Acta Scenica

 

Uusimmat julkaisut

  • Jalkanen, Tiina (2018)
    Tiina Jalkasen taiteellis-pedagogisen väitöstutkimuksen aiheena on tyttöyden rakentuminen ja ilmeneminen kehollisuudessa ja siitä syntyvä pedagoginen tieto. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten tyttöyttä voidaan ymmärtää nykytanssin näkökulmasta ja sen suuntaamana. Jalkanen analysoi aineistoaan kehollisuudesta käsin kirjoittamalla ja tulkitsemalla kinesteettisen empatian herättämiä aistimuksia ja ajatuksia kirjoitusprosessin aikana. Opetus ja esitykset, samoin kuin tyttöjen haastatteluissa esiin nousseet teemat, kytkeytyvät tutkimuksessa moninaisiin teorioihin. Tarkempaan lähilukuun Jalkanen käyttää havainnointimenetelmää, matkan varrella kehittämäänsä "viisikehokkaan" analyysimenetelmää, jonka avulla hän havainnoi tyttöjen liikkumista ja tanssia. Tutkimuksen aineiston perustan muodostaa kolme nuorten tyttöoppilaiden kanssa toteutettua tanssiteosta, jotka muodostavat tyttötrilogiaksi nimetyn teossarjan. Tyttötrilogian osat Pink kapina (2001), InExit (2003) ja Voimapiste (2005) saivat ensi-iltansa vantaalaisissa esitystiloissa. Tutkimusaineisto muodostuu kokonaisuudessaan tyttötrilogian 19 videotaltioinnin koosteesta ja yhdeksän tytön haastatteluaineistosta. Tiina Jalkanen on tanssin "moniottelija". Tanssin kentällä hän on toiminut tanssijana, koreografina, opettajana ja tutkijana.
  • Unmüssig, Jana (2018)
    Seeing as an active endeavour for the choreographer Jana Unmüssig's doctoral research examines studio-based choreographic composition practice that focuses on seeing and visuality from the perspective of the choreographer-director in the context of an expanding notion of dance. Unmüssig highlights the action of seeing, while also considering time as boredom. Seeing is discussed in terms of contemplation and as a way of thinking. Boredom is looked at as a mood; a mood that is fundamental for the composition practice that Unmüssig enquires into, but that can also act as a creative force. Jana Unmüssig picks up on the notion of "The Choreographic", developed by artist and performance scholar Jenn Joy, and to it, adds practice-based reflection on the choreographic from the perspective of the choreographer-director. Unmüssig's research also contributes to phenomenological considerations on seeing and time from the perspective of the choreographic artist.
  • Mäkinen, Mirva (2018)
    Tämä tutkimus käsittelee kontakti-improvisaation arvoja somaesteettisen esityksen kehyksessä. Tutkimukseni tavoite on taiteellisten töiden, kokeilujen sekä kirjallisen kommentaarin avulla löytää tietoa kontakti-improvisaation arvoista esityksen kehyksessä. Jäsensin arvoja tanssitaiteilijoiden haastatteluiden avulla, toin ne harjoittamaani praktiikkaan sekä tutkin niitä tanssijoiden kokemusten ja taiteellisten töiden avulla. Tutkimus on ollut sukeltamista syvälle kehon kokemukseen ja palaamista sieltä takaisin uuden ymmärryksen kanssa. Kysymyksessä on taiteellinen tutkimus, joka on monialaista taiteilija- ja taidelähtöistä tai taidepedagogista tutkimusta, jolla on esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa noin 20 vuoden traditio. Tutkimustani on ohjannut halu löytää viitekehystä kontakti-improvisaatiosta kumpuavalle ajattelulle. Minulla on ollut tarve ymmärtää tanssista ja erityisesti kontakti-improvisaatiosta nousevia kokemuksia. Tutkimus työstää esiin kontakti-improvisaatioon liittyviä arvoja erilaisilla menetelmillä, joista keskeisiä ovat tanssitaiteilijoiden haastattelut, sekä taiteelliset työt, joissa tarkastelun kohteena ovat erityisesti tanssijoiden katsottuna olemisen kokemukset esityksen kehyksessä. Arvojen esiin saamiseksi ja ymmärtämiseksi tutkimus sijoittaa kontakti-improvisaation laajempiin kehyksiin, joista tärkeimpinä ovat lajin historiallinen tausta, sen harjoittamisen käytännöt sekä keholliseen kokemukseen, taitoon ja taiteeseen liittyvät teoreettiset pohdinnat, erityisesti Richard Shustermanin somaestetiikka ja John Deweyn pragmatistinen filosofia sekä Timo Klemolan taidon filosofia. Perehtyessäni somaestetiikkaan havaitsin siinä samankaltaisia keskeisiä arvoja kuin kontakti-improvisaatiossa. Somaestetiikka on Richard Shustermanin luoma termi, ja se tarkoittaa Shustermanille sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä itseilmaisuun (Shusterman 2008, 2–3). Shustermanille filosofia ei ole vain käsitteellistä ajattelua ja puhetta, vaan filosofia sisältää myös kysymyksen siitä, millainen suhde meillä on kehoomme. Harjoittaessamme tietoisuuttamme kyky vastaanottaa kehon aistimuksia paranee. Aistimaailma ja kehotietoisuus toimivat yhdessä, tietoisina toisistaan reflektoiden toinen toistaan. Shustermanin mukaan somaestetiikan tehtävä on tutkia itsen luovaan muovaamiseen liittyvää kehollista tietoa sekä sen diskursseja, käytäntöjä ja menetelmiä. (Shusterman 1997a, 34.) Kontakti-improvisaatio on Steve Paxtonin alkujaan kehittämä tanssin muoto, jossa on kyse kahden tai useamman liikkuvan kehon fyysisestä kohtaamisesta. Tässä tutkimuksessa fokusoin kontakti-improvisaation arvoihin. Arvoilla tarkoitan kokemusten kautta nousevia sisäisiä hyveitä (MacIntyre 2004), joita haastateltavat tanssitaiteilijat pitivät tärkeinä harjoittaessaan kontakti-improvisaatiota. Olen yhtenä tutkimusmetodina käyttänyt haastattelua. Haastattelin vuonna 2010–2011 yhdeksää keskeistä kontakti-improvisaation edustajaa: Alito Alessi (USA), Ray Chung (USA), Frey Faust (USA/Saksa), Joerg Hassmann (Saksa), Keith Hennessy (USA), Steve Paxton (USA), Nancy Stark Smith (USA), Carol Swann (USA). Myöhemmin lukuvuonna 2013 haastattelin myös Stephen Battsia (Pohjois-Irlanti). Haastatteluissa kysyin kontakti-improvisoijien tunnistamia arvoja tekniikan, esityksen ja omakohtaisen kokemuksen näkökulmasta. Toisena tutkimusmetodina käsittelin haastatteluista jäsentämiäni arvoja taiteellisissa töissä Round Robin Project, Inner Landscape ja Spherical Space. Arvojen lisäksi käsittelin taiteellisissa töissäni katsottuna olemisen kysymystä sekä tanssijan suhdetta tilaan. Julkinen, intiimi ja kehällinen tila määrittivät taiteellisten töiden estetiikkaa ja katsottuna olemisen kokemusta. Teosten yhteydessä esiintyvät tanssijat kirjoittivat lähes kaikkien harjoitusten ja esitysten jälkeen kokemuksistaan kontakti-improvisaatiosta ja katsottuna olemisesta. Näin ollen jokaisessa taiteellisessa työssä tanssijoiden somaattinen läsnäolo, kehollinen havainto ja kokemuksessa ajattelu olivat keskiössä. Tutkimuksen perusteella totean, että erityisesti ”small dance”, ei-tietäminen, aistiminen, kuunteleminen, kosketus ja luottamus olivat arvoja, jotka herkistivät tanssijan somaattista läsnäoloa esitystilanteessa. Aistimisella oli yhteys tanssijan refleksien tarkkuuteen ja sitä kautta tulevaan reagointinopeuteen, toimintaan, ajatuksiin, tuntemuksiin ja myös tunteisiin. Esimerkiksi kaatumisen tunteen aistiminen ja liikkeellisen valinnan tekemisen prosessi helpottui, kun aistit olivat hereillä ja herkistyneinä. Aistien välityksellä tanssijat loivat yhteyden tunnetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan. Aistiminen ja kosketus vahvistivat läsnä olemisen kokemusta ja helpottivat katsottuna olemista. Toisen tanssijan katse usein auttoi energian ylläpitämistä tanssin aikana, kun taas esiintymistilanne välillä haastoi tanssijan somaattista läsnäoloa ajaen tanssijaa tekemään tuttuja valintoja. Ympäristöllä ja tilanteella on merkitystä somaattisen kokemuksen ja läsnäolon muodostumisessa. Kun jäsentämäni arvot olivat läsnä kontakti-improvisaation esityksessä, esityksen voi nähdä olevan myös somaesteettinen esitys. Tämä oli tämän tutkimuksen yksi keskeinen löydös. This artistic research is focusing on values in contact improvisation and how it is presented in a somaesthetic performance context. The motivation for this artistic research is to find new information and experiences within dance. The artistic research involves diving deeply into embodied experiences and from there investigate new information. This artistic research is based on art and artists or artpedagogs, and has a long tradition in the University of the Arts, Helsinki.Contact Improvisation was originally founded by Steve Paxton and is defined as the meeting of two (or more) moving bodies. The main focus of this artistic research will be the values found within contact improvisation. Values are defined as important insights that were obtained through interviews with contact improvisation dancers. From a somaesthetics point of view, I research specifically bodily perception and thinking through the movement. The goal is to find out what kind of values there are in contact improvisation and what experiences dancers have from being seen by other dancers or a member of an audience. I research how dancers sensory and somatic experiences are transformed in a somaesthetic performance process. Somaesthetics is founded by Richard Shusterman, and is defined as an inner bodily awareness and outer