Ilmatieteen laitoksen omat julkaisut - FMI publications

 

Recent Submissions

  • Laakso, Anton (Finnish Meteorological Institute, 16-0)
    119
    Atmospheric aerosols have been shown to exert a cooling effect on climate by scattering incoming solar radiation back to space or increasing cloud albedo by increasing the cloud droplet number concentration in the clouds. If greenhouse gas emissions cannot be reduced to slow down climate warming, it has been postulated that climate could be artificially cooled by increasing atmospheric aerosol concentrations. These methods are called solar radiation management or geoengineering. This work evaluated two potential solar radiation management techniques; 1) where marine aerosol concentrations would be elevated to enhance marine cloud albedo and 2) a technique where stratospheric sulphur concentration would be increased. The key objectives of this thesis were to: 1) Investigate the potential of aerosols to cool the climate at the global scale, 2) Evaluate the role of the simulation of the aerosol microphysics in the global climate models and 3) Identify the possible limits in the effectiveness of the Solar Radiation Management techniques as well as the risks related to these techniques. Climate is already being affected by our current aerosols emissions. This work also examined how the geographical change in aerosol emissions has affected the climate and evaluated how the climate would change due to aerosols if all electrical energy were to be generated by nuclear power is instead of by coal combustion. The global aerosol-climate model ECHAM-HAMMOZ was used to study radiation and the climatic effects of aerosols. The model simulates the formation, growth, transportation and deposition of aerosols and their interactions with clouds. In addition, the effects on the climate, assessed as temperature changes, were studied using a mixed layer ocean model coupled to the atmospheric model ECHAM and Max Planck Institute's Earth System Model (MPI-ESM). The results revealed that the geoengineering techniques which were studied in this work, have the potential to significantly cool climate and thus slow down global warming. However, the cooling effect has limitations. Stratospheric sulphur injections would lead to relatively less cooling, should the amount of injected sulphur need to be increased. Thus for example, a large volcanic eruption would also lead to a clearly smaller and shorter period cooling if the volcano were to erupt during the stratospheric sulphur injections than if the eruption took place in an unperturbed atmosphere. This work also studied if ship or air traffic were to be used for geoengineering by increasing sulphur concentration in fuel. This would lead to a significant cooling effect but would require changes in current legislation. Even if this were to occur, the cooling effect would be concentrated around the vicinity of routes of the traffic and would thus lead to a regionally uneven cooling effect. Furthermore, the cooling effect would be clearly smaller compared to injection strategies which were intended to maximize the cooling effect of aerosols. The global mean cooling effect attributable to aerosols would be rather small due to the geographical change in tropospheric aerosol emissions or change in energy production studied here when compared to the warming due to the increased greenhouse gas emissions. This work shows the necessity of including aerosol microphysics into climate modelling since most of the conclusions in this work could not be obtained without aerosol microphysics or taking into account the interactions between clouds and aerosols. Thus, micrometer scale physical phenomena would influence the climatic impact on a global scale. Simulating aerosol microphysics led also to many unpredictable results.
  • Haavisto, Riina; Pilli-Sihvola, Karoliina; Harjanne, Atte; Perrels, Adriaan (Ilmatieteen laitos, 2016)
    Raportteja - rapporter - Reports 2016:1
    Abstract Improved weather and marine services (WMS) can have a role to play in the safe and secure development of the Arctic region through either a demand-pull (enhanced by growth in activity) or a supply-push (enhances growth in activity) process. To analyse the nature of the process and the future use and benefits of WMS, a better understanding of possible future developments in the Eurasian Arctic is needed. This report presents six socio-economic scenarios for the Eurasian Arctic by 2040, and a brief synopsis of the implications of each scenario for WMS. The scenarios focus on the development of shipping, resource extraction and tourism industries. The scenario futures, called Wild West, Silicon Valley, Exploited Colony, Shangri La, Conflict Zone and Antarctic, describe the scale and scope of activities in the Eurasian Arctic by 2040. The