Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 93
  • Tuominen, Ulla; Alanen, Sinikka; Sirviö, Ulla-Maija (Ympäristöministeriö, 2000)
    Tämä julkaisu on tarkoitettu aravavuokratalojen ensisijaisesti yhteishallinnossa toimiville asukkaille. Kaikilla asukkailla ei ole tietoa siitä, mitä yhtiön tilinpäätös pitää sisällään. Tässä julkaisussa käydään yksityiskohtaisesti läpi tilinpäätös eli tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja rahoituslaskelma. Tällä julkaisulla pyritään lisäämään asukkaiden valmiuksia toimia yhteishallinnossa.
  • Hilden, Mikael; Ostamo, Eira; Rahikainen, Mika; Päivärinne, Anna-Mari (Suomen ympäristökeskus, 1997)
    Oppaassa esitetään lakisääteisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn arviointiselostusten laadun tunnusmerkkejä. Laatukriteerit on laadittu yhteispohjoismaisen selvityksen ja kansainvälisten esikuvien pohjalta, jotka on sovitettu Suomen oloihin ottamalla huomioon lainsäädännön vaatimukset ja tarkastelemalla miten kehitystyön aikana ehdotetut kriteerit soveltuvat joukkoon suomalaisia arviointiselostuksia. Oppaassa esitetään esimerkkejä ja keskeisiä tuloksia laadunarviointityöstä. Selvitystyö on nostanut seuraavat seikat arviointiselostusten keskeisiksi laatukysymyksiksi: Arvioinnin perusteet, joihin liittyvät menetelmät, lähtötiedot ja oletukset; eri intressitahojen osallistuminen ja tietojen tasapuolisuus; epävarmuustekijät ja tietojen mahdolliset puutteet, toteuttamisvaihtoehtojen valinnat, vaihtoehtojen realistisuus ja vaihtoehtojen vertailumenetelmät; hankkeen vaikutuksien tunnistaminen ja vaikutusalueiden rajaukset; vaikutusten merkittävyyden arvioiminen; haitallisten vaikutusten torjuminen: toteutus ja tehokkuus; merkittävimpien riskien arvioiminen; seurantaohjelmaehdotus sekä yhteenvedon informaatioarvo. Oppaan lähtökohtana on ollut laadun laaja esittely tarkistusluetteloiden avulla. Tämä merkitsee samalla sitä, että kaikki laadun tunnusmerkit eivät ole yhtä tärkeitä kaikissa arviointiselostuksissa. Tarkistusluetteloiden käyttäjän tulee erikseen tapauskohtaisesti tarkastella ja arvioida, mitkä kysymyskokonaisuudet ovat olennaisia tarkasteltavan arviointiselostuksen ja arviointimenettelyn laadun arvioimiseksi.
  • Sarkkila, Jouni; Kuusiniemi, Risto; Forsten, Lars; Manni-Rantanen, Leena (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Ympäristönsuojausrakenteiden asfalttipäällysteille asetettavat vaatimukset poikkeavat teiden ja katurakenteiden päällysteille asetettavista vaatimuksista. Tavallisen asfalttipäällysteen toteuttamiseksi laaditut ohjeet eivät sellaisenaan sovellu asfalttisten tiivistysrakenteiden suunnitteluun ja toteutukseen.Opas käsittelee Asfalttisten ympäristönsuojausrakenteiden suunnitteluvaatimuksia, raaka-aineita, mitoitusperusteita, rakennusmenetelmiä ja toteutusta, laadunvarmistusmenetelmiä sekä huoltoa ja kunnostusta. Oppaassa esitellään asfalttieristeiden käyttöä ja vaatimustasoa eri soveltuvuusalueilla: - kaatopaikkojen pohja- ja pintarakenteissa - puhdas- ja suotovesialtaissa, kemikaalialtaissa, suoja-altaissa ja vallitiloissa - liikennealueiden pohjavesisuojauksissa - huolto- ja jakeluasemilla - haitallisten aineiden käsittelyalueilla - pilaantuneiden maiden eristämisessä - maatalousrakenteissa.Opas täydentää Suomen ympäristökeskuksen jo aikaisemmin julkaisemia opaskirjoja, Kaatopaikan tiivistysrakenteet ja Kaatopaikkojen lopettamisopas.
  • Hatva, Tuomo; Lapinlampi, Toivo; Gustafsson, Juhani; Hiisvirta, Leena; Liimatainen, Jouko; Salonen, Laina; Santala, Erkki; Seppänen, Harri (Finlands miljöcentral, 1997)
    Brunnsguiden har gjorts särskilt med tanke på dem som planerar att bygga en ny brunn eller restaurera en gammal. I guiden har man samlat information om grundvattenförekomst i mark och i berggrund, grundvattnets kvalitet och faktorer som försämrar kvaliteten samt valet av brunnsplatsens geografiska läge. Byggande av vanliga brunnar med cementringar finns detaljerat beskrivet och detta har illustrerats med bilder. Det finns också bilder av borrbrunnar och några övriga brunnstyper. I guiden finns dessutom beskrivet restaurerings- och underhållsåtgerder för gamla brunnar. I bilagorna finns förevisat kvalitetskrav och rekommedationer för hushållsvatten från privata brunnar, de vanligaste kvalitativa bristerna i vattnet samt åtgerder för att avhjälpa dem.
  • Eranti, Leena; Haatio, Toivo; Koponen, Antti; Pulkki, Timo; Rautiainen, Liisa; Reiman, Hille; Roman, Sven-Eric (Miljöministeriet, 2004)
    Denna publikation är i första hand avsedd för dem som tillverkar och importerar byggprodukter och som håller på att gå över till att visa överensstämmelse med kraven och till CE-märkning enligt byggproduktdirektivet. Handledningen förklarar vilka principer som följs då överensstämmelse med kraven visas, arrangemangen under övergångstiden samt ansvarsfrågorna. Avsikten är att tillverkarna och importörerna med tillhjälp av dessa uppgifter skall kunna följa det nya systemet och vidta behövliga åtgärder för CE-märkning.
  • Salminen, Jani; Tuominen, Sirkku; Nystén, Taina (Finlands miljöcentral, 2012)
    Denna handbok redogör för biologisk sanering av grundvatten som förorenats med nitrat och bokens malgrupper ar verksamhetsutovare, konsulter i miljobranschen och myndigheterna. Handboken innehåller en kort översikt av lagstiftningen och verksamhetsutövarens skyldigheter i frågor som gäller förorening av mark och grundvatten. Därtill behandlas de specialfrågor som gäller förorening av grundvattnet på pälsfarmområden och både teoretisk och på erfarenhet baserad kunskap om biologisk sanering av grundvatten som förorenats med nitrat presenteras. Handboken och de avsnitt som beskriver hur en sanering utfors baserar sig pa material som erhallits i NITROS-undersökningen. Resultat fran motsvarande saneringar har inte tidigare publicerats i Finland. Saneringsmetodens grundprinciper är däremot allmänt accepterade och är även kända i internationell litteratur. Handbokens innehåll går att tillämpa på motsvarande objekt i Finland utan att förbiga varje objekts och grundvattenomrades särdrag, som alltid ska särskilt tas i beaktande oberoende vilken saneringsmetod för grundvattnet som tillämpas.
  • Mannerkoski, Ilpo; Ryttäri, Terhi (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Maailman luonnonsuojeluliitto (IUCN; Species Survival Commission) on jo vuosien ajan kehittänyt yhtenäistä luokittelujärjestelmää ja kriteereitä eliölajien uhanalaisuuden arviointiin. Tavoitteena on ollut luoda menetelmä, jonka avulla mihin tahansa eliöryhmään selkärankaisista leviin kuuluvan eliölajin häviämisriski voidaan arvioida. Tämä opas on suomenkielinen yhteenveto kolmesta IUCN:n julkaisemasta alkuperäisohjeesta, joita ovat: - IUCN Red List Categories and Criteria. Version 3.1. (2001) - Guidelines for Application of IUCN Red List Criteria at Regional Levels. Version 3.0. (2003) - Guidelines for Using the IUCN Red List Categories and Criteria. Version 6.2. (2006) Alkuperäisohjeet ovat julkaisun liitteinä. Opas sisältää myös IUCN:n sallimat kansallisesti päätettävät sovellukset, jotka on hyväksynyt ympäristöministeriön 24.8.2006 asettama Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä. Tämän oppaan kriteereitä ja ohjeita noudattaen arvioidaan Suomen lajiston uhanalaisuus ja laaditaan seuraava eliölajien punainen kirja.
  • Arosilta, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Kiinteistökohtaisen vesihuoltojärjestelmän toiminta ei aina ole häiriötöntä. Pitkät kuivakaudet tyhjentävät kaivoja ja rankkasateet saavat kaivot puolestaan tulvimaan likaavista valumavesistä. Myös sähkökatkokset, pakkanen, puutteellinen ylläpitohuolto ja pohjavettä uhkaavat riskitoiminnot ovat esimerkkejä kiinteistön vesihuoltoa uhkaavista vaaroista. Tämä opas on tarkoitettu apuvälineeksi haja-asutuksen vesihuollon parissa työskenteleville ja erityisesti niille, jotka neuvovat asukkaita heidän vesihuoltoonsa liittyvissä ongelmissa. Oppaassa tarkastellaan kiinteistökohtaista vesihuoltojärjestelmää häiritsevien erityistilanteiden ilmenemistä ja seurauksia. Oppaassa kerrotaan millaiset riskit voivat johtaa käyttöveden saantia ja laatua sekä jätevesijärjestelmän toimivuutta häiritseviin erityistilanteisiin, ja millä tavoin riskeihin kannattaa varautua ennalta. Ongelmatilanteita varten on annettu toimenpidesuosituksia. Vesihuollon toimintavarmuuden takaaminen ei vaadi mittavia investointeja. Useimmat riskit ovat vältettävissä kaivon ja jätevesijärjestelmän kunnollisella ylläpitohuollolla.
  • Lähteenmäki, Heini; Rotko, Pia (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Hyvin toimiva viestintä ja vuorovaikutus edesauttavat monella tapaa hankkeen onnistumista. Siksi onkin tärkeää, että viestinnän suunnittelu on hankeen osana jo varhaisessa vaiheessa hankkeen käynnistyessä. Oppaassa esitetty viestintäsuunnitelman runko toimii apuna viestinnän kehittämisessä sekä ohjaa suunnitelmalliseen ja monipuoliseen viestinnän hyödyntämiseen vesistön kunnostuksen tai säännöstelyn kehittämisen tukena. Oppaaseen on koottu tietoa vuorovaikutteisen suunnittelun menetelmistä, joiden avulla yhteisten toimintalinjojen luominen helpottuu ja ristiriitojen syntymisen riskit pienenevät, sekä sosiaalisen pääoman merkityksestä vuorovaikutuksen vahvistajana ja hankkeen jatkuvuuden tukijana. Siinä on myös pohdittu maineen ja mielikuvien roolia vesistöjen kunnostuksessa ja säännöstelyssä. Viestinnän onnistumisen kannalta on tärkeää huomioida mielikuvien vastaanottajakeskeisyys ja sen mukanaan tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Vesistön maineen kannalta tärkeä vaikuttaja, lehtiuutisointi ja sen hyödyntäminen vesistöhankkeissa on myös huomioitu oppaassa. Opas palvelee viestinnän ja vuorovaikutuksen edistämisestä kiinnostuneita vesistöjen kunnostajia ja säännöstelyn luvanhaltijoita sekä kunnostamisen ja säännöstelyn parissa työskenteleviä ympäristöviranomaisia.
  • Ministry of the Environment (Ministry of the Environment, 2002)
  • Hallanaro, Eeva-Liisa; Kujala-Räty, Katriina (Miljöministeriet, 2012)
    Ändringen av miljöskyddslagen vad gäller behandlingen av glesbygdens avloppsvatten trädde i kraft den 9 mars 2011. Kraven har preciserats i statsrådets förordning om behandling av hushållsavloppsvatten i områden utanför avloppsnätet. Den nya förordningen trädde i kraft den 15 mars 2011 och ersätter den tidigare förordningen från 2003. Publikationen behandlar den nya lagstiftningen och andra bestämmelser och föreskrifter som inverkar på behandlingen av avloppsvatten på glesbygden och hur dessa tillämpas i praktiken. I publikationen beskrivs behandlingskraven gällande glesbygdens avloppsvatten, hur kraven kan uppfyllas samt många andra slags åtgärder för att förbättra reningen av avloppsvatten. En viktig utgångspunkt är god och sakkunnig planering av avloppsvattensystemet. Publikationen ger svar på frågor som figurerat i offentligheten gällande avloppsvattenrening på glesbygden. Den är framför allt ett stöd för de sakkunniga som i sitt arbete kommer i kontakt med behandling av avloppsvatten.
  • Runsten Suvi (Finlands miljöcentral, Miljöministeriet & Finlands Kommunförbund, 2005)
    Hur avfallshanteringen borde organiseras och ombesörjas har väckt polemik från sommargäster och invånare i glesbygden när den nya avfallslagen har trätt i kraft. Kritik har riktats mot kravet att avfallsinnehavaren måste ansluta sig till avfallstransporten som finns organiserad på orten. Också de avgifter som kommunerna uppbär för den avfallshantering de organiserar har väckt missnöje. Ändringen jämfört med situationen före den nya lagen har varit stor då utgångspunkten har varit en av kommunerna med skattemedel producerad "gratis" avfallsservice och målet nu är att uppbära till fullt belopp kostnaderna för avfallshanteringen. Kommunerna har visserligen börjat uppbära kostnaderna för avfallsservice till fullt belopp, men stegvis och med fördröjd tidtabell. Då pengarna inte har räckt till en täckande avfallsservice, har man varit tvungen att dra in på dess nivå. Den ursprungliga avfallslagen ställde inga särskilt definierade krav på servicenivån. Därför fyllde den sällan avfallsinnehavarnas önskemål. Invånarna ansåg att avfallshanteringsavgifterna var ett tillägg i skatterna i synnerhet i gles- och fritidsbosättning, där man var vana med att göra allt själv. Placeringen av avfallsstationerna och den service de erbjöd uppmuntrade inte invånarna att använda dem på vederbörligt sätt. Myndigheterna försökte stöda en förbättrad avfallshantering genom att publicera en handbok om avfallshanteringen i glesbygden, med den ledde inte till en väsentlig förbättring av situationen. Därefter ansågs det också nödvändigt att ändra avfallslagen och att utarbeta denna guide, med hjälp av vilka det skulle vara möjligt för kommunerna att systematiskt planera och genomföra en förbättring av servicenivån i avfallshanteringen för gles- och fritidsbebyggelse. Stadgandena för gles- och fritidsbebyggelsens avfallshantering förnyades år 2004 i samband med att stadgandena om producentansvar förnyades. I de nya stadgandena förutsätts en tillräckligt hög servicenivå för avfallsinnehavarna. Detta innebär i praktiken att bl.a. att man kan överlåta avfall för återanvändning, återvinning eller slutbehandling. En höjning av servicenivån visas av att insamlingspunkterna placeras längs allmänna leder på en plats på rimligt avstånd. Avsikten med denna guide är att konkretisera de nya kraven och på så sätt vägleda kommunerna när de planerar och förbättrar gles- och fritidbosättningens avfallshantering. Handboken beskriver bl.a. olika servicenivåer och principer i avfallshanteringen, med hjälp av vilka tjänsterna prissätts samt förutsättningarna för självständig hantering av avfall definieras.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa; Kujala-Räty, Katriina (Ympäristöministeriö, 2011)
    Noin miljoonaa suomalaista asuu kiinteistöissä, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon. Myös näiden kiinteistöjen jätevedet pitää ympäristönsuojelulain mukaan käsitellä niin, ettei niistä koidu ympäristön pilaantumisen vaaraa.Haja-asutuksen jätevesien käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin vuonna 2011: ympäristönsuojelulakiin säädettiin uusi luku, minkä lisäksi annettiin uusi asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Uudet säädökset ovat muuttaneet ja selventäneet haja-asutuksen jätevesien käsittelylle asetettuja vaatimuksia. Muutokset koskevat paitsi vaadittavaa puhdistustehoa, myös muun muassa kiinteistökohtaisia poikkeuksia, neuvontaa ja siirtymäaikoja. Tässä oppaassa kerrotaan uusista säädöksistä ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Millaista puhdistustehoa vaaditaan eri tilanteissa? Ketkä voivat saada poikkeuksen käsittelyvaatimuksista? Millä teknisillä menetelmillä vaatimukset voidaan saavuttaa?Mitä lupia jätevesijärjestelmät edellyttävät? Opas on tarkoitettu kaikille, jotka joutuvat työssään tekemisiin haja-asutuksen jätevesihuollon kanssa. Se tarjoaa hyödyllistä tietoa muun muassa jätevesijärjestelmien suunnittelijoille ja rakentajille, laitetoimittajille ja huoltoyrityksille sekä kunnan eri viranomaisille. Myös haja-asutusalueen kiinteistönomistajat hyötyvät julkaisusta pohtiessaan lainsäädännön vaatimuksia omalla kohdallaan.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö & Suomen Kuntaliitto, 2004)
    Jätehuollon järjestäminen ja hoitaminen ovat aiheuttaneet polemiikkia mökkiläisten ja haja-asutuksessa asuvien taholta kun jätelakia on saatettu voimaan. Arvostelun kohteena on ollut varsinkin vaatimus, jonka mukaan jätteen haltijan on liityttävä alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Myös kuntien perimät maksut jätehuollon järjestämisestä ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä. Muutos ennen jätelakia vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olikin melkoinen kun lähtökohtana oli usein verovaroilla tuotettu “ilmainen” jätehuoltopalvelu ja tavoitteena täyskatteinen jätehuollosta aiheutuvien kulujen perintä. Kunnat ovat kyllä ryhtyneet perimään jätehuollon järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia täyskatteisina, mutta porrastaen ja viiveellä. Kun rahat eivät ole riittäneet täyspainoiseen jätehuoltopalveluun, sen tasosta on jouduttu tinkimään. Alkuperäinen jätelaki ei asettanut erikseen määriteltyjä vaatimuksia jätehuollon palvelutasolle. Niinpä se ei useinkaan täyttänyt jätteen haltijoiden toiveita. Asukkaat kokivat jätehuoltomaksut verotuksen jatkeeksi varsinkin haja- ja loma-asutuksessa, jossa on totuttu toimimaan omatoimisesti. Jätepisteiden sijoittelu ja tarjoamat palvelut eivät ole innostaneet asukkaita käyttämään jätepisteitä asianmukaisesti. Jätehuollon parantamista pyrittiin tukemaan julkaisemalla v. 1997 opas haja-asutusalueiden jätehuollosta mutta se ei parantanut tilannetta riittävästi. Sittemmin katsottiin tarpeelliseksi myös muuttaa jätelakia ja laatia tämä opas, joiden avulla kunnat voisivat suunnitella ja toteuttaa haja- ja loma-asutuksen jätehuollon palvelutason parantamista järjestelmällisesti. Haja- ja loma-asutuksen jätehuoltoa koskevia säännöksiä uudistettiin v. 2004 tuottajavastuusäännösten uudistamisen yhteydessä. Uusissa säännöksissä edellytetään riittävän palvelutason tarjoamista jätteen haltijoille. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. mahdollisuutta luovuttaa erilaisia jätteitä uudelleen käyttöön tai hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi. Palvelutason parantamista ilmentää myös jätteen keräyspisteiden sijoittaminen yleisten kulkureittien varrelle kohtuullisesti saavutettavaan paikkaan. Tämän oppaan tarkoitus on konkretisoida uusia vaatimuksia ja opastaa siten kuntien viranomaisia haja- ja loma-asutuksen jätehuollon suunnittelussa ja parantamisessa. Opas kuvaa mm. erilaisia jätehuollon palvelutasoja ja periaatteita, joilla palvelut hinnoitellaan sekä jätteiden omatoimisen käsittelyn edellytyksiä.
  • Kuusela, Tuula (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Tämä opas sisältää tietoja henkilökohtaisesta suojavarusteista, joita tarvitaan merellä tapahtuvassa kemikaalionettomuustilanteessa. Kemikaalisuojavausteita tarkastellaan kuvaamalla EN ja prEN -standardien vaatimuksia ja materiaalien testausmenetelmiä. Lisäksi tarkastellaan tuotteiden merkintöjä, luokituksia ja materiaalien kauppanimiä, rakennetietoja, kemikaaliläpäisyarvoja, kemikaalisuojavarusteiden huoltoa ja hoitoa sekä kemikaaleja kuljettavan aluksen miehistöltä edellytettävää kouluttautumista sekä lainsäädäntöä.
  • Lepistö, Jani; Westerholm, Henrik; Schultz, Eija; Uljas, Jenni; Björklöf, Katarina (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi perustuu arvioon maaperässä olevista haitta-aineista ja niiden aineiden aiheuttamasta vaarasta tai haitasta terveydelle tai ympäristölle. Näiden haittojen ja riskien määrittämiseksi tarvittavat kohdetiedot pohjautuvat pääosin näytteenottoon. Edustava näytteenotto onkin edellytys luotettavien arviointien tekemiselle. Siksi kenttähenkilöstön asiantuntemus ja toimintatavat vaikuttavat merkittävästi arvioinnin tuloksiin ja niistä tehtäviin päätöksiin. Tämä opas on tarkoitettu kenttähenkilöstön koulutusmateriaaliksi. Opas sisältää esimerkkejä hyvistä käytännöistä näytteenoton suunnittelussa, toteutuksessa, dokumentoinnissa ja laadunhallinnassa. Oppaassa kuvataan lisäksi erilaisia näytteenottotekniikoita, yleisempien kenttämittaredien käyttöä ja pohjavesinäytteenottoa sekä toksisuusmäärityksiin liittyvää näytteenottoa.
  • Ryttäri, Terhi; Heiskala, Katri; Kekäläinen, Hannele; Koskela, Kasper; von Numers, Mikael; Rinkineva-Kantola, Leena; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Hiekkarannat ja dyynit ovat lajirikkaita elinympäristöjä. Niillä elää lukuisia joukko kovakuoriaisia, luteita, perhosia, hämähäkkieläimiä, kasveja ja lintuja. Monet lajeista ovat nykyisin uhanalaisia. Hiekkarantoja, dyynejä ja niillä eläviä eliöitä uhkaavat muiden muassa Itämeren rehevöityminen, joka näkyy rannoilla levän kertymisenä ja umpeenkasvuna. Myös rakentaminen ja virkistyskäytöstä johtuva kuluminen heikentävät hiekkarantojen lajien elinmahdollisuuksia. Vieraslaji kurtturuusu leviää myös kovaa vauhtia etenkin Suomenlahden rannikolla. Tässä oppaassa kerrotaan hiekkarantojen ja dyynien monimuotoisesta elämästä. Itämeren tilan parantaminen on ensisijaista rantojen eliölajiston hyvinvoinnin kannalta. Meren elpyminen on kuitenkin hidasta ja sitä odotellessa meistä jokainen voi auttaa rantojen erikoistunutta eliölajistoa pienilläkin teoilla.
  • Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2004)
    Valtioiden ja kuntien hankintapolitiikan ympäristöpäämääriin on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota, ja ympäristönäkökohtien merkitys kasvaa entisestään EU:n yhdennetyn tuotepolitiikan sekä YK:n kestävän kulutuksen ja tuotannon toimintaohjelman myötä. EU:n uudistettujen hankintadirektiivien myötä myös oikeudellinen perusta on nyt entistä selkeämpi. Tämän oppaan pyrkimyksenä on edistää ympäristönäkökohtien huomioon ottamista julkisissa hankinnoissa. Opas sisältää neljä lukua, joiden tavoitteet ovat: 1. Perustella, miksi julkisissa hankinnoissa on tärkeää ottaa huomioon ympäristönäkökohtia. 2. Kuvata työpaikan toimia, jotka edistävät hankintojen ympäristönäkökulmia. 3. Kertoa, miten tavaroiden ja palvelujen erilaiset ympäristönäkökohdat voidaan ottaa huomioon hankintamenettelyissä ja tarjouspyynnöissä. 4. Tarjota tietoa ympäristöä säästävien tuotteiden tunnistamisesta ja tuotekohtaisten ympäristötietojen ja ympäristökriteerien lähteistä. Ympäristönäkökulmasta tärkeimpiä hankinnan vaiheita ovat tarveharkinta, tarjouspyynnön laatiminen, ja tarjousten vertailu. Tarveharkinta on tärkeä vaihe, koska siinä tehdään usein ympäristön kannalta suurimmat valinnat, eivätkä hankintadirektiivit ja muu hankintalainsäädäntö juurikaan rajoita tarveharkintaa ja tarjouksen kohteen määrittelyä. Tarjouspyyntö tulee suunnitella huolellisesti, koska se määrää varsin pitkälle hankinnan lopputuloksen. Sen tulee sisältää kaikki ne tiedot ja kysymykset, joilla hankittava tuote rajataan ja joilla tarjouksista valitaan hankintayksikön kannalta paras hankinta. Ympäristönäkökohdat voidaan ottaa huomioon teknisissä eritelmissä, vaihtoehdoissa, tarjoajan teknisessä kelpoisuudessa, sopimusehdoissa, sekä kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteissa (eli tarjousten vertailuperusteissa). Näistä kolme ensimmäistä kohtaa sisältävät luonteeltaan ehdottomia vaatimuksia, eli tarjous pääsee mukaan kilpailuun vain jos se täyttää mm. tekniset eritelmät. Erityistä huomiota kiinnitetään ympäristömerkintöjen, ympäristöjärjestelmien ja tavaranvalmistuksen ympäristövaikutusten huomioimiseen hankintamenettelyissä. Oppaassa kerrotaan, millainen on ympäristöä säästävä tuote, miten sen voi tunnistaa ympäristökriteerien ja ympäristömerkkien avulla, ja mitä muita menetelmiä on tuotteen ympäristömyötäisyyden arviointiin. Edelleen kerrotaan, mistä löytää ympäristökriteerejä eri tuotteille.
  • Ulvi, Teemu; Lakso, Esko (Edita & Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Julkaisun tavoitteena on tarjota ajankohtainen ja monipuolinen apuväline erilaisiin järvien kunnostustoimintaan liittyviin tarpeisiin kuten kunnostushankkeiden vireillepanoon, suunnitteluun, käynnistämiseen ja ohjaukseen. Opas palvelee mm. alueellisten ympäristökeskusten, TE-keskusten ja kuntien asiantuntijoita sekä kunnostusten suunnittelijoita. Kirjaa voivat hyödyntää myös järvien hoitoyhdistykset ja opiskelijat ja se on monilta osin avuksi myös kaikille muille järvien kunnostuksista kiinnostuneille. Oppaassa kuvataan aluksi järven veden laatuun ja hydrologiaan liittyviä tekijöitä, jotka antavat kehykset järven tilaa koskeville arvioille ja vaikuttavat osaltaan kunnostusmenetelmän valintaan. Seuraavissa luvuissa esitetään kunnostuksen vaiheet ongelman määrittämisestä aina kunnostuksen vaikutusten seurantaan. Lopuksi kuvataan kunnostusmenetelmiä painottaen koeteltuja, käyttökelpoisiksi osoittautuneita keinoja, mutta antaen tietoa myös muutamista uusista ja lupaavista, ainakin Suomessa vielä kehitysvaiheessa olevista menetelmistä. Kussakin luvussa on sen vuoksi ohjattu käyttäjää lisätiedon hankintaan nimeämällä keskeisimpiä aihetta käsitteleviä julkaisuja.
  • Kauppila, Jussi; Kosola, Marja-Leena (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Ympäristönsuojelulain 42 § 3 momentin mukainen vakuuskäytäntö jätteen hyödyntämistä tai käsittelyä koskevan ympäristöluvan myöntämisen yhteydessä on ollut vaihtelevaa. Tämän oppaan tarkoituksena on yhtenäistää mainitun lainkohdan soveltamista ja tulkintaa, ja edistää näin osaltaan toiminnanharjoittajien tasapuolista kohtelua. Vakuus on aina asetettava kaatopaikkatoiminnan ja ongelmajätteen käsittelyn tai hyödyntämisen yhteydessä. Muissa tapauksissa lupaviranomaisella on harkintavalta vakuuden asettamisen suhteen. Vakuuden asettamisvelvollisuus ei ole riippuvainen toiminnanharjoittajan oikeudellisesta statuksesta. Lähtökohtana on aina vakuuden asettaminen. Poikkeuksen myöntämisen perusteena voi olla toiminnanharjoittajan vakavaraisuus tai toiminnan pienimuotoisuus. Hyväksyttäviä vakuuksia ovat pankkitalletus, omavelkaiset takaukset, takausvakuutus sekä muut järjestelyt, jotka ovat pysyvyydeltään ja realisoitavuudeltaan verrattavissa edellä mainittuihin. Sen sijaan lakisääteinen ympäristövakuutus, vastuuvakuutus, toiminnanharjoittajan kirjanpitoon tekemä varaus tai rahastojärjestely eivät kelpaa vakuudeksi. Vakuudella tulee voida kattaa ympäristöluvan myöntämishetkellä ennakoitavissa olevat toiminnan lopettamisesta aiheutuvat tavanomaiset jätehuoltotoimet (ns. ennakoitavat kustannukset). Ennakoimattomat kustannukset, kuten onnettomuuksista johtuva pilaantuminen, eivät kuulu vakuuden piiriin.