Suomen ympäristökeskuksen raportteja

 

Suomen ympäristökeskuksen raportteja –sarjassa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielisiä selvityksiä ja katsauksia.

Finlands miljöcentrals rapporter omfattar utredningar samt översikter. Dublikatserien ersätts av serien Rapporter från året 2006. Största delen av publikationerna finns endast på finska.

Reports of the Finnish Environment Institute includes publications and reports, which are usually used only inside the administration. Report serie has replaced the Mimeograph serie (1995-2006). Most of the publications are published only in Finnish.

Recent Submissions

  • Heliölä, Janne; Huikkonen, Ida-Maria; Kuussaari, Mikko (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2022
    Tähän raporttiin on koottu vuodesta 1999 lähtien toimineen Maatalousympäristön päiväperhosseurannan päätulokset vuosilta 1999–2021. Vuonna 2010 julkaistiin vastaava raportti, jossa esiteltiin tulokset vuosilta 1999–2008. Molemmissa julkaisuissa on kuvattu seurannassa käytetyt havainnointi- ja analyysimenetelmät, joihin on viime vuosina tehty joitakin muutoksia. Seurantaa ylläpitää Suomen ympäristökeskus ja havaintojen keräämisestä vastaavat vapaaehtoiset perhosharrastajat. Havainnot tehdään ns. linjalaskentamenetelmää käyttäen. Seuranta tuottaa vuosittaisen arvion yhteensä 51 yleisenä esiintyvän päiväperhoslajin kannankehityksestä. Lisäksi aineistoista on tuotettu muutamia päiväperhoslajistomme tilaa laaja-alaisemmin kuvastavia koosteindeksejä. Seurannassa havaintoja on kertynyt yli 1,1 miljoonaa yksilöä yhteensä 91 päiväperhoslajista. Lisäksi laskennoissa on kirjattu yli 230 000 yksilöä yhteensä 367 muusta suurperhoslajista. Vuosien mittaan havainnointia on tehty kaikkiaan 128 eri havaintopaikalla, joiden määrä on vaihdellut vuosittain 30 ja 60 välillä. Viime vuosina seurannan laajuus on vakiintunut noin 50 havaintopaikkaan. Seurantaverkosto on kattava Etelä- ja Lounais-Suomessa, mutta selvästi puutteellinen maamme keski- ja pohjoisosissa. Tulosten perusteella päiväperhosten kannat ovat olleet 2000-luvulla loivassa laskussa. Vähentyneitä lajeja on ollut enemmän kuin runsastuneita, minkä lisäksi 45 lajin keskimääräistä kannankehitystä kuvaava koosteindeksi on ollut laskussa. Päiväperhoskannat ovat olleet keskimäärin korkeimmillaan vuosina 2002 sekä 2010–2011. Vuodet 2014–2017 olivat seurantajakson heikoimmat, minkä jälkeen koosteindeksi on noussut lähelle 2000-luvun keskimääräistä tasoa. Havaittua perhoskantojen laskua selittänee ainakin osin se, että useimmat seurantajakson sääoloiltaan heikoimmista kesistä osuivat 2010-luvulle. Seurannan toiminta on vakiintunutta, eikä sen menetelmiin ole nähtävissä selviä muutostarpeita. Suurin riski seurannan jatkuvuudelle liittyy säännöllisen ylläpitorahoituksen puuttumiseen. Uusia havainnoijia on myös tarpeen etsiä vuosittain, mikä edellyttää aktiivista viestintää. Viime vuosina seurannan tekninen ylläpito on tehostunut huomattavasti, kun havaintojen tiedonhallinta on siirtynyt Lajitietokeskuksen Laji.fi-palveluun. Resursseja on säästänyt myös se, että vuodesta 2022 alkaen lajien kannankehitystä kuvaavien indeksien laskenta on automatisoitu tapahtumaan suoraan verkkopalvelimella. Butterfly monitoring in Finnish agricultural landscapes 1999–2021 Butterfly monitoring in Finnish agricultural landscapes (BMS Finland) was started in 1999. This report summarizes its main results for the period of 1999–2021. A similar report was published in 2010, reporting the first results for the years 1999–2008. Both reports include a description of the methods used, the latter one describing also the changes made over the years. BMS Finland is coordinated by the Finnish Environment Institute (Syke), while the data collection is done by voluntary lepidopterologists. Butterflies are recorded using the transect counting method, that is widely used in numerous European countries. BMS Finland produces annual estimates on the population changes of 51 commonly observed butterfly species. The data are also used for calculating a few additional indices that provide more generalized information on the status of Finnish butterfly fauna. A total of over 1,1 million butterfly individuals belonging to 91 species have been recorded during the years 1999–2021. In addition to these, over 230 000 individuals of other Lepidopteran species belonging to 367 species have been observed. Over the years recording has been done on a total of 128 sites, with the annual number of sites varying between 30 and 60. During recent years the number of sites has been around 50. The monitoring network is quite comprehensive for Southern and South-Western Finland, but very sparse for the central and northern parts of the country. Our results show that on a general level the Finnish butterfly populations show a moderate decline during the 21st century. The number of decreasing species has been higher than that of increasing ones. In line with this, the geometric mean over the indices of the 45 most common resident species shows a decreasing trend. Generally the butterfly populations were at their highest levels during the years 2002 and 2010–2011. The worst years for butterflies have been 2014–2017, after which the butterfly numbers have recovered near to the average levels of the 21st century. The observed decline in butterfly numbers is likely to be at least partially explained by the generally poorer summer weathers during the latter part of the monitoring period. The functioning of BMS Finland is well established, and there is no evident need to make changes in its methods. The greatest risk for its continuance is the lack of permanent funding for its coordination. There is also a continuous need to recruit new recorders to replace the leaving ones, requiring active public communication. During recent years the technical data management has made considerable advances, thus saving resources for other purposes. In 2022 also the calculation of species indices has been automatized.
  • Karjalainen, Satu Maaria; Vilmi, Annika; Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; llmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 43/2022
    Proftest SYKE carried out for the first time an interlaboratory comparison (ILC) on the identification of benthic diatoms in lakes and rivers in spring 2022. Diatom species identification was performed from digital photographs and videos of altogether 30 samples. There were 11 participants in this ILC. The participants of this ILC were experienced in the identification of benthic diatoms as 82% of the participants received satisfactory result. There was no unsatisfactory performance. All participants identified correctly 47% of the samples. Challenges in the identification were connected to the availability of the newest diatom identification literature recommended for the ILC and on the use of the newest taxon names. The used approach in the ILC showed to be suitable when epilithic diatoms are identified for research or monitoring purposes. Warm thanks to all participants in this ILC! Vertailumittaus 04/2022: Pohjan piilevät Proftest SYKE järjesti keväällä 2022 ensimmäistä kertaa pohjoisten virtavesien ja järvien pohjien piilevien lajitason tunnistamisosaamisen vertailumittauksen. Vertailumittauksessa lajintunnistus tehtiin digitaalisista näytteistä (yhteensä 30 näytettä) ja siihen osallistui yhteensä 11 määrittäjää. Vertailumittauksen tulosten perusteella osallistujat olivat kokeneita pohjan piilevien lajintunnistuksessa, sillä osallistuneista 82 % ylsi hyväksyttävään tulokseen (90 % taksoneista oikein määritetty). Yhtään ei-hyväksyttävää suoritusta ei ollut. Kaikki osallistujat tunnistivat taksonit oikein 47 % näytteistä. Tunnistuksen haasteet liittyivät vertailumittauksessa suositellun uusimman pohjan piileviin liittyvän määrityskirjallisuuden sekä taksonien uusimpien nimien käyttöön. Vertailumittauksessa käytetty menettelytapa osoittautui sopivaksi kivien päällä esiintyvien piilevien tunnistamisessa tutkimuksia tai seurantoja varten. Kiitos vertailumittauksen osallistujille!
  • Huttunen, Suvi; Tuovila, Sanja; Turunen, Anni; Järvelä, Marja; Kortetmäki, Teea (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 42/2022
    Ilmastopolitiikka aiheuttaa muutoksia työelämään ja työpaikkoihin. Globaalisti ilmastopolitiikan työllisyysvaikutuksia pidetään yleensä positiivisina, mutta paikallisesti vaikutukset voivat olla hyvinkin negatiivisia. Siirtymä kohti vähähiilistä taloutta tarkoittaa työpaikkojen vähenemistä saastuttavilla aloilla, työpaikkojen lisääntymistä päästöjä vähentävillä aloilla, muutoksia vanhoihin työnkuviin ja täysin uusien työnkuvien syntymistä. Työelämässä tämä tarkoittaa muutoksia työtehtävissä ja sitä, että lähes kukaan ei ole täysin siirtymän ulkopuolella. Ilmastopolitiikan aiheuttamia muutoksia työpaikkoihin voidaan lieventää esimerkiksi panostamalla koulutukseen, kehittämällä työttömyystukea ja eläkejärjestelyjä, myöntämällä verovapautuksia ja suoria taloudellisia tukia tai tukemalla innovaatioita. Reilun siirtymän edistämiseksi on politiikkatoimia suunniteltaessa tärkeää tietää toimien kohteena olevien näkemykset erilaisten keinojen toivottavuudesta. Tutkimme näkemyksiä ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä erilaisten politiikkatoimien kannatusta valtakunnallisella kyselyllä työvoimaan kuuluvien 18–68-vuotiaiden parissa. Kyselyyn vastanneiden mielestä ilmastopolitiikka ei lähitulevaisuudessa vaikuta merkittävästi heidän omaan työllisyytensä tai hyvinvointiinsa. Koko Suomen osalta kolmannes vastaajista uskoi kuitenkin ilmastopolitiikan parantavan työpaikkojen saatavuutta seuraavan viiden vuoden aikana. Neljännes vastaajista uskoi, että työpaikkojen saatavuus heikkenee. Siitä huolimatta, että vastaajat eivät olleet kovin huolestuneita ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista he pitivät tarpeellisena hyvittää mahdollisia haittoja erityisesti työpaikan menettämisen vaarassa oleville ja vähävaraisille sekä suhteessa tuloihin. Ilmastopolitiikan aiheuttamien haittojen lieventämiseksi vastaajat kannattivat monenlaisia keinoja. Pienituloisten osalta eniten kannatetut keinot liittyivät nykyisen sosiaalipolitiikan vahvistamiseen. Suoraan ilmastotoimiin kytkettyjä keinoja kannatettiin vähemmän. Työllisyyteen liittyvien vaikutusten lieventämisessä työttömyysturvan ja muiden sosiaalipoliittisten tukien parantaminen ei kuitenkaan saanut laajaa kannatusta. Jos ilmastopolitiikka aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä, työntekijöiden taloudellisen aseman katsottiin parhaiten tulevan turvatuksi tukemalla uudelleenkoulutusta toiseen ammattiin. Lisäksi vastauksissa korostui nykyisen työnantajan vastuu huolehtia työntekijöidensä osaamisesta ja työllistymismahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan oikeudenmukainen ilmastopolitiikka työvoimaan kuuluvien näkökulmasta ennemmin kannustaa päästöjen vähentämiseen kuin rajoittaa päästöjä tuottavaa toimintaa. Se myös parantaa työntekijöiden ammattitaitoa ja valmiuksia kohdata muutoksia sekä tukee heikommassa taloudellisessa asemassa olevia. Laajasti yhtenäisistä näkemyksistä huolimatta eri vastaajien vastaukset vaihtelivat esimerkiksi sukupuolen, iän, työaseman ja ilmastohuolen suhteen. Kannatetut keinot olivat yhteydessä vastaajien elämäntilanteisiin ja henkilökohtaisiin hyötyihin. Reilun ilmastopolitiikan suunnittelussa onkin tärkeää huomioida kansalaisten erilaiset tarpeet ja ottaa heidät mukaan keinojen pohdintaan. Ilmastohuolen yhteys politiikkakeinojen kannatukseen on myös huomionarvoinen seikka reilun siirtymän näkökulmasta. Ne vastaajat, jotka eivät olleet huolissaan ilmastonmuutoksesta, olivat yleensä muita enemmän huolissaan ilmastopolitiikan työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksista. Samalla he eivät kuitenkaan kannattaneet näitä vaikutuksia lieventävää politiikkaa. Tällaisten henkilöiden osalta ilmastopolitiikan haittavaikutuksia lieventävä politiikka ei välttämättä auta tekemään ilmastopolitiikasta hyväksyttävää. Climate policy, working life and just transition – Policy preferences and perceptions of employment and well-being effects of climate policies in Finland Climate policies cause changes in working life and workplaces. While on a global level the employment effects of climate policies are usually considered positive, the effects can be very different on a local level. Transition to a low-carbon economy moves jobs away from polluting sectors, increases jobs in sectors that reduce emissions and modifies existing jobs and creates completely new job descriptions. In working life, this causes changes in work tasks and means that almost no one is completely outside the transition. Harms caused by climate policies can be mitigated, for example, by investing in education, employment support and pension arrangements, by granting tax exemptions and direct financial support, or by supporting business innovations. In order to promote just transition when choosing between different policy measures, it is important to know the perceptions of those who are targeted by the measures. To shed light on this issue, we conducted a national survey among people participating in the labour force. The majority of the survey respondents considered that climate policy will not affect their own employment or wellbeing in the near future. However, concerning the general availability of jobs, a third of the respondents believed that climate policies will improve the availability of jobs in Finland in the next five years. One quarter of the respondents believed that the availability of jobs will decrease. Despite the low level of concern for the employment and wellbeing effects of climate policies, the respondents considered it necessary to mitigate the possible harms for those who risk losing their job and for low-income earners. In mitigating the harms caused by climate policies, a wide variety of means were supported. Regarding low-income earners, the most supported means were related to strengthening current social policies rather than directly connected to climate policy measures. However, improving unemployment protection and other social policy subsidies did not gain wide support in the context of employment-related effects. If climate policies cause job losses, the economic position of employees was thought to be best secured by supporting training for another profession. Furthermore, the responsibility of the current employer to take care of their employees’ skill development and employment opportunities was emphasized. Thus, from the perspective of those in the workforce, a just climate policy encourages emission reductions rather than restricts activities that produce emissions, improves employees' skills and capacities for facing the changes and supports those in a weaker economic position. Despite the generally uniform views, there was variation in the responses among different respondents regarding for example gender, age, employment position and climate concern. Overall, the policy preferences related to the respondents’ life situations and personal benefit. This implies a need to target and negotiate the policies in collaboration with different actors. Finally, the role of climate concern in explaining the policy preferences is noteworthy from the perspective of just transition. Those who were not concerned about climate change tended to be more worried about the employment and wellbeing effects of climate policies. However, they did not want any policies to mitigate these effects. Thus, for those who are not concerned about climate change, just transition policies to mitigate the adverse effects of climate policies do not necessarily help to make climate policies more acceptable.
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; llmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 45/2022
    Proftest SYKE carried out the interlaboratory comparison (ILC) for the determination of AOX in the synthetic sample, river water as well as pulp and paper industry effluent samples in August-September 2022. In total, there were 5 participants in the comparison. The used assigned values were based on the mean value of the homogeneity tests results of the expert laboratory. The performance of the participants was evaluated by using the scores based on the difference of the participant’s result and the assigned value, D% values, and En scores. In this interlaboratory comparison 90 % of the results based on En scores were satisfactory and 90 % of the D% values of were ≤ |15 %|. Warm thanks to all participants in this interlaboratory comparison! Vertailumittaus 07/2022: AOX luonnon- ja jätevesistä Proftest SYKE järjesti elo-syyskuussa 2022 vertailumittauksen AOX määrityksille synteettisestä vesinäytteestä, jokivedestä sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevedestä. Vertailumittaukseen osallistui yhteensä 5 laboratoriota. Määrityksen vertailuarvoina käytettiin asiantuntijalaboratorion homogeenisuustestauksen mittaustulosten keskiarvoa. Osallistujien tuloksia arviointiin D%- ja En-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli En-arvoilla arvioituna 90 % hyväksyttäviä tuloksia ja D%-arvoista 90 % oli ≤ |15 %|. Kiitos vertailumittauksen osallistujille!
  • Ahola, Nina (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 41 / 2022
    Maisemissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla kestävän kehityksen ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Euroopan neuvoston maisemayleissopimuksen mukaan maisemat ovat oleellinen osa ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia, elämänlaatua ja identiteettiä. Maisemat ovat tärkeä osa kulttuuri- ja luonnonperintöä. Globaalien ympäristöongelmien ja erilaisten kriisien sekä niihin varautumisen vaikutukset näkyvät ja ilmenevät myös maisemissa. Maisemia hoitamalla, suojelemalla ja laadukkaasti suunnittelemalla voidaan edistää ja tukea useita Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen tavoiteohjelman (Agenda2030) mukaisia tavoitteita. Euroopan neuvoston maisemayleissopimuksessa edellytetään maisemansuojeluun, -hoitoon ja -suunnitteluun tähtäävän kansallisen maisemapolitiikan määrittelyä. Ympäristöministeriö linjasi vuonna 2021, että Suomelle tulee laatia maisemapoliittinen ohjelma. Tämä raportti taustoittaa aihepiiriä. Raportissa tarkastellaan maiseman monikerroksista luonnetta ja maisemia koskevien toimien monialaisuutta. Tavoitteena on muodostaa yleiskuva Suomen maisemia koskevista toimista erityisesti maisemayleissopimuksen näkökulmasta kokonaisvaltaisen maisemapoliittisen ohjelman valmistelun tueksi. Maisemapolitiikkaa ja maisemayleissopimusta on toteutettu Suomessa monin tavoin. Maankäytön suunnittelu ja maisemasuunnittelu ovat keskeisiä maisemapolitiikan keinoja. Lainsäädännön lisäksi maisemien kehitykseen on vaikutettu myös esimerkiksi tietopohjan vahvistamisen, tietoisuuden lisäämisen ja osin sektorikohtaisten strategioiden kautta. Maisemiin liittyvät oikeudet ja vastuut korostavat monitoimijaisuutta, osallisuutta ja toimivaa vuorovaikutusta. Maisemiin kohdistuu hoito-, suojelu- ja suunnittelutarpeita, jotka vaihtelevat eri alueilla ja erityyppisissä maisemissa. Maisemapoliittisen ohjelman yhtenä keskeisenä tehtävänä tulisikin olla sen määrittely, millaista muutosta ja maisemien tilaa tavoitellaan tulevaisuudessa sekä miten asetettuihin tavoitteisiin voidaan päästä. Tarvetta on siten Kulttuuriympäristöstrategian (2014–2020) työtä jatkaville linjauksille kokoamaan ja edelleen kirkastamaan moninaisia risteäviä tavoitteita yhteisiksi päämääriksi. Shared landscapes – Towards a landscape policy programme Landscapes uniquely combine the ecological, social, economic and cultural dimensions of sustainable development. According to the Council of Europe Landscape Convention, landscapes are an essential part of the wellbeing, quality of life and identity of people and communities. Landscapes are an important part of cultural and natural heritage. The impacts of global environmental problems and various crises and preparedness for these are also visible and manifest themselves in our landscapes. By managing and protecting landscapes and implementing their high-standard planning, several goals in the United Nations 2030 Agenda for Sustainable Development can be promoted and supported. The Council of Europe Landscape Convention requires the definition of a national landscape policy aimed at the protection, management and planning of landscapes. In 2021, the Ministry of the Environment outlined that a landscape policy programme must be drawn up for Finland. This report provides background on the topic. The report examines the multi-layered nature of the landscape and the multidisciplinary nature of the landscape measures. The aim is to form an overview of the measures concerning Finnish landscapes, particularly from the perspective of the Convention, to support the preparation of a comprehensive landscape policy programme. Landscape policy and the Convention have been implemented in many ways in Finland. Land use planning and landscape planning are key methods of landscape policy. In addition to legislation, measures to influence the landscape have included strengthening of the knowledge base, raising awareness and in part drafting sector-specific strategies. The rights and responsibilities related to landscapes emphasise multiple actors, inclusion and effective interaction. Landscapes are subject to management, conservation and planning needs, which vary in different areas and types of landscapes. One of the key tasks of the Landscape Policy Programme must therefore be to define what kind of change and the state of landscapes will be sought in the future and how the objectives set can be achieved. For this reason, there is a need for a Policy Programme that continues the work related to the Cultural Environment Strategy (2014-2020) to gather and further clarify the diverse intersectional objectives into common goals.
  • Ekholm, Petri; Ollikainen, Markku; Ala-Harja, Venla; Begum, Khaleda; Huttunen, Markus; Järvenranta, Kirsi; Kiirikki, Mikko; Kuosa, Harri; Lötjönen, Sanna; Riihimäki, Juha; Taskinen, Antti; Tikkanen, Tommi; Yli-Halla, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32 / 2022
    Maataloudesta Itämereen päätyvän fosforikuormituksen vähentäminen edellyttää juurisyihin, kuten peltomaan liian korkeisiin fosforipitoisuuksiin puuttumista. Tämän rinnalle tarvitaan myös nopeavaikutteisia keinoja. Peltojen kipsikäsittelyä testattiin Varsinais-Suomen Savijoella, jossa kipsiä levitettiin 1494 peltohehtaarille ja vaikutuksia seurattiin vajaat viisi vuotta. Kipsikäsittelyn jälkeen fosforin ja orgaanisen hiilen huuhtoumat käsittelyalueella pienenivät suhteessa vertailualueeseen. Jos muutos huuhtoumissa tapahtui yksinomaan kipsin ansiosta, ylemmällä seuranta-alueella huuhtoutui 72 % vähemmän hiukkasmaista fosforia kipsillä käsitellyiltä kuin käsittelemättömiltä pelloilta vajaan viiden vuoden keskiarvona. Alemmalla alueella vähennys oli 19 % ja koko käsittelyalueella 34 %. Liuenneen fosforin huuhtoutuminen oli ylemmän alueen kipsillä käsitellyiltä pelloilta 24 % pienempää, mutta alemmalla alueella 13 % suurempaa, jolloin koko alueella nousua oli 3 %. Liuenneen orgaanisen hiilen osalta vähennykset olivat 88 % (ylempi alue), 54 % (alempi alue) ja 64 % (koko alue). Koska noin puolet kipsistä oli vielä maaperässä vajaan viiden vuoden päästä levityksestä, kipsi saattaa edelleen leikata kuormitusta, tosin ajan myötä yhä vähemmän. Liuenneeseen fosforiin kipsillä näyttäisi olevan lyhytaikaisempi ja epävarmempi vaikutus kuin hiukkasmaiseen fosforiin. Kipsikäsittely nosti voimakkaasti peltojen pintamaan johtolukua ja rikkipitoisuutta, mutta vain noin vuoden ajaksi. Kasvuston rikkipitoisuus kaksinkertaistui noin kahden vuoden ajaksi. Kipsin ei havaittu kulkeutuvan kaivovesiin. Mikäli kaivoa käytetään juomavetenä, kaivon ympärille tulee kuitenkin jättää suojavyöhyke, erityisesti karkeammilla maalajeilla. Lumilevityskoe osoitti, että kipsiä ei tule levittää talviolosuhteissa. Routaisessa maassa fosforia epäpuhtautena sisältävä kipsi voi lisätä rehevöittävän fosforin huuhtoutumista. Malliarvioiden mukaan kipsillä voitaisiin vähentää erityisesti Saaristomereen, mutta myös muille merialueille päätyvää fosforikuormitusta. Tämä vähentäisi sisäsaariston levämääriä, mutta nopeaa parannusta Saaristomeren yleisessä tilassa ei ole odotettavissa. Parhaan vaikutuksen saaminen edellyttää myös typpikuormituksen vähentämistä. Kipsin ja rakennekalkin käytön kustannusvaikuttavuuden tarkastelu tuotti kipsikäsittelyn vuotuiseksi kustannusvaikuttavuusluvuksi 58 € poistettua fosforikiloa kohti, kun vain fosforihuuhtouma huomioidaan. Kierrätysmateriaalista valmistelulle rakennekalkille vastaava luku on 75 € kg-1 P ja sivuvirtapohjaiselle rakennekalkille 96 € kg-1 P. Kun myös ilmastovaikutus huomioidaan, kustannusvaikuttavuus on kipsille 59 € kg−1, kierrätysmateriaalista valmistetulle rakennekalkille 90 € kg−1 ja sivuvirtapohjaiselle rakennekalkille 145 € kg−1. Yhteiskunnallinen nettohyöty ottaa huomioon maataloustuotannosta saatavan yksityisen voiton sekä ravinne- ja ilmastohaittojen yhteiskunnallisen arvon. Kipsikäsittelyn nettohyödyn nykyarvo pelkkä ravinnehuuhtoumahaitta huomioiden on 977 € kg−1, ja kierrätysmateriaalista valmistetun rakennekalkin 929 € kg−1 ja sivuvirtapohjaisen rakennekalkin 874 € kg−1. Rakennekalkin käyttö vesiensuojelun tarpeisiin ei välttämättä ole viljelijälle ensisijainen peruste käyttää rakennekalkkia. Hyvän sadontuottokyvyn takia voi olla tarve vaikuttaa maan pH-arvoon kalkituksella ja käyttää joko maatalouskalkkia tai rakennekalkkia. Vesiensuojelun edistämiseksi yksi vaihtoehto olisi, että yhteiskunta tukisi rakennekalkkia sen tuottaman vesiensuojeluhyödyn mukaisesti edellyttäen, että saatavilla on laatuja, joiden ilmastovaikutus on alhainen. Savijoen seurantaa jatketaan KIPSI-hankkeessa, mikä tarkentaa arviota kipsin vaikutuksen kestosta. Kipsikäsittelyn kustannustehokas kohdentaminen edellyttäisi, että kipsin vaikutusmekanismi ja optimaalinen käyttö eri maalajeilla ja muokkausmenetelmillä tunnettaisiin paremmin. Gypsum amendment of agricultural fields – Pilot in the Savijoki catchment Reducing the agricultural phosphorus (P) load into the Baltic Sea calls for decreasing the use of manure and fertilizers in problem areas. However, as soil P reserves decline slowly, there is also a need for interim measures, such as the use of soil amendments. To this end, a pilot study was conducted in southwestern Finland where 1494 hectares of agricultural fields were amended with gypsum (CaSO4 ∙ 2H2O) in autumn 2016. The Savijoki River, draining the pilot area, was monitored before and for almost five years after the gypsum amendment. Monitoring focused on the control area in the upper reaches and two gypsum affected sites in the middle reaches (upper and lower treatment areas). In comparison to the control area, the gypsum amendment resulted in lower losses of P and dissolved organic carbon (DOC). A source apportionment on riverine P loads suggested that the losses of particulate P were 72% lower from the gypsum amended fields than from the nonamended fields in the upper treatment area as a 4.7-year average. Surprisingly, the reduction was only 19% in the lower treatment area, providing an overall reduction of 34% when both areas were considered. The corresponding reduction in the losses of dissolved reactive P was 24% in the upper area, whereas the losses increased by 13% in the lower area and by 3% in the total area. DOC was reduced by 88% (upper area), 54% (lower area) and 64% (total area), but the estimate was uncertain due to problems in source apportionment. Because only approximately half of the gypsum had flushed away after 4.7 years, gypsum may continue to reduce the losses of particulate P and DOC. However, the efficiency is likely to decrease over time. Gypsum amendment increased the electrical conductivity and sulfur concentration in topsoil for one to two years after the amendment. In addition, the sulfur concentration of the cultivated plants increased for two years, but other effects on the soil and plant chemistry were minor. The monitoring of seven private wells showed that gypsum had not leached into the ground water during the five years. If a well is used as a drinking water source, then an untreated buffer zone should be left around the well as a precautionary measure, especially on coarse soils. A snow simulation study showed that gypsum should not be spread on snow or frozen soil because P, an impurity in the phosphogypsum used, may result in elevated losses of dissolved P. Such a risk is eliminated if P-free gypsum species are used, but the desired effect may still be low if gypsum does not have contact with surface soil in winter. According to a nutrient load model, amending all the potentially eligible field parcels with gypsum would result in a substantial reduction in the P load, especially to the eutrophic Archipelago Sea. Because the sea area is in close contact with the Baltic Proper, a rapid improvement in its state is not possible, although gypsum amendment would decrease the algal biomasses in the inner archipelago. The cost effectiveness and social net benefits of gypsum and structure lime were assessed by considering P loads and greenhouse gas emissions. The cost effectiveness figure is the ratio of treatment costs to the achieved reduction in P load. If only the P load is taken into account, then the cost effectiveness figure is 58 € per kg of reduced P for gypsum, 75 € kg−1 P for structure lime from recycled materials and 96 € kg−1 P for structure lime manufactured using lime kiln dust, which is a byproduct of the lime manufacturing process (structure lime from byproduct, in what follows). Additionally, accounting for climate damage slightly increases the costs of gypsum and structure lime from recycled materials and more so for structure lime from byproduct. Social net benefits (net present value, NPV) comprise private profits from cultivation and social valuation of eutrophication and climate damages. When only P loading is taken into account, NPV without soil amendments is 966 € kg-1, 977 € kg−1 for gypsum and 929 € kg−1 for structure lime from recycled materials. The use of gypsum increases social welfare above the baseline cultivation. Structure lime from byproduct provides benefits of 874 € kg−1. Accounting for greenhouse gas emissions decreases all net benefits but does not change above conclusions. Sensitivity analysis shows that higher erosion, higher soil P values and higher eutrophication damage increase the net benefits and desirability of soil amendments. In contrast, a low reduction in P loads or initially low loading makes the use of soil amendments undesirable. The results suggest targeting soil amendments on fields that have either high erosion rates or high soil P reserves. The results also provide grounds for using gypsum and recycled structure lime as complementary and readily effective soil amendments for water protection. To be effective in terms of water protection, structure lime should be cultivated thoroughly into the soil quickly after spreading. Therefore, society should provide farmers with information and instructions on the use of lime. Future research should target the performance of gypsum in different soil types and tillage practices to further improve the cost efficiency of the method. The mechanism, e.g., the role of calcium in maintaining soil microaggregation, should be evaluated, and the mechanism should be incorporated in field-scale models.
  • Heliölä, Janne; Kuussaari, Mikko; Rytteri, Susu; Holopainen, Salla; Korpela, Eeva-Liisa; Paukkunen, Juho; Suuronen, Anna; Pöyry, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34
    Tämä raportti esittelee vuosina 2019–2022 toteutetun ”Pölyttäjien kannankehitys, seuranta ja hyönteispölytyksen taloudellinen arvo Suomessa” (PÖLYHYÖTY) -hankkeen tavoitteet ja tuotokset. Hanke sisältyi maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan MATO -tutkimusohjelmaan. Hanke jakautui kolmeen tavoitteiltaan erilaiseen työpakettiin. Tässä raportissa esitellään kunkin työpaketin tavoitteet ja tulokset, sekä yhteenveto hankkeen tärkeimmistä havainnoista ja suosituksista. Monia hankkeen tuotoksia hyödynnettiin jo ennen tätä loppuraporttia osana kansallisen pölyttäjästrategian valmistelua sekä sen taustadokumenttia. Työpaketissa 1 selvitettiin eri pölyttäjäryhmien aiempia kannanmuutoksia maassamme. Tätä varten mesipistiäisistä, kukkakärpäsistä ja kukkajääristä koottiin yhteen laajat havaintoaineistot eri museo- ja rekisterilähteistä. Aineistot analysoitiin parhailla tämänhetkisillä menetelmillä. Tulokset osoittivat usean sadan pölyttäjälajin esiintyvyydessä tapahtuneet muutokset viimeisen sadan vuoden ajalta. Tarhamehiläisen sekä yö- ja päiväperhosten osalta hankkeessa raportoitiin toisaalla tuotettuja tietoaineistoja sekä seurantatuloksia. Lisäksi työpaketissa arvioitiin kirjallisuuden perusteella eri pölyttäjäryhmien suhteellista merkitystä viljely- ja luonnonkasvien pölyttäjinä. Työpaketissa 2 pilotoitiin kansalaishavainnointiin perustuvaa kimalaisten seurantaa. Tässä sovellettiin menetelmänä linjalaskentaa, jota on käytetty jo pitkään päiväperhosilla. Hyvän menestyksen ansiosta alun perin kaksivuotiseksi suunniteltua pilottia jatkettiin myös vuosina 2021 ja 2022. Raportissa esitetään yhteenveto vuosien 2019–2021 havaintoaineistoista. Pilotin kokemusten pohjalta valmisteltiin lisäksi esitys säännöllisen kimalaisseurannan käynnistämisestä ja sen resurssitarpeista. Työpaketissa 3 tuotettiin laskennallinen arvio hyönteispölytyksen taloudellisesta arvosta Suomen maataloudelle. Tässä arviossa raportoitiin erikseen kunkin viljelykasvin osuus, sekä rahallisen arvon vuosittainen vaihtelu 2000-luvun aikana. Lisäksi kartoitettiin kyselytutkimuksen avulla tarhamehiläiseen perustuvan pölytyspalvelun tarjontaa. Hankkeen tulokset täydentävät merkittävästi tietämystä eri pölyttäjälajien esiintyvyydessä tapahtuneista muutoksista maassamme. Jatkossa olisi tärkeää selvittää myös lajien levinneisyyden muutoksia. Kansallisen pölyttäjästrategian yhteydessä esitettiin monia suosituksia pölyttäjien seurannan kehittämiseksi. Yhtenä osana tätä jatkossa tulisi turvata nyt menestyksellä pilotoidun kimalaisseurannan jatkuvuus. Lisäksi hankkeessa saatiin näkyväksi hyönteispölytyksen maataloudelle tuottama taloudellinen lisäarvo, mitä voidaan käyttää yhtenä perusteluna pölyttäjien suojelua edistävien toimien vahvistamiseksi. Status and monitoring of pollinator populations and the economic value of pollination for agriculture in Finland — Final report of the PÖLYHYÖTY project This report presents the objectives and outputs of the project “Status and monitoring of pollinator populations and the economic value of pollination for agriculture in Finland” (PÖLYHYÖTY) implemented in 2019–2022. The project was part of the MATO research programme funded by the Ministry of Agriculture and Forestry. The project was divided into three work packages with different objectives. This report presents the objectives and results of each work package, as well as a summary of the main findings and recommendations of the project. Many of the project's outputs were already utilized before this final report as part of the preparation of the national pollinator strategy and its background document. In Work Package 1, the previous population changes of different groups of pollinators in Finland were examined. For this purpose, extensive observation data on bees, hover flies and longhorn beetles were collected from various museum and registry sources. The data were analyzed using the best current methods. The results showed changes in the occurrence of several hundred species of pollinators over the past hundred years. With regard to honey bee, as well as moths and butterflies, the project reported monitoring results produced elsewhere. In addition, the relative importance of different groups of insects in pollinating both cultivated and wild plants was assessed based on literature. Work package 2 piloted the monitoring of bumblebees as a citizen science project. Bumblebees were recorded using transect counting method, which has previously been widely used on butterflies. As the pilot proved to be very successful, it was extended for the years 2021 and 2022. The report provides a summary of the observation data for 2019–2021. Based on experience from the pilot, a proposal for the launch of regular bumblebee monitoring and its resource needs was also prepared. Work Package 3 produced an estimate of the economic value of insect pollination for Finnish agriculture. In this estimate, the share of each cultivated plant was reported separately, as well as the annual variation in monetary value during the 2000s. In addition, a survey was carried out to assess the supply of pollination services based on honey bees. The results of this project are an important addition to the knowledge on the changes in the occurrence of a large number of pollinator species in our country. In the future, it would also be important to study changes in the distribution of these species. In the context of the national pollinator strategy, a number of recommendations were made to improve the monitoring of pollinators. As part of this, the continuity of the successfully piloted bumblebee monitoring should be ensured. In addition, the project made visible the economic added value of insect pollination for agriculture, which can be used as one of the arguments for strengthening measures to protect pollinators.
  • Kaljonen, Minna; Karttunen, Kaisa; Kortetmäki, Teea (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2022
    Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään Ruokajärjestelmämme kärsivät monista yhteen kietoutuneista kestävyysongelmista. Ongelmia ei korjata yksittäisillä teknologisilla ratkaisuilla, vaan muutoksia tarvitaan läpi koko ruokajärjestelmän. Muutosten laajuuden vuoksi on syytä puhua järjestelmän perustavanlaatuisesta muuttamisesta eli ruokamurroksesta. Tässä julkaisussa tarkastelemme, miten ruokajärjestelmän ilmastopäästöjä voitaisiin vähentää Suomessa siten, että ruokaturva ei vaarannu. Arvioimme ilmastotoimien toteutusta eri murrospoluilla, jotka keskittyvät maankäytön, ruokavalioiden, maatalous- ja ruokateknologioiden muutoksiin. Arvioimme eri murrospolkujen vaikutuksia maatalouteen eri alueilla ja eri väestöryhmien ravitsemukseen. Esittelemme reilun ruokamurroksen periaatteet ja kriteerit, joiden avulla eri murrospolkujen oikeudenmukaisuusvaikutuksia voidaan arvioida. Tarkastelemme myös, millaisia politiikkatoimia tarvitaan ja ruokajärjestelmän toimijoiden näkemyksiä eri toimien oikeudenmukaisuudesta. Reiluuteen liittyvät kysymykset tarvitsevat huomiota kaikilla murrospoluilla, mutta hieman eri painotuksin. Maankäytön murrospolulla keskeiseen asemaan nousevat ilmastopäästöjen vähennys turvemaapelloilla ja viljelijöiden mahdollisuudet toteuttaa vaadittuja ilmastotoimia. Tämä haaste ei liity yksin jako-oikeudenmukaisuuteen, vaan vaatii myös tilojen erilaisten tilanteiden huomioimista sekä muutoskyvykkyyden kehittämistä. Tällä hetkellä viljelijät suhtautuvat vastentahtoisesti turvemaiden viljelystä luopumiseen. Vaatimukset turvepeltojen käytön muutoksista osuvat tuottajien toimeentuloon ja omanarvontuntoon. Koetun oikeudenmukaisuuden parantaminen vaatii huomiota menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen politiikkatoimien suunnittelussa niin, että viljelijät otetaan tasavertaisemmin mukaan päästövähennys- ja politiikkakeinojen suunnitteluun. Ristiriitaiset kannustimet on poistettava. Ympäristöoikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että maataloudelle asetetuista ympäristötavoitteista pidetään kiinni. Ruokavaliomuutoksen murrospolku koskettaa koko väestöä. Ravitsemussuositusten ja energiatarpeen mukainen syöminen jo itsessään vähentäisi ruokavalion ilmastovaikutuksia. Sosioekonomiset tarkastelut osoittavat, että koulutetut, kaupunkilaiset naiset ovat etumatkalla kohti kestävämpää ruokavaliota. Heidän on helpompi seurata ison ruokavaliomuutoksen polkua, kun taas joillekin muille väestöryhmille pienemmän ruokavaliomuutospolun seuraaminen voi olla helpompaa. Ruokavaliomuutoksiin tarvittavia kyvykkyyksiä, tietoa, ruoanlaittotapoja ja kulttuurisia merkityksiä on tärkeää kehittää koko väestön tasolla. Samaan aikaan eri väestöryhmien ravitsemusta ja haavoittuvuutta ruoan ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden hinnan muutoksille on tärkeää seurata, jotta sosiaalipolitiikalla pystytään reagoimaan muutoksiin. Ruokapuheen monipuolistaminen on tärkeää ruokavaliomuutokseen liittyvien vastakkainasettelujen purkamiseksi. Teknologiamuutoksessa eri toimijoiden resurssit ja tietotaito eivät jakaudu tällä hetkellä tasaisesti. Pienet startup-yritykset ja elintarviketeollisuuden vahvat toimijat ovat hyvin eri asemassa ruokateknologian kehityksessä. Kannattavuusongelmat vaikuttavat keskeisesti maatilojen mahdollisuuksiin ottaa uutta teknologiaa käyttöön tai vaihtaa tuotantosuuntaa. Eri toimijoiden yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua innovointiin on kehitettävä osana reilua innovaatiopolitiikkaa. Ruokajärjestelmän muutosvaatimukset nostavat koetut epäoikeudenmukaisuudet pintaan, ja riskinä on kokemusten kärjistyminen. Reilun ruokamurroksen periaatteet ja kriteerit auttavat tarkentamaan kestävyystoimien oikeudenmukaisuusvaikutuksia ja suhteuttamaan eri toimijaryhmien kokemuksia ja vaateita toisiinsa. Epäoikeudenmukaisuuksiin on aktiivisesti etsittävä ratkaisuja, siten, että samalla tarkennetaan eri politiikkalohkojen välistä työnjakoa ilmasto-, maatalous- ja sosiaalipolitiikan välillä. Muutoskyvykkyyksien tukeminen on vaikuttavinta oikeudenmukaisuuspolitiikkaa.
  • Härkönen, Laura H.; Ilmonen, Jari; Tolonen, Kimmo T.; Vuorio, Kristiina; Ahola, Marjo; Vaso, Asta; Käki, Tiina; Lehtovaara, Vilma; Haapalehto, Suvi; Koljonen, Saija; Hautamäki, Jouko; Olli, Pentti; Leinonen, Kirsti; Tiusanen, Maria; Leinonen, Antti; Myllykangas, Nina; Hellsten, Seppo (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 37/2022
    Vesienhoidon ja luonnonsuojelun tavoitteet ovat useimmiten yhdenmukaisia. Ne tähtäävät paitsi vesiekosysteemien hyvään tilaan, myös lajien ja luontotyyppien suotuisaan suojelutasoon. Vesien ja luontotyyppien tilan parantamisen ohella vesistökunnostustoimenpiteitä voidaan suunnitella myös virkistyskäyttöedellytysten kohentamiseksi ja maisemansuojelun edistämiseksi. Vesistöjen ekologisen tilan parantaminen edellyttää useimmiten riittävää ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Näin ollen vesiensuojelutoimet valuma-alueella ovat keskeisiä hoitotoimia vesistökunnostuksissa ja valuma-aluetasoisen kunnostussuunnittelun tarve on nostettu esille useissa ohjelmissa ja strategioissa. Toistaiseksi Natura 2000 -alueiden huomioiminen on kuitenkin jäänyt valuma-aluetason kunnostussuunnittelun ohjeistuksessa vähälle huomiolle. Vesienhoidon ja virkistyskäytön toimenpiteet voivat toisinaan aiheuttaa luontodirektiivin lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen paikallista heikentymistä ja maisemansuojelulliset hoitotoimenpiteet voivat puolestaan olla ristiriidassa vesiensuojelutavoitteiden kanssa. Myös luonto- ja lintudirektiivin tavoitteet saattavat ajoittain olla ristiriidassa toistensa kanssa. Natura 2000 -alueilla tehtävien vesistökunnostusten ja vesiensuojelutoimenpiteiden tulisi parantaa paitsi vesistön tilaa, myös alueen suojeluperusteena olevan luontotyypin tilaa, sekä edistää luontotyypille ominaisten lajien elinmahdollisuuksia. Luontodirektiivin lajien suotuisan suojelutason sekä lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen säilyminen on turvattava. Freshabit LIFE IP -hankkeessa (2016–2022) toteutettiin vesistö- ja valuma-aluekunnostuksia yhteensä 33 Natura 2000 -alueella, jotka sijoittuivat 11 vesistöalueelle eri puolille Suomea. Hankkeen tavoitteena oli parantaa Suomen sisävesien luonnon monimuotoisuutta ja kohdevesistöjen ekologista tilaa kehittämällä valuma-aluetason suunnittelun toimintatapoja ja testaamalla niitä hankkeen kohdevesistöissä. Hankkeen kokemusten perusteella koottiin tämä toimintamalli, jossa kuvataan vesistö- ja valuma-aluekunnostusten suunnittelun periaatteet Natura 2000 -alueilla, jotta mahdolliset ristiriidat pystytään huomioimaan ja ratkaisemaan. Natura 2000 -alueilla valuma-aluetason kunnostussuunnittelun keskiössä ovat paitsi erityistä huomiota vaativien lajien ja luontotyyppien tunnistaminen ja huomioiminen toimenpiteiden ajoituksessa ja sijoittamisessa, myös sidosryhmien osallistaminen jo suunnittelun alkuvaiheessa. Sidosryhmistä oleellisimpia ovat maa- ja vesialueiden omistajat. Vesistökunnostusmenetelmät valitaan kohdekohtaisesti, seurantatietojen perusteella tunnistettujen ongelmien ja niiden pohjalta muodostettujen tavoitteiden mukaisesti. Kunnostusten seurantaan tulee varata riittävästi resursseja, jotta vaikuttavuutta pystytään arvioimaan. Seurantaa tulisi tehdä niin vedenlaadun ja biologisten tekijöiden kuin direktiivilajien osalta myös kunnostusten jälkeen. Ulkoisen kuormituksen vähentäminen on avainasemassa, jotta kunnostuksilla voidaan saavuttaa vaikuttavuutta pitkällä tähtäimellä. Restoration and water protection of aquatic ecosystems at Natura 2000 sites: framework for planning The goals of water resource management and nature conservation are most often consistent. Both can aim at a good status of aquatic ecosystems, and at a favorable conservation status of species and habitats. In addition to improving the condition of aquatic ecosystems, restoration measures can also be targeted to improve the prerequisites for recreational use and to promote landscape protection. Improving the ecological status of water bodies typically requires a sufficient reduction of the external loading. Consequently, water protection measures in the catchment area are key management measures on a watershed level. The need for planning restoration measures at the catchment scale has been brought up in several national programs and strategies. However, the consideration of Natura 2000 sites has so far received less attention in such guidelines. Some restoration measures targeted to improve the status of water bodies and their recreational value can sometimes cause a local deterioration of breeding and resting habitats for species that are included in the European Union’s Birds and Habitats Directives. Also, some landscape protection measures can, in turn, conflict with the goals of water protection. Additionally, the objectives of the Birds and Habitats Directives may sometimes conflict with each other. The restoration of water bodies and water protection measures carried out at sites under Natura 2000 network should not only improve the status of aquatic ecosystems and certain habitat types to which protection of the areas are based on, but they should also promote the survival of species that are typical for the given habitat types. A favorable conservation status for species and habitats must be secured. In the Freshabit LIFE IP -project (2016–2022), restoration and water protection measures were carried out at a total of 33 Natura 2000 sites located in 11 separate watersheds around the country. The aim of the project was to improve the biodiversity of Finnish inland waters and the ecological status of the target lakes and streams by developing and implementing planning procedures at a catchment scale. Based on the project’s experiences, this framework for planning was put together to describe the principles of planning restoration and water protection measures at Natura 2000 sites, so that possible conflicts can be considered and resolved. At Natura 2000 sites, the focus of planning restorations at the catchment level is not only about identification and consideration of species and habitats that require special attention in the timing and placement of different measures. It is also about the involvement of stakeholders, most importantly the owners of land and water areas, already in the initial stages of planning. The restoration methods are selected site-specifically, according to the problems identified and targets set on the basis of validated monitoring data. Sufficient resources should always be set aside for monitoring the impacts of restorations, that should be carried out before, during and after the easures allowing for evaluating their effectiveness. Monitoring should include both water quality, morphology and the species included in the Directives. Reducing the external loading is always a key to achieve effectiveness in the long term.
  • Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Kovru, Olga; Kolehmainen, Jaana; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 36/2022
    Proftest SYKE carried out the proficiency test for the determination of chlorophyll a, oxygen, salinity, SiO2, TIC, and TOC in natural waters in May 2022. In total, 28 participants joined in the proficiency test. Either the calculated concentration or the robust mean or the mean of the results reported by the participants was chosen to be the assigned value for the measurands. For the synthetic sample of salinity, the mean of the participants’ and the homogeneity test results measured by the salinometer was used as the assigned value. The performance of the participants was evaluated by using z scores. In this proficiency test 88 % of the results were satisfactory, when deviation 3.5–20 % from the assigned value was accepted. Warm thanks to all the participants in this proficiency test! Pätevyyskoe 06/2022: Luonnonvesianalyysit II Proftest SYKE järjesti luonnonvesiä analysoiville laboratorioille pätevyyskokeen toukokuussa 2022. Määritettävinä testisuureina olivat happi, klorofylli a, saliniteetti, SiO2, TIC ja TOC synteettisestä näytteestä sekä murto- ja jokivedestä. Pätevyyskokeessa oli yhteensä 28 osallistujaa. Testisuureen vertailuarvona käytettiin joko laskennallista pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa tai keskiarvoa. Saliniteetin synteettiselle näytteelle käytettiin vertailuarvona salinometrimääritysten osallistujatulosten ja homogeenisuustestauksen tulosten keskiarvoa. Tulosten arviointi tehtiin z-arvojen perusteella, jolloin määrityksissä sallittiin 3,5–20 %:n poikkeama vertailuarvosta. Koko aineistossa hyväksyttäviä tuloksia oli 88 %. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Leivuori, Mirja; Grönroos, Päivi; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 35/2022
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of metals in ground and natural waters in April-May 2022. The measurands were: Al, As, B, Ba, Be, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, Pb, S, Sb, Se, Sn, Sr, Ti, Tl, U, V, and Zn. In total, there were 15 participants in the PT. Either the metrologically traceable concentration, the calculated concentration or the robust mean or the mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for the measurands. The performance of the participants was evaluated by using z and En scores. In this PT 84 % of the results were satisfactory when total deviation of 10–35 % for the measurands was accepted from the assigned value. The beryllium results of the synthetic sample were evaluated by using En scores and all results were satisfactory. Warm thanks to all participants in this proficiency test! Pätevyyskoe 05/2022: Pohja- ja luonnonvesien metallimääritykset Proftest SYKE järjesti pätevyyskokeen metallimäärityksiä tekeville laboratorioille huhti-toukokuussa 2022. Pätevyyskokeessa määritettiin synteettisestä näytteestä sekä pohja- ja luonnonvesinäytteistä testisuureet Al, As, B, Ba, Be, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, K, Mg, Mn, Mo, Na, Ni, Pb, S, Sb, Se, Sn, Sr, Ti, Tl, U, V ja Zn. Pätevyyskokeessa oli yhteensä 15 osallistujaa. Testisuureiden vertailuarvoina käytettiin joko metrologisesti jäljitettävää pitoisuutta, laskennallista pitoisuutta tai osallistujien ilmoittamien tulosten robustia keskiarvoa, keskiarvoa tai mediaania. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z- ja En-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli z-arvoilla arvioituna 84 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailuarvosta sallittiin 10–35 %:n poikkeama. Synteettisen näytteen berylliumin tulokset arvioitiin käyttäen Enarvoja ja kaikki tulokset olivat hyväksyttäviä. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Saikku, Laura; Ahonen, Sami; Auvinen, Karoliina; Helonheimo, Teemu; Liimatainen, Heikki; Lilja, Saara; Linjama, Jarmo; Lång, Kristiina; Karhinen, Santtu; Mäkinen, Johanna; Peltoniemi, Mikko; Sarkkola, Sakari; Tikkakoski, Päivi (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 11en/2022
    The role of regions and impactful climate actions in achieving a carbon-neutral Finland This report is a collection of effective emission reduction measures from research and the climate roadmaps of seven regions. These regions are South Karelia, Pirkanmaa, North Ostrobothnia, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa and Southwest Finland. The model roadmaps in this report emphasise the role of regional actors such as regional councils, Centres for Economic Development, Transport and the Environment (ELY Centres) and development organisations in achieving carbon neutrality objectives. Resources available for climate work in regions and municipalities are limited, so it is important to focus them on the most effective measures. Critical measures for reducing emissions from fossil fuels include reducing energy consumption and improving energy efficiency, significantly increasing the share of low-emission energy and the clean electrification of heating, transport and industrial processes. In the land use sector, critical emission reduction measures include the management of emissions from peatland fields and forests and the prevention of deforestation, in particular. As for clean energy production, regional actors’ tasks include zoning, developing permit processes and promoting the cooperation, competence and funding of key actors. In transport, emissions are impacted by zoning, sustainable transport programmes and pilot projects. In order to reduce emissions from buildings, regional actors can encourage local property owners to undertake energy renovations. Regional climate work is a continuous process, as new action plans and measures that affect emissions are implemented out constantly. To ensure the effectiveness of climate work, it is essential that the planned emission reduction measures of the roadmaps progress reliably and quickly towards practical implementation. It is crucial that relevant organisations have sufficient resources for implementing the roadmaps. Concrete investments have a positive impact on regional and municipal finances. The regions’ climate roadmaps focus on climate change mitigation. This report draws attention to synergies between climate change mitigation and adaptation measures. The progress of climate change poses significant risks to people, industries, and nature. These risks can hamper the wider achievement of sustainable development goals. Climate change mitigation and adaptation are essential for both re-gional economy as well as human health and safety. The model roadmaps describe the range of climate work and the multidisciplinary issues of carbon neutrality work. In the implementation phase of the climate programmes, it is important to maintain a participatory working method where regions implement climate action in cooperation with national and local stakeholders. The model roadmaps in this report include suitable indicators to support the practical monitoring of climate work and expert assessments of the impacts/effectiveness of individual measures. The model roadmaps lay the foundations for successful climate work.
  • Fjäder, Päivi; Turunen, Topi; Rinne, Petra; Häkkinen, Eevaleena; Kauppi, Sari; Sormunen, Tuomas; Andersson, Mirja (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 33/2022
    One of the targets of the circular economy is to keep different materials and substances in circulation for as long as possible. The need for fossil-based virgin materials is efficiently reduced by substituting them with recycled materials. The European Union has set recycling targets for different waste materials. To achieve these ambitious circular economy objectives, new sources of recyclable waste materials in addition to packaging are needed. It has been suggested that a possible source for enhancing the recycling rate of plastics could be materials in waste electrical and electronic equipment (WEEE). It has been estimated that plastic concentrations in WEEE are about 9% in large household appliances, 48% in small household appliances, 30% in ICT equipment, and 31% in TVs, radios, etc. of the total weight of these devices. It is also one of the fastest growing waste streams in our society. Hence, WEEE offers a great potential source of materials for plastics recycling and recovery. The properties of plastics used in these special applications often need to be improved, for example, for safety reasons, by adding various chemical additives that can act as flame retardants, stabilisers, biocides, lubricants, colourants, fillers, and reinforcements, depending on their use. Recycling of WEEE plastics has proved challenging due to the possibly high concentrations of hazardous additives used in plastics in electrical and electronic equipment (EEE). Requirements to remove restricted or phased out substances from recycling processes are getting stricter. In general, the regulatory framework of harmful chemicals at the interface of wastes and products is complex. A consideration of this interface is particularly relevant when waste materials are turned into products in recycling processes. According to the chemicals legislation, recycled materials must fulfil the same requirements for the content of harmful substances as virgin raw materials. The possible presence of certain harmful substances in WEEE plastics can therefore restrict recycling or the use of recycled materials. Preventing the recycling of restricted chemicals also requires the development of identification methods for these substances. In addition, efficient separation techniques are also needed for different matrices and waste streams. The existing chemical legislation should also continuously be followed, because new chemicals are subject to the restriction all the time. Increasing information and new solutions like databases may in the future facilitate the monitoring of the use and occurrence of harmful chemicals in recycling WEEE plastics. An example of this is the already existing SCIP database, which contains information about articles placed on the EU market that contain Substances of Very High Concern (SVHC). In future, the chemical content of products should also already be considered when designing new products. More efficient chemicals management in recycling promotes a safe and sustainable circular economy. This report surveys the occurrence of the most relevant harmful substances in WEEE plastics and their legislative framework. Special attention has been paid to flame retardants and certain plasticisers due to their high concentrations in EEE plastics. Additionally, various chemical additives that have been considered suitable alternatives for already restricted or phased out harmful chemicals in EEE plastics have been evaluated. Haitalliset lisäaineet SER-muoveissa ja niiden lainsäädäntö Yksi kiertotalouden tavoitteista on pitää erilaiset materiaalit ja aineet kierrossa mahdollisimman pitkään. Fossiilipohjaisten neitseellisten materiaalien tarvetta voidaan vähentää tehokkaasti korvaamalla niiden käyttö kierrätysmateriaaleilla. Euroopan Unioni on asettanut kierrätystavoitteet eri jätemateriaaleille. Näiden kunnianhimoisten kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan pakkausten lisäksi uusia kierrätettävien jätemateriaalien lähteitä. Yhtenä mahdollisena materiaalilähteenä kierrätysasteen lisäämiseksi on nähty sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) sisältämät muovit. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden muovipitoisuuksien on arvioitu olevan suurissa kodinkoneissa noin 9 %, pienissä kodinkoneissa 48 %, ICT-laitteissa 30 % ja television, radion jne. tyyppisissä laitteissa 31 % niiden kokonaispainosta. Sähkö- ja elektroniikkalaitteet on myös yksi yhteiskunnassamme nopeimmin kasvavista jätevirroista. Näin ollen SER tarjoaa suuren potentiaalisen materiaalilähteen muovin kierrätykselle ja talteen ottamiselle. Näissä erityisissä sovelluksissa käytettävien muovien ominaisuuksia on usein parannettava, esimerkiksi turvallisuussyistä, lisäämällä niihin erilaisia kemiallisia lisäaineita, jotka voivat toimia mm. palonestoaineina, stabilointiaineina, biosideina, voiteluaineina, väriaineina, täyteaineina ja lujiteaineina. SER muovien kierrätys onkin osoittautunut haastavaksi, sähkö- ja elektroniikkalaitteiden muoveissa esiintyvien haitallisten lisäaineiden vuoksi. Vaatimukset rajoitettujen tai jo kiellettyjen yhdisteiden poistamisesta kierrätysprosesseista tiukentuvat koko ajan. Haitallisten kemikaalien sääntelykehys jäte-tuote-rajapinnassa onkin monimutkainen. Tämän rajapinnan huomioiminen on erityisen oleellista silloin, kun jätemateriaaleja muutetaan tuotteiksi kierrätysprosesseissa. Kemikaalilainsäädännön mukaan kierrätysmateriaalien on täytettävä samat vaatimukset haitallisten aineiden pitoisuuksien osalta kuin neitseellisten raaka-aineiden. Tästä syystä tiettyjen haitallisten aineiden mahdollinen esiintyminen SER muoveissa voi rajoittaa kierrätystä tai kierrätettyjen materiaalien käyttöä. Rajoitettujen kemikaalien kierrätyksen estäminen edellyttää myös näiden aineiden tunnistamiseen soveltuvien menetelmien kehitystä. Tämän lisäksi tarvitaan myös tehokkaita erotustekniikoita eri matriiseille ja jätevirroille. Voimassa olevaa kemikaalilainsäädäntöä tulee myös jatkuvasti seurata, sillä uusia kemikaaleja tulee rajoitusten piiriin jatkuvasti. Tiedon lisääntyminen ja erilaiset ratkaisut kuten tietokannat, voivat jatkossa helpottaa haitallisten kemikaalien käytön ja esiintymisen seuraamista SER-muovien kierrätyksessä. Esimerkkinä tästä jo olemassa oleva SCIP-tietokanta (Substances of Concern In articles as such or in complex objects (Products)), joka sisältää tietoa EU:n markkinoille saatettujen esineiden sisältämistä erityistä huolta aiheuttavista aineista (Substances of Very High Concern, eli SVHC). Jatkossa tuotteiden kemiallinen sisältö tulisi huomioida entistä paremmin jo tuotteita suunniteltaessa. Tehokkaampi kemikaalien hallinta kierrätyksessä edistää osaltaan turvallista ja kestävää kiertotaloutta. Tässä raportissa tarkastellaan tärkeimpien haitallisten aineiden esiintymistä sähkö- ja elektroniikkalaiteromun muoveissa sekä niiden hallintaan liittyvää lainsäädäntökehystä. Yhdisteiden osalta on keskitytty pääasiassa palonestoaineisiin sekä tiettyihin pehmittimiin, sillä niiden tiedetään esiintyvän korkeina pitoisuuksina SER-muoveissa. Lisäksi on luotu katsaus sellaisiin yhdisteisiin, joita on pidetty sopivina vaihtoehtoina korvaamaan jo rajoitettuja tai kiellettyjä haitallisia lisäaineita SER-muoveissa.
  • Häkkinen, Jani; Immonen, Matti; Junttila, Ville; Matti, Leppänen; Outi, Pyy (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2022
    Sedimenttien pilaantuneisuutta arvioidaan eri valtioissa monin eri tavoin ja eri näkökulmista, mutta monessa tapauksessa arvioiden pohjana ovat sedimentille laaditut haitta-ainekohtaiset ohje-, kynnys- tai raja-arvot tai ympäristönlaatunormit. Ensimmäiset sedimenttiä koskevat ohjearvot laadittiin 1980-luvulla ja tämän jälkeen on laadittu monia joko maailmanlaajuisesti käytössä olevia ohjearvoja tai kansallisia ohjearvoja. Näiden arvojen merkitys vaihtelee maakohtaisesti ja niitä voidaan käyttää kriteereinä pilaantuneisuutta arvioitaessa, kunnostustoimista päätettäessä tai ne voivat toimia laukaisijana lisätutkimuksille kokonaisvaltaisemmassa riskinarvioinnissa. Myös EU:n prioriteettiainedirektiivi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden muodostaa sedimentin ja/tai eliöstön ympäristönlaatunormeja kansallisella tasolla ja soveltaa näitä ympäristönlaatunormeja Euroopan yhteisön tasolla vedelle asetettujen ympäristönlaatunormien sijasta. Muilla Pohjoismailla, kuten Norjalla ja Ruotsilla, on raja-arvoja pilaantuneelle sedimentille. Suomessa ei ole toistaiseksi ohjeistusta tai raja-arvoja sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien ja kunnostustarpeen arviointiin. Myös pilaantuneisiin sedimentteihin liittyvä sääntely mm. selvitys- ja puhdistusvelvoitteiden ja vastuiden osalta on puutteellista. Suomen sisävesillä on kuitenkin alueita, joiden sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ovat huomattavasti luonnontilaista korkeammalla tasolla, sijaiten pääasiassa joko entisten tai nykyisten teollisuuslaitosten lähellä. Lisäksi merialueilla on jokien suistojen, laivareittien ja satamien lähellä laajoja alueita, joiden sedimenteissä on suurina pitoisuuksia haitta-aineita. Näistä voi aiheutua suoranaista haittaa vesieliöille sellaisenaan tai esimerkiksi ruoppausten yhteydessä ja välillistä haittaa ihmisterveydelle muun muassa kalansyönnin kautta. Suomessa sedimenttien haitta-ainekartoituksia tehdään lähinnä luvanvaraisten ruoppaushankkeiden yhteydessä. Ruoppaus- ja läjitysohje määrittelee sedimenttien läjityskelpoisuuden, muttei ota kantaa niiden pilaantuneisuuteen ja kunnostustarpeeseen. Pilaantuneiksi todettujen sedimenttien kunnostus voi tapahtua esimerkiksi (i) poistamalla pilaantunut sedimentti ruoppaamalla, (ii) peittämällä, tai (iii) hyödyntämällä luontaista puhdistumista. Luontaisen puhdistumisen on osoitettu olevan merkityksellinen prosessi. Yhtäältä korkeitakin haitta-ainepitoisuuksia sisältävien sedimenttien paikalleen jättäminen saattaa olla ympäristö- ja terveysriskien kannalta perusteltua, mikäli haitta-aineista ei aiheudu merkittävää eliö- tai ihmisaltistusta eivätkä ne kulkeudu/leviä ympäristöön. Toisaalta korkeita haitta-aineita sisältävä sedimentti voi aiheuttaa jatkuvaa altistusta tai toimia jatkuvana haitta-aineiden päästölähteenä ympäröivään veteen. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi sedimenttien pilaantuneisuuden, ympäristö- ja terveysriskien sekä kunnostustarpeen arviointiin olisi välttämätöntä luoda ohjeistusta myös Suomessa. Ohjeistuksella tähdättäisiin yhtenäisiin käytäntöihin ja siihen, että mahdolliset kunnostustoimenpiteet suunnattaisiin tarkoituksenmukaisella tavalla vesiympäristön tilaa merkittävästi heikentäviin kohteisiin. Assessment and regulation of sediment contamination and the need for remediation – International practices In different countries, the contamination of sediments is assessed in number of ways and from various perspectives, but in many cases, these assessments are based on specific guidelines, threshold values, limit values or environmental quality standards for sediment. The first guideline values for sediment assessment were developed in the 1980s, and these have since been followed by a number of international and national guideline values. The significance of these values varies from country to country, and they can be used as criteria for assessing contamination, in connection with decision-making on remediation action or as a basis for further research in more comprehensive risk assessments. The EU’s directive on priority substances also allows member states to establish environmental quality standards (EQS) for sediment and/or biota at the national level and to apply these EQSs instead of EQSs for water at the European Community level. Other Nordic countries, such as Norway and Sweden, have threshold values for contaminated sediment. Currently, there are no guidelines or threshold values in Finland for assessing the contamination of sediments, environmental and health risks or the need for remediation. The regulation regarding contaminated sediments as it relates to, for example, survey and purification obligations and responsibilities, is lacking. However, there are areas in Finland's inland waters where the levels of hazardous substances in sediments are significantly elevated in relation to the natural state, mainly in the vicinity of decommissioned or operational industrial facilities. In addition, there are vast sea areas with high concentrations of hazardous substances in their sediments that are located close to estuaries, shipping routes and ports. These substances can cause direct harm to aquatic organisms on their own or in connection with dredging, and indirect harm to human health, for example through the consumption of fish. In Finland, surveys on sediment contamination are carried out mainly in connection with dredging projects subject to a permit. The instructions on dredging and deposition of dredged material determine the suitability of the sediments for deposition but do not address their level of contamination or the need for remediation. Contaminated sediments can be remediated, for example, by (i) removing the contaminated sediment by dredging, (ii) capping them or (iii) making use of natural recovery. Natural recovery has been shown to be a meaningful process. On the one hand, leaving sediments containing even high levels of hazardous substances as they are may be justified with regard to the environmental risks and health risks, provided that the hazardous substances do not give rise to significant exposure for organisms or humans and do not spread into the environment. On the other hand, sediments containing high levels of hazardous substances may lead to continuous exposure or act as a source of continuous emission of hazardous substances into the surrounding waters. Due to the above-mentioned factors, it is necessary to create guidelines for assessing the contamination of sediments, environmental risks and health risks and the need for remediation, also in Finland. The guidelines would be aimed at establishing uniform practices and ensuring that possible remediation measures would be appropriately targeted at sites that significantly degrade the state of the aquatic environment.
  • Eriksson, Jan-Erik; Karvonen, Jaakko; Kronberg, Thomas; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2022
    Maan stabilointi mahdollistaa pehmeiden maiden lujittamisen rakentamiseen soveltuvaksi. Samalla voidaan sitoa haitallisia aineita ja hillitä esimerkiksi haponmuodostusta rikkipitoisissa maa-aineksissa. Tyypillisesti stabilointiin on käytetty sementtiä. Sen valmistamisesta aiheutuu kuitenkin paljon hiilidioksidipäästöjä ja maankäytön muutoksia. Stabilointiin voidaan käyttää teollisuuden sivuvirtoja, myös sellaisia sideaineita, joita päätyy nykyisin kaatopaikoille. Tämä CircVol2-projektin osahankkeen raportti tarkastelee ruoppausmassojen stabilointia käytettyjen sideaineiden ilmastopäästöjen, saavutetun lujuuden ja sideaineiden kustannusten suhteen. Laskennan kohteena oleva stabiloinnin kenttäkoe sekä ruoppaus ja läjitys suoritettiin Naantalin Matalahdella vuonna 2020. Tällöin tehtiin kenttäkokeena stabilointikoeruutuja, joissa testattiin eri sideaineseoksia. Käytettyjä sideaineita olivat sementti, masuunikuona, monipolttolaitoksen tuhka, jätteenpolton pohjakuona, kalkinpolton uunipöly ja kahden yrityksen tekemät seokset. Maata on mahdollista stabiloida riittävän lujaksi käyttämällä teollisuuden jäte- ja sivuvirtoja osana stabilointiseosta ja vähentää samalla huomattavasti ilmastopäästöjä ja säästää kustannuksissa verrattuna stabilointiin pelkällä sementillä. Tämän hankkeen sideaineseoksia käyttämällä raaka-aineiden kustannukset voitiin pudottaa kolmannekseen ja päästöjen määrä kymmenykseen sementtipainotteisiin seoksiin verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että maan stabiloinnissa on mahdollista hyödyntää jäte- ja sivuvirtoja. Samalla voidaan vähentää merkittävästi ilmastopäästöjä ja kustannuksia, mutta silti saavuttaa riittäviä lujuuksia. Työn osuus päästöistä ja kustannuksista voi olla merkittävä, kuljetusten harvemmin. Päästöjen ja kustannusten suhteen optimaalinen sideaine tai sideaineseos tulee valita tapauskohtaisesti. Kaupungistumisen jatkuessa ja rakentamisen laajentuessa kohteille, joiden maaperiä pitää stabiloida, on mahdollista löytää kustannustehokkaita ja ilmastoa merkittävästi vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja ja samanaikaisesti edistää kiertotaloutta. Stabilization of dredged marine sediments with sustainable binders – Examination of carbon footprint, compressive strength, and costs in Matalahti field test Soil stabilization makes it possible to solidify soft soils for construction. At the same time, harmful substances can be bound and, for example, acid formation in sulphur-containing soils can be controlled. Cement has typically been used for stabilization. However, its production causes a lot of carbon dioxide emissions and involves changes in land use. Industrial waste and side streams can be used for stabilization, including binders that currently end up in landfills. This subproject report of the CircVol2 project examines the stabilization of dredged material in terms of greenhouse gas emissions, achieved strength, and costs of the binders. The stabilization field test, dredging, and disposal, which are the subject of the calculation, were performed in Matalahti, Naantali, in 2020. The field test was performed in different experimental plots, in which different binder mixtures were tested. The binders used were cement, blast furnace slag, ash from a co-fired combined heat and power plant, bottom ash from municipal waste incineration, lime kiln dust, and ready mixtures from two commercial companies. It is possible to stabilize the soil to sufficient strength by using industrial waste and side streams as part of the stabilization mix, while significantly reducing climate emissions and costs compared to stabilization with cement alone. With the binder mixtures of this project, the cost of raw materials could be reduced by a third and the amount of emissions by a tenth compared to cement-based mixtures. In conclusion, it is possible to utilize industrial waste and side streams for soil stabilization. This can significantly reduce greenhouse gas emissions and costs, while still achieving sufficient strength. The labour’s share of emissions and costs can be significant, while transport often plays a minor role. The optimal binder or binder mixture in terms of emissions and costs should be chosen on a case-by-case basis. As urbanization continues and construction expands to sites that need soil stabilization, it will be possible to find cost-effective alternatives with significantly less impact on the climate, while promoting circular economy. Stabilisering av muddringsmassa med hållbara bindemedel – Undersökning av koldioxidavtryck, tryckhållfasthet och kostnad för fälttestet i Matalahti Markstabilisering gör det möjligt att förstärka mjuka jordar som grund för byggande. Samtidigt kan skadliga ämnen bindas och till exempel syrabildning i svavelhaltiga jordar kan kontrolleras. Cement har vanligtvis använts för stabilisering. Dess produktion släpper dock ut mycket koldioxid och orsakar även förändrad markanvändning. Industriella biprodukter kan användas för stabilisering, inklusive material som idag hamnar på deponier. Att använda dessa material som ersättning för cement främjar cirkulär ekonomi och minimerar miljöpåverkan. Denna rapport undersöker CircVol2-projektet som en fallstudie i termer av klimatutsläpp, uppnådd tryckhållfasthet och bindemedelskostnader för bindemedel som används för att stabilisera muddermassor. Fältförsöket med stabilisering, som är föremål för beräkningen, utfördes i Matalahti, Nådendal, år 2020. Fältförsöket hade olika provrutor, i vilka olika bindemedelsrecept undersöktes. Bindemedlen som användes var cement, masugnsslagg, aska från flerbränslekraftverk, bottenaska från avfallsförbränning, kalkugnsdamm samt färdiga blandningar från två kommersiella företag. Det är möjligt att stabilisera marken tillräckligt stark genom att använda industriavfall och biproduktströmmar som en del av stabiliseringsmixen. Samtidigt reduceras klimatutsläppen och kostnadsbesparingar avsevärt jämfört med stabilisering med enbart cement. Med bindemedelsblandningarna i detta projekt skulle kostnaden för råvaror kunna minskas med en tredjedel och mängden utsläpp med en tiondel jämfört med cementvägda blandningar. Undersökningens slutsatser visar att det är möjligt att kunna utnyttja avfalls- och biproduktströmmar för att stabilisera lermassor. Samtidigt som klimatutsläppen och kostnaderna minskar avsevärt, kan man ändå uppnå tillräckliga tryckhållfastheter. Arbetskraftens andel av utsläpp och kostnader kan vara betydande, medan transporterna ofta spelar en mindre roll. Det optimala bindemedlet eller bindemedelsblandningen vad gäller utsläpp och kostnader bör väljas från fall till fall. I takt med att urbaniseringen fortsätter och byggandet utökas på platser som behöver markstabiliseras, är det möjligt att hitta kostnadseffektiva och betydligt mindre klimatförstörande alternativ samtidigt som man främjar en cirkulär ekonomi.
  • Grönroos, Päivi; Koivikko, Riitta; Näykki, Teemu; Sara-Aho, Timo; Kolehmainen, Jaana; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2022
    Pätevyyskoe 03/2022: Jätevesimääritykset I Proftest SYKE järjesti maalis-huhtikuussa 2022 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa testattiin BOD7, CODCr, CODMn, kiintoaine, Na ja TOC synteettisestä näytteestä ja jätevedestä sekä BOD7 ja CODMn luonnonvedestä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 53 laboratoriota. Testisuureiden vertailuarvoina käytettiin joko laskennallista pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun tulosten sallittiin vaihdella 10–25 % vertailuarvosta. Kiitos päte-vyyskokeen osallistujille!
  • Siiskonen, Sara-Tuuli; Alhola, Katriina; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2022
    Kansallinen Hankinta Suomi-strategia asettaa kahdeksan tavoitetta julkisille hankinnoille. Ekologisuus on näistä yksi, ja sen tärkeinä osa-alueina on tunnistettu vähähiilisyys, kiertotalous sekä luonnon monimuotoisuus. Tämä raportti keskittyy hankintojen vähähiilisyyteen. Vähähiilisyys voidaan edelleen jakaa pienempiin kokonaisuuksiin, kuten energiatehokkuuteen, uusiutuvien energialähteiden käyttöön sekä materiaalien päästöihin. Vähähiilisyyden osatekijöiden tunnistaminen on tärkeää, jotta hankkija voi keskittyä vähähiilisyyden kannalta kaikkein merkittävimpiin näkökohtiin, sekä asettaa niitä koskevat tavoitteet ja konkreettiset hankintakriteerit kaikkein vaikuttavimmille toimenpiteille ja näkökohdille. Eri tuoteryhmät, joista julkisten hankintojen yhteydessä käytetään termiä hankintakategoriat, sisältävät tavaroita, palveluja ja urakoita, joiden aiheuttamat päästöt vaihtelevat huomattavasti ja joissa on erilaisia keinoja vähentää päästöjä. Siksi tarvitaan tietoa erityisesti niistä päästövähennystoimenpiteistä, joita hankkija voi tehdä, sekä näiden vaikuttavuudesta. Tässä raportissa tarkasteltiin julkisten hankintojen tuoteryhmiä, joiden hiilijalanjälki on kansallisen laskennan mukaan suurin, ja joissa on olemassa keinoja vaikuttaa kyseisen tuoteryhmän hankintojen hiilijalanjälkeen. Työssä arvioitiin mahdollisten päästövähennysten suuruusluokkaa eli vähähiilisyyspotentiaalia. Hankintakategorioihin sisältyy hyvin erilaisia tuotteita ja palvelukokonaisuuksia eikä vähähiilisyyspotentiaalia voida arvioida tarkasti, joten sitä arvioitiin kolmiportaisella asteikolla. Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkiaan 10 eri hankintakategoriaa. Hiilijalanjäljen näkökulmasta merkittävin hankintakategoria on energian hankinta, eli sähkön, lämmön ja kaasun käyttö rakennetun ympäristön toimintoihin ja ylläpitoon. Päästövähennyspotentiaali tässä kategoriassa on erittäin merkittävä. Suuria päästövähennyksiä voidaan saada aikaan myös talonrakennus- ja infrarakentamisen toimialoilla. Rakentamisessa toimenpiteiden päästövähennyspotentiaali vaihtelee paljon riippuen lähtötasosta ja toimenpiteen laajuudesta. Esimerkiksi energiatehokkuusinvestointeihin ja rakennuksen lämmitysmuodon valintaan sisältyy suuri päästövähennyspotentiaali. Tämän raportin tarkastelussa elinkaarinäkökulma oli vähähiilisyyspotentiaalin arvioinnin lähtökohta. Esimerkiksi rakentamisen suunnitteluratkaisut näkyvät suoraan energiahankintojen päästöissä ja kuljetusten kalustohankintoja koskevat päätökset heijastuvat polttoaineiden hankintakategorian hiilijalanjälkeen. Energian, rakentamisen ja kuljetushankintojen lisäksi tarkasteltiin muun muassa elintarvike-, huonekalu-, tekstiili- ja tietotekniikkahankintoja. On hyvä muistaa, että vähähiilisyys on vain yksi näkökulma hankintojen ekologisuuden tarkastelussa, joka puolestaan on yksi pilari kestävien hankintojen kokonaisuudessa. Vähähiilisyystavoitteita onkin käytännössä välttämätöntä toteuttaa osana hankintojen kokonaiskestävyyttä, taloudellista ja sosiaalista näkökulmaa unohtamatta. Low-carbon public procurement. Means and potential of reducing emissions. The National Procurement Finland strategy sets eight targets for public procurement. Sustainability is one of these targets, and low-carbon, circular economy and biodiversity have been identified as important areas. This report focuses on low-carbon procurement. Low-carbon can be further broken down into smaller entities, such as energy efficiency, the use of renewable energy sources and emissions of materials. The identification of low-carbon elements is important in order to allow the procurer to focus on the most important aspects in terms of low-carbon, and to set specific targets and procurement criteria for the most effective measures and aspects. Different product categories, referred to as ‘procurement categories’ in public procurement, include goods, services and contracts that cause a varying amount of emissions and offer different ways of emission reduction. Therefore, information is needed in particular on the emission reduction measures that the procurer can take and the effectiveness of these measures. This report examined the most significant product categories in terms of the carbon footprint of public procurement. The review focused on the potential emission reduction measures of the procurer in each procurement category and the assessment of the order of magnitude of the emission reductions of these measures, i.e. the low-carbon potential. The procurement categories include a wide range of products and services, and the low-carbon potential cannot be accurately assessed, which is why it was assessed on a three-step scale. The study examined a total of 10 different procurement categories. From the perspective of the carbon footprint, the most significant procurement category is energy procurement, i.e. the procurement of electricity, heat and gas for the operation and maintenance of the built environment. Emissions reduction potential in this category is very important. Large emission reductions can also be achieved in the building construction and infrastructure construction industries. In construction, the emission reduction potential of measures varies greatly depending on the baseline and the extent of the measure. For example, energy efficiency investments and the choice of the heating mode of a building have a high emission reduction potential. In the review of this report, the life cycle approach was the starting point for assessing the low-carbon potential. For example, construction design solutions are directly visible in the emissions of energy procurements, and decisions on transport equipment procurements are reflected in the carbon footprint of the fuel procurement category. In addition to energy, construction and transport procurement, procurement of food, furniture, textiles and information technology were also examined. It is important to remember that low-carbon is only one of the aspects when reviewing the ecological sustainability of procurement, which in turn is one of the pillars of sustainable procurement. In practice, it is therefore necessary to implement the low-carbon objectives as part of the overall sustainability of procurement, not forgetting the economic and social aspects. Offentlig upphandling med låga koldioxidutsläpp. Metoder och möjligheter för utsläppsminskning. Åtgärdsprogrammet för offentlig upphandlingstrategin ställer åtta mål för offentliga upphandlingar. Den ekologiska aspekten är en av dessa och koldioxidsnålhet, cirkulär ekonomi och naturens mångfald har identifierats som viktiga delområden. Denna rapport fokuserar på koldioxidsnålhet inom upphandlingar. Koldioxidsnålhet kan ytterligare delas upp i mindre helheter som energieffektivitet, användning av förnybara energikällor och materialutsläpp. Det är viktigt att identifiera koldioxidsnåla element så att upphandlaren kan fokusera på de mest relevanta aspekterna av koldioxidsnåla resultat och för att fastställa mål och konkreta upphandlingskriterier för de mest effektiva åtgärderna och aspekterna. Olika produktgrupper, som kallas upphandlingskategorier i samband med offentlig upphandling, omfattar varor, tjänster och entreprenader, vilka orsakar ett brett spektrum av utsläpp och där det finns olika metoder att minska utsläppen. Därför behövs det information särskilt om vilka utsläppsminskningsåtgärder som upphandlaren kan vidta och hur effektiva de är. Denna rapport undersökte de viktigaste produktgrupperna då det gäller koldioxidavtrycket från offentlig upphandling. Översynen inriktades på upphandlarens potentiella utsläppsminskningsåtgärder inom varje upphandlingskategori samt bedömningen av omfattningen av utsläppsminskningarna för dessa åtgärder, dvs. koldioxidsnålhetspotentialen. Upphandlingskategorierna omfattar ett brett spektrum av produkter och tjänster och koldioxidsnålhetspotentialen kan inte bedömas exakt, så den bedömdes med en skala på tre steg. Studien undersökte totalt 10 olika upphandlingskategorier. Med tanke på koldioxidavtrycket är den viktigaste upphandlingskategorin energiköp, dvs. användningen av el, värme och gas för funktioner och underhåll av den byggda miljön. Potentialen för utsläppsminskning i denna kategori är mycket betydande. Stora utsläppsminskningar kan även uppnås inom husbyggnads- och infrastrukturindustrin. Inom byggsektorn varierar åtgärdernas utsläppsminskningspotential kraftigt beroende på utgångsnivån och omfattningen av åtgärden. Exempelvis har investeringar i energieffektivitet och valet av uppvärmningssätt i en byggnad en hög utsläppsminskningspotential. Vid granskningen av denna rapport var livscykelperspektivet utgångspunkten för bedömningen av denna koldioxidsnålhetspotential. Exempelvis är planeringslösningar inom byggande direkt synliga i utsläpp från energiupphandling, och beslut om upphandling av transportutrustning återspeglas i koldioxidavtrycket från bränsleupphandlingskategorin. Utöver energi, bygg- och trans-portupphandlingar granskades upphandlingar av bland annat livsmedel, möbler, textiler och informationsteknik. Det är värt att komma ihåg att koldioxidsnålhet är bara en del inom granskningen av upphandlingarnas ekologiska aspekter, som i sin tur är en av pelarna för hållbar upphandling som helhet. I praktiken är det nödvändigt att utföra de koldioxidsnåla målen som en del av upphandlingarnas helhetshållbarhet, utan att förlora de ekonomiska och sociala aspekterna.
  • Räisänen, Milja; Mosoni, Claire; Kauppi, Sari (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 25/2022
    The global plastics challenge has evoked countries to take action to reduce the environmental and health impacts of plastics. Measures are being taken both internationally and nationally to curb the harmful impacts of plastics and to create a sustainable circular economy of plastics. The EU is steering its member states in the right direction through a number of regulatory instruments, the most recent being the SUP Directive (EU) 2019/904 on the reduction of the impact of certain plastic products on the environment, which is currently being implemented in member states. The measures and schedules for their implementation vary from country to country and include both voluntary and statutory measures. This report presents the strategies of selected European countries to address the plastics challenge. The Nordic countries (Finland, Sweden, Norway, Denmark and Iceland), the large countries (France, Germany and United Kingdom, England and Scotland in particular) and the Netherlands, a pioneer in the circular economy, are included. Information was compiled primarily from countries' plastics strategies and other administrative documents and websites during the fall and winter of 2020 and early 2021. In addition, a short survey was carried out for supplementary information in fall 2020, directed to IG Plastics working group of the EPA Network. The survey was repeated in February 2022 to obtain updated information. The amount of information found varied between countries. In addition, the use of available information was limited by the fact that some countries mainly produce information in their own language. The identified policy instruments can be categorized into regulatory, market-based, informative and financing measures, and voluntary agreements. In addition to these, the transition towards a sustainable circular economy of plastics is supported by research and development activities that build knowledge and bring changes to various stages of the plastics value chain. Substitutes for traditional plastics, such as bio-based and biodegradable plastics, are being developed. There is significant potential in bioplastic, but a lot of development still needs to be done and comprehensive sustainability assessments are required. Based on the collected material, a number of measures are being taken in Europe to promote the circular economy of plastics. However, differences can be observed between countries in terms of the detail of plans and speed of action. From the point of view of the waste hierarchy, several measures focus on either waste prevention or recycling. In addition to the strategies examined, it would have been useful to have more information on the implementation schedules and effects. Such follow-up data was rarely available. Steering towards the circular economy of plastics is continuous and fast-paced, which is why it is encouraged to look for updates to the information presented in this report. The Covid-19 pandemic may also have affected the implementation of the planned measures. Miten Eurooppa vastaa muovihaasteeseen? – Katsaus valittujen maiden strategioihin Globaali muovihaaste on herättänyt maat toimimaan muovien ympäristö- ja terveysvaikutusten vähentämiseksi. Toimenpiteitä tehdään sekä kansainvälisesti että kansallisesti, jotta saataisiin hillittyä muovien haitallisia vaikutuksia ja muodostettua kestävä muovien kiertotalous. EU ohjaa jäsenmaitaan muovien kestävään kiertotalouteen useilla sääntelykeinoilla, uusimpana tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä koskeva SUP-Direktiivi (EU) 2019/904, jota on toimeenpantu viime vuosina kansallisesti eri jäsenmaissa. Erilaisten toimenpiteiden muodostamat kokonaisuudet sekä niiden toteutusaikataulut vaihtelevat maittain ja sisältävät sekä vapaaehtoisia että lain velvoittamia toimia. Tämä raportti kokoaa ja esittelee valittujen Euroopan maiden suunnitelmia muovihaasteen ratkaisemiseksi. Mukana ovat pohjoismaat (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti), suuret maat (Ranska, Saksa ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta etenkin Englanti ja Skotlanti) ja kiertotalouden edelläkävijämaa Alankomaat. Tietoa kerättiin näiden maiden muovistrategioista, muista hallinnollisista dokumenteista ja nettisivuilta vuoden 2020 lopussa ja 2021 alussa. Tiedonsaannin edistämiseksi syksyllä 2020 laadittiin EPA-verkoston IG-Plastics-työryhmälle aiheesta lyhyt kysely, johon pyydettiin päivityksiä helmikuussa 2022. Tietoa löytyi vaihtelevasti. Lisäksi saatavilla olevan tiedon hyödyntämistä rajoitti joidenkin maiden tapa tuottaa tietoa lähinnä omalla kielellään. Toimenpidekokonaisuuksista tunnistettiin sääntelytoimenpiteitä, markkinaperusteisia toimenpiteitä, tiedotustoimenpiteitä, rahoitustoimenpiteitä ja vapaaehtoisia sopimuksia. Näiden lisäksi muutosta kohti kestävää muovien kiertotaloutta tukevat tutkimus- ja kehitystoimenpiteet, jotka tuovat tietoa ja uudistavat muovien arvoketjun eri vaiheita. Yksi kehityskohde on perinteisen muovin korvaajat, esimerkiksi biopohjaiset ja/tai biohajoavat muovit. Biopohjaisissa muoveissa on paljon potentiaalia, mutta kehitystyö on vielä alussa ja materiaalit vaativat kattavia kestävyysarvioita. Aineiston perusteella Euroopassa on käynnissä ja suunnitteilla lukuisia toimenpiteitä muovien kiertotalouden edistämiseksi. Maiden välillä voidaan kuitenkin havaita eroja esimerkiksi suunnitelmallisuudessa ja reagointinopeudessa. Jätehierarkian näkökulmasta useat toimenpiteet keskittyvät joko jätteiden ehkäisyyn tai kierrätykseen. Tutkittujen suunnitelmien lisäksi olisi ollut hyödyllistä saada enemmän tietoa mainittujen toimenpiteiden toteutusaikatauluista ja vaikutuksista. Tällaista seurantatietoa oli harvoin saatavilla. Ohjaus kohti muovien kiertotaloutta on jatkuvaa ja nopeatempoista, minkä vuoksi raportissa esitettyjen tietojen päivityksiä suositellaan etsimään. Covid-19-pandemia on myös osaltaan voinut vaikuttaa suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamiseen.
  • Äystö, Lauri; Högmander, Pia; Fjäder, Päivi; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2022)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2022
    Haitallisten aineiden esiintymistä kierrätyslannoitteissa ja niiden raaka-aineissa selvitettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Jätelannoite-hankkeessa. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa lisätietoa kansallisen lannoitelainsäädännön uudistamisen tueksi. EU:n uusi Lannoitevalmisteasetus (2019/1009) määrittelee laatukriteerit ja sallitut syötteet EU-lannoitevalmisteille, joille tulee myös taata vapaa liikkuvuus EU-alueella. Asetus rajaa EU-lannoitevalmisteiden sallittujen raaka-aineiden ulkopuolelle useita jäteperäisiä materiaaleja, joita on kuitenkin Suomessa käytetty pitkään lannoitevalmisteina tai niiden raaka-aineina. Tällaiset materiaalit jäävät jatkossa kansallisen lainsäädännön piiriin. Näihin materiaaleihin lukeutuvat mm. yhdyskuntajätevesiliete, lanta ja metsäteollisuuden lietteet. Suomessa lannoitelainsäädäntö asettaa raja-arvot ja seurantavelvoitteet kahdeksalle lannoitteiden sisältämälle haitalliselle raskasmetallille. EU:n Lannoitevalmisteasetus puolestaan määrittelee laatukriteerit näiden lisäksi myös muutamille orgaanisille yhdisteryhmille, kuten PCDD/F-, PAH- ja PCB-yhdisteille. Monissa EU-maissa on jo aiemmin sovellettu kansallisia raja-arvoja Lannoitevalmisteasetuksen piiriin kuuluville haitallisille aineille, mutta paikoin myös esim. PFAS- ja LAS-yhdisteille sekä ftalaateille. Lisäksi kirjallisuudessa on nostettu esille monia muita huolta aiheuttavia yhdisteitä. Tässä työssä kartoitettiin eri maissa lannoitevalmisteille sovellettavia laatukriteerejä. Näitä verrattiin Suomesta saatavilla olevaan pitoisuusaineistoon. Lisäksi pyrittiin tarkastelemaan missä määrin kirjallisuudessa esille nostettuja yhdisteitä on määritetty suomalaisista materiaaleista. Aineiston saatavuus vaihtelee materiaaleittain. Yhdyskuntajätevesilietteistä ja ruoppausmassoista on saatavilla eniten pitoisuustietoja, kun taas eläinperäisten ja elintarviketeollisuuden sivuvirtojen kohdalla aineistoa on hyvin vähän. Kirjallisuuden perusteella hankkeessa pyrittiin myös tunnistamaan materiaalikohtaisesti sellaisia haitallisia aineita, joiden esiintymistä kierrätyslannoitevalmisteissa ja niiden raaka-aineissa olisi aiheellista selvittää aiempaa tarkemmin. Tällaisiin yhdisteisiin lukeutuvat mm. metsäteollisuuden lietteiden mahdollisesti sisältämät kvaternaariset ammoniumyhdisteet, eläinperäisten ja elintarviketeollisuuden sivuvirtojen lääke- ja torjunta-ainejäämät, ruoppausmassojen sisältämät organotinat, ja yhdyskuntajätevesilietteiden sisältämät lääkejäämät, LAS-yhdisteet, siloksaanit ja synteettiset myskit. Kierrätyslannoitteiden turvallisen käytön edistämiseksi tulisi jatkossa määritellä kriteerit tai raja-arvot ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Tämä edellyttää materiaaleihin liittyvien haitta-aineiden ja niiden pitoisuuksien tuntemista. Materiaaleille, joiden sisältämiä haitallisia aineita tai niiden pitoisuustasoja ei tunneta riittävästi, kriteerien asettaminen ja riskien arviointi on vaikeaa. Hallinnollisia vaihtoehtoja koskevia jatkotoimenpiteitä arvioitaessa onkin aiheellista tiedostaa, että ympäristönsuojelun korkean tason ja hyötykäytön edistämisen välillä saattaa olla vaikeasti yhteensovitettavia ristiriitoja.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2022)
    Reports of the Finnish Environment Institute 28/2022
    Proficiency Test 02/2022: Natural water analyses I Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of alkalinity, conductivity, nutrients, pH, suspended solids, and turbidity in natural waters in February 2022. In total, there were 35 participants in the PT. Either the calculated concentration or the robust mean or the median of the reported results was used as the assigned values for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z scores. In this PT 82 % of the results were satisfactory when total deviation of 0.2 pH units for pH values and 5–25 % for the other measurands was accepted from the assigned value. Warm thanks to all participants in this proficiency test!

View more