongelmia ja samalla meneillään oleva vuorovaikutustilanne ja käsillä oleva materiaali tukivat näiden ongelmien ratkomista tulkintaehdokkailla. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että lasten iän ja kielellisten taitojen rinnalla keskustelussa käsiteltävillä ongelmilla ja keskustelukontekstilla ja sen muotoutumisella voi olla merkittävä rooli lasten korjausaloitteiden ja niiden tutkimuksen kannalta. Nämä havainnot tukevat näkemystä, jonka mukaan lasten kehitysvaihe ja kielelliset taidot voivat vaikuttaa yleisesti lasten vuorovaikutuksen muotoutumiseen ja lasten keskustelussa kohtaamiin haasteisiin ja sitä kautta myös heidän käyttämiinsä korjausaloitteisiin. Ottamalla keskustelussa kohdatut ongelmat ja keskustelunkontekstin muotoutuminen entistä systemaattisemmin huomioon lasten korjausaloitteiden tarkastelussa, voidaan jatkossa saada kattavampi ja luotettavampi kuva lasten korjausaloitteiden käytöstä ja taidoista käsitellä puheen ymmärtämisen ongelmia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Avainsanat: vuorovaikutus, keskustelu, kehityksellinen kielihäiriö, kielen kehityksen erityisvaikeus, toisen puheeseen kohdistuvat korjausaloitteet, puheterapiavuorovaikutus, leikkivuorovaikutus, intersubjektiivisuus, puheen kuulemisen, ymmärtämisen ja tulkitsemisen ongelmat, keskustelunanalyysi, korjaus fi
dc.format.mimetype application/pdf
dc.language.iso fi
dc.publisher Helsingin yliopisto fi
dc.publisher Helsingfors universitet sv
dc.publisher University of Helsinki en
dc.relation.isformatof URN:ISBN:ISBN 978-951-51-6428-5 (nid.)
dc.relation.isformatof Helsinki: Inkeri Salmenlinna (paino: Unigrafia), 2020
dc.rights Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. fi
dc.rights This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited. en
dc.rights Publikationen är skyddad av upphovsrätten. Den får läsas och skrivas ut för personligt bruk. Användning i kommersiellt syfte är förbjuden. sv
dc.subject logopedia
dc.title Kielihäiriöisten lasten korjausaloitteet puheterapia- ja leikkivuorovaikutuksessa fi
dc.type.ontasot Väitöskirja (monografia) fi
dc.type.ontasot Doctoral dissertation (monograph) en
dc.type.ontasot Doktorsavhandling (monografi) sv
dc.ths Laakso, Minna
dc.ths Klippi, Anu
dc.opn Haakana, Markku
dc.type.dcmitype Text

Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
KIELIHÄI.pdf 1.303Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record