bodily expression (Shusterman 2008, 2–3). Philosophy is not only about talking, but it is a question about what kind of relationship we have to our body. Shusterman includes to somaesthetics and bodily awareness a form, representation and lived life. (Shusterman 1992, 268.) Bodily awareness through Shusterman’s point of view is the kind of awareness that a vital, sensorial and sensational body guides towards and at the same time senses itself. (Shusterman 2012, 197.) When we are practicing our awareness, the ability to perceive bodily sensations becomes sharper. The sensorial world and bodily awareness are working together to remain aware of each other and simultaneously reflect each other. This research has been guided by my curiosity to find a context to investigate the way of thinking through contact improvisation and the values that are in this dance form. I have had a need to research and find greater understanding of the awareness that I find through this dance form. The subject of values is considered from three different perspectives: interviewing, three artistic performance investigations and through dancers personal viewpoints. Through the artistic investigations I am researching what kind of somatic or somaesthetic experience a dancer has from being looked at. In order to find these values and understand them, this research is placing contact improvisation in a wider perspective through historical background, the rehearsal process of contact improvisation and theoretical writings about bodily experience, skill and art. I am using somaesthetics by Richard Shusterman, pragmatistic philosophy by John Dewey and philosophy about skill by Timo Klemola as a theoretical background. One of the methods for collecting material has been through interviews. I was interviewing nine experienced contact improvisation practitioners during year 2010–2011: Steve Paxton, Nancy Stark Smith, Alito Alessi, Frey Faust, Ray Chung, Carol Swann, Joerg Hassmann and Keith Hennessy. During 2013 I interviewed Stpehen Batts (North Ireland). In these interviews I was asking what are the important values or skills in contact improvisation. Specifically I was researching the important values found in Contact Improvisation as a technique form, in performance, and also as a phenomena. The three artistic performances of this research are “Round Robin Project”, “Inner Landscape” and “Spherical Space”. The material and values that were found during the interview process were central in all artistic performances. These performances were also for exploring the dancers connection to the space; public space, intimate space and spherical space. Dancers were responding through writing after each rehearsal and performance in response to their experiences of being seen. Central in each artistic performance is the dancers somatic presence, bodily perception and thinking through movement. Values that made dancers somatically present and sensitive in a moment of a performance include “small dance”, not knowing, sensing, listening, touch and trust. Sensing has a connection to dancers reflexes as speed of reaction, action, thinking, sensation and feelings. Sensation of falling and process of choice making become easier when these senses are awake and alert. Dancers create connections to other people and to the space through their senses. Understanding our senses and touch make the experience of being seen and our empathetic abilities stronger as well as the experience of being seen by other dancers or audience members, and that made experience of being seen by other dancer or an audience easier. Being seen by other dancers was helping to keep the energy up while dancing, but being seen by the audience was challenging the somatic presence and the dancers started to make choices based on habits. Environment has an influence while creating somatic experience and presence.
  • Huopaniemi, Otso (2018)
    Tutkimus koostuu kahdesta taiteellisesta osasta ja kirjallisesta osasta. Taiteelliset osat ovat vuonna 2013 esitetty love.abz ja vuonna 2015 esitetty (love.abz)³. Molemmat ovat näyttämöesityksiä, joissa yhteensä yksitoista inhimillistä esiintyjää luo löyhästi näytelmääni Rakkauden ABZ perustuvia tekstifragmentteja käyttäen puheentunnistusta ja konekäännöstä. Tutkimuksen kirjallinen osa on kaksikielinen verkkoväitös, joka hyödyntää taiteellisissa osissa kehitettyjä kirjoitusmenetelmiä ja muuntaa niitä diskursiivisen kirjoittamisen tarkoituksiin.
