Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 83
  • Makkonen, Ulla; Saarnio, Karri; Ruoho-Airola, Tuija; Hakola, Hannele (Ilmatieteen laitos, 2016)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2016:2
    Tiivistelmä Itämeren pahimpana ongelmana pidetään typpi- ja fosforikuormituksen aiheuttamaa rehevöitymistä. Typpeä ja fosforia joutuu Itämereen paitsi valumana rantavaltioista myös merkittävissä määrin ilman kautta. Ilmaperäisen typpilaskeuman määrää ja sen kehitystä on selvitetty mittauksin ja mallinnuksen avulla 1980-luvulta lähtien, mutta ilmaperäistä fosforikuormaa Itämereen on mitattu vain sateen mukana laskeutuvan märkälaskeuman osalta muutamilla asemilla. Hiukkasiin sitoutuneesta kuivalaskeumasta ei mittaustietoa ole julkaistu lainkaan, eikä Itämeren ympärysvaltioilla ole käytettävissään menetelmää ilmaperäisen fosforikuorman hiukkasosuuden seuraamiseksi. Tässä työssä kehitettiin ja testattiin menetelmät ilmakehästä sadeveden mukana tulevan sekä ilmakehän hiukkasiin sitoutuneen fosfaatin sekä kokonaisfosforin määrittämiseksi. Menetelmäkehitys sisälsi näytteenkeruumenetelmät, näytteen esikäsittelymenetelmät sekä kemialliset analyysimenetelmät. Menetelmiä testattiin Utön saarella Saaristomeren ulkolaidalla vuosien 2013–2015 aikana. Utön saarella toimii Ilmatieteen laitoksen mittausasema, jonka mittaustulokset edustavat ilmanlaadun tausta-arvoja pohjoisella Itämerellä. Testattuina fosforin ja fosfaatin kuiva- ja märkälaskeuman näytteenkeruumenetelminä toimivat olemassa olevat ja laajasti käyttöönotetut EMEP-protokolliin perustuvat menetelmät. Näytteiden kokonaisfosforipitoisuuden määritysmenetelmään sovellettiin olemassa olevaa ISO-standardiin perustuvaa spektrometristä menetelmää. Vesiliukoisen fosfaatin pitoisuuden määrittämiseen hyödynnettiin käytössä olevaa ISO-standardiin perustuvaa ionikromatografista menetelmää, jota laajennettiin sisältämään fosfaatin määritys muiden epäorgaanisten ionien kanssa samassa analyysissä. Havaittiin, että sekä märkä- että kuivalaskeumanäytteiden sisältämät kokonaisfosfori- ja fosfaattipitoisuudet olivat erittäin alhaisia, usein pitoisuudet olivat lähellä analyysimenetelmien määritysrajoja tai niiden alle. Kuitenkin mittausjakson ajalta saatiin riittävä määrä määritystuloksia, joiden avulla voidaan laskea aiempaa luotettavampi arvio vuotuisesta ilmaperäisestä fosforikuormituksesta Itämereen. Työssä tutkittiin Utön saaren mittausasemalla suoritetun intensiivikampanjan aikana mahdollisuutta määrittää hiukkasissa olevan fosfaatin pitoisuutta jatkuvatoimisella ionikromatografilla. Menetelmän herkkyys osoittautui kuitenkin riittämättömäksi ilmakehän hiukkasten fosfaattipitoisuuden määrittämiseen. Käytetyt menetelmät on esitelty tässä raportissa siten, että menetelmät voidaan ottaa käyttöön muillakin mittausasemilla ja laboratorioissa sadeveden ja ilmakehän hiukkasten sisältämien fosfaatin ja kokonaisfosforin pitoisuuksien määrittämiseksi, ja siten ilmaperäisen fosforin kuormitusta voidaan arvioida luotettavammin ja laajemmin Itämeren alueella. Abstract Eutrophication caused by nitrogen and phosphorus load is generally thought as the most severe problem of the Baltic Sea. Nitrogen and phosphorus end up in the Baltic Sea not only by run-off from the coastal countries of the Baltic Sea but to an important extent also from the atmosphere. The amount of atmospheric nitrogen load and its development have been determined using measurements and models since the 1980’s. The atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea has been measured earlier only from the wet deposition from the collected rain water samples from a few sites around the Baltic Sea; no published data exists about the particle bound dry deposition of phosphorus. The coastal countries of the Baltic Sea haven’t got any method in use to measure the particle bound phosphorus deposition. In this work, methods for determining the concentrations of phosphate and total phosphorus in atmospheric precipitation and particulate matter were developed and tested. The method development included the sampling, sample pre-treatment, and chemical analysis techniques. The methods were tested onsite on the Utö Island in the outskirts of the Archipelago Sea during the years 2013–2015. The monitoring station on the Utö Island is operated by the Finnish Meteorological