Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 687
  • (Ympäristöministeriö, 2013)
    Kulttuuriympäristöt muodostavat merkittävän näkökulman maankäyttöä ja yksittäisiä hankkeita koskevassa päätöksenteossa. Oleellista alueidenkäytössä tapahtuvien muutosten suunnittelemisessa ovat riittävät, laadukkaat ja oikein kohdennetut selvitykset alueiden ominaisluonteesta ja erityispiirteistä sekä näihin pohjautuvat arviot kulttuuriympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus sekä laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-laki ja -asetus) asettavat vaatimuksia kulttuuriympäristöön liittyville selvityksille ja vaikutusten arvioinnille. Opas täydentää vaikutusten arviointia koskevaa yleistä ohjeistusta kulttuuriympäristön erityispiirteiden tunnistamisen ja huomioon ottamisen osalta. Sen tavoitteena on luoda yhteistä käsitystä ja yhdenmukaisia menettelytapoja kulttuuriympäristön huomioon ottamisessa vaikutusten arvioinnissa. Se on tarkoitettu suunnittelun apuvälineeksi. Ohjeita ja suosituksia voidaan soveltaa kuhunkin hankkeeseen ja suunnitelmaan tapauskohtaisesti. Opas on tarkoitettu vaikutusten arvioinnista ja niiden tarkastelusta vastaaville viranomaisille, vaikutusten arviointien tekijöille sekä suunnittelu-ja arviointiprosesseihin osallistuville henkilöille. Kaavoituksen osalta kohderyhmänä ovat erityisesti kuntien ja maakuntaliittojen kaavoituksesta vastaavat henkilöt sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä ympäristöministeriön kaavoituskysymyksiä käsittelevät virkamiehet. Hankkeiden osalta kohderyhmänä ovat YVA-lainsäädännön mukaisten hankkeiden vastaavat tahot, yhteysviranomaiset sekä kuntien viranhaltijat. Opasta voivat käyttää myös konsultit, suunnittelijat, museoviranomaiset ja muut asiantuntijatahot sekä luottamushenkilöt, jotka käsittelevät kaavojen ja hankkeiden kulttuuriympäristöasioita. Opas antaa tietoa vaikutusten arvioinnista myös yksityisille ihmisille ja muille kaavahankkeisiin ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn osallistuville tahoille ja henkilöille.
  • Rintala, Jari; Lonka, Harriet (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli arvioida maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän toimivuutta sekä esittää yleisnäkemys maa-ainesten ottamisen nykytilasta ja ohjausmekanismeista. Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä sekä asiantuntijakyselyistä ja -haastatteluista. Tutkimustulosten perusteella esitettiin maa-ainesten ottamisen sääntelyä koskevat kehittämistarpeet. Maa-aineslaki tuli voimaan vuonna 1982 ja sitä on uudistettu useita kertoja sen voimassaolon aikana. Maa-aineslaki on selvityksen mukaan toiminut varsin hyvin maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislakina. Maa-aineslain mukainen lupajärjestelmä yhdessä ympäristönsuojelu- ja vesilain lupajärjestelmien kanssa on edistänyt merkittävästi arvokkaiden geologisten muodostumien suojelua ottamistoiminnalta, niiden suojelu- ja maisema-arvojen säilymistä sekä pohjavesien suojelua. Merkittävimmät kehittämistarpeet maa-aineslainsäädännössä liittyvät maaaineslain ja muun maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön lupamenettelyjen yhteensovittamiseen sekä ottamista koskevien lupajärjestelmien selkeyttämiseen. Maa-aineslain voimassaolon aikana ottamistoiminta on muuttunut merkittävästi. Kalliokiviaineksen ottamislupien määrä on lisääntynyt huomattavasti ja soran ottamislupien määrä on vastaavasti vähentynyt. Lisäksi aineksien kierrätys, erityisesti asfaltin ja betonin kierrätys, on lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta uusiomateriaalien käyttö on edelleen melko vähäistä. Muutokset ottamistoiminnassa ovat lisänneet maa-ainesten ottamiseen liittyvän lupamenettelyn järjestelmän monivaiheisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä. Maa-ainesten kestävän käytön edistäminen on maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön keskeinen haaste myös tulevaisuudessa.
  • Sihvonen, Jukka; Mononen, Tuija; Sairinen, Rauno (Ympäristöministeriö, 2013)
    Tutkimusraportissa tarkastellaan eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksia kirkonkylien suunnittelussa muuttuvissa kuntatilanteissa. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Mitä eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2) Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteuttaa kirkonkylissä ja isommissa maaseudun kylissä? 3) Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien erilaisissa olosuhteissa? Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuunnittelun työväline. Maaseutukontekstissa sen soveltamista ei ole juurikaan kokeiltu ja sen merkitys on epäselvä. Ilmastonmuutos ja myös maaseutua koskeva ilmastopolitiikka ovat kuitenkin nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyvään keskusteluun 2000-luvulla. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoisten maaseutualueiden ongelmat ovat erilaiset kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Tutkimuksessa kirkonkylien tilannetta tarkastellaan eheyttävään suunnitteluun kuuluvan paikallisen tilauksen näkökulmasta. Lähtökohtana on, että eheyttämistä ei tule ymmärtää pelkästään rakenteellisena tiivistämisenä vaan myös kulttuurisena, sosiaalisena ja laadullisena käsitteenä. Tutkimusanalyysi yhdistetään paikalliseen kehittämistoimintaan. Tutkimushankkeen tuloksia voivat hyödyntää paikallisyhteisöt sekä kunnat ja maakuntaliitot omassa toiminnassaan. Työ palvelee kuntien ja maakuntaliittojen aluekehitystyötä ja kaavoitusta. Tutkimus on toteutettu monimetodisella otteella. Tapauskohteina on neljä erilaista kylää: Liperin, Mäntyharjun ja Pohjan kirkonkylät sekä Fiskarsin ruukki. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa; ne eivät ole enää keskus-taajamia, vaan kyliä muiden joukossa. Niiden tulevaisuus näyttää heikolta, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väestön tilanteessa tai väestön keskittyessä uuden kunnan suurimpaan taajamaan. Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman vahvistamiseen. Maaseudulla yhdyskuntarakenteen eheyttävä suunnittelu tarkoittaa hajarakentamisen vahvempaa ohjausta ja uuden rakentamisen painopisteen suuntaamista kyliin ja asutustaajamiin niin, että se tukee olemassa olevia rakenteita ja palveluja. Kirkonkylissä eheyttävän suunnittelun sisältöjä kannattaisi rakentaa laajalla yhteistyöllä ja vuoropuhelulla. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun onnistuminen saattaa olla kiinni siitä, kuinka asukkaat, yhdistykset sekä kunnanhallinnon edustajat onnistuvat määrittelemään paikallisen tilauksen yhteistyössä. Kirkonkylien houkuttelevuus on riippuvainen myös palvelujen, työpaikkojen ja harrastusten saavutettavuudesta. Saavutettavuutta voidaan parantaa maankäytön suunnittelun ja sijainninohjauksen lisäksi myös monin muin keinoin. Kirkonkyliä kannattaa kehittää lähiliikkumista suosivaksi. Eheyttävässä suunnittelussa kirkonkylä kannattaa ymmärtää myös historiallisina paikkoina sekä maisemina. Uudistuvalla rakennetulla ympäristöllä on aina laajempia ja syvempiä merkityksiä sekä vanhoille että uusille asukkaille.
  • Jankkari, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää vuorovaikutteista vesienhoidon suunnitteluprosessia. Lain yhtenä tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia oman vesistöalueensa hoidon suunnittelussa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta suunnitelman laadinnan eri vaiheissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mihin keskusteluihin ja ongelmiin kansalaiset yrittivät kiin-nittää vesienhoitosuunnitelmien laadinnan ensimmäisellä vesienhoidon suunnittelukaudella (2004–2009). Lisäksi tarkastellaan, miten kansalaisten huolet ja huomiot kohtasivat vesienhoidon suunnittelujärjestelmän toimintaperiaatteet. Tutkimusaineisto rajautuu kansalaispalautteeseen, joka annettiin Varsinais- ja Keski-Suomessa. Analyysi kahden eri alueellisen ympäristökeskuksen saamasta kansalaispalautteesta osoittaa, että vesiensuojelukysymyksiä tarkastellaan osana arjen elämismaailmaa ja paikallisia ympäristökamppailuja. Kansalaispalautteesta oli nähtävissä erilaisten maantieteellisten ja historiallisten erojen vaikutus palautteen sisällölliseen muotoutumiseen. Vesienhoidon suunnittelu tulkittiin usein ”viimeiseksi oljenkorreksi”, jonka kautta huolelle tai ongelmalle saataisiin näkyvyyttä. Toisaalta ensimmäisen suunnittelukauden kansalaispalautteessa oli nähtävissä epäluottamusta koko vesienhoidon suunnittelun sekä kansalaisosallistumisen todellista vaikuttavuutta kohtaan. Julkaisussa esitetään ehdotuksia kansalaisosallistumisen kehittämiseksi. Tutkimus tarjoaa yhden esimerkin tavasta, jolla kansalaispalautetta voidaan analysoida vesienhoitosuunnitelmien laadinnan yhteydessä.
  • Raunio, Anne; Anttila, Susanna; Kokko, Aira; Mäkelä, Katariina (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Julkaisu tarjoaa tietoa uhanalaisten luontotyyppien suojelusta ja sen kehittämistarpeista lainsäädännön keinoin. Selvitys keskittyy nykyiseen lainsäädäntöön, etenkin luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilakeihin, joiden nojalla on säilytettävä tiettyjä laeissa lueteltuja luontotyyppejä. Lisäksi on tarkastelu joitakin muita luontotyyppien turvaamiskeinoja kuten Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO). Julkaisussa on kuvattu lakisääteisen luontotyyppisuojelun nykytilanne. Luonnonsuojelulain 29 §:n luontotyyppien rajauspäätöksiä on tehty n. 2 100 hehtaarille. Metsälain 10 §:n erityisen tärkeitä elinympäristöjä on löydetty n. 160 600 ha. Lisäksi METSO-ohjelmassa on rauhoitettu vajaat 13 700 ha puustoisia elinympäristöjä ja tehty ympäristötukisopimuksia n. 7 500 ha:lle. Vastaavaa pinta-alatietoa ei ole saatavissa vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltavista pienvesityypeistä. Julkaisussa on tarkasteltu em. säädösten vaikuttavuutta luontotyyppien suojelussa. Tähän perustuen on tehty sekä luontotyyppikohtaisia että yleisempiä kehittämisehdotuksia säädösten ekologisen vaikuttavuuden parantamiseksi. Useiden luonnonsuojelulain luontotyyppien ja metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen määritelmiin on ehdotettu muutoksia ja täsmennyksiä. Selvityksen perusteella luonnonsuojelu-, metsä- ja vesilain turvattaviin elinympäristöihin ehdotetaan lisättäväksi yhteensä 15 uhanalaista kallioiden, metsien, soiden, tunturien ja Itämeren luontotyyppiä. Julkaisussa on tarkasteltu myös joitakin luontotyyppejä, joiden turvaaminen on kiireellistä, mutta jotka eivät laajuutensa, uhkiensa moninaisuuden tai muun syyn vuoksi sovellu nykyisen kaltaisen lakisääteisen luontotyyppisuojelun kohteiksi. Näiden luontotyyppien tilan parantamiseksi on ehdotettu useita toisiaan täydentäviä keinoja. Uhanalaisten luontotyyppien yleistä painoarvoa lisäävänä keinona on tuotu esiin niiden kirjaaminen luonnonsuojelulakiin ja -asetukseen vastaavalla tavalla kuin uhanalaiset lajit. Julkaisussa käsitellyistä luontotyypeistä on esitetty runsaasti luonnontieteellistä taustatietoa niiden tilasta, ominaispiirteistä ja esiintymisestä Suomessa.
  • Lehtoranta, Virpi (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää vesienhoidon rahamääräisiä hyvinvointivaikutuksia. Vesienhoidon kysyntää tutkittiin Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan alueella tilanteessa, jossa Enonselän vedenlaatu nostettaisiin tyydyttävältä tasolta hyvään käyttökelpoisuustasoon. Tutkimuksessa käytettiin ehdollisen arvottamisen menetelmää. Kotitalouksilta kysyttiin maksuhalukkuutta osallistua vesienhoidon kustannuksiin. Tutkimus toteutettiin postikyselynä 2 550 satunnaisesti valitulle kotitaloudelle Lahdessa ja Hollolassa. Palautetuista vastauksista analyysiin päätyi 1 362 käyttökelpoista vastausta eli 54 % otoksesta. Kotitalouden todennäköisyyttä osallistua vesienhoidon markkinoille selitettiin logistisen regressioanalyysin avulla. Vahvin syy osallistumiselle oli halu säilyttää hyvässä tilassa olevat vesistö tuleville sukupolville. Kotitalouden keskimääräinen maksuhalukkuus ja maksuhalukkuuden mediaani estimoitiin ei-parametrisin (Turnbullin menetelmä), osittain parametrisin (Kriströmin menetelmä) ja parametrisin (Tobit regressio) menetelmin. Ensiksi mainitun menetelmän perusteella kotitaloudet olivat valmiita maksamaan vuosittain 12 € varmasti, 22 € melko varmasti ja 40 € (2010) varmuudella en ole varma maksaisiko seuraavan viiden vuoden aikana Vesijärvirahastolle. Vuotuiset kokonaishyödyt tyydyttävän tilan paranemisesta hyvälle käyttökelpoisuustasolle ylittävät 1,3–2,5-kertaisesti Enonselän vesienhoidon vuosikustannukset. Asenteiden ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä valitun maksusumman suuruuteen tutkittiin Tobit-regressiomallin avulla. Mm. suurituloisemmat ja hoitorahastoon uskovat valitsivat suurempia summia kuin pienempituloiset ja hoitorahastoa epäilevät kotitaloudet. Lisäksi usko kunnostusmenetelmän toimivuuteen ja varmuuteen nosti keskimääräistä maksuhalukkuutta.
  • Ryömä, Riitta; Oldén, Anna; He, Xiaolan; Laaka-Lindberg, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Tämä julkaisu on tuotettu osana Ympäristöministeriön rahoittamaa PUTTE-tutkimusohjelmaa (Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma), josta saimme kaudella 2009-2011 3-vuotisen rahoituksen eräiden puutteellisesti tunnettujen maksasammalten levinneisyyden ja taksonomian nykytilanteen selvittämistä varten. Tutkimusohjelma on osa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmaa (METSO), jonka tavoitteena on lisätä metsälajiston ja metsäisten luontotyyppien suojeluastetta Etelä-Suomessa mm. vahvistamalla lajintuntemuksen tietopohjaa. Julkaisun tavoite on helpottaa pienten, vaikeasti havaittavien ja määritettävien maksasammallajien tunnistamista ja parantaa sukujen siiransammalet Nardia, rahtusammalet Cephaloziella ja pihtisammalet Cephalozia lajintuntemusta. Sukujen lajeista monet kasvavat esimerkiksi lahopuulla. Julkaisussa esitetään näiden sukujen ajantasaiset, suomenkieliset määrityskaavat. Sukuihin liittyy runsaasti taksonomista epäselvyyttä lajitasolla sekä puutteellisia levinneisyystietoja. Tässä esitettävät määrityskaavat koostettiin kirjallisuuden ja omien havaintojemme pohjalta. Lisäksi taustamateriaalina käytettiin Suomen luonnontieteellisten kokoelmien aineistoja. Suomen alueella esiintyvästä muuntelusta saatiin näin kattava aineisto, mikä parantaa kaavojen käytettävyyttä. Suvuista on julkaisussa esitetty kuvaukset, määrityskaavat sekä tarkemmat lajikuvaukset. Kustakin lajista on pyritty esittämään sekä valokuva että piirroskuvat versosta (habitus), lehdestä ja solukosta. Julkaisuun on laadittu piirroskuvat myös muista määrityksen kannalta olennaisista morfologisista yksityiskohdista. Julkaisussa annetaan myös ohjeet sammalnäytteiden keräämistä ja käsittelyä varten. Määrityskaavoista ja julkaisusta tehtiin mahdollisimman selkeät ja helppolukuiset, ja ne soveltuvat niin ammattilais- kuin harrastajakäyttöönkin. Tärkeänä tavoitteenamme on lisätä sammaliin kohdistuvaa mielenkiintoa ja madaltaa kynnystä niihin perehtymisessä. Hankkeemme paljasti myös lisää sukujen taksonomiaan liittyviä tutkimustarpeita.
  • Liukko, Ninni; Huttula, Timo (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskus teki Pien-Saimaan alueelle Coherens-mallisovelluksen, jolla simuloitiin vaihtoehtoisia pumppaustilanteita avovesikaudella 2010 ja jaksolla 2001-2006. Mallin virtaus- ja vedenlaatuosat antoivat avovesikauden 2010 tilanteessa tyydyttäviä tuloksia verrattuna havaintoihin. Jaksolla 2001-2006 käytettiin alueelle sisään tulevasta kuormituksesta vain karkeita arvioita, joten malli ja havainnot eivät vastaa toisiaan yhtä hyvin kuin avovesikauden 2010 tilanteessa. Pitkäaikaiset laskennat nykytilanteesta ja yhdestä pumppausratkaisusta tukevat kuitenkin avovesikaudelta 2010 saatuja tuloksia. Avovesikauden 2010 tulosten perusteella vaihtoehto VE5D, jossa Kopinsalmessa virtausta kiihdytetään pumppaamalla vettä etelään 20 m3/s ja Kivisalmessa etelään 10 m3/s, vaikuttaa lasketuista vaihtoehdoista parhaalta parantamaan Maaveden, Riutanselän ja Sunisenselän vedenvaihtoa. Tällä pumppausvaihtoehdolla myös kiintoaine- ja ravinnepitoisuudet vähenevät eniten Taipalsaarentien länsipuolella ja Maavedellä mallitulosten mukaan. Taipalsaarentien itäpuolella Niemisenselän eteläosassa ainepitoisuudet kuitenkin kasvavat hieman sekä avovesikauden 2010 että jakson 2001-2006 mallitulosten mukaan.
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.
  • Mietola, Reetta; Teittinen, Antti; Vesala, Hannu T. (Ympäristöministeriö, 2013)
    Vuonna 2010 Suomessa käynnistettiin kehitysvammaisten asumisen ohjelma (KEHAS-ohjelma), jonka tavoitteena on yksilöllinen asuminen sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille. Selvityksessä tarkastellaan Ruotsin, Skotlannin, Norjan, Tanskan, Hollannin ja Saksan asumispalvelujärjestelmiä ja niiden hyviä käytäntöjä. Lisäksi arvioidaan, miten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta käytetään kehitysvammaisten asumiseen. Yleisenä trendinä muissa maissa on yksilöllinen asuminen pitkälti tuetun asumisen ratkaisuina. Kyse on yksittäisistä asunnoista, joissa asukkaat asuvat tukipalveluiden avulla. Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto on mahdollistanut useissa maissa innovatiivisia tuetun asumisen ratkaisuja. ARAn investointiavustus kohdistuu tällä pääosin ryhmäkotimuotoiseen asumiseen. Monipuolisempia asumisratkaisuja tarvitaan. RAY:n tukiasuntojen hankinnoissa asukkaan tarpeet otetaan huomioon, mutta vuosittain hankittujen asuntojen määrä on melko pieni. Kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi suositellaan: 1. Kehitysvammaisten muutot ja asuminen suunnitellaan niin hyvin, ettei kriisitilanteita muodostu. 2. Henkilökohtaista apua hyödynnetään kehitysvammaisten asumisen tukemisessa, kuten päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä. 3. Henkilökohtaista budjetointia voidaan käyttää asumisessa, jolloin budjetin koko asetetaan asumistarpeen mukaisesti. 4. Asumisen laatusuositukset ulotetaan kattamaan kaikki asumiskohteet. Uusien asuntojen koko on vähintään 45–50 m². Uudet asunnot rakennetaan osaksi tavanomaista asuntokantaa. 5. Peruskorjaamalla asuntoja tuetaan vammaisten kiinnittymistä osaksi yhteisöä. Yksittäisten asuntojen käyttöä sekä omistus- että vuokra-asuntokannasta lisätään huomattavasti. Osa voi olla tukiasumista ja osa muodostaa uudentyyppisiä asuntoryhmiä tai korttelitason asumisratkaisuja. Myös omistus- ja osaomistusasuminen ovat mahdollisia ratkaisuja. 6. Ryhmämuotoisten kohteiden asuntojen enimmäismäärä on alle 10. Asunnon koko on vähintään 35 m² sisältäen keittiötilan ja kylpyhuoneen. Suosituksena on nykyistä suuremmat asuintilat ja pienemmät yhteis- ja henkilökunnan tilat.
  • Työryhmä (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa edellytetään vuonna 2006 laaditun kansallisen kemikaaliohjelman toimeenpanon jatkamista sekä nykyisten toimien riittävyyden arvioimista kansainvälisen tavoitteen saavuttamiseksi kemikaalien terveys- ja ympäristöriskien minimoimisessa vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että hallituskaudella arvioidaan uusien esille nousseiden aiheiden, kuten nanomateriaalien, hormonitoimintaa häiritsevien aineiden ja kemikaalien yhteisvaikutusten edellyttämien lisätoimien tarve. Kansallisesta vaarallisia kemikaaleja koskevasta ohjelmasta on tehty väliarviointi ja ohjelmaa on sen perusteella tarkistettu. Kemikaaliohjelman tavoite on, että kemikaalit eivät aiheuta Suomessa merkittävää terveys- ja ympäristöhaittaa vuonna 2020. Ohjelmassa esitetään suosituksia, joiden avulla kemikaalien aiheuttamaa haittaa ihmisten terveydelle sekä ympäristöön voidaan vähentää. Väestön ja työntekijöiden altistumisesta kemikaaleille ja haitallisten aineiden ympäristökuormituksesta tarvitaan lisää tietoa. Uusina suosituksina esitetään muun muassa, että nanomateriaaleista, kemikaalien yhteisvaikutuksista sekä hormonitoimintaa häiritsevistä aineista tarvitaan lisää tutkimusta, jotta näiden aiheuttamia mahdollisia riskejä osataan hallita. Suosituksissa kiinnitetään erityistä huomiota viestintään ja käytännönläheiseen kemikaalitiedon välittämiseen sekä viranomaisyhteistyöhön. Ohjelmassa esitetään toimenpidesuosituksia seuraavien vaikutustavoitteiden saavuttamiseksi: • EU:n kemikaaliasetusten (REACH ja CLP) tuomat velvoitteet on tehokkaasti toimeenpantu ja asetusten tavoitteet terveyden- ja ympäristönsuojelun korkean tason varmistamiseksi on saavutettu sekä asetusten toimeenpanon kautta saatuja uusia tietoja hyödynnetään laajasti. • Riskinarviointia ja riskinhallintaa sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimista varten on riittävästi tietoa terveydelle ja ympäristölle vaarallisille aineille altistumisesta ja päästöistä. • Toiminnanharjoittajilla on kemikaaliriskien hallintaan riittävästi tietoa ja menettelyjä, ja näitä käytetään ympäristön- ja terveydensuojelun korkean tason varmistamiseksi kaikenkokoisissa yrityksissä ja toimipaikoissa. Riskinarviointi hallitaan ja toteutetaan työpaikoilla. • Tuotteiden ja valmisteiden sisältämistä kemikaaleista on riittävästi tietoa ja niiden aiheuttamat riskit koko elinkaaren aikana ovat hallinnassa. • Suomi on osaltaan vaikuttanut aktiivisesti siihen, että kemikaalien merkittävimmät haitalliset vaikutukset on minimoitu maailmanlaajuisesti vuoteen 2020 mennessä ns. Johannesburgin tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansainvälinen kemikaalien riskinhallintaa ja tiedonvälitystä koskeva yhteistyö on Suomen osalta aktiivista. Vuoden 2016 aikana ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä selvitetään ohjelman suositusten toteuttamisen tilannetta koskevan uuden väliarvioinnin tarve ja toteuttamistapa.
  • Elo, Tiina (Ympäristöministeriö, 2013)
    Pelkosenniemen kulttuuriympäristöt löytyvät lähinnä kylätaajamista, mutta myös yksittäisten tilojen ympäristöistä. Lähinnä vesistöjen varsille sijoittuvat asuinsijat tarjoavat kauniita perinnemaisemia ja talonpoikaisia rakennuksia ympäristöineen. Myös poronhoito ja savottahistoria näkyvät pelkosenniemeläisissä kulttuuriympäristöissä. Kulttuurimaisemat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla ja elämän jäljet ovat osittain katoamassa peruuttamattomasti. Siksi niiden dokumentointi on tärkeää. Ohjelmassa luodaan katsaus Pelkosenniemen kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelman päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun väineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii myös ympäristönhoidon opaskirjana. Samalla sillä on suuri merkitys kotiseudun lukukirjana ja arvokkaiden kohteiden tietopankkina. Vastuu kulttuuriympäristöstä on niin yksityisillä ihmisillä kuin yhteisöillä.
  • Kauppila, Päivi; Räsänen, Marja Liisa; Myllyoja, Sari (Finnish Environment Institute, 2013)
    Over the past few years, important new mines have been opened in Finland (Suurikuusikko, Talvivaara) while existing ones have upscaled their operations and new mining projects have been started. The mining industry produces the raw materials on which many other industries depend, including the metal, chemical and pulp and paper industries, as well as agriculture and a number of other sectors. Unavoidably, the metal ore mining has impacts on the environment. Prevention of negative environmental impacts calls for the application of BAT (Best Available Techniques) in the mining, starting from ore prospecting and mine planning and extending to mine closure - throughout the mine life cycle. This publication discusses the environmental aspects of metal ore mines throughout the mine life cycle, ranging from the relevant legislation, emissions and environmental impacts of the mining, to the required environmental surveys, methods and techniques used to decrease emissions and diminish environmental impacts. With Finnish conditions in focus, the publication proposes latest solution models for the best environmental practices for the metal ore mining. The publication is a joint project between the Geological Survey of Finland, the Kainuu and Lapland Centres for Economic Development, Transport and the Environment, the Regional State Administrative Agency for Northern Finland, the Finnish Association of Extractive Resources Industry and the Finnish Environment Institute. The publication is intended to use in planning, implementing and closing of the mines for operators and permit and supervisory authorities, as well as for consultants.
  • Кауппила, Пяйви; Ряйсянен, Марья Лииса; Мюллюоя, Сари (Институт окр ужающей среды Финляндии, 2013)
    В Финляндии в последние годы открываются новые крупные рудники (Cуурикуусикко, Талвиваара), увеличивается производство металлов, начинается осуществление новых горнодобывающих проектов. Добывающая промышленность – это сфера индустрии, которая обеспечивает необходимым сырьём металлургическое, химическое, бумажное производство, сельское хозяйство, а также многие другие сферы хозяйственной деятельности. Горнодобывающая деятельность оказывает существенное влияние на окружающую среду. Для предотвращения отрицательного экологического воздействия требуется использование наилучших существующих технологий (BAT, Best Available Techniques), начиная с геологоразведочных работ и проектирования рудника - на протяжении всего жизненного цикла – и заканчивая закрытием и рекультивацией рудника. В публикации рассматриваются экологические вопросы в деятельности горнодобывающей промышленности по добыче и переработке металлических руд на протяжении ее жизненного цикла, включая законодательство, нагрузку и воздействие на окружающую среду, экологические исследования, а также методы и технологии необходимые для уменьшения влияния на окружающую среду. В публикации представлены апробированные в условиях Финляндии наилучшие экологические практики в сфере добычи и обогащения металлических руд. Издание подготовлено совместно с Геологическим институтом, ELY-центрами Кайнуу и Лапландии, Агентством регионального управления Северной Финляндии, Ассоциация горной промышленности (Kaivannaisteollisuus ry) и Центром окружающей среды Финляндии. Публикация предназначена для использования промышленными компаниями, лицензионными и контролирующими органами, консалтинговыми организациями данной сферы в планировании, осуществлении и завершении деятельности горнодобывающих предприятий.
  • Anttila, Saku; Bröckl, Marika; Herlevi, Antti; Kallio, Kari; Ketola, Mirva; Koponen, Sampsa; Kuitunen, Pirjo; Pyhälahti, Timo; Ryynänen, Tuukka; Vakkilainen, Kirsi; Kairesalo, Timo (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Julkisten tietovarantojen mahdollisimman tehokkaan käytön on katsottu tuottavan uutta tietoa ja palveluita sekä lisäävän hyvinvointia. Kerätyn ympäristötiedon heikko hyödyntäminen yritystoiminnassa on kuitenkin jo pitkään tiedossa ollut ongelma. Syitä tähän voi etsiä ympäristötiedon epäkaupallisesta luonteesta, sen keräämistavoista ja saatavuudesta tai esimerkiksi julkisen sektorin vahvasta roolista toimialalla. Järvien vedenlaatupalvelu -hankkeessa (Tekes, 2009-2012) haluttiin edistää julkisen tiedon hyödyntämistä yksityisellä sektorilla sekä kehittää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Lähtökohtana oli paikallisen tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen niin, että eri lähteistä kerätty vedenlaadun mittaustieto olisi tietokannan kautta helposti yritysten käytettävissä. Lisäksi hankkeessa tutkittiin eri käyttäjien tarpeita vedenlaatutiedolle, kehitettiin menetelmiä tiedon tarkkuuden parantamiseksi sekä luotiin muun muassa lyhyen aikavälin ennustemalleja. Konkreettinen tulos oli myös uuden “jokamiehen” vedenlaadun mittalaitteen kehittäminen. Tämä esimerkiksi matkapuhelimen kameran käyttöön perustuva mittalaite tuo uusia mahdollisuuksia edullisen vedenlaatutiedon keräämiseen, kansalaishavainnointiin ja samalla myös erilaiseen liiketoimintaan. Julkiseen ympäristötietoon perustuvaa liiketoimintaa pohdittiin kahdessa työpajassa. Työpajoissa keskusteltiin siihen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista sekä myös ideoitiin uusia julkiseen ympäristötietoon perustuvia liiketoimintamahdollisuuksia. Tässä julkaisussa pohditaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön mahdollisuuksia Järvien vedenlaatupalvelu -hankkeen tulosten pohjalta.
  • Jarva, Anne; Riipinen, Jouko (Miljöministeriet, 2012)
    I handledningen generalplanläggning av byar behandlas specialfrågor, instrument och metoder i anslutning till planering av markanvändningen på landsbygden. Anvisningarna är i huvudsak avsedda att användas vid utarbetandet av bygeneralplaner som direkt styr byggandet på områden där behovet av byggande inte är stort. Handledningen kan också tillämpas i annan planering av markanvändningen på landsbygden, men lämpar sig inte som sådan för planering av landsbygd i närheten av städer. Handledningen uppmuntrar till att förbättra kvaliteten på planeringen av markanvändningen och fundera på vilka planerings- och styrmetoder som är ändamålsenliga i olika situationer. Det är viktigt att planeringen av landsbygd och byar ses som ett led i utvecklingen av regionerna och kommunerna. Handledningen är avsedd att hjälpa planerare, bybor, beslutsfattare och myndigheter att hitta ett gemensamt språk när det gäller planläggning av byar och annan planering av landsbygden.
  • Lindholm, Tapio; Heikkilä, Raimo (Finnish Environment Institute, 2012)
    Mires from pole to pole is a proceedings volume of the XII biennial International Mire Conservation Group symposium held in Finland 24.-27.7. 2006. The following topics are included in the volume: 1. Towards the understanding of the variety of mires and their conservation in different countries, 2. Patterns in polygon mires in north-eastern Yakutia, Siberia: The Role of Vegetation and Water, 3. Mires on the map of Russia, 4. Development of the large-scale hydrotopography of aapa mires on the land-uplift coastland in northern Finland, 5. The development of patterning on a succession series of aapa-mire systems on the land-uplift coast of northern Ostrobothnia, Finland, 6. The beginning of agriculture in Swedish Lapland, 7. Moss diversity in the mires of the Maanselkä water divide, 8. Vegetation studies and mapping in Juortanansalo mire reserve, eastern Finland, 9. Holocene vegetation dynamics and carbon accumulation of two mires in the Friendship Park, eastern Finland, 10. Vegetation dynamics of the Ileksa-Vodlozero aapa mires, 11. Vegetation of forested mires in the middle boreal subzone of Karelia, 12. Mire flora, vegetation and conservation in the Republic of Karelia, Russia, 13. Mire types of the southern part of Kenozero National Park, Arkhangelsk region, NW Russia, 14. Postdrainage vegetation dynamics in mesotrophic herb-Sphagnum mires of southern Karelia, Russia, 15. The Finnish peat mining paradox: political support to environmental calamity, 16. Nationally and regionally threatened mire mosses in Finland, 17. Assessment of threatened mire habitats in Finland, 18. Monitoring restored peatlands in Finnish nature reserves, 19. Species richness and abundance of butterflies in natural and drained mires in Finland, 20. Impacts of peatland restoration on nutrient leaching in western and southern Finland, 21. Role of protected areas in maintaining the diversity of peat mosses in the Karelian Isthmus and Gulf of Finland islands (Leningrad Region, northwest Russia), 22. Sphagnum cover surface shape variations during vegetation period, 23. Plant cover of natural mires and disturbed peatlands in Meschera National Park, Russia, 24. Management and monitoring of three Latvian raised bogs and a fen, 25. The Origin, Development, and Modern State of Karst Mires in the Tula Region of Russia, 26. Subsidence in bogs. Moving catchment boundaries, changing flow paths and slopes, self-sealing and effects on drying and natural rewetting, 27. The importance of gradual changes and landscape heterogeneity for aquatic macroinvertebrate diversity in mire restoration management, 28. Mires in Slovakia - present status and conservation, 29. Status and Protection of Heilongjiang Wetlands in North-eastern China, 30. Experimental grazing management on peatlands of the French Basque Land, 31. Hydrogeochemical Investigation of Peatlands and related Vegetation Complexes, 32. The invasive alien plant species of Kolkheti lowland, Georgia, 33. Spatial analysis and description of eastern peatlands of Tierra del Fuego, Argentina, 34. Mires Down Under – the Peatlands of Australasia.
  • Jarva, Anne; Riipinen, Jouko (Ympäristöministeriö, 2012)
    Kyläyleiskaavoitus-oppaassa käsitellään maaseudun maankäytön suunnittelun erityiskysymyksiä, välineitä ja menetelmiä. Ohjeistus on tarkoitettu pääasiassa suoraan rakentamista ohjaavien kyläyleiskaavojen laadintaan alueilla, joilla rakentamisen paine ei ole merkittävä. Sitä voidaan soveltaa myös muissa maaseudun maankäytön suunnittelutilanteissa, mutta sellaisenaan opas ei sovellu kaupunkien läheisen maaseudun suunnitteluun. Opas kannustaa parantamaan maankäytön suunnittelun laatua ja pohtimaan kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaisia suunnittelun ja ohjaamisen menetelmiä. On tärkeää, että maaseudun ja kylien suunnittelu nähdään laajemmin osana seutujen ja kuntien kehittämistä. Opas on tarkoitettu auttamaan suunnittelijoita, kyläläisiä, päätöksentekijöitä ja viranomaisia löytämään yhteisen kielen kylien kaavoituksessa ja muussa maaseudun suunnittelussa.
  • Leskinen, Pekka; Kähkönen, Tanja; Lähtinen, Katja; Pasanen, Karri; Pitkänen, Sari; Sironen, Susanna; Myllyviita, Tanja; Sikanen, Lauri; Asikainen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Tulevaisuuden talous on entistä riippuvaisempi uusiutuvien luonnonvarojen kestävästä käytöstä, ainakin jos näkymät biotalouden merkityksestä ja mahdollisuuksista toteutuvat käytännön toiminnaksi. Luonnonvarojen käytön kestävyyttä on aiemmin tarkasteltu etenkin ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Myös sosiaalista kestävyyttä on käsitelty useissa tutkimuksissa. Taloudellinen kestävyys on puolestaan edellytys liiketoiminnan syntymiselle ja kehittymiselle. Kulttuurillista kestävyyttä on käsitelty aiemmin vähän, koska sen määrittely ja rajaaminen on haasteellista. Kulttuurillisen kestävyyden tärkeyttä ei ole kuitenkaan vähätelty. Kun kehitetään luonnonvarojen kestävää käyttöä, kaikki neljä edellä mainittua kestävyyden ulottuvuutta ovat läsnä yhtä aikaa ja ne on pystyttävä huomioimaan päätöksenteossa. Tässä tutkimuksessa lähtökohta on, että uusiutuvia luonnonvaroja on käytettävä kestävästi ja että eri luonnonvarojen hyödyntämisen vaihtoehtoja on pystyttävä vertailemaan monipuolisesti kestävyyden näkökulmasta asettamatta mitään kestävyyden ulottuvuutta alisteiseksi toisille ulottuvuuksille. Tutkimuksessa tarkasteltiin neljää metsäbiomassan energiakäyttöön perustuvaa tuotantoketjua (1) paikallinen metsähakkeen käyttöön perustuva lämmöntuotanto, (2) yhdistetty lämmön- ja sähköntuotanto puulla ja turpeella, (3) puutuoteteollisuuden sivutuotteista jalostettavien pellettien valmistus ja (4) puu- ja turvebiomassasta valmistettava biodiesel. Eri kestävyyden ulottuvuuksien indikaattorit määriteltiin arvoketjuille asiantuntijahaastatteluin. Indikaattorien arvot määriteltiin kirjallisuuden ja haastattelujen avulla. Laskennallinen kestävyystarkastelu eri vaihtoehtojen välillä tehtiin monitavoitteisen päätöksenteon (MCDA) metodologiaan pohjautuen ja samalla kehitettiin tarkoitukseen sopiva laskennallinen työkalu. Jokaiselle kestävyyden ulottuvuudelle määrittyi 20 - 40 indikaattoria, joista valikoitui asiantuntijahaastattelujen ja -kyselyjen perustella 5 - 7 toisaalta tärkeydeltään suurta ja toisaalta mitattavissa olevaa indikaattoria varsinaiseen laskentaan. Sidosryhmähaastattelujen perusteella määritettiin laskennassa käytettävät painokertoimet eri ulottuvuuksille. Ketjujen rinnakkaistarkastelu tehtiin haastatteluissa määritettyjen painokerrointen lisäksi hyödyntäen erilaisia laskennallisia oletuksia kestävyyden ulottuvuuksien ja kestävyyttä mittaavien indikaattorien painotuksista. Tutkimus osoitti, että kestävyyden useiden ulottuvuuksien mittaaminen ja käsitteleminen osana päätöksentekoa on täysin mahdollista ja se avaa uusia näkökulmia päätöksenteon tueksi tehtäessä valintoja luonnonvarojen kestävän käytön suhteen. Toisaalta tutkimuksen empiiriset tulokset osoittivat, että tuotantoketjujen väliset kestävyyserot riippuvat keskeisesti tuotetusta vaikutusarviointitiedosta ja sen luotettavuudesta, sekä käytetyistä painotuksista kestävyyden indikaattoreiden ja kestävyyden eri ulottuvuuksien välillä. Mikään tarkastelun kohteena olevista tuotantoketjuista ei ollut kaikkia muita parempi riippumatta laskentamallin lähtötiedoista ja -oletuksista. Osana tutkimusta on myös uraauurtavasti tuotettu kulttuurillisen kestävyyden ongelmalähtöinen määritelmä ja määrittelyprosessi. Tämä mahdollistaa kulttuurisen ulottuvuuden konkreettisen arvioinnin ja luo pohjaa aihepiirin kehittämiselle jatkossa. Haasteen moniulotteisen kestävyyden mittaamisessa muodostaa mm. indikaattorien valinta ja laadullisten muuttujien käsittely.  Kokonaiskestävyyttä tarkasteltaessa olisikin tärkeää pystyä määrittelemään mitattavissa olevat indikaattorit kaikille bioenergian tuotantoketjuille, koska muutoin ketjujen välisen kestävyyden luotettava vertailu on hankalaa. Jatkotutkimuksissa saattaisi olla myös aiheellista keskittyä tarkemmin kuhunkin tuotantoketjuun erikseen kaikki kestävyyden ulottuvuudet huomioon ottavan elinkaariarvioinnin muodossa.
  • Korhonen, Johanna; Haavanlammi, Eliisa (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    The Hydrological Yearbook 2006–2010 comprises annual treatises on hydrological conditions in Finland as well as tables and diagrams presenting daily or monthly means of hydrological variables during these years. As reference values, the means and extremes of the periods 1961–1990 and 1991–2010 are used. In addition to statistics, some articles about the hydrological observations are included. This publication is the last in the history of Hydrological Yearbooks and it is published only in electronic form. Hydrological reports (at environment.fi www-pages) contain partly similar monthly statistics to those presented in the yearbook. Hydrological records can be browsed and downloaded at www.ymparisto.fi/oiva. Summaries are presented for the following variables: water level, discharge, runoff from small basins, areal precipitation (not corrected for gauge errors), regional water equivalent of snow, evaporation from the Class A pan, temperature of surface water (during the ice-free season), freeze-up and break-up dates of lakes, ice thickness, groundwater level, snow depth and soil frost depth. The tables for each of the hydrological variables are preceded by a description of the methods of observing or computing that variable, as well as notes on the coverage of the monitoring network, and in some cases also a map of stations.