Environment Guides

 

Ympäristöopas sisältää laajaan levitykseen tarkoitettua, kansalaisille suunnattua ympäristötietoa. Sarja on ympäristöhallinnon yhteinen.

Miljöhandledningarna riktas till medborgarna och innehåller miljöinformation som är avsedd för omfattande spridning.

Environment Guides contain environmental information to be disseminated widely for the public. The publications are mostly written in Finnish but some are available also in English.

Recent Submissions

  • Ministry of the Environment (Ministry of the Environment, 2002)
  • Ryttäri, Terhi; Heiskala, Katri; Kekäläinen, Hannele; Koskela, Kasper; von Numers, Mikael; Rinkineva-Kantola, Leena; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Hiekkarannat ja dyynit ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niillä elää lukuisia joukko kovakuoriaisia, luteita, perhosia, hämähäkkieläimiä, kasveja ja lintuja. Monet lajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Hiekkarantoja, dyynejä ja niillä eläviä eliöitä uhkaavat muiden muassa Itämeren rehevöityminen, joka näkyy rannoilla levän kertymisenä ja umpeenkasvuna. Myös rakentaminen ja virkistyskäytöstä johtuva kuluminen heikentävät hiekkarantojen lajien elinmahdollisuuksia. Vieraslaji kurtturuusu leviää myös kovaa vauhtia etenkin Suomenlahden rannikolla. Tässä oppaassa kerrotaan hiekkarantojen ja dyynien monimuotoisesta elämästä. Itämeren tilan parantaminen on ensisijaista rantojen eliölajiston hyvinvoinnin kannalta. Meren elpyminen on kuitenkin hidasta ja sitä odotellessa meistä jokainen voi auttaa rantojen erikoistunutta eliölajistoa pienilläkin teoilla.
  • Parjanne, Antti; Huokuna, Mikko (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Oppaaseen on koottu tietoa tulvien esiintymisestä, tulvista aiheutuvista vahingoista sekä yleisesti tulvariskien hallinnasta keskittyen niihin asioihin, joita on tarpeen ottaa huomioon määritettäessä alimpia suositeltavia rakentamiskorkeuksia sisävesien ja meren ranta-alueilla. Lisäksi oppaassa käsitellään sortuma- ja vyörymävaaran huomioon ottamista sekä rakentamista tulvavaara-alueelle. Opas on päivitetty versio vuoden 1999 julkaisusta ”Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa - Suositus alimmista rakentamiskorkeuksista” (Ollila ym. 1999). Tulvavaara-alueiden ja tulvariskien huomioon ottaminen on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaista. Alttius tulvavahingoille on kasvanut rantarakentamisen lisääntyessä. Suunnitteluun ja rakentamiseen tuo omat haasteensa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten huomioiminen, mihin liittyen on saatu uutta tietoa vedenkorkeuksista, virtaamista sekä merivedenkorkeuksien lyhyt- ja pitkäaikaisvaihteluista. Opas sisältää suositukset alimpien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi sisävesien rannoilla sekä merenrannikolla. Suositusten tavoitteena on, ettei rakennuksille aiheutuisi tulvavahinkoja kuin keskimäärin kerran noin 100–200 vuodessa tai harvemmin esiintyvillä tulvilla. Sisävesien osalta suositus perustuu kunkin vesistön keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvaan tulvavedenkorkeuteen, johon lisätään tarvittaessa rakennustyypistä, vesistön ominaispiirteistä, ilmastonmuutoksesta tai aaltoiluvarasta johtuva lisäkorkeus. Itämeren rannalla suosituksissa on otettu huomioon maankohoamisen ja merenpinnan tason muutos ilmastonmuutoksen seurauksena. Myös merenrannikolla rakennuspaikkakohtainen lisäkorkeus tulisi määritellä rakennuksen tyypin ja aallokon mahdollisen vaikutuksen perusteella.
  • Lepistö, Jani; Westerholm, Henrik; Schultz, Eija; Uljas, Jenni; Björklöf, Katarina (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi perustuu arvioon maaperässä olevista haitta-aineista ja niiden aineiden aiheuttamasta vaarasta tai haitasta terveydelle tai ympäristölle. Näiden haittojen ja riskien määrittämiseksi tarvittavat kohdetiedot pohjautuvat pääosin näytteenottoon. Edustava näytteenotto onkin edellytys luotettavien arviointien tekemiselle. Siksi kenttähenkilöstön asiantuntemus ja toimintatavat vaikuttavat merkittävästi arvioinnin tuloksiin ja niistä tehtäviin päätöksiin. Tämä opas on tarkoitettu kenttähenkilöstön koulutusmateriaaliksi. Opas sisältää esimerkkejä hyvistä käytännöistä näytteenoton suunnittelussa, toteutuksessa, dokumentoinnissa ja laadunhallinnassa. Oppaassa kuvataan lisäksi erilaisia näytteenottotekniikoita, yleisempien kenttämittaredien käyttöä ja pohjavesinäytteenottoa sekä toksisuusmäärityksiin liittyvää näytteenottoa.
  • Haapasaari, Heli; Hietala, Meri (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Itämeri on murtovesiallas, jonka vesi vaihtuu hyvin hitaasti. Sen kasvillisuus ja eliöstö ovat poikkeuksellisen herkkiä elinympäristössä tapahtuville muutoksille, minkä vuoksi Itämeren tahallinen likaaminen on erityisen haitallista. Vaikka jätteiden mereen päästämistä koskevia kansainvälisiä ja kansallisia kieltoja ja rajoituksia on ollut voimassa jo pitkään, ovat alusten aiheuttamat laittomat päästöt ovat yhä valitettavan yleisiä. Laittomien päästöjen valvonta, havaintojen tekeminen sekä todisteiden kerääminen on monivaiheinen prosessi, johon saattaa osallistua usean eri valtion viranomaisia. Tämän oppaan tarkoituksena on omalta osaltaan tehostaa näiden viranomaisten välistä yhteistyötä. Oppaassa on lyhyt yhteenveto Itämeren alueella sovellettavista päästökielloista ja -rajoituksista. Konkreettista apua eri viranomaisille tarjoavat yksityiskohtaiset luettelot mahdollisista todisteista, joita päästörikkomuksesta tulisi kerätä sekä lomakepohjat päästöhavainnon, epäillyn päästörikkomuksen sekä tapauksen johdosta suoritettujen toimenpiteiden ilmoittamista varten. Tärkeän lisän muodostavat Itämeren rantavaltioiden vastuuviranomaisten yhteystiedot. Oppaassa käsitellään myös kansainvälisten sopimusten tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia, joiden tavoitteena on varmistaa oikeuskäsittely pilaamiskieltojen rikkomistapauksissa. Oppaan alkuperäisteos "Guidelines on Ensuring Successful Convictions of Offenders of Antipollution Regulations at Sea" on laadittu Itämeren suojelusopimuksen puitteissa Helsinki komission toimesta. Oppaassa on hyödynnetty myös Pohjanmeren suojelusopimuksen puitteissa laadittua julkaisua "Manual on Oil Pollution at Sea - Part 2. Effective Prosecution Offenders Guidelines on International Co-operation".
  • Haapasaari, Heli (Suomen ympäristökeskus, 1998)
    Alusten tahalliset päästöt ovat ympäristöhaitta, johon on syytä etsiä ratkaisuja paitsi ennalta ehkäisevin toimenpitein myös valvontaa parantamalla. Suomessa päästöjen valvonta on tehostunut viime vuosina, mutta kehittämisen varaa on yhä. Laittomien päästöjen valvontaan osallistuu Suomessa useita eri viranomaisia. Tämä oppaan tarkoituksena on antaa tietoa siitä, miten laittomia päästöjä valvotaan ja toisaalta antaa perustietoa öljypäästöihin liittyvästä kansainvälisestä lainsäädännöstä. Oppaassa on myös laajoja listoja siitä, miten ja millaisia todistusaineistoja päästötapauksesta tulisi kerätä, jotta todistusaineisto kelpaisi oikeudessa. Aluksista tapahtuvat tahalliset pilssi- tai muuta öljyä sisältävät päästöt ovat valitettavan tavallisia. Päästöjen määrää ja vesialueiden turhaa kuormitusta pyritään vähentämään valvontaa tehostamalla ja asenteisiin vaikuttamalla.
  • Vikman, Hannu; Arosilta, Anna (Maa- ja metsätalousministeriö, Huoltovarmuuskeskus & Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Vesihuoltoa pidetään ihmisen hyvinvoinnille ja yhteiskunnan toiminnoille välttämättömänä palveluna, jonka saatavuus on turvattava kaikissa oloissa. Välttämättömyyspalveluja tuottaville laitoksille voidaan asettaa niin sanottuja julkisen palvelun velvoitteita. Talousveden jakelu on siten voitava hoitaa rajoitetusti mutta kuitenkin riittävästi myös ns. ylivoimaisen esteen estäessä normaalin toiminnan. Mitä korkeammalle tasolle toiminnan jatkuvuuden varmistamisen tavoite asetetaan, sitä enemmän se aiheuttaa kustannuksia ja vaatii muitakin resursseja. Aiemmin erityistilanteistiin valmistauduttaessa on usein eroteltu poikkeusolot, esimerkiksi ydinonnettomuus tai aseellinen hyökkäys, ja normaaliolojen häiriötilanteet. Tästä ajattelusta on siirrytty kokonaisvaltaiseen riskien tarkasteluun ja hallintaan. Tätä opasta laadittaessa on johtavana ajatuksena ollut erityistilanteiden ennalta ehkäisy, jotta erityistilanteisiin jouduttaisiin mahdollisimman harvoin, sekä tilanteisiin ennalta varautuminen, jotta haittavaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Tämä opas on tarkoitettu palvelemaan ensisijaisesti kuntien päättäjiä, maankäyttö- ja rakennustoimen, pelastustoimen, terveydensuojelun, ja ympäristönsuojelun virkamiehiä, alueellisia ympäristökeskuksia, vesihuoltolaitoksia, lääninhallituksia, jne. Oppaassa käsitellään lyhyesti myös kiinteistökohtaisen vesihuollon erityistilanteita.
  • Lähteenmäki, Heini; Rotko, Pia (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Hyvin toimiva viestintä ja vuorovaikutus edesauttavat monella tapaa hankkeen onnistumista. Siksi onkin tärkeää, että viestinnän suunnittelu on hankeen osana jo varhaisessa vaiheessa hankkeen käynnistyessä. Oppaassa esitetty viestintäsuunnitelman runko toimii apuna viestinnän kehittämisessä sekä ohjaa suunnitelmalliseen ja monipuoliseen viestinnän hyödyntämiseen vesistön kunnostuksen tai säännöstelyn kehittämisen tukena. Oppaaseen on koottu tietoa vuorovaikutteisen suunnittelun menetelmistä, joiden avulla yhteisten toimintalinjojen luominen helpottuu ja ristiriitojen syntymisen riskit pienenevät, sekä sosiaalisen pääoman merkityksestä vuorovaikutuksen vahvistajana ja hankkeen jatkuvuuden tukijana. Siinä on myös pohdittu maineen ja mielikuvien roolia vesistöjen kunnostuksessa ja säännöstelyssä. Viestinnän onnistumisen kannalta on tärkeää huomioida mielikuvien vastaanottajakeskeisyys ja sen mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Vesistön maineen kannalta tärkeä vaikuttaja, lehtiuutisointi ja sen hyödyntäminen vesistöhankkeissa on myös huomioitu oppaassa. Opas palvelee viestinnän ja vuorovaikutuksen edistämisestä kiinnostuneita vesistöjen kunnostajia ja säännöstelyn luvanhaltijoita sekä kunnostamisen ja säännöstelyn parissa työskenteleviä ympäristöviranomaisia.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2005)
    Ohjeella on tarkoitus auttaa ympäristölupien valvonnan tehokasta ja yhdenmukaista toteuttamista sekä tukea valvontaviranomaisten käytännön työtä ja valvontasuunnitelmien laatimista. Ympäristöministeriö korostaa ohjeella hyvän ja tehokkaan valvonnan merkitystä ja sen suunnitelmallisen järjestämisen tarvetta. Tämä ohje on tarkoitettu ensisijaisesti alueellisten ympäristökeskusten käyttöön, mutta myös kunnat voivat käyttää tätä valvontaohjetta soveltuvin osin valvontatyönsä järjestämisessä. Tässä ohjeessa valvonnalla tarkoitetaan valvontaviranomaisten toimia lupamääräysten valvomiseksi. Ohjeessa käsitelläänkin valvontaviranomaisen toimenkuvaa kokonaisuutena, ottaen huomioon sekä toimenpiteet valvonnan edellytysten kehittämiseksi että valvontaviranomaisten toimet lupamääräysten valvomiseksi. Tässä ohjeessa ei käsitellä hallinnollisten pakkokeinojen käyttämistä.
  • Porvari, Marjukka; Hildén, Mikael (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Oppaan tarkoituksena on tukea ympäristöpolitiikan taloudellisten vaikutusten arviointia. Opas on suunnattu erityisesti ympäristöpoliittisten suunnitelmien, ohjelmien, strategioiden ja lainsäädäntöehdotusten taloudellisten vaikutusten etukäteisarviointiin. Oppaan lähtökohtana on julkisen vallan tavanomainen suunnittelutilanne, jossa on määritelty ympäristöpoliittinen tavoitetila kuten Kioton päästövelvoitteiden täyttäminen, vesistöjen ravinnekuormituksen vähentäminen tai tiettyjen alueiden suojelu. Taloudellisten vaikutusten arvioinnilla selvitetään, millaisia taloudellisia kustannuksia ja hyötyjä näiden tavoitetilojen saavuttamiseen liittyy. Opas antaa tarvittavat perustiedot arviointien tekemiseksi ja erillisselvitysten tilaamiseksi. Oppaassa esitellään ympäristöpolitiikan taloudellisen arvioinnin käsitteet ja lähestymistavat sekä käydään läpi arvioinnin toteuttamiseen liittyviä käytännön kysymyksiä. Ympäristöpolitiikan eri ohjauskeinoille tyypillisimpiä taloudellisia vaikutuksia ja niiden arviointimenetelmiä tarkastellaan. Opas esittelee myös eri ympäristöpolitiikan sektoreiden tavallisimpia taloudellisia kysymyksiä ja lähestymistapoja niiden selvittämiseksi. Esimerkkeinä hyödynnetään Suomessa ja ulkomailla toteutettuja taloudellisten vaikutusten arviointeja.
  • Seppälä, Mikko; Tuominen, Sirkku (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Vuosina 1999-2004 toteutettiin ympäristöhallinnossa VIRMA-projekti (Pohjaveden virtausmallit vedenhankinnassa ja pohjaveden suojelussa). Projektissa koulutettiin ympäristökeskusten asiantuntijoita käyttämään sen hetkistä tietotekniikkaa pohjavesitutkimuksessa ja tutkimustiedon soveltamisessa niin vedenhankinnassa kuin maankäytön suunnittelussa. Tämän oppaan tarkoitus on yleisellä tasolla selvittää pohjaveden virtausmallin laatimista Suomen olosuhteissa kirjoittajien omien mallinnuskokemusten pohjalta. Oppaassa tarkastellaan käytännön laatimistyön lisäksi mm. malliin tarvittavia tietoja sekä mallin käyttömahdollisuuksia erilaisissa ympäristöselvityksissä.
  • Jarva, Anne (Miljöministeriet, 2005)
    I handledningen Planering av strändernas markanvändning beskrivs olika metoder för planering av markanvändningen på stränder och styrning av byggandet samt användningen av metoderna i enlighet med markanvändnings- och bygglagens anda. Handledningen uppmuntrar till att förbättra kvaliteten på planeringen av markanvändningen. I handledningen betonas kommunernas ansvar och självständiga beslut, vikten av att anlita mångsidig sakkunskap och medborgarnas möjligheter att påverka. I handledningen har samlats information om utgångspunkterna för planeringen, planeringsmöjligheterna och specialvillkoren. Det ges inte några detaljerade planläggningsanvisningar, utan det återstår för planläggarna att tillämpa informationen på förhållandena i vattendragen, områdena och kommunerna. Handledningen riktar sig i första hand till dem som planerar markanvändningen på strandområden och till de myndigheter som ansvarar för planläggningen och byggandet i kommunerna. Handledningen hjälper också andra planeringsparter, såsom markägarna, invånarna och medborgarorganisationerna, att förstå nyttan av planeringen och hur den kan påverkas.
  • Jarva, Anne (Ympäristöministeriö, 2005)
    Rantojen maankäytön suunnittelu -oppaassa kerrotaan rantojen maankäytön suunnittelun ja rakentamisen ohjauksen erilaisista keinoista ja niiden käytöstä maankäyttö- ja rakennuslain hengessä. Opas kannustaa parantamaan maankäytön suunnittelun laatua. Se korostaa kuntien vastuuta ja itsenäistä päätöksentekoa, käytettävän asiantuntemuksen monipuolisuutta sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Oppaaseen on koottu tietoa suunnittelun lähtökohdista, mahdollisuuksista ja reunaehdoista. Yksityiskohtaisia kaavoitusohjeita ei anneta, vaan tietojen soveltaminen vesistön, alueen ja kunnan olosuhteisiin jää kaavoittajan tehtäväksi. Opas on tarkoitettu pääasiassa rantojen maankäytön suunnittelijoille sekä kuntien kaavoituksesta ja rakentamisesta vastaaville viranomaisille. Se auttaa myös muita suunnittelun osapuolia, kuten maanomistajia, asukkaita ja kansalaisjärjestöjä ymmärtämään, mitä hyötyä suunnittelusta on ja miten siihen voidaan vaikuttaa.
  • Kauppila, Jussi; Kosola, Marja-Leena (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Ympäristönsuojelulain 42 § 3 momentin mukainen vakuuskäytäntö jätteen hyödyntämistä tai käsittelyä koskevan ympäristöluvan myöntämisen yhteydessä on ollut vaihtelevaa. Tämän oppaan tarkoituksena on yhtenäistää mainitun lainkohdan soveltamista ja tulkintaa, ja edistää näin osaltaan toiminnanharjoittajien tasapuolista kohtelua. Vakuus on aina asetettava kaatopaikkatoiminnan ja ongelmajätteen käsittelyn tai hyödyntämisen yhteydessä. Muissa tapauksissa lupaviranomaisella on harkintavalta vakuuden asettamisen suhteen. Vakuuden asettamisvelvollisuus ei ole riippuvainen toiminnanharjoittajan oikeudellisesta statuksesta. Lähtökohtana on aina vakuuden asettaminen. Poikkeuksen myöntämisen perusteena voi olla toiminnanharjoittajan vakavaraisuus tai toiminnan pienimuotoisuus. Hyväksyttäviä vakuuksia ovat pankkitalletus, omavelkaiset takaukset, takausvakuutus sekä muut järjestelyt, jotka ovat pysyvyydeltään ja realisoitavuudeltaan verrattavissa edellä mainittuihin. Sen sijaan lakisääteinen ympäristövakuutus, vastuuvakuutus, toiminnanharjoittajan kirjanpitoon tekemä varaus tai rahastojärjestely eivät kelpaa vakuudeksi. Vakuudella tulee voida kattaa ympäristöluvan myöntämishetkellä ennakoitavissa olevat toiminnan lopettamisesta aiheutuvat tavanomaiset jätehuoltotoimet (ns. ennakoitavat kustannukset). Ennakoimattomat kustannukset, kuten onnettomuuksista johtuva pilaantuminen, eivät kuulu vakuuden piiriin.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö & Suomen Kuntaliitto, 2004)
    Jätehuollon järjestäminen ja hoitaminen ovat aiheuttaneet polemiikkia mökkiläisten ja haja-asutuksessa asuvien taholta kun jätelakia on saatettu voimaan. Arvostelun kohteena on ollut varsinkin vaatimus, jonka mukaan jätteen haltijan on liityttävä alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Myös kuntien perimät maksut jätehuollon järjestämisestä ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä. Muutos ennen jätelakia vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olikin melkoinen kun lähtökohtana oli usein verovaroilla tuotettu “ilmainen” jätehuoltopalvelu ja tavoitteena täyskatteinen jätehuollosta aiheutuvien kulujen perintä. Kunnat ovat kyllä ryhtyneet perimään jätehuollon järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia täyskatteisina, mutta porrastaen ja viiveellä. Kun rahat eivät ole riittäneet täyspainoiseen jätehuoltopalveluun, sen tasosta on jouduttu tinkimään. Alkuperäinen jätelaki ei asettanut erikseen määriteltyjä vaatimuksia jätehuollon palvelutasolle. Niinpä se ei useinkaan täyttänyt jätteen haltijoiden toiveita. Asukkaat kokivat jätehuoltomaksut verotuksen jatkeeksi varsinkin haja- ja loma-asutuksessa, jossa on totuttu toimimaan omatoimisesti. Jätepisteiden sijoittelu ja tarjoamat palvelut eivät ole innostaneet asukkaita käyttämään jätepisteitä asianmukaisesti. Jätehuollon parantamista pyrittiin tukemaan julkaisemalla v. 1997 opas haja-asutusalueiden jätehuollosta mutta se ei parantanut tilannetta riittävästi. Sittemmin katsottiin tarpeelliseksi myös muuttaa jätelakia ja laatia tämä opas, joiden avulla kunnat voisivat suunnitella ja toteuttaa haja- ja loma-asutuksen jätehuollon palvelutason parantamista järjestelmällisesti. Haja- ja loma-asutuksen jätehuoltoa koskevia säännöksiä uudistettiin v. 2004 tuottajavastuusäännösten uudistamisen yhteydessä. Uusissa säännöksissä edellytetään riittävän palvelutason tarjoamista jätteen haltijoille. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. mahdollisuutta luovuttaa erilaisia jätteitä uudelleen käyttöön tai hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi. Palvelutason parantamista ilmentää myös jätteen keräyspisteiden sijoittaminen yleisten kulkureittien varrelle kohtuullisesti saavutettavaan paikkaan. Tämän oppaan tarkoitus on konkretisoida uusia vaatimuksia ja opastaa siten kuntien viranomaisia haja- ja loma-asutuksen jätehuollon suunnittelussa ja parantamisessa. Opas kuvaa mm. erilaisia jätehuollon palvelutasoja ja periaatteita, joilla palvelut hinnoitellaan sekä jätteiden omatoimisen käsittelyn edellytyksiä.