Suomen ympäristö

 

Suomen ympäristö -sarja sisältää tutkimuksia, selvityksiä ja työryhmämietintöjä. Teemat ovat asuminen, luonto, luonnonvarat, rakennettu ympäristö ja ympäristönsuojelu. Sarja on ympäristöhallinnon yhteinen ja SYKE on julkaissut siinä vuoteen 2013 asti. Siitä lähtien SYKEn pääsarjana toimii SYKEn julkaisuja –sarja.

Serien Miljön i Finland innehåller forskning, utredningar och arbetsgruppsbetänkanden. Teman är boende, natur, naturresurser, bebyggd miljö och miljövård.

The Finnish Environment series contains research, reports and working group memorandums. The publications are written mostly in Finnish but some are available also in English. The themes of the series are housing, nature, natural resources, built environment and environmental protection.

Recent Submissions

  • Marttunen, Mika; Hellsten, Seppo; Puro, Annukka; Huttula, Erkki; Nenonen, Marja-Leena; Järvinen, Erkki; Salonen, Erno; Palomäki, Risto; Huru, Helge; Bergman, Tarja (Lapin ympäristökeskus, 1997)
  • Melanen, Matti; Seppälä, Jyri; Myllymaa, Tuuli; Mickwitz, Per; Rosenström, Ulla; Koskela, Sirkka; Tenhunen, Jyrki; Mäenpää, Ilmo; Hering, Frank; Estlander, Alec; Hiltunen, Marja-Riitta; Toikka, Mika; Mänty, Esa; Liljeqvist, Lasse; Pesari, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2004)
    Ekoeffektivitet är ett verktyg som används i strävandena att nå en hållbar utveckling. När de europeiska ”regionerna” under de senaste åren på många sätt har blivit föremål för uppmärksamhet, har också frågan om deras konkurrensförmåga – och därmed också deras ekoeffektivitet – blivit viktig i regionerna. Finlands miljöcentral (SYKE), Sydöstra Finlands miljöcentral, Kymmenedalens förbund och Thule-Institutet vid Uleåborgs universitet genomförde under tiden 1.9.2002-31.12.2004 Lifeprojektet ”Regional ekoeffektivitet – fallet Kymmenedalen (ECOREG)” Målet för projektet ECOREG var att ge en demonstration av begreppet ekoeffektivitet och mätning av ekoeffektivitet i regional skala. Till fallstudieregion valdes landskapet Kymmenedalen i sydöstra Finland. Den här rapporten presenterar projektets viktigaste resultat med särskild betoning på indikatorer för och mätning av regional ekoeffektivitet (uppföljnings- och bedömningssystemet), på de processer och metoder som användes i projektet samt på möjligheterna att tillämpa dessa förfaranden i andra delar av Finland och Europa. Projektet har www-sidor på finska och engelska: http:/ /www.ymparisto.fi/syke/ecoreg, http://www.environment.fi/syke/ecoreg.
  • Melanen, Matti; Seppälä, Jyri; Myllymaa, Tuuli; Mickwitz, Per; Rosenström, Ulla; Koskela, Sirkka; Tenhunen, Jyrki; Mäenpää, Ilmo; Hering, Frank; Estlander, Alec; Hiltunen, Marja-Riitta; Toikka, Mika; Mänty, Esa; Liljeqvist, Lasse; Pesari, Juha (Finnish Environment Institute, 2004)
    Eco-efficiency is one of the means by which sustainable development is sought to be implemented. In the last few years the focus has been, in many ways, placed on the European “regions”, and hence the promotion of their competitiveness – and, by this means, their eco-efficiency – has become a central issue in the regions concerned. The Finnish Environment Institute (SYKE), the Southeast Finland Regional Environment Centre, the Regional Council of Kymenlaakso and the Thule Institute at the University of Oulu conducted (1 September 2002 – 31 December 2004) a LIFE project named “The Ecoefficiency of Regions – Case Kymenlaakso (ECOREG)”. The project was financed by the European Community’s LIFE programme (support obtained from LIFE-Environment) and the Finnish Ministry of the Environment. The goal of this project was to demonstrate the concept of ecoefficiency and eco-efficiency evaluation on a regional scale, taking the Kymenlaakso region located in Southeast Finland as an example. This current report presents the key results of the ECOREG project particularly focusing on the indicators and measuring of regional eco-efficiency (monitoring and evaluation mechanism), the processes and methods utilised in the project as well as reproducibility and transferability of the ECOREG results in other parts of Finland and Europe. The ECOREG project has a website in Finnish and English at http://www.ymparisto.fi/syke/ecoreg, http://www.environment.fi/ syke/ecoreg.