Institute. The measurements on the station represent the background air quality of the northern Baltic Sea area. The existing and widely used sampling methods based on the EMEP protocols were tested for the sampling of dry and wet deposition of phosphorus and phosphate. A spectrometric method based on an ISO standard was applied for determination of the total phosphorus concentration of the samples. For the determination of dissolved phosphate, an ion chromatographic method based on an ISO standard was extended to include the analysis of phosphate with the main inorganic ions. It was discovered that the concentrations of total phosphorus and dissolved phosphate in the dry and wet deposition samples were very low; the concentrations were often close to the determination limits of the used analytical methods or even below those. Nevertheless, a sufficiency of samples were determined to be able to estimate the yearly atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea more reliably than earlier. In addition, feasibility of measuring the concentration of particle-bound phosphate using a semi-continuous ion chromatograph was tested in the Utö Island during an intensive campaign. However, the sensitivity of the analyser was not sufficient to measure the low atmospheric concentrations of phosphate. The used methods are presented in this report so that they can be taken into use in other sampling sites and laboratories to determine the concentrations of phosphate and total phosphorus in the precipitation and in the atmospheric particulate matter. Thus, more reliable estimates of the atmospheric phosphorus load to the Baltic Sea could be calculated more widely.
  • Haavisto, Riina; Pilli-Sihvola, Karoliina; Harjanne, Atte; Perrels, Adriaan (Ilmatieteen laitos, 2016)
    Raportteja - rapporter - Reports 2016:1
    Abstract Improved weather and marine services (WMS) can have a role to play in the safe and secure development of the Arctic region through either a demand-pull (enhanced by growth in activity) or a supply-push (enhances growth in activity) process. To analyse the nature of the process and the future use and benefits of WMS, a better understanding of possible future developments in the Eurasian Arctic is needed. This report presents six socio-economic scenarios for the Eurasian Arctic by 2040, and a brief synopsis of the implications of each scenario for WMS. The scenarios focus on the development of shipping, resource extraction and tourism industries. The scenario futures, called Wild West, Silicon Valley, Exploited Colony, Shangri La, Conflict Zone and Antarctic, describe the scale and scope of activities in the Eurasian Arctic by 2040. The scenarios have three dimensions: open – closed, public - private and dirty – clean, which describe the political, economic, social, technological and environmental aspects of different futures. The scenarios are based on a literature review, pre-survey, expert workshop and restructuring and analysis of this material. The methodology used for scenario construction is described in detail and may be used widely by other scenario developers. Our analysis shows that plenty of potential pressures for major changes in the Eurasian Arctic exist. Environmental changes, political shifts and technological development can all push forward drastic new developments in the region. Then again, it is possible that despite all the hype and interest, the Eurasian Arctic remains backwater areas in the global economy. This emphasizes the need for any decision-maker to be able to respond to very different futures. Therefore, robust decision making, a good eye for weak signals and tipping points, and the ability to prepare for risks and seize opportunities as they emerge is required in the Eurasian Arctic. The development of WMS is important in ensuring the safe and secure development of the Eurasian Arctic, unless the development follows the path of “Antarctica” with tourism and research as main activities in the marine regions. Tiivistelmä Paremmat sää- ja meripalvelut voivat vaikuttaa Arktisen alueen turvalliseen kehitykseen joko kysyntävetoisesti (toiminnan kasvu lisää aiempaa parempien sää- ja meripalvelujen kysyntää) tai tarjontavetoisesti (parantuneet sää- ja meripapalvelut lisäävät toimintaa). Tulevaisuuden sää- ja meripalveluiden