Suomen ympäristökeskuksen raportteja

 

Suomen ympäristökeskuksen raportteja –sarjassa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielisiä selvityksiä ja katsauksia.

Finlands miljöcentrals rapporter omfattar utredningar samt översikter. Dublikatserien ersätts av serien Rapporter från året 2006. Största delen av publikationerna finns endast på finska.

Reports of the Finnish Environment Institute includes publications and reports, which are usually used only inside the administration. Report serie has replaced the Mimeograph serie (1995-2006). Most of the publications are published only in Finnish.

Recent Submissions

  • Sorvari, Jaana; Heinonen, Tero (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2021
    Muovien aiheuttamat ympäristövaikutukset ja etenkin meriin päätyvä muoviroska ovat globaali ongelma, jota pyritään ratkaisemaan useiden ohjauskeinojen avulla. EU:n kertakäyttömuovidirektiivi eli ns. SUP-direktiivi (2019/904/EU) pyrkii rajoittamaan eräiden kertakäyttömuovituotteiden markkinointia ja kulutusta. SUP-direktiivin 4 artikla edellyttää jäsenmaita ottamaan käyttöön toimia, joilla saadaan aikaan elintarvikkeiden pakkauksissa käytettyjen muovituotteiden kuten juomamukien (ml. korkit ja kannet) ja välittömästi syötäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden pakkausten ”kunnianhimoinen ja pysyvä kulutuksen väheneminen”. Jäsenmaat voivat itse määritellä tarvittavat toimet. Tässä raportissa esitetään tulokset hankkeesta, jossa tunnistettiin ja arvioitiin toimia, jotka voitaisiin toteuttaa Suomessa. Hanke toteutettiin kolmivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa tiedusteltiin sähköpostitse eräiden EU-maiden toteuttamista ja suunnitelluista toimista 4 artiklan toimeenpanemiseksi. Tietoa mahdollisista kulutuksen vähentämistoimista etsittiin myös kirjallisuudesta. Vaiheessa 2 selvitettiin Webropol-kyselyllä kotimaisten sidosryhmien näkemyksiä tunnistetuista ohjauskeinoista ja kerättiin kirjallisuudesta ja internetistä tietoa vaihtoehtoisista materiaaleista ja tuotteista. Vaiheessa 3 tehtiin täydentäviä asiantuntijahaastatteluja. Näiden, Webropol-kyselyjen vastausten, tieteellisten artikkelien ja raporttien (etenkin elinkaariarviointien) sekä lainsäädännön vaikutusarviointia varten annettujen ohjeiden perusteella arvioitiin vähentämistoimien vaikuttavuutta SUP-direktiivin tavoitteiden ja mm. ruoan elinkaaren aikaisen hävikin minimoinnin kannalta sekä vaikutuksia (ympäristö, kustannukset, muut) ja toteuttamiskelpoisuutta. Työvaiheessa 3 tarkasteltiin myös mahdollisuutta asettaa kansallisesti määrällinen, Plastics Pact- sitoumuksen mukainen 20 prosentin kulutuksen vähenemistavoite. Arvioinnin perusteella kielto, myyjään kohdistuva ensisijaisuusvelvoite ja ecodesign osoittautuivat vaikuttavuudeltaan parhaimmiksi keinoiksi vähentää kertakäyttömuovituotteiden kulutusta. Vaikutusten kannalta parhaita vaihtoehtoja olisivat kaksi viime mainittua ja ympäristömerkintä, ja toteuttamiskelpoisimpia julkisten hankintojen kriteeristö, ympäristömerkintä ja ensisijaisuusvelvoite. Ensisijaisuusvelvoite nousi kaikki arviointikriteerit huomioiden parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tarkastellun 20 prosentin kulutuksen vähenemisen arvioitiin toteutuvan ainakin noutoruokaa myyvissä anniskelupaikoissa, kun rajoitettaisiin kertakäyttöpakkausten käyttö vain mukaan otettaviin aterioihin ja juomiin. Muovisten kertakäyttöpakkausten kulutusta voidaan käytännössä vähentää korvaamalla ne muista materiaaleista valmistetuilla kertakäyttötuotteilla tai kestotuotteilla. Raaka-aineiden ohella myös tuotteiden valmistusprosessit ovat erilaisia. Tiedossa ei ollut, minkälaisilla tuotteilla kertakäyttöiset muovituotteet käytännössä korvattaisiin. Lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnissa aineistona käytettyjen elinkaariarviointien menetelmät, rajaukset ja lähtötiedot vaihtelivat, eivätkä tarkastellut tuotteetkaan olleet täysin samanlaisia. Elinkaariarviointien tulokset eivät siten ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Nämä seikat aiheuttivat epävarmuutta vähentämistoimien arvioinnin tuloksiin. Suurin epävarmuustekijä oli epäselvyys siitä, mitkä tuotteet ylipäätään katsotaan kuuluviksi SUP-direktiivin 4 artiklan piiriin. Suomessa ei ole tietoa muovia sisältävien kertakäyttötuotteiden tai niiden sisältämän muovin määristä. Nämä tiedot ovat avainasemassa vähentämistoimien vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Määrätietoja tarvitaan myös kulutuksen vähenemisen lähtötason määrittelyssä ja sen toteutumisen seurannassa, ja niitä voitaisiin kerätä jätejakeiden tutkimuksista, tukkuliikkeiltä, valmistajilta ja maahantuojilta, kuluttajakyselyillä tai tuottajavastuun mukaisen raportoinnin yhteydessä. Komissio tulee kuitenkin määrittelemään käytettävät seurantamenetelmät.
  • Helminen, Ville; Nyberg, Elina; Tiitu, Maija; Rehunen, Antti; Strandell, Anna; Nurmio, Kimmo; Saastamoinen, Uula; Laurila, Joni (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2021
    Tähän raporttiin on koottu Yhdyskuntarakenteen hyvät käytännöt ja kokeilut (YKR-demo) -hankkeen keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset. Hankkeen lähtökohtana oli tuottaa tietoa siitä, miten kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin pitkäkestoisiin ja laajoihin muutoksiin voidaan vastata nykyhetken paikallisessa suunnittelussa. Tavoitteena oli kehittää ja kokeilla uusia menetelmiä sekä muodostaa tilanne- ja kehityskuvia kaupunkiseutujen tarpeisiin. Hankkeen keskeisenä työtapana oli yhteiskehittäminen. Mukana oli yhdeksän kohdealuetta, joihin tehtiin kuhunkin omat tarkastelut: Helsingin seutu, Vihti, Lappeenranta, Kuopio, Mikkeli, Kajaani, Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Turun ja Tampereen kaupunkiseudut. Kuopiossa, Mikkelissä ja Kajaanissa tarkasteltiin aluekehitystä eri kohteissa ja erityisesti kaupunkeja ympäröivällä maaseutualueella. Kuntaliitosten seurauksena näihin kaupunkeihin kuuluu laajoja maaseutualueita, joiden aluedynamiikkaa tarkasteltiin rakennuskannan, muuttoliikkeen ja palveluiden näkökulmista. Maaseudun mosaiikissa tapahtuu monipuolista kehitystä, kun huomioidaan eri ikäluokkien muuttoliike kuntien sisällä. Hankkeessa kehitetty uudenlainen tapa analysoida muuttoliikettä yhdyskuntarakenteessa monipuolisti kuvaa muuttovoittoisista ja muuttotappiollisista alueista sekä alueiden sisäisistä kehityseroista. Työpaikka-alueiden muutoksien hahmottamiseen sekä kestävän liikkumisen hallintaan kehitettiin Suomen kaupunkiseudut kattava rajausmenetelmä, jota pilotoitiin Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sen perusteella työpaikka-alueiden pinta-ala kasvoi esimerkkikohteena olleessa Oulussa noin 40% vuosina 2000-2017. Hanke osallistui Tampereen yleiskaavatyön yhteydessä kehitetyn paikkatietopohjaisen ilmastovaikutusten arviointimenetelmän taustatyöhön ja menetelmän arviointiin. Kehittämistarpeita havaittiin erityisesti tietopohjassa. Tampereella arvioinnin tulokset osoittivat, että vain uusia rakennettavia alueita koskevalla suunnittelulla ei voida ratkaista yhdyskuntarakenteeseen liittyviä ilmastohaasteita. Tulevaisuuden kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämistä jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupungin kudosten näkökulmasta tutkittiin Helsingin seudulla, Lappeenrannassa ja Vihdissä. Lappeenrannan ja Vihdin tulokset osoittivat, että inventointiin, tunnistamiseen sekä arviointi- ja kehittämisvaiheisiin rakentunut uusi menetelmä oli toimiva, mutta edellyttää laajaa ja yksityiskohtaista tietopohjaa. Helsingin seudullista tulevaa kehitystä kuvaavat kudostarkastelut puolestaan osoittivat alakeskusten ja joukkoliikennekaupungin olevan pääasiallinen kasvutapa, vaikka ydinalueen ulkopuolella väestökehityksen painopiste säilyy autokaupunkialueilla. Kaupunkiseudun suunnittelussa on tärkeää ymmärtää ja ennakoida asumisen ja muuttoliikkeen välisiä yhteyksiä ja ajallisia muutoksia sekä niiden vaikutuksia yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Lasten muuttovoitto kohdistuu pientalovaltaisille alueille, nuorten ja nuorten aikuisten muuttoliike taas on keskusta- ja kerrostalohakuista. Vakiintumisvaiheessa ja vakiintuneessa työiässä muuttovoitto suuntautuu pientalovaltaisille alueille, kun yli 45-vuotiailla nettomuutto kääntyy jälleen keskustavetoiseksi. Turun kaupunkiseudulle laskettiin myös skenaariot urbaaneille asumispreferensseille ja pientalopreferenssille. Suunnittelukysymyksissä korostuvat laajempia tavoitteita, kuten ilmastonmuutoksen hillintää edistävä tavoitteellinen suunnittelu sekä paikallisten olosuhteiden ja kehityskulkujen tunnistaminen osana yhdyskuntarakennetta. Maaseudun vyöhykkeet ja kaupunkikudokset ovat keinoja tuoda tunnistava ote suunnitteluun. Hankkeen tulosten perusteella suunnittelujärjestelmän ja käytännön suunnittelun väliin tarvitaan jatkuvasti kehittyvää yhteistä tietoa ja ymmärtämistä. Yhdyskuntasuunnittelussa tarkkaan sijaintiin sidottu tieto on ensisijaisen tärkeää suunnittelun ja suunnittelutyökalujen kehittämisessä.
  • Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sarkkinen, Mika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 31/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of chlorophyll a, colour, conductivity, nutrients, pH and turbidity in natural waters in February-March 2021. In total, there were 34 participants in the PT. Either the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the reported results was used as the assigned values for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z scores. In this PT 90 % of the results were satisfactory when total deviation of 0.2 pH units for pH values and 5–35 % for the other measurands was accepted from the assigned value. Warm thanks to all participants in this proficiency test!
  • Jylhä, Henna; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Pyy, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja
    Maa-ainekset ovat yksi suurimpia materiaalivirtoja Suomen luonnonvarojen käytössä. Pilaantuneiden maiden kunnostus vaatii merkittäviä resursseja erityisesti kunnilta ja muilta julkisilta toimijoilta. Suurin osa kohteista kunnostetaan kaivamalla pilaantunut maa-aines pois ja tuomalla puhdasta maata tilalle. Tämä lisää luonnonvarojen käyttöä, maamassojen kuljetusta, päästöjä ympäristöön ja kustannuksia. Kestävillä ja innovatiivisilla kunnostusmenetelmillä voitaisiin kiertotalouden periaatteiden mukaisesti vähentää neitseellisen maa-aineksen ottotarvetta ja edistää turvallista maa-ainesten kierrättämistä. KEINO-osaamiskeskuksen pilaantuneiden maiden kunnostuksen urakkahankintojen kehittäjäryhmän tavoitteena oli edistää kestävien ja innovatiivisten kunnostusmenetelmien käyttöönottoa pilaantuneiden maiden kunnostusurakoissa Suomessa. Tämä ns. PIMA-ryhmä koostui julkisten hankintaorganisaatioiden ja asiantuntijaorganisaatioiden sekä yritysten edustajista. Toimintansa aikana ryhmä kokosi yhteen hyviä esimerkkejä kunnostushankinnoista ja järjesti työpajoja, joissa muun muassa käytiin läpi kestävän kunnostuksen ohjeistuksia ja ratkottiin esimerkkikohteiden käytännön haasteita. Keskeisiksi kestävyyden edistämisen keinoiksi tunnistettiin tutkimuksiin panostaminen ja pilaantuneiden alueiden huomiointi jo kaavoitusvaiheessa. Myös itse kilpailutuksessa on mahdollista edellyttää kestävyyskriteerien käyttöä. Esimerkiksi Porvoon maarakennusurakassa kiertotalousnäkökohdat ohjasivat alueen suunnittelua ja olivat tärkeä kriteeri myös kilpailutuksessa. Mäntsälässä puolestaan hyödynnettiin aiemmin toteutetun demonstraatiohankkeen yhteydessä kartoitettuja kestävän kehityksen mukaisia ja innovatiivisia ratkaisumalleja pilaantuneen maaperän ja pohjaveden riskienhallinnassa. Tässä raportissa esitellään KEINOn PIMA-kehittäjäryhmän toimintaa ja kokemuksia kunnostushankkeista sekä tunnistettuja hyviä esimerkkejä. Tulosten pohjalta koottiin suositukset kestävän PIMA-urakkahankinnan läpivientiin. Suositellussa toimintamallissa on kuvattu julkisena hankkijana toimivan tilaajan mahdollisuuksia edistää kunnostusten kestävyyttä ja innovatiivisuutta.
  • Ritola, Roosa; Kulovuori, Sami; Stojiljkovic, Ana; Karvosenoja, Niko (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2021
    Katupölyn syntyyn vaikuttavat monet tekijät, ja sen on tutkimusten mukaan osoitettu olevan pääosin mineraaliperäistä karkean kokoluokan pölyä. Ongelmaksi katupöly muodostuu silloin, kun hiukkaset päätyvät hengitysilmaan ja aiheuttavat sitä kautta viihtyvyys- ja terveyshaittoja, erityisesti kaupunkien asukkaille. Tutkimushankkeen ”Katupölyn lähteet, päästövähennyskeinot ja ilmanlaatuvaikutukset” (KALPA) tavoitteena oli selvittää katupölypitoisuuksiin vaikuttavia tekijöitä ja eri lähteiden osuuksia erilaisissa katukohteissa sekä tunnistaa lupaavampia päästövähennysmahdollisuuksia ja edesauttaa niiden käyttöönottoa. Tämä raportti käsittelee KALPA-hankkeen kolmannessa vaiheessa (KALPA3), vuosina 2019–2020, tehtyjä tutkimuksia. KALPA-hankkeen neljän ensimmäisen vuoden tulokset on aiemmin (2019) raportoitu HSY:n julkaisusarjassa. KALPA-hanke on jatkoa aiemmille REDUST- ja KAPU- katupölyhankkeille. Hankkeen toteuttajat olivat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa käytettiin erilaisia metodeja katupölypäästöjen tarkasteluun. Metropolia Ammattikorkeakoulun Nuuskija-autolla mitattiin katupölypäästöjä (PM10 ja PM2,5, eli halkaisijaltaan alle 10 tai alle 2,5 mikrometrin hiukkaset) kaupunkien katuverkoilla, työmaakohteissa ja korkean nopeuden pääväyläkohteissa sekä testattiin erilaisten pesulaitteiden ja -menetelmien tehoa pölynpoistossa. Mittauksia täydennettiin toisella mittausajoneuvolla (TRAKER-menetelmään perustuva Vectra) ja Wet Dust Samplerilla (WDS) suoritetuilla mittauksilla. WDS-mittalaitteella saadaan tietoa tienpinnassa olevasta pölyvarastosta, ja sitä hyödynnettiin mm. pesulaitetestien yhteydessä. KALPA-hankkeessa aikaisemmin tehtyjen nastarengasmittausten tuloksia verrattiin yliajotestillä saatuihin renkaiden kulumatuloksiin. Lisäksi hankkeessa käytettiin NORTRIP-katupölymallia hiekoituksen ilmanlaatuvaikutuksen tarkasteluun ja katupölyn lähteiden arvioimiseen sekä havainnollistettiin nastarengasosuuden laskemisen vaikutusta ilmanlaatuun hengitettävien hiukkasten osalta. NORTRIP-mallilla laskettuja päästökertoimia käytettiin lisäksi kansallisessa FRES-mallissa, jonka avulla arvioitiin katupölyn merkittävyyttä koko Suomen tasolla. FRES-mallilla toteutetun arvion mukaan katupölypäästöt muodostivat 34 % PM10-kokonaispäästöistä ja 5,5 % PM2,5- kokonaispäästöistä Suomessa vuonna 2015.
  • Vuorio, Kristiina; Björklöf, Katarina; Hällfors, Heidi; Järvinen, Marko; Lehtinen, Sirpa; Kuosa, Harri; Oja, Johanna; Leivuori, Mirja; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 29/2021
    Proftest SYKE organized in 2020 the sixth virtual phytoplankton proficiency test based on filmed and preserved material. A total of 38 persons from 33 organizations and ten countries took part in the test. The test material represented phytoplankton typically occuring in boreal lakes and in the Baltic Sea. The test consisted of three parts: 1) identification of lake and/or Baltic Sea taxa, 2) phytoplankton counting and 3) measurement of cell dimensions. Most of the participants demonstrated satisfactory phytoplankton identification skills and proficiency to perform phytoplankton counts and measurements. Both in the lake and the Baltic Sea phytoplankton identification tests 86 % of the participants reached a satisfactory result. All participants performed the counting test successfully and 95 % of the participants performed the cell measurement test successfully.
  • Aroviita, Jukka; Ilmonen, Jari; Rajakallio, Maria; Sutela, Tapio; Mykrä, Heikki; Martinmäki-Aulaskari, Kati; Karttunen, Krister; Kuoppala, Minna; Leinonen, Antti; Jyväsjärvi, Jussi; Ulvi, Teemu; Vehanen, Teppo; Virtanen, Risto (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2021
    Pienet virtavedet (purot ja pienet joet) ovat tärkeä osa luonnon vesitaloutta ja monimuotoisuutta. Suomessa on kuitenkin jäljellä vain vähän luonnontilaisia pieniä virtavesiä. Niiden tilaa ovat heikentäneet laaja-alainen maa- ja metsätalouden maankuivatus, uomien perkaukset, näistä toimista aiheutuva kiintoaine- ja ravinnekuormitus sekä erilaiset vesirakenteet ja metsien hakkuut. Jäljellä olevien luonnontilaisten pienten virtavesien turvaamiseen ja heikentyneiden vesien tilan parantamiseen tarvitaan systemaattisia lähestymistapoja ja tilan arvioinnin menetelmiä. Vesienhoidon tehostamiseksi latvavesistöjen tila-arviot tulisi kytkeä kiinteämmin vesistöjen tilaluokitteluun sekä kunnostusten suunnitteluun ja niiden alueelliseen priorisointiin. Tässä työssä kehitettiin valtakunnallisesti yhdenmukaisia menetelmiä pienten virtavesien elinympäristöjen laadun ja ekologisen tilan heikkenemisen arviointiin. Työtä varten koottiin yli 1600 kohteen maastotutkimusten aineistot koko Suomen alueelta. Aineistot koostuivat Iijoen alueen purohabitaattien luonnontilan muuttuneisuuden inventoinneista ja valtakunnallisista pohjaeläinaineistoista, sammalkartoituksista ja sähkökoekalastuksista. Tilastomenetelmien ja paikkatiedon avulla kehitettiin empiirisiä malleja pienten virtavesien tilan arviointia ja mallintamista varten. Arviointimenetelmien kehitystyö oli lupaavaa. Pohjaeläinten lajistolle kehitetty vertailuolojen mallinnus toimi hyvin ja sen avulla voitiin arvioida näytepaikkojen lajiston muuttuneisuutta luonnontilasta. Purojen sammalilla ei löytynyt vahvasti lajistoa ennustavia tekijöitä, mutta niiden lajimäärä oli alhaisempi puroissa, joiden valuma-alueella oli paljon maankäyttöä. Kaloja esiintyi pienimmissä puroissa hyvin vähän, mutta suuremmissa puroissa vesienhoidossa käytetyn indeksin sovellus vaikutti toimivalta. Iijoen alueen puroinventointien aineistojen avulla jatkokehitettiin PienvesiGIS-tilastomallia, jolla voidaan paikkatiedon avulla tuottaa ennusteita purohabitaatin luonnontilan muuttuneisuudesta. Keskeisimmäksi pienten virtavesien sekä habitaattien, että lajiston tilaa heikentäväksi tekijäksi nousi metsäojitus. Inventoidun purohabitaatin muuttuneisuutta selittävänä tekijänä ojitettujen turvemaiden osuus puron valuma-alueen turvemaista oli tärkein. Vastaavasti pohjaeläinlajisto oli usein kärsinyt erityisesti ojitettujen metsätalousalueiden pienissä virtavesissä, missä kiintoainekuormitukselle herkät lajit olivat taantuneet. Myös taimenella oli merkkejä taantumisesta ojitusalueiden puroissa. Ojituksista aiheutuva ravinne- että kiintoainekuormitus ja uomien pohjarakenteen yksipuolistuminen lienee pääsyy pienten virtavesien luonnontilaisen eliöstön taantumiselle ja paikalliselle häviämiselle. Työ on osa Euroopan unionin rahoittamaa Freshabit LIFE IP-hanketta. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää valtakunnallisesti sovellettavissa oleva arviointijärjestelmä, jonka avulla voidaan tuottaa tietoa pienten virtavesien elinympäristöjen ja eliöstön muuttuneisuudesta. Kehitystyö jatkuu parhaillaan ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman rahoittamassa PUROHELMI-hankkeessa.
  • Jalkanen, Kaisa; Ojala, Mervi; Saarnio, Katja; Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2021
    Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Ympäristömikrobiologian yksikkö järjesti yhteistyössä Proftest SYKE pätevyyskoetoiminnan kanssa pätevyyskokeen asumisterveystutkimuksia tekeville laboratorioille tammikuussa 2021. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 15 laboratoriota. Pätevyyskokeessa oli rakennusmateriaali- ja suspensionäytteet laimennossarjaviljelyyn sekä kasvatusalustanäytteet puhdaskantojen tunnistukseen. Kierroksella myös tulkittiin rakennusmateriaalinäytteiden suoramikroskopointivalokuvia sekä rakennusmateriaalin suoraviljelynäyte. Ensimmäistä kertaa mukana oli rakennusmateriaalinäytteitä mikrobikasvuston osoittamiseen qPCR-menetelmällä. Laimennossarjaviljelytulokset arvioitiin z-arvoilla ja hyväksyttäviä tuloksia oli 95 %, kun vertailuarvosta sallittiin 5–20 %:n poikkeama. qPCR-tulokset arvioitiin D%-arvoilla. Tunnistuskantanäytteistä kaikki osallistujat saivat hyväksytyn tuloksen tunnistamalla vähintään 2/3 kannasta vaaditulle tunnistustasolle. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Leivuori, Mirja; Tyrväinen, Sami; Sarkkinen, Mika; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 26 / 2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of chlorine, KMnO4, NO3, pH, turbidity, and urea in swimming pool waters in January-February 2021. In total, there were 26 participants in the PT. Either the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the reported results was used as the assigned values for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z scores and 89 % of the results were satisfactory when deviation of 0.2 pH units for pH values and 10–25 % for the other measurands was accepted from the assigned value. The urea results measured with the Koroleff’s method were evaluated by using En scores and 83 % of the results were satisfactory. Warm thanks to all participants in this proficiency test!
  • Dahlbo, Helena; Vähä, Emmi; Turunen, Topi; Forsius, Kaj; Jouttijärvi, Timo; Järvinen, Eija; Månsson, Annika; Kalisz, Mariusz; Leuthold, Sandra; Kupits, Karl (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 24/2021
    The main instrument at the EU level to control industrial releases is the Industrial Emissions Directive (IED), particularly through the publication of BAT reference documents (BREFs) for industrial sectors, which include a BAT conclusions chapter setting a reference for permit conditions throughout the EU for IED installations. The EU action plan for the Circular Economy states that Circular Economy in industry will be promoted through the BREF documents, but so far this aspect is not reflected in concrete requirements in BREFs. The aim of this study is to provide input on how circular economy issues can be addressed in the BREFs in accordance with this new EU policy in order to facilitate recycling, reuse and improve the uptake of secondary raw materials. A general finding is that CE objectives cannot be reached by amending single regulatory frameworks and, instead, a systematic review of the whole regulatory system is required. IED and BREFs can promote CE objectives only to a limited extent, but, however, more can be done by making better use of the existing mechanisms in a systematic way. Many BREFs already include BATs on waste recovery and treatment, but requirements promoting non-toxic cycles should be more concrete than at present. For example, cross-contamination of waste materials should be prevented through requirements on source separation in BREFs. More emphasis could also be put on the practical implementation of waste hierarchy, which is the leading principle in supporting efficient material cycles. The traditional scope of IED and BREFs covers a single industrial installation from gate to gate, whereas the promotion of CE requires life cycle thinking and better connections to upstream and downstream processes. HAZBREF-project recommends introducing a BAT for chemical inventory in sectoral BREFs to support information on the chemical content of the products throughout the whole supply chain. Product requirements may limit the use of secondary raw materials and quantitative BATs (BAT-AEPLs) in BREF documents are rarely feasible, but increased information on possibilities to use secondary raw materials would support the recovery of waste and prevent waste generation.
  • Lehtomäki, Heli; Karvosenoja, Niko; Paunu, Ville-Veikko; Korhonen, Antti; Hänninen, Otto; Tuomisto, Jouni; Karppinen, Ari; Kukkonen, Jaakko; Tainio, Marko (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2021
    Liikenteellä on sekä positiivisia että negatiivia terveysvaikutuksia. Tässä työssä arvoimme liikenteen aiheuttamat terveysvaikutukset Suomessa ottaen huomioon ilman pienhiukkasaltistuksen, melualtistuksen ja liikenneonnettomuuksien aiheuttamat terveyshaitat sekä aktiivisen liikkumisen (kävelyn ja pyöräilyn) terveyshyödyt. Terveysvaikutusten arviointi tehtiin käyttäen tautitaakkamenetelmiä. Liikenteen terveyshaitat olivat 16 200 DALYa (Disability Adjusted Life Years; yksi DALY kuvaa yhtä sairauden tai onnettomuuden vuoksi menetettyä haittapainotettua vuotta) vuonna 2015. Liikenneonnettomuudet aiheuttivat suurimman osan (60 %) liikenteen terveyshaitoista. Pienhiukkasten osuus terveyshaitoista oli 20 % ja liikennemelun 19 %. Pienhiukkasten osalta tarkasteltiin vain kotimaisia primäärisiä pienhiukkaspäästöjä, eli suoraan päästölähteestä peräisin olevia hiukkasia. Aktiivisen liikkumisen terveyshyödyt olivat lähes kaksinkertaiset liikenteen terveyshaittoihin verrattuna (-31 400 DALY). Kaupunkitasolla tarkasteltaessa onnettomuuksien rooli oli selvästi pienempi kuin kansallisella tasolla ja vastaavasti melun suhteellinen merkitys kasvoi. Melun tautitaakka-arvio perustui kymmenen suuren kaupungin ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) mukaisesti raportoimiin melualtistuksiin. Koko maan osalta melun tautitaakkaa ei pystytty arvioimaan kattavasti, koska direktiiviin mukaisia altistustietoja oli saatavilla vain näille kymmenelle kaupungille. Melun altistusarvioinnin kattavuuden lisäksi tunnistimme myös muita jatkotutkimustarpeita muun muassa liittyen puuttuviin riskitekijöihin (typpidioksidi NO2, kaasumaisista päästöistä muodostuvat sekundaariset pienhiukkaset) ja sairastavuuden parempaan huomiointiin, erityisesti liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden tautitaakan arvioiminen. Lisäksi arviossa ei tarkasteltu vesiliikennettä eikä lentoliikennettä muuten kuin lentokonemelun osalta. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ilmasto- ja terveysvaikutuksia ei tässä myöskään tarkasteltu. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että aktiivista liikkumista lisäämällä ja moottoriliikennettä vähentämällä saavutettaisiin suuria terveyshyötyjä niin koko maan tasolla kuin myös yksittäisissä kaupungeissa.
  • Ahlman, Mikaela; Alenius, Pekka; Attila, Jenni; Arnkil, Anna; Arponen, Heidi; Below, Antti; Blankett, Penina; Bäck, Anette; Cederberg, Tony; Forsman, Leena; Heikinheimo, Outi; Heikkinen, Mirja; Hällfors, Heidi; Jokikokko, Erkki; Junttila, Ville; Kangas, Antti; Kankaanpää, Harri; Kauhala, Kaarina; Kauppila, Pirkko; Keskinen, Essi; Koivisto, Pertti; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kunnasranta, Mervi; Kuosa, Harri; Kurvinen, Lasse; Kämäräinen, Meerit; Laine, Ari; Lappalainen, Antti; Lax, Hans-Göran; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lehtonen, Pekka; Lehtoranta, Jouni; Loisa, Olli; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mikkola-Roos, Markku; Nygård, Henrik; Olin, Mikko; Paavilainen, Pekka; Pajala, Jukka; Pakarinen, Tapani; Parkkali, Pekka; Pitkänen, Heikki; Puro-Tahvanainen, Annukka; Raateoja, Mika; Riihimäki, Anu; Roiha, Petra; Rusanen, Pekka; Räike, Antti; Saura, Ari; Setälä, Outi; Siimes, Katri; Suikkanen, Sanna; Suomela, Janne; Söderkultalahti, Pirkko; Teppo, Anssi; Tiainen, Joni; Tuomi, Laura; Törrönen, Jouni; Vainio, Jouni; Vartti, Vesa-Pekka; Vähä, Emmi; Zacheus, Outi (Finlands miljöcentral, 2021)
    Finlands miljöcentrals raportter 47sv/2020
    Denna handbok är ett bakgrundsdokument till övervakningsprogrammet i Finlands havsförvaltningsplan och omfattar hela beskrivningen av programmet. Den uppdaterar övervakningsprogrammet 2014-2020 och tillämpar från juli 2020 till juli 2026. Övervakningsprogrammet är en del av havsvårdsplaneringen, som ingår i verkställandet av lagen om vattenvårds- och havsvårdsförvaltningen (272/2011) och statsrådets förordning om havsvårdsförvaltningen (980/2011). Med lagen och förordningen genomförs EU:s ramdirektiv om en marin strategi nationellt (Europaparlamentets och rådets direktiv 2008/56/EG om upprättande av en ram för gemenskapens åtgärder på havsmiljöpolitikens område, nedan MSD). I Finland kallas marina strategi för havsförvaltningsplan. Finlands övervakningsprogram består av 13 programhelheter med totalt 44 delprogram. Fyra nya delprogram lades till det uppdaterade övervakningsprogrammet, och flera delprogram reviderades antingen på grund av ändrade krav, mer avancerade metoder eller en förändrad operativmiljö. Nya krav under den andra havsförvaltningsperioden är uppdateringarna i bilaga 3 till ramdirektivet om en marin strategi (EU/2017/845) samt Europeiska kommissionens beslut EU/2017/848 om fastställande av kriterier och metodstandarder för god miljöstatus i marina vatten, specifikationer och standardiserade metoder för övervakning och bedömning. Övervakningshandboken består av tre delar: del I presenterar bakgrunden till övervakningsprogrammet, del II presenterar själva programmet och del III innehåller utvecklingsbehov, kostnader, övervakningens tillräcklighet och slutsatser. I enlighet med ekosystemansatsen omfattar övervakningsprogrammet olika variabler som dels beskriver vattnets egenskaper och kvalitet, dels ekosystemets delar och deras status samt mänsklig belastning på dessa. Handbokens presentationer av delprogrammen beskriver havsmiljöns egenskaper eller belastningar, övervakningsfrekvens, indikatorer för vilka övervakningsdata används, hantering av insamlade data och kopplingar till kvalitativa deskriptorer och kriterier för god miljöstatus enligt MSD.
  • Jylhä, Henna; Pyy, Outi; Reinikainen, Jussi; Sorvari, Jaana; Tuomainen, Jouko; Lappalainen, Jorma; Mikkonen, Jutta; Rouvinen, Esa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2021
    Ympäristöhallinnossa seurataan pilaantuneiden maa-alueiden (PIMA) riskinhallintakäytäntöjä ja ohjauskeinojen toimivuutta viranomaisten tekemistä hallintopäätöksistä. Suurin osa hallintopäätöksistä tehdään perustuen niin sanottuun PIMA-ilmoitusmenettelyyn. Viimeisimpien selvitysten perusteella päätökset eivät kata kaikkia riskinhallintatoimia. Tässä raportissa tarkastellaan pilaantuneiden maa-alueiden hallintomenettelyjä erityisesti niissä tilanteissa, joissa ei tehdä hallinnollista päätöstä. Raporttiin koottiin kahden hankkeen (SILPPU ja SEPA) tulokset. Näissä hankkeissa kerättiin lainsäädännön uudistustyötä varten tietoa nykyisistä hallintomenettelyistä ja niiden kehitystarpeesta. Tiedonkeruu toteutettiin tekemällä haastatteluja ja kaksi Webropol-kyselyä. Kohderyhmänä olivat lähinnä pilaantuneen maaperän puhdistuspäätöksiä (PIMA-päätös) tekevät ELY-keskusten sekä Helsingin ja Turun ympäristöviranomaiset. Lisäksi haastateltiin muutamaa ympäristöalan konsulttia. Selvitys osoitti, että merkittävä osa viranomaisten tekemästä valvontatyöstä liittyy PIMA-päätösten ulkopuolelle jääviin riskinhallintatoimiin ja että viranomaisten menettelytavoissa on eroja. Maaperä saatetaan puhdistaa ilman hallintopäätöstä viranomaisen antaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti. Toisaalta rakentamisen takia tehtävistä maankaivutöistä saatetaan tehdä hallintopäätöksiä, vaikka tavoitteena ei ole varsinaisesti maaperän puhdistaminen. Päätöksiä ei tehdä myöskään silloin, kun viranomaiselle toimitetussa riskinarviossa todetaan, ettei alueella ole maaperän kohonneista haitta-ainepitoisuuksista huolimatta puhdistustarvetta. Selvityksen perusteella ehdotetaan ilmoitusmenettelyn laajentamista siten, että se kattaisi laajemmin ennakko- ja jälkivalvonnan erilaiset tilanteet. Ilmoitusmenettelystä vastaisivat nykyiset PIMA-viranomaiset (ELY-keskukset ja Helsingin ja Turun kaupungit). Ilmoitusmenettelyä sovellettaisiin puhdistustarpeen arvioinnin lisäksi rakentamisen yhteydessä syntyneiden muiden kuin puhtaiden maa-ainesten kaivamiseen, välivarastointiin tai hyödyntämiseen siten, että se räätälöitäisiin kutakin tarkoitusta varten sopivaksi uudistuvaa MATTI-tietojärjestelmää hyödyntäen. Ilmoitusmenettelyn uudistamisen myötä toiminnanharjoittajia kohdeltaisiin nykyistä yhdenvertaisemmin. Tätä edesauttaisi myös samassa yhteydessä toteutettava viranomaisten menettelytapojen yhdenmukaistaminen. Lisäksi uudistus laajentaisi viranomaisten mahdollisuuksia periä lupa- ja valvontamaksuja.
  • Myllymaa, Tuuli; Pitkänen, Kati; Savolahti, Hanna; Dahlbo, Helena; Judl, Jáchym; Neuvonen, Jouni; Ahponen, Hannele; Lepistö, Katja; Savolainen, Hannu; Ukkonen, Aino; Rehunen, Antti; Nurmio, Kimmo; Karhinen, Santtu; Alhola, Katriina; Kautto, Petrus; Salmenperä, Hanna; Haavisto, Teija; Holma, Anne; Mönkkönen, Ida; Antikainen, Riina; Kaminen, Kaarina; Turunen, Sara; Alt, Sami; Sederholm, Camilla; Karppinen, Tiina K. M. (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 19/2021
    A Europe-wide circular economy policy was launched in 2014 when the European Commission published the first strategic policy programme for circular economy. It was compiled to provide very comprehensive impacts and dimensions of sustainable development: sustainable growth and a climate neutral, resource efficient and competitive economy. The targets of a circular economy are that the value of products, materials and resources is maintained in the economy for as long as possible, economic growth is decoupled from resource use, generation of waste and environmental loads are minimised, and pressure on the Earth’s resources and biodiversity is minimised. The European Union is supporting the sustainability transition with research and development funding. In Finland, Circwaste – Towards Circular Economy is one of the biggest development projects accelerating the transition to a circular economy. During the period 2016–2020, the project has produced monitoring data on the development of circular economy and the sustainability of waste management, highlighted the circular economy concept, promoted stakeholder collaboration, supported strategic national processes, strengthened know-how and mainstreamed and concretised circular economy thinking. This interim report presents all the relevant results so far. It is crucial that data is produced from different angles on implementing the circular economy. More information is needed both to support decision making and on connections between and reflections on different factors. The key figures for Finland show quite clear coupling of the use of natural resources, waste amounts and economic growth. The circular material use rate is ca. 7%, which can be considered quite modest. Quantitative national targets for decreasing the use of natural resources are needed. Instead of country comparisons, the focus should be on trends in order to learn from the past and to identify the policy instruments needed to achieve the level aspired to. One of the key findings is the need for regional indicators and data for decisionmaking. The work done within Circwaste is the first effort towards a systematic monitoring scheme for monitoring circular economy regionally. The study showed that the production of regional waste data is challenging, that the estimated recycling rates have not increased adequately to reach the EU targets and that there could therefore be a need for municipallevel recycling targets. The transition to a circular economy also causes fundamental social changes in society. In the project, new indicators were developed for measuring social impacts: circular economy employment, education and employment for vulnerable groups, publicly shared resources, accessibility of recycling services and sustainable vehicle fuels. The first baseline data show advances towards the circular economy: the accessibility of waste management services has improved, the Finnish educational system has been able to respond quickly to the need for circular economy education, circular economy activities have potential for the employment of vulnerable groups and economic activities related to recycling, repair and reuse have grown. The regions and municipalities emerge as key actors in facilitating a socially just transition towards a circular economy. The study on innovative material processing technologies gathered data on technologies for elemental recycling, especially for plastic waste but also for making new fibres from textiles waste. Financial issues are key to the survival of these technologies and there is a need for governmental financial support. Public procurers can be considered key players in the circular economy, creating demand for more sustainable products and services. Implementing circular economy in municipalities requires commitment, financial planning, interaction with regional actors and inclusion of circular economy in financial rules. The construction sector is a major consumer of natural resources, but the municipalities can make construction more sustainable through public procurements and planning. As buyers, they can require the use of recycled raw materials and soils in construction projects. Obligations for ecological compensation and goals of no net loss of biodiversity would decrease the pressure on natural resources. To support municipalities in their work, a national organisation for providing municipal auditing, development, education and business support services could be established. Employing circular economy experts in each municipality to work as crossadministrative coordinators could enhance the transition. The project has created a lot of political, theoretical and practical content on the concept and field of circular economy. The next steps are to further develop and widen, as well as deepen, the results and to provide national support in searching for answers and solutions for decreasing the use of natural resources, achieving the MSW recycling targets and creating a more sustainable society.
  • Horn, Susanna; Salo, Hanna; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2021
    Ekosuunnittelu eli ekodesign on suunnittelu- ja johtamismenetelmä, joka sisällyttää ympäristöasiat osaksi tuotekehitystä. Sen avulla voidaan ennakoivasti vähentää, välttää tai poistaa haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ilmenevät elinkaaren eri vaiheissa: raaka-aineiden hankinnassa, tuotteen valmistuksen aikana, kuljetuksissa, tuotteen käytön aikana tai sen käytöstä poistossa. On laskettu, että tuotesuunnittelulla vaikutetaan jopa 80 prosenttiin tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia pystytään suunnittelupäätöksin pienentämään mm. vähentämällä raaka-aineiden kulutusta, pidentämällä elinkaaria, käyttämällä vähemmän haitallisia materiaaleja ja takaamalla tuotteen kierrätettävyys. Jotta ekosuunnittelua saataisiin vauhditettua yrityksissä, on sitä tuotava näkyvämmin esille ja yrityksiä tuettava käytännönläheisesti ekosuunnittelutoimissaan. Valtiolla on vahva ohjausrooli ja mahdollisuus eri toimiensa kautta tukea tätä toimintaa. Euroopan unionissa on ekosuunnittelua ohjaava direktiivi energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (Direktiivi 2009/125/EC), jota Suomessa toimeenpannaan lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (19.12.2008/1005). Lisäksi Euroopan komission kiertotalouden toimintasuunnitelma painottaa jatkossa yhä enemmän suunnittelunäkökulmia tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämisessä ja kierrätyksen mahdollistamisessa. Tämä vaikuttaa kaikkiin jäsenmaihin, vaikkakin linjausten toimeenpano jäsenmaissa voi erota toisistaan. Eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia yrityksiä on viime vuosikymmeninä rohkaistu toteuttamaan ekosuunnittelua. Ekosuunnittelun ajureita on kartoitettu laajasti ja työkaluja ja menetelmiä on kehitelty ekosuunnittelun tueksi. Lisäksi myös ekosuunnittelun esteitä, siihen liittyvää regulaatiota ja käyttäytymistieteellisiä konsepteja on tutkittu. Siitä huolimatta ekosuunnittelun lisääntyminen yrityksissä on ollut hidasta. Hankkeessa tehtyjen yrityshaastattelujen perusteella on pystytty arvioimaan suomalaisten toimijoiden ajureita, haasteita, ekosuunnittelun toimeenpanoa parantavia ja heikentäviä ohjauskeinoja sekä käytössä olevia työkaluja tai niiden puutetta ja ekosuunnittelun systemaattista toteutustapaa tai sen puutetta. Yleisimmät ajurit ekosuunnittelulle ovat yrityksen omat arvot, asiakkaiden vaatimukset, kilpailukyvyn parantaminen ja lainsäädäntö. Yleisin haaste liittyy siihen, että ekosuunnittelu koetaan yhä marginaaliseksi toiminnaksi, mutta lisäksi haasteita on mm. tiedon ja resurssien suhteen, ja yritykset kokevat myös, ettei ekosuunnittelulle ole kysyntää. Kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen perustella on laadittu ekosuunnittelun tiekartta, jonka avulla julkinen sektori pystyy järjestelmällisemmin tukemaan ekosuunnittelua yrityksissä. Tiekarttaa on työstetty myös työpajatyöskentelyn avulla, jossa on haettu mm. julkisen sektorin ja järjestötoimijoiden näkemyksiä. Ekosuunnittelun tiekartta koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta, joilla julkinen sektori voi edistää ekosuunnittelun toimeenpanoa yrityksissä. Tiekartan sisällyttämät osa-alueet ovat 1) Direktiivit ja kansallinen lainsäädäntö, 2) Tiedonvälitys, 3) Koulutus, 4) Työkalut, 5) Tutkimusyhteistyö, 6) Yritysten välinen tiedonvaihto, 7) Kuluttajien informointi, ja 8) Julkiset hankinnat. Tiekartassa on näille eri osa-alueille määritelty toimenpiteitä, joiden avulla valtio tukee vastuullista innovaatiokulttuuria, luo avointa toimintaympäristöä, pyrkii radikaalisti pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia tai jopa tuottamaan ympäristöhyötyjä ja tukemaan systeemistä muutosta.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: talousvesiverkoston liittyjämäärä (1 480 laitosta), vedenkäytön jakautuminen (1 272 laitosta), veden ominaiskäyttö (1 368 laitosta), ottamoilta verkostoon pumpattu talousvesi (1 687 ottamoa), investoinnit talousvesijärjestelmiin (518 laitosta), vesijohtojen pituus ja materiaali (1333 laitosta), talousvesimaksut (1 314 laitosta), talousvesijärjestelmien käyttökustannukset (873 laitosta) ja myyty ja ostettu talousvesi (923 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970-2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970–2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: jätevesiverkoston liitty-jämäärä (645 laitosta), investoinnit jätevesijärjestelmiin (349 laitosta), jätevesiviemäreiden pituus ja materiaali (714 laitosta), jätevesimaksut (682 laitosta), jätevesijärjestelmien käyttökustannukset (466 laitosta) ja viemäröity jätevesimäärä (470 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970–2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970-2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2021
    Vuoden 2014 lopussa Manner-Suomessa asui 5 442 837 asukasta. Vesihuolto-organisaatioiden toimintaa kuvaavia tietoja vuosilta 2000–2014 kerättiin Vesihuoltolaitostietojärjestelmä Velvetiin. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitosten talousvesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna vuonna 2014 oli 5 097 063 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen talousvesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 93,6 %. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna oli 4 611 695 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 84,7 %. Kotitalouksien vedenkäyttö vuodessa oli 251 858 196 m³. Kotitalouksien vedenkäyttö oli 63,1 % koko vedenkäytöstä. Muun teollisuuden kuin elintarviketeollisuuden vedenkäyttö oli 38 346 899 m³/a. Elintarviketeollisuuden käyttämä vesimäärä oli 11 567 186 m³/a. Maatalouden vedenkäyttö oli 9 962 831 m³/a. Muu laskutettu vesi oli 21 780 872 m³/a. Laskuttamattoman vedenkäytön määrä oli 61 454 834 m³/a. Sairaaloiden käyttämä vesimäärä oli 2 309 012 m³/a. Matkailuyrityksissä käytetty vesimäärä oli 1 998 063 m³/a. Talousveden ominaiskäyttö oli 221 litraa vuorokaudessa asukasta kohti. Vesihuoltolaitosten ja tukkulaitosten ottamoilta verkostoon talousvetenä pumppaama pohjaveden määrä oli 200 289 576 m³/a. Pintaveden määrä oli 142 774 700 m³/a ja tekopohjaveden määrä 66 675 521 m³/a. Yhteensä talousvettä pumpattiin verkostoon 409 739 797 m³/a. Investoinnit talousvesijärjestelmiin olivat yhteensä 168 537 277 €/a ja investoinnit jätevesijärjestelmiin 231 824 279 €/a. Vesijohtojen kokonaispituus oli 113 711 kilometriä ja jätevesiviemäreiden kokonaispituus oli 59 845 kilometriä. Talousveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 1,26 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 2 436 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä oli 72,09 €/a ja mittarimaksu oli 52,63 €/a. Kerrostalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 11 291 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä 357,11 €/a ja mittarimaksu 82,40 €/a. Jäteveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 2,54 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 4 125 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 89,58 €/a. Kerrostalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 14 208 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 408,83 €/a. Talousvesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 203 562 646 €/a ja jätevesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 238 589 962 €/a. Viemäröity jätevesimäärä oli 49 7174 758 m³/a, josta laskutettu jätevesimäärä oli 307 227 631 m³/a ja vuotovesimäärä 189 947 127 m³/a. Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa.
  • Kontula, Tytti; Raunio, Anne; Lehikoinen, Aija; Heilala, Tomi; Kolu, Suvi; Liukko, Ulla-Maija; Ryttäri, Terhi; Teeriaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2021
    Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit -hankkeessa on koottu mahdollisimman kattava tietopohja uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä maakunnan luonnon kestävämmän hyödyntämisen sekä luontoviisaiden ratkaisujen edistämiseksi. Hankkeessa selvitettiin Pirkanmaalla esiintyvien uhanalaisten lajien ja luontotyyppien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia sekä annettiin toimenpide-ehdotuksia uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilan parantamiseksi. Koottujen aineistojen perusteella Pirkanmaalla esiintyy 16 äärimmäisen uhanalaista (CR), 115 erittäin uhanalaista (EN), yli 190 vaarantunutta (VU) ja noin 370 silmälläpidettävää (NT) lajia. Kymmenkunnalla lajilla on nykyisin Suomessa tunnettuja esiintymiä ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Hankkeessa määriteltiin maakunnallisten vastuulajien kriteerit ja valittiin Pirkanmaalle vastuulajit, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä. Vastuulajeja nimettiin yhteensä 113 ja erityisesti näiden lajien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia kuvataan raportissa. Hankkeessa selvitettiin myös Pirkanmaalla esiintyviä uhanalaisia luontotyyppejä ja koottiin eri organisaatioissa hajallaan olleet luontotyyppiaineistot yhtenäisiksi paikkatietoaineistoiksi. Tarkastelujen perusteella Pirkanmaalla esiintyy yli 180 luontotyyppiä, joista noin 110 (60 %) on arvioitu uhanalaisiksi Etelä-Suomessa. Uhanalaisten luontotyyppien osuus Pirkanmaalla vastaa uhanalaisten luontotyyppien osuutta koko Etelä-Suomessa (59 %). Valtaosalla Pirkanmaan luontotyypeistä esiintymien nykytila on tarkastelujen perusteella varsin samankaltainen kuin luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin perusteella Etelä-Suomessa keskimäärin. Merkittävimmin Pirkanmaan vastuulajeihin ja uhanalaisiin luontotyyppeihin vaikuttavat tulevaisuudessa metsätalouteen liittyvät toimet. Vastuulajien kannalta tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös avoimien alueiden umpeenkasvu etenkin perinnebiotoopeilla ja niiden lajeilla, mutta myös rannoilla ja harjumetsissä. Uhanalaisilla luontotyypeillä merkittäviä uhkia ovat edellisten ohella rakentaminen ja soiden ojitus. Vaikka uudisojituksia ei nykyisin enää tehdä, ovat kunnostusojitukset sekä vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus edelleen merkittäviä. Uhkatekijöitä sekä vastuulajien että uhanalaisten luontotyyppien kannalta ovat myös vesien rehevöityminen ja likaantuminen, vesirakentaminen sekä vesien säännöstely. Hankkeessa tuotettiin Pirkanmaan luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ekologisen tiedon pohjalta laadittuja toimenpide-ehdotuksia, jotka käsittelevät eri luontotyyppien ja lajien uhkien vähentämisen keinoja ja hoidon ja ennallistamisen kohdentamista sekä luontotiedon parantamista. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Pirkanmaan liiton ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Kootut aineistot, tehdyt tarkastelut sekä ehdotukset tarvittavista jatkotoimenpiteistä ovat tärkeää taustatietoa, kun Pirkanmaalle laaditaan vuonna 2021 alueellinen biodiversiteettiohjelma Suomen ensimmäisenä maakuntana. Tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa maakuntakaavaprosessissa.
  • Lehtoranta, Suvi; Malila, Riikka; Fjäder, Päivi; Laukka, Vuokko; Mustajoki, Jyri; Äystö, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2021
    Nykyinen yhdyskuntajätevesien käsittelyprosessi on kehitetty aikanaan puhdistamaan jätevettä ja vähentämään vesistöjen kuormitusta. Prosessia ei ole suunniteltu ravinteiden talteenoton ja kierrätyksen näkökulmasta. Fosfori sidotaan niukkaliukoisessa muodossa lietteeseen, mihin päätyy myös typestä alle kymmenesosa. Loput typestä haihdutetaan ilmaan (aiheuttaen mm. kasvihuonekaasupäästöjä) ja johdetaan purkuveden mukana vesistöön. Puhdistusprosessin sivutuotteena muodostuvasta lietteestä suurin osa hyödynnetään viherrakentamisessa ja maisemoinnissa, mikä ei hyödynnä lietteen sisältämiä ravinteita, etenkään fosforia, tehokkaasti. Kiristyvät tavoitteet kiertotaloudessa ja hiilineutraalisuudessa ohjaavat käyttämään resursseja yhä tehokkaammin. Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman (2019–2030) mukaan pyrkimyksenä on hyödyntää jätevesilietteiden ravinteet pääosin lannoitteina vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetilaa voidaan tukea kehittämällä jätevedenkäsittelyä kohti ravinteiden ja orgaanisen aineksen turvallista talteenottoa. Näin voidaan tuottaa esimerkiksi maatalouden käyttöön soveltuvia lannoitevalmisteita ja vähentää samalla ympäristöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta, neitseellisten luonnonvarojen kulutusta ja energiaintensiivistä typpilannoitteiden tuotantoa. Kierrätyslannoitteiden avulla voidaan lisätä myös orgaanista ainesta peltoihin, joka mm. parantaa maan rakennetta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Puhdistamolietteen hyötykäyttö on nähty viime aikoina ongelmallisena etenkin sen sisältämien orgaanisten haitta-ainejäämien vuoksi. Tämänhetkisten tutkimusten perusteella nykyiset jäteveden-puhdistusprosessit tai lietteenkäsittelymenetelmät kykenevät poistamaan vain pienen osan näistä erityisen pysyvistä ja haitallisista orgaanisista yhdisteistä, ja osa niistä kulkeutuu puhdistetun jäteveden mukana vesistöön ja osa lietteen hyötykäytön seurauksena maaperään. Jotta ravinteiden ja orgaanisen aineksen palauttaminen jätevesistä takaisin ympäristöön olisi tulevaisuudessa turvallista, tarvitaan uudenlaisten ratkaisujen käyttöönottoa. Uusilla menetelmillä ja niiden yhdistelmillä voidaan saada talteen jopa 90 % fosforista ja typestä kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Myös ravinteiden käyttökelpoisuutta kasveille voidaan parantaa. Menetelmien avulla voidaan myös vähentää haitta-aineiden kulkeutumista ympäristöön. Tutkittua tietoa eri menetelmien vaikutuksista haitta-aineisiin sekä haitta-aineiden vaikutuksista ympäristöön on kuitenkin vähän olemassa. Ympäristöministeriön rahoittamassa NORMA-hankkeessa koottiin tietoa kehitteillä olevista ravinteiden talteenottomenetelmistä ja niiden yhdistelmistä, sekä tunnistettiin niihin liittyviä tietopuutoksia. Menetelmien arviointia varten hankkeessa tuotettiin monitavoitearviointikehys, jonka avulla menetelmiä voidaan arvioida esimerkiksi ravinteiden talteenoton, lopputuotteen turvallisuuden ja kustannusten näkökulmasta. Arvioinnissa voidaan tarkastella miten eri tekijöiden painottaminen vaikuttaa vertailun kohteena olevien menetelmien paremmuuteen. Arviointikehystä tulee soveltaa puhdistamokohtaisesti kunkin puhdistamon erityispiirteet huomioiden. Menetelmien vertailun tueksi tarvitaan lisää tutkimustietoa, erityisesti haitta-aineista. Jätevesien sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines ovat alihyödynnettyjä resursseja, joiden hyötykäytön mahdollisuuksia tulisi tulevaisuudessa parantaa ja samalla vähentää niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Ratkaisut voivat olla lyhyellä aikavälillä puhdistamokohtaisia, mutta pidemmällä aikavälillä on syytä pohtia suurempia rakenteellisia muutoksia, jotka kattavat kehitettävien menetelmien lisäksi lainsäädännölliset, vesihuollon järjestelmätason sekä markkinoiden muutokset.

View more