Language matters : a study about language communication with bilingual Swedish speakers in Finnish healthcare

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6278-6
Title: Language matters : a study about language communication with bilingual Swedish speakers in Finnish healthcare
Author: Mustajoki, Marianne
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine
Doctoral Programme Brain and Mind
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020-09-17
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6278-6
http://hdl.handle.net/10138/318303
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Aims: To examine patient-reported aspects of communication by bilingual Swedish speaking patients using their second language, Finnish. The effects of discordant language communication were measured in four studies. Methods: In total, 411 Swedish speaking and 746 Finnish speaking patients participated in four studies. Study I was performed during 2004−2005 in a healthcare center with a structured questionnaire including partly standardized questions about Swedish speaking patients’ ability to express their health problems in their second language, Finnish. Furthermore, the occurrence of misunderstandings and effects on adherence to medical instructions caused by discordant language communication were explored. The effects of concordant and discordant language communication were compared between Swedish and Finnish speaking emergency patients during 2008−2009 using a researcher-designed pre-visit and post-visit questionnaire in study II and III. The pre-visit questionnaire included questions about the socioeconomic status and health conditions based on the FINRISK protocol. The patients’ proficiency in their second language was measured on a standardized 5 grade scale. Patients were also asked about the language they used with the physician and their language preference, their experiences of discordant language communication, annual visits to a physician and the reason for the emergency visit. In the fourth study, performed during 2013−2016, fifty-one Swedish speaking patients with diabetes aged 28−72 years completed the verbal sensory and affective pain vocabulary sfMPQ, twice, first in Finnish (test I) and after 30 minutes in Swedish (re-test II). A Finnish speaking control group (n=10) aged 40−65 years was also tested in order to reveal intrinsic repetition variations. Results: The first study revealed that 50.7 % of Swedish speaking patients in the healthcare center (n=221) considered communication in their native language very important. One third of the participants reported getting along with Finnish in the absence of a common native language with healthcare providers. Every tenth patient reported miscomprehensions, either often or always. Poor proficiency in Finnish and low education level increased the risk of misunderstandings. Due to deficient language communication 41 % of the patients reported revisits (n=32), talked with another expert (n=40) or discontinued relevant healthcare visits (n=10). In the second and third studies the effects of concordant and discordant language communication with the physician were compared between 139 bilingual Swedish speaking and 736 Finnish speaking emergency patients. No significant differences between the language groups in health condition and prevalence of self-reported chronic diseases were observed but the Finnish speakers (24.1 %) reported significantly more annual visits to a physician compared with Swedish speakers (10.7 %). Communication in Finnish significantly decreased Swedish speakers’ motivation to adhere to the physicians’ medical instructions compared to Finnish speakers communicating in their native language (p=0.001). In the fourth study the sensory and affective verbal description of pain was tested among Swedish speakers with sfMPQ in Swedish and Finnish. The study was performed during 2013-2016 in one healthcare center in South Ostrobothnia and one in the metropolitan area, as well as in the Finnish Diabetes Association. Fifty-one Swedish speaking bilingual patients with diabetes aged 28-72 years and 10 Finnish speaking patients aged 40-65 years with diabetes participated in the study. Swedish speakers with poor proficiency in Finnish scored significantly more differences in affective descriptions of pain compared with Finnish speaking respondents (p=0.001). Conclusions: Poor Finnish proficient bilingual Swedish speaking patients