scenarios have three dimensions: open – closed, public - private and dirty – clean, which describe the political, economic, social, technological and environmental aspects of different futures. The scenarios are based on a literature review, pre-survey, expert workshop and restructuring and analysis of this material. The methodology used for scenario construction is described in detail and may be used widely by other scenario developers. Our analysis shows that plenty of potential pressures for major changes in the Eurasian Arctic exist. Environmental changes, political shifts and technological development can all push forward drastic new developments in the region. Then again, it is possible that despite all the hype and interest, the Eurasian Arctic remains backwater areas in the global economy. This emphasizes the need for any decision-maker to be able to respond to very different futures. Therefore, robust decision making, a good eye for weak signals and tipping points, and the ability to prepare for risks and seize opportunities as they emerge is required in the Eurasian Arctic. The development of WMS is important in ensuring the safe and secure development of the Eurasian Arctic, unless the development follows the path of “Antarctica” with tourism and research as main activities in the marine regions. Tiivistelmä Paremmat sää- ja meripalvelut voivat vaikuttaa Arktisen alueen turvalliseen kehitykseen joko kysyntävetoisesti (toiminnan kasvu lisää aiempaa parempien sää- ja meripalvelujen kysyntää) tai tarjontavetoisesti (parantuneet sää- ja meripapalvelut lisäävät toimintaa). Tulevaisuuden sää- ja meripalveluiden kysynnän taustalla olevan prosessin ymmärtäminen ja palveluiden tuottamien hyötyjen analysointi tarvitsevat tuekseen ymmärryksen siitä, millainen Euraasian arktinen alue tulevaisuudessa voi olla. Tämä raportti esittelee kuusi sosioekonomista skenaariota Euraasian arktiselle alueelle vuodelle 2040 ja kuvailee lyhyesti, kuinka kukin skenaario vaikuttaa sää- ja meripalveluihin. Kuudelle eri tulevaisuudelle annetut nimet Wild West, Silicon Valley, Exploited Colony, Shangri La, Conflict Zone ja Antarctic, kuvaavat Euraasian arktisella alueella olevan toiminnan mittasuhteita ja laajuutta vuodelle 2040. Skenaarioilla on kolme ulottuvuutta: avoin – suljettu, julkinen – yksityinen ja likainen – puhdas. Nämä ulottuvuudet kuvaavat skenaarioiden poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ympäristöllisiä lähtökohtia. Skenaariot perustuvat kirjallisuuskatsauksen, ennakkokyselyn ja asiantuntijatyöpajan tuottaman materiaalin perusteelliseen analysointiin. Skenaarioiden tuottamiseen käytetty menetelmä on kuvattu raportissa ja sitä voivat käyttää muut skenaarioiden kehittäjät. Analyysimme osoittaa, että Euraasian arktinen alue kohtaa monia mahdollisia muutospaineita. Ympäristömuutokset, poliittinen tahtotila ja teknologian kehittyminen voivat kaikki viedä eteenpäin jopa dramaattisia uusia kehityssuuntia. Toisaalta, huolimatta suuresta innostuksesta ja kiinnostuksesta minkä arktinen alue on saanut osakseen, Euraasian arktinen alue voi mahdollisesti pysyä syrjäseutuna globaalissa maailmantaloudessa. Tämä korostaa jokaisen päätöksentekijän tarvetta pystyä reagoimaan hyvin erilaisten tulevaisuuksien toteutumiseen. Siksi vakaa ja kestävä päätöksenteko, heikkojen signaalien ja kriittisten pisteiden havaitseminen sekä kyky valmistautua riskeihin ja tarttua tilaisuuksiin niiden ilmaantuessa ovat Euraasian arktisella alueella tarpeen. Sää- ja meripalveluiden kehittäminen on tärkeässä osassa mahdollistamassa alueen turvallisen kehityksen, paitsi silloin jos kehitys seuraa ”Antarctic” kehityspolkua, jossa matkailu ja tutkimus ovat alueen keskeisimmät toimintamuodot.
  • Makkonen, Ulla; Saarnio, Karri; Ruoho-Airola, Tuija; Hakola, Hannele (Ilmatieteen laitos, 2016)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2016:2
    Tiivistelmä Itämeren pahimpana ongelmana pidetään typpi- ja fosforikuormituksen aiheuttamaa rehevöitymistä. Typpeä ja fosforia joutuu Itämereen paitsi valumana rantavaltioista myös merkittävissä määrin ilman kautta. Ilmaperäisen typpilaskeuman määrää ja sen kehitystä on selvitetty mittauksin ja mallinnuksen avulla 1980-luvulta lähtien, mutta ilmaperäistä fosforikuormaa Itämereen on mitattu vain sateen mukana laskeutuvan märkälaskeuman osalta muutamilla asemilla. Hiukkasiin sitoutuneesta kuivalaskeumasta ei mittaustietoa ole julkaistu lainkaan, eikä Itämeren ympärysvaltioilla ole käytettävissään menetelmää ilmaperäisen fosforikuorman hiukkasosuuden seuraamiseksi. Tässä työssä kehitettiin ja testattiin menetelmät ilmakehästä sadeveden mukana tulevan sekä ilmakehän hiukkasiin sitoutuneen fosfaatin sekä kokonaisfosforin määrittämiseksi. Menetelmäkehitys sisälsi näytteenkeruumenetelmät, näytteen esikäsittelymenetelmät sekä kemialliset analyysimenetelmät. Menetelmiä testattiin Utön saarella Saaristomeren ulkolaidalla vuosien 2013–2015 aikana. Utön saarella toimii Ilmatieteen laitoksen mittausasema, jonka mittaustulokset edustavat ilmanlaadun tausta-arvoja pohjoisella Itämerellä. Testattuina fosforin ja fosfaatin kuiva- ja märkälaskeuman näytteenkeruumenetelminä toimivat olemassa olevat ja laajasti käyttöönotetut EMEP-protokolliin perustuvat menetelmät. Näytteiden kokonaisfosforipitoisuuden määritysmenetelmään sovellettiin olemassa olevaa ISO-standardiin perustuvaa spektrometristä menetelmää. Vesiliukoisen fosfaatin pitoisuuden määrittämiseen hyödynnettiin käytössä olevaa ISO-standardiin perustuvaa ionikromatografista menetelmää, jota laajennettiin sisältämään fosfaatin määritys muiden epäorgaanisten ionien kanssa samassa analyysissä. Havaittiin, että sekä märkä- että kuivalaskeumanäytteiden sisältämät kokonaisfosfori- ja fosfaattipitoisuudet olivat erittäin alhaisia, usein pitoisuudet olivat lähellä analyysimenetelmien määritysrajoja tai niiden alle. Kuitenkin mittausjakson ajalta saatiin riittävä määrä määritystuloksia, joiden avulla voidaan laskea aiempaa luotettavampi arvio vuotuisesta ilmaperäisestä fosforikuormituksesta Itämereen. Työssä tutkittiin Utön saaren mittausasemalla suoritetun intensiivikampanjan aikana mahdollisuutta määrittää hiukkasissa olevan fosfaatin pitoisuutta jatkuvatoimisella ionikromatografilla. Menetelmän herkkyys osoittautui kuitenkin riittämättömäksi ilmakehän hiukkasten fosfaattipitoisuuden määrittämiseen. Käytetyt menetelmät on esitelty tässä raportissa siten, että menetelmät voidaan ottaa käyttöön muillakin mittausasemilla ja laboratorioissa sadeveden ja ilmakehän hiukkasten sisältämien fosfaatin ja kokonaisfosforin pitoisuuksien määrittämiseksi, ja siten ilmaperäisen fosforin kuormitusta voidaan arvioida luotettavammin ja laajemmin Itämeren alueella. Abstract Eutrophication caused by nitrogen and phosphorus load is generally thought as the most severe problem of the Baltic Sea. Nitrogen and phosphorus end up in the Baltic Sea not only by run-off from the coastal countries of the Baltic Sea but to an important extent also from the atmosphere. The amount of atmospheric nitrogen load and its development have been determined using measurements and models since the 1980’s. The atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea has been measured earlier only from the wet deposition from the collected rain water samples from a few sites around the Baltic Sea; no published data exists about the particle bound dry deposition of phosphorus. The coastal countries of the Baltic Sea haven’t got any method in use to measure the particle bound phosphorus deposition. In this work, methods for determining the concentrations of phosphate and total phosphorus in atmospheric precipitation and particulate matter were developed and tested. The method development included the sampling, sample pre-treatment, and chemical analysis techniques. The methods were tested onsite on the Utö Island in the outskirts of the Archipelago Sea during the years 2013–2015. The monitoring station on the Utö Island is operated by the Finnish Meteorological Institute. The measurements on the station represent the background air quality of the northern Baltic Sea area. The existing and widely used sampling methods based on the EMEP protocols were tested for the sampling of dry and wet deposition of phosphorus and phosphate. A spectrometric method based on an ISO standard was applied for determination of the total phosphorus concentration of the samples. For the determination of dissolved phosphate, an ion chromatographic method based on an ISO standard was extended to include the analysis of phosphate with the main inorganic ions. It was discovered that the concentrations of total phosphorus and dissolved phosphate in the dry and wet deposition samples were very low; the concentrations were often close to the determination limits of the used analytical methods or even below those. Nevertheless, a sufficiency of samples were determined to be able to estimate the yearly atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea more reliably than earlier. In addition, feasibility of measuring the concentration of particle-bound phosphate using a semi-continuous ion chromatograph was tested in the Utö Island during an intensive campaign. However, the sensitivity of the analyser was not sufficient to measure the low atmospheric concentrations of phosphate. The used methods are presented in this report so that they can be taken into use in other sampling sites and laboratories to determine the concentrations of phosphate and total phosphorus in the precipitation and in the atmospheric particulate matter. Thus, more reliable estimates of the atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea could be calculated more widely.
