The Episcopal Office in Transition : Finnish Lutheranism and the Lutheran World Federation Discussions on Episkopé, 1945-2015

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6739-2
Title: The Episcopal Office in Transition : Finnish Lutheranism and the Lutheran World Federation Discussions on Episkopé, 1945-2015
Author: Zitting, Heidi
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Theology
Doctoral Programme in Theology and Religous Studies
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020-11-27
Language: en
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6739-2
http://hdl.handle.net/10138/321193
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: The episcopal office, apostolic succession, and the apostolicity of the church have played an important role in ecumenical discussions of the late 20th and early 21st century. These topics are often presented in ecumenical studies as divisive church issues. Furthermore, the Lutheran understanding of episcopal office has often been presented as diverse and inconsistent. This study shows that the Lutheran understandings of episcopal office have in fact become more uniform and more coherent over the course of the late 20th and early 21st century. In the five articles collected here, I examine how the episcopal office is understood in contemporary Lutheranism based on textual sources from the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Lutheran World Federation. The evidence presented in these articles form a picture of shared development between these two varied members of the Lutheran family. The tendency in the understanding of the episcopal office by these two organizations changes from one of a pluralistic tolerance of diverse episcopal structures, titles and understandings to a more uniform and distinct understanding of the episcopal office as a personal, collegial and communal spiritual office. The concept of apostolic succession, in turn, develops from a narrow interpretation of apostolic succession as a ‘mechanical’ or ‘external’ chain of laying on of hands in episcopal ordination to a broader understanding of apostolic succession as the apostolic continuity of the church, where episcopal succession is a part, or a ‘sign,’ of this broader continuity. As the concept of apostolic succession broadens and episcopal succession comes to be understood as being in service of apostolic succession, Lutheran attitudes towards episcopal succession likewise become more positive. The articles also demonstrate that some in the church considered this emphasis on the role of the episcopal office or episcopal succession to threaten certain fundamental Lutheran insights—for instance, the fundamental priority of the gospel, the oneness of ministerium and the validity of the ordained ministry in cases where the priest/pastor has not been ordained by a bishop or is ordained by a bishop without formal episcopal succession. As the articles explore, the insights relating to episcopal office became easier for Lutheran thinkers to accept, once these concerns had been sufficiently addressed—namely, broadening the concepts of successio apostolica and episkopé such that these concepts were understood to be served and carried out not only by episcopal ministers but in various ways by all ordained and non-ordained Christians. Thus, the episcopal task, episkopé, was not as such understood as necessitating a hierarchical structure or undermining the equality of all Christians. Furthermore, apostolic succession as a broader concept meant that churches without episcopal succession had nevertheless maintained apostolic continuity and thus continued to enjoy an authentic ministry. Additionally, episkopé and apostolic succession, through various means, were considered as serving the mission of the church and the gospel. Thus, the priority of the gospel was no longer seen as threatened in such instances; rather, the episcopal structures were accepted as necessary, even as God-given structures of the church, so long as they serve the gospel. While episcopal succession came to be considered a valuable concept, it could not be seen as a feature that guaranteed faithfulness to the gospel or the validity of the ordained ministry. The episcopal office was considered a distinct, albeit not entirely separate, part of the ordained ministry—that is, all bishop are pastors, but not every pastor is a bishop. This distinction was even more profound than that between pastor and vicar, since a bishop has his/her own calling, consecration/installation and distinctive tasks, such as the ordaining of clergy and representing the church in public. Nevertheless, the ordained ministry