The Hinterland of a City : Rural settlement and land use in the Petra region from the Nabataean-Roman to the Early Islamic period

Abstract

This aim of this study is to examine the changes in settlement and land use in the hinterland of the ancient city of Petra, southern Jordan, in the light of archaeological, environmental and ancient textual sources, between ca. 300 BC early 7th century AD. Central questions are how changing social and economic situations and environmental conditions influenced rural settlement patterns and land use.

The initial establishment of rural settlement in the Petra region took place during the last two centuries BC, followed by a considerable expansion of settlement and agriculture in the 1st 2nd centuries AD. The emergence of permanent settlement and agriculture is seen as the result of the gradual transformation of Nabataean society through the wealth generated by trade and contacts with sedentary peoples. The intensification of agriculture is generally contemporary with the urban expansion of Petra in the last decades BC early decades AD, and can be linked to the peak of the economic and political influence of the Nabataeans in the Near East.

The rural settlement in the hinterland of Petra began to contract by the 3rd century, with continued decrease of settlements and relocation of population within the region through the 4th century. The settlement pattern that emerged in the 5th century was that of nucleated agricultural villages and towns. At the same time new farming settlements were established in the eastern desert margin of the region, while the western periphery of Wadi Araba was gradually emptied of settlement. The 6th century witnessed a continued agricultural expansion towards the eastern desert margin, but most of these new settlements were already abandoned in the 7th century.

It is concluded that the climatic change did not have a significant role in the relocation of settlement, since the expansion of farming settlements towards the environmentally marginal areas took place during a period of increased aridity. It is suggested instead that there are two phenomena partially overlapping in time: first, a concentration of landed properties, starting in the 2nd century, and second, a change to a more mobile strategy of land use in the 3rd century. The latter is considered to be related to the decrease of urban population and wealth in Petra as a result of the empire-wide economic and political disturbances, and the subsequent changes in the international trade routes as well as the political reorganization of the Eastern provinces. These changes resulted in the reorientation of the economy of Petra towards agricultural production and localisation, as well as the emergence of a landowning elite in Petra and its neighbouring towns, reflected also in the distribution of rural settlement from the 5th century onwards. The process is comparable to that in other parts of the Byzantine Empire.

Tutkimus käsittelee maaseudun asutuksen ja maankäytön muutoksia Petran muinaiskaupungin vaikutusalueella Etelä-Jordaniassa n. 300 eKr. 630 jKr. Tarkastelen, kuinka muuttuvat ympäristöolot sekä vallitsevat taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet vaikuttivat maaseudun asutukseen ja maankäyttöön. Tutkimusaineiston muodostavat arkeologiset tutkimukset, ympäristöaineistot sekä historialliset lähteet. ----- Petran maaseudun asuttaminen alkoi 200-luvulla eKr. Pysyvän asutuksen ja maanviljelyn alku Petran alueella liittyi alkujaan nomadisen nabatealaisen yhteiskunnan muutokseen, jonka voidaan katsoa olleen seurausta karavaanikaupan tuomasta vaurastumisesta ja yhteyksistä sedentaaristen väestöjen kanssa. Tätä seurasi nopea asutuksen kasvu ja maanviljelyn tehostuminen ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Nämä ilmiöt ovat samanaikaisia Petran urbanisaation ja väestönkasvun kanssa aikana, jolloin myös nabatealaisten taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta Lähi-idän alueella olivat huipussaan.

200-luvulle jKr. tultaessa maaseudun asutus alkoi harveta, ja sama kehitys jatkui läpi 300-luvun. 400-luvulla asutus alkoi keskittyä kyliin ja pieniin kaupunkeihin ja sen painopiste siirtyi Petran alueen itäosaan, kun taas Wadi Araban puoleiset läntiset osat autioituivat. Maanviljelyn ekspansio kohti itää ja aavikkoaluetta jatkui läpi 500-luvun. 600-luvulla suurin osa 500-luvun uusista asutuksista oli kuitenkin jälleen hylätty ja asutus painottui entistä selvemmin kyliin ja pikkukaupunkeihin.

Koska maanviljelyn ekspansio ympäristöltään marginaalisille alueille tapahtui samanaikaisesti ilmaston kuivumisen kanssa, vaikuttaa siltä, että ilmastonmuutos ei ollut merkittävä tekijä asutuksen sijoittumisen kannalta. Sen sijaan esitän että 200-luvulla havaittavan asutuksen harvenemisen taustalla on kaksi ilmiötä: toisaalta jo aiemmin alkanut maanomistuksen keskittyminen, ja toisaalta siirtymä liikkuvampaan maankäyttöön. Jälkimmäinen ilmiö on liitettävissä Petran kaupungin vaurauden ja väkiluvun alenemiseen seurauksena Rooman valtakunnan laajuisista taloudellis-poliittisista ongelmista, jotka johtivat kauppareittien pysyviin muutoksiin sekä valtakunnan jakoon v. 324. Näiden muutosten seurauksena Petran alueen talous lokalisoitui ja sen painopiste siirtyi kaupasta maanviljelyyn, jolloin Petraan ja sen lähikaupunkeihin syntyi historiallisista lähteistä todennettu suurmaanomistajien luokka. 400-luvulta eteenpäin maaseudun asutus heijastaakin lähinnä maanomistuksen keskittymistä. Vastaavia kehityskulkuja tunnetaan myös muista Bysantin keisarikunnan provinsseista myöhäisantiikin aikana.