  • Savunen, Tarja; Kivi, Rigel; Poikonen, Antti; Kangas, Markku; Säntti, Kristiina; Hyvönen, Reijo; Mammarella, Ivan; Gregow, Erik; Tammelin, Bengt (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:9
  • Mäkelä, Antti; Laurila, Terhi (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2015:1
  • Sukuvaara, Timo (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Finnish Meteorological Institute Contributions no. 113
  • Venäläinen, Ari; Saku, Seppo; Kilpeläinen, Tiina; Jylhä, Kirsti; Tuomenvirta, Heikki; Vajda, Andrea; Räisänen, Jouni; Ruosteenoja, Kimmo (2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports
  • Harjanne, Atte; Ervasti, Tiina (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports
  • SNORTEX 
    Manninen, Terhikki; Roujean, Jean-Louis (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:7
  • Lindfors, Anders; Riihelä, Aku; Aarva, Antti; Latikka, Jenni; Kotro, Janne (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:5
  • Pirinen, Pentti; Simola, Henriikka; Nevala, Sari; Karlsson, Pirkko; Ruuhela, Reija (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:3
  • Paatero, Jussi; Salminen-Paatero, Susanna; Ryyppö, Timo; Bartnicki, Jerzy; Klein, Heiko; Leppänen, Ari-Pekka (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja -Rapporter -Reports 2014:8
  • Kahma, Kimmo; Pellikka, Hilkka; Leinonen, Katri; Leijala, Ulpu; Johansson, Milla (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja -Rapporter -Reports 2014:6
  • Pajunpää, Kari; Häkkinen, Lasse (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:4
  • Hohenthal, Johanna; Venäläinen, Ari; Ylhäisi, Jussi S.; Jylhä, Kirsti; Käyhkö, Jukka (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:1
    Abstract In spite of the relatively humid climate of Northern Europe, prolonged meteorological dry spells do occasionally cause problems for the water supply in different sectors of society. During recent decades, total annual precipitation has increased in the region, especially during winter. A linear change in total precipitation does not necessarily indicate a change in the occurrence of meteorological drought across different time scales. In this study, temporal changes of meteorological summer (May-August) dry spells (MDS) and dry days (MDD) are analysed using measured precipitation observations from 12 weather stations located around Northern Europe. The statistics studied are the number of MDDs (<1.0 and <0.1 mm) per selected periods, plus the lengths of the longest MDSs during which the total accumulated precipitation remains under certain thresholds, namely 10 and 100 mm. The results suggest that, in general, the lengths of the longest MDSs and the numbers of MDDs do not differ remarkably between the stations, median value being 26/80 days (<10/<100 mm rain) and 87/70 days (<1.0/<0.1 mm/day), respectively. A distinct exception is Bergen, in Norway, where the lengths of the longest MDSs are shorter (19 and 41 days, on average) and the numbers of MDDs lower (ca. 64 and 50 days) than at the other stations. During the period of homogeneous instrumental precipitation observations, the occurrence of summer MDSs and MDD have remained the same at most of the stations. Only a few statistically significant increasing temporal trends appear in the time series of MDDs in the southern parts of the region. In the north, one statistically significant decreasing trend has been detected. Tiivistelmä Pohjois-Euroopan ilmastolle tyypillisestä kosteudesta huolimatta, meteorologiset kuivuusjaksot voivat toisinaan pitkittyä ja aiheuttaa ongelmia eri toimialojen vedensaannille. Viimeisten vuosikymmenten aikana Pohjois-Euroopan kokonaissademäärä on kasvanut jonkin verran, erityisesti talvikuukausina. Sadannan muutos ei välttämättä vaikuta suoraviivaisesti meteorologisen kuivuuden esiintymiseen eri aikamittakaavoissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kesäkauden (touko-elokuu) meteorologisten kuivuusjaksojen (MDS) pituuksissa ja kuivien päivien (MDD) lukumäärissä tapahtuneita ajallisia muutoksia. Analyysit perustuvat 12 pohjoiseurooppalaisen sääaseman sademittauksiin. Tarkastellut muuttujat ovat kuivien päivien (<1.0 ja <0.1 mm) lukumäärät sekä sellaisten kuivuusjaksojen pituudet, joiden aikana kokonaissadanta ei ylitä 10 ja 100 millimetriä. Tulosten perusteella keskimääräiset pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä eroavan suuresti eri asemien välillä. Mediaaniarvot ovat 26/80 päivää (<10/<100 mm) ja 87/70 päivää (<1.0/0.1 mm/päivä). Merkittävin poikkeus on Norjan Bergen, missä pisimmät kuivuusjaksot ovat lyhempiä (19 ja 41 päivää keskimäärin) ja kuivien päivien lukumäärät vähäisempiä (noin 64 ja 50 päivää) kuin muilla asemilla. Ajanjaksona, jolloin homogeenisia instrumentaalisia sademittauksia on tehty, kesän pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä muuttuneen useimmilla asemilla. Kuivien päivien lukumäärä on kasvanut tilastollisesti merkitsevästi vain muutamilla Pohjois-Euroopan eteläosien sääasemilla. Alueen pohjoisosassa puolestaan havaitaan yksi tilastollisesti merkitsevä laskeva trendi.