  • Fugleberg, Sigmund (Finnish Environment Institute, 1999)
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2013)
    Kulttuuriympäristöt muodostavat merkittävän näkökulman maankäyttöä ja yksittäisiä hankkeita koskevassa päätöksenteossa. Oleellista alueidenkäytössä tapahtuvien muutosten suunnittelemisessa ovat riittävät, laadukkaat ja oikein kohdennetut selvitykset alueiden ominaisluonteesta ja erityispiirteistä sekä näihin pohjautuvat arviot kulttuuriympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus sekä laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-laki ja -asetus) asettavat vaatimuksia kulttuuriympäristöön liittyville selvityksille ja vaikutusten arvioinnille. Opas täydentää vaikutusten arviointia koskevaa yleistä ohjeistusta kulttuuriympäristön erityispiirteiden tunnistamisen ja huomioon ottamisen osalta. Sen tavoitteena on luoda yhteistä käsitystä ja yhdenmukaisia menettelytapoja kulttuuriympäristön huomioon ottamisessa vaikutusten arvioinnissa. Se on tarkoitettu suunnittelun apuvälineeksi. Ohjeita ja suosituksia voidaan soveltaa kuhunkin hankkeeseen ja suunnitelmaan tapauskohtaisesti. Opas on tarkoitettu vaikutusten arvioinnista ja niiden tarkastelusta vastaaville viranomaisille, vaikutusten arviointien tekijöille sekä suunnittelu-ja arviointiprosesseihin osallistuville henkilöille. Kaavoituksen osalta kohderyhmänä ovat erityisesti kuntien ja maakuntaliittojen kaavoituksesta vastaavat henkilöt sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä ympäristöministeriön kaavoituskysymyksiä käsittelevät virkamiehet. Hankkeiden osalta kohderyhmänä ovat YVA-lainsäädännön mukaisten hankkeiden vastaavat tahot, yhteysviranomaiset sekä kuntien viranhaltijat. Opasta voivat käyttää myös konsultit, suunnittelijat, museoviranomaiset ja muut asiantuntijatahot sekä luottamushenkilöt, jotka käsittelevät kaavojen ja hankkeiden kulttuuriympäristöasioita. Opas antaa tietoa vaikutusten arvioinnista myös yksityisille ihmisille ja muille kaavahankkeisiin ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn osallistuville tahoille ja henkilöille.
  • Rintala, Jari; Lonka, Harriet (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli arvioida maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän toimivuutta sekä esittää yleisnäkemys maa-ainesten ottamisen nykytilasta ja ohjausmekanismeista. Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä sekä asiantuntijakyselyistä ja -haastatteluista. Tutkimustulosten perusteella esitettiin maa-ainesten ottamisen sääntelyä koskevat kehittämistarpeet. Maa-aineslaki tuli voimaan vuonna 1982 ja sitä on uudistettu useita kertoja sen voimassaolon aikana. Maa-aineslaki on selvityksen mukaan toiminut varsin hyvin maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislakina. Maa-aineslain mukainen lupajärjestelmä yhdessä ympäristönsuojelu- ja vesilain lupajärjestelmien kanssa on edistänyt merkittävästi arvokkaiden geologisten muodostumien suojelua ottamistoiminnalta, niiden suojelu- ja maisema-arvojen säilymistä sekä pohjavesien suojelua. Merkittävimmät kehittämistarpeet maa-aineslainsäädännössä liittyvät maaaineslain ja muun maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön lupamenettelyjen yhteensovittamiseen sekä ottamista koskevien lupajärjestelmien selkeyttämiseen. Maa-aineslain voimassaolon aikana ottamistoiminta on muuttunut merkittävästi. Kalliokiviaineksen ottamislupien määrä on lisääntynyt huomattavasti ja soran ottamislupien määrä on vastaavasti vähentynyt. Lisäksi aineksien kierrätys, erityisesti asfaltin ja betonin kierrätys, on lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta uusiomateriaalien käyttö on edelleen melko vähäistä. Muutokset ottamistoiminnassa ovat lisänneet maa-ainesten ottamiseen liittyvän lupamenettelyn järjestelmän monivaiheisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä. Maa-ainesten kestävän käytön edistäminen on maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön keskeinen haaste myös tulevaisuudessa.
