Sosiaaliturvan muutoksenhaku­lautakunta lainkäyttäjänä

Abstract

Sosiaaliturvaa pidetään yleisesti pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden perustana. Sosiaaliturvaan liittyy tästä syystä korostunut, joskin hieman ristiriitainen oikeuden­mukaisuuden odotus. Yhtäältä odotetaan, että kansalaisten on saatava ne sosiaali­etuudet, joihin heillä on oikeus. Toisaalta taas halutaan estää sosiaaliturvan väärin­ käyttö eli sellaisten etuuksien saaminen, joihin kansalaisella ei puolestaan ole oikeutta. Niihin keinoihin, joilla kansalaiset pääsevät sosiaaliturvassa oikeuksiinsa, on kuitenkin kiinnitetty tutkimuksessa yllättävän vähän huomiota. Totta on, että jo hyvin järjestetty etuuskäsittely pitkälti toteuttaa näitä tavoitteita. Siitä huolimatta myös niin sanottu jälkikäteinen oikeussuoja on tärkeä: vuosittain lähes 40 000 kansalaista yrittää päästä oikeuksiinsa hakemalla kielteiseen etuuspäätökseen muutosta sosiaalilainsäädännön määräämiltä muutoksenhakulautakunnilta. Tässä teoksessa tarkastellaan muutoksenhakulautakuntien toiminnan oikeudellista ja ideologista perustaa, lautakunnille asetettuja tavoitteita, lauta­kuntien toimintaa ohjaavaa lainsäädäntöä sekä lautakuntien menettelytapoja, niin kutsuttua lautakuntaprosessia. Samalla otetaan kantaa myös siihen, miten hyvin lautakunnat täyttävät sen lainkäyttötehtävän, jonka hyvinvointivaltio on niille uskonut. Lopuksi esitellään suuntaviivoja sille, miten lautakuntien toimintaa tulisi kehittää ja kuinka kansalaisten kokemuksia lautakuntaprosessista pystyttäisiin parantamaan. Keskiössä on sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta. Tämän lautakunnan toimintaa kuitenkin verrataan laajalti sekä muihin muutoksenhaku­lautakuntiin että lainkäyttöä harjoittaviin lautakuntiin yleensä.