Risk factors associated to endoscopic retrograde cholangiopancreatography related complications

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6884-9
Title: Risk factors associated to endoscopic retrograde cholangiopancreatography related complications
Author: Ismail, Shamel
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine, Gastrointestinal surgery
Doctoral Program in Clinical Research
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020-12-18
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6884-9
http://hdl.handle.net/10138/322386
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Endoscopic retrograde cholangiopancreatography (ERCP) is a minimally invasive procedure for biliary and pancreatic disorders. It has evolved to predominantly therapeutic procedure with the diagnosis of primary sclerosing cholangitis (PSC) being one of the main exceptions. ERCP has the high potential for complications, like post ERCP pancreatitis (PEP), bleeding, cholangitis and perforation. Therefore, the data concerning the risk factors of ERCP is essential. The roles of preoperative laboratory testing and the new criteria of difficult biliary cannulation are poorly studied. ERCP plays also the major role in the endoscopic removal of papillary tumours (European Society of Gastrointestinal Endoscopy, European Association for the Study of the Liver, 2017). The main purpose of this study is to assess the safety of ERCP for different groups of patients, and the adverse effects that can follow. Additionally, the study examines the effect of using different tools during the procedure on the complication rate and the means to minimize the complication rates in the future. The main complications after ERCP are post ERCP pancreatitis (PEP), bleeding, cholangitis and perforation. The risk factors of ERCP complications in 441 consecutive PCS patients were retrospectively analysed. The outcome of 61 endoscopic papillectomies was retrospectively studied in study II. In the prospective study (III) of 821 consecutive patients with native papilla were evaluated the complication rates in difficult cannulation cases. To evaluate the relationship between ERCP complications and the need for routine preoperative laboratory tests (RPLT) before the ERCP procedure, we conducted prospective study (IV) with 1196 patients. In PSC patients (study I) the PEP and cholangitis rates were 7 and 1.4 %, respectively. PEP predictive factors are female sex (Odds ratio 2.6, p=0.015), and a guide wire slipping in the pancreatic duct (PD) (Odds ratio 8.2, p<0.01). The risk of PEP is directly proportional to the number of times the guide wire slips into the pancreatic duct. A previous endoscopic biliary sphincterotomy (EST) was found to be a protective factor from PEP (Odds ratio 0.28, p= 0.02). In benign tumours of the papilla (study II), the recurrence rate after resection was 25.5% (study II). Altogether 5 (9.5%) patients underwent a pancreaticoduodenectomy, and 46 out of 51 (90.5%) were treated endoscopically. Obstruction of the bile duct and jaundice as a manifestation were risk factors for malignancy (p<0.001). PEP occurred in 6 cases (9.8%). After a benign tumour resection and placing a stent, the PEP rate decreased (p=0.045). The bleeding rate was 18%. In study (III), when the primary cannulation method used to cannulate the bile duct succeeded, the PEP rate was 2.3%, but when the surgeon used advanced methods to achieve the cannulation, the PEP rate increased up to 13.5%. The primary cannulation success rate was 79% in the absence of difficult cannulation criteria compared to 20.4% when at least one criteria was present (p<0.001). Broad RPLT could not predict the adverse effects of ERCP in study (IV). In conclusion, the new criteria of difficult biliary cannulation are important because the complication risk increases with the complexity of cannulation. Endoscopic papillectomy for benign tumours is feasible and relatively safe. The role of RPLT in safety of ERCP is minimal.Endoskooppinen retrogradinen kolangiopankreatografia (ERCP) on invasiivinen toimenpide sappi- ja haimasairauksiin. Nykyään se on muodostunut pääosin terapeuttiseksi menettelyksi, lukuunottamatta primaarisen sklerosoivan kolangiitin (PSC) diagnoosia. ERCP: ssä on suuri komplikaatioriski, kuten ERCP:n jälkeinen haimatulehdus (PEP), verenvuoto, kolangiitti ja perforaatio. Tämän takia tiedot ERCP:n riskitekijöistä ovat välttämättömiä. Preoperatiivisten laboratoriotestien rooli ja vaikeiden sappikanylointien uudet kriteerit ovat huonosti tutkittu. ERCP: llä on myös ensisijainen rooli papillaaristen kasvainten endoskooppisessa poistossa. Tämän tutkimuksen päätarkoitus on arvioida ERCP: n turvallisuutta eri potilasryhmille ja mahdollisia haittavaikutuksia. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan eri työkalujen käytön vaikutusta komplikaatioiden määrään ja keinoja minimoida komplikaatioiden määrä tulevaisuudessa. Pääasialliset komplikaatiot ovat ERCP:n jälkeinen pankreatiitti, vuoto, kolangiitti ja perforaatio. ERCP-komplikaatioiden riskitekijät 441 peräkkäisellä PSC-potilaalla analysoitiin takautuvasti (I). 61 endoskooppisen papillektomian tulosta tutkittiin takautuvasti tutkimuksessa II. Prospektiivisessä tutkimuksessa (III) 821 potilaalla, joilla oli natiivi papilla, arvioitiin komplikaatioita vaikeissa kanylointitapauksissa. ERCP-komplikaatioiden ja rutiini preoperatiivisten laboratoriotestien (RPLT) tarpeen arvioimiseksi ennen ERCP-menettelyä teimme prospektiivisen tutkimuksen (IV) 1196 potilaan kanssa. PSC-potilailla (tutkimus I) haimatulehduksen ja kolangiitin esiintymät olivat 7% ja 1.4%. PEP: n ennustavat tekijät ovat naispuoleinen sukupuoli (OR 2,6, p = 0,015) ja kanyylin liukuminen haima tiehyeessä (PD) (OR 8,2, p <0,01). PEP: n riski on suoraan verrannollinen siihen, kuinka monta kertaa johdin liukuu haimatiehyt kanavaan. Aikaisemman endoskooppisen sfinkterotomian (EST) havaittiin olevan suojaava tekijä PEP: stä (OR 0,28, p = 0,02). Hyvänlaatuisissa papillan kasvaimissa (tutkimus II) uusiutumisaste resektion jälkeen oli 25,5% (tutkimus II). Yhteensä 5 (9,5%) potilasta leikattiin (pankreaticoduodenoektomia) ja 46 potilasta 51: stä (90,5%) hoidettiin endoskooppisesti. Sappitiehyen tukkeutuminen ja keltaisuuden ilmentymät olivat pahanlaatuisuuden riskitekijöitä (p <0,001). PEP esiintyi 6:ssa tapauksesta (9,8%). Hyvänlaatuisen kasvaimen resektion ja stentin asettamisen jälkeen PEP:n määrä laski (p = 0,045). Verenvuoto oli 18% tapauksista. Tutkimuksessa (III), kun sappikanavan kanylointi onnistui ensimmäisellä yrityksellä, PEP:n osuus oli 2,3%, mutta kun kirurgi käytti muita menetelmiä kanyylaation aikaansaamiseksi, PEP:n määrä nousi 13,5%: iin. Ensisijainen kanylaation onnistumisaste oli 79% kun vaikean kanylaation kriteereitä ei ollut, mutta 20,4%, kun ainakin yksi kriteeri oli läsnä (p <0,001). Laaja RPLT ei voinut ennustaa ERCP: n haittavaikutuksia tutkimuksessa (IV). Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikean kanyylaation uudet kriteerit ovat tärkeitä, koska komplikaatioriski kasvaa kanylaation monimutkaisuuden myötä. Hyvänlaatuisten kasvainten endoskooppinen papillektomia on toteutettavissa ja suhteellisen turvallista. RPLT: n rooli ERCP: n turvallisuudessa on vähäinen.
Subject: helsinki university
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
ismail_shamel_dissertation_2020.pdf 2.134Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record