Suomen ympäristö

 

Suomen ympäristö -sarja sisältää tutkimuksia, selvityksiä ja työryhmämietintöjä. Teemat ovat asuminen, luonto, luonnonvarat, rakennettu ympäristö ja ympäristönsuojelu. Sarja on ympäristöhallinnon yhteinen ja SYKE on julkaissut siinä vuoteen 2013 asti. Siitä lähtien SYKEn pääsarjana toimii SYKEn julkaisuja –sarja.

Serien Miljön i Finland innehåller forskning, utredningar och arbetsgruppsbetänkanden. Teman är boende, natur, naturresurser, bebyggd miljö och miljövård.

The Finnish Environment series contains research, reports and working group memorandums. The publications are written mostly in Finnish but some are available also in English. The themes of the series are housing, nature, natural resources, built environment and environmental protection.

Recent Submissions

  • Riihimäki, Juha; Yrjänä, Timo; van der Meer, Olli (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 4
  • Kananoja, Tapio (Ympäristöministeriö, 1999)
    Suomen ympäristö 333
  • Kontula, Tytti; Lehtomaa, Leena; Pykälä, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 306
  • Kontula, Tytti; Raunio, Anne (Finnish Environment Institute and Ministry of the Environment, 2019)
    The Finnish Environment 2/2019
    This publication summarises Part 1 of the final report on threatened habitat types published in Finnish. It presents the assessment method, the results and their justifications as well as a summary of action proposals drawn up by expert groups. The habitat type descriptions, distribution maps, photographs and habitat typespecific justifications can be found in Part 2 of the publication only available in Finnish. The assessment of threatened habitat types covered all natural habitat types and seminatural grasslands and wooded pastures in Finland. Assessment results are presented for 388 habitat types. Habitat types were divided into eight main groups: Baltic Sea (42 habitat types, 24% assessed as threatened), Baltic Sea coast (45, 58%), inland waters and shores (59, 20%), mires (69, 57%), forests (34, 76%), rock outcrops and scree (44, 25%), seminatural grasslands and wooded pastures (42, 100%) and fell habitats (53, 38%). This was the second assessment of threatened habitat types in Finland. This assessment was conducted using the international IUCN Red List of Ecosystems method. The primary assessment criteria were change in habitat type quantity, change in abiotic and biotic quality, and rarity. The current trends for habitat types in terms of their state were also assessed. Altogether 186 habitat types (48% of the total number of habitat types) were assessed as being threatened in the whole of Finland. The percentage of threatened habitat types in Southern Finland (59%) is clearly higher than in Northern Finland (32%). Because of the changes in assessment methodology, the results of the first and second assessment of threatened habitat types are not directly comparable with each other. The results do, however, lend themselves to the interpretation that the risk of habitat type loss has not been reduced.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1997)
    Suomen ympäristö 129
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1996)
    Suomen ympäristö 41/1996
  • Pietiläinen, Olli-Pekka; Räike, Antti (Suomen ympäristökeskus, 1999)
    Suomen ympäristö 313
    Tutkimuksessa selvitettiin Suomen sisävesien rehevyyttä ja ravinnedynamiikkaa typen ja fosforin pitoisuuksien ja niiden suhteiden avulla. Aineisto käsitti ympäristöhallinnon vuosien 1990 - 1997 seurantajärvien (174 havaintopaikkaa) ja -jokien (32) päällysveden (0 - 2 m) kasvukauden (kesä-elokuu) aikaiset tulokset. Kokonaisfosforipitoisuuksien perusteella järvihavaintopaikoista arvioitiin karuiksi 35 %, lievästi rehevöityneiksi 56 %, rehevöityneiksi 8 % ja erittäin rehevöityneiksi 1 %. Useimmat joet arvioitiin selvästi järviä rehevämmiksi. Järvien kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuudet korreloivat keskenään erittäin voimakkaasti, joten fosfori soveltuu hyvin Suomen järvien yleiseksi rehevyysindikaattoriksi. Mineraaliravinnesuhteen mukaan 64 % järvihavaintopaikoista oli fosforirajoitteisia, 13 % typpirajoitteisia ja 23 % fosforin ja typen yhteisrajoittamia. Joista fosforirajoitteisiksi arvioitiin 38 %, typpirajoitteisiksi 31 % ja yhteisrajoitteisiksi 31 %. Kokonaisravinnesuhteen perusteella arvioituna järvet ja joet ovat vielä fosforirajoitteisempia. Ravinteiden tasapainosuhteen ei katsottu soveltuvan Suomen tyypillisesti tummavetisten sisävesien minimiravinteen indikaattoriksi. Tutkimus osoittaa, että sisävesien pääasiallinen minimiravinne on fosfori. Erityisesti suuret järvet ja reittivedet ovat voimakkaasti fosforirajoitteisia. Pienet, karuhkot järvet ovat usein yhteisrajoitteisia. Rehevimmät, voimakkaasti ulkoisesti tai sisäisesti fosforikuormitetut järvet ovat kasvukauden aikana ajoittain typpirajoitteisia. Tällaisissa järvissä typpirajoitteisuus voi kuitenkin osaltaan johtaa haitalliseksi koettujen sinileväkukintojen runsastumiseen. Suomen järvien tilaa voidaan tehokkaimmin parantaa vähentämällä fosforipäästöjä kaikkialla Suomessa. Joet sekä erityisesti rannikkovedet ja Itämeren ulappa-alueet huomioiden myös typenpoiston tarve on yksiselitteinen. Typenpoiston alueellinen kohdentaminen vaatii kuitenkin nykyistä tarkempaa tietoa siitä, kuinka paljon tietyn kuormittajan leville käyttökelpoisesta typpikuormasta kulkeutuu typpirajoitteisille vesialueille.
  • Alatalo, Merja (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 381
  • Äijö, Helena; Tattari, Sirkka (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 442
  • Hellsten, Seppo (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 394
  • Blomster, Jaanika (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 5
    Tässä kirjallisuustutkimuksessa käsitellään rantavyöhykkeen eliöyhteisöjä ja niiden tutkimusmenetelmiä sekä näiden soveltuvuutta vesialueen tilan arvioimiseen. Koska sisävesistä ei tällaisia tutkimuksia juuri ole tehty, julkaisu käsittelee käytännössä pelkästään Itämeren rannikoita, ja siihen on pyritty kokoamaan kaikki löydetty alan kirjallisuus. Työ sisältää myös yhteenvedon makroskooppisten levien ravinnevaatimuksista ja ravinnekuormituksen vaikutuksista rantayhteisöihin. Julkaisu on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat tietoja pohjoisen Itämeren rantavyöhykkeen rakenteesta ja toiminnasta.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 1998)
    Suomen ympäristö 152
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Suomen ympäristö 30
  • Heikkinen, Risto; Punttila, Pekka; Virkkala, Raimo; Rajasärkkä, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 440
    Tämä raportti on osa Suomen ympäristökeskuksen luonto- ja maankäyttöyksikön luonnonsuojelualueverkon edustavuuden arviointi (SAVA) -hanketta. Raportti koostuu kolmesta erillisestä tutkimuksesta, jotka käsittelevät olemassa olevan luonnonsuojelualueverkon sekä vahvistettujen suojeluohjelmien merkitystä metsien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttämisessä. Tutkimusten perusteella metsien suojelualueiden määrä ja kokonaisala, erityisesti Etelä-Suomessa, on riittämätön turvaamaan lajiston monimuotoisuuden säilymisen. Pohjois-Suomen laaja metsien suojelualueverkkoon perusteltu siellä esiintyvän lajiston turvaamiseksi, mutta sen avulla ei voida säilyttää levinneisyydeltään eteläistä lajistoa. Metsien suojeluohjelmien kohteet on valittu yleensä hyvillä perusteilla, ja ne sijaitsevat lajistollisesti arvokkailla alueilla. Lehtokasvien suojelualueverkon edustavuuden arvioinnissa tutkittiin toteutetun suojelun kattavuutta ja monipuolisuutta. Tulosten perusteella lehtojensuojeluohjelman kohteilla ja rauhoitetuilla lehdoilla on keskeinen osuus kasvilajistoltaan toisiaan hyvin täydentävien eli komplementaaristen kohteiden alueverkossa. Rauhoitetut lehdot ja etenkin lehtojensuojeluohjelman kohteet on valittu lajiston suhteen perustellusti. Toisaalta suojelulehtojen verkossa on myös puutteita. Etenkin kosteiden lehtojen ja lehtokorpien suojelualaa tulisikin kasvattaa. Noin 5 000 metsiemme eliölajia, joista 800 on lahopuukovakuoriaisia, on lahopuusta riippuvaisia. Elinkelpoisten lahopuukovakuoriaispopulaatioiden säilyttämistä tarkasteltiin ottamalla huomioon sekä metsäluonnon suojelualueverkko että talousmetsien avainbiotoopit ja uudistetut metsänkäsittelyohjeet. Lahopuun määrän ja lahopuukovakuoriaisten sekä muiden lahopuusta riippuvaisten eliöryhmien lajirunsauden välillä on selvä positiivinen korrelaatio. Lahopuun määrä Etelä-Suomen metsissä on vähentynyt 92 - 98 % luonnontilaiseen metsämaisemaan verrattuna. Ennusteiden mukaan tämä saattaa johtaa pitkällä aikavälillä lajimäärän puolittumiseen, joten yli 2 000 lahopuulajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon maastamme. Lahopuun määrää tulisikin nopeasti kasvattaa sekä (olemassa olevien ja uusien) suojelualueiden metsien ennallistamistoimilla että lisäämällä lahopuuta talousmetsissä eli koko metsämaisemassa. Suojelualueverkon merkitystä havu- ja sekametsien lintulajistolle tarkasteltiin koko maan suojelualueverkossa tehtyjen lintulaskentojen perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin 321ajia, jotka käsittivät useita uhanalaisia lajeja, taantuneita lajeja ja vanhoja metsiä suosivia lajeja. Tulosten perusteella nykyisen suojelualueverkkoon edustava vain niille lajeille, joiden levinneisyyden painopiste on pohjoisboreaalisella metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Sen sijaan suojelualueet eivät turvaa hemi-, etelä- tai keskiboreaaliselle vyöhykkeelle keskittynyttä lajistoa. Tulokset korostavat maan etelä- ja itäosien metsien suojelun merkitystä metsälintupopulaatioiden säilyttämiselle.
  • Verta, Matti; Ahtiainen, Jukka; Hämäläinen, Heikki; Jussila, Harri; Järvinen, Olli; Kiviranta, Hannu; Korhonen, Markku; Kukkonen, Jussi; Lehtoranta, Jouni; Lyytikäinen, Merja; Malve, Olli; Mikkelson, Pirjo; Moisio, Vesa; Niemi, Asko; Paasivirta, Jaakko; Palm, Helena; Porvari, Petri; Rantalainen, Anna-Lea; Salo, Simo; Vartiainen, Terttu; Vuori, Kari-Matti (Suomen ympäristökeskus, 1999)
    Suomen ympäristö 334
    Tutkimuksessa kartoitettiin Kymijoen ja sen edustan sedimenttien ja eliöstön saastuneisuutta orgaanisilla klooriyhdisteillä ja raskasmetalleilla, selvitettiin yhdisteiden kulkeutumista ja vaikutuksia vesieliöille ja määritettiin mahdollisia terveysriskejä ihmisille. Kymijoen sedimentit olivat yleisesti pahoin saastuneet sekä eräillä orgaanisilla yhdisteillä, erityisesti kloorautuneilla dioksiini/furaaniyhdisteillä (PCDD, PCDF) ja difenyylieettereillä (PCDE) että elohopealla. Yhdisteet ovat peräisin puunsuoja-aine Ky 5:n valmistusprosessista, puunjalostusteollisuudesta sekä kloorin valmistuksesta. Kymijoen pohjaeläimissä havaittiin muutoksia, kuten erilaisia epämuodostumia, kasvun ja kehityksen hidastumista tai aikuistumisen vähenemistä, jotka ilmeisesti johtuvat saastuneista pohjasedimenteistä. PCDE-yhdisteiden havaittiin kerääntyvän kalastoon voimakkaasti, mutta PCDD/F-yhdisteiden vain jossain määrin muita Suomen sisävesialueita korkeampina pitoisuuksina. Erityisesti suurten petokalojen elohopeapitoisuudet ylittivät osin kansalliset enimmäisrajat ja niiden säännöllistä käyttöä tulisi välttää. Kymijoen varrella asuvissa äideissä ei ollut kohonneita PCDD/F-pitoisuuksia elimistössään. Sen sijaan kalastajien korkeiden dioksiinipitoisuuksien voitiin osoittaa selittyvän runsaalla ja pitkäaikaisella pääosin Itämeren kalan syönnillä. Työssä esitettiin kehitettyihin kulkeutumis- ja kerääntymismalleihin perustuva arvio sedimenttien ja kalojen dioksiini- ja furaanipitoisuuksien kehittymisestä vuoteen 2020. Arvion mukaan pitoisuudet alenevat noin kolmasosaan nykytasosta. Myös saastuneimman sedimentin ruoppaamisen vaikutuksia arvioitiin.
  • Järvinen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 1995)
    Suomen ympäristö 1
  • Furman, Eeva; Hildén, Mikael (Ministry of the Environment, 2000)
    The Finnish Environment 406

View more