kysynnän taustalla olevan prosessin ymmärtäminen ja palveluiden tuottamien hyötyjen analysointi tarvitsevat tuekseen ymmärryksen siitä, millainen Euraasian arktinen alue tulevaisuudessa voi olla. Tämä raportti esittelee kuusi sosioekonomista skenaariota Euraasian arktiselle alueelle vuodelle 2040 ja kuvailee lyhyesti, kuinka kukin skenaario vaikuttaa sää- ja meripalveluihin. Kuudelle eri tulevaisuudelle annetut nimet Wild West, Silicon Valley, Exploited Colony, Shangri La, Conflict Zone ja Antarctic, kuvaavat Euraasian arktisella alueella olevan toiminnan mittasuhteita ja laajuutta vuodelle 2040. Skenaarioilla on kolme ulottuvuutta: avoin – suljettu, julkinen – yksityinen ja likainen – puhdas. Nämä ulottuvuudet kuvaavat skenaarioiden poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, teknologisia ja ympäristöllisiä lähtökohtia. Skenaariot perustuvat kirjallisuuskatsauksen, ennakkokyselyn ja asiantuntijatyöpajan tuottaman materiaalin perusteelliseen analysointiin. Skenaarioiden tuottamiseen käytetty menetelmä on kuvattu raportissa ja sitä voivat käyttää muut skenaarioiden kehittäjät. Analyysimme osoittaa, että Euraasian arktinen alue kohtaa monia mahdollisia muutospaineita. Ympäristömuutokset, poliittinen tahtotila ja teknologian kehittyminen voivat kaikki viedä eteenpäin jopa dramaattisia uusia kehityssuuntia. Toisaalta, huolimatta suuresta innostuksesta ja kiinnostuksesta minkä arktinen alue on saanut osakseen, Euraasian arktinen alue voi mahdollisesti pysyä syrjäseutuna globaalissa maailmantaloudessa. Tämä korostaa jokaisen päätöksentekijän tarvetta pystyä reagoimaan hyvin erilaisten tulevaisuuksien toteutumiseen. Siksi vakaa ja kestävä päätöksenteko, heikkojen signaalien ja kriittisten pisteiden havaitseminen sekä kyky valmistautua riskeihin ja tarttua tilaisuuksiin niiden ilmaantuessa ovat Euraasian arktisella alueella tarpeen. Sää- ja meripalveluiden kehittäminen on tärkeässä osassa mahdollistamassa alueen turvallisen kehityksen, paitsi silloin jos kehitys seuraa ”Antarctic” kehityspolkua, jossa matkailu ja tutkimus ovat alueen keskeisimmät toimintamuodot.
  • Savunen, Tarja; Kivi, Rigel; Poikonen, Antti; Kangas, Markku; Säntti, Kristiina; Hyvönen, Reijo; Mammarella, Ivan; Gregow, Erik; Tammelin, Bengt (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:9
  • Mäkelä, Antti; Laurila, Terhi (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2015:1
  • Sukuvaara, Timo (Ilmatieteen laitos, 2015)
    Finnish Meteorological Institute Contributions no. 113
  • Venäläinen, Ari; Saku, Seppo; Kilpeläinen, Tiina; Jylhä, Kirsti; Tuomenvirta, Heikki; Vajda, Andrea; Räisänen, Jouni; Ruosteenoja, Kimmo (2015)
    Raportteja - Rapporter - Reports
  • Harjanne, Atte; Ervasti, Tiina (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports
  • Lindfors, Anders; Riihelä, Aku; Aarva, Antti; Latikka, Jenni; Kotro, Janne (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:5
  • SNORTEX 
    Manninen, Terhikki; Roujean, Jean-Louis (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:7
  • Pirinen, Pentti; Simola, Henriikka; Nevala, Sari; Karlsson, Pirkko; Ruuhela, Reija (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:3
  • Kahma, Kimmo; Pellikka, Hilkka; Leinonen, Katri; Leijala, Ulpu; Johansson, Milla (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja -Rapporter -Reports 2014:6
  • Pajunpää, Kari; Häkkinen, Lasse (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:4
  • Hohenthal, Johanna; Venäläinen, Ari; Ylhäisi, Jussi S.; Jylhä, Kirsti; Käyhkö, Jukka (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:1
    Abstract In spite of the relatively humid climate of Northern Europe, prolonged meteorological dry spells do occasionally cause problems for the water supply in different sectors of society. During recent decades, total annual precipitation has increased in the region, especially during winter. A linear change in total precipitation does not necessarily indicate a change in the occurrence of meteorological drought across different time scales. In this study, temporal changes of meteorological summer (May-August) dry spells (MDS) and dry days (MDD) are analysed using measured precipitation observations from 12 weather stations located around Northern Europe. The statistics studied are the number of MDDs (<1.0 and <0.1 mm) per selected periods, plus the lengths of the longest MDSs during which the total accumulated precipitation remains under certain thresholds, namely 10 and 100 mm. The results suggest that, in general, the lengths of the longest MDSs and the numbers of MDDs do not differ remarkably between the stations, median value being 26/80 days (<10/<100 mm rain) and 87/70 days (<1.0/<0.1 mm/day), respectively. A distinct exception is Bergen, in Norway, where the lengths of the longest MDSs are shorter (19 and 41 days, on average) and the numbers of MDDs lower (ca. 64 and 50 days) than at the other stations. During the period of homogeneous instrumental precipitation observations, the occurrence of summer MDSs and MDD have remained the same at most of the stations. Only a few statistically significant increasing temporal trends appear in the time series of MDDs in the southern parts of the region. In the north, one statistically significant decreasing trend has been detected. Tiivistelmä Pohjois-Euroopan ilmastolle tyypillisestä kosteudesta huolimatta, meteorologiset kuivuusjaksot voivat toisinaan pitkittyä ja aiheuttaa ongelmia eri toimialojen vedensaannille. Viimeisten vuosikymmenten aikana Pohjois-Euroopan kokonaissademäärä on kasvanut jonkin verran, erityisesti talvikuukausina. Sadannan muutos ei välttämättä vaikuta suoraviivaisesti meteorologisen kuivuuden esiintymiseen eri aikamittakaavoissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kesäkauden (touko-elokuu) meteorologisten kuivuusjaksojen (MDS) pituuksissa ja kuivien päivien (MDD) lukumäärissä tapahtuneita ajallisia muutoksia. Analyysit perustuvat 12 pohjoiseurooppalaisen sääaseman sademittauksiin. Tarkastellut muuttujat ovat kuivien päivien (<1.0 ja <0.1 mm) lukumäärät sekä sellaisten kuivuusjaksojen pituudet, joiden aikana kokonaissadanta ei ylitä 10 ja 100 millimetriä. Tulosten perusteella keskimääräiset pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä eroavan suuresti eri asemien välillä. Mediaaniarvot ovat 26/80 päivää (<10/<100 mm) ja 87/70 päivää (<1.0/0.1 mm/päivä). Merkittävin poikkeus on Norjan Bergen, missä pisimmät kuivuusjaksot ovat lyhempiä (19 ja 41 päivää keskimäärin) ja kuivien päivien lukumäärät vähäisempiä (noin 64 ja 50 päivää) kuin muilla asemilla. Ajanjaksona, jolloin homogeenisia instrumentaalisia sademittauksia on tehty, kesän pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä muuttuneen useimmilla asemilla. Kuivien päivien lukumäärä on kasvanut tilastollisesti merkitsevästi vain muutamilla Pohjois-Euroopan eteläosien sääasemilla. Alueen pohjoisosassa puolestaan havaitaan yksi tilastollisesti merkitsevä laskeva trendi.
  • Paatero, Jussi; Salminen-Paatero, Susanna; Ryyppö, Timo; Bartnicki, Jerzy; Klein, Heiko; Leppänen, Ari-Pekka (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja -Rapporter -Reports 2014:8
  • Pajunpää, Kari; Häkkinen, Lasse (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:2
    The magnetic yearbook of the magnetic recordings at the Nurmij¨arvi observatory contains tables, figures of hourly, monthly, and yearly means of the magnetic field components X, Y and Z as well as magnetic activity indices (K, Ak) in 2012. Magnetic isolines describing the distribution of geomagnetic field components in Finland 2013.0 are shown by a series of maps.
  • Mäkelä, Antti (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports No 2013:5
    Tiivistelmä Ilmatieteen laitos on koonnut ja julkaissut salamanlaskijoiden havainnot vuosilta 1960-1997. Vuodesta 1998 lähtien kaikki järjestelmälliset maasalamahavainnot perustuvat salamanpaikantimeen, jonka nykyinen malli aloitti toimintansa elokuussa 1997. Se käsitti 2013 kahdeksan anturia, pohjoisin Lokassa. Vuodesta 2002 mukana ovat olleet lisäksi Norjan ja Ruotsin anturit, joiden ansiosta koko Lappi on katettu ja suorituskyky on parantunut myös muualla Suomessa, sekä yksi anturi Virossa. Laitteisto paikantaa maasalamoista erikseen jokaisen osaiskun ja ryhmittelee ne kokonaisiksi salamoiksi. Paikannettu salama voi sisältää 1-15 iskua; keskiarvo Suomessa on vajaa kaksi iskua/salama. Tilastoinnin pohjana käytetään salama- eikä iskumääriä, koska salama on ilmastollisesti edustavampi suure. Kesän 2013 aikana paikannettiin Suomen alueella noin 118 500 maasalamaa, mikä on 86 % keskiarvosta. Kuukausista ainoastaan kesäkuu ylsi yli keskiarvon.
  • Honkola, Maija-Liisa; Kukkurainen, Nina; Saukkonen, Lea; Petäjä, Anu; Karasjärvi, Janna; Riihisaari, Tarja; Tervo, Roope; Visa, Mikko; Hyrkkänen, Juhana; Ruuhela, Reija (Ilmatieteen laitos, 2013)
    Raportteja - rapporter - reports 2013:6
    Tiivistelmä Ilmatieteen laitoksen Avoin data –projektin tavoitteena oli vapauttaa Ilmatieteen laitoksen tietoaineistoja julkiseen, vapaaseen käyttöön. Projektin taustalla vaikuttivat mm. vuonna 2007 hyväksytty Inspire-direktiivi, joka velvoittaa viranomaiset kuvailemaan direktiivin piiriin kuuluvat paikkatietoaineistot ja tarjoamaan ne yhteiskäyttöön tietoverkon kautta, sekä valtioneuvoston periaatepäätös julkisen sektorin digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja uudelleenkäytön edistämisestä. Ilmatieteen laitoksen avaamat tietoaineistot ovat laitoksen tuottamia jatkuvaluonteisia havainto- ja malliennusteaineistoja. Avattavien tietoaineistojen määrittelyjen taustalla olivat INSPIRE-direktiivin periaatteet, mutta käytännön toteutus on huomattavasti velvoitteita laajempi. Projektissa rakennettiin uusi verkkopalvelu, josta aineistoja voi ladata vapaasti itsepalveluna. Avoin data –projekti alkoi Ilmatieteen laitoksella jo vuonna 2007 Inspire-direktiivin tultua voimaan. Avoimen datan verkkopalvelu avattiin 15.5.2013. Abstract The purpose of the Open Data project of the Finnish Meteorological Institute (FMI) was to make some of the institute’s data freely available for public use. The project came about as a result of the INSPIRE directive adopted in 2007, which requires public authorities to describe spatial data covered by the directive and to offer them for shared use via information networks. Another factor was the government resolution on the improved availability of digital public sector information and on the promotion of its reuse. The data sets that have been made available by the Finnish Meteorological Institute are continuous observational and model forecast data produced by the institute. The data sets were specified on the basis of the INSPIRE directive, but in practice, the implementation goes far beyond the regulatory requirements. A new online service was built as part of the project to allow users to freely download data as a self-service. The Open Data project was started at the institute back in 2007 upon the adoption of the INSPIRE directive. The Open Data online service was launched on 15 May 2013.
  • Ruosteenoja, Kimmo; Räisänen, Jouni; Jylhä, Kirsti; Mäkelä, Hanna; Lehtonen, Ilari; Simola, Henriikka; Luomaranta, Anna; Weiher, Stefan (Ilmatieteen laitos, 2013)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2013:4
    Tiivistelmä Mittaustiedot osoittavat, että vuoden keskilämpötila on noussut Suomessa viimeksi kuluneen noin sadan vuoden aikana lähes asteen. IPCC:n 4. arviointiraportin laadinnan yhteydessä tuotettujen maailmanlaajuisten ja alueellisten ilmastomalliajojen tuloksia tarkastelemalla voidaan nähdä, että lämpiäminen jatkuu tulevaisuudessakin. Nyt elettävä vuosikymmen (2011–2020) on oleva jo selvästi yli 90 % todennäköisyydellä vertailujaksoa 1971–2000 lämpimämpi ja noin 75 % todennäköisyydellä myös sitä sateisempi. Samalla kun ilmastomme lämpenee, talvet muuttuvat keskimäärin vähälumisemmiksi, kosteammiksi ja pilvisemmiksi. Vuosisadan loppuvuosikymmeninä auringonsäteilyä tulee talvisin maan pinnalle 10–15 % nykyistä vähemmän, ilman keskimääräinen suhteellinen kosteus kohoaa 2-3 prosenttiyksiköllä ja lumen vesiarvo putoaa Etelä- Suomessa jopa 70–80 %. Talvisin Itämeressä on jäätä ja maaperässä routaa nykyistä ohuemmalti. Ainakin maan eteläosat ovat tuolloin jo siirtyneet Köppenin luokittelujärjestelmän kylmätalvisesta D-ilmastovyöhykkeestä leutojen talvien C-vyöhykkeeseen. Ilmaston lämmetessä hellepäivien määrä saattaa jopa nelinkertaistua ennen vuosisadan loppua, ja jo lähivuosikymmeninä suurin osa mitattavista kuukausien keskilämpötiloista on nykyisiin ilmastollisiin vertailuarvoihin suhteutettuina normaalia korkeampia. Vertailuarvoja pitääkin ilmaston lämmetessä toistuvasti päivittää. Päivittämisestä huolimatta ne kuvaavat vääjäämättä mennyttä eivätkä juuri kyseisen ajankohdan ilmastoa, sillä vertailuarvot joudutaan aina laskemaan edellisten vuosikymmenien säähavaintotietojen perusteella. Ennätyksellisen korkeitten kuukausikeskilämpötilojen mittaamisen todennäköisyys kasvaa koko ajan. Rankkoja sateita ja kovia tuulia esiintyy jonkin verran nykyistä useammin, ja syksyllä ja talvella puhaltaa entistä useammin lännen ja lounaan suunnalta. Säät vaihtelevat edelleenkin päivästä ja vuodesta toiseen. Kovia pakkasia, runsaslumisia talvia ja alhaisia kuukausikeskilämpötiloja esiintyy jatkossakin, vaikka ne käyvät aikaa myöten yhä harvinaisemmiksi. Jotkut nykyiset voimassaolevat kuukausikeskilämpötilojen kylmyysennätykset saattavat silti vielä rikkoutua lähimpinä vuosikymmeninä. Kasvihuonekaasujen päästöt viime kädessä määräävät, kuinka voimakkaana ilmastonmuutos lopulta toteutuu. Epävarmuutta ilmastoennusteisiin aiheuttaa myös eri mallien tulosten poikkeaminen toisistaan ja ilmaston luonnollinen satunnainen vaihtelu vuosikymmenestä toiseen. Sammandrag Meteorologiska observationsdata visar, att den årliga medeltemperaturen i Finland har stigit nästan en grad under det senaste århundradet. I denna rapport har vi analyserat resultat från ett antal globala och regionala modelsimuleringar som producerats för IPCCs fjärde utvärderingsrapport. Enligt modelsimuleringarna fortsätter temperaturen att stiga även i framtiden. Redan det nuvarande decenniet (2011-2020) kommer antagligen att vara varmare (sannolikheten över 90 %) och regnigare (sannolikheten cirka 75 %) än referensperioden 1971-2000. I framtiden blir vintrarna snöfattigare, fuktigare och molnigare. Under perioden 2070-2099 fås enligt simuleringarna i genomsnitt 10-15 % mindre solstrålning om vintern, den relativa fuktigheten ökar med 2-3 procentenheter och i södra Finland sjunker snötäckets vatteninnehåll med upp till 70-80 %. Tjäle i marken och is i Östersjön blir mindre allmänna. Klimatzonerna förskjuts så att åtminstone de sydligaste delarna av landet kommer att ligga inom den tempererade C-zonen i stället för den nuvarande zonen D med kalla vintrar. Antalet varma sommardagar, då medeltemperaturen överstiger 20 grader, kan t.o.m. fyrdubblas innan slutet av detta århundrade. Redan under de närmaste decennierna kommer flertalet månader att ha medeltemperaturer över de nutida klimatologiska normalvärdena. Därför bör normalvärdena uppdateras återkommande. Trots uppdatering motsvarar dessa värden inte det aktuella klimatet vid en given tidpunkt, utan oundvikligen det gångna klimatet. Sannolikheten för rekordhöga temperaturer ökar med tiden. Kraftig nederbörd samt hårda vindar kan väntas att förekomma oftare än nuförtiden, och under höst och vinter ökar frekvensen av vindar från väst och syd. Väderförhållandena varierar från dag till dag även i framtiden. Sträng kyla, snörika vintrar och låga medeltemperaturer förekommer också i framtiden, även om de blir alltmer ovanliga med tiden. Trots detta är det möjligt att några gällande köldrekord kommer att brytas under de nästa årtiondena. I sista hand är det de framtida utsläppen av växthusgaserna som bestämmer hur stor klimatförändring blir. Vidare osäkerhet i klimatprognoserna förorsakas av skillnader emellan olika klimatmodeller, samt av de naturliga fluktuationerna i klimatet. Abstract Meteorological measurements indicate that the annual mean temperature in Finland has increased by nearly one degree during the past one hundred years. Global and regional climate model simulations prepared for the 4th Assessment Report of the IPCC reveal that warming will continue in the future. It is likely that during the ongoing decade (2011-2020) the mean temperature is already higher (with a probability of more than 90 %) and precipitation more abundant (with a probability of about 75 %) than in the reference period 1971-2000. Along with increasing temperatures, Finnish winters are becoming moister, darker and less snowy. In the last three decades of the present century, solar radiation in winter is estimated to decrease by 10-15 %, relative humidity to increase by 2-3 percentage points, and in southern Finland the snow water equivalent will