”Sotalaitoksen erikoinen tehtävä valtiossa vaatii, että sen palveluksessa olevat henkilöt ovat poliittisesti täysin luotettavia.” : asevelvollisten poliittisen luotettavuuden valvonta Helsingissä 1922–1928

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asevelvollisten poliittisen luotettavuuden valvontaa Helsingissä sekä puolustuslaitoksessa vuosien 1922–1928 välisenä aikana. Sisällissodan päättymisen ja Suomen itsenäisyyden ensimmäisten vuosien jälkeen puolustuslaitoksen käytänteet ja toimintamallit olivat vähitellen siirtyneet järjestäytyneelle tasolle. Puolustuslaitoksen sisällä kuitenkin kuohui monella eri tasolla. Ylimmän sotilasjohdon keskinäisten kiistojen lisäksi puolustuslaitoksen ratkaisemattomaksi haasteeksi oli muotoutunut asevelvollisten poliittisen luotettavuuden arvioiminen. Poliittisesti kahteen eri leiriin jakautuneessa yhteiskunnassa asevelvollisnuorukaiset jaoteltiin luotettavaan sekä epäluotettavaan ainekseen, joista jälkimmäisiä ei haluttu päästää palvelukseen lainkaan. Suomen puolustuskysymyksen sekä armeijan määrävahvuuksien täyttämiseksi tämä ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Päämääräksi asetettiin ennakolta tiedettyjen epäluotettavien eristäminen puolustuslaitosta hyödyttävään ruumiilliseen työhön sekä estää epäilyttävien asevelvollisten eteneminen puolustuslaitoksen sisällä erikoisaselaji- sekä johtajakoulutuksiin. Tässä tutkimuksessa esitetään Helsingin kaupungissa suoritetun poliittisen luotettavuusarvioinnin muotoja, haasteita sekä luotettavuusvalvontaa harjoittaneiden viranomaisten ratkaisuja pääkaupunkia koskettaneisiin ongelmiin.

Tutkimus koostuu kolmesta erillisestä pääluvusta, joissa esitetään Helsingissä suoritetun asevelvollisten luotettavuuden valvontaa kutsuntavaiheen, asepalveluksen sekä maanalaisen kommunististen toiminnan torjumisen näkökulmasta. Näiden kolmen teeman kautta tutkimuksessa selvitään miksi poliittisen luotettavuuden arviointi suoritettiin 1920-luvun puolustuslaitoksessa. Tutkimuksen lähdeaineistoina toimivat aiemman tutkimuskirjallisuuden lisäksi Kansallisarkistoon säilötyt puolustushallinnon sekä puolustuslaitoksen joukko-osastojen asiakirjat, kirjeenvaihto sekä yhteydenpito muihin valvontaa harjoittaneisiin viranomaisiin. Tutkimuksessa käytetystä lähdeaineistosta selviää poliittisen luotettavuuden arviointiin käytetyt määrävahvuudet, resurssit sekä keskeisimmät syyt sille, miksi luotettavuuden arviointi koettiin ajanjaksolla tärkeäksi. Tutkimusmenetelmänä käytetään laadulliseen sisällönanalyysin menetelmää, jonka avulla selvitetään tutkimuskysymyksiin nojaten mitä poliittisesta luotettavuudesta ajateltiin sekä kirjoitettiin puolustuslaitoksessa, Helsingissä sekä muualla suomalaisessa yhteiskunnassa 1920-luvulla.

Tutkimuksesta selviää, että asevelvollisten poliittisen luotettavuuden valvonta oli seurausta nuoren parlamentaarisen demokratian pyrkimyksistä torjua maanpuolustusta sekä muuta yhteiskuntaa horjuttavia sisäisiä sekä ulkoisia uhkatekijöitä. Puolustuslaitoksen ylimmässä sotilasjohdossa käydyt keskinäiset valtakamppailut sekä epäluottamusta aiheuttaneet heijastuivat maanpuolustuksen kehitystyöhön ja kansallista eheytymispolitiikkaa asevelvollisten tasa-arvoisessa kohtelussa ei kyetty ratkaisemaan vuosikymmenen aikana. Erimielisyydet luotettavuusvalvonnan järjestämisestä sekä kehittämisestä puolustushallinnon ylimmillä asteilla tekivät valvontatyöstä ajallisesti hidasta sekä vajavaista. Poliittista luotettavuusvalvontaa harjoittaneiden viranomaisten vaikeudet yhteistyössä sekä suojeluskuntajärjestön kykenemättömyys toimittaa luotettuusarviointeja helsinkiläisistä asevelvollisista vierittivät arviointivastuun Helsingissä sijainneiden puolustuslaitoksen joukko-osastojen harkinnanvaraiseksi tehtäväksi. Luotettavuuslausuntojen toimitusviivästykset sekä epätarkkuudet arviointityössä muodostivat riskin maanalaisen kommunistisen toiminnan harjoittamiselle pääkaupungissa valvovien katseiden alla. Väestömäärän suuruus, liikkuvuus sekä sosiaalisten verkostojen hajanaisuus tekivät paikallisissa maaseutuyhteisöissä toimineen asevelvollisten poliittisen luotettavuuden valvonnasta Helsingin kohdalla moninkertaisesti vaikeamman toteuttaa.