as such was understood to be one interrelated and intertwined entity, comprising both episcopal and other ordained ministers. Thus, episcopal ministers came to be seen as important instruments of episkopé, while their leadership position was not taken as indicating an underlying hierarchy, as all Christians remained of equal status. Overall, these five articles reveal not only the significance of the impact of the ecumenical movement on the theologies of these members of the Lutheran Family but also that, although their theologies have evolved, Lutherans have remained loyal to their own confessional characteristics: the principle of equality, the emphasis on the oneness of ministerium and the fundamental priority position of the gospel.Luterilaisissa kirkoissa vallitsee moninaisia käsityksiä ja käytäntöjä kirkon kaitsentavirasta (piispanvirasta). Käytäntöjen moninaisuuden taustalla on ollut sekä historiallisia syitä, että teologisia tulkintaeroja. Tutkimuksen perusteella luterilaisuuden kentällä on käynnissä kehityskulku, jossa piispanvirka on alettu ymmärtämään yhtenäisemmin ja piispanvirkaa korostavammin. Tällöin piispojen merkitys kirkon kasvoina, hengellisinä johtajina ja kirkon julkisuuskuvan muokkaajina on korostunut. Piispojen teot, sanomat ja julkisuuskuva vaikuttavat suoraan ihmisten käsityksiin kirkosta. Teologisessa mielessä piispanvirka nähdään pappeuden kentässä yhä erillisempänä ja hengellisempänä pappisviran muotona, virkana johon liittyy oma riittinsä eli kutsu (vokaatio) ja vihkimys (ordinaatio/konsekraatio/installaatio). Piispalla ymmärretään olevan erityisiä tehtäviä, joita muut papit eivät voi hoitaa, kuten pappisvihkimykset. Suomen kirkon piirissä myös erottautuminen ulkoisin symbolein lisääntyy tutkimusjaksolla ja piispat alkavat käyttää piispan ristin lisäksi violettia paitaa, hiippaa, kaapua ja sauvaa. Muutokset suomen kirkon kirkkolaissa ja kirkkokäsikirjassa heijastelevat tätä muutosta. Kehityskulku ei ole ollut luterilaisille aivan yksinkertainen, sillä luterilaiset ovat tyypillisesti vastustaneet hierarkioita ja piispanviran korostamista yksin Raamattu periaatteen sekä kaikkien kastettujen tasa-arvon vuoksi. Myös piispanviran vihkimysten katkeamattoman ketjun (nk. apostolinen seuraanto) teologiaa on vierastettu reformaatioajan tapahtumiin liittyneistä syistä. Luterilaisiin perushuoliin on kuitenkin löytynyt ratkaisuja, jotka mahdollistavat tutkimuksen kattamalla ajanjaksolla piispanviran ymmärryksessä tapahtuneen kehityksen. Tällaisia ratkaisuja on mm. se, että piispan kaitsentatehtävä (kreikaksi: episkopé) on alettu ymmärtämään laajempana käsitteenä siten, että kaitsentatehtävään osallistuvat piispojen lisäksi myös muut toimijat: sekä maallikot että papit. Samoin apostolinen seuraanto ymmärretään aiempaa laajempana käsitteenä siten, että esimerkiksi piispanviran vihkimysten katkeamaton ketju (konsekraation seuraanto) nähdään vain yhtenä elementtinä laajemmassa apostolisen jatkuvuuden virrassa, jota myös monet muut seikat kirkossa tukevat. Tällöin piispallisten vihkimysten ketju nähdään merkkinä, muttei takeena, kirkon apostolisuudesta. Raamattuperiaatteeseen liittyvä huoli on ratkaistu painottamalla sitä, että sekä piispanvirka että apostolinen seuraanto palvelevat evankeliumin toteutumista. Tämä väitöstutkimus osoittaa, että ekumeeniset neuvottelut ovat olleet kehityksen taustalla keskeinen tekijä. Samalla kun piispanvirka on alettu näkemään tutkimuksen kartoittaman luterilaisuuden piirissä yhtenäisemmin ja näkemyksissä on lähennytty erityisesti anglikaanisen tradition mukaisia ekumeenisia keskustelukumppaneita, luterilaiset ovat pysyneet uskollisina keskeisille periaatteilleen: sanan ja sakramenttien viran ykseydelle, kaikkien kastettujen tasa-arvon periaatteelle sekä raamattuperiaatteelle. Tämä artikkeliväitöskirja tutkii Luterilaisten piispuuskäsitysten kehitystä vuosina 1945-2015. Tutkimus koostuu viidestä itsenäisestä aiheeseen liittyvästä artikkelista, sekä johdanto- ja johtopäätösluvusta. Lähdeaineistoina on käytetty kahta erilaista aineistopohjaa, Suomen ev.lut. kirkon piispojen kirjoituksia sekä Luterilaisen maailmanliiton piispuutta käsitteleviä asiakirjoja. Tutkimusmenetelmänä on käytetty systemaattista analyysia, jonka avulla on analysoitu piispuuden ja piispuuteen liittyvien avainkäsitteiden ymmärtämisessä tapahtuneita muutoksia. Tällaisia piispuuteen liittyviä avainkäsitteitä ovat olleet esimerkiksi ordo, ordinaatio, kaitsenta ja apostolinen seuraanto.
Subject: teologia, Systemaattinen teologia, Ekumeniikka
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
zitting_heidi_dissertation_2020.pdf 478.8Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record