frequently had difficulties in expressing health problems in their second language, Finnish. Patient-reported deficient language communication tended to increase Swedish speakers’ revisits but patients also discontinued consultations. A common native language promoted clarification of the health problem and pain communication, enhanced the patient’s adherence to medical instructions and trust. Language difficulties could possibly explain why Swedish speakers visit physicians less frequently than Finnish speakers. The effects of discordant language communication on healthcare outcomes were not explored.Tarkoitus: Selvittää kaksikielisten ruotsinkielisten potilaiden toissijaisella kielellä, suomeksi, saaman palvelun vaikutukset potilaiden kuvaamina. Eri kielillä toteutuvan kommunikaation vaikutukset selvitettiin neljässä kyselytutkimuksessa. Menetelmät: Yhteensä 411 ruotsinkielistä ja 746 suomenkielistä potilasta osallistui neljään tutkimukseen. Ensimmäisessä tutkimuksessa selvitettiin 2004–2005 strukturoidulla, osin standardoidulla kyselyllä ruotsinkielisten terveyskeskuspotilaiden kyky ilmaista terveysongelmiaan toissijaisella kielellä, suomeksi, sekä eri kielillä toteutuvan kommunikaation vaikutusta väärinkäsitysten esiintymiseen ja hoitoon sitoutumiseen. Toisessa ja kolmannessa tutkimuksessa vertailtiin ruotsin- ja suomenkielisten akuuttipotilaiden äidinkielellä ja toissijaisella kielellä toteutuvan kommunikaation vaikutuksia kahdella, tutkijan muotoilemalla kyselyllä (ennen ja jälkeen akuuttikäyntiä) vuosina 2008–2009. Ennen käyntiä – kyselyn sosioekonomista asemaa ja terveydentilaa koskevat kysymykset perustuivat FINRISK protokollaan. Potilaan toissijaisen kielen osaamistasoa mitattiin standardoidulla 5-asteisella asteikolla. Lisäksi kysyttiin potilaan käyttämää ja toivomaa kommunikaatiokieltä lääkärin kanssa, kokemuksia kommunikaatiosta, joka toteutuu eri kielellä kuin toivotulla sekä vuosittaista lääkärissäkäyntimäärää ja akuuttikäynnin syytä. Neljänteen tutkimukseen osallistui 51 diabetesta sairastavaa ruotsinkielistä potilasta ja kymmenen suomenkielistä potilasta 2013–2016. Ruotsinkieliset potilaat täyttivät sfMPQ sensorisen ja affektiivisen kipusanaston kahteen kertaan, ensin suomeksi (test I) ja 30 minuutin jälkeen ruotsiksi (re-test II). Suomenkieliset potilaat suorittivat molemmat testit suomeksi todellisten toistamisvaihteluiden osoittamiseksi. Tulokset: Ensimmäisessä tutkimuksessa 50.7 % vastanneista ruotsinkelisistä terveyskeskuspotilaista (n=221) piti kommunikointia omalla äidinkielellä erittäin tärkeänä. Kolmannes heistä ilmoitti pärjäävänsä suomenkielellä mikäli yhteistä kieltä ei löytynyt. Joka kymmenes potilas ilmoitti, että väärinymmärrystä oli esiintynyt usein tai aina. Heikko suomenkielen taito ja alhainen koulutustaso altisti väärinymmärryksille. Puutteellisen kielellisen kommunikaation seurauksena 41 % potilaista ilmoitti tehneensä uusintakäynnin (n=32), puhuneensa toisen asiantuntijan kanssa (n=40) tai luopuvansa käynnistä (n=10). Toisessa ja kolmannessa tutkimuksessa eri ja samalla kielellä toteutuvan kommunikaation vaikutuksia vertailtiin 139 kaksikielisellä ruotsinkielisellä ja 736 suomenkielisellä akuuttipotilaalla. Kieliryhmien välisiä terveyseroja tai eroja kroonisten sairauksien esiintyvyydessä ei todettu, mutta suomenkieliset potilaat raportoivat tilastollisesti merkitsevästi (p<0.001) enemmän vuosittaisia lääkärikäyntejä (24.1 %) kuin ruotsinkieliset potilaat (10.7 %). Kommunikaatiokielen ollessa suomi ruotsinkielisten potilaiden motivaatio noudattaa lääkärin antamia hoito-ohjeita oli merkittävästi heikompi verrattuna suomenkielisiin potilaisiin, jotka kommunikoivat omalla äidinkielellään (p=0.001). Neljännessä tutkimuksessa testattiin ruotsinkielisten potilaiden kivun sanallinen kuvailu sfMPQ avulla. Heikosti suomea puhuvien ruotsinkielisten potilaiden valitsemat ruotsin- ja suomenkieliset affektiiviset sanat erosivat merkitsevästi toisistaan (p=0.001). Johtopäätökset: Heikosti suomea puhuvilla ruotsinkielisillä potilailla on usein vaikeuksia ilmaista terveysongelmiaan suomeksi. Potilaan kokema puutteellinen kielellinen kommunikaatio näyttää lisäävän uusintakäyntejä mutta saattaa lisäksi lisätä terveysongelman hoitamatta jättämistä. Yhteinen äidinkieli edistää terveysongelman ja kivun selvittämistä ja parantaa potilaan sitoutumista hoitoon ja luottamusta. Ruotsinkieliset potilaat hakeutuvat mahdollisesti harvemmin lääkärin vastaanotolle kielivaikeuksien vuoksi kuin suomenkieliset potilaat. Erikielisen kommunikaation vaikutusta hoitotuloksiin ei selvitetty.Syfte: Att undersöka patientrapporterade effekter av kommunikation på tvåspråkiga finlandssvenskars andrahandsspråk, finska. Effekterna av olikspråkig kommunikation undersöktes i fyra studier. Metoder: Sammanlagt deltog 411 svenskspråkiga och 746 finskspråkiga patienter i fyra frågeundersökningar. I studie I som utfördes 2004−2005 användes ett strukturerat, delvis standardiserat frågeformulär för att undersöka svenskspråkiga hälsocentralpatienters förmåga att uttrycka sina hälsoproblem på sitt andrahandsspråk, finska, samt om olikspråkig kommunikation kunde inverka på uppkomsten av missförstånd och på följande av vårdanvisningar. En jämförelse mellan svensk- och finskspråkiga jourpatienter utfördes med två (före och efter akutbesöket) forskardrivna frågeformulär i studie II och III under åren 2008–2009. Frågorna före besöket omfattade patientens socioekonomiska status och hälsotillstånd och var baserade på FINRISK protokollet. Patientens språkliga färdigheter i sitt andrahandsspråk mättes på en standardiserad 5-gradig skala. Därtill frågades efter patientens preferensspråk med läkaren, erfarenheter av olikspråkig kommunikation, antalet årliga läkarbesök samt orsaken till akutbesöket. I den fjärde undersökningen som utfördes 2013–2016 fyllde svenskspråkiga patienter med diabetes i den sensoriska och affektiva smärtvokabulären sfMPQ två gånger, först på finska (test I) och efter 30 minuter på svenska (re-test II). En jämförelsegrupp med finskspråkiga patienter utförde båda testen på finska för att klargöra repetitionsvariationer. Resultat: Den första studien visade att hälften (50.7 %) av 221 svenskspråkiga hälsocentralpatienter ansåg kommunikation på sitt modersmål vara mycket viktigt. En tredjedel ansåg sig klara sig på finska vid avsaknad av ett gemensamt modersmål. Var tionde patient rapporterade att missförstånd uppstått ofta eller alltid. Låg utbildningsnivå och svaga färdigheter i finska disponerade för missförstånd. 41 % av patienterna angav att bristfällig språklig kommunikation lett till förnyade hälsocentralbesök (n=32), kontakt med annan expert (n=40) eller till att hälsoproblemet lämnades därhän (n=10). I den andra och tredje studien jämfördes effekterna av kommunikationen mellan 139 svensk- och 736 finskspråkiga akutpatienter som kommunicerade med läkaren på sitt modersmål eller på sitt andrahandsspråk. Inga skillnader mellan språkgruppernas hälsotillstånd och förekomst av kroniska sjukdomar kunde observeras, men de finskspråkiga patienterna (24.1 %) gjorde signifikant flera läkarbesök årligen jämfört med de svenskspråkiga patienterna (10.7 %) (p<0.001). Kommunikation på de svenskspråkiga patienternas andrahandsspråk försämrade signifikant deras motivation att följa läkarens anvisningar efter akutbesöket jämfört med de finskspråkiga patienterna, som kommunicerade på sitt modersmål (p=0.001). Den fjärde studien utfördes på en hälsocentral i södra Österbotten och en i huvudstadsregionen samt inom Finlands Diabetesförbund bland svensk- och finskspråkiga patienter med diabetes. I studien testades 51 svenskspråkiga, 28−72 år fyllda patienters verbala beskrivning av smärtintensiteten på finska och svenska med sfMPQ. 10 finskspråkiga patienter i åldern 40−65 deltog i studien för att kunna bestämma den verkliga upprepningsvariationen. Skillnaderna mellan svensk- och finskspråkiga affektiva ord för beskrivande av smärtintensiteten var signifikanta för patienter med svaga färdigheter i finska (p=0.001). Slutsatser: Tvåspråkiga svenskspråkiga patienter med svaga färdigheter i finska hade ofta svårigheter att uttrycka hälsoproblem på sitt andrahandsspråk, finska. Olikspråkig kommunikation, som upplevdes som bristfällig, tenderade att leda till förnyade läkarbesök, men kunde även leda till att patienten inte sökte vård för sitt hälsoproblem. Kommunikation på samma språk med läkaren förbättrade klargörande av patienternas hälsoproblem och smärttillstånd samt ökade patienternas förmåga att följa råd och vårdanvisningar. Orsaken till de svenskspråkiga patienternas färre läkarbesök jämfört med de finskspråkigas besöksfrekvens kunde ha sitt ursprung i språkrelaterade svårigheter. Av undersökningen framgick inte, huruvida olikspråkig kommunikation påverkade hälsoutfallet.
Subject: lääketiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Language.pdf 582.2Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record