probably be reduced by 70-80 %. There will be less frost in the ground, and the ice cover in the Baltic Sea will decrease. By the end of the century, the southern parts of Finland will transfer from the boreal D climate zone to the temperate C zone. The number of hot summer days with a mean temperature above 20°C may increase fourfold before the end of the century. Even in the next few decades, most monthly mean temperatures are expected to exceed the prevailing standard climate normals. Despite regular updating, in a warming climate these standard normals will always represent the observed past rather than the present climate. The probability of the occurrence of record-high temperatures will increase with time. Heavy precipitation and strong winds may occur somewhat more frequently than hitherto, and in autumn and winter winds will blow ever more often from the west and south. Weather conditions continue to vary in time in the future as well. Cold weather, snowy winters and low monthly mean temperatures will still occur, even though they will get less frequent with time. Some present lowtemperature records may still be broken during the next few decades. The magnitude of the climatic change is determined by future greenhouse gas emissions. Additional uncertainty is induced by the differences among the various climate models and by natural variability occurring in the climate system.
  • Lehtonen, Ilari; Venäläinen, Ari; Ikonen, Jaakko; Puttonen, Niina; Gregow, Hilppa (Ilmatieteen laitos, 2013)
    Raportteja -Rapporter - Reports 2013:3
    Tiivistelmä Fennoskandian pohjoisosien talvi-ilmaston ankaruus luo erinomaiset edellytykset erilaisten laitteiden teknisen kestävyyden testaamiseen äärimmäisissä olosuhteissa. Autojen ja talvirenkaiden suorituskyvyn testaus talviolosuhteissa onkin ollut kasvava toimiala alueella. Myös alueen jatkuvasti kasvava matkailuelinkeino on vahvasti riippuvainen talvi-ilmastosta. Tietoa talvi-ilmaston alueellisesta vaihtelusta tarvitaan uusia investointeja suunniteltaessa. Tähän tarpeeseen vastataksemme olemme tutkineet valikoitujen, talven lämpötila- ja lumioloja kuvaavien ilmastollisten muuttujien alueellista vaihtelua Fennoskandian pohjoisosissa. Hilamuotoinen E-OBS aineisto lämpötilalle ja GlobSnow aineisto lumen vesiarvolle osoittautuivat käyttökelpoisiksi muodostettaessa kuvausta nykyilmastosta. Tämän lisäksi esitämme arvioita ilmastonmuutoksen vaikutuksesta termisen talven ja lumipeiteajan pituuteen lähitulevaisuudessa. Pisimpien ja lumisimpien talvien havaitaan esiintyvän Ruotsin luoteisosien vuoristoisilla alueilla, kun taas rannikkoalueilla talvet ovat lauhempia kuin muualla. Kaikkein matalimpia lämpötiloja vuorostaan esiintyy korkeimmilla alueilla vain harvoin. Abstract The harsh winter climate of northern Fennoscandia creates an excellent environment for testing the technical durability of vehicles in extreme conditions. A growing economic activity in the region is testing the performance of cars and snow tyres in these winter conditions. Moreover, the continuallygrowing tourism industry of the region is highly dependent on the winter climate. When new infrastructures are planned, a spatial knowledge of winter climate is needed to determine the most favourable locations for the intended purposes. To respond to this demand, we have examined the spatial variation of selected climatological parameters describing winter temperature and snow conditions in northern Fennoscandia. The gridded high-resolution E-OBS data set for temperature and the GlobSnow data set for snow water equivalent were found to be suitable to construct a description of the present-day winter climate. In addition to presenting a description of the winter climate in the baseline period 1981–2010, we also give estimates of the effect of climate change on the length of the thermal winter and snow season in the near future. The longest and snowiest winters are found to occur in the mountainous areas of north-western Sweden, while in coastal areas winters are milder than elsewhere. In contrast, the lowest temperatures seldom occur in the highest areas.
  • Nurmi, Väinö; Votsis, Athanasios; Perrels, Adriaan; Lehvävirta, Susanna (Ilmatieteen laitos, 2013)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2013:2
    Abstract This report presents a green roof cost-benefit analysis. Green roofs are roofs that are partially (or almost completely) covered with vegetation; between the roofing membrane and the vegetation there may be several technical layers. In this report we discuss the benefits and costs of lightweight self-sustaining vegetated roofs that do not require structural modifications from the building. The costs and benefits have been analysed in Helsinki, Finland. Green roofs offer various kinds of ecosystem services that are often scarce especially urban areas. These services accrue benefits to urbanites. However, ecosystem services do not generally have a market price, thus we had to use ecosystem valuation methods to estimate the benefits. Based on the valuation, the most significant benefits were: an increased lifespan of the roof, energy savings due to increased isolation and cooling, improved storm-water management, better air-quality and sound insulation especially in the air craft noise zones. In addition, other potentially significant benefits include aesthetic benefits, health benefits and improved biodiversity. Only a share of the green roof benefits accrues to the owner of the property while other benefits are distributed among the population of a larger area. Thus, benefits can be classified into private and public benefits. In the cost-benefit analysis we found that private benefits are in most cases not high enough to justify the expensive investment of a green roof instalment since the costs are incurred solely by the private decision makers (e.g. developers, real estate buyers). The cost estimates are based on supplier interviews and the additional costs of green roof were compared to a reference bitumen roof. The cost-benefit calculations hint that with a higher rate of implementation and realization of public benefits, the green roofs would be a good investment. However, because the private benefits are not high enough to justify a green-roof installation for a private decision-maker at the current cost level, the rate of implementation can be expected to stay low without corrective policy instruments. Policy instruments could include supportive policies that add incentives for private decision-makers to install green roofs and/or administrative orders. Tiivistelmä Raportissa esitetään viherkattojen kustannus-hyötyanalyysi. Viherkatoiksi kutsutaan yleisesti sellaisia kattoja, joiden päälle on istutettu kasvillisuutta; kattopinnan ja kasvillisuuden välissä on lisäksi useita erilaisia teknisiä kerroksia. Tutkimuksessa keskityttiin kevyisiin ja helppohoitoisiin viherkattoihin, joiden asentamiseen ei yleensä vaadita rakenteellisia muutoksia. Kustannuksia ja hyötyjä on arvioitu Helsingin kaupunkiolosuhteissa. Viherkatot tarjoavat erilaisia ekosysteemipalveluita, joista voi olla varsinkin kaupunkiolosuhteissa niukkuutta. Näistä palveluista saadaan erilaisia hyötyjä kaupungin asukkaille. Hyödyille ei ole olemassa markkinahintaa, joten arvioimme hyötyjä ekosysteemipalveluiden arvottamismenetelmien avulla. Arvioimistamme hyödyistä merkittävimmät olivat kattopinnan pidentynyt käyttöikä, energiansäästö paremman eristävyyden ja viilentävän vaikutuksen ansiosta, hulevesien imeytyminen ja hulevesipiikkien hallinta, ilmanlaadun parantuminen ja äänieristävyys lentomelualueilla. Näiden lisäksi merkittäviä hyötyjä ovat myös esteettiset hyödyt, viherympäristön luomat terveyshyödyt ja parantunut biodiversiteetti. Ekosysteemipalvelut hyödyttävät joiltain osin viherkattojen rakennuttajaa, asukasta tai kiinteistön omistajaa ja joiltain osin laajempaa joukkoa. Viherkattojen hyödyt voidaankin jakaa rakennuksen omistajan tai asukkaan hyötyihin (yksityiset hyödyt) ja koko yhteisön hyötyihin (julkiset hyödyt). Havaitsimme, että yksityiset hyödyt eivät ole monessa tapauksessa tarpeeksi suuret perustelemaan kallista alkuinvestointia. Alkuinvestoinnin eli viherkaton kustannukset selvitimme kattavalla viherkattojen toimittajien haastattelukierroksella, jossa selvitimme yleisimmin tarjolla olevan esikasvatettuihin maksaruohomattoihin perustuvan viherkaton hinnan verrattuna referenssikattoon eli bitumikattoon. Mikäli koko yhteisön saavuttamat hyödyt lasketaan mukaan, viherkatot voivat varsinkin tiheästi rakennetuilla alueilla olla kannattava investointi koko yhteisön kannalta. Koska yksityisten päätöksentekijöiden kustannukset ovat usein suuremmat kuin hyödyt, jää viherkattojen käyttöönottoaste luultavasti hyvin pieneksi. Tästä syystä erilaisten kannustimien kehittäminen varsinkin kantakaupungin alueella voisi olla järkevää.