Adults with ADHD and their children : a multiple-case study of attachment : self-protective strategies of parents with ADHD and their children as mediated by sensitivity

Abstract

Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a common psychiatric condition, characterized by the core symptoms of inattention, hyperactivity and impulsivity. In previous studies, ADHD has been associated with psychosocial difficulties in parenting and attachment relationships. However, little is known about the sensitivity and attachment strategies of adults with ADHD and that of their children.

This thesis consists of three internationally published peer-reviewed articles (Studies I-III). Study I explored the self-protective strategies of adults with ADHD and their histories of dangers and traumas, as presented in retrospect. In Study I, nine adults with the ADHD diagnosis were interviewed using the modified Adult Attachment Interview (the DMM AAI). Studies II and III examined the self-protective strategies of parents with ADHD and the sensitivity they displayed in dyadic interaction with their children. The parents were interviewed with the DMM AAI. Parental sensitivity was assessed using the CARE-Index. Additionally, Study III explored the self-protective strategies of parents with ADHD as well as those of their children as mediated by parental sensitivity. The self-protective strategies of the children were assessed with the Strange Situation Procedure (SSP) or the Preschool Assessment of Attachment (PAA). In Studies II and III, six parents with the ADHD diagnosis and their children, aged between 7 and 36 months, participated. One parent took part with her both children.

In all sub-studies, three subgroups were formed on the basis of risk as indicated by Crittenden’s gradient of transformation of information. Study I showed a variety of the self-protective strategies of adults with ADHD in combination with unresolved traumas and losses. In addition, the respondents described in the AAI triangulation in their family of origin. However, the adults with ADHD were not able to evaluate and analyze the impact of the triangulated family system on their own development. Instead, they blamed themselves for the intersubjective problems in their childhood families and considered the punishments of their parents as legitimate, caused mainly by themselves. Studies II and III confirmed the results of Study I about the variety and complexity of the self-protective strategies of parents with the ADHD diagnosis. Results also indicated that unresolved traumas and losses may decrease these parents’ sensitivity and impair their ability to engage in mutual regulation of arousal and emotion with their children. The parents’ own needs for self-protection impaired their ability to protect their children and decreased the clarity of their communication. The children’s self-protective strategies matched those of their parents in regard to the degree of distortion of information as mediated by parental sensitivity.

In conclusion, recognizing the variety of self-protective strategies, disorientation at times modifying, and unresolved traumas interrupting the strategic functioning of the individuals with ADHD, can contribute to the tailoring of individualized psychological treatment. DMM-oriented family functional formulations, based on the assessment of the self-protective strategies of each family member would make possible to plan a treatment adapted to the unique family needs, and also to screen early risk.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) on yleinen psykiatrinen häiriö, jonka ydinoireita ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Aiemmissa tutkimuksissa ADHD on yhdistetty psykososiaalisiin vaikeuksiin vanhemmuudessa ja kiintymyssuhteissa. ADHD diagnoosin saaneiden aikuisten ja heidän lastensa kiintymyssuhdestrategioista sekä ADHD diagnoosin saaneiden aikuisten sensitiivisyydestä vuorovaikutuksessa lastensa kanssa tiedetään kuitenkin hyvin vähän.

Väitöskirja koostuu kolmesta vertaisarvioidusta, kansainvälisesti julkaistusta artikkelista (osatutkimukset I-III). Osatutkimus I tarkasteli ADHD diagnoosin saaneiden aikuisten itseä suojaavia kiintymyssuhdestrategioita sekä heidän kokemiaan vaaroja ja traumoja. Osatutkimuksen I aineisto koostui yhdeksän aikuisen modifioidusta Adult Attachment Interview- haastattelusta (DMM-AAI). Osatutkimukset II ja III tarkastelivat ADHD diagnoosin saaneiden vanhempien itseä suojaavia strategioita DMM-AAI- haastattelulla ja tutkivat vanhempien sensitiivisyyttä vuorovaikutuksessa lastensa kanssa CARE-Index menetelmällä. Osatutkimuksessa III kartoitettiin lisäksi tutkimukseen osallistuneiden ADHD diagnoosin saaneiden vanhempien lasten itseä suojaavia strategioita Strange Situation Procedure (SSP) ja Preschool Assessment of Attachment (PAA) menetelmillä. Osatutkimuksiin II ja III osallistui kuusi vanhempaa 7-36 kk ikäisten lastensa kanssa. Yksi vanhemmista osallistui tutkimukseen molempien lastensa kanssa.

Jokaisessa osatutkimuksessa tutkittavat erottuivat kolmeksi eriasteisen riskin ryhmäksi Crittendenin kuvaaman tiedonkäsittelyn vääristymisen asteen mukaisesti. Ensimmäinen osatutkimus osoitti, että tutkimukseen osallistuneiden ADHD diagnoosin saaneiden aikuisten itseä suojaavat strategiat ovat hyvin monimuotoisia. AAI-haastatteluissa esiin nousivat myös näiden aikuisten omat käsittelemättömät trauma- ja menetyskokemukset. Lisäksi he kuvasivat lapsuuden perheisiinsä liittynyttä triangulaatiota.Tutkittavat eivät kuitenkaan pystyneet arvioimaan ja analysoimaan sitä, kuinka triangulaatio heidän perhesysteemissään oli vaikuttanut heidän omaan kehitykseensä. Päinvastoin, he syyttivät itseään lapsuudenperheidensä intersubjektiivisista ongelmista ja pitivät kokemiaan rangaistuksia oikeutettuina ja pääasiassa itse aiheutettuina. Toinen ja kolmas osatutkimus vahvistivat ensimmäisessä osatutkimuksessa havaittua tietoa siitä, että tutkimukseen osallistuneiden ADHD diagnoosin saaneiden vanhempien itseä suojaavat strategiat ovat kompleksisia ja monimuotoisia. Tulokset viittasivat myös siihen, että vanhempien omat käsittelemättömät trauma- ja menetyskokemukset saattavat heikentää näiden vanhempien sensitiivisyyttä sekä vaikuttaa vanhempien kykyyn auttaa lapsiaan viritystason ja tunnetilan säätelyssä. Tutkimukseen osallistuneiden vanhempien tarve suojella itseään heikensi heidän kykyään suojella lastaan ja vähensi heidän viestinnän selkeyttään. Lasten itseä suojaavien strategioiden kompleksisuus oli linjassa vanhempien strategioiden kanssa sensitiivisyyden toimiessa välittäjänä.

Yhteenvetona todetaan, että ADHD diagnoosin saaneiden henkilöiden itseä suojaavien strategioiden monimuotoisuus sekä disorientaatio strategioita muuntavana ja käsittelemättömät traumakokemukset yksilön strategista toimintaa haittaavina tekijöinä olisi tärkeää huomioida yksilöllisten interventioiden suunnittelussa. DMM-mallin mukainen kaikkien perheenjäsenten itseä suojaavien strategioiden arviointi mahdollistaisi kunkin perheen yksilöllisten tarpeiden ja varhaisten riskien huomioinnin.