Feminist Political Togetherness : Rethinking the Collective Dimension of Feminist Politics

Abstract

The feminist we, which during the first and second waves of feminist political organizing had a natural basis in women, became a theoretical and political problem in the late 1970s. In this study, I examine efforts to replace the earlier idea of women as the collective subject of feminism with more nuanced visions of the feminist we. I refer to these efforts, which continue right down to the present, as the discussion on feminist political togetherness.

While the criticism of feminist politics based on women s identity has become a well-documented part of the recent history of feminist thought, the efforts to provide alternative conceptualizations of the feminist we remain less known. The present study gives visibility to the alternatives proposed by theorists such as Gloria Anzaldúa, Judith Butler, Adriana Cavarero, Jodi Dean, bell hooks, Maria Lugones, Chandra Mohanty, and Linda Zerilli, and suggests they can contribute to other ongoing discussions in the field of political theory about political bonds in diverse and unequal societies.

I examine the discussion of feminist political togetherness from three perspectives. First, I focus on the exact concepts used in the debate. Thus far, feminist theorists have not created new concepts for theorizing the feminist we ; they have given new meanings to established terms, such as identity, coalition, and solidarity. Second, I turn my attention to the theoretical resources used and focus on visions of collective feminist politics based on Hannah Arendt s concepts. Since the 1990s, Arendt s thought has been the main theoretical resource in the discussion of feminist political togetherness and Arendtian visions of the feminist we form a distinct strand in this debate. Third, I discuss five themes that have persisted in this discussion for decades. Their persistence reveals that even though feminist theorists use different vocabularies and theoretical resources to address the problem of the feminist we, the solutions they provide are similar. Most draw attention to sustained, but open political bonds across difference and privilege, bonds that have to be actively created and maintained and that enable political action in the context of diversity and inequality.

My study suggests that the visions of the feminist we from the late 1970s down to the present offer an explicitly feminist understanding of political commonality, which takes into account the diversity of groups, intersecting oppressions, fragmentation of individual subjectivity, and differences in power and privilege. This understanding, which I call feminist political togetherness, differs from other recent visions of political community in the field of political theorizing.

Feministinen poliittinen yhteisö, jonka aiemmin nähtiin perustuvan luonnollisena pidettyyn naisidentiteettiin, muodostui teoreettiseksi ja poliittiseksi ongelmaksi 1970-luvun lopulla. Väitöskirjassani analysoin pyrkimyksiä korvata näkemys naisista feminismin kollektiivisena subjektina monisyisemmillä ymmärryksillä siitä, kuinka feministinen me rakentuu ja kuinka sitä voitaisiin vaalia.

Keskustelu vaihtoehtoisista tavoista ymmärtää feministinen me jatkuu yhä, mutta se on jäänyt vähälle huomiolle feministisen ajatteluun lähihistoriaa kirjoitettaessa. Väitöskirjassani tuon esille tämän keskustelun puitteissa kehitettyjä näkemyksiä poliittisesta yhteisöllisyydestä ja esitän että niillä on paljon annettavaa politiikan teorian kentällä käytäviin keskusteluihin.

Luodessaan vaihtoehtoisia ymmärryksiä feministisen politiikan kollektiivisesta ulottuvuudesta, feministiset ajattelijat esimerkiksi Gloria Anzaldúa, Judith Butler, Adriana Cavarero, Jodi Dean, bell hooks, Maria Lugones, Chandra Mohanty ja Linda Zerilli ovat harvoin luoneet uusia käsitteitä. Sen sijaan he ovat antaneet uusia merkityksiä tutuille termeille, joista merkittävimmät ovat olleet identiteetti, solidaarisuus ja koalitio. Siitä huolimatta että feministiset ajattelijat ovat koittaneet ratkaista feministisen poliittisen yhteisön ongelmaa käyttäen erilaisia käsitteitä ja tukeutuen vaihteleviin taustateoreetikkoihin, ovat heidän tarjoamansa ratkaisut samankaltaisia. Useimmat heistä kirjoittavat pysyvistä mutta avoimista poliittisista siteistä yli yksilöiden ja ryhmien välisten erojen ja valtasuhteiden. Nämä siteet eivät ole automaattisia, ne on luotava aktiivisesti ja niitä on ylläpidettävä jatkuvasti.

Väitöskirjani pääargumenttini on, että viime vuosikymmenten aikana luodut käsitykset siitä kuinka feministinen me muodostuu tarjoavat uudenlaisen ja eksplisiittisesti feministisen näkemyksen poliittisesta yhteisöstä. Tämä ymmärrys, jota kutsun luomallani käsitteellä feministinen poliittinen yhteisöllisyys ( feminist political togetherness ), ottaa huomioon ryhmien sisäiset erot, yksilösubjektien fragmentaarisuuden ja erojen ja valtasuhteiden intersektionaalisuuden. Esitän että feministinen poliittinen yhteisöllisyys eroaa valtavirtaisista tavoista ymmärtää poliittinen yhteisö ja auttaa meitä ymmärtämään kuinka toimia yhdessä epätasa-arvoisissa ja moninaisissa yhteiskunnissa.