Omistuksenpidätys ja esineoikeudellinen lainvalinta

Abstract

Omistuksenpidätystä koskevat säännöt, kuten pitkälti muutkin vakuusoikeudelliset normit, ovat Euroopassa ja muualla maailmassa harmonisoimatta. Kattavaa harmonisointia ei myöskään ole näköpiirissä. Oikeusjärjestysten erot haittaavat rajat ylittävää vaihdantaa ja aiheuttavat oikeudenmenetyksiä. Näiden ongelmien lievittämiseksi voidaan turvautua kansainväliseen yksityisoikeuteen. Tutkielmassa kehitetään lainvalintasääntöjä sellaisia tapauksia varten, joissa suomalainen tuomioistuin ratkaisee omistuksenpidätysehdon sivullissitovuutta koskevan riidan.

Tutkielmassa lainvalintasääntöjen kehittämisen lähtökohtana pidetään lex rei sitae -sääntöä, joka osoittaa sovellettavan lain esineen sijaintipaikan perusteella. Se on mielletty lähes yleismaailmallisesti esineoikeudellisen lainvalinnan pääsäännöksi. Lex rei sitae -sääntö ratkaisee yksiselitteisesti tapaukset, joissa vakuusesine on sijainnut saman oikeusjärjestyksen alueella omistuksenpidätysehdosta sovittaessa ja sivullissuhteen syntyessä esimerkiksi konkurssin tai ulosmittauksen seurauksena. Tutkielmassa tarkastellaan myös lex rei sitae -säännön yhteensopivuutta EY:n sisämarkkinaoikeuden kanssa ja vaihtoehdoksi esitettyä lex contractus -sääntöä, jonka mukaan sopijapuolet voisivat valita myös sivullissitovuuden edellytykset määräävän lain.

Lex rei sitae -sääntö voi ratkaista vakuusesineen siirtotilanteet vain, jos sitä täydennetään jotenkin. Tutkielmassa osoitetaan, että näihin tilanteisiin tarvittavia lainvalintasääntöjä ei ole välttämätöntä muodostaa yksinomaan objektiivisten seikkojen pohjalta, joten sopijapuolten tarkoituksille ja tietoisuudelle voidaan antaa merkitystä. Vakuusesineen siirtotilanteet jaetaan Tanskan kansainvälisen yksityisoikeuden mallia seuraten kahteen ryhmään sen perusteella, oliko myyjällä mahdollisuus varautua omistuksenpidätysehdosta sovittaessa siihen, että vakuusesine sijaitsee myöhemmin Suomessa.

Tapauksiin, joissa myyjän oli mahdollista varautua vakuusesineen Suomeen siirtämiseen, tutkielmassa suositellaan sääntöä, jonka mukaan omistuksenpidätysehdon sivullissitovuus arvostellaan kokonaan Suomen oikeuden mukaan. Ratkaisumalli vastaa Tanskan oikeuskäytännössä 1980-luvulla vahvistettua importlandets ret -periaatetta. Tapauksiin, joissa myyjä ei voinut varautua siirtämiseen, tutkielmassa pidetään tarpeellisena muodostaa sääntö, joka on lähtökohdiltaan kompromissi myyjän ja sivullisten oikeutettujen etujen välillä. Ehdotettava sääntö mahdollistaisi sivullissitovuuden edellytysten arvostelemisen ulkomaisen oikeuden mukaan. Jos alkuperäisen sijaintivaltion oikeuden mukaiset edellytykset täyttyvät, omistuksenpidätysehdolle annettaisiin sama suoja, jonka kotimaiset edellytykset täyttävä kotimainen omistuksenpidätysehto saa. Tämä ratkaisumalli tunnetaan oikeuskirjallisuudessa nimillä substituutio ja transpositio.