  • Sihvonen, Jukka; Mononen, Tuija; Sairinen, Rauno (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimusraportissa tarkastellaan eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksia kirkonkylien suunnittelussa muuttuvissa kuntatilanteissa. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Mitä eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2) Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteuttaa kirkonkylissä ja isommissa maaseudun kylissä? 3) Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien erilaisissa olosuhteissa? Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuunnittelun työväline. Maaseutukontekstissa sen soveltamista ei ole juurikaan kokeiltu ja sen merkitys on epäselvä. Ilmastonmuutos ja myös maaseutua koskeva ilmastopolitiikka ovat kuitenkin nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyvään keskusteluun 2000-luvulla. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoisten maaseutualueiden ongelmat ovat erilaiset kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Tutkimuksessa kirkonkylien tilannetta tarkastellaan eheyttävään suunnitteluun kuuluvan paikallisen tilauksen näkökulmasta. Lähtökohtana on, että eheyttämistä ei tule ymmärtää pelkästään rakenteellisena tiivistämisenä vaan myös kulttuurisena, sosiaalisena ja laadullisena käsitteenä. Tutkimusanalyysi yhdistetään paikalliseen kehittämistoimintaan. Tutkimushankkeen tuloksia voivat hyödyntää paikallisyhteisöt sekä kunnat ja maakuntaliitot omassa toiminnassaan. Työ palvelee kuntien ja maakuntaliittojen aluekehitystyötä ja kaavoitusta. Tutkimus on toteutettu monimetodisella otteella. Tapauskohteina on neljä erilaista kylää: Liperin, Mäntyharjun ja Pohjan kirkonkylät sekä Fiskarsin ruukki. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa; ne eivät ole enää keskus-taajamia, vaan kyliä muiden joukossa. Niiden tulevaisuus näyttää heikolta, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väestön tilanteessa tai väestön keskittyessä uuden kunnan suurimpaan taajamaan. Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman vahvistamiseen. Maaseudulla yhdyskuntarakenteen eheyttävä suunnittelu tarkoittaa hajarakentamisen vahvempaa ohjausta ja uuden rakentamisen painopisteen suuntaamista kyliin ja asutustaajamiin niin, että se tukee olemassa olevia rakenteita ja palveluja. Kirkonkylissä eheyttävän suunnittelun sisältöjä kannattaisi rakentaa laajalla yhteistyöllä ja vuoropuhelulla. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun onnistuminen saattaa olla kiinni siitä, kuinka asukkaat, yhdistykset sekä kunnanhallinnon edustajat onnistuvat määrittelemään paikallisen tilauksen yhteistyössä. Kirkonkylien houkuttelevuus on riippuvainen myös palvelujen, työpaikkojen ja harrastusten saavutettavuudesta. Saavutettavuutta voidaan parantaa maankäytön suunnittelun ja sijainninohjauksen lisäksi myös monin muin keinoin. Kirkonkyliä kannattaa kehittää lähiliikkumista suosivaksi. Eheyttävässä suunnittelussa kirkonkylä kannattaa ymmärtää myös historiallisina paikkoina sekä maisemina. Uudistuvalla rakennetulla ympäristöllä on aina laajempia ja syvempiä merkityksiä sekä vanhoille että uusille asukkaille.
  • Työryhmä (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa edellytetään vuonna 2006 laaditun kansallisen kemikaaliohjelman toimeenpanon jatkamista sekä nykyisten toimien riittävyyden arvioimista kansainvälisen tavoitteen saavuttamiseksi kemikaalien terveys- ja ympäristöriskien minimoimisessa vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että hallituskaudella arvioidaan uusien esille nousseiden aiheiden, kuten nanomateriaalien, hormonitoimintaa häiritsevien aineiden ja kemikaalien yhteisvaikutusten edellyttämien lisätoimien tarve. Kansallisesta vaarallisia kemikaaleja koskevasta ohjelmasta on tehty väliarviointi ja ohjelmaa on sen perusteella tarkistettu. Kemikaaliohjelman tavoite on, että kemikaalit eivät aiheuta Suomessa merkittävää terveys- ja ympäristöhaittaa vuonna 2020. Ohjelmassa esitetään suosituksia, joiden avulla kemikaalien aiheuttamaa haittaa ihmisten terveydelle sekä ympäristöön voidaan vähentää. Väestön ja työntekijöiden altistumisesta kemikaaleille ja haitallisten aineiden ympäristökuormituksesta tarvitaan lisää tietoa. Uusina suosituksina esitetään muun muassa, että nanomateriaaleista, kemikaalien yhteisvaikutuksista sekä hormonitoimintaa häiritsevistä aineista tarvitaan lisää tutkimusta, jotta näiden aiheuttamia mahdollisia riskejä osataan hallita. Suosituksissa kiinnitetään erityistä huomiota viestintään ja käytännönläheiseen kemikaalitiedon välittämiseen sekä viranomaisyhteistyöhön. Ohjelmassa esitetään toimenpidesuosituksia seuraavien vaikutustavoitteiden saavuttamiseksi: • EU:n kemikaaliasetusten (REACH ja CLP) tuomat velvoitteet on tehokkaasti toimeenpantu ja asetusten tavoitteet terveyden- ja ympäristönsuojelun korkean tason varmistamiseksi on saavutettu sekä asetusten toimeenpanon kautta saatuja uusia tietoja hyödynnetään laajasti. • Riskinarviointia ja riskinhallintaa sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimista varten on riittävästi tietoa terveydelle ja ympäristölle vaarallisille aineille altistumisesta ja päästöistä. • Toiminnanharjoittajilla on kemikaaliriskien hallintaan riittävästi tietoa ja menettelyjä, ja näitä käytetään ympäristön- ja terveydensuojelun korkean tason varmistamiseksi kaikenkokoisissa yrityksissä ja toimipaikoissa. Riskinarviointi hallitaan ja toteutetaan työpaikoilla. • Tuotteiden ja valmisteiden sisältämistä kemikaaleista on riittävästi tietoa ja niiden aiheuttamat riskit koko elinkaaren aikana ovat hallinnassa. • Suomi on osaltaan vaikuttanut aktiivisesti siihen, että kemikaalien merkittävimmät haitalliset vaikutukset on minimoitu maailmanlaajuisesti vuoteen 2020 mennessä ns. Johannesburgin tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansainvälinen kemikaalien riskinhallintaa ja tiedonvälitystä koskeva yhteistyö on Suomen osalta aktiivista. Vuoden 2016 aikana ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä selvitetään ohjelman suositusten toteuttamisen tilannetta koskevan uuden väliarvioinnin tarve ja toteuttamistapa.
