Suomen ympäristökeskuksen raportteja

 

Suomen ympäristökeskuksen raportteja –sarjassa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielisiä selvityksiä ja katsauksia.

Finlands miljöcentrals rapporter omfattar utredningar samt översikter. Dublikatserien ersätts av serien Rapporter från året 2006. Största delen av publikationerna finns endast på finska.

Reports of the Finnish Environment Institute includes publications and reports, which are usually used only inside the administration. Report serie has replaced the Mimeograph serie (1995-2006). Most of the publications are published only in Finnish.

Recent Submissions

  • Lukkarinen, Jani; Marttila, Tatu; Saarikoski, Heli; Auvinen, Karoliina; Faehnle, Maija; Hyysalo, Sampsa; Kangas, Hanna-Liisa; Lähteenoja, Satu; Peltonen, Lasse; Salo, Miikka (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2020
    Noin neljännes Suomen asuntokannasta koostuu taloyhtiöistä. Niistä merkittävä osa tarvitsee lähivuosina korjauksia, joiden avulla voidaan kehittää rakennuskannassa tapahtuvaa hajautettua energiantuotantoa esimerkiksi aurinkopaneelien ja lämpöpumppuratkaisujen avulla. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n energiayhteisösääntely luo yhdessään meneillään olevat kansallisten sääntelymuutosten kanssa perustan, jonka varassa taloyhtiöt voivat vahvistaa kansalaisten energiantuottajaroolia tulevaisuudessa. Murros taloyhtiöiden kestävään energiantuotantoon on haaste, joka edellyttää useiden yhteiskunnan osa-alueiden näkökulmien ja toimijoiden kokoamista yhteen. Tätä tavoitetta varten järjestettiin vuonna 2020 Kansalaisenergia-areena – tiedon yhteistuotannon kokeilu, jonka vaiheita ja johtopäätöksiä kuvataan käsillä olevassa raportissa. Raportissa hahmotellaan haasteita ja mahdollisuuksia, joita liittyy taloyhtiöiden muuntautumiseen passiivisista energian kuluttajista aktiivisiksi energian tuottajiksi ja muuttuvan energiajärjestelmän toimijoiksi. Keskiössä ovat neljä murrospolkua, joissa on jäsennetty erilaisia toimenpiteitä murroksen käynnistämiseksi. Samalla työ tarjoaa seikkaperäisen kuvauksen murrosareenamenetelmän päävaiheista tulevaa käyttöä ja kehittämistä varten. Areenatyön tulokset osoittavat, että toimenpiteitä tarvitaan useilla alueilla. Ensinnäkin luotettava tieto on koostettava selkeästi tavoitettavaan muotoon, jossa se on eri toimijoiden käytettävissä. Nykyisin yleistä tietoa ja esimerkkitapausten kuvauksia on tarjolla runsaasti, mutta niiden vertailu ja soveltaminen on äärimmäisen vaikeaa. Toiseksi taloyhtiöt tarvitsevat parempia kanavia vertaisoppimiselle ja kohdennetulle neuvonnalle. Tärkeimpinä keinoina tunnistettiin julkisen energianeuvonnan jalkauttaminen lähemmäs taloyhtiöitä sekä vertaisoppimisen ja yhteistyön tilojen, kuten kortteliklubien ja edelläkävijäverkostojen kehitys. Kolmanneksi markkinoille tarvitaan voimakkaampia signaaleja palvelutarjonnan kehitykselle ja uudenlaisten kokonaisratkaisujen kehitykselle. Valtion energia-avustuksen jatko voi olla keino ennakoitavalle ja jatkuvalle ohjaukselle. Lisäksi vaaditaan poliittista tahtoa ja strategista näkemystä, jotta kansalaisenergian kehittämiselle on olemassa resursseja myös tulevaisuudessa. Politiikkakehityksen kannalta olennaista onkin monien samanaikaisesti etenevien muutosten yhteiskunnallinen koordinaatio. Toimenpiteitä tarvitaan niin taloyhtiöiden tasolla, jolla hankkeet toteutetaan, politiikan tasolla, jolla luodaan ennakoitavaa tulevaisuusnäkymää, sekä tiedon hallinnan tasolla, joka toimii kahta muuta yhteen nivovana ulottuvuutena. Taloyhtiöiden kansalaisenergiantuotannossa ei olekaan kyse yksittäisestä murroksesta, jolla olisi selkeä omistaja, vaan hajanaisten toimenpiteiden keskinäisistä suhteista, mikä korostaa politiikkasektorien välisen vuoropuhelun merkitystä. Raportissa esitellään myös noin 30 toimenpidettä eri toimijoille, jotka havainnollistavat minkälaisin keinoin taloyhtiöiden energiaroolia voidaan muuttaa. Jatkossa on tärkeää jatkaa dialogia eri toimijoiden kesken sekä käynnistää kokeiluja etenkin tiedon hallintaan ja taloyhtiöiden räätälöityyn tukeen liittyen.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Kaasalainen, Marika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 40/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test in cooperation with KVVY Tutkimus Oy for the laboratories conducting leaching tests for solid waste material in May-June 2020. The results of the two stage batch leaching test (EN 12457-3) for samples of treated slag from waste combustion were compared and evaluated. The tested measurands were metals (As, Ba, Cd, Cr, Cu, Hg, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, V, Zn), Cl-, F-, SO42-, DOC, pH, conductivity, and TDS. In total, 13 participants joined in the proficiency test. In this proficiency test either the robust mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value. The results were evaluated both with z and En scores. When deviation of 10–35 % or 0.3-0.4 pH units was accepted from the assigned value, 85 % of the results evaluated with z scores were satisfactory. Of the results evaluated with En scores, 80 % were satisfactory. Warm thanks to all the participants of this proficiency test!