  • Valkeemäki, Anita (2017)
    Anita Valkeemäen väitöstutkimus on sekä omakohtainen että jaettu kertomus tanssin improvisatorisen opettamisen oppimisen matkasta. Tutkimus pohjautuu Valkeemäen vuosien 2008–2010 aikana toteuttamaan liiketeematyöskentelyyn, jonka pohjalta nousevia ajatuksia ja oivalluksia hän asettaa vuoropuheluun työskentelyyn osallistuneilta oppilailta saamiensa palautteiden sekä nähdyn, kuullun, puhutun ja koetun kanssa. Valkeemäki tarkastelee kohtaamisen, katseen, puheen ja halun merkityksiä pedagogisina perusteina, opettamisen kohtuna, josta käsin hän omaa opettamistaan ja opettajuuttaan rakentaa. Tutkimus kulkee kohti improvisatorista opettamista ja sen oppimista, samalla tarkastellen kriittisesti opettajuutta rakentavia käytänteitä ja tapoja. Valkeemäki haastaa itsensä ja muut tarkastelemaan yhä uudestaan niitä uskomuksia, oletuksia ja odotuksia, jotka hiljaisesti määrittävät oman opettamisen tapoja.
  • Siren, Eero (2017)
    Eero Siren kertoo väitöstutkimuksensa kirjallisessa osiossa taiteellisen elämäntarinansa alkaen siitä, millaisia luentoja hän kuuli lapsena työväenopistossa ja millaisiin kulttuuritapahtumiin vanhemmat hänet veivät. Hän kertoo myös sukunsa tarinan 1900-luvun alun huutolaisuudesta sisällissotaan, talvi- ja jatkosotaan ja suurten ikäluokkien syntyyn ja muistelee malmilaista perhettään. Tältä osin hänen työnsä lähestyy kulttuuriantropologista kuvausta sodanjälkeisen työväestön sivistystahdosta. Toisaalta tutkimus kirjoittaa suomalaisen nukketeatterin historiaa ja sijoittaa sen kansainväliseen kontekstiin. Sirenin elämäntarina ja nukketeatterin historia nivoutuvat yhteen teoksen Nukketeatterin historia komeljanttareiden kertomana syntyprosessissa. Miten tekijän oma maailma vaikutti työn syntyyn hänen valmistaessaan esityksenomaista luentoa nukketeatterin historiasta 3–6-vuotiaille päiväkotilapsille? Eero Siren (s. 1946) on teatterintekijä, joka on 1970-luvulta lähtien toiminut dramaturgina, ohjaajana, näyttelijänä ja teatterinjohtajana useissa suomalaisissa teattereissa. Hän on näytellyt nukeilla myös Nukketeatteri Vihreässä Omenassa ja television Noppa-sarjassa.
  • Bredenberg, Mikko (2017)
    Taiteellisen väitöstutkimukseni aiheena on näyttämöllinen kuvittelu. Olen taiteellis-tutkimuksellisia esityksiä tekemällä ja taiteellis-tutkimuksellisiin työprosesseihin liittyviä kokemuksiani tarkastelemalla pyrkinyt ymmärtämään näyttämölliseksi mielikuvaksi ja näyttämölliseksi kuvitteluksi kutsumieni ilmiöiden luonnetta. Tutkimukseni koostuu kahdesta esityksestä ja niihin liittyvistä työprosesseista sekä kirjallisesta osasta. Tutkimukseni ensimmäinen taiteellinen osa oli vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Meille jäävät salaisuudet -esitys. Esityksen jälkeen työstin tutkimukseni kirjallista osaa ja tein taiteellis-tutkimuksellisia esityskokeiluita, jotka muodostivat osioita viimeiseen tutkimusesitykseeni. Viimeinen tutkimusesitykseni Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla joulukuussa 2016 näyttämöllisti taiteellisen tutkimukseni johtopäätökset. Tutkimusprosessissani tämä kirja sijoittuu väitöstutkimukseni ensimmäisenä taiteellisena osana tarkastetun Meille jäävät salaisuudet -esityksen ja tutkimukseni johtopäätökset näyttämöllistäneen tutkimusesityksen väliin. Tarkastelen tutkimuksessani näyttämölliseksi kuvitteluksi kutsumani kuvittelemisen tavan ruumiillisuutta. Kuvittelun tarkastelu tapahtuu näyttelijäntyöllä. Kuvaan tutkimukseni kirjallisessa osassa, miten näyttelijäntyöni ja näyttämöllisen kuvittelun fenomenologinen tarkastelu kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat taiteellisen tutkimukseni tutkimusmenetelmän. Esittelemäni tutkimusmenetelmä itsessään onkin tutkimukseni yksi keskeinen tutkimustulos. Lisäksi kohdistan huomioni taiteellisen työskentelyni kannalta siihen, miten työskentelyni näyttelijänä etenee, kun työskentelyni lähtökohta näyttelijänä on näyttämöllinen mielikuva, jonka perustalta alan tehdä esitystilaa koskevia materiaalisia ratkaisuja. Kiinnostukseni kohdistuu siihen, miten näyttelijäntyöni hahmottuu, kun taiteellisen työskentelyni kohteena on näyttämö, roolin valmistamisen ja roolihenkilön rakentamisen sijaan. Tutkimuksessani näyttelijästä tulee "näyttämöllepanija" ja tässä mielessä myös ohjaaja. Tällä taiteellisessa työskentelyssäni tarkastelemallani siirtymällä on merkitystä näyttelijäntaiteen käsittämisen kannalta ja sillä on nähdäkseni vaikutusta siihen, miten työskentelytavat teattereissa voisivat tulevaisuudessa muotoutua. Tarkastelen myös sitä, miten toimin näyttelijänä eräänlaisena yleisön johdattelijana ja ohjaajana. Taiteellisen tutkimukseni kirjallisessa osassa avaamani lähestymistapa näyttämöllisen kuvittelun tarkasteluun ja esitysten rakentamiseen ei ole pelkästään erityisen näyttelijäntekniikan kuvaus. Esiin tuomistani näyttämöllisten mielikuvien tarkastelutavoista hyötyvät nähdäkseni teatterintekijät ammatinkuvaan katsomatta. Uskon myös tarjoavani näköaloja ylipäätään kuvittelun fenomenologiasta ja kuvittelun filosofiasta kiinnostuneille.
  • Kokkonen, Tuija (2017)
    Mikä on esitystaiteen merkitys, ja mitkä ovat sen mahdollisuudet ekokriisien aikakaudella? Mitä merkitsee esitykselle ja subjektiviteetille, jos laajennamme esityksen toimijuuden ja sosiaalisen alueen ihmisen ulkopuolelle? Väitöstutkimuksessaan Tuija Kokkonen tutkii suhdettamme ei-inhimilliseen esitystapahtumassa. Vajavainen kykymme ymmärtää toimintamme ajallisia seurauksia on synnyttänyt uuden aikakauden, jossa ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolla vertautuvat geologiseen voimaan. Kokkonen tutkii, miten esityksessä voi laajentaa aikaperspektiiviä ja keston kokemusta ei-inhimillisten toimijoiden ja niiden kestojen kautta. Väitöstutkimuksen perusta on esityssarja Muistioita ajasta - esityksiä ei-ihmisten kanssa ja ei-ihmisille (2006–), jossa Kokkonen on työskennellyt eläinten, kasvien ja sään kanssa kehittäen lajienvälisen esityksen käytäntöä ja teoriaa. Kokkonen esittää ajatuksen (ihmisten) heikosta toiminnasta, joka mahdollistaa ei-ihmisten toimijuuden ja määrittää uudelleen esityksen tekijyyden, esittäjyyden ja katsojuuden. Esitys käsitetään lajienvälisenä kokoontumisena, jossa heikkojen toimijoiden ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssakäyminen sekä vieraanvaraisuuden etiikka mahdollistavat uudenlaisen poliksen synnyn.
  • Rouhiainen, Leena (2007)
  • Tuisku, Hannu (2017)
    This qualitative pedagogical research examines the nature and the ethics of embodied pedagogies of acting and considers their use in the continuum from youth theatre education to professional actor training. By 'embodied pedagogy of acting' the author refers to an approach to acting and training acting that emphasises the centrality of the actor's sentient body in the theatrical event, the notion of a human being as a comprehensive body-mind entity, and the diversity and complexity of subjective experience. Knowledge presented in this research has emerged through practice, interviews and inquiries, discussions and shared experiences of training with both upper secondary school students, student actors in higher education, and professional actors. In the light of this thesis there are reasons to seek for alternatives to conventional paradigms of acting in youth theatre education. Embodied pedagogies of acting provide such an alternative. This thesis also stresses the importance of delineating workable and applicable terminology for training acting, both in youth theatre education and professional actor training. The traditions of psychophysical actor training provide a basis for the development of embodied pedagogies of acting but there are however aspects in psychophysical training that must be critically and comprehensively considered. The thesis also argues that experiences in the youth theatres and in youth theatre education are important for personal growth. The aim of the commentary at hand is not to address youth theatre education in a wider sense besides the methods of acting used in youth theatre education. A wider scope to youth theatre education is provided in the original publications of this thesis.
  • Törmi, Kirsi (2016)

Näytä lisää