Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 685
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2013)
    Kulttuuriympäristöt muodostavat merkittävän näkökulman maankäyttöä ja yksittäisiä hankkeita koskevassa päätöksenteossa. Oleellista alueidenkäytössä tapahtuvien muutosten suunnittelemisessa ovat riittävät, laadukkaat ja oikein kohdennetut selvitykset alueiden ominaisluonteesta ja erityispiirteistä sekä näihin pohjautuvat arviot kulttuuriympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus sekä laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-laki ja -asetus) asettavat vaatimuksia kulttuuriympäristöön liittyville selvityksille ja vaikutusten arvioinnille. Opas täydentää vaikutusten arviointia koskevaa yleistä ohjeistusta kulttuuriympäristön erityispiirteiden tunnistamisen ja huomioon ottamisen osalta. Sen tavoitteena on luoda yhteistä käsitystä ja yhdenmukaisia menettelytapoja kulttuuriympäristön huomioon ottamisessa vaikutusten arvioinnissa. Se on tarkoitettu suunnittelun apuvälineeksi. Ohjeita ja suosituksia voidaan soveltaa kuhunkin hankkeeseen ja suunnitelmaan tapauskohtaisesti. Opas on tarkoitettu vaikutusten arvioinnista ja niiden tarkastelusta vastaaville viranomaisille, vaikutusten arviointien tekijöille sekä suunnittelu-ja arviointiprosesseihin osallistuville henkilöille. Kaavoituksen osalta kohderyhmänä ovat erityisesti kuntien ja maakuntaliittojen kaavoituksesta vastaavat henkilöt sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä ympäristöministeriön kaavoituskysymyksiä käsittelevät virkamiehet. Hankkeiden osalta kohderyhmänä ovat YVA-lainsäädännön mukaisten hankkeiden vastaavat tahot, yhteysviranomaiset sekä kuntien viranhaltijat. Opasta voivat käyttää myös konsultit, suunnittelijat, museoviranomaiset ja muut asiantuntijatahot sekä luottamushenkilöt, jotka käsittelevät kaavojen ja hankkeiden kulttuuriympäristöasioita. Opas antaa tietoa vaikutusten arvioinnista myös yksityisille ihmisille ja muille kaavahankkeisiin ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn osallistuville tahoille ja henkilöille.
  • Rintala, Jari; Lonka, Harriet (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli arvioida maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän toimivuutta sekä esittää yleisnäkemys maa-ainesten ottamisen nykytilasta ja ohjausmekanismeista. Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä sekä asiantuntijakyselyistä ja -haastatteluista. Tutkimustulosten perusteella esitettiin maa-ainesten ottamisen sääntelyä koskevat kehittämistarpeet. Maa-aineslaki tuli voimaan vuonna 1982 ja sitä on uudistettu useita kertoja sen voimassaolon aikana. Maa-aineslaki on selvityksen mukaan toiminut varsin hyvin maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislakina. Maa-aineslain mukainen lupajärjestelmä yhdessä ympäristönsuojelu- ja vesilain lupajärjestelmien kanssa on edistänyt merkittävästi arvokkaiden geologisten muodostumien suojelua ottamistoiminnalta, niiden suojelu- ja maisema-arvojen säilymistä sekä pohjavesien suojelua. Merkittävimmät kehittämistarpeet maa-aineslainsäädännössä liittyvät maaaineslain ja muun maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön lupamenettelyjen yhteensovittamiseen sekä ottamista koskevien lupajärjestelmien selkeyttämiseen. Maa-aineslain voimassaolon aikana ottamistoiminta on muuttunut merkittävästi. Kalliokiviaineksen ottamislupien määrä on lisääntynyt huomattavasti ja soran ottamislupien määrä on vastaavasti vähentynyt. Lisäksi aineksien kierrätys, erityisesti asfaltin ja betonin kierrätys, on lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta uusiomateriaalien käyttö on edelleen melko vähäistä. Muutokset ottamistoiminnassa ovat lisänneet maa-ainesten ottamiseen liittyvän lupamenettelyn järjestelmän monivaiheisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä. Maa-ainesten kestävän käytön edistäminen on maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön keskeinen haaste myös tulevaisuudessa.
  • Sihvonen, Jukka; Mononen, Tuija; Sairinen, Rauno (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimusraportissa tarkastellaan eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksia kirkonkylien suunnittelussa muuttuvissa kuntatilanteissa. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Mitä eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2) Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteuttaa kirkonkylissä ja isommissa maaseudun kylissä? 3) Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien erilaisissa olosuhteissa? Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuunnittelun työväline. Maaseutukontekstissa sen soveltamista ei ole juurikaan kokeiltu ja sen merkitys on epäselvä. Ilmastonmuutos ja myös maaseutua koskeva ilmastopolitiikka ovat kuitenkin nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyvään keskusteluun 2000-luvulla. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoisten maaseutualueiden ongelmat ovat erilaiset kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Tutkimuksessa kirkonkylien tilannetta tarkastellaan eheyttävään suunnitteluun kuuluvan paikallisen tilauksen näkökulmasta. Lähtökohtana on, että eheyttämistä ei tule ymmärtää pelkästään rakenteellisena tiivistämisenä vaan myös kulttuurisena, sosiaalisena ja laadullisena käsitteenä. Tutkimusanalyysi yhdistetään paikalliseen kehittämistoimintaan. Tutkimushankkeen tuloksia voivat hyödyntää paikallisyhteisöt sekä kunnat ja maakuntaliitot omassa toiminnassaan. Työ palvelee kuntien ja maakuntaliittojen aluekehitystyötä ja kaavoitusta. Tutkimus on toteutettu monimetodisella otteella. Tapauskohteina on neljä erilaista kylää: Liperin, Mäntyharjun ja Pohjan kirkonkylät sekä Fiskarsin ruukki. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa; ne eivät ole enää keskus-taajamia, vaan kyliä muiden joukossa. Niiden tulevaisuus näyttää heikolta, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väestön tilanteessa tai väestön keskittyessä uuden kunnan suurimpaan taajamaan. Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman vahvistamiseen. Maaseudulla yhdyskuntarakenteen eheyttävä suunnittelu tarkoittaa hajarakentamisen vahvempaa ohjausta ja uuden rakentamisen painopisteen suuntaamista kyliin ja asutustaajamiin niin, että se tukee olemassa olevia rakenteita ja palveluja. Kirkonkylissä eheyttävän suunnittelun sisältöjä kannattaisi rakentaa laajalla yhteistyöllä ja vuoropuhelulla. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun onnistuminen saattaa olla kiinni siitä, kuinka asukkaat, yhdistykset sekä kunnanhallinnon edustajat onnistuvat määrittelemään paikallisen tilauksen yhteistyössä. Kirkonkylien houkuttelevuus on riippuvainen myös palvelujen, työpaikkojen ja harrastusten saavutettavuudesta. Saavutettavuutta voidaan parantaa maankäytön suunnittelun ja sijainninohjauksen lisäksi myös monin muin keinoin. Kirkonkyliä kannattaa kehittää lähiliikkumista suosivaksi. Eheyttävässä suunnittelussa kirkonkylä kannattaa ymmärtää myös historiallisina paikkoina sekä maisemina. Uudistuvalla rakennetulla ympäristöllä on aina laajempia ja syvempiä merkityksiä sekä vanhoille että uusille asukkaille.
  • Jankkari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vuorovaikutteista vesienhoidon suunnitteluprosessia. Lain yhtenä tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia oman vesistöalueensa hoidon suunnittelussa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta suunnitelman laadinnan eri vaiheissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mihin keskusteluihin ja ongelmiin kansalaiset yrittivät kiin-nittää vesienhoitosuunnitelmien laadinnan ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukaudella (2004–2009). Lisäksi tarkastellaan, miten kansalaisten huolet ja huomiot kohtasivat vesienhoidon suunnittelujärjestelmän toimintaperiaatteet. Tutkimusaineisto rajautuu kansalaispalautteeseen, joka annettiin Varsinais- ja Keski-Suomessa. Analyysi kahden eri alueellisen ympäristökeskuksen saamasta kansalaispalautteesta osoittaa, että vesiensuojelukysymyksiä tarkastellaan osana arjen elämismaailmaa ja paikallisia ympäristökamppailuja. Kansalaispalautteesta oli nähtävissä erilaisten maantieteellisten ja historiallisten erojen vaikutus palautteen sisällölliseen muotoutumiseen. Vesienhoidon suunnittelu tulkittiin usein ”viimeiseksi oljenkorreksi”, jonka kautta huolelle tai ongelmalle saataisiin näkyvyyttä. Toisaalta ensimmäisen suunnittelukauden kansalaispalautteessa oli nähtävissä epäluottamusta koko vesienhoidon suunnittelun sekä kansalaisosallistumisen todellista vaikuttavuutta kohtaan. Julkaisussa esitetään ehdotuksia kansalaisosallistumisen kehittämiseksi. Tutkimus tarjoaa yhden esimerkin tavasta, jolla kansalaispalautetta voidaan analysoida vesienhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä.
  • Raunio, Anne; Anttila, Susanna; Kokko, Aira; Mäkelä, Katariina (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Julkaisu tarjoaa tietoa uhanalaisten luontotyyppien suojelusta ja sen kehittämistarpeista lainsäädännön keinoin. Selvitys keskittyy nykyiseen lainsäädäntöön, etenkin luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilakeihin, joiden nojalla on säilytettävä tiettyjä laeissa lueteltuja luontotyyppejä. Lisäksi on tarkastelu joitakin muita luontotyyppien turvaamiskeinoja kuten Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO). Julkaisussa on kuvattu lakisääteisen luontotyyppisuojelun nykytilanne. Luonnonsuojelulain 29 §:n luontotyyppien rajauspäätöksiä on tehty n. 2 100 hehtaarille. Metsälain 10 §:n erityisen tärkeitä elinympäristöjä on löydetty n. 160 600 ha. Lisäksi METSO-ohjelmassa on rauhoitettu vajaat 13 700 ha puustoisia elinympäristöjä ja tehty ympäristötukisopimuksia n. 7 500 ha:lle. Vastaavaa pinta-alatietoa ei ole saatavissa vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltavista pienvesityypeistä. Julkaisussa on tarkasteltu em. säädösten vaikuttavuutta luontotyyppien suojelussa. Tähän perustuen on tehty sekä luontotyyppikohtaisia että yleisempiä kehittämisehdotuksia säädösten ekologisen vaikuttavuuden parantamiseksi. Useiden luonnonsuojelulain luontotyyppien ja metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen määritelmiin on ehdotettu muutoksia ja täsmennyksiä. Selvityksen perusteella luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilain turvattaviin elinympäristöihin ehdotetaan lisättäväksi yhteensä 15 uhanalaista kallioiden, metsien, soiden, tunturien ja Itämeren luontotyyppiä. Julkaisussa on tarkasteltu myös joitakin luontotyyppejä, joiden turvaaminen on kiireellistä, mutta jotka eivät laajuutensa, uhkiensa moninaisuuden tai muun syyn vuoksi sovellu nykyisen kaltaisen lakisääteisen luontotyyppisuojelun kohteiksi. Näiden luontotyyppien tilan parantamiseksi on ehdotettu useita toisiaan täydentäviä keinoja. Uhanalaisten luontotyyppien yleistä painoarvoa lisäävänä keinona on tuotu esiin niiden kirjaaminen luonnonsuojelulakiin ja -asetukseen vastaavalla tavalla kuin uhanalaiset lajit. Julkaisussa käsitellyistä luontotyypeistä on esitetty runsaasti luonnontieteellistä taustatietoa niiden tilasta, ominaispiirteistä ja esiintymisestä Suomessa.
  • Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää vesienhoidon rahamääräisiä hyvinvointivaikutuksia. Vesienhoidon kysyntää tutkittiin Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan alueella tilanteessa, jossa Enonselän vedenlaatu nostettaisiin tyydyttävältä tasolta hyvään käyttökelpoisuustasoon. Tutkimuksessa käytettiin ehdollisen arvottamisen menetelmää. Kotitalouksilta kysyttiin maksuhalukkuutta osallistua vesienhoidon kustannuksiin. Tutkimus toteutettiin postikyselynä 2 550 satunnaisesti valitulle kotitaloudelle Lahdessa ja Hollolassa. Palautetuista vastauksista analyysiin päätyi 1 362 käyttökelpoista vastausta eli 54 % otoksesta. Kotitalouden todennäköisyyttä osallistua vesienhoidon markkinoille selitettiin logistisen regressioanalyysin avulla. Vahvin syy osallistumiselle oli halu säilyttää hyvässä tilassa olevat vesistö tuleville sukupolville. Kotitalouden keskimääräinen maksuhalukkuus ja maksuhalukkuuden mediaani estimoitiin ei-parametrisin (Turnbullin menetelmä), osittain parametrisin (Kriströmin menetelmä) ja parametrisin (Tobit regressio) menetelmin. Ensiksi mainitun menetelmän perusteella kotitaloudet olivat valmiita maksamaan vuosittain 12 € varmasti, 22 € melko varmasti ja 40 € (2010) varmuudella en ole varma maksaisiko seuraavan viiden vuoden aikana Vesijärvirahastolle. Vuotuiset kokonaishyödyt tyydyttävän tilan paranemisesta hyvälle käyttökelpoisuustasolle ylittävät 1,3–2,5-kertaisesti Enonselän vesienhoidon vuosikustannukset. Asenteiden ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä valitun maksusumman suuruuteen tutkittiin Tobit-regressiomallin avulla. Mm. suurituloisemmat ja hoitorahastoon uskovat valitsivat suurempia summia kuin pienempituloiset ja hoitorahastoa epäilevät kotitaloudet. Lisäksi usko kunnostusmenetelmän toimivuuteen ja varmuuteen nosti keskimääräistä maksuhalukkuutta.
  • Ryömä, Riitta; Oldén, Anna; He, Xiaolan; Laaka-Lindberg, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Tämä julkaisu on tuotettu osana Ympäristöministeriön rahoittamaa PUTTE-tutkimusohjelmaa (Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma), josta saimme kaudella 2009-2011 3-vuotisen rahoituksen eräiden puutteellisesti tunnettujen maksasammalten levinneisyyden ja taksonomian nykytilanteen selvittämistä varten. Tutkimusohjelma on osa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmaa (METSO), jonka tavoitteena on lisätä metsälajiston ja metsäisten luontotyyppien suojeluastetta Etelä-Suomessa mm. vahvistamalla lajintuntemuksen tietopohjaa. Julkaisun tavoite on helpottaa pienten, vaikeasti havaittavien ja määritettävien maksasammallajien tunnistamista ja parantaa sukujen siiransammalet Nardia, rahtusammalet Cephaloziella ja pihtisammalet Cephalozia lajintuntemusta. Sukujen lajeista monet kasvavat esimerkiksi lahopuulla. Julkaisussa esitetään näiden sukujen ajantasaiset, suomenkieliset määrityskaavat. Sukuihin liittyy runsaasti taksonomista epäselvyyttä lajitasolla sekä puutteellisia levinneisyystietoja. Tässä esitettävät määrityskaavat koostettiin kirjallisuuden ja omien havaintojemme pohjalta. Lisäksi taustamateriaalina käytettiin Suomen luonnontieteellisten kokoelmien aineistoja. Suomen alueella esiintyvästä muuntelusta saatiin näin kattava aineisto, mikä parantaa kaavojen käytettävyyttä. Suvuista on julkaisussa esitetty kuvaukset, määrityskaavat sekä tarkemmat lajikuvaukset. Kustakin lajista on pyritty esittämään sekä valokuva että piirroskuvat versosta (habitus), lehdestä ja solukosta. Julkaisuun on laadittu piirroskuvat myös muista määrityksen kannalta olennaisista morfologisista yksityiskohdista. Julkaisussa annetaan myös ohjeet sammalnäytteiden keräämistä ja käsittelyä varten. Määrityskaavoista ja julkaisusta tehtiin mahdollisimman selkeät ja helppolukuiset, ja ne soveltuvat niin ammattilais- kuin harrastajakäyttöönkin. Tärkeänä tavoitteenamme on lisätä sammaliin kohdistuvaa mielenkiintoa ja madaltaa kynnystä niihin perehtymisessä. Hankkeemme paljasti myös lisää sukujen taksonomiaan liittyviä tutkimustarpeita.
  • Liukko, Ninni; Huttula, Timo (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskus teki Pien-Saimaan alueelle Coherens-mallisovelluksen, jolla simuloitiin vaihtoehtoisia pumppaustilanteita avovesikaudella 2010 ja jaksolla 2001-2006. Mallin virtaus- ja vedenlaatuosat antoivat avovesikauden 2010 tilanteessa tyydyttäviä tuloksia verrattuna havaintoihin. Jaksolla 2001-2006 käytettiin alueelle sisään tulevasta kuormituksesta vain karkeita arvioita, joten malli ja havainnot eivät vastaa toisiaan yhtä hyvin kuin avovesikauden 2010 tilanteessa. Pitkäaikaiset laskennat nykytilanteesta ja yhdestä pumppausratkaisusta tukevat kuitenkin avovesikaudelta 2010 saatuja tuloksia. Avovesikauden 2010 tulosten perusteella vaihtoehto VE5D, jossa Kopinsalmessa virtausta kiihdytetään pumppaamalla vettä etelään 20 m3/s ja Kivisalmessa etelään 10 m3/s, vaikuttaa lasketuista vaihtoehdoista parhaalta parantamaan Maaveden, Riutanselän ja Sunisenselän vedenvaihtoa. Tällä pumppausvaihtoehdolla myös kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet vähenevät eniten Taipalsaarentien länsipuolella ja Maavedellä mallitulosten mukaan. Taipalsaarentien itäpuolella Niemisenselän eteläosassa ainepitoisuudet kuitenkin kasvavat hieman sekä avovesikauden 2010 että jakson 2001-2006 mallitulosten mukaan.
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.
  • Mietola, Reetta; Teittinen, Antti; Vesala, Hannu T. (Ympäristöministeriö, 2013)
    Vuonna 2010 Suomessa käynnistettiin kehitysvammaisten asumisen ohjelma (KEHAS-ohjelma), jonka tavoitteena on yksilöllinen asuminen sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille. Selvityksessä tarkastellaan Ruotsin, Skotlannin, Norjan, Tanskan, Hollannin ja Saksan asumispalvelujärjestelmiä ja niiden hyviä käytäntöjä. Lisäksi arvioidaan, miten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta käytetään kehitysvammaisten asumiseen. Yleisenä trendinä muissa maissa on yksilöllinen asuminen pitkälti tuetun asumisen ratkaisuina. Kyse on yksittäisistä asunnoista, joissa asukkaat asuvat tukipalveluiden avulla. Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto on mahdollistanut useissa maissa innovatiivisia tuetun asumisen ratkaisuja. ARAn investointiavustus kohdistuu tällä pääosin ryhmäkotimuotoiseen asumiseen. Monipuolisempia asumisratkaisuja tarvitaan. RAY:n tukiasuntojen hankinnoissa asukkaan tarpeet otetaan huomioon, mutta vuosittain hankittujen asuntojen määrä on melko pieni. Kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi suositellaan: 1. Kehitysvammaisten muutot ja asuminen suunnitellaan niin hyvin, ettei kriisitilanteita muodostu. 2. Henkilökohtaista apua hyödynnetään kehitysvammaisten asumisen tukemisessa, kuten päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä. 3. Henkilökohtaista budjetointia voidaan käyttää asumisessa, jolloin budjetin koko asetetaan asumistarpeen mukaisesti. 4. Asumisen laatusuositukset ulotetaan kattamaan kaikki asumiskohteet. Uusien asuntojen koko on vähintään 45–50 m². Uudet asunnot rakennetaan osaksi tavanomaista asuntokantaa. 5. Peruskorjaamalla asuntoja tuetaan vammaisten kiinnittymistä osaksi yhteisöä. Yksittäisten asuntojen käyttöä sekä omistus- että vuokra-asuntokannasta lisätään huomattavasti. Osa voi olla tukiasumista ja osa muodostaa uudentyyppisiä asuntoryhmiä tai korttelitason asumisratkaisuja. Myös omistus- ja osaomistusasuminen ovat mahdollisia ratkaisuja. 6. Ryhmämuotoisten kohteiden asuntojen enimmäismäärä on alle 10. Asunnon koko on vähintään 35 m² sisältäen keittiötilan ja kylpyhuoneen. Suosituksena on nykyistä suuremmat asuintilat ja pienemmät yhteis- ja henkilökunnan tilat.
  • Työryhmä (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa edellytetään vuonna 2006 laaditun kansallisen kemikaaliohjelman toimeenpanon jatkamista sekä nykyisten toimien riittävyyden arvioimista kansainvälisen tavoitteen saavuttamiseksi kemikaalien terveys- ja ympäristöriskien minimoimisessa vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että hallituskaudella arvioidaan uusien esille nousseiden aiheiden, kuten nanomateriaalien, hormonitoimintaa häiritsevien aineiden ja kemikaalien yhteisvaikutusten edellyttämien lisätoimien tarve. Kansallisesta vaarallisia kemikaaleja koskevasta ohjelmasta on tehty väliarviointi ja ohjelmaa on sen perusteella tarkistettu. Kemikaaliohjelman tavoite on, että kemikaalit eivät aiheuta Suomessa merkittävää terveys- ja ympäristöhaittaa vuonna 2020. Ohjelmassa esitetään suosituksia, joiden avulla kemikaalien aiheuttamaa haittaa ihmisten terveydelle sekä ympäristöön voidaan vähentää. Väestön ja työntekijöiden altistumisesta kemikaaleille ja haitallisten aineiden ympäristökuormituksesta tarvitaan lisää tietoa. Uusina suosituksina esitetään muun muassa, että nanomateriaaleista, kemikaalien yhteisvaikutuksista sekä hormonitoimintaa häiritsevistä aineista tarvitaan lisää tutkimusta, jotta näiden aiheuttamia mahdollisia riskejä osataan hallita. Suosituksissa kiinnitetään erityistä huomiota viestintään ja käytännönläheiseen kemikaalitiedon välittämiseen sekä viranomaisyhteistyöhön. Ohjelmassa esitetään toimenpidesuosituksia seuraavien vaikutustavoitteiden saavuttamiseksi: • EU:n kemikaaliasetusten (REACH ja CLP) tuomat velvoitteet on tehokkaasti toimeenpantu ja asetusten tavoitteet terveyden- ja ympäristönsuojelun korkean tason varmistamiseksi on saavutettu sekä asetusten toimeenpanon kautta saatuja uusia tietoja hyödynnetään laajasti. • Riskinarviointia ja riskinhallintaa sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimista varten on riittävästi tietoa terveydelle ja ympäristölle vaarallisille aineille altistumisesta ja päästöistä. • Toiminnanharjoittajilla on kemikaaliriskien hallintaan riittävästi tietoa ja menettelyjä, ja näitä käytetään ympäristön- ja terveydensuojelun korkean tason varmistamiseksi kaikenkokoisissa yrityksissä ja toimipaikoissa. Riskinarviointi hallitaan ja toteutetaan työpaikoilla. • Tuotteiden ja valmisteiden sisältämistä kemikaaleista on riittävästi tietoa ja niiden aiheuttamat riskit koko elinkaaren aikana ovat hallinnassa. • Suomi on osaltaan vaikuttanut aktiivisesti siihen, että kemikaalien merkittävimmät haitalliset vaikutukset on minimoitu maailmanlaajuisesti vuoteen 2020 mennessä ns. Johannesburgin tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansainvälinen kemikaalien riskinhallintaa ja tiedonvälitystä koskeva yhteistyö on Suomen osalta aktiivista. Vuoden 2016 aikana ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä selvitetään ohjelman suositusten toteuttamisen tilannetta koskevan uuden väliarvioinnin tarve ja toteuttamistapa.
  • Elo, Tiina (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pelkosenniemen kulttuuriympäristöt löytyvät lähinnä kylätaajamista, mutta myös yksittäisten tilojen ympäristöistä. Lähinnä vesistöjen varsille sijoittuvat asuinsijat tarjoavat kauniita perinnemaisemia ja talonpoikaisia rakennuksia ympäristöineen. Myös poronhoito ja savottahistoria näkyvät pelkosenniemeläisissä kulttuuriympäristöissä. Kulttuurimaisemat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla ja elämän jäljet ovat osittain katoamassa peruuttamattomasti. Siksi niiden dokumentointi on tärkeää. Ohjelmassa luodaan katsaus Pelkosenniemen kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelman päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun väineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii myös ympäristönhoidon opaskirjana. Samalla sillä on suuri merkitys kotiseudun lukukirjana ja arvokkaiden kohteiden tietopankkina. Vastuu kulttuuriympäristöstä on niin yksityisillä ihmisillä kuin yhteisöillä.
  • Кауппила, Пяйви; Ряйсянен, Марья Лииса; Мюллюоя, Сари (Институт окр ужающей среды Финляндии, 2013)
    В Финляндии в последние годы открываются новые крупные рудники (Cуурикуусикко, Талвиваара), увеличивается производство металлов, начинается осуществление новых горнодобывающих проектов. Добывающая промышленность – это сфера индустрии, которая обеспечивает необходимым сырьём металлургическое, химическое, бумажное производство, сельское хозяйство, а также многие другие сферы хозяйственной деятельности. Горнодобывающая деятельность оказывает существенное влияние на окружающую среду. Для предотвращения отрицательного экологического воздействия требуется использование наилучших существующих технологий (BAT, Best Available Techniques), начиная с геологоразведочных работ и проектирования рудника - на протяжении всего жизненного цикла – и заканчивая закрытием и рекультивацией рудника. В публикации рассматриваются экологические вопросы в деятельности горнодобывающей промышленности по добыче и переработке металлических руд на протяжении ее жизненного цикла, включая законодательство, нагрузку и воздействие на окружающую среду, экологические исследования, а также методы и технологии необходимые для уменьшения влияния на окружающую среду. В публикации представлены апробированные в условиях Финляндии наилучшие экологические практики в сфере добычи и обогащения металлических руд. Издание подготовлено совместно с Геологическим институтом, ELY-центрами Кайнуу и Лапландии, Агентством регионального управления Северной Финляндии, Ассоциация горной промышленности (Kaivannaisteollisuus ry) и Центром окружающей среды Финляндии. Публикация предназначена для использования промышленными компаниями, лицензионными и контролирующими органами, консалтинговыми организациями данной сферы в планировании, осуществлении и завершении деятельности горнодобывающих предприятий.
  • Kauppila, Päivi; Räsänen, Marja Liisa; Myllyoja, Sari (Finnish Environment Institute, 2013)
    Over the past few years, important new mines have been opened in Finland (Suurikuusikko, Talvivaara) while existing ones have upscaled their operations and new mining projects have been started. The mining industry produces the raw materials on which many other industries depend, including the metal, chemical and pulp and paper industries, as well as agriculture and a number of other sectors. Unavoidably, the metal ore mining has impacts on the environment. Prevention of negative environmental impacts calls for the application of BAT (Best Available Techniques) in the mining, starting from ore prospecting and mine planning and extending to mine closure - throughout the mine life cycle. This publication discusses the environmental aspects of metal ore mines throughout the mine life cycle, ranging from the relevant legislation, emissions and environmental impacts of the mining, to the required environmental surveys, methods and techniques used to decrease emissions and diminish environmental impacts. With Finnish conditions in focus, the publication proposes latest solution models for the best environmental practices for the metal ore mining. The publication is a joint project between the Geological Survey of Finland, the Kainuu and Lapland Centres for Economic Development, Transport and the Environment, the Regional State Administrative Agency for Northern Finland, the Finnish Association of Extractive Resources Industry and the Finnish Environment Institute. The publication is intended to use in planning, implementing and closing of the mines for operators and permit and supervisory authorities, as well as for consultants.
  • Elo, Tiina; Seppälä, Sirkka-Liisa (Ympäristöministeriö, 2012)
    Sallan kulttuuriympäristöohjelmassa luodaan katsaus kunnan kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja sitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelmatyön päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun välineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii niin ympäristöhoidon opaskirjana, kotiseudun lukukirjana kuin Sallan kunnan arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden tietopankkina. Sallan kulttuuriympäristöohjelma on tehty Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen alueidenkäyttöyksikön hallinnoiman Lapin kulttuuriympäristöohjelma -hankkeen toimesta yhteistytössä Sallan kunnan kanssa. Hankkeen on rahoittanut EU:n aluekehitysrahasto EAKR siihen liittyvine kansallisine rahoituksineen.
  • Husa, Jukka; Teeriaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Tässä alueellisessa inventoinnissa on selvitetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet Pohjois-Karjalassa. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 123 kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavia, arvoluokkiin 1–4 kuuluvia kallioalueita on Pohjois-Karjalassa yhteensä 63 kappaletta. Ne kuvataan karttarajauksineen raportissa lyhyesti. Paikallisesti ja vähemmän merkittävät kallioalueet esitetään luettelona. Inventoinnissa on käytetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden kallioalueiden tutkimusmenetelmää ja arvoluokitusta, joka on tarkemmin kuvattu Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarjassa nro 351. Alueiden suojeluarvoa määritettäessä on arvioinnin päätekijöinä käytetty geologis-geomorfologista, ekologis-biologista ja maisemallista arvoa. Kallioalueeseen liittyviä muita arvoja ovat kulttuurihistorialliset ja arkeologiset arvot, monikäyttöarvot, lähiympäristön arvot ja alueen luonnontilaisuus. Tämä selvitys palvelee ennen muuta alueiden käytön suunnittelua ja maa-aineslain tarkoittamia lupaviranomaisia, mutta ylipäätään ympäristönsuojelun eri tahoja, luonnontieteellisiä museoita sekä luonnosta kiinnostuneita kansalaisia.
  • Kärnä, Juha-Petri (Finnish Environment Institute, 2012)
    Current remote sensing satellites can provide valuable information relevant to hydrological monitoring. And by using available in situ measurements together with the satellite data the information can be even more valuable. The FloodFore project developed new methods to estimate hydrological parameters from multi source remote sensing and in situ data. These hydrological parameters are important input to the watershed simulation model in order to improve the accuracy of its forecasts. In the project several new methods were either developed or demonstrated: satellite based snow water equivalent (SWE) estimation, weather radar based accumulated precipitation estimation, satellite based soil freezing state determination, and SWE estimation with high spatial resolution using both microwave radiometer and SAR data. Also a visualisation system for multi source information was developed to demonstrate the new products to users. The effect of the snow remote sensing estimates to the hydrological forecasting accuracy was studied for the Kemijoki river basin. The commercialisation possibilities of the results of the project were also studied.
  • Jantunen, Jorma (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Oppaan päätavoitteena on edistää YVA-menettelyn laadukasta ja yhtenäistä soveltamista kiviaineshankkeisiin, selventää YVA-menettelyssä vaadittavia selvityksiä sekä tarjota tukea ja hyviä käytäntöjä kiviaineshankkeiden ympäristövaikutusten arviointien tekemiseen. Opas on suunnattu erityisesti hankkeista vastaaville ja konsulteille, mutta myös yhteysviranomaisille ja muille kiviaineshankkeiden YVA-menettelyihin osallistuville. Kiviaineksilla tarkoitetaan hiekkaa, soraa ja kalliomurskeita. Kiviaineshankkeet voivat olla soranottoa, kallionlouhintaa,louheen murskausta ja näihin liittyviä käsittelyjä. Oppaassa on aluksi kiviaineshankkeiden toiminnan kuvaus, jossa esitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja tekniikat. Sen jälkeen esitellään kiviaineshankkeista aiheutuva ympäristön pilaantuminen, ja miten sitä selvitetään. Keskeisimmiksi kiviaineshankkeista aiheutuviksi haitoiksi luonnonalueiden tuhoutumisen lisäksi on usein koettu melu, pöly, tärinä, pohjavesivaikutukset ja hankkeista aiheutuva liikenne. Oppaan keskeisimmän sisällön muodostaa miten kiviaineshankkeisiin sovelletaan YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Oppaassa hahmotetaan mitkä hankkeet kuuluvat arviointivelvollisuuden piiriin ja miten arviointivelvollisuuden tarve määritetään, esitellään YVA-menettelyn pääpiirteet ja käydään läpi kiviaineshankkeiden YVA-menettelyn ominaispiirteitä. Maa-ainesten kestävästä käytöstä on julkaistu ympäristöhallinnon opas vuonna 2009. Vuonna 2010 julkaistiin parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) käsittelevä opas ympäristöasioiden hallinnasta kiviainestuotannossa. Nämä muodostavat nyt julkaistun YVA-oppaan kanssa toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jossa toimialaa on tarkasteltu eri näkökulmista.
  • Kivimaa, Paula; Huttunen, Suvi; Hildén, Mikael; Laturi, Jani; Lehtonen, Heikki; Pohjola, Johanna; Uusivuori, Jussi; Virtanen, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Politiikkaristiriitojen vähentämiseksi ja synergioiden luomiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten politiikkatoimet eri sektoreilla ja sektorit ylittävästi vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen: Missä määrin politiikkasektorit ovat ilmastopolitiikan kanssa koherentteja? Tässä tutkimuksessa ilmastopolitiikan koherenssia tarkasteltiin suhteessa metsäbioenergiaan ja elintarvikeketjuihin liittyviin politiikkatoimiin toimien ja toimijoiden näkökulmasta. Tarkastelu perustui kvantitatiivisiin malleihin, politiikka–analyysiin, toimijahaastatteluihin ja työpajoihin. Tutkimuksessa havaittiin puutteita ristiriitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Metsäbioenergian osalta tämä ilmeni päällekkäisinä metsien käytön tavoitteina ilman selkeää tietoa siitä, mikä on ilmastotavoitteiden suhde muihin metsienkäytön tavoitteisiin. Toimijat kokivat ongelmat politiikkakeinojen nopeina muutoksina ja eroina erilaisten bioenergiaketjujen huomioinnissa. Mallilaskelmat nostivat esiin epäsuoria ja sektoreiden välisiä vaikutuksia. Esimerkiksi puuenergian lisääntyvä käyttö nostaa energiapuun hintaa ja kuljetuskustannuksia. Tämä vaikuttaa puun ja turpeen hintasuhteeseen ja siten energialaitosten polttoainevalintaan. Markkinavaikutukset tulee ottaa huomioon esimerkiksi asetettaessa päästöoikeuden hintaan sidottuja ohjauskeinoja. Energiakäytön aiheuttama kuitupuun hinnan nousu on esimerkki ristiriidasta ilmastopolitiikan ja teollisuuspolitiikan välillä. Elintarvikeketjujen osalta ravitsemussuositukset ovat ilmastopolitiikan kanssa yhtenevät: ravitsemussuositusten mukainen kulutus vähentäisi ilmastopäästöjä. Toisaalta suositusten mukainen kulutus ei suoraan johda kotimaisen maataloustuotannon ja sen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään vähenemiseen, vaan vaikutus on pikemminkin globaali. Kansallisen tason päästövähennyksiä voidaan tukea maatalouspolitiikalla. Esimerkkinä tarkasteltiin maankäytön muutoksia. Pellonraivauksen todettiin aiheutuvan vesiensuojelun ja maatalouspolitiikan yhdistelmästä, joka tilakoon kasvun ja kotieläintuotannon alueellisen keskittymisen vuoksi kannustaa pellonraivaukseen myös alueilla, joilla peltomaan raivauksesta aiheutuu suhteessa suuremmat päästöt. Koherenssin lisääminen edellyttää koherenssiongelmien parempaa tunnistamista. Tämä vaatii politiikkatoimien ja niiden vaikutusten yksityiskohtaista tarkastelua. Käytännössä tarvitaan eri tavoitteiden välisten ristiriitojen avoimempaa käsittelyä sekä tavoitteiden selkeää priorisointia.
  • Primmer, Eeva; Kopperoinen, Leena; Ratamäki, Outi; Rinne, Janne; Vihervaara, Petteri; Inkiläinen, Elina; Mashkina, Olga; Itkonen, Pekka (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Luonnonvara- ja luonnonsuojelupolitiikkaa on perinteisesti kehitetty toisistaan erillään, mutta kestävän kehityksen politiikan ja vuonna 2005 laaditun YK:n Vuosituhannen ekosysteemiarvion myötä on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota toimivien monimuotoisten ekosysteemien välttämättömyyteen ja ekosysteemien tuottamiin hyötyihin. Ihmisen riippuvuus ekosysteemien tuottamasta ruuasta, raaka-aineista, veden ja ravinteiden pidätyksestä, pienilmaston säätelystä ja virkistyksestä on tunnistettu tutkimuksessa sekä yhä enemmän myös politiikassa ja käytännön päätöksenteossa. Ekosysteemipalvelutarkastelujen tavoitteena on tuoda yhteen tieto ekosysteemien toiminnoista, tuki- ja säätelypalveluista, tuotantopalveluista, kulttuuripalveluista sekä luonnon monimuotoisuudesta, jotta palveluiden keskinäistä riippuvuutta voitaisiin arvioida ja kestävää käyttöä hallita. Ekosysteemipalveluita tarkastellaan ja ohjataan kuitenkin vielä varsin hajanaisesti, eikä uutta lähestymistapaa sovellettaessa aina osata hyödyntää jo olemassa olevia tieto- ja hallintajärjestelmiä. Tämä raportti kokoaa yhteen kansainvälisen tutkimuksen ekosysteemipalvelu-  lähestymistapoja ja käytännön esimerkkejä siitä, miten erilaiset suomalaiset luonnonvarojen ja maankäytön ohjaus- ja hallinta-  järjestelmät käsittelevät ekosysteemipalveluita. Raportin tarkoituksena on tuoda ajankohtainen sovellettava tietämys suomalaisten luonon-  varojen, maankäytön ja luonnonsuojelun päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden käyttöön. Raportin ensimmäisessä osassa tunnistetaan vakiintuneet tarkastelutavat ja nostetaan esiin sellaiset menetelmät, joiden soveltaminen on vasta alkutekijöissään. Kirjallisuuteen pohjaava katsaus esittelee ekosysteemipalveluiden tarkasteluja yhteiskunnan toiminnoissa ja hallinnan kohteena, mallinnuksella, paikkatieto-  tarkasteluilla ja maankäytön suunnittelussa, taloudellisella arvottamisella ja päätöksenteon tuessa. Raportin toisessa osassa havainnollistetaan ekosysteemipalveluiden sisällyttämistä päätöksentekoon ja luonnonvarojen hallintaan suomalaisten esimerkkien avulla. Luonnonvara-alan strategisten ohjelmien tarkastelu, pohjoiskarjalaisen suoalueen ekosysteemipalveluiden vertailu, Lounais-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen ekosysteemipalveluvaikutukset sekä ekosysteemipalvelujen huomioon ottaminen Helsingin Östersundomin ja Lahden Kytölän aluesuunnittelu-  prosessissa havainnollistavat päätöksenteon ja hallinnan keskeisiä kysymyksiä. Suomalaiset tarkastelut osoittavat, miten ekosysteemipalveluita muuttavaa päätöksentekoa voidaan tukea tunnistamalla, arvottamalla ja vertailemalla ekosysteemien tuottamia hyötyjä sekä käyttämällä indikaattoreita, paikkatietoanalyyseja ja niiden perusteella tuotettuja karttoja. Aineistojen ja tarkastelutapojen yhdistäminen vaatii teknistä osaamista ja voimavaroja sekä sektori- ja luonnonvarakohtaisten tiedonhallintajärjestelmien yleistämistä. Uusia tarkastelumenetelmiä tulee kehittää sekä olemassa olevien järjestelmien pohjalta että tarvittaessa kehittämällä uusia yhdentäviä menetelmiä. Samalla, kun osamalleja ja sektorikohtaisiin inventointi- ja seuranta-aineistoihin pohjautuvia tarkasteluja syvennetään ja hienosäädetään, joudutaan ekosysteemi- ja sektorirajat ylittävissä tarkasteluissa tyytymään todennäköisesti totuttua karkeampaan tietoon. Kuitenkin esimerkiksi paikkatietotarkastelut osoittavat yhdentämisen tuoman lisäarvon konkreettisesti. Vuoropuhelu eri mallien tuottajien ja tarkasteluja hyödyntävien päätöksentekijöiden ja osallisten välillä on tässä välttämätöntä.