  • Mehtonen, Jukka; Äystö, Lauri; Junttila, Ville; Perkola, Noora; Lehtinen, Terhi; Bregendahl, Jeppe; Leisk, Ülle; Kõrgmaa, Vallo; Aarma, Pille; Schütz, Jan; Stapf, Michael; Kublina, Anete; Karkovska, Ieva; Szumska, Marlena; Bogusz, Aleksandra; Kalinowski, Radosław; Spjuth, Sara; Nyhlén, Kristina; Jakobsson, Torsten; Suzdalev, Sergej; Kaskelainen, Elena (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 34/2020
    Appropriate collection and disposal of medicine-related waste has been identified as one of the main ways to decrease the emission of active pharmaceutical ingredients (APIs) into the environment. Improvement to the take-back and treatment of collected pharmaceutical waste may be considered low-hanging fruit when one is considering measures to reduce API emissions. However, comparable information that would enable estimating the potential impact of these efforts has not been available. Directive 2004/27/EC, related to medicinal products for human use, mandates that EU member states implement appropriate collection schemes for unused or expired human-use medicinal products. However, it does not provide any guidelines on practical implementation of these schemes. Several studies have pointed out significant differences among Member States in this regard. In March 2019, the European Commission published the European Union Strategic Approach to Pharmaceuticals in the Environment. The actions specified therein cover all stages of the pharmaceutical life cycle, from design and production to disposal and waste management. It emphasizes such elements as sharing good practices, co-operating at international level, and improving understanding of the risks. This report is aimed at filling knowledge gaps and proposing good practices for take-back and disposal of unused human and veterinary medicines and other pharmaceutical waste. The report is targeted to e.g. ministries, environment and medicines agencies, supervisory authorities, municipalities, hospitals, NGOs, pharmacists, doctors, and veterinarians. For the report, current national practices for take-back and disposal of unused medicines and other pharmaceutical waste in Denmark, Estonia, Finland, Germany, Latvia, Lithuania, Poland, Russia, and Sweden were evaluated. The pharmaceutical waste originating from households, hospitals and other health care institutions, the pharmaceutical industry, and veterinary use was considered. The proportion of citizens who return unused pharmaceuticals via designated collection points varies greatly between Baltic Sea countries, from about 10% to 70%, with 16–80% disposing of them of as mixed household waste and 3–30% flushing them down the drain. The most commonly cited reason for improper disposal of medicines on households’ part is lack of information about their environmental impacts and how to get rid of them in an environmentally sound manner. Separate collection of unused household pharmaceuticals does not exist in Russia, and the collection mechanism functions poorly in Latvia, Lithuania and Poland. Information on the take-back schemes for unused human medicines is more readily available than is corresponding information on veterinary medicines. We identified, all told, 21 good practices and recommendations for take-back and disposal of unused pharmaceuticals and other pharmaceutical waste and for promoting the rational use of pharmaceuticals in the Baltic Sea region. Nevertheless, implementing them at national level requires particular consideration due to differences in national legislation and other characteristics of the EU Baltic Sea countries and Russia. The good practices identified in this report answer the call issued in the EU strategic approach for an efficient risk-reduction strategy.
  • Hjerppe, Turo; Hämäläinen, Liisa; Koljonen, Saija; Jormola, Jukka; Raitanen, Henna; Västilä, Kaisa (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2020
    Joulukuussa 2018 julkaistussa valtakunnallisessa luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa Suomen purojen tila arvioitiin koko maan tasolla heikoksi. Huonoin tilanne on savimaiden uomilla, jotka sijaitsevat pitkään maatalouskäytössä olleilla alueilla ja kärsivät suuresta ravinnekuormituksesta. Maatalousuomien keskeisimpiä ongelmia ravinnekuormituksen lisäksi ovat maankuivatuksen tarpeisiin tehtyjen perkausten aiheuttama rakenteellinen yksipuolisuus. Maatalouden kuivatustavoitteiden toteutuminen ja uomien ekologisen tilan parantaminen eivät poissulje toisiaan, vaan ne voidaan toteuttaa toisiaan tukien ja osin samalla rahoituksella. Luonnonmukaisten peruskuivatusmenetelmien ja maatalousuomien kunnostamisen avulla voidaan paitsi parantaa maatalousympäristön monimuotoisuutta myös vähentää alapuolisten vesistöjen kiintoaines- ja ravinnekuormitusta. Luonnonmukaisessa peruskuivatuksessa keskeinen menetelmä on tulvatasanteen käyttö, jossa uoman vedenjohtokykyä parannetaan kaivamalla uoma poikkileikkaukseltaan kaksitasoiseksi ja jättämällä uoman pohja koskematta. Tulvatasanteita on kaivettu Suomessa 1990-luvun lopulta lähtien, mutta niiden hoitomenetelmistä on vain vähän kokemuksia. Raportissa tuodaan esille eri vaihtoehtoja tulvatasanteiden hoitoon osin kirjallisuuteen ja osin käytännön kokemuksiin perustuen. Purovesistöjen laaja-alaiseksi tilan parantamiseksi toimenpiteet tulisi suunnitella koko valuma-alue huomioon ottaen ja niiden vaikutuksia tulisi seurata nykyistä enemmän. Valuma-aluelähtöisyys ja seuranta voidaan sisällyttää kunnostuksiin hyödyntämällä Keski-Euroopassa ja Amerikassa kehitettyjä suunnitelmallisen tavoitteenasettelun menetelmiä, joiden on havaittu edistävän kunnostusten onnistumista. Raportissa kuvataan suunnitelmallisen tavoitteenasettelun toimintamalli, jossa kunnostuksen suunnitteluun sisällytetään valuma-aluetarkastelu ja seurantaohjelman laatiminen. Raportti perustuu Suomen ympäristökeskuksen ”Kuivatustoiminnassa muuttuneiden virtavesien kunnostus ja hoito (KURVI)” -hankkeen (2016–2018) tuloksiin. Päämääränä oli kehittää menetelmiä maatalouden kuivatustoiminnan heikentämien virtavesien tilan parantamiseksi vuonna 2015 julkaistun kansallisen pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategian ja vuonna 2011 uudistuneen vesilain tavoitteiden mukaisesti. Hanketta rahoitti ympäristöministeriö.
  • Saarela, Sanna-Riikka; Turunen, Topi; Saastamoinen, Uula; Raunio, Anne; Ahlroth, Petri; Korpinen, Samuli; Hjerppe, Turo; Kostamo, Kirsi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2020
    Selvityksessä käsitellään, miten alueidenkäytön suunnittelun tai muunlaisin erityisesti maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) kytkeytyvin keinoin olisi mahdollista nykyistä paremmin edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja vahvistamista ja luonnonarvojen säilyttämistä sekä vesien- ja merenhoidon ympäristötavoitteita. Selvityksessä annetaan suosituksia MRL:n kokonaisuudistusta varten. MRL on maankäytön suunnittelua ja rakentamista koskeva yleislaki, jonka tavoitteena on erilaisten maankäyttömuotojen yhteensovittaminen. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on pitkällä tähtäimellä edellytys monien muiden tavoitteiden (ekosysteemipalvelut, terveys, viihtyvyys) saavuttamiselle, minkä vuoksi se tulisi ottaa huomioon MRL:n prosesseissa. Käytännössä maankäyttöratkaisuilla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, joten MRL:n tulisi sisältää konkreettisia velvoitteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja vahvistamiseksi. Velvoitteita voitaisiin selvityksen mukaan vahvistaa esimerkiksi tarkentamalla kaavojen laadullisia vaatimuksia ja viheryhteyksien osoittamista. Lisäksi on tarpeen kehittää kaavaselvityksiä, -merkintöjä ja -määräyksien sekä uudenlaisia keinoja, kuten ekologista kompensaatiota ja luontopohjaisia ratkaisuja. Vesien- ja merenhoidon tavoitteiden edistäminen on ollut tähän asti vaihtelevaa MRL:n keinovalikoiman puitteissa. Niiden käsittely MRL:n yhteydessä on koettu hieman vieraaksi, minkä voi osaksi tulkita johtuvan siitä, että MRL:ssa ei merialuesuunnittelua koskevien säännösten lisäksi suoraan säännellä vesien- ja merenhoidon tavoitteiden edistämisestä. Vesien- ja merenhoidon tavoitteita voitaisiin edistää MRL:ssa sisällyttämällä niitä kaavojen laadullisiin vaatimuksiin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin sekä sääntelemällä yhteydestä lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä. Lisäksi tavoitteita voitaisiin edistää kehittämällä kaavaselvityksiä sekä kaavamerkintöjä ja -määräyksiä. ELY-keskuksien valitusoikeuden poistamisen paikallisissa asioissa on koettu heikentäneen niin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kuin vesien- ja merenhoidon tavoitteiden huomioon ottamista alueidenkäytön suunnittelussa. Tästä syystä lakia tulisi muuttaa niin, että ELY-keskuksen tehtävät ulotetaan jälleen koskemaan myös muita kuin valtakunnallisia ja merkittäviä maakunnallisia asioita. MRL:lla voidaan usein vaikuttaa erilaisiin substanssilainsäädännön tavoitteisiin, vaikka MRL mielletäänkin usein yleiseksi suunnittelulaiksi. Sisällyttämällä luonnon monimuotoisuutta sekä vesien- ja merenhoitoa koskevia säännöksiä MRL:in edistetään päätöksenteon ennakoitavuutta ja lainsäädäntö-kokonaisuuksien välistä koherenssia. Lisäksi MRL:n soveltamiskäytännöillä voidaan merkittävästi edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja vahvistamista sekä vesien- ja merenhoidon ympäristötavoitteita.
  • Lehtoranta, Suvi; Johansson, Annika; Malila, Riikka; Rankinen, Katri; Grönroos, Juha; Luostarinen, Sari; Kaistila, Kaarle (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2020
    Turkiseläinten lanta sisältää runsaasti arvokasta fosforia ja typpeä, joiden kierrättämiseen kiinnitetään enenevästi huomiota. Lannan fosforin ja typen suhde on kuitenkin kasvien kannalta epäsuotuisa ja turkistuotanto on keskittynyt alueille, joilla on runsaasti muuta kotieläintuotantoa ja monin paikoin korkea peltomaan fosforipitoisuus. Lantafosforista on täten ylitarjontaa. Turkiseläinten lannan nykyinen käsittelyketju ei mahdollista lantaravinteiden kuljettamista niitä tarvitseville alueille eikä se siten mahdollista tehokasta ravinteiden kierrätystä. Käytetyt käsittelymenetelmät on suunniteltu mm. työtarpeen vähentämiseksi ja lannan hygieenisyyden varmistamiseksi, mutta ne aiheuttavat voimakasta typenhävikkiä ja lisäävät riskiä alueen vesistöjen rehevöitymiseen. Tilakohtaisilla toimilla, kuten tihennetyllä lannan poistolla ja lannan katetulla varastoinnilla, voitaisiin vähentää typpitappioita ja siten parantaa lannan ravinnearvoa, mutta alueellisen fosforiylijäämän purkamiseen toimenpiteet eivät tarjoa ratkaisua. Prosessoimalla lanta siten, että sen sisältämä typpi ja fosfori saadaan erilleen, voidaan lantaperäisten ravinteiden lannoitekäyttöä tehostaa. Fosforipitoinen jae voidaan kuljettaa pois ylitarjonnan alueilta ja typpipitoinen jae hyödyntää lähialueilla, missä se korvaa tehokkaasti mineraalitypen käyttöä. Samalla vähennetään riskiä vesistöjen rehevöitymiselle, kun leville suoraan käyttökelpoisen liukoisen fosforin kuormitus alkaa hitaasti laskea. Tässä tutkimuksessa selvitettiin turkiseläinten lannan nykyisen käsittelyketjun käytännöt, joita verrattiin vaihtoehtoisiin käsittelyketjuihin. Lannan suoran lannoitekäytön tai kompostoinnin ja lannoitekäytön elinkaariset ympäristövaikutukset arvioitiin ensin nykytilassa. Niitä verrattiin lannan biokaasutukseen ja mädätteen jatkojalostukseen, pyrolyysiin ja näiden yhdistelmään. Biokaasuprosessilla voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa ja sen jälkeen typpi ja fosfori on mahdollista erottaa toistaan kuljetettaviksi lannoitevalmisteiksi. Pyrolyysi puolestaan väkevöi fosforin hiilijakeeseen ja typpeäkin voidaan ottaa talteen esikuivauksen yhteydessä. Tarkastellut vaihtoehtoiset turkiseläinten lannan prosessointimenetelmät voivat pienentää lannankäsittelyn elinkaarisia ympäristövaikutuksia, mikäli koko ketju hallitaan hyvin kaikissa elinkaaren vaiheissa ja päästöt minimoidaan ja samalla alueellista fosforiylijäämää puretaan. Ilmastohyötyjen toteutuminen edellyttää, että lanta prosessoidaan ilman pitkää esivarastointia ja biokaasutuotannon metaanipäästöt minimoidaan. Pyrolyysin ympäristöhyötyjä ei voi yleistää vaan ne tulee arvioida tapauskohtaisesti, sillä prosessin operoinnissa tehtävät valinnat vaikuttavat saataviin lopputuotteisiin. Tarkastellut lannan prosessointimenetelmät vähentävät ammoniakkipäästöjä nykytilaan verrattuna, koska muodostuvien lannoitevalmisteiden peltokäytön päästöt pienenevät. Biokaasutuotannon yhteydessä myös lannan liukoinen typpi on tehokkaammin hyödynnettävissä kuin nykytilassa: tarkastelun mukaan liukoista typpeä päätyisi kasvien käyttöön yli neljä kertaa enemmän kuin nykytilassa lantaa kompostoitaessa. Lannan prosessointi siirtää lannan nopeasti hajoavaa hiiltä kaasumaisiin lopputuotteisiin pysyvämmän hiilen päätyessä lannoitevalmisteisiin. Prosessien lopputuotteiden hiilen pysyvyydessä on eroja, siten että pyrolyysissa syntyvät hiilijakeet ovat hitaimmin hajoavia. Lannan ja siitä prosessoitujen lannoitevalmisteiden avulla voidaan ylläpitää peltomaan hiilipitoisuutta, tai jopa lisätä sitä.
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 37/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of elements in natural waters in April–May 2020. The measurands for the synthetic, ground water and lake water samples were: Al, As, B, Ba, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, Mn, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, Sr, Ti, U, V, and Zn. In total 16 participants joined in the PT. In this proficiency test 88 % of the results were satisfactory when deviation of 10–30 % from the assigned value was accepted. Basically, either the metrologically traceable concentration, the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for the measurands. The evaluation of the performance of the participants was carried out using z scores. Warm thanks to all the participants in this proficiency test!
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sarkkinen, Mika; Kovru, Olga; Grönroos, Päivi; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 38/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test for the determination of chlorophyll a, oxygen, salinity, SiO2, TIC, and TOC in natural waters in May 2020 (NW 06/2020). In total, 27 participants joined in the proficiency test. Either the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the results reported by the participants was chosen to be the assigned value for the measurands. For the synthetic sample of salinity the mean of the results measured by the salinometry was used as the assigned value. The performance of the participants was evaluated by using z scores. In this proficiency test 85 % of the results were satisfactory, when deviation 3.5–30 % from the assigned value was accepted. Warm thanks to all the participants in this proficiency test!
  • Kauppi, Sari; Räisänen, Milja; Fjäder, Päivi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 36/2020
    Vuonna 2018 julkaistiin jätteenkäsittelyn parhaita käytettävissä olevia tekniikoita (BAT, Best Available Techniques) koskevat päätelmät (BAT-päätelmät), joissa on muun muassa suositeltu tehtäväksi jätevesien ja jätekaasujen inventaario. Siinä tulisi esittää tiedot sekä laitoksen toiminnan kannalta, että niiden prosesseissa muodostuvien merkityksellisten haitallisten aineiden päästöjen keskimääräisistä pitoisuuksista, näiden kuormitusarvot sekä niiden vaihtelu. Ympäristöministeriö on julkaissut ohjeen jätteenkäsittelyn parhaita käyttökelpoisia tekniikoita (BAT) koskevien päätelmien soveltamisesta (Ympäristöministeriö 5.11.2018). Vaikka ohjeen mukaan inventaariossa onkin tarkoituksenmukaista hyödyntää olemassa olevia tarkkailutietoja, on selvityksemme perusteella syytä varmistaa kemikaalien tarkkailun ajantasaisuus. POP-yhdisteiden, SVHC-, ja VPD-aineiden listat päivittyvät, kun kemikaalitieto kasvaa. Samoin kasvaa tieto eri jätejakeiden sisältämistä vaarallisista aineista. Selvitimme jätteenkäsittelylaitosten ympäristöluvista, vastaavatko kerättävät tarkkailutiedot olemassa olevaa kemikaalitietoa. Inventaario on hyvä hetki päivittää tarkkailu nykytietoa vastaavaksi. Jätteenkäsittelylaitoksilla päästö-, käyttö- ja vaikutustarkkailun lähtökohta on teollista tuotantoprosessia haasteellisempi, koska jätteenkäsittelyyn tulevien materiaalien koostumusta ei tunneta. Peruslähtökohtana tulisi ympäristölupahakemuksessa olla perusteellinen selvitys jätteenkäsittelyyn tulevien materiaalien laadusta (ml. materiaalien sisältämät kemikaalit), vaihtelevuudesta ja prosessissa mahdollisesti syntyvistä vaarallisista ja haitallisista aineista. Kattava haitallisten aineiden inventaarion tekeminen laitoksen ilma- ja vesipäästöistä tukisi ympäristönsuojelulain mukaista toiminnanharjoittajien selvilläolovelvollisuuden toteutumista.
  • Karvonen, Jaakko; Niemistö, Johanna; Salmi, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2020
    Kestävän liiketoiminnan edistäminen Pohjois-Karjalan kiertobiotaloudessa (KELIPK) -hanke toteutettiin vuosien 2018 – 2020 aikana. Kestävien liiketoimintamallien kehittämistä edistettiin muun muassa suorin yrityskontaktein, joissa tarjottiin sekä apua ympäristöviestintään että ympäristöjalanjälkilaskentaa. Lisäksi vastattiin yritysten esittämiin kysymyksiin toimintansa ympäristövaikutuksista. Kohderyhmänä olivat pk-yritykset. Hankkeessa pilotoitiin ympäristökädenjälkijärjestelmää yritysten ympäristötyön tueksi. Järjestelmällä on kolme tasoa: 1) Ympäristövaikutusten ja tekojen tunnistaminen, 2) kehittämistavoitteiden asettaminen ja 3) tavoitteiden seuranta, toteuttaminen ja uusien tavoitteiden asettaminen. Yrityksille luovutettiin viestinnän välineeksi kädenjälkimerkki, ja toimet ja tavoitteet ilmoitettiin avoimesti järjestelmän internetsivuilla. Osalle mukaan lähteneistä yrityksistä toteutettiin myös tarkempaa elinkaarilaskentaa niin sanotun elinkaariklinikan kautta. Elinkaariklinikassa tehdään tietyiltä osin suoraviivaistettu elinkaariarviointi (life cycle assessment, LCA), jossa on keskitytty ilmastovaikutuksiin. Laskenta kiinnosti erityisesti kansainvälisesti toimivia yrityksiä, vaikkei kyse olekaan kolmannen osapuolen varmistamasta LCA-arviosta. Hankkeen aikana järjestettiin muutamia omia ja muiden hankkeiden kanssa toteutettuja yhteistapahtumia. Tapahtumien teemoina olivat muun muassa ympäristövaikutusten laskenta ja siihen tarkoitetut laskentatyökalut sekä vastuullisuusmarkkinointi ja niin sanottu viherpesu. Hanke toimi yhteistyössä esimerkiksi Ilmastokorttelit- ja Kohti vähähiilistä rakentamista -hankkeiden kanssa ja osallistui osaajayhteisöihin kuten Green HUB:iin. Palaute hankkeesta kerättiin kevään 2020 aikana, ja sen mukaan toiminnasta oli yrityksille hyötyä. Se innosti, oli riittävän kevyt, lisäsi tietoisuutta ja antoi yritykselle tukiresurssin toiminnan kehittämiseen. Kehityskohteet olivat erityisesti viestinnässä, johon toivottiin tulevaisuudessa sosiaalisen median hyödyntämistä sekä selkeyttä hyvästä kädenjälkimerkin käyttötavasta.
  • Rytkönen, Anne-Mari; Järvenpää, Lasse; Marttunen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2020
    Valtiolla on ollut keskeinen rooli lukuisten laajojen vesitaloushankkeiden toteutuksessa ja valtion vastuulla on edelleen hankkeisiin liittyviä tarkkailu-, hoito- ja kunnossapitovelvoitteita. Hankkeilla hoidetaan yhteiskunnan turvallisuudelle ja toiminnalle tärkeitä tehtäviä, kuten vesistöjen säännöstelyjä ja tulvariskien hallintaa sekä parannetaan olosuhteita virkistyskäytölle ja vesieliöstölle. Vesitaloushankkeisiin kohdistuu monenlaisia muutospaineita ilmasto- ja vesiolosuhteiden, lainsäädännön ja yhteiskunnan arvostusten muuttuessa. Tässä selvityksessä on muodostettu valtakunnallisesti yhdenmukainen ja kattava kokonaiskuva valtion omistamien ja ylläpitämien hankkeiden ajantasaisuudesta ja kehittämistarpeista. Selvitys toteutettiin SYKEn, ELY-keskusten ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä. Selvityksessä arvioitiin 431 valtion vesitaloushankkeen ajantasaisuutta ja kehittämistarpeita. Taustalla on vajaassa puolessa (44 %) hankkeista uiton loppuminen ja siihen liittyvät toimenpiteet vesistössä. Kolmasosassa hankkeita alkuperäisenä tavoitteena on vesistön kunnostus ja neljäsosassa tulvasuojelu. Selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa valtion vesitaloushankkeista on ajantasaisia ja tarpeellisia, eikä niihin liittynyt merkittävää kehittämistarvetta. Hankkeita on myös aktiivisesti kehitetty vastaamaan ilmasto- ja vesiolojen sekä yhteiskunnan arvostusten muutoksia. 72 hankkeessa on muutettu rakenteita, velvoitteita tai lupaa ja muutoksia on käynnissä tai suunnitteilla yhteensä 65 hankkeessa. 17 %:ssa hankkeita on kuitenkin tarvetta ottaa paremmin huomioon vesistöjen käytössä, yhteiskunnan arvostuksissa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. Useimmiten samaan hankkeeseen liittyi useita kehittämistarpeita. Ajantasaistamisen tarvetta liittyi hankkeen tavoitteisiin (37 hanketta), lupiin (27) tai sopimuksiin (21). Vain muutamassa hankkeessa velvoitteiden arvioitiin olevan vanhentuneita. Sen sijaan 29 hankkeessa voisi olla aihetta asettaa uusia tarkkailu-, kalatalous- tai teknisiä velvoitteita hankkeen haittojen kompensoimiseksi. Osassa hankkeita on tarvetta ottaa paremmin huomioon vesistöjen käytössä, yhteiskunnan arvostuksissa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. Merkittävää kehittämistarvetta arvioitiin olevan yhteensä 89 hankkeessa. Muut merkittävät kehittämistarpeet liittyivät erityisesti rakenteiden kuntoon, mitoitukseen ja käyttöön (50 hanketta), kalankulun turvaamiseen (38) sekä säännöstelyn tai muun hydrologian kehittämiseen (30). Lisäksi virkistyskäytön lisääntymisestä aiheutuu vähäistä tai merkittävää kehittämispainetta lukuisille hankkeille. Tärkeimpiä kehittämispaineiden taustalla olevia tekijöitä olivat luvanhaltijan itse tunnistamat tarpeet, vesienhoidon tavoitteiden saavuttaminen, asukkaiden ja sidosryhmien tarpeet sekä kalatiestrategia tai muu kalatalouden kehittäminen. Merkittävässä osassa ajantasaistamista tai muuta kehittämistä edellyttävissä hankkeessa on kuitenkin jo käynnissä tai vireillä kehittämishanke. Selvitystyön perusteella on ehdotettu useita jatkotoimenpiteitä, jotka liittyvät muun muassa rakenteiden kunnossapidon määrärahoihin, kalojen kulun parantamiseen, säännöstelyjen kehittämiseen ja hankkeiden toimivuuden säännölliseen seurantaan.
  • Kleemola, Sirpa; Forsius, Martin (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 31/2020
    The Integrated Monitoring Programme (ICP IM) is part of the effect-oriented activities under the 1979 Convention on Long-range Transboundary Air Pollution, which covers the region of the United Nations Economic Commission for Europe (UNECE). The main aim of ICP IM is to provide a framework to observe and understand the complex changes occurring in natural/semi natural ecosystems. This report summarises the work carried out by the ICP IM Programme Centre and several collaborating institutes. The emphasis of the report is in the work done during the programme year 2019/2020 including: A short summary of previous data assessments - A status report of the ICP IM activities, content of the IM database, and geographical coverage of the monitoring network - A report on temporal trends and input - output budgets of heavy metals in ICP IM catchments - An interim assessment of the impact of internal nitrogen-related parameters and exceedances of critical loads of eutrophication on long-term changes in the inorganic nitrogen output in European ICP Integrated Monitoring catchments - National Reports on ICP IM activities are presented as annexes.
  • Strandell, Anna; Tiitu, Maija; Ijäs, Asko; Lappalainen, Juho; Oinonen, Kari (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2020
    Euroopassa ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle rannikko- ja merimatkailulle nähdään olevan paljon potentiaalia. Pohjanlahdella asiantuntijat arvioivat matkailun voivan kasvaa noin 30-50 % nykyisestä sekä potentiaalisen kysynnän että kestävän kasvun näkökulmasta. Vapaa-ajan asumisen arvioitiin yleisesti voivan kasvaa kestävästi enintään 30 % nykyisestä tasosta. Tunnistetuista potentiaalisista matkailun kehittämiskohteista suurin osa on luontomatkailun ja kulttuuriympäristön kohteita. Myös veneilyn ja purjehduksen sekä kalastusmatkailun ja kaupunkimatkailun kehittämiseen nähdään potentiaalia. Jotta matkailusta saataisiin Pohjanlahden alueella paikallisesti enemmän taloudellista hyötyä, alueen pääosin matalan profiilin matkailun liiketoimintamallia (low-profile tourism) tulisi pyrkiä kohottamaan räätälöidyn matkailun liiketoimintamalliksi (niche tourism). Räätälöidyn matkailun malli tarkoittaa pidemmälle jalostettuja ja kohdennettuja matkailupalveluita, jotka liittyvät esimerkiksi kokemuksellisuuteen, yksilöllisyyteen, ylellisyyteen, luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen ja paikallisiin erityispiirteisiin. Räätälöidyn matkailun kehittäminen voi tuoda lisää työpaikkoja ja monipuolistaa elinkeinorakennetta monissa Pohjanlahden rannikkokunnissa. Pohjanlahden alueen matkailun kehittämisen suurimmat esteet liittyvät innovaatioiden, tuotteistamisen ja markkinoinnin puutteisiin, alueiden vahvuuksien tunnistamatta ja hyödyntämättä jättämiseen sekä matkailun kausiluontoisuuteen. Ratkaisukeinot matkailun kehittämiseen alueella liittyvät erityisesti yhteistyön ja verkostojen luomiseen sekä palveluketjuihin. Matkailun kestävyyttä tulee edistää laajalla keinovalikoimalla. Alueidenkäytön suunnittelulla ja toimintojen sijoittamisella luodaan puitteet arvokkaiden kohteiden turvaamiseen ja haitallisten vaikutusten minimointiin. Taloudellisilla ohjauskeinoilla matkailua voidaan suunnata kestävämpiin matkailumuotoihin ja saada hyvityksiä haitoista. Vastuullisen tai kestävän matkailun ohjelmat ja sertifioinnit voivat edistää matkailun kestävyyttä paikallistasolla. Käytännön toimet matkailukohteissa keskittyvät erityisesti eri jätelajien keräykseen ja lajittelumahdollisuuksiin, kestäviin hankintoihin, matkailijoiden opastamiseen ja matkailijavirtojen ohjaamiseen. Kohdekohtaisten toimenpiteiden lisäksi toimijoiden tulisi pitkäjänteisesti edistää alueen matkailuympäristöjen suojelua ja hoitoa. Matkailutoimijat tarvitsevat myös tietoa ja työkaluja eri toimien ja hankintojen vaikutusten arviointiin ja vertailuun sekä hiilijalanjäljen laskentaan. Kestävyystavoitteiden systemaattinen seuranta ja seurannan vastuiden sopiminen on tärkeää sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että globaalisti. Matkailutapojen ja -muotojen muutosten ennakointi on keskeistä matkailutoiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja matkailun kestävyys on matkailuyritysten tulevaisuuden elinehto. Parhaimmillaan matkailu lisää ympäristötietoisuutta ja edistää tärkeiden luonnon- ja kulttuuriympäristöjen säilyttämistä.
  • Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Sara-Aho, Timo; Sarkkinen, Mika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku; Koivikko, Riitta (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2020
    Proftest SYKE järjesti maaliskuussa 2020 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin BOD7, CODCr, CODMn, kiintoaine, Na ja TOC synteettisestä näytteestä ja viemärilaitoksen sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevesistä. BOD7 ja CODMn määritettiin myös luonnonvedestä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 58 laboratoriota. Testisuureen vertailuarvona käytettiin teoreettista (laskennallista) pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailuarvosta sallittiin 10–30 %:n poikkeama.
  • Jantunen, Jorma; Pietilä, Tuula (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2020
  • Lounasheimo, Johannes; Karhinen, Santtu; Grönroos, Juha; Savolainen, Hannu; Forsberg, Tommi; Munther, Joonas; Petäjä, Jouko; Pesu, Janne (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2020
    Kuntien ja alueiden merkitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä on suuri. Valtio osaltaan ohjaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan toimeenpanoa lainsäädännön tasolla, mutta useat käytännön toimet toteutetaan kunnissa. Kuntien tulee keskimäärin olla hiilineutraaleja vuonna 2035, joka on Suomen itselleen asettama hiilineutraaliuden tavoitevuosi. Useat kunnat, kaupungit sekä jotkin maakunnat tavoittelevat päästövähennyksiä jopa kansallisia ja Euroopan Unionin tavoitteita nopeammin. Yksi keskeisimmistä työkaluista hiilineutraaliuden tavoittelussa on kasvihuonekaasupäästöjen vuosiseuranta, jonka avulla päästövähennystoimenpiteiden vaikuttavuutta voidaan mitata suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tässä raportissa kuvataan uuden, kuntien ja alueiden kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan tarkoitetun Alueellinen Laskenta (ALas) -mallin laskentaperiaatteet sekä luodaan katsaus mallilla laskettuihin Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöihin vuosina 2005–2018. ALas-malli noudattaa kansainvälisen GPC-päästölaskentastandardin (GHG Protocol 2014) ohjeistusta. Mallilla lasketut kuntien päästöt summautuvat IPCC:n (2006) ohjeiden mukaisiin, YK:lle ja EU:lle raportoitaviin Suomen virallisiin päästöihin. Laskentaperiaate on käyttöperusteinen, jossa lähtökohtana ovat alueen tuotantoperusteiset päästöt, mutta osa päästöjä aiheuttavista toiminnoista lasketaan kulutuksen perusteella, riippumatta niiden maantieteellisestä syntypaikasta. ALas sisältää 80 päästösektoria, joiden laskennassa pyritään käyttämään paikallista dataa aina kun mahdollista, mutta joidenkin sektorien kohdalla kansallisia päästötietoja on allokoitu kunnille erilaisin jakoperustein. Päästöistä lasketaan hiilidioksidi-, metaani- ja dityppioksidipäästöt sekä F-kaasut omana kokonaisuutenaan, ja tulokset esitetään hiilidioksidiekvivalentteina. Bioperäiset polttoaineet ovat hiilidioksidin osalta laskennallisesti nollapäästöisiä. Kuntien tavoitteiden seurantaan tarkoitettua oletuslaskentamallia kutsutaan Hinku-laskennaksi. Tällöin seurannan ulkopuolelle jätetään sellaisia päästöjä, joihin kunnassa ei välttämättä pystytä kovin paljon vaikuttamaan. Laskentaan eivät tässä tapauksessa kuulu päästökauppaan kuuluvan teollisuuden polttoaineiden käytön, teollisuuden koko sähkönkulutuksen, teollisuuden jätteiden käsittelyn eivätkä paketti-, linja- ja kuorma-autojen läpiajoliikenteen aiheuttamat päästöt. Lisäksi kunnan alueella tapahtuvasta tuulivoiman tuotannosta lasketaan päästökompensaatio. Hinku-laskennan ohella ALas-mallilla tuotetaan päästötulokset myös ilman kompensaatiota tai muita rajauksia. Päästöjä voidaan lisäksi tarkastella erikseen päästökauppa- ja taakanjakosektoreilla. Kuntien Hinku-laskennan tulokset osoittavat, että lähes kaikissa Suomen kunnissa päästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005. Muutos on ollut kunnissa keskimäärin -15 %, mutta kuntien ja alueiden välinen vaihtelu on erittäin suurta. Keskeiset syyt myönteiseen, mutta ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta toistaiseksi hitaaseen kehitykseen ovat öljylämmityksen väheneminen, muutokset kaukolämmön tuotannon polttoainekäytössä sekä tuulivoiman tuotanto. Myös sähkönkulutuksen, teollisuuden, tieliikenteen ja jätteiden käsittelyn päästöt ovat yleisesti vähentyneet. Sen sijaan maatalouden ja F-kaasujen päästöissä ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä.
  • Ahkola, Heidi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 24/2020
    Hankkeen tavoitteena oli tutkia ja kehittää passiivinäytteenoton edellytyksiä pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kestävässä riskienhallinnassa. Hankkeessa tutkittiin passiivikeräinten käyttämistä pilaantuneen pohjaveden seurantamenetelmänä ja verrattiin tällä tavoin tuotettavaa tietoa kertavesinäytteenotolla mitattuihin pitoisuuksiin. Hankkeen kaksi tutkimuskohdetta sijaitsivat kemialliselta tilaltaan huonoiksi luokitelluilla pohjavesialueilla, joissa pilaantuneisuuden oli aiheuttanut teollinen toiminta. Pääasialliset haitta-aineet maaperässä ja pohjavedessä olivat klooratut liuottimet tri- ja tetrakloorieteeni. Hankkeessa käytettiin kahta markkinoilla olevaa passiivikeräintä ja tutkittiin oman keräimen kehittämismahdollisuuksia. Keräimien avulla arvioitiin haitta-ainepitoisuuksia ja massavirtoja leviämän eri osa-alueilla ennen aktiivisia kunnostustoimenpiteitä sekä niiden jälkeen. Hankkeen loppuraportti sisältää tutkijoille, konsulteille ja viranomaisille suunnattua menetelmien ohjeistusta, jossa käsitellään passiivinäytteenottoa ja sen toteutuksessa sekä tulosten tulkinnassa huomioitavia seikkoja.
  • Jantunen, Jorma; Leskinen, Paula; Liukko, Ulla-Maija; Raunio, Anne; Turunen, Topi (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2020
    Tässä selvityksessä tarkastellaan luonnonsuojelulain toimivuutta aiemman, vuonna 2010 tehdyn luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnin jälkeen. Selvitys tarkastelee itse lain toimivuutta, mutta luonnonsuojelulaki ei toimi tyhjiössä, vaan sen toimeenpanoon liittyvät käytännöt ja resurssit ovat keskeisiä lain toimivuuden kannalta. Vuoden 2010 jälkeen toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Elinympäristöjen ja lajien uhanalaisuudesta on saatu uutta tietoa, ymmärrys ilmastonmuutoksen merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle on lisääntynyt, ja muu lainsäädäntö, ohjauskeinot ja hallinto ovat muuttuneet. Luonnonsuojelulain keinovalikoima on sidottu lain nykyiseen rakenteeseen. Luonnonsuojelulaki on erityislaki, jolla on suojeltu erityisen arvokkaita luontokohteita ