Suomen ympäristö

 

Suomen ympäristö -sarja sisältää tutkimuksia, selvityksiä ja työryhmämietintöjä. Teemat ovat asuminen, luonto, luonnonvarat, rakennettu ympäristö ja ympäristönsuojelu. Sarja on ympäristöhallinnon yhteinen ja SYKE on julkaissut siinä vuoteen 2013 asti. Siitä lähtien SYKEn pääsarjana toimii SYKEn julkaisuja –sarja.

Serien Miljön i Finland innehåller forskning, utredningar och arbetsgruppsbetänkanden. Teman är boende, natur, naturresurser, bebyggd miljö och miljövård.

The Finnish Environment series contains research, reports and working group memorandums. The publications are written mostly in Finnish but some are available also in English. The themes of the series are housing, nature, natural resources, built environment and environmental protection.

Recent Submissions

  • Äijö, Helena; Tattari, Sirkka (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 442
  • Hellsten, Seppo (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 394
  • Blomster, Jaanika (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 5
    Tässä kirjallisuustutkimuksessa käsitellään rantavyöhykkeen eliöyhteisöjä ja niiden tutkimusmenetelmiä sekä näiden soveltuvuutta vesialueen tilan arvioimiseen. Koska sisävesistä ei tällaisia tutkimuksia juuri ole tehty, julkaisu käsittelee käytännössä pelkästään Itämeren rannikoita, ja siihen on pyritty kokoamaan kaikki löydetty alan kirjallisuus. Työ sisältää myös yhteenvedon makroskooppisten levien ravinnevaatimuksista ja ravinnekuormituksen vaikutuksista rantayhteisöihin. Julkaisu on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat tietoja pohjoisen Itämeren rantavyöhykkeen rakenteesta ja toiminnasta.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 1998)
    Suomen ympäristö 152
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 30
  • Heikkinen, Risto; Punttila, Pekka; Virkkala, Raimo; Rajasärkkä, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 440
    Tämä raportti on osa Suomen ympäristökeskuksen luonto- ja maankäyttöyksikön luonnonsuojelualueverkon edustavuuden arviointi (SAVA) -hanketta. Raportti koostuu kolmesta erillisestä tutkimuksesta, jotka käsittelevät olemassa olevan luonnonsuojelualueverkon sekä vahvistettujen suojeluohjelmien merkitystä metsien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttämisessä. Tutkimusten perusteella metsien suojelualueiden määrä ja kokonaisala, erityisesti Etelä-Suomessa, on riittämätön turvaamaan lajiston monimuotoisuuden säilymisen. Pohjois-Suomen laaja metsien suojelualueverkkoon perusteltu siellä esiintyvän lajiston turvaamiseksi, mutta sen avulla ei voida säilyttää levinneisyydeltään eteläistä lajistoa. Metsien suojeluohjelmien kohteet on valittu yleensä hyvillä perusteilla, ja ne sijaitsevat lajistollisesti arvokkailla alueilla. Lehtokasvien suojelualueverkon edustavuuden arvioinnissa tutkittiin toteutetun suojelun kattavuutta ja monipuolisuutta. Tulosten perusteella lehtojensuojeluohjelman kohteilla ja rauhoitetuilla lehdoilla on keskeinen osuus kasvilajistoltaan toisiaan hyvin täydentävien eli komplementaaristen kohteiden alueverkossa. Rauhoitetut lehdot ja etenkin lehtojensuojeluohjelman kohteet on valittu lajiston suhteen perustellusti. Toisaalta suojelulehtojen verkossa on myös puutteita. Etenkin kosteiden lehtojen ja lehtokorpien suojelualaa tulisikin kasvattaa. Noin 5 000 metsiemme eliölajia, joista 800 on lahopuukovakuoriaisia, on lahopuusta riippuvaisia. Elinkelpoisten lahopuukovakuoriaispopulaatioiden säilyttämistä tarkasteltiin ottamalla huomioon sekä metsäluonnon suojelualueverkko että talousmetsien avainbiotoopit ja uudistetut metsänkäsittelyohjeet. Lahopuun määrän ja lahopuukovakuoriaisten sekä muiden lahopuusta riippuvaisten eliöryhmien lajirunsauden välillä on selvä positiivinen korrelaatio. Lahopuun määrä Etelä-Suomen metsissä on vähentynyt 92 - 98 % luonnontilaiseen metsämaisemaan verrattuna. Ennusteiden mukaan tämä saattaa johtaa pitkällä aikavälillä lajimäärän puolittumiseen, joten yli 2 000 lahopuulajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon maastamme. Lahopuun määrää tulisikin nopeasti kasvattaa sekä (olemassa olevien ja uusien) suojelualueiden metsien ennallistamistoimilla että lisäämällä lahopuuta talousmetsissä eli koko metsämaisemassa. Suojelualueverkon merkitystä havu- ja sekametsien lintulajistolle tarkasteltiin koko maan suojelualueverkossa tehtyjen lintulaskentojen perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin 321ajia, jotka käsittivät useita uhanalaisia lajeja, taantuneita lajeja ja vanhoja metsiä suosivia lajeja. Tulosten perusteella nykyisen suojelualueverkkoon edustava vain niille lajeille, joiden levinneisyyden painopiste on pohjoisboreaalisella metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Sen sijaan suojelualueet eivät turvaa hemi-, etelä- tai keskiboreaaliselle vyöhykkeelle keskittynyttä lajistoa. Tulokset korostavat maan etelä- ja itäosien metsien suojelun merkitystä metsälintupopulaatioiden säilyttämiselle.
