Kirjaimellista tanssia ajan kanssa : Kazuo Ohnon dis≈tanssi ja ikuisuuden risteämispesä

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202012185385
Title: Kirjaimellista tanssia ajan kanssa : Kazuo Ohnon dis≈tanssi ja ikuisuuden risteämispesä
Author: Fieandt-Jäntti, Ruusu-Mariaana
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies 2010-2017
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202012185385
http://hdl.handle.net/10138/323435
Thesis level: master's thesis
Discipline: teatteritiede
Theatre Research
teatervetenskap
Abstract: Tutkin Kazuo Ohnon (1906-2010) myöhäistyylin tanssin, erityisesti 1982 näkemäni Admiring La Argentinan ajallisuuksien inkarnoitunutta monikietoumaa, sen paattisuutta ja ihmettä. Tutkimusongelma on diskurssien sopimattomuus tässä arvoituksessa. Tiedossani ei ole tutkimusta K.Ohnon tanssin ajallisuuksien monikietoutuneisuudesta ja ei-mitattavasta subjektiviteetin ajallisuudesta. Tutkimusvälineeni ja metodinen teoriapohjani ovat F. Guattarin Kaaosmoosin subjektiviteeetin metamallinnuksen käsitekalut ja G. Agambenin teoria episteemisestä ja metodisesta paradigmasta. Tarkennan Ohnon soolotanssin erityiseen mikroajallisuuteen, jonka nimeän dis≈tanssiksi ja tanssiesityksen konstitutiivisen tapahtumatahon, valokuvan, nimeän ins-tanssiksi. Nimeän myös erityisiä dis≈tanssin laatuja: dis-tangon ja ambi-valssin. Ohnon tanssiesitys dis-teostumisineen ja tutkimuksen virtuaalinen katsomosommittuma ovat guattarilaisia esteettiseettisiä paradigmoja subjektiviteetin rikastamiselle, jolle on käytännön tarve pääoma-alisteisissa yhteiskunnissa. Tutkin K. Ohnon tanssin inkarnoitunutta moniajallisuutta ja (guattarilaisen) kollektiivisen ja yksilöllisen subjektiviteetin ei-diskursiivisen osan tavoittamista pitkin kielellisiä siltoja. Osatekijä on virtuaalinen katsomosommittuma, risteämispesä, odottamo, joka koostuu kollektiivisesta hengityksestä ja joistakin nimetyistä ja anonyymeistä ekspektaattoreista, virittyneistä katsoja-odottajista, singulaareista taideteoksista esteettisinä paradigmoina agambenilaisittain. Pääkysymykseni, miten K. Ohnon esityksen jälkikätisesti jättämä trauman ja ihmeen kokemisen kaltaisuus oli nimettävissä, ja miten ne tapahtuivat, sai vastauksen: kysymys oli ihmeestä sinänsä tai ihmeen ja trauman monikietoumasta. Jatkokysymykseeni paattisesta, ei-diskursiivisesta subjektiviteetin osasta ja sen ontologisesta kontekstista syntyi uusi paradigmametodi ja uusi käsitteistö; uusi esteettinen konteksti; teoksen lähestyminen idiosynkraattisena kirjoittumisena, sekä oma esteettiseettinen tutkimussovellukseni, joka yhdistää Guattaria ja Agambenin paradigmaa ja joka antaa toisen, kohteen ainutkertaisuudelle vapaamman, ontologisen kontekstin. Metodista kehittyi tanssille ja odottaja-katsojalle, ekspektaattorille, oma käsitteistö ja termistö K. Ohnon idiosynkraattisesta tanssista. Lisäksi disteostin taideteosta tuomalla sen kieleen pitkin idiosynkraattisia eriaineksisia kielellisiä siltoja.I study the incarnated complexes of temporality in Kazuo Ohno’s (1906-2010) late work, especially the performance Admiring La Argentina, which I saw in 1982. The research problem is the unsuitability of discourses concerning the pathic puzzle and miracle of this dance. To my knowledge, there is no research tackling the complex of temporalities and the non-measurable temporality of subjectivity. My research tools and theoretical-methodological base come from the concepts of metamodeling of subjectivity from F. Guattari’s Chaosmose as well as Agamben’s theory of the epistemic and methodical paradigm. I place Ohno’s solo dance into a specific microtemporality, which I name dis≈tanssi, and the constructive event loci, a photograph, which I name ins-tanssi. I also depict different qualities of dis≈tanssi: the dis-tango and the ambi-waltz. Ohno’s performance with its dis-forming and the virtual auditorium assemblage are Guattarian aesthetic-ethic paradigms for enriching subjectivity, for which there is a practical need in societies subdued by capital. I study the incarnated multitemporality of Ohno’s dance as well as the attaining of the non-discursive part of the (Guattarian) collective and individual subjectivity in Ohno’s work. This pursuit occurs through the linguistic bridges I have collected. A component of the study is a virtual spectator composition, a foyer, a waiting place, which consists of a collective breath and some named and anonymous expectators, singular pieces of art as aesthetic Agambenian paradigms. My main question was answered, namely how the trauma and miracle that were experienced after K. Ohno’s performance could be named, as well as how they happened: it was about a miracle or a complex of miracle and trauma. My secondary question was how and in what kind of an ontological context to study the pathic, non-discursive part of subjectivity. A new paradigm method and new concepts, a new aesthetic context and approaching the performance as an idiosyncratic process of becoming written answered the secondary, methodological question. My own aesthetic research application was formed as a result of this study, combining Guattari and Agamben’s paradigms and providing a new ontological context, making space for the uniqueness of the research subject. As the methodological result, a new set of concepts describing the dance and the expectators, was formed from Ohno’s idiosyncratic dance. Additionally, I dis-formed the performance by introducing diverse, idiosyncratic linguistic bridges.
Subject: Kazuo Ohno
Felix Guattari
Giorgio Agamben; tanssifilosofia
ajallisuus
ei-diskursiivinen
trauma. Keywords - Kazuo Ohno
Felix Guattari
Giorgio Agamben; dance philosophy
temporality
non-discursive
trauma


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record