Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi EUT:n oikeuskäytännössä Suomen harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvan lainsäädännön näkökulmasta

Näytä kaikki kuvailutiedot



Pysyväisosoite

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202109073625
Julkaisun nimi: Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi EUT:n oikeuskäytännössä Suomen harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvan lainsäädännön näkökulmasta
Tekijä: Riuttanen, Sara
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
Julkaisija: Helsingin yliopisto
Päiväys: 2021
Kieli: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202109073625
http://hdl.handle.net/10138/334073
Opinnäytteen taso: pro gradu -tutkielmat
Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma
Master's Programme in Law
Magisterprogrammet i rättsvetenskap
Opintosuunta: Kauppaoikeus
Commercial Law
Handelsrätt
Tiivistelmä: Harhaanjohtavan markkinoinnin on katsottu olevan yksi yleisimmistä sopimattoman markkinoinnin muodoista. Harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi kuluttaja ei kykene perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen. Harhaanjohtava markkinointi on kielletty KSL 2:6:ssä. Sen taustalla vaikuttaa täysharmonisoiva sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi (markkinointidirektiivi). Tutkielmassa selvitetäänkin, mitä vaatimuksia EUT:n markkinointidirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä on asetettu kansalliselle harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvalle lainsäädännölle ja oikeuskäytännölle. Lisäksi tutkitaan, vastaavatko kotimainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö EUT:n markkinointidirektiivin tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Markkinointidirektiivin 6(1) artikla soveltuu harhaanjohtavaan menettelyyn. Tutkielmassa käsitellään KSL 2:6:ssä ja markkinointidirektiivin 6(1) artiklassa käytettyjen määritelmien eroavaisuuksia. Säännöksissä tiedon jaottelu harhaanjohtavaksi ja totuudenvastaiseksi on nimittäin erilainen. Säännöksissä käytetty lista harhaanjohtavista tiedoista sisältää myös eroavaisuuksia. Markkinoinnin harhaanjohtavuutta tarkastellaan keskivertokuluttajan näkökulmasta, joten tutkielmassa selvitetään, miten EUT on määritellyt käsitteen sisältöä. Tarkastelussa on myös, miten keskivertokuluttajan on Suomessa katsottu käyttäytyvän. Markkinointi on harhaanjohtavana sopimatonta eli kiellettyä vain, jos markkinoinnilla on vaikutusta keskivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun. Näin ollen myös tämän kriteerin sisältöä tarkastellaan EUT:n ja kotimaisen oikeuskäytännön perusteella. KSL 2:6 ei ole ainoa säännös, joka soveltuu kuluttajiin kohdistuvaan harhaanjohtavaan markkinointiin. SopMenL 2.1 § soveltuu myös harhaanjohtavaan kuluttajiin kohdistuvaan markkinointiin. Sitä sovelletaan silloin, kun asia on tuomioistuimessa elinkeinonharjoittajien välinen. Tutkielmassa tutkitaankin, ulottuuko markkinointidirektiivin ala myös SopMenL 2.1 §:n soveltamisalaan. Tutkittavana on siis, miten EUT on tulkinnut direktiivin soveltamisalaa koskevaa määritelmää. Lisäksi pohditaan, mitä merkitystä soveltamisalan laajuudella olisi SopMenL 2.1 §:n kannalta. EUT:n oikeuskäytännön perusteella voidaan määrittää tiettyjä vaatimuksia kansalliselle harhaanjohtavaan markkinointiin soveltuvalle lainsäädännölle ja oikeuskäytännölle, vaikka siihen liittyy myös avoimia kysymyksiä. Osan harhaanjohtavan markkinoinnin edellytyksenä olevien seikkojen kohdalla voidaan tulla siihen tulokseen, että kansallinen lainsäädäntö sekä oikeuskäytäntö vastaavat EUT:n oikeuskäytännössä asetettuja vaatimuksia. Tällaiseen päätelmään ei kuitenkaan ole mahdollista päätyä kaikkien edellytysten kohdalla. Yleisenä vaatimuksena voidaan kuitenkin nostaa esiin tapauskohtaisuuden korostuminen.


Tiedostot

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä

Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot