Suomen ympäristökeskuksen raportteja

 

Suomen ympäristökeskuksen raportteja –sarjassa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielisiä selvityksiä ja katsauksia.

Finlands miljöcentrals rapporter omfattar utredningar samt översikter. Dublikatserien ersätts av serien Rapporter från året 2006. Största delen av publikationerna finns endast på finska.

Reports of the Finnish Environment Institute includes publications and reports, which are usually used only inside the administration. Report serie has replaced the Mimeograph serie (1995-2006). Most of the publications are published only in Finnish.

Recent Submissions

  • Nygård, Henrik; Tolonen, Kimmo; Mykrä, Heikki; Björklöf, Katarina; Leivuori, Mirja (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 11/2021
    Proftest SYKE organized the proficiency test ZOO 10/2020 on taxonomic identification of macroinvertebrate. The test consisted of three parts: 1) lake profundal taxa, 2) lake littoral and lotic taxa and 3) brackish water taxa. The test material represented macroinvertebrates typically occurring in Fennoscandia and the Northern Baltic Sea. In total 26 analysts from 13 organisations and four countries took part in the test. Participants could choose which parts they wanted to particpate in. Overall, 81 % of the test scores reached 90 % taxa correctly identified. In the lake profundal taxa part the average score of taxa correctly identified was 89 %. In the lake littoral and lotic taxa part and the brackish water taxa part the average scores of taxa correctly identified were 93 % and 94 %, respectively. The majority of the participants showed good identification skills and proficiency to perform taxonomic identification of macroinvertebrates. Warm thanks to all the participants of this proficiency test!
  • Hildén, Mikael; Berg, Annukka; Salo, Hanna; Alhola, Katriina; Horn, Susanna; Jokinen, Ari; Jokinen, Pekka; Junnila, Seppo; Karppinen, Tiina; Kivikytö-Reponen, Päivi; Korhonen-Kurki, Kaisa; Lammi, Minna; Lehtimäki, Hanna; Leino, Helena; Lintunen, Jussi; Myllymaa, Tuuli; Ottelin, Juudit; Ritschkoff, Anne-Christine; Ruokamo, Enni; Salmenperä, Hanna; Sankelo, Paula; Turunen, Topi (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2021
    Kiertotalouden strateginen ohjelma pyrkii muuttamaan merkittävästi muun muassa luonnonvarojen käyttöä ja luonnonvarojen käyttöön perustuvaa taloutta. Siirtyminen kiertotalouden mukaiseen yhteiskuntaan vaikuttaa kauaskantoisesti talouteen ja ympäristöön. Siksi ohjelman ympäristövaikutukset oli selvitettävä ja arvioitava valmistelun kuluessa (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005). Tämän arvioinnin toteutti yhteensä 22 eri tutkimuslaitoksia ja yliopistoja edustavaa asiantuntijaa. Vaikutusten arviot ovat laadullisia ja ehdollisia ohjelman ja sen toimenpiteiden luonteen vuoksi. Tarkastelussa voitiin arvioida tietyn toimenpiteen vaikutusten todennäköistä suuntaa, mutta vaikutuksen suuruus on riippuvainen muun muassa voimavaroista ja muista toimeenpanoon vaikuttavista tekijöistä. Arvioinnissa todettiin, että kiertotalousohjelman kunnianhimoinen visio ja määrälliset tavoitteet kertovat ohjelman tavoitteleman muutoksen laajuudesta. Määrällisten tavoitteiden asettaminen on siis perusteltua. Ohjelman toimeenpanon yhteydessä tulee kuitenkin tarkastella, millä edellytyksillä tavoitteet voidaan saavuttaa, sillä kattavia skenaarioanalyyseja ei ole ohjelman valmistelussa tehty. Kiertotalousohjelman toimenpiteitä pidettiin arvioinnissa pääosin ohjelman vision suuntaan johtavina ja kiertotaloutta edistävinä. Ohjelman ilmeisenä heikkoutena on kuitenkin se, että suuri osa toimenpiteistä on yleisiä linjauksia tai selvitystehtäviä, joiden vaikutukset ovat hyvin epävarmoja. Esitetyssä ohjauskeinojen kehittämisessä kannustavat toimenpiteet korostuvat. Ohjelmassa on vähän toimenpiteitä, jotka rajoittavat kiertotalouden kannalta ongelmallista toimintaa tai hinnoittelevat ulkoisvaikutuksia. Kirjallisuudessa vanhoja rakenteita murtavien toimien on kuitenkin havaittu olevan tärkeitä, kun tavoitellaan rakenteellisia muutoksia. Kiertotalous on poliittisena kenttänä varsin uusi, ja viime vuosien vilkkaasta kehitystyöstä huolimatta tietoaukkoja ja kehittämistarpeita on vielä runsaasti. Mikäli ohjelman halutaan ohjaavan politiikkaa, on tärkeää, että ohjelmasta johdetaan mahdollisimman selkeitä ja konkreettisia tavoitteita eri sektoreille ja varataan riittävät voimavarat ohjelman toimeenpanoon. Ohjelmaa voidaan päivittää seurannan ja toteutumisen arvioinnin perusteella siten, että varmistetaan eteneminen kohti tavoitteita. Seurantaan ja arviointiin tulee siis varata riittävästi voimavaroja. Ohjelman toimeenpanoon suunnitelluilla määrärahoilla voidaan koordinoida useita kehittämisprosesseja ja saada aikaan merkittävää, kiertotaloutta edistävää TKI-toimintaa.
  • Lehtoranta, Suvi; Malila, Riikka; Kämäri, Tiiti; Johansson, Annika; Särkilahti, Maarit; Viskari, Eeva-Liisa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 6/2021
    Ravinteiden tehokas kierrättäminen on tärkeässä asemassa siirryttäessä kohti kiertotaloutta ja kestävämpää ruokajärjestelmää ja myös kaupunkien tulisi olla yhä näkyvämpi osa kiertotaloutta ja ravinteiden kierrätystä. Uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa tukee myös kaupunkien kiinnostus profiloitua kestävän kehityksen edelläkävijöiksi. Kaupungeissa ravinteiden kierrättäminen voi tarkoittaa esimerkiksi ravinneviisasta sanitaatiota, kuten mustien vesien erottelua ja käsittelyä erillään muista jätevesistä. Näin voidaan tuottaa nykyjärjestelmää vähemmän haitta-aineita ja enemmän ravinteita sisältäviä ravinnetuotteita, sekä mahdollistaa energian paikallista tuotantoa. Tampereen kaupungin koordinoimassa ravinnekiertoa edistävässä NutriCity-hankkeessa on selvitetty mahdollisuutta soveltaa erottelevaa sanitaatiota ja ravinteita talteen ottavia teknisiä ratkaisuja Hiedanrannan uudella asuinalueella superkorttelimittakaavassa. NutriCity-hankkeessa on mm. pilotoitu erilaisia käymälävaihtoehtoja Hiedanrannan Kartanolla ja Kuivaamolla, tehty käyttäjäkyselyitä niiden käytöstä, testattu tekniikoita käymäläjätevesijakeiden jatkojalostamiseen ja tutkittu erilliskerätyn virtsan käsittelyvaihtoehtoja todellisessa ympäristössä. Tässä raportissa esitetty toimintamalli on suunnattu kaupungeille ja kunnille työkaluksi edistämään ravinteita kierrättäviä sanitaatioratkaisuja uusilla kaupunkiasumisen alueilla sekä soveltuvin osin myös saneerattavissa kohteissa. Hankkeessa saadut kokemukset osoittavat, että vallalla olevien liiketoiminta- ja palvelumallien murtaminen on haasteellista. Muutos haastaa nykyiset organisaatiot kehittämään toimintaansa ja löytämään uusia yhteistyökumppaneita ja toimintatapoja, joille lainsäädäntö voi asettaa rajoitteita. Kiertotalouden toteutus kaupungeissa vaatii eri sektoreiden yhteistyön kehittämistä ja uusien toimintatapojen luomista sekä mm. suunnittelijoiden koulutusta. Strategisten tavoitteiden ja käytännön suunnittelun ja toteutuksen välillä on kuilu, joka hankaloittaa tavoitteiden saavuttamista. Kaupunkisuunnittelua sekä kaupunkien investointeja tulisi hyödyntää yhä enemmän kokeilu- ja kehittämisympäristöinä. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että kokeilut pienemmän mittaluokan erottelevan sanitaation kohteissa ovat mahdollistaneet siirtymisen suurempiin mittaluokkien suunnitteluun ja toteutukseen. Ravinteiden kierrätykseen perustuvien erottelevien järjestelmien koetaan edistävän kokonaisuutena kestävää tulevaisuutta ja edelläkävijyyttä. Kaupunkialueilla tällaiset ratkaisut voisivat tulla kyseeseen etenkin uusilla asuinalueilla tai saneerattavissa kohteissa, jolloin erottelevan sanitaation kytkentä osaksi asumisen hiilijalanjälkeä vähentäviin toimiin olisi keskeistä. Rakentamista tulisi ohjata kokonaisvaltaisesti kestävämpään suuntaan, jossa ravinteiden kierrätys on yksi osa-alue, joka on vahvasti kytketty muihin osa-alueisiin, kuten energian tuotantoon ja kulutukseen alueella. Ravinnekiertoa tukevat sanitaatioratkaisut edellyttävät jätevesien keräystä ja käsittelyä koskevien teknisten muutosten lisäksi myös lainsäädännöllisiä muutoksia. Erottelevalla sanitaatiolla voidaan tuottaa kokonaan uusia ihmisperäisiä kierrätysravinteita, joiden hyödyntäminen tulisi olla tietyin reunaehdoin sallittua.
  • Parjanne, Antti; Marttunen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2021
    Tässä raportissa kuvataan luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan nykytila, strategiat, haasteet ja hyvät käytännöt Itämeren rantavaltioissa (Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Liettua). Raportissa esitettävät johtopäätelmät ja suositukset perustuvat maakohtaisen tarkastelun lisäksi muuhun aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Raportti on osa laajempaa Itämeriyhteistyöllä ilmastokestävyyttä – tulva- ja kuivuusriskien hallinta -hanketta, jossa kartoitettiin ilmastonmuutoksen aiheuttamien sään ääri-ilmiöihin sopeutumiseen tähtääviä suunnitelmia ja ratkaisuja Itämeren rantavaltioissa. Tulvat ovat yleisin ja vahingollisin luonnononnettomuus maailmassa ja ilmastonmuutoksen ennakoidaan lisäävän tulvariskiä. Tulvariskiä on myös kasvattanut Itämeren alueella ympäristön tulvavesien pidätyskykyä heikentävät tekijät, kuten kaupungistuminen, maatalouden tehostuminen ja metsätalouden muutokset. Luonnonmukaisella tulvariskien hallinnalla on pyritty muuttamaan näitä kehityssuuntia ja lisäämään luonnollisten, monihyötyisten ja kustannustehokkaiden menetelmien käyttöä. Menetelmiin kuuluvat muun muassa tulvavesiä pidättävät kosteikot, jokien luonnollisen mutkittelun ja tulvametsien palauttaminen, tulvaherkkien alueiden hyödyntäminen ja ennallistaminen, hulevesien imeytysalueet ja vettäläpäisevän pinnan käyttö asfaltin sijasta. Työssä keskityttiin pääasiassa laajoihin, ja ensisijaisesti tulvariskien hallinnan tarpeista toteutettuihin toimiin, jotka olisivat hyödynnettävissä muissa maissa tai alueilla. Helposti hyödynnettäviä ovat mm. toimenpiteiden suunnittelussa ja arvioinnissa käytetyt menetelmät, joskin niiden osalta tunnistettiin myös selkeitä kehitystarpeita esimerkiksi moninaisten hyötyjen huomioon ottamisessa. Selvityksen perusteella luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan toimia on toteutettu kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Eniten kokemuksia luonnonmukaisesta tulvariskien hallinnasta on Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Erilaiset tulvatyypit on otettu huomioon, mutta pääsääntöisesti luonnonmukaiset toimet ovat keskittyneet pienialaisiin hulevesitulviin. Luonnonmukaisia toimia pitäisi toteuttaa laaja-alaisesti, jotta niillä olisi vaikutusta tulvariskien hallintaan. Toimivia keinoja luonnonmukaisen tulvariskien hallinnan edistämiseksi valtiollisella tasolla ovat konkreettisia toimia sisältävät strategiat sekä rahoitusmahdollisuuksien järjestäminen. Toimenpidekohtaisesti hyviksi on koettu sidosryhmien varhainen osallistaminen ja laaja yhteistyö, moninaisten hyötyjen esiin tuominen erityisesti pitkällä aikajänteellä, laaja tietoisuuden lisääminen eri menetelmistä ja niiden hyödyistä, sekä seuranta ja dokumentointi tulevien hankkeiden tarpeisiin.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Lallukka, Heli; Lindström, Annika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5/2021
    Proftest SYKE järjesti yhteistyössä Työterveyslaitoksen (TTL) kanssa syksyllä 2020 kansallisen vertailumittauksen toimijoille, jotka tekevät materiaalinäytteiden asbestimäärityksiä. Vertailumittauksen osallistujille toimitettiin neljä rakennusmateriaalinäytettä, joista analysoitiin asbestin läsnäolo tai puuttuminen sekä tunnistetut asbestisilikaattimineraalit. Vertailumittaukseen osallistui yhteensä 14 toimijaa. Osallistujatulosten arviointi perustui testinäytteiden raportoituihin tuloksiin ja osallistujatuloksia verrattiin asiantuntijalaboratoriossa tehtyihin asbestianalyyseihin. Hyväksyttäviä asbesti-määritystuloksia oli tulosaineistossa 100 % ja hyväksyttäviä asbestitunnistustuloksia 99,9 %. Kiitos vertailumittauksen osallistujille! Tässä raportissa julkaistaan kooste keväällä 2020 toteutetusta asbestianalytiikkaa koskeneesta kyselystä. Kyselyssä kerättiin tietoa kotimaisten toimijoiden käytännöistä asbestimääritysten rutiini-analytiikassa sekä toimijoiden näkemyksiä asbestianalytiikan kehittämis- ja yhtenäistämistarpeista sekä kansallisesta vertailumittauksesta.
  • Leivuori, Mirja; Hovi, Hanna; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 4/2021
    Proftest SYKE carried out the interlaboratory comparison in cooperation with Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) for VOC thermodesorption measurements (ISO 16000-6) from native indoor air samples in Tenax TA thermodesorption tubes in September-October 2020 (IAVOC 11/2020). Further, the measurements of alpha-pinene, 1-butanol, 2-butoxyethanol, decane, ethylbenzene, 2EH (2-ethyl-1-hexanol), naphthalene, styrene, tetrachloroethylene, toluene, 1,2,4-trimethylbenzene, and TXIB (2,2,4-trimethyl-1,3-pentanediol diisobutyrate were tested from the synthetic sample. In total eight participants took part in the comparison. In total 71 % of the results reported by the participants were satisfactory when deviation of 15–35 % from the assigned value was accepted. The calculated values were used as the assigned values for the results of the synthetic sample reported as compound specific responses. For the other measurands and samples the mean of the results of the homogeneity measurements and the test results of the expert laboratory was used as the assigned value. The performance evaluation was based on the z scores. Warm thanks to all the participants in this interlaboratory comparison!
  • Koivikko, Riitta; Grönroos, Päivi; Leivuori, Mirja; Sarkkinen, Mika; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2021
    Proftest SYKE järjesti syyskuussa 2020 pätevyyskokeen talous- ja raakavesimäärityksiä tekeville laboratorioille. Pätevyyskokeessa oli 37 osallistujaa. Testisuureen vertailuarvona käytettiin teoreettista (laskennallista) pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailuarvosta sallittiin pH-määrityksissä 0,2 pH-yksikön ja muissa määrityksissä 5–20 %:n poikkeama. Menetelmävertailuissa todettiin tilastollisesti merkitseviä eroja raudan ja nitriitin eri määritysmenetelmien välillä. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Postila, Heini; Heiderscheidt, Elisangela; Korhonen, Anne; Lehosmaa, Kaisa; Nilivaara, Ritva; Ronkanen, Anna-Kaisa; Ruotsalainen, Anna Liisa; Visuri, Mirkka; Wäli, Piippa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2021
    Typpi ja/tai raskasmetallipitoista kuormitusta vesistöihin muodostuu mm. kaivostoiminnasta, jätevedenpuhdistamoilta, hulevesistä, maataloudesta ja turvetuotannosta. Monissa näistä kohteista passiiviset vesienkäsittelymenetelmät voivat olla ratkaisu tai osaratkaisu vesien puhdistamiseen. Yksittäisiä passiivisia puhdistusratkaisuja, kuten erilaisia kosteikkoja, onkin jo käytössä monissa paikoissa. Kuitenkaan yksittäisellä ratkaisulla ei usein pystytä optimaalisesti erilaisten aineiden puhdistamiseen. Tällöin erityyppisten passiivisten yksikkökomponenttien yhdistämisellä voitaisiin toteuttaa jäte- tai valumavesien puhdistusta siten, että puhdistusratkaisu huomioi paremmin kuormituslähteen vedenlaadun ja sen puhdistustarpeet. Uuden tiedon tuottaminen hybridiratkaisujen suunnittelusta ja mitoituksesta kylmiin olosuhteisiin olikin HybArkt -hankkeen yhtenä tarkoituksena. Lisäksi hankkeessa tarkoituksena oli tutkia ja optimoida pohjoisiin olosuhteisiin sopeutuneiden luonnonkasvien, sienten ja bakteerien kykyä pidättää vedestä typpeä ja raskasmetalleja. Näiden pohjalta tavoitteeksi asetettiin erilaisten toimintojen vesistökuormituksen pienentäminen kustannustehokkaasti passiivisilla menetelmillä. HybArkt -hankkeessa toteutettiin aluksi kirjallisuuskatsaus erilaisien passiivisten vesienkäsittely-yksiköiden toimivuudesta. Tämän tiedon ja pilottikohteista (Pyhäsalmen kaivos, Kallon jätevedenpuhdistamo ja Levin hulevesiojasto), kerätyn tiedon perusteella suunniteltiin, mitoitettiin ja rakennettiin hybridipilottirakenteet. Pyhäsalmen kaivoksen pilottirakenteessa käsiteltiin ns. eristysojan vesiä, jotka koostuivat rikastushiekka-altaiden suotovesistä, metsäalueelta tulevista valumavesistä ja vanhan metalleilla kontaminoituneen alueen vesistä. Täällä erityisesti metallien, kuten kuparin, sinkin ja raudan, poisto oli olennaista. Kallon jätevedenpuhdistamolla keskityttiin typenpoiston tehostamiseen. Levin hulevesien purkuputken suulle rakennetussa käsittelyrakenteessa tavoitteena oli sekä typen että metallien poisto. Pilottirakenteita seurattiin mm. vesinäytteenotoin 1–2 vuoden ajan. Lisäksi mitoitusta ja/tai suunnittelua toteutettiin myös muille toimijoille, ja hankkeen aikana kerätyn tiedon pohjalta laadittiin mitoitus- ja suunnittelutyökalu. Tulosten perusteella Pyhäsalmen pilottiyksiköllä saatiin hyvin poistettua monia metalleja, kuten kuparia, sinkkiä ja rautaa. Kuitenkin havaittiin, että pH:n nostoyksikkö oli liian tukkeutumisherkkä ja rautaa pääsi vielä paljon myös bioreaktoreihin. Kallon jätevedenpuhdistamolla se osa ammoniumtypestä, mikä saatiin muutettua nitriitti-nitraattitypeksi, saatiin myös poistumaan pilottirakennekokonaisuuden avulla. Levin pilottirakenteessa huomattiin, että liian suuri virtausnopeus rajoittaa puhdistusprosesseja, sekä huleveden tason mukaisten metallipitoisuuksien poistossa on haasteita, mutta virtausnopeutta pienentämällä erityisesti typen puhdistusta saatiin tehostettua. Vaikka jokaisessa pilottirakenteessa oli omat haasteensa, saatiin niistä kuitenkin lupaavia tuloksia ja havaintoja, millä niiden toimivuutta voidaan parantaa. Tutkimus on toteutettu Euroopan Aluekehitysrahaston osarahoittamassa hankkeessa ’Passiiviset hybridipuhdistusratkaisut arktisten valumavesien typen ja raskasmetallien puhdistamiseen’ (HybArkt, 2018–2020).
  • Ahlman, Mikaela; Alenius, Pekka; Attila, Jenni; Arnkil, Anna; Arponen, Heidi; Below, Antti; Blankett, Penina; Bäck, Anette; Cederberg, Tony; Forsman, Leena; Heikinheimo, Outi; Heikkinen, Mirja; Hällfors, Heidi; Jokikokko, Erkki; Junttila, Ville; Kangas, Antti; Kankaanpää, Harri; Kauhala, Kaarina; Kauppila, Pirkko; Keskinen, Essi; Koivisto, Pertti; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kunnasranta, Mervi; Kuosa, Harri; Kurvinen, Lasse; Kämäräinen, Meerit; Laine, Ari; Lappalainen, Antti; Lax, Hans-Göran; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lehtonen, Pekka; Lehtoranta, Jouni; Loisa, Olli; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mikkola-Roos, Markku; Nygård, Henrik; Olin, Mikko; Paavilainen, Pekka; Pajala, Jukka; Pakarinen, Tapani; Parkkali, Pekka; Pitkänen, Heikki; Puro-Tahvanainen, Annukka; Raateoja, Mika; Riihimäki, Anu; Roiha, Petra; Rusanen, Pekka; Räike, Antti; Saura, Ari; Setälä, Outi; Siimes, Katri; Suikkanen, Sanna; Suomela, Janne; Söderkultalahti, Pirkko; Teppo, Anssi; Tiainen, Joni; Tuomi, Laura; Törrönen, Jouni; Vainio, Jouni; Vartti, Vesa-Pekka; Vähä, Emmi; Zacheus, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 47/2020
    Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin.
  • Kallio, Johanna (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 48/2020
    Eduskunta edellytti vuonna 2011 lainsäädäntömuutoksen yhteydessä, että hallitus turvaa kiinteistö-kohtaisen jätevesineuvonnan siirtymäajan loppuun saakka. Vuoden 2011 aikana jätevesineuvontaa pilotoitiin kolmella alueella. Neuvonnan periaatteita määrittelevä yleissuunnitelma laadittiin ympäristöministeriön linjausten ja selvitysmies Lauri Tarastin edotusten pohjalta, sekä aiemmin jätevesineuvontaa järjestäneiden toimijoiden kokemuksia hyödyntäen. Neuvonta laajeni koko maahan vuonna 2012 ja sitä toteutettiin 31.10.2019 saakka. Jätevesineuvontaa rahoitti ympäristöministeriö ja neuvontaa toteuttivat pääasiassa järjestöt. Asukkaille vapaaehtoinen neuvonta oli yleisneuvontaa, kiinteistökohtaista neuvontaa, tai näiden yhdistelmiä. Neuvonnan kokonaisrahoitus sisältäen hanketoimijoiden omarahoituksen oli yhteensä 11,4 miljoonaa euroa. Tavoitteena oli jätevesien käsittelyn edistäminen siirtymäaikana. Neuvonnalla haluttiin tuottaa kiinteistöjen omistajille ja haltijoille luotettava tieto siitä, onko kiinteistön jätevesien käsittelyä tehostettava. Tehostamistoimenpiteitä tarvitseville kiinteistöille annettiin ennakkoarvio vaihtoehtoisista ratkaisu- ja toteutustavoista, sekä tietoa kunnan toimenpidelupamenettelystä. Neuvonnan avulla haluttiin saada asukkaat kiinnostumaan ja aktivoitumaan jätevesiensä vaikutuksista ja järjestelmiensä kuntoon saattamisesta virheinvestointeja välttäen. Sähköposti- ja puhelinneuvontaa annettiin yhteensä noin 20 930 henkilölle. Yleisneuvonnan tilaisuuksiin eli mm. kuuntelemaan jätevesiluentoja osallistui 26 840 henkilöä. Neuvontapisteissä keskusteltiin 24 630 henkilön kanssa. Yhteensä yleisneuvonnan kontakteja oli siten noin 72 400 kpl. Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä toteutui noin 44 000 kpl ja niillä arvioitiin yhteensä noin 45 000 jätevesien käsittelyjärjestelmää. Jätevesineuvonnan vaikuttavuutta arvioitiin kyselytutkimuksella. Asukkaat kertoivat saaneensa arvion käsittelyjärjestelmän riittävyydestä kiinteistön jätevesien käsittelyyn, sekä tietoa miten käsittelyä voi tehostaa ja miten tehostamistoimissa tulisi edetä. Neuvonta oli asukkaiden mielestä asiantuntevaa ja ammattitaitoista. Neuvonta onnistui herättämään asukkaiden kiinnostusta jäteveden käsittelyyn sekä jätevesien terveydellisiin vaikutuksiin. Sen sijaan neuvonnan toimintaa aikaansaava vaikutus vaikuttaa toistaiseksi vähäiseltä ja myöhemmin arvioitavaksi jää, edistyvätkö jäteveden käsittelyn tehostamistoimet vasta valvontaa tehostamalla. Jätevesineuvojan työ koettiin monipuoliseksi, mutta myös kuormittavaksi. Työssäjaksamista heikensivät mm. työn yksinäisyys, samojen asioiden toistaminen, asukkaiden ongelmien kuuntelemisen kuormittavuus ja lainsäädännön muutokset. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vastasi jätevesineuvojien koulutuksesta ja neuvonnan koordinoinnista.
  • Vierikko, Kati; Nieminen, Hanna; Salomaa, Venla; Häkkinen, Jani; Salminen, Jani; Sorvari, Jaana (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 45/2020
    Tämä julkaisu on ”Kiertotalouden ratkaisuja mahdollistava maankäytön suunnittelu” (KITARA) -hankkeen loppuraportti. Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa ja kuvata, miten kiertotalous on huomioitu ja viety osaksi maankäytön suunnittelua, sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia siihen liittyy. Kiertotalous on käsitteenä monitahoinen ja sen alle voidaan lukea monia eri maankäytön suunnittelun osa-alueita, tavoitteita ja toimia. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tässä työssä tunnistettiin aiempien tutkimusten ja selvitysten pohjalta viisi keskeisintä kiertotalouden osa-aluetta maankäytön suunnittelussa: (1) biologiset kierrot ja viheralueet, (2) alueiden ja tilojen uudelleen käyttö sekä muuntojoustavuus, (3) energiatehokkuus (ml. liikenne) ja paikallinen energiatuotanto, (4) maa-ainekset ja materiaalikierrot rakentamisessa sekä (5) jätehuolto ja teolliset kiertotalousratkaisut. Raportissa esitellään kestävän kiertotalouden malli, johon on kiteytetty kiertotalouteen siirtymisen neljä päälinjaa ja kuusi kärkeä eli keskeisintä toimintaperiaatetta. Tämän mallin avulla voidaan esimerkiksi arvioida maankäytössä huomioitujen kiertotalousratkaisujen kokonaiskestävyyttä. KITARA-hankkeessa tarkasteltiin esimerkkikohteiden kautta kiertotalouden edistämistä kaavoituksen keinoin osana kuntien ja maankuntien maankäytön suunnittelua. Aineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista ja niitä täydentävästä dokumenttiaineistosta. Asiantuntijahaastatteluiden perusteella kunnissa ja maakunnissa kaivataan erityisesti poliittista tukea uusien kiertotaloustavoitteiden ja -ratkaisujen käytäntöön viemiseksi, sektorirajat ylittävää yhteistyötä sekä konkreettisia esimerkkejä toteutetuista kaavoitus- ja muista ratkaisuista. Esimerkkikohteissa kiertotaloutta oli edistetty pääasiassa totutuin kaavoituksen keinoin, mutta myös uudenlaisia kiertotalouden arviointityökaluja oli otettu käyttöön ja kokonaisia toimintoja oli lähdetty uudistamaan asettamalla toimenpideohjelmia, työryhmiä ja palkkaamalla koordinaattoreita. Kiertotalous oli kuitenkin huomioitu strategisissa tavoitteissa ja esimerkiksi käytännön kaavamerkinnöissä suhteellisen kapeasti. Esimerkiksi maa-aines- ja materiaalikiertojen hallinta – etenkin ylijäämämaiden käsittely ja läjittäminen – korostuivat. Osa kiertotalousratkaisuista vaatii tila- ja aluevarauksia toteutuakseen. Esimerkit osoittivat, että suunnittelun tavoitteissa, prosesseissa ja niihin liittyvissä käytännöissä on muutoksen mahdollisuus. Muutosta kohti kestävää kiertotaloutta tulee edistää kunta- ja maakuntasektorilla kokonaisvaltaisesti, yhteistyöllä ja riittävällä resurssoinnilla. Kiertotaloustavoitteet on syytä määritellä ja jalkauttaa maankäytön suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Maankäytön suunnittelu ja kaavoitus tulee liittää osaksi kiertotalouden tiekarttoja ja toimenpideohjelmia. Lisäksi tulee varmistua tavoitteiden mukaisten toimenpiteiden toteutumisesta ja seurannasta kaavaprosessin eri vaiheiden toimijoiden välistä yhteistyötä lisäämällä. Kiertotalouden asiantuntijat voivat toimia yhdyspintana kaupungin eri toimialojen ja prosessien välillä sekä tukea kaavoittajien työtä. Varsinkin tämän hetkisessä murrosvaiheessa tarvitaan kuntiin ja maakuntiin asiaan erikseen perehtyneitä asiantuntijoita, jotka voivat hakea ideoita, jakaa tietoa ja osaamista, tukea uuden jalkautumista käytäntöön sekä koordinoida organisaation sisäistä kehittämistyötä. Muutosta ei myöskään tapahdu, jollei siihen jollakin tavalla ohjata.
  • Leivuori, Mirja; Hatanpää, Eliisa; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 46/2020
    Proftest SYKE arranged the proficiency test (PT) for the measurements of the gross and net calorific value, the content of ash, carbon, nitrogen, hydrogen, moisture, sulphur, and volatile matter in peat, wood pellet (not sulphur) and coal samples in September 2020. In total, there were 31 participants in the PT. The participants could also estimate the emission factor for the peat and coal samples. The robust mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for measurements. The performance evaluation was based on the z scores. In total, 89 % of the reported results were satisfactory, when the deviation of 1–30 % from the assigned value was accepted. For the gross calorific value measurements 79 % of the peat sample results, 80 % of the wood pellet sample results, and 90 % of the coal sample results were satisfactory. For the net calorific value measurements 83 % of the peat sample results, 76 % of the wood pellet results, and 82 % of the coal sample results were satisfactory. The performance evaluation was not done for the measurements of Mad in all samples, Nd in the wood pellet sample, and emission factor in peat sample.
  • Attila, Mikko; Huotari, Essi; Lardot, Sofia (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 44/2020
    Valtion ympäristölupaviranomainen (eli neljä aluehallintovirastoa) antoi vuonna 2018 yhteensä 619 ja vuonna 2019 yhteensä 629 ympäristönsuojelulain mukaista lupapäätöstä. Näiden lisäksi myös kunnissa annettiin huomattava määrä ympäristölupia ympäristövaikutuksiltaan pienemmille toiminnoille. Eniten lupia annettiin eläinsuojille, jätteiden käsittelylle sekä turvetuotannolle, jotka yhdessä kattoivat noin 60 % kaikista annetuista luvista. Lupia annettiin runsaasti myös energian tuotantoon, malmien ja mineraalien kaivamiseen ja tuotantoon sekä jätevedenpuhdistamoille. Ympäristölupahakemusten keskimääräinen käsittelyaika vuonna 2018 oli 15,1 kuukautta ja vuonna 2019 13,2 kuukautta. Asianosaisten muistutuksia ja mielipiteitä jätettiin lukumääräisesti eniten turvetuotannon hakemuksiin liittyen. Valitus jätettiin vuonna 2018 viidesosasta ja vuonna 2019 runsaasta kymmenenosasta lupapäätöksiä. Turvetuotannon ohella eniten valitettiin jätteiden käsittelyn luvista.
  • Horn, Susanna; Seppänen, Ari-Matti; Winquist, Erika; Lehtoranta, Suvi; Luostarinen, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 42/2020
    Ravinteet ovat tärkeä osa ruoantuotantoa sekä osa monen muun arkipäiväisen tuotteen elinkaarta. Erityisesti mineraalilannoitteet ovat mahdollistaneet tehokkaan maataloustuotannon, joka puolestaan on taannut ruoan ihmisille ja elinkeinon maaseudulle. Mineraalilannoitteiden tuotanto on kuitenkin resurssi-intensiivistä ja niiden käyttöä voidaan korvata eri jäte- ja sivuvirroista tuotetuilla kierrätysravinteilla. Kierrätysravinteiden avulla voidaan varmistaa, että materiaalit kiertävät takaisin yhteiskunnalliseen käyttöön ja niiden sisältämistä ravinteista ja energiasta saadaan hyödynnettyä mahdollisimman paljon. Samalla pystyään ehkäisemään materiaaleista koituvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Usein tämä kierto linkittää eri arvoketjuja toisiinsa; materiaali- ja energiavirrat saattavat tarjota eri käyttötarkoituksessa lisäarvoa muissa tuoteketjuissa. Tämän työn tavoitteena oli arvioida biokaasulaitoksen mädätysjäännöksestä jatkojalostettavan nestemäisen lannoitevalmisteen tuotantoprosessia sekä prosessikokonaisuuden kannattavuutta ja ympäristövaikutuksia. Esimerkkinä jatkojalostuksesta käytettiin mädätysjäännöksestä separoidun nestejakeen kalvosuodatusta. Tarkastelu toteutettiin yhteistyössä BioKymppi Oy:n kanssa käyttäen sen biokaasulaitosta tarkasteltavana tapauksena. Kannattavuuden arvioinnissa verrattiin kalvosuodatuslaitteiston investoinnin kannattavuutta siihen, että mädätysjäännöksestä separoitu nestejae hyödynnettäisiin lannoitevalmisteena sellaisenaan. Molemmille vaihtoehdoille arvioitiin myös niiden tuotannon ja käytön elinkaariset ympäristövaikutukset, joita verrattiin mineraalilannoitteen käytön ympäristövaikutuksiin. Kierrätyslannoitevalmisteet osoittautuvat tarkastelussa ympäristön kannalta mineraalilannoitetta vähäpäästöisemmiksi vaihtoehdoiksi. Erot kahden eri kierrätyslannoitevalmisteen (mädätysjäännöksen nestejakeen ja ravinnekonsentraatin) välillä eivät olleet suuria (n. 4 %). Mädätysjäännöksen kalvosuodatus mahdollistaa lopputuotteen massan vähentämisen, jolloin sen kuljettaminen aiheuttaa vähemmän päästöjä verrattuna nestejakeen kuljettamiseen (typpikiloa kohden laskettuna). Lyhyillä etäisyyksillä mädätysjäännöksen nestejae on ilmaston kannalta parempi vaihtoehto, sillä pienillä etäisyyksillä (<30 km) ravinnekonsentraatin tuotantoon vaadittu lisäenergian käyttö ei kumoa kuljetusten päästöjä. Vastaavasti hyödyt väkevöinnistä eivät toteudu, jos kuljetusmatka on lyhyt ja samanaikaisesti suurempi osa typestä päätyy kuivajakeeseen. Tässä tarkastelussa pääpaino oli ilmastovaikutusten arvioinnissa, ja on hyvä huomata, että vaikutukset muissa ympäristövaikutusluokissa voivat olla ilmastovaikutukselle ristikkäisiä. Kokonaisuuden kannalta ympäristövaikutuksia tulisikin arvioida laajemmin kuin pelkästään ilmastovaikutuksia painottaen. Olennaisinta ravinnekiertojen ja ilmaston näkökulmasta on hyödyntää ravinteet tehokkaasti ja minimoida mineraalilannoitteiden tarve. Ravinnekonsentraatin valmistuksesta aiheutuvat lisäkustannukset olivat suurempia kuin mitä sen varastoinnissa, kuljetuksessa ja levityksessä voitiin nestejakeeseen verrattuna säästää. Tulos riippuu kuljetusmatkan pituudesta, jonka tässä arvioitiin olevan n. 50 km. Jos etäisyys olisi ollut yli 80 km, olisi ravinnekonsentraatin valmistus ollut kannattavaa, sillä ravinnekonsentraattia on mahdollista kuljettaa pidempiä matkoja kuin nestejaetta. Lisäksi se sisältää vain vähän fosforia. Näin ollen sille on mahdollista löytää uusia käyttökohteita. Se soveltuisi myös typen ja fosforin erottamiseen ja lisäisi edellytyksiä hyödyntää typpeä ja kuljettaa pois fosforia alueilla, joilla on fosforiylijäämää. Kalvosuodatuksen sisältävässä prosessiketjussa on vielä teknistä kehittämistä sekä prosessin toimivuuden että lopputuotteiden koostumuksen optimoimiseksi, kuten myös hankkeessa tehdyt laboratoriokokeet osoittivat.
  • Attila, Jenni; Dahlbo, Kim; Kaitala, Seppo; Kallio, Kari; Kankaanpää, Harri; Karvinen, Ville; Kauppila, Pirkko; Knuuttila, Seppo; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kotamäki, Niina; Kremp, Anke; Kuosa, Harri; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lepistö, Ahti; Malve, Olli; Mannio, Jaakko; Nygård, Henrik; Pajala, Jukka; Piepponen, Hanna; Pitkänen, Heikki; Pyhälahti, Timo; Raateoja, Mika; Räike, Antti; Seppälä, Jukka; Setälä, Outi; Spilling, Kristian; Suikkanen, Sanna; Tamminen, Timo; Tattari, Sirkka; Uusitalo, Laura (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2020
    Raportissa kuvataan nykyiset SYKEn ylläpitämät ja koordinoimat meren kuormitus- ja tilaseurannat ja esitetään tavoitteita seurantojen kehittämiselle ja seurantatiedon käytön tehostamiselle vuoteen 2026 mennessä. Työ perustuu vuonna 2016 tehtyyn meriseurantojen toteutusta ja niiden kehittämistarvetta koskeneeseen kyselyyn, joka lähetettiin n. 30 seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilölle SYKEssä. Vastausten perusteella koottiin tiekartan alustava luonnos, jota on vuosina 2018-2019 päivitetty ja tarkistettu yhteistyössä seurantojen ja kehittämishankkeiden vastuuhenkilöiden kanssa. Nyt raportoitava versio antaa ajantasaisen kuvan SYKEn ylläpitämistä ja koordinoimista meren tilaseurannoista ja niiden kehittämisestä heinäkuussa 2020 alkaneen merenhoidon toisen seurantakauden kynnyksellä. Työ jakautuu aihealueisiin, joita ovat manuaaliseen näytteenottoon perustuva seuranta, automaatio, kaukokartoitus, kansalaishavainnointi, seurannan tietojärjestelmät, mallinnus ja sen tietotarpeet, seurantojen optimointi ja aineistojen yhteiskäyttö sekä merenhoidon ja HELCOM -työn tietotarpeet. Lisäksi tarkastellaan seuranta-aineistojen käyttöä. Seurantojen kehittämiselle esitetään välittömät tavoitteet (vastikään valmistunut tai valmistumassa oleva kehittämistyö) sekä tavoitteet vuoden 2020 aikana ja vuoteen 2026 mennessä.
  • Häkkinen, Jani; Pyy, Outi; Salminen, Jani (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 43/2020
    Tämä selvitys käsittelee kansainvälisiä käytäntöjä ruoppausmassojen hallinnassa ja hyödyntämisessä. Se on kirjoitettu osana CircVol 6Aika -projektia (Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa). Projektin tavoitteena on edistää kiertotalouden mukaista liiketoimintaa sekä suurivolyymisten teollisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntämistä maarakentamisessa. Ruoppauksella pääasiassa rakennetaan, syvennetään ja ylläpidetään vesiväyliä ja satama-alueita, mutta sedimenttejä poistetaan myös monista muista syistä kuten vesirakentamisen ja rannoilla tapahtuvan rakentamisen vuoksi sekä etenkin ulkomailla myös ympäristön puhdistamiseksi. Tulvasuojeluhankkeet tai rannikon elinympäristöjen kunnostaminen ovat myös tavallisia ruoppauksen lähtökohtia. Euroopan Unionilla ei ole erityistä ruoppaustoimintaa säätelevää direktiiviä. Useat unionin säädöksistä pyrkivät ohjaamaan toimintaa ympäristön kannalta kestävään suuntaan. Lisäksi monet kansainväliset sopimukset, kuten HELCOM ja OSPAR, ohjeistavat ruoppaustoimintaa ja mereen läjittämistä. Valtioiden välillä on suuria eroja, miten ne ohjeistavat ruoppaustoimintaa, millä tavalla ruoppausmassoja voidaan tai tulee käsitellä taikka hyödyntää sekä missä määrin ruoppausmassoja arvostetaan luonnonvarana. Ruoppaustoiminnalla ja varsinkin mereen läjittämisellä on vaikutuksia vesi- ja meriympäristölle. Siksi mereen läjittäminen ei ole suositeltava vaihtoehto, jos muita hyödyllisempiä kohteita ja käyttötapoja ruoppausmassoille on olemassa. Suomessa ruoppausmassoja on käsitelty lähinnä massastabiloimalla ja hyödyntämällä niitä joko satamarakenteissa tai muissa maarakennuskohteissa. Kansainvälisten esimerkkien mukaisesti käsiteltyjä ruoppausmassoja voitaisiin käyttää myös esimerkiksi viherrakentamisessa ja kasvatusalustoina taikka erilaisten tuotteiden, kuten laattojen ja tiilien, raaka-aineena.
  • Laitinen, Jyrki; Malila, Riikka (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 41/2020
    Joutsenmerkin mukaisissa ympäristömerkityissä taloissa ei rakennusten vesijohdoissa saa käyttää kupariputkia. Kriteerit ovat samat kaikissa Pohjoismaissa. Asiasta on esitetty eriäviä mielipiteitä, erityisesti on toivottu kupariputkien sallimista käytettäväksi asuinrakennuksissa ja niihin verrattavissa olevissa rakennuksissa. Ruotsissa jotkin tahot ovat kupariputkien käyttöä vastaan, koska sen on väitetty mm. heikentävän puhdistamolietteen laatua. Suomessa kupariteollisuus ei tätä näkemystä ole hyväksynyt. Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt toiveen puolueettoman selvityksen tekemisestä siten, että eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksia vertailtaisiin elinkaariperiaatteella. Tässä selvityksessä Suomen ympäristökeskus (SYKE) keräsi tietoa putkimateriaalien (kupari, muovi ja komposiitti) valmistuksesta, käytön vaikutuksista terveydelle ja ympäristölle sekä kierrätettävyydestä. Selvitys rajattiin asuinkäyttöön ja sitä vastaavien rakennusten sisällä oleviin vesijohtoihin. Selvitysten perusteella ei löydetty selkeitä eroja eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksissa. Etenkin hiilijalanjäljen osalta eri materiaalien välinen paremmuusjärjestys voi vaihdella mm. käytetyistä energialähteistä ja käyttö- ja valmistuspaikan maantieteellisestä sijainnista johtuen. Myös materiaalien kierrätettävyys huomioitiin selvityksessä. Minkään putkimateriaalin ei todettu aiheuttavan haitallisia terveysvaikutuksia. Jotkut asiantuntijat ovat olleet huolissaan kupariputkista veteen liukenevan kuparin ympäristövaikutuksista, mutta sille ei löydetty selkeitä perusteita. Kupari on alkuaine, jota kasvit ja eliöt tarvitsevat hivenaineeksi. Selvityksen perusteella kupariputkista liukenevan kuparin määrä oli alhainen ja vesistöistä ei ole havaittu suosituksia ylittäviä pitoisuuksia. Kuparin haitallisuutta vesiympäristössä sekä sen vaikutusta viljelysmaihin puhdistamolietettä lannoitteena käytettäessä on tässä tutkimuksessa arvioitu tutustumalla aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin, annettuihin lausuntoihin sekä haastattelemalla alan asiantuntijoita. Näiden perusteella voidaan todeta, että vesijohtoputkista liukenevan kuparin vaikutusta vesiympäristössä ei voida pitää merkittävänä. Puhdistamolietteen haitallista vaikutusta viljelysmaihin saattaa esiintyä ainoastaan niillä alueilla, joilla kuparipitoisuus on jo luonnostaan korkea. Pohjoismaissa on joitakin tällaisia alueita. Viljelysmaiden kokonaispinta-alasta tämä on hyvin pieni osuus, ja puhdistamolietteen käyttö lannoitemateriaalina on yksinkertaista lopettaa näillä pelloilla. Siten ei ole perusteltua kieltää kupariputkien käyttöä tämän syyn vuoksi.
  • Lukkarinen, Jani; Marttila, Tatu; Saarikoski, Heli; Auvinen, Karoliina; Faehnle, Maija; Hyysalo, Sampsa; Kangas, Hanna-Liisa; Lähteenoja, Satu; Peltonen, Lasse; Salo, Miikka (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2020
    Noin neljännes Suomen asuntokannasta koostuu taloyhtiöistä. Niistä merkittävä osa tarvitsee lähivuosina korjauksia, joiden avulla voidaan kehittää rakennuskannassa tapahtuvaa hajautettua energiantuotantoa esimerkiksi aurinkopaneelien ja lämpöpumppuratkaisujen avulla. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n energiayhteisösääntely luo yhdessään meneillään olevat kansallisten sääntelymuutosten kanssa perustan, jonka varassa taloyhtiöt voivat vahvistaa kansalaisten energiantuottajaroolia tulevaisuudessa. Murros taloyhtiöiden kestävään energiantuotantoon on haaste, joka edellyttää useiden yhteiskunnan osa-alueiden näkökulmien ja toimijoiden kokoamista yhteen. Tätä tavoitetta varten järjestettiin vuonna 2020 Kansalaisenergia-areena – tiedon yhteistuotannon kokeilu, jonka vaiheita ja johtopäätöksiä kuvataan käsillä olevassa raportissa. Raportissa hahmotellaan haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy taloyhtiöiden muuntautumiseen passiivisista energian kuluttajista aktiivisiksi energian tuottajiksi ja muuttuvan energiajärjestelmän toimijoiksi. Keskiössä ovat neljä murrospolkua, joissa on jäsennetty erilaisia toimenpiteitä murroksen käynnistämiseksi. Samalla työ tarjoaa seikkaperäisen kuvauksen murrosareenamenetelmän päävaiheista tulevaa käyttöä ja kehittämistä varten. Areenatyön tulokset osoittavat, että toimenpiteitä tarvitaan useilla alueilla. Ensinnäkin luotettava tieto on koostettava selkeästi tavoitettavaan muotoon, jossa se on eri toimijoiden käytettävissä. Nykyisin yleistä tietoa ja esimerkkitapausten kuvauksia on tarjolla runsaasti, mutta niiden vertailu ja soveltaminen on äärimmäisen vaikeaa. Toiseksi taloyhtiöt tarvitsevat parempia kanavia vertaisoppimiselle ja kohdennetulle neuvonnalle. Tärkeimpinä keinoina tunnistettiin julkisen energianeuvonnan jalkauttaminen lähemmäs taloyhtiöitä sekä vertaisoppimisen ja yhteistyön tilojen, kuten kortteliklubien ja edelläkävijäverkostojen kehitys. Kolmanneksi markkinoille tarvitaan voimakkaampia signaaleja palvelutarjonnan kehitykselle ja uudenlaisten kokonaisratkaisujen kehitykselle. Valtion energia-avustuksen jatko voi olla keino ennakoitavalle ja jatkuvalle ohjaukselle. Lisäksi vaaditaan poliittista tahtoa ja strategista näkemystä, jotta kansalaisenergian kehittämiselle on olemassa resursseja myös tulevaisuudessa. Politiikkakehityksen kannalta olennaista onkin monien samanaikaisesti etenevien muutosten yhteiskunnallinen koordinaatio. Toimenpiteitä tarvitaan niin taloyhtiöiden tasolla, jolla hankkeet toteutetaan, politiikan tasolla, jolla luodaan ennakoitavaa tulevaisuusnäkymää, sekä tiedon hallinnan tasolla, joka toimii kahta muuta yhteen nivovana ulottuvuutena. Taloyhtiöiden kansalaisenergiantuotannossa ei olekaan kyse yksittäisestä murroksesta, jolla olisi selkeä omistaja, vaan hajanaisten toimenpiteiden keskinäisistä suhteista, mikä korostaa politiikkasektorien välisen vuoropuhelun merkitystä. Raportissa esitellään myös noin 30 toimenpidettä eri toimijoille, jotka havainnollistavat minkälaisin keinoin taloyhtiöiden energiaroolia voidaan muuttaa. Jatkossa on tärkeää jatkaa dialogia eri toimijoiden kesken sekä käynnistää kokeiluja etenkin tiedon hallintaan ja taloyhtiöiden räätälöityyn tukeen liittyen.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Kaasalainen, Marika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 40/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test in cooperation with KVVY Tutkimus Oy for the laboratories conducting leaching tests for solid waste material in May-June 2020. The results of the two stage batch leaching test (EN 12457-3) for samples of treated slag from waste combustion were compared and evaluated. The tested measurands were metals (As, Ba, Cd, Cr, Cu, Hg, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, V, Zn), Cl-, F-, SO42-, DOC, pH, conductivity, and TDS. In total, 13 participants joined in the proficiency test. In this proficiency test either the robust mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value. The results were evaluated both with z and En scores. When deviation of 10–35 % or 0.3-0.4 pH units was accepted from the assigned value, 85 % of the results evaluated with z scores were satisfactory. Of the results evaluated with En scores, 80 % were satisfactory. Warm thanks to all the participants of this proficiency test!
  • Mehtonen, Jukka; Äystö, Lauri; Junttila, Ville; Perkola, Noora; Lehtinen, Terhi; Bregendahl, Jeppe; Leisk, Ülle; Kõrgmaa, Vallo; Aarma, Pille; Schütz, Jan; Stapf, Michael; Kublina, Anete; Karkovska, Ieva; Szumska, Marlena; Bogusz, Aleksandra; Kalinowski, Radosław; Spjuth, Sara; Nyhlén, Kristina; Jakobsson, Torsten; Suzdalev, Sergej; Kaskelainen, Elena (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 34/2020
    Appropriate collection and disposal of medicine-related waste has been identified as one of the main ways to decrease the emission of active pharmaceutical ingredients (APIs) into the environment. Improvement to the take-back and treatment of collected pharmaceutical waste may be considered low-hanging fruit when one is considering measures to reduce API emissions. However, comparable information that would enable estimating the potential impact of these efforts has not been available. Directive 2004/27/EC, related to medicinal products for human use, mandates that EU member states implement appropriate collection schemes for unused or expired human-use medicinal products. However, it does not provide any guidelines on practical implementation of these schemes. Several studies have pointed out significant differences among Member States in this regard. In March 2019, the European Commission published the European Union Strategic Approach to Pharmaceuticals in the Environment. The actions specified therein cover all stages of the pharmaceutical life cycle, from design and production to disposal and waste management. It emphasizes such elements as sharing good practices, co-operating at international level, and improving understanding of the risks. This report is aimed at filling knowledge gaps and proposing good practices for take-back and disposal of unused human and veterinary medicines and other pharmaceutical waste. The report is targeted to e.g. ministries, environment and medicines agencies, supervisory authorities, municipalities, hospitals, NGOs, pharmacists, doctors, and veterinarians. For the report, current national practices for take-back and disposal of unused medicines and other pharmaceutical waste in Denmark, Estonia, Finland, Germany, Latvia, Lithuania, Poland, Russia, and Sweden were evaluated. The pharmaceutical waste originating from households, hospitals and other health care institutions, the pharmaceutical industry, and veterinary use was considered. The proportion of citizens who return unused pharmaceuticals via designated collection points varies greatly between Baltic Sea countries, from about 10% to 70%, with 16–80% disposing of them of as mixed household waste and 3–30% flushing them down the drain. The most commonly cited reason for improper disposal of medicines on households’ part is lack of information about their environmental impacts and how to get rid of them in an environmentally sound manner. Separate collection of unused household pharmaceuticals does not exist in Russia, and the collection mechanism functions poorly in Latvia, Lithuania and Poland. Information on the take-back schemes for unused human medicines is more readily available than is corresponding information on veterinary medicines. We identified, all told, 21 good practices and recommendations for take-back and disposal of unused pharmaceuticals and other pharmaceutical waste and for promoting the rational use of pharmaceuticals in the Baltic Sea region. Nevertheless, implementing them at national level requires particular consideration due to differences in national legislation and other characteristics of the EU Baltic Sea countries and Russia. The good practices identified in this report answer the call issued in the EU strategic approach for an efficient risk-reduction strategy.

View more