Ja niin minuuteni jatkuu : Juha Mannerkorven romaanitrilogia modernismin ja postmodernismin rajalla

Abstract

Juha Mannerkorven romaanit Jälkikuva (1965), Matkalippuja kaikkiin juniin (1967), ja Sudenkorento (1970) muodostavat epävirallisen trilogian. Romaanit ilmestyivät alun perin täysin toisistaan riippumattomina, mutta toistensa ristivalossa tarkasteltuna niistä paljastuu temaattisia ja kerronnallisia yhteyksiä. Kussakin puolisonsa menettänyt mies käsittelee puolisonsa menetystä ja siihen liittyviä muistoja ja kokemuksia. Teoksilla on myös muita yhtäläisyyksiä, kuten intensiivinen subjektiivisuus, pikkutarkka tajunnan kuvaus ja kokeelliset kerrontatekniikat. Tutkin pro gradu -työssäni näiden romaanien yhteyksiä kahteen 1900-luvun suureen sateenvarjokäsitteeseen, modernismiin ja postmodernismiin. Teosten pakkomielteet ja kokeelliset kerrontatekniikat syvenevät ja muuttuvat kimuranteimmiksi mitä syvemmälle romaanisarjassa edetään. 1900-vaihteen kieppeillä ilmestynyt modernismi mullisti kirjallisuuden kenttää monipuolisesti ja vapautti kirjallisuutta kuvaamaan uusia asioita, kuten yksilön mielensisäistä tajunnanvirtaa. Brian McHalen jaottelussa modernismin ytimessä onkin kysymys siitä, mitä subjektiivinen tietoisuus voi maailmasta aisteillaan hahmottaa. Vuosisadan puoliväliin tultaessa alettiin puhua postmodernismista, jonka keinovalikoimaan kuului modernismin ja muiden sitä edeltäneiden suuntausten keinojen variointi ja parodiointi. McHalen jaottelussa postmodernismi purkaa näitä keinoja niin yli-innokkaalla leikkisyydellä, että se samalla saattaa kyseenalaiseksi koko maailman kuvaamisen mahdollisuuden, tai pikemminkin koko ns. todellisen maailman olemassaolon. Suomalaisen kirjallisuuden kentällä nämä -ismit ovat toimineet ja liikkuneet eri tavoin kuin muualla maailmassa. Pitkään oli vallalla malli, jossa modernismi saapui joitain poikkeuksia lukuun ottamatta Suomeen 40-luvun lopussa, ja postmodernistinen kirjallisuus vasta 80-luvulla. Tätä käsitystä haastaa myös tämä pro gradu, jossa havaitsin varhaisia postmodernismin liikahduksia jo näissä 60-luvun lopulla ilmestyneissä teoksissa. Tutkielmassani havaitsin, että Mannerkorven ensimmäinen romaani, Jälkikuva, on melko perinteistä modernismia, vaikka sen tiiviiseen kestoon onkin lastattu aika monipuolinen kirjo erilaisia tyylejä ja kerrontatekniikoita. Toisessa romaanissa, teoksessa Matkalippuja kaikkiin juniin, on kerronta vaikeaselkoisempaa ja tilanteet häilyvämpiä. Lopulta lukija jää epätietoisuuteen siitä, mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään. Kolmas romaani Sudenkorento yhdistelee ja muuntaa edellisten romaanien keinoja ja tilanteita ja sävyjä, ja liitelee yhä kauemmas kirjallisuuden keinojen lipevillä pinnoilla, tuonpuoleiseen saakka.