Velkojansuojan tehokkuus oikeustoimien peräytymisessä uuden maksukyvyttömyysdirektiivin valossa

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202101161287
Title: Velkojansuojan tehokkuus oikeustoimien peräytymisessä uuden maksukyvyttömyysdirektiivin valossa
Author: Villa, Vivian
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202101161287
http://hdl.handle.net/10138/324709
Thesis level: master's thesis
Degree program: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma
Master's Programme in Law
Magisterprogrammet i rättsvetenskap
Specialisation: Prosessi- ja insolvenssioikeus
Procedural and Insolvency Law
Process- och insolvensrätt
Abstract: Tutkielman aiheena on velkojansuojan tehokkuuden toteutuminen yhdessä takaisinsaantilain ja osakeyhtiölain keinojen perusteella oikeustoimien peräytymisen ja varojen palautumisen tilanteissa velallisyhtiön konkurssissa. Arviointi kohdistuu siis näiden lakien mahdollistamiin oikeustoimien peräyttämis- ja varojen palautumismekanismien tehokkuuteen velkojansuojan toteutumisen näkökulmasta. Velkojien intressissä on saada mahdollisimman paljon varoja palautettua pesään, jotta heidän jako-osuutensa maksimoituisivat konkurssissa. Tarkoituksena ei siis ole näiden lakien välinen tehokkuusvertailu, vaan niiden tarkastelusta yhtenäisenä kokonaisuutena. Takaisinsaantilain ja osakeyhtiölain mekanismit oikeustoimien peräyttämisessä ja varojen palautumisessa ovat perusteiltaan erilaiset ja sen takia pesänhoitajan tuleekin tarkastella peräyttämistilanteita molempien lakien kannalta. Mekanismien tehokkuudella on merkitystä myös tilanteissa, joissa yhtiö ei ole vielä maksukyvytön, sillä kun legaaliset keinot oikeustoimien peräytymiseen ja varojen palautumiseen ovat tehokkaat, niillä on myös ennalta suojaavaa vaikutusta. Tutkielmassa on avattu, miksi termi ”peräyttäminen” ei ole osakeyhtiöoikeudellisten keinojen kohdalla hyvä ilmaisu, mutta olen kuitenkin tutkielman yhtenäisyyden kannalta käyttänyt sitä myös tarvittaessa niissä yhteyksissä. Oikeudenalojen ylittävän näkökulman lisäksi tutkielmassa tarkastellaan myös uutta maksukyvyttömyysdirektiiviä (2019/1023) ja sen ennaltaehkäisevään uudelleenjärjestelymenettelyyn liittyviä artikloita 17 ja 18. Artikla 17 sääntelee uuden ja väliaikaisen rahoituksen suojaamisesta takaisinsaannilta myöhemmässä maksukyvyttömyystilanteessa ja artikla 18 taas muiden uudelleenjärjestelyyn liittyvien liiketoimien suojaamisesta niin ikään myöhemmässä maksukyvyttömyystilanteessa. Direktiivillä voi olla merkittävää vaikutusta velkojansuojan tehokkuuden toteutumiseen oikeustoimien peräyttämiskysymyksissä jälkikonkurssissa, mikäli takaisinsaantimahdollisuudet mahdollisesti heikentyisivät implementoinnin myötä. Lisäksi yleisemmin velkojansuojan kannalta se saattaa myös vaikuttaa vanhoihin velkojiin siten, että jos velallisyhtiöt pääsevät entistä aiemmin menettelyyn, jossa heidän velkojaan järjestellään, tarkoittaa se samalla myös sitä, että vanhojen velkojien saamisia saatetaan leikata entistä aiemmassa vaiheessa. Tämän takia taas velkojat saattavat joutua ennakoimaan näitä tilanteita tiukemmilla ehdoillaan ja muilla järjestelyillä, mikä voi heikentää yhtiöiden rahoituksen saamista vielä maksukykyisenäkin ollessa. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee siis de lege lata -tilannetta arvioiden, toimiiko konkurssitilanteissa nykyinen oikeustoimien peräytymisen ja varojen palautumisen mekanismi riittävän tehokkaasti yhdessä konkurssitakaisinsaannin ja osakeyhtiöoikeuden keinot huomioon ottaen velkojansuojaa arvioitaessa. Jälkimmäisen tutkimuskysymyksen osalta taas arvioidaan tuoko uusi maksukyvyttömyysdirektiivi nykytilaan verrattuna velkojansuojan toteutumisen tehokkuuteen jotain uutta ja heikentääkö se mahdollisesti velkojansuojan tehokkuutta. Tutkielmassa on lainopillisen voimassa olevan oikeuden systematisoinnin ja tulkinnan lisäksi oikeustaloustieteellinen vire tehokkuusnäkökulman takia. Mekanismien tehokkuutta on arvioitu seuraavilla kriteereillä; millaisilla perusteilla peräyttäminen on mahdollista, mitä toteennäytettäviä seikkoja ne soveltuakseen vaativat, miltä aikaväliltä peräyttäminen on mahdollista, mitkä ovat määräajat kanteen nostamiselle, millainen kanne on nostettava tai muuten peräyttämistä vaadittava, kuka kanteen saa nostaa, mikä on palautusvelvollisuuden laajuus ja kuinka riskialtis prosessi itsessään varojen palauttamiseksi muutenkin on. Lisäksi vielä erikseen taloudellisen tehokkuuden mittapuuna on jako-osuuden maksimointi. Direktiivin osalta huomioitavaa on se, ettei sitä ole vielä implementoitu, joka taas toi oman haasteensa metodin suhteen. Tutkielmassa käydään läpi takaisinsaantilain puolelta yleinen takaisinsaantiperuste, maksun- ja vakuuden peräytyminen ja lahjanluontoisen sopimuksen peräytyminen sekä takaisinsaannin vaatiminen ja vaikutukset. Osakeyhtiöoikeuden puolelta käsitellään laitonta varojenjakoa, varojen käyttöä, varojen palautusvaatimusta, edustusvallan ylityksestä johtuvaa sitomattomuutta sekä sivutaan lyhyesti varaventtiilinä toimivaa johdon vahingonkorvausvelvollisuutta. Direktiivistä esitellään sen tausta ja tarkoitus sekä analysoidaan voimassa olevien peräyttämiskeinojen suhdetta 17 ja 18 artikloihin. Johtopäätöksinä ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta todetaan, että huomioiden tehokkuuden mittarina olevat tekijät, nimenomaan yhdessä ja erilaisista perusteista johtuen takaisinsaantilain ja osakeyhtiölain keinot näyttäytyvät tehokkaina ja pystyvät siten maksimoimaan velkojien jako-osuuden määrän tarjotessaan yhdessä laajemmat mahdollisuudet varojen palautumiseksi konkurssipesään. Direktiivin vaikutus riippuu sen implementoinnista ja siitä, mitä mekanismeja halutaan ottaa ja missä laajuudessa käyttöön. 17 artikla antaisi mahdollisuuden antaa jälkikonkurssissa etusija-aseman väliaikaisen ja uuden rahoituksen antajille. Mikäli tällainen otettaisiin käyttöön erityisesti vireilletulon ja menettelyn alkamisen välisenä aikana otetun rahoituksen ja/tai ohjelman aikana otetun uuden rahoituksen osalta, heikentäisi se vanhojen velkojien asemaa. Artiklan 17 teksti antaisi sellaisen kuvan, että sillä annettaisiin jäsenvaltioille suhteellisen ankara velvollisuus väliaikaisen ja uuden rahoituksen suojaamiseksi takaisinsaanneilta jälkikonkurssissa. Mikäli olen tulkinnut artiklaan liittyvää resitaalia (67) oikein, näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan tarkoitus. Näin ollen direktiivin 17 artikla ei heikentäisi velkojansuojan tehokkuuden toteutumista. Artiklan 18 osalta tilanne on epäselkeämpi. Sen mukaan nimittäin takaisinsaantia ei saisi vaatia vain sen takia, että liiketoimi on ollut velkojille vahingollinen. Tämä tuo jonkinlaisen tulkintaongelman direktiivin ja takaisinsaantilain erityisten takaisinsaantiperusteiden välille, erityisten takaisinsaantiperusteiden ollessa itsessään vahingollisia vain silloin, kun jokin niiden kriteereistä ylipäätään täyttyy. Täten pahimmassa tapauksessa 18 artiklan mukaisissa tilanteissa takaisinsaanti olisi mahdollista vain yleisen takaisinsaantiperusteen nojalla. Tämän soveltamisen myötä takaisinsaantimahdollisuudet ja sitä myötä velkojansuojan tehokkuuden toteutuminen heikentyisivät. Direktiivin implementoinnin myötä velkojansuojan tehokkaan toteutumisen kannalta erittäin tärkeää on se, ettei direktiivi vaikuta kuitenkaan osakeyhtiöoikeuden keinoihin vetoamiseen millään tavalla.
Subject: Velkojansuoja
takaisinsaanti
oikeustoimen peräytyminen
varojen palautuminen
laiton varojenjako
varojen käyttö
maksukyvyttömyysdirektiivi
konkurssipesä
oikeustoimen sitomattomuus
edustajan kelpoisuus


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Villa_Vivian_tutkielma_2020.pdf 738.6Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record