  • Elo, Tiina (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pelkosenniemen kulttuuriympäristöt löytyvät lähinnä kylätaajamista, mutta myös yksittäisten tilojen ympäristöistä. Lähinnä vesistöjen varsille sijoittuvat asuinsijat tarjoavat kauniita perinnemaisemia ja talonpoikaisia rakennuksia ympäristöineen. Myös poronhoito ja savottahistoria näkyvät pelkosenniemeläisissä kulttuuriympäristöissä. Kulttuurimaisemat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla ja elämän jäljet ovat osittain katoamassa peruuttamattomasti. Siksi niiden dokumentointi on tärkeää. Ohjelmassa luodaan katsaus Pelkosenniemen kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelman päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun väineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii myös ympäristönhoidon opaskirjana. Samalla sillä on suuri merkitys kotiseudun lukukirjana ja arvokkaiden kohteiden tietopankkina. Vastuu kulttuuriympäristöstä on niin yksityisillä ihmisillä kuin yhteisöillä.
  • Ulvinen, Tauno; Syrjänen, Kimmo; Anttila, Susanna (Suomen ympäristökeskus, 2002)
  • Palviainen, Saila (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2008)
  • Huuhilo, Tiina; Jokinen, Niina; Patronen, Minna; Vilén, Jari; Luonsi, Antero (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2009)
    Kalvobioreaktori on biologisen jätevedenpudistuksen kehittynyt muoto, jossa lietteen erotus puhdistetusta jätevedestä tapahtuu kalvosuodatuksella tavanomaisen selkeytyksen sijasta. Erilaisten biomassojen prosessointi lisääntyy ja jätevedet näistä toiminnoista ovat usein erittäin väkeviä. Tässä tutkimushankkeessa kalvobioreaktorin toimintaa tutkittiin biojätteiden kompostoinnista tulevien jätevesien puhdistukseen. Biologisen typenpoiston eri vaiheiden toimintaedellytykset turvattiin alkalilla (nitrifikaatio) ja hiililähteellä (denitrifikaatio). Prosessialtaaseen upotetuista ultrasuodatuskalvoista (PVDF onttokuidut) aktiivilieteprosessin erotusmenetelmänä saatiin merkittävä positiivinen kokemus toimittaessa kapasiteetin matalalla käyttöasteella. Puhdistustulos biojätteiden kompostoinnin erittäin väkeville jätevesille oli hyvä ja noin 2,5 vuoden tutkimusjakson jälkeen kalvojen alkuperäisestä vuoarvosta oli likaantumisen takia menetetty alle 10 %. Soveltamalla tutkimuksen aikana hyväksi osoittautuneita kalvojen pesumenetelmiä, tätä tulosta voidaan todennäköisesti parantaa. Sekä bioprosessin että kalvoprosessin suhteen tutkimusta ja prosessien optimointia tulee jatkaa korkeampiin kuormitusasteisiin siten, että kalvoerotuksen soveltamisen edut näissä ”ääritilanteissa” tulevat voimakkaammin esille esim. bioprosessin alenevan puhdistustehon osittaisena korvaajana. Lähes kiintoainevapaa vesi kalvobioreaktorista luo edellytykset mm. kustannustehokkaille jatkokäsittelyille kuten UV-desinfioinnille veden vaativaa uudelleen käyttöä varten.
  • Oulasvirta, Panu; Leinikki, Jouni (Suomen ympäristökeskus, 2003)