  • Verta, Matti; Ahtiainen, Jukka; Hämäläinen, Heikki; Jussila, Harri; Järvinen, Olli; Kiviranta, Hannu; Korhonen, Markku; Kukkonen, Jussi; Lehtoranta, Jouni; Lyytikäinen, Merja; Malve, Olli; Mikkelson, Pirjo; Moisio, Vesa; Niemi, Asko; Paasivirta, Jaakko; Palm, Helena; Porvari, Petri; Rantalainen, Anna-Lea; Salo, Simo; Vartiainen, Terttu; Vuori, Kari-Matti (Suomen ympäristökeskus, 1999)
    Suomen ympäristö 334
    Tutkimuksessa kartoitettiin Kymijoen ja sen edustan sedimenttien ja eliöstön saastuneisuutta orgaanisilla klooriyhdisteillä ja raskasmetalleilla, selvitettiin yhdisteiden kulkeutumista ja vaikutuksia vesieliöille ja määritettiin mahdollisia terveysriskejä ihmisille. Kymijoen sedimentit olivat yleisesti pahoin saastuneet sekä eräillä orgaanisilla yhdisteillä, erityisesti kloorautuneilla dioksiini/furaaniyhdisteillä (PCDD, PCDF) ja difenyylieettereillä (PCDE) että elohopealla. Yhdisteet ovat peräisin puunsuoja-aine Ky 5:n valmistusprosessista, puunjalostusteollisuudesta sekä kloorin valmistuksesta. Kymijoen pohjaeläimissä havaittiin muutoksia, kuten erilaisia epämuodostumia, kasvun ja kehityksen hidastumista tai aikuistumisen vähenemistä, jotka ilmeisesti johtuvat saastuneista pohjasedimenteistä. PCDE-yhdisteiden havaittiin kerääntyvän kalastoon voimakkaasti, mutta PCDD/F-yhdisteiden vain jossain määrin muita Suomen sisävesialueita korkeampina pitoisuuksina. Erityisesti suurten petokalojen elohopeapitoisuudet ylittivät osin kansalliset enimmäisrajat ja niiden säännöllistä käyttöä tulisi välttää. Kymijoen varrella asuvissa äideissä ei ollut kohonneita PCDD/F-pitoisuuksia elimistössään. Sen sijaan kalastajien korkeiden dioksiinipitoisuuksien voitiin osoittaa selittyvän runsaalla ja pitkäaikaisella pääosin Itämeren kalan syönnillä. Työssä esitettiin kehitettyihin kulkeutumis- ja kerääntymismalleihin perustuva arvio sedimenttien ja kalojen dioksiini- ja furaanipitoisuuksien kehittymisestä vuoteen 2020. Arvion mukaan pitoisuudet alenevat noin kolmasosaan nykytasosta. Myös saastuneimman sedimentin ruoppaamisen vaikutuksia arvioitiin.
