God, Time, and the Concept of Potentiality in Quantum Physics

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8442-9
Title: God, Time, and the Concept of Potentiality in Quantum Physics
Author: Korpela, Sampsa
Other contributor: Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta
Helsingfors universitet, teologiska fakulteten
University of Helsinki, Faculty of Theology
Teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelma
Doktorandprogrammet i teologi och religionsforskning
Doctoral Programme in Theology and Religous Studies
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2022-08-20
Language: en
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8442-9
http://hdl.handle.net/10138/346531
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: Contemporary research on God’s relationship to time is centered around a dichotomy between God’s timelessness and temporality. In this dissertation, I argue that the ways in which both God’s timelessness and temporality are formulated in contemporary theology have their own shortcomings. A serious problem with God’s timelessness is the failure to incorporate the existence of the real flow of time and alternative possible futures. This is due to the theory of time associated with God’s timelessness: the block universe theory, which is the mainstream interpretation of Einstein’s special theory of relativity. According to the block universe theory, time is one of the four dimensions of spacetime, and thus all moments of time, from the beginning to the end of the universe, are equally real. Since there are no alternative possible futures, incorporating human free will into the concept of spacetime is difficult. Lack of free will precludes moral responsibility, and thus the block universe theory is theologically problematic. On the other hand, a serious problem with God’s temporality is the difficulty of reconciling it with the concept of spacetime. The problem follows from the theory of time associated with God’s temporality: presentism, according to which only the present moment is real, and thus spacetime cannot be real. Since the concept of spacetime is central in contemporary physics, any theory that precludes spacetime is in conflict with physics. Thus, there are good reasons to look for an alternative formulation of God’s relationship to time. The central insight of my dissertation is that the problems caused by the block universe theory and presentism are resolved but their central strengths are retained when an alternative theory of time—the implicate order theory—is applied. The implicate order theory unifies the ontologies of quantum physics and the theory of relativity in the framework of quantum field theory, which is the most advanced theory in contemporary physics. The concept of potentiality, which is central in the implicate order theory, enables the unification of the concept of spacetime with the real flow of time and the existence of alternative futures. The future pre-exists as quantum potentialities in the implicate orders, from which spacetime emerges. Thus, the future of spacetime is in a branching state. Theories of branching spacetime are well-known in philosophy of time, but in theological research they have not received the attention they deserve. In the two last chapters of the dissertation, I analyze how the implicate order theory enables resolution of the problems of contemporary research on God’s relationship to time. By applying branching spacetime, the most central problems of the research—the lack of spacetime associated with God’s temporality and the lack of human free will associated with God’s timelessness—are resolved. I also briefly analyze the possibilities that the implicate order theory opens up for defining four key theological concepts that are closely related to God’s relationship to time: divine foreknowledge, divine action, divine providence, and creatio ex nihilo. Another central conclusion is that by applying the implicate order theory, a new kind of synthesis of theology and science can be constructed, based on the most advanced scientific theories.Nykyteologiassa Jumalan ja ajan välisen suhteen tutkimus on kärjistynyt Jumalan ajattomuuden ja ajallisuuden väliseksi vastakkainasetteluksi. Jumalan ajattomuus yhdistetään eternalismiin ja Jumalan ajallisuus yhdistetään presentismiin. Eternalismin kannattajat perustelevat kantaansa suhteellisuusteorialla, kun taas presentismin kannattajat yrittävät kieltää suhteellisuusteorian vaikutukset ajan rakenteeseen. Hypoteesini mukaan vastakkainasettelu on seurausta siitä, ettei teologiassa ole toistaiseksi sovellettu kvanttifysiikan potentiaalisuuden käsitteen huomioivaa ajan teoriaa. Keskeinen Jumalan ajattomuuden ongelma on, että siihen on vaikea sisällyttää todellista ajan virtausta ja vaihtoehtoisten mahdollisten tulevaisuuksien olemassaoloa. Tämä johtuu Jumalan ajattomuuteen yhdistettävästä ajan teoriasta eli eternalismista, tarkemmin määriteltynä laatikkouniversumiteoriaksi kutsutusta eternalismin versiosta, joka on erityisen eli suppean suhteellisuusteorian perustulkinta. Tulkinnan mukaan kaikki ajan hetket universumin alusta loppuun ovat yhtä todellisia. Koska tulevaisuus on ennalta olemassa, vaihtoehtoisia mahdollisia tulevaisuuksia ei ole, ja ihmisten vapaan tahdon sisällyttäminen teoriaan on vaikeaa. Vapaan tahdon puute on teologisesti ongelmallinen koska se sulkee pois moraalisen vastuun. Toisaalta Jumalan ajallisuuden ongelma on, että sitä on vaikea sovittaa yhteen aika-avaruuden käsitteen kanssa. Ongelma johtuu Jumalan ajallisuuteen yhdistettävästä ajan teoriasta eli presentismistä, jonka mukaan vain nykyhetki on todellinen, ja siten aika-avaruus ei voi olla todellinen. Koska aika-avaruuden käsite on keskeinen fysiikassa, presentismi on ristiriidassa nykyfysiikan kanssa. Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ajan teoria, jonka avulla tahdonvapaus voidaan sisällyttää aika-avaruuden käsitteeseen. Ratkaisen ongelman soveltamalla implikaatti järjestys -teoriaa, joka yhdistää kvanttifysiikan potentiaalisuuden käsitteen kautta vaihtoehtoisten tulevaisuuksien olemassaolon aika-avaruuden käsitteeseen. Vaihtoehtoiset tulevaisuudet ovat olemassa kvanttipotentiaalisuuksina implikaatissa järjestyksessä, joka on moniulottuvuuksinen rakenne aika-avaruuden taustalla. Teorian on kehittänyt David Bohm (1917–1992), yksi 1900-luvun arvostetuimmista kvanttifyysikoista. Implikaatti järjestys -teoria on versio kvanttikenttäteoriasta, joka on nykyfysiikan edistynein teoria.
Subject: teologia
Rights: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Korpela_Sampsa_dissertation_2022.pdf 2.290Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record