Land Transformations, Urbanized Actors, and Collective Values in Urban Villages in China

Abstract

In China, the past few decades have witnessed institutional and legislative transitions that have profoundly reshaped land relations in the country. Urban-centred growth goals and policies have created space for local states to accumulate revenue from land leasing and associated large-scale real estate construction, while the so-called urban villages, located in former agricultural land now swallowed by urbanization, have become the targets for land requisition for the urban developments. As a key group of actors analyzed in this doctoral dissertation, the village collectives and native villagers have also been involved in land development, typically via a cooperative shareholding system. Meanwhile, rural migrants have relocated to cities as flexible laborers, and millions of them have settled in the urban villages, offering them affordable but continually threatened settlements. Thus, the land requisitions and redevelopments in urban villages have had effects on both the de jure owners of rural land, which are village collectives, and the de facto residents, the rural migrants. In this dissertation, I have focused on these two “urbanized” actor groups by analyzing their responses to land-related institutional, economic and social transformations in the Chinese urban context. Framed by urban studies literature, in general, and debates in urban economics on land property rights, in particular, the dissertation analyzes local mechanisms as well as direct and indirect consequences of this governmentally-sanctioned land and real estate investment boom. The objective is to expand knowledge on the economic, social and cultural aspects of urban change in contemporary China, with particular attention paid to the political-economic processes and culturally-embedded collective values involved in land-related actions, and decisions by actors such as original urban villagers’ shareholding companies or disadvantaged rural migrants living in urban villages. In particular, the dissertation contributes to debates in urban economics in which many neoclassical and neo-institutionalist scholars have equated collective landownership with ambiguous property rights and seen it as the barrier for efficient land development in the market-socialist China. Instead, this dissertation draws from the “original” institutional economics (influenced by Polanyi and Haila, among other scholars) and argues that economic activities and associated land relations are always embedded in the wider society and its power relations. Through real-world empirical investigations of five urban villages in Chaoyang, north-eastern China, and Xiamen, south-eastern China, the thesis questions the simplicity of the axiomatic thinking that discards, a priori, the collective land ownership and arrangements as inefficient and conflictual. In this dissertation, the following research questions are explored: What are the economic and social consequences of the land-related institutional changes that have occurred in the post-Mao era China? How have different actors associated with urban villages, including the village collectives and original villagers who have started developing their remaining land, and rural migrants (without local hukou), reacted to the economic, institutional and social transformations, specifically land and housing reforms? To answer these two questions, this thesis consists of four publications, each adopting an agency- and culturally-sensitized case study approach. Article I is a discussion on ambiguous land property rights in the context of Xiamen’s Lin Village, and its original villagers’ project of developing a shopping mall. In this article, I address the question “do ambiguous property rights matter in land development,” and end up in criticizing the aforementioned axiomatic conception according to which a clearly defined private property rights system is the prerequisite for transformative and economically successful urban development. In Article II on Chaoyang’s Xiaojia urban village, the theoretical focus is on the concept of property mind and its cultural and social embeddedness. I analyze decisions and motivations related to how the previous peasants became housing real estate developers, influenced by a series of legal and institutional changes with effects on their collectively owned landed property. Turning to Chaoyang’s urban village of Mengke as an instance of how the theories of neoclassical urban economics and new institutional economics tend to mischaracterize collectively owned enterprises, Article III casts light on how the villagers’ shareholding cooperative system has helped them to resist external threats such as land loss, and to maintain the collective’s identity. In the final Article IV, utilizing Henri Lefebvre’s (1974/1991) theorization of the conceived, practiced and lived aspects of the production of space, the focus is rather on the de facto residents—rural migrants who have chosen to live in Xiamen’s urban villages of An’dou and Caitang, and analyzing their everyday practices, valuations and life expectations. In the first three articles, the results point towards several conclusions, including: 1) markets are not independent, they are conditioned by the institutional context; 2) property rights are social relations and constructed socially and institutionally; 3) a private property rights system is not a prerequisite for transformative urban development irrespective of context; 4) the collective value logic offers an alternative to the private, exclusionary model of urban development; 5) collective economic activities do not simply seek the maximization of profits; and 6) a collective economic organization based on common properties can contribute to maintaining the identity of the collective. In the final article, it is shown that 7) the Chinese rural migrants’ urban lives are conditioned by programmatic rationales of market-socialist China, yet not monocausally but through their own agency, culturally-embedded social networks and choices concerning housing, work, and consumption. Taken together, the dissertation’s case studies demonstrate that 8) the land, real estate and housing policy related institutional changes have not only reshaped the physical urban landscape, but also played a key role in restructuring the social and economic relations among Chinese people. During the urban-centred transitions in the market-socialist China, 9) the land-related fates of the two urbanized actor groups (the original villagers vs. rural migrants) analyzed in this dissertation have been mutually dependent but highly diverging in socio-economic terms.

Viime vuosikymmeninä toteutetuilla institutionaalisilla ja lainsäädännöllisillä muutoksilla on ollut perustavanlaatuisia seurauksia maankäytölle ja maan hallintasuhteille kiinalaiskaupungeissa. Kaupunkikeskeisen kasvupolitiikan tuloksena paikallishallinnot keräävät tuloja maan vuokraamisesta ja tähän liittyvästä laajamittaisesta kiinteistörakentamisesta. Niin kutsutuista kaupunkikylistä, jotka sijaitsevat kaupunkikasvun saavuttamalla entisellä maatalousmaalla, on tullut tärkeitä maanhankinnan ja pakkoluovutusten kohteita uusille rakentamisprojekteille. Tässä väitöstutkimuksessa analysoidaan kaupunkikylien syntyperäisiä asukkaita, heidän kyläkollektiivejaan ja näiden perustamia yhteistoiminnallisia osakeyhtiöitä yhtenä keskeisenä kiinalaiskaupunkien maankäyttömuutoksiin osallistuneena toimijaryhmänä. Samanaikaisesti kaupunkeihin on muuttanut työn perässä maaseutuväestöä. Siirtotyöläisväestöstä miljoonat ovat asettuneet asumaan kaupunkikyliin, joissa asuminen on edullista mutta asuinpaikan pysyvyys alati uhattuna. Kaupunkialueilla tehdyt maan pakkolunastukset ja rakennushankkeet ovat siis vaikuttaneet sekä alkuperäisiin kyläyhteisöihin entisen maatalousmaan de jure kollektiivisena omistajaryhmänä että kaupunkikylien de facto asukkaisiin, maaseudun muuttajiin. Väitöskirjassa tarkastelen näiden kahden ”urbanisoituneeseen” ryhmän toimintaa suhteessa kaupunkimaan institutionaalisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin kiinalaisessa kontekstissa. Kaupunkitutkimuksen teoriakeskusteluihin ja erityisesti kaupunkitaloustieteen näkemyksiin maanomistusoikeuksista tukeutuva väitöstutkimus analysoi paikallisia mekanismeja, jotka liittyvät edellä mainittuun, keskushallinnon hyväksymään kaupunkimaan kehittämis- ja kiinteistöinvestointibuumiin. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa Kiinassa käynnissä olevan kaupunkimuutoksen taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ulottuvuuksista. Painopiste on kaupunkimaan poliittistaloudellisissa prosesseissa sekä kulttuurisidonnaisissa kollektiivisissa arvoissa, toiminnassa ja päätöksenteossa erityisesti kaupunkikylien alkuperäisten asukkaiden perustamia osakeyhtiöitä ja huono-osaisia maaltamuuttajia koskien. Tutkimuksen erityinen kontribuutio liittyy debattiin, jossa neoklassisen ja neoinstitutionaalisen (kaupunki)taloustieteen edustajat ovat rinnastaneet kollektiivisen maanomistajuuden epäselkeästi määriteltyihin omistusoikeuksiin ja väittäneet kollektiivisen maanomistajuuden olevan este tehokkaalle kaupunkikehittämiselle ja maapolitiikalle markkinasosialistisessa Kiinassa. ”Alkuperäisestä” institutionaalisesta taloustieteestä (kehittäjinään muun muassa Polanyi ja Haila) inspiroituneen väitöskirjan argumentti sitä vastoin on, että taloudelliset toiminnot ja niihin kytkeytyvät maakysymykset ovat aina osa laajempaa yhteiskuntaa ja sen valtasuhteita. Viittä kaupunkikylää Koillis-Kiinan Chaoyangissa ja Kaakkois-Kiinan Xiamenissa koskevien empiiristen tutkimusten kautta opinnäytetyö kyseenalaistaa yksinkertaistavan aksiomaattisen oletuksen, jonka mukaan kollektiivinen maanomistus ja –järjestelyt ovat lähtökohtaisesti epätehokkaita ja alttiita konflikteille. Väitöskirjassa tarkastellaan seuraavia tutkimuskysymyksiä: Mitä taloudellisia ja sosiaalisia seurauksia kaupunkimaahan liittyvillä institutionaalisilla muutoksilla on ollut Maon jälkeisessä Kiinassa? Millä tavoin kaupunkikyliin liittyvät toimijat – kylien alkuperäiset asukkaat ja kyläkollektiivit jäljellä olevien maa-alueidensa kehittäjinä sekä kylissä asuvat maaltamuuttajat ilman paikallisia hukou-oikeuksia – ovat reagoineet taloudellisiin, institutionaalisiin ja sosiaalisiin muutoksiin, erityisesti maa- ja asuntoreformeihin? Väitöstutkimus vastaa näihin kysymyksiin neljän artikkelijulkaisun kautta, joiden tapaustutkimuksissa hyödynnetään toiminta- ja kulttuurisensitiivistä lähestymistapaa. Artikkeli I kommentoi debattia epäselkeistä maanomistusoikeuksista tutkimuskohteenaan Xiamenin Lin-kaupunkikylä, jossa alkuperäisten asukkaiden kehittämisprojekti koski kauppakeskuksen rakentamista. Esitän artikkelissa kysymyksen: ”Onko epäselkeästi määritellyillä omistusoikeuksilla merkitystä kaupunkimaan kehittämisessä?” Päädyn kritisoimaan edellä mainittua aksiomaattista käsitystä jonka mukaan yksiselitteisesti määritellyt yksityiset omistusoikeudet ovat edellytys uudistusvoimaiselle ja taloudellisesti onnistuneelle kaupunkikehittämiselle. Artikkelin II tutkimuskohteena on Chaoyangin Xiaojia-kaupunkikylä. Teoreettinen painopiste on käsitteessä omistusmentaliteetti (property mind) sekä tämän kulttuurisesti ja sosiaalisesti sidonnaisessa luonteessa. Analyysi keskittyy päätöksiin ja pyrkimyksiin, jotka ohjasivat entisten maatyöläisten päätymistä asuntokiinteistökehittäjiksi, ja lukuisiin heidän toimintansa taustalla vaikuttaneisiin kollektiivista maanomistusta koskeviin laki- ja institutionaalisiin muutoksiin. Esimerkkinään Chaoyangin Mengken kaupunkikylä Artikkeli III valottaa, miten neoklassiset ja neoinstitutionaaliset (kaupunki)taloustieteen teoriat tyypillisesti kuvaavat kollektiiviomisteisia yrityksiä harhaanjohtavasti. Mengken yhteistoiminnallinen osakeyhtiöjärjestely auttoi kyläläisiä vastustamaan ulkoisia uhkia (kuten kylän maiden menettämistä) ja ylläpitämään kylän kollektiivista identiteettiä. Artikkeli IV hyödyntää Henri Lefebvren teoriaa tilan tuottamisen käsitetyistä, käytännöllisistä ja eletyistä ulottuvuuksista. Se keskittyy edellisistä artikkeleista poiketen kaupunkikylien tosiasiallisiin asukkaisiin — maaltamuuttajiin jotka ovat valinneet asuinalueekseen Xiamenin An’doun tai Caitangin, ja analysoi heidän arkisia käytäntöjään, arvostuksiaan ja elämälleen asettamia odotuksia. Kolmen ensimmäisen artikkelin tulokset viittaavat useisiin päätelmiin, mukaan lukien: 1) markkinat eivät ole riippumattomia, ne ovat institutionaalisen kontekstin ehdollistamia; 2) omistusoikeudet ovat sosiaalisesti ja institutionaalisesti rakennettuja sosiaalisia suhteita; 3) yksityinen omistusoikeusjärjestelmä ei ole edellytys uudistusvoimaiselle kaupunkikehitykselle kontekstista riippumatta; 4) kollektiivinen arvologiikka tarjoaa vaihtoehdon yksityiselle, poissulkevalle kaupunkikehityksen mallille; 5) kollektiivinen taloudellinen toiminta ei pyri pelkästään voittojen maksimointiin; ja 6) yhteiseen omistukseen perustuva kollektiivinen taloudellinen organisaatio voi edesauttaa kollektiivin identiteetin säilymistä. Viimeisessä artikkelissa osoitetaan, että 7) kiinalaisten maaltamuuttajien kaupunkielämää säätelevät markkinasosialistisen Kiinan ohjelmalliset rationaliteetit, mutta eivät kuitenkaan monokausaalisesti, vaan muuttajien oman toiminnan, kulttuurisidonnaisten sosiaalisten verkostojen sekä asumista, ansiotyötä ja kulutusta koskevien valintojen kautta. Kokonaisuutena opinnäytetyön tapaustutkimukset osoittavat, että maa-, kiinteistö- ja asumispolitiikkaan liittyvät institutionaaliset muutokset eivät ole vain muokanneet fyysistä kaupunkimaisemaa, vaan vaikuttaneet perustavanlaatuisella tavalla myös kiinalaisten väestöryhmien välisiin sosiaalisiin ja taloudellisiiin suhteisiin. Väitöskirjassa analysoitujen 9) kahden urbanisoituneen toimijaryhmän (kaupunkikylien alkuperäisten asukkaiden vs. maaltamuuttajien) maahan liittyvät elämänkohtalot ovat olleet toisistaan riippuvaisia, mutta sosioekonomisesti voimakkaasti eriytyneitä markkinasosialistisessa Kiinassa toteutettujen muutosten aikana.