  • Järvinen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 1995)
    Suomen ympäristö 1
  • Grönroos, Juha; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 431
    Tiivistelmä Tutkimuksessa on selvitetty tavanomaisesti ja luonnonmukaisesti tuotettujen maidon ja ruisleivän ympäristövaikutukset tuotteiden koko elinkaari huomioon ottaen ja arvioitu tuotantotapojen ja niiden ympäristövaikutusten merkitystä kuluttajien valintoihin. Työssä kehitetty menettelytapa, jossa niinsanotun perinteisen elinkaariarvioinnin rinnalla pyritään ottamaan kaikki olemassa oleva tietämys huomioon päätösanalyysin avulla, näyttäisi olevan varteenotettava tapa arvioida maatalouden tuotantotapojen ympäristövaikutuksia kokonaisvaltaisesti. Tutkimus antaa näkemystä sille, mihin suuntaan maataloustuotannon rakennetta olisi muutettava, jotta tuotannon ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman pieniä. Tutkimuksen aikana on tullut esille myös lisä- ja jatkotutkimustarpeita, jotka keskittyvät etenkin ravinnekysymyksiin ja vaikutusarviointimetodologisiin näkökohtiin. Aineisto ja menetelmät Tavanomaisilla ja luonnonmukaisilla tuotantomenetelmillä tuotettujen maidon ja ruisleivän kokonaisympäristökuormittavuutta ja vaikutuksia ympäristöön on tarkasteltu menetelmäkokonaisuudella, jossa elinkaariarvioinnilla on keskeinen rooli. Elinkaariarviointi muodostuu tässä yhteydessä kahdesta kokonaisuudesta: inventaarioselvityksestä ja vaikutusarvioinnista. Inventaarioselvitys sisältää inventaarioanalyysin, jossa tarkasteltavan tuotejärjestelmän elinkaaren aikaiset raaka-aineiden ja energian käyttötiedot sekä päästöt ilmaan ja veteen kootaan ja arvioidaan määrällisenä. Inventaarioselvityksessä arvioidut päästöt ja polttoaineet käsiteltiin DAIA (Decision Analysis Impact Assessment) -vaikutusarviointimenetelmällä, jolla pystyttiin arvioimaan eri tuotantomallien väliset ympäristövaikutuserot ilmastonmuutoksen, happamoitumisen, alailmakehän otsonin muodostumisen, rehevöitymisen, vesistöjen happivajauksen ja fossiilisten polttoaineiden vähenemisen näkökulmasta. Tuotantomallien vaikutukset näihin vaikutusluokkiin arvioitiin haittapisteinä. Erilaisten vaikutusluokkien haittapisteet yhdistettiin lopuksi ympäristövaikutusten kokonaishaittapisteiksi arvottamisen tulosten perusteella. Arvottamistulokset perustuivat suomalaisten ympäristöalan asiantuntijoiden näkemyksiin erilaisten vaikutusluokkien ympäristöhaittojen vähentämisen keskinäisestä tärkeydestä. Vaikutusarviointimallin kertoimet oli säädetty vastaamaan Suomessa tapahtuvien kuormitustekijöiden arviointia. Tämä ns. valtakunnallinen vaikutusarviointimalli poikkeaa elinkaariarvioinneissa tavallisesti sovellettavasta lähestymistavasta siinä, että siinä otetaan huomioon karkealla tavalla päästölähteen sijainti vaikutusten suuruuden muodostumiseen. Elinkaariarviointiin perustuva vaikutusarviointimenetelmä kattaa vain osan maidon ja ruisleivän tuotannon ympäristövaikutuksista. Näiden lisäksi hankkeessa tarkasteltiin vaikutuksia, joiden arviointiin ei ole kehittynyt kunnollisia menetelmiä, tai joista ei ollut käytettävissä mitattua tietoa. Tällaisia vaikutusluokkia olivat ekotoksisuus torjunta-aineista, maisema, maan viljavuus, eläinten hyvinvointi, haitta-aineet elintarvikkeissa, luonnon monimuotoisuus ja työterveys. Näiden vaikutusten osalta arviointi tehtiin päätösanalyysiin perustuvalla menetelmällä, jossa käytettiin asiantuntija-arvioita. Näiden vaikutusluokkien osalta tarkastelua ei tehty koko elinkaaren osalta, vaan katsottiin, että kyseiset vaikutukset ovat merkittäviä vain maatilatasolla. Tutkimuksessa tarkasteltiin tuotantotavoiltaan erilaisia maidon ja ruisleivän tuotantomalleja. Ne kattoivat elinkaariajattelun mukaisesti kaikki tuotteiden merkittävät tuotantoprosessit raaka-aineen hankinnasta kauppaan. Tuotantomallit oli määritelty tilatason toimintojen suhteen erilaisiksi meijeri- ja leipomotoimintojen ollessa käytännössä samoja eri tuotantomalleissa. Tutkimuksessa oli maidon tuotannolle 5 erilaista tilamallia. Vastaavasti ruisleivän tuotannolle oli 5 erilaista tilamallia. Lisäksi oli yksi niin sanottu integroitu tilamalli, jossa tuotettiin sekä maitoa että ruista. Tilamallit erosivat toisistaan tuotantotapojen sisällä muun muassa tuotantorakenteen ja tuotannon intensiivisyyden osalta. Toiminnallisena yksikkönä tässä tutkimuksessa on maidon osalta 1000 litraa kevytmaitoa kaupassa ja ruisleivän osalta 1000 kiloa ruisleipää kaupassa. Toiminnallisena yksikkönä tarkoitetaan tuotejärjestelmän määrällistä suorituskykyä, jota käytetään referenssiyksikkönä elinkaariarviointiselvityksissä. Toiminnallisen yksikön ensisijaisena tarkoituksena on antaa vertailuyksikkö, johon syötteitä ja tuotoksia suhteutetaan. Koska tässä tutkimuksessa lypsykarjantuotannon aiheuttamia kuormituksia ei ole allokoitu maidon ja naudanlihan kesken, sisältää 1000 litraa maitoa myös sitä vastaavan naudanlihan tuottamisen aiheuttaman ympäristökuormituksen. Tämä on muistettava, jos maidon tuloksia halutaan verrata muihin tuotteisiin. Vertailtaessa eri tutkimusten tuloksia keskenään on allokointimenettelyjen lisäksi otettava huomioon eri tutkimusten erilaiset lähtökohdat, rajaukset ja ennen kaikkea käytetyt menetelmät, varsinkin vaikutusarvioinnin kohdalla. Myös lähtöaineiston laadulla on merkitystä lopputuloksiin. Ympäristövaikutuksien merkitystä kuluttajille arvioitiin tutkimalla, kuinka tieto tuotteen elinkaarisista ympäristövaikutuksista vaikuttaa maksuhalukkuuteen. Tutkimuksessa lähetettiin kysely postitse yhteensä 4200:lle suomalaiselle kotitaloudelle. Vastauksia saatiin yhteensä 1915 kpl eli vastausprosentti oli 45,6 %. Kyselyn perusteella selvitettiin maidon ja ruisleivän hinnan, tuotantomuodon ja alkuperän vaikutusta tuotteen ostohalukkuuteen. Kyselyssä käytettiin ehdollinen paremmuusjärjestys –menetelmää, joka tunnetaan myös contingent ranking- tai conjoint analysis –menetelmänä. Ympäristövaikutusinformaation vaikutusta kuluttajien valintoihin selvitettiin vaihtelemalla kyselylomakkeessa olevaa informaatiota. Inventaarioselvityksen tulokset Inventaarioselvityksen tulosten mukaan yleisimpien rehevöitymistä, ilmastonmuutosta ja happamoitumista aiheuttavien päästökomponenttien kannalta merkittävimmät päästölähteet maidon ja ruisleivän tuotejärjestelmissä ovat maatilatason toiminnot. Energiapanoksen käytön tehokkuuden osalta ei havaittu olevan merkittäviä eroja viljan ja maidon tuotannon välillä. Raakamaitolitran energiasisällön tuottamiseen (n. 3 MJ/litra) tarvitaan noin 1,7-kertainen primäärienergiapanostus tavanomaisesti tuotettuna, kun ruisleipäkilon sisältämän energiamäärän (noin 10 MJ/kilo) tuottamiseksi tarvitaan noin 1,6-kertainen primäärienergiamäärä. Luvuissa ei ole mukana fotosynteesin tarvitsemaa auringon säteilyenergiaa. Ruisleivän tuotannossa selvästi suurin energian kuluttaja on leipomo. Leipomo käyttää valtaosan koko tuotantoketjun tarvitsemasta kevyestä polttoöljystä sekä sähköstä. Kaiken kaikkiaan noin 65 % koko ruisleivän tuotantoketjun primäärienergiasta kuluu leipomossa. Maidontuotannon suurimpia energiankulutuskohteita ovat sähkön osalta meijeri ja navetta. Polttoaineiden kulutus jakautuu maidontuotannossa eri tuotantovaiheisiin tasaisemmin kuin ruisleiväntuotannossa. Kevyt polttoöljy jakautuu suurimmaksi osaksi viljan kuivaukseen ja traktoreiden polttoaineiden kulutukseen. Vaikutusarvioinnin tulokset Valtakunnallisen ympäristövaikutusarviointimallin tuloksen mukaan maidon ja ruisleivän tuotannon aikaista kokonaisympäristövaikuttavuutta voidaan vähentää tehokkaimmin kohdistamalla toimenpiteet maatilatasolle, ennen kaikkea ravinnehuuhtoutumien vähentämiseen. Myös viljelyvaiheen ammoniakki- ja dityppioksidipäästöillä on merkitystä maatilojen ympäristöhaittojen aiheuttajina. Muilla tuotantovaiheilla on kokonaisympäristövaikutusten kannalta varsin pieni merkitys. Selitys rehevöittävien päästöjen hallitsevalle asemalle löytyy siitä, että koko Suomen tasolla maatalous aiheuttaa valtaosan kaikista rehevöittävistä päästöistä. Sitä vastoin muiden ympäristöongelmien aiheuttajana maataloudella on Suomessa melko vähäinen merkitys verrattuna rehevöitymiseen. Lisäksi ympäristövaikutusluokkien painottamisessa rehevöitymisen vähentäminen on katsottu tärkeämmäksi kuin muiden ympäristövaikutusten vähentäminen. Valtakunnallisen vaikutusarviointimallin vaikutusluokissa tavanomaiset maidontuotantomallit aiheuttavat tuoteyksikköä kohti arvioituna suuremmat vaikutukset kuin luonnonmukaiset tuotantomallit happivajausta lukuun ottamatta. Rehevöitymisessä erot aiheutuvat tavanomaisten maidontuotantomallien suuremmista hehtaarikohtaisista ravinnepäästöistä, varsinkin typpipäästöistä. Luonnonmukaiset tuotantomallit ovat parempia ilmastonmuutoksen ja happamoitumisen osalta, koska niiden typpi-intensiteetti on tavanomaisia tuotantomalleja alhaisempi ja sitä kautta myös dityppioksidi ja ammoniakkipäästöt ovat maatilatason toiminnoista alhaisimmat. Happivajauksen kohdalla tuotantomallien välille eroja aiheutuu ennen kaikkea siitä, että mitä suuremmasta maitotilasta on kyse, sen pienempi maitolaitteiden pesusta aiheutuva kuormitus on lypsylehmää ja sitä kautta myös tuoteyksikköä kohti laskettuna. Valtakunnallisen mallin vaikutusluokkien osalta nykytilannetta edustava luonnonmukainen ruisleivän tuotantomalli (LR1) näyttää tuoteyksikkötasolla tarkasteltuna useimpien vaikutusluokkien osalta kaikkein huonoimmalta ruisleiväntuotantovaihtoehdolta. Muiden luomuruisleivän tuotantomallien “paremmuus“ LR1:een nähden johtuu alhaisemmasta typpitaseen typpiylimäärästä, jolloin myös dityppioksidina ja ammoniakkina pelloilta vapautuva typpimäärä on pienempi. Maidontuotantoon integroitunut luonnonmukainen ruisleivän tuotantomalli LR3 on valtakunnallisessa mallissa ympäristövaikutuksiltaan luonnonmukaisista ruisleivän tuotantomalleista paras. Tavanomaisista ja myös kaikista ruisleiväntuotantomalleista paras on intensiivinen tuotantomalli TR2. Tilatason vaikutusluokkien osalta luonnonmukaiset maidon tuotantomallit ovat parempia tavanomaisiin tuotantomalleihin verrattuna maan viljavuutta lukuun ottamatta, kun ympäristövaikutukset on arvioitu tuoteyksikköä kohti. Myös hehtaaria kohti arvioituna luonnonmukaiset tilamallit ovat tavanomaisia parempia. Tilatason vaikutusluokkien osalta luonnonmukaiset ruistilamallit ovat luonnollisesti parempia ekotoksisuudeltaan ja jäämiltään, koska kemiallisia torjunta-aineita ei käytetä. Maiseman ja luonnon monimuotoisuuden osalta eroa tavanomaisen ja luonnonmukaisen tuotantotavan välillä ei juuri ole, maan viljavuuden ja työterveyden osalta sisävastoin luonnonmukaiset tilamallit ja laajaperäinen tavanomainen tilamalli erottuvat kahta muuta tavanomaista tilamallia huonompina lähinnä alhaisen satotasonsa takia. Jos vaikutuksia tarkastellaan hehtaaritasolla, ovat luonnonmukaiset ruistilamallit selvästi tavanomaisia parempia. Maksuhalukkuustutkimuksen tulokset Maksuhalukkuustutkimuksen tulosten mukaan kuluttajat arvostavat peruselintarvikkeissa etenkin kotimaisuutta. Vaikka tuotantomenetelmällä ja ympäristövaikutuksilla onkin merkitystä, kotimaisuus on valtaosalle kuluttajista ratkaiseva kriteeri elintarvikkeen ostopäätöksessä. Osa ympäristöystävällisyyden maksuhalukkuudesta näkyy maksuhalukkuutena kotimaisuudesta, koska kotimaista tuotantoa pidetään ylipäänsä ympäristöystävällisenä. Keskimääräinen lisämaksuhalukkuus luonnonmukaisuudesta on ruisleivässä hieman alle kaksi markkaa per ostettu leipä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastaajat olivat valmiita hyväksymään keskimäärin 25 % luomulisän ruisleivän hinnassa. Maidossa lisämaksuhalukkuus luomusta on 0,37 – 0,74 mk per litra eli 9-19 % tyypillisesti ostetun maitotölkin hinnasta. Kuluttajat reagoivat yleisestä ennakkokäsityksestä poikkeavaan tietoon elintarvikkeiden tuotannon ympäristövaikutuksista. Ruisleivän kohdalla tieto luomutuotteiden odotettua heikommista ympäristövaikutuksista alensi lisämaksuhalukkuutta luomusta, ja jopa kumosi sen kokonaan. Näin kävi kuitenkin vain silloin, kun vastaaja ei saanut muuta tietoa eri tuotantomuodoista. Jos vastaajalle kuvattiin eri tuotantomenetelmiä myös yleisellä tasolla, vaikutusta ei ilmennyt. Maksuhalukkuustutkimuksien tulosten tulkinnassa ja käytössä on noudatettava varovaisuutta, koska kuluttajien mieltymysten todentaminen ei perustu toteutuneeseen ostokäyttäytymiseen vaan kyselyssä ilmoitettuihin valintoihin. Toiseksi on muistettava, että eri tuotantotapojen ympäristövaikutuksista vastaajille annettu informaatio ei ole ollut täydellistä. Kolmanneksi on otettava huomioon, että vastaajille annettu informaatio tuotantotapojen elinkaarisista ympäristövaikutuseroista tulee tulkituksi kunkin vastaajan omista lähtökohdista käsin. Laajamittaisempaan luomutuotantoon siirtymiselle on taloudellisia perusteita, mikäli kuluttajien lisämaksuhalukkuus on riittävän korkea kompensoimaan luomutuotannon laajentamisen aiheuttamat kokonaiskustannukset. Tutkimus ei kuitenkaan ota kantaa siihen, riittäisikö kuluttajien lisämaksuhalukkuus mainittuun kompensointiin. Näkemyksiä tuotantorakenteen muutosten vaikutuksista ja muutosmahdollisuuksista Tässä työssä maidon ja ruisleivän vaikutusarvioinnin tulokset on esitetty pääsääntöisesti elinkaariarvioinnin käytännön mukaisesti eli tuhatta maitolitraa ja ruisleipäkiloa kohti. Tällaiset haittapisteet antavat hyvän perustan vertailla erilaisten tuotantotapojen ekotehokkuutta toisiinsa, kun vertailun tarkastelunäkökulmana on jokin haluttu tuotemäärä. Mitä pienemmällä ympäristövaikutuksella tuotemäärä saadaan aikaiseksi, sen ekotehokkaampaa toiminta on. Toisaalta tuotannon ympäristökuormituksen esittäminen hehtaarikohtaisesti on maataloustuotteiden tapauksessa täydentävä tapa tuoda ympäristöasiat näkyviin tuotannon suunnittelua silmälläpitäen. Hehtaarikohtaiset ympäristökuormitustiedot soveltuvat paremmin tilanteeseen, jossa tarkoituksena on minimoida käytettävissä olevan peltoalan ympäristövaikutukset, tai tilanteeseen, jossa suunnitellaan maataloustuotannon alueellista sijoittumista. Tulosten mukaan näyttää siltä, että maidontuotannossa luonnonmukainen tuotanto on kokonaisympäristövaikutuksiltaan merkittävästi tavanomaista tuotantoa parempaa, tarkastellaan vaikutuksia joko hehtaari- tai tuoteyksikkötasolla. Ruisleivän tuotannon osalta tilanne ei ole yhtä selvä. Tuoteyksikkökohtaisesti kokonaisvaikutuksia tarkasteltaessa luonnonmukaisesti tuotettu leipä on kokonaisympäristövaikutuksiltaan jopa tavanomaista haitallisempaa. Syy löytyy alhaisista satotasoista ja viherlannoituksesta, jonka aiheuttamaa ympäristöhaittaa on allokoitava myös rukiille. Hehtaarinäkökulmasta katsottuna tilanne näyttää kuitenkin toisenlaiselta. Luonnonmukaisen tuotannon fosforihuuhtoutumat ovat suunnilleen samaa luokkaa tavanomaisen tuotannon kanssa, mutta typpihuuhtoutumat ovat tavanomaisilla tilamalleilla yleensä suurempia kuin luonnonmukaisilla tilamalleilla. Nykyhetken tilamalleilla ei suuria eroja typpihuuhtoutumissakaan ole. Luonnonmukaisen yksipuolisen viljanviljelyn ongelmana on typen kerääminen maaperään viherlannoituksen avulla sekä maan fosforipitoisuuden pitäminen kasvien tarpeiden kannalta riittävänä. Molempiin ongelmiin löytyy ratkaisuja tuotannon integroinnista kotieläintalouteen, tosin fosforin osalta tarvittaisiin myös ravinnepalautusta yhdyskunnasta käsin. Apatiitin käyttö ei ole ratkaisu luonnonmukaisen maanviljelyn fosforiongelmaan, koska apatiitti on käsittelemättömänä lähes käyttökelvotonta kasveille. Yksi ratkaisuvaihtoehto olisi suoda luonnonmukaiselle viljelylle mahdollisuus käyttää kuumennuskäsiteltyä apatiittijauhetta tai väkilannoitefosforia. Luomutuotannon päämääränä kuitenkin on saada aikaan toimiva ravinteiden palautuminen yhdyskuntajätteistä takaisin tuotantoon, mikä toistaiseksi ei käytännössä ole laajasti onnistunut. Tutkimuksessa tarkasteltiin tuotantomallien pohjalta erilaisten maatalouden kokonaistuotantovaihtoehtojen vaikutuksia ympäristöön valtakunnan tasolla käyttämällä lähtökohtina maidon tämänhetkistä tuotantomäärää ja sen vaikutusta maidontuotannon tarvitsemaan peltoalaan, sekä viljantuotannolle jäävää tuotantopinta-alaa eri kokonaistuotantomalleissa. Vaihtoehtoisesti tarkasteltiin myös tilannetta, jossa sekä maidon- että viljantuotantomäärät ovat eri kokonaistuotantomalleissa vakiot. Valtakunnan tasolla ympäristön kannalta paras elintarvikkeiden kokonaistuotantomalli näyttäisi olevan sellainen, jossa kaikki maito tuotettaisiin luonnonmukaisesti, ja leivonnassa ja sikojen ja siipikarjan rehuksi käytettävä vilja tuotettaisiin lopulla pinta-alalla niin, että kokonaiskuormitus olisi mahdollisimman pientä, eli hehtaarikohtainen kuormitus olisi mahdollisimman pieni. Tällöin on kuitenkin huomioitava myös se, että valittu tuotantotapa tai tuotannon intensiteettitaso pystyy turvaamaan määrällisesti ja laadullisesti riittävän viljasadon. Lähtöoletuksena edellä on, että mahdollisimman suuri osa pelloista olisi maatalouskäytössä mm. maisemallisista syistä, sekä sen takia, että karjanlannalle jäisi riittävästi levitysalaa. Tuotetaan vilja sitten tavanomaisesti tai luonnonmukaisesti, tulisi viljan viljely integroida maidontuotantoon. Varsinkin luomuviljan tuotannossa integroinnista olisi hyötyä, koska viherlannoitukseen tarvittava ala toimii myös rehunurmena, eikä erillistä viherlannoitusalaa sen takia tarvittaisi. Tämä vähentää ravinteiden huuhtoutumista tuotettua viljakiloa kohti laskettuna, mutta se myös tehostaa luomuviljantuotannon peltopinta-alan käyttöä. Integroinnin myötä maitotilojen lannankäyttöön liittyvät ongelmat helpottuisivat käytettävissä olevan lannanlevitysalan lisääntyessä, ja viljelykiertoihin saataisiin monipuolisuutta. Integroinnin helpottamiseksi olisi maidontuotantoaluetta – joka siis luonnonmukaisena vaatisi laajemman pinta-alan – hajautettava tasaisemmin maan eri osiin. Etelässä nykyisille vilja-alueille levittäytyvä maidontuotanto olisi maisemallisesti ja luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvä asia. Nurmialan kasvamisen johdosta myös eroosio vähenisi. Maidontuotannon hajautuminen mahdollistaisi paremmin myös etelässä integroidun viljan tuotannon, ja maan rakenne etelän nykyisillä vilja-alueilla todennäköisesti paranisi nurmien ja karjanlannan – jota nyt siis hyödynnettäisiin myös viljatiloilla - myötä. Sian- ja siipikarjan lihan tuotanto olisi myös integroitava viljantuotantoon lannan käytön parantamiseksi. Aluetasolla kannattaa eri tuotantomuodot sijoittaa siten, että herkimmillä alueilla – esim. vesistöjen varsilla olevilla peltolohkoilla – viljellään hehtaaria kohti vähiten kuormittavaa tuotetta. Tähänkin mahdollisuudet paranisivat tilojen yhteistyön kautta. Käytännössä maatalouden tuotantorakenteen muuttaminen on hyvin vaikeaa varsinkin lyhyellä tähtäimellä. Harjoitettu maatalouspolitiikka on johtanut siihen, että maidontuotanto on keskittynyt Keski- ja Itä-Suomeen viljanviljelyn keskittyessä etelään. Maatalouden rakenteen muuttuminen etelässä karjatalousvaltaisemmaksi, mikä mahdollistaisi viljantuotannon integroimisen kotieläintuotantoon, vaikuttaa mahdottomalta tai ainakin muutos tapahtuu hyvin pitkällä aikavälillä. Jo olemassa olevia mahdollisuuksia kotieläin- ja viljatilojen väliseen integroitumiseen olisi kuitenkin Etelä-Suomessakin hyödynnettävä. Pitkällä aikavälillä kulutustottumusten muutos voi vaikuttaa merkittävästi maataloustuotantorakenteeseen ja sitä kautta maatalouden ympäristövaikutuksiin. Tarkastelussa havaittiin, että hehtaaria kohti laskettuna maidontuotannon valtakunnallisen mallin mukaiset kokonaishaittapisteet voivat olla jopa moninkertaiset viljantuotantoon verrattuna. Näin ollen kulutustottumusten muuttaminen enemmän kasvituotteita suosivammaksi, eli käytännössä maidon- ja lihantuotannon vähentäminen ja korvaaminen viljan ja valkuaiskasvien tuotannolla, olisi tehokas tapa vähentää maataloustuotannon ympäristövaikutuksia. Myös tämänsuuntaisten tuotantorakenteen muutosten toteutuminen on riippuvainen hyvin monista yhteiskunnallisista ja tilakohtaisista tekijöistä, ja tuotantorakenteen muuttuminen vie hyvin pitkiä aikoja. Tutkimuksen aineiston käyttö ei rajoitu pelkästään erilaisten tuotantotapojen vertailuun, vaan se antaa mahdollisuuden kehittää kumpaakin tuotantotapaa. Elintarviketuotannon kehittäminen maassamme tulee tapahtua tarkastelemalla sitä kokonaisuutena ja etsimällä eri tuotantotapojen ja -suuntien väliltä mahdollisimman hyvää kokonaisuutta. Elintarviketuotantoa tulisi kehittää eri alueille parhaiten sopivaksi ottamalla huomioon ympäristö-, terveys- ja laatunäkökulmat, kuluttajien toiveet, alue- ja maatalouspoliitiikka sekä kustannukset niin tila- kuin yhteiskunnan tasollakin, mukaan luettuna myös ympäristökustannukset. Yksittäiset tuotantotapa- tai tuotekohtaiset strategiat palvelevat tuotannon kehittämisessä kyseisten kohteiden osalta, ja kokonaistuotantosuunnitelmia tehtäessä ne toimivat suunnittelun apuvälineinä.
  • Furman, Eeva; Hildén, Mikael (Ministry of the Environment, 2000)
    The Finnish Environment 406
  • Laasonen, Juha; Rytkönen, Jorma; Sassi, Jukka (Suomen ympäristökeskus, 2001)
    Suomen ympäristö 455
  • Grönroos, Juha; Nikander, Antero; Syri, Sanna; Rekolainen, Seppo; Ekqvist, Marko (Suomen ympäristökeskus, 1998)
    Suomen ympäristö 206
  • Nurmi, Paula (Suomen ympäristökeskus, 1998)
    Suomen ympäristö 172
    Valtakunnallinen pohjaeläinseuranta ympäristöhallinnossa aloitettiin vuonna 1989 24 järvisyvänteellä. Tässä työssä luodaan yleiskäsitys seurantajärvien syvännealueiden pohjaeläimistöön ja pohjaeläinyhteisöjen rakenteeseen vuosien 1989 - 1992 aineiston perusteella. Erityisesti tarkastellaan pohjaeläimistöä pohjan rehevyystason kuvaajana sekä suhteessa järven trofiatasoon. Pohjaeläinyhteisöjen tilan kuvaajina käytettiin kokonaisyksilötiheyttä, kokonaisbiomassaa, taksonien lukumäärää, diversiteettiä, Chironomidae BQ-indeksiä, Oligochaeta/Chironomidae-yksilömääräsuhdetta, reliktiäyriäisten yksilötiheyttä sekä Chironomus-toukkien yksilötiheyttä. Aineiston riittävyyttä, tarkkuutta ja luotettavuutta arvioitiin näytteiden kokonaisyksilömäärien, Chironomidae BQI-lajien yksilömäärien ja variaatiokertoimen avulla.