Trauma-informed care for injuries after intimate partner violence

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8198-5
Title: Trauma-informed care for injuries after intimate partner violence
Author: Hackenberg, Elisa
Other contributor: Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta
Helsingfors universitet, medicinska fakulteten
University of Helsinki, Faculty of Medicine
Kliininen tohtoriohjelma
Doktorandprogrammet i klinisk forskning
Doctoral Program in Clinical Research
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2022-05-27
Language: en
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8198-5
http://hdl.handle.net/10138/343391
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Introduction: Intimate partner violence (IPV) is a common cause of orthopedic injury and one of the leading causes of homicide. IPV victims seeking help for their injuries in health care are known to be at specific risk of re-abuse and even death. Still, there is little research on violence leading to IPV-related injuries, and medical professionals’ responses to IPV disclosure are not always helpful. While IPV can take place in all kinds of relationships and victims represent all genders, previous studies mostly explore injury patterns in young female victims. In addition to acute injuries, IPV leads to various adverse health outcomes, like chronic somatic and psychiatric diseases. Effects of chronic stress and a prolonged “fight or flight” mode are considered as the underlying mechanisms for these health outcomes. In gynecology and oncology, there is already evidence of IPV’s effect on medical outcomes as well, but research on IPV’s effect on orthopedic injury outcomes is lacking. Furthermore, disability and financial dependency on one’s spouse – both common results of an orthopedic injury – are among the known risk factors for IPV, and changes in relationship dynamics can lead to the escalation of abuse. It is not known, however, if rates of IPV disclosure or patterns of IPV change during injury recovery. Trauma-Informed Care recognizes the commonness of IPV and other types of past trauma and aims at reducing the extensive adverse effect of past trauma on health and wellbeing. Trauma-Informed Care also provides guidelines for patient care: Universal Trauma Precautions should be used in all patient encounters and a Trauma-Specific Approach in patients with known or suspected trauma history. This doctoral dissertation comprises of two parts. The first part of the study explores victims of IPV in traumatology emergency rooms of Helsinki. The first part of the study aimed at assessing patient profiles, injury patterns and severity, violence severity and referrals to advocacy and interventions. The second part of the study was conducted in collaboration with the McMaster University, Canada. the second part of the study aimed at assessing the rate of new IPV disclosures during recovery form a musculoskeletal injury and the effect of IPV on injury healing, return to pre-injury level of function and health-related quality of life during recovery. Results: In the first part of the study, serious injuries were rare. While patients typically presented with multiple minor injuries, they had typically experienced severe violence (Danger Assessment Violence Severity score >2), and half of them had at least one risk factor for lethal re-abuse. Both female and male victims in all age groups were represented among the patient profiles, and even among the most severely injured. The DAVS score or the prevalence of risk factors for lethal re-abuse did not differ by gender or age, but there was variation in patterns of violence and injury. In our sample, 89% of IPV victims attended ERs outside common working hours, and in Primary Care, only 19% of IPV victims were referred to advocacy or intervention. Severe violence or risk factors for lethal re-abuse did not affect the frequency of referrals. In the second part of the study, 33% of recruited female patients disclosed having experienced IPV in their lifetime during the initial appointment, and an additional 12% of the remaining 169 patients disclosed lifetime experiences of IPV during the 12-month follow-up period. Disclosure of IPV at some time point during the study was associated with lower Health-Related Quality of Life and slower return to pre-injury level of activities in an a priori analysis, but the difference vanished in a post hoc analysis that was adjusted for smoking, age, comorbidities and highest level of education. We detected no difference between the groups in complication rates or serious adverse events in this pilot sample. Conclusions: In the first part of the study, it was not possible to form a profile of a typical IPV victim presenting to ER. The majority of injuries were not severe, but even life-threatening injuries were seen in all genders and age groups. IPV victims presenting to traumatology ERs are typically at high risk of re-abuse and even death, and there is an urgent need for a clear advocacy and intervention protocol. In the second part of the study, repetitive screening for IPV led to a surprisingly high rate of IPV disclosures during the 12-month follow-up. Our results indicate that those who disclose IPV may have lower HRQL and slower return to pre-injury activities compared to other patients. The results call for further research and are encouraging for preparation of a large-scale study. The results highlight the need for Trauma-Informed Care in orthopedics and traumatology.Joka kolmas kokee elinaikanaan parisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa. Vaikka vain pieni osa parisuhdeväkivallasta johtaa hoitoa vaativiin vammoihin, kansainvälisesti yksi kolmesta naisiin ja yksi seitsemästä miehiin kohdistuvasta henkirikoksesta on entisen tai nykyisen kumppanin tekemä. Parisuhdeväkivaltaa pidettiin pitkään lähinnä miesten naisille tekemänä väkivaltana ja aiempi tutkimus parisuhdeväkivallan aiheuttamista vammoista keskittyy työikäisten naisuhrien vammoihin. Parisuhdeväkivallan uhrin hakeutuessa tapaturmapäivystykseen väkivallasta aiheutuneiden vammojen vuoksi, vammojen hoidon lisäksi päivystyksessä pitäisi myös dokumentoida vammat ja tehty väkivalta tulevaa oikeusprosessia varten, tehdä lain vaatimat ilmoitukset muille viranomaisille, auttaa väkivallan uhria turvallisuussuunnitelman tekemisessä, validoida eli sanoittaa uhrin kokemus väkivallasta sekä uhrin toiveesta riippuen joko ohjata hänet tukipalveluiden piiriin tai antaa hänelle tietoa tarjolla olevista tukipalveluista. Akuuttien ruhjeiden ja murtumien lisäksi parisuhdeväkivalta altistaa useille pitkäaikaissairauksille ja uhrit kokevat yleisen terveydentilansa keskimääräistä huonommaksi. Parisuhdeväkivallan uhrit ovat yliedustettuina terveydenhuollon palveluissa ja käyttävät erityisen runsaasti päivystyspalveluita, pääasiassa kroonisten sairauksien sekä psyykkisten ja toiminnallisten oireiden vuoksi. Tutkimus näiden terveysvaikutusten mekanismeista on vasta alkutekijöissään, mutta syyksi on arveltu mm. pitkittyneen stressireaktion aiheuttamia muutoksia aivojen sekä autonomisen hermoston toiminnassa, kortisoliaineenvaihdunnassa ja immuunipuolustuksessa. Parisuhdeväkivallan vaikutuksista ortopedisen hoidon tuloksiin tai tuki- ja liikuntaelinvamman paranemiseen ei ole aiempaa tutkimustietoa. Tämä väitöstutkimus koostuu kahdesta osasta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa kartoitettiin, millainen potilasryhmä ovat Helsingin tapaturmapäivystyksissä hoidetut parisuhdeväkivallan uhrit. Tutkimuksessa selvitettiin todetut vammat ja niiden vakavuus, tehty väkivalta, annettu hoito sekä jatkoavun ja tukipalveluiden piiriin ohjaaminen. Tutkimuksen toinen osa toteutettiin yhteistyössä kanadalaisen McMaster Univeristyn kanssa. Tutkimuksen toisessa osassa seurattiin 250 tuki- ja liikuntaelinvammasta toipuvaa naispotilasta ja selvitettiin heidän raportoimiensa elinaikaisten parisuhdeväkivaltakokemusten yleisyyttä sekä parisuhdeväkivaltakokemusten vaikutusta tuki- ja liikuntaelinvamman paranemiseen, toimintakyvyn palautumiseen ja elämänlaatuun toipumisaikana. Tulokset: Tutkimuksen ensimmäisessä osassa oli mukana 175 potilasta, joista 15% oli miehiä ja 7% iältään yli 64-vuotiaita. Parisuhdeväkivallan aiheuttamien vammojen vuoksi tapaturmapäivystykseen hakeutuneesta potilaasta 72% oli kokenut vakavaa väkivaltaa tai oli kohonneessa riskissä joutua henkirikoksen uhriksi. Todetut vammat olivat tyypillisesti lieviä, kuten ruhjeita ja mustelmia, mutta mukana oli myös henkeä uhkaavia vammoja. Uhrien joukossa oli kaikenikäisiä nais- ja miespotilaita, eikä “tyypillisen uhrin” profiloiminen ollut mahdollista. Tutkimuksessa ei havaittu eroa henkirikoksen riskitekijöiden yleisyydessä eikä vammojen tai koetun väkivallan vakavuudessa eri sukupuolten tai ikäryhmien välillä, mutta vammatyypit ja koettu väkivalta erosivat iän ja sukupuolen mukaan. Parisuhdeväkivallan uhrit hakeutuivat hoitoon pääasiassa virka-ajan ulkopuolella, vain 11% käynneistä ajoittui virka-aikaan. Terveyskeskuspäivystyksistä vain 22% naispuolisista parisuhdeväkivallan uhreista ohjattiin tukipalveluiden piiriin, miesuhreista ei yhtäkään. Tutkimuksen toisessa osassa 30% murtumakontrollipotilaista kertoi ensimmäisellä haastattelukerralla kokeneensa parisuhdeväkivaltaa joskus elämänsä aikana. Heidän lisäkseen vielä 8% muista tutkimuspotilaista kertoi parisuhdeväkivaltakokemuksistaan 12kk seurantajakson aikana. Tutkimuksessa todettiin myös viitteitä siitä, että parisuhdeväkivaltakokemukset saattavat yhdistyä matalampaan elämänlaatuun tuki- ja liikuntaelinvammasta toipuessa, ja että parisuhdeväkivaltakokemukset saattavat yhdistyä hidastuneeseen toimintakyvyn palautumiseen vamman jälkeen, mutta havaittu ero ei ollut kliinisesti merkitsevä. Tässä pienessä pilottitutkimusaineistossa ei havaittu yhteyttä tuki- ja liikuntaelin vammojen hoidon komplikaatioiden tai vakavien haittatapahtumien ja parisuhdeväkivaltakokemusten välillä. Johtopäätökset: Tutkimuksen ensimmäisessä osassa todettiin, että päivystykseen vammojen vuoksi hakeutuvat parisuhdeväkivallan uhrit ovat tyypillisesti korkeassa uusintaväkivallan ja jopa henkirikoksen riskissä. Selkeän hoitopolun puuttuessa suurin osa parisuhdeväkivallan uhreista jäi kuitenkin vaille apua päivystyskäynnin jälkeen. Tulevan hoitopolun pitäisi soveltua kaikille parisuhdeväkivallan uhreille ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja apua pitäisi tarjota kaikille päivystykseen vammojen vuoksi hakeutuville uhreille ilman erillistä jatkoseulontaa. Tutkimuksen toisessa osassa todettiin, että yllättävän moni murtumakontrollipotilas raportoi vasta toistetussa kyselyssä kokeneensa parisuhdeväkivaltaa jossakin vaiheessa elämänsä aikana, ja on mahdollista, että nämä kokemukset vaikuttavat negatiivisesti tuki- ja liikuntaelinvamman paranemiseen. Pilottitutkimusaineiston pienestä koosta johtuen tulokset ovat kuitenkin vasta suuntaa-antavia ja edellyttävät myöhempää jatkotutkimusta laajemmassa tutkimusasetelmassa.
Subject: lääketiede
Rights: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record