Nancy Fraserin ylikansallisen oikeudenmukaisuuden teorian tarkastelua kritiikin näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan yhdysvaltalaisen filosofin Nancy Fraserin esittämää ylikansallisen oikeudenmukaisuuden teoriaa siihen kohdistetun kritiikin näkökulmasta. Työssä tarkastellaan Fraserin oikeudenmukaisuusteoriasta käytyä keskustelua ja sitä, selviytyykö Fraserin teoria uskottavasti sitä kohtaan esitetystä kritiikistä. Fraser on useaan otteeseen kehittänyt teoriaansa saamansa kritiikin pohjalta ja on myös kirjoittanut vastineita kriitikoilleen, joten tarkasteltavaa keskustelua tutkielmassa läpikäytäväksi on tarjolla runsaasti. Erityisesti tarkastellaan kahta erityiskysymystä, joiden kohdalla Fraserin teoria on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Ensimmäinen kysymys koskee Fraserin teoriassa esiintyvää demokraattisen deliberaation kehäpäätelmää, toinen demokraattisen deliberaation kehysten asettamista Fraserin teoriaan kuuluvan alaisuusprinsiipin käsitteen avulla. Fraserin teorian demokraattisen deliberaation kehäpäätelmä tarkoittaa sitä, että hänen oikeudenmukaisuusteoriassaan keskeisessä asemassa oleva demokraattinen dialogi vaikuttaa sisältävän lopputuloksensa. Fraserin teoria näyttää ajautuvan siihen, että tasa-arvoa edistävä deliberaatioprosessi vaatii toimiakseen sen, että tasa-arvo keskustelijoiden kesken on jo toteutunut. Tutkielmassa esitetään, että Rainer Forstin käsite ’minimaalinen justifikaatio’ tai Thomas Poggen käsite ’ohut hyvinvointi’ voivat täydentää Fraserin teoriaa tuomalla mukaan ne minimiedellytykset, jotka täytyy täyttää, ennen kuin koko deliberaatio voi alkaa. Tällä täydennyksellä saatava ’riittävän hyvä deliberaatioprosessi’ sisältää edellytykset kehittyä Fraserin kuvaamaksi epäoikeudenmukaisuutta jatkuvasti korjaavaksi deliberaatioksi. Fraserin teorian alaisuusprinsiippi tarkoittaa tapaa rajata se yhteisö tai ihmisjoukko, jonka tulisi osallistua tietyn oikeudenmukaisuusongelman käsittelyyn. Alaisuusprinsiippi rajaa joukon niihin ihmisiin, jotka ovat saman valtarakenteen alaisina. Aikaisempina aikoina tämä valtarakenne oli suhteellisen ongelmattomasti kansallisvaltio, mutta nykyään on Fraserin mukaan syytä tarkastella monenlaisia muitakin valtarakenteita niin ylikansallisella kuin paikallisella tasolla. Ongelmaksi tässä teoriassa uhkaa muodostua relevanttien valtarakenteiden tunnistaminen ja rajaaminen. Mikä on se ihmisjoukko, joka päättää erilaisten valtarakenteiden rajojen määrittelystä? Tutkielmassa esitetään, että Fraserin teoriaa olisi hedelmällistä täydentää David Heldin valtakenttäteorialla ja David Owenin kehittelyllä, jossa alaisuusprinsiippiä täydennetään Fraserin teoriassa aikaisemmin esiintyneellä vaikuttavuusprinsiipillä. Tutkielmassa myös esitetään, että globaalilla tasolla Fraserin teoriaa voidaan ajatella täydennettävän Thomas Poggen moraalisella institutionaalisella kosmopolitanismilla. Tämä tarkoittaa, että globaalin järjestelmän sisällä tulisi taata jokaiselle ihmiselle jonkinlainen minimaalinen hyvinvointi ja perusoikeudet. Tutkielmassa esitetään, että tämä on edellytys sille, että merkityksellistä keskustelua muista alistus/hallintorakenteista ja niiden rajaamisesta voidaan käydä. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että täydennettynä muutamilla muotoiluilla Fraserin teoria on relevantti ja filosofisesti koherentti emansipatorinen teoria, joka on käyttökelpoinen nykyaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielman tulos on, että Fraserin teoria muutamalla täydennyksellä selviää uskottavasti monenlaisesta sitä kohtaan esitetystä kritiikistä ja on käyttökelpoinen myös keskusteltaessa kokonaan uusista ihmiskuntaa kohtaavista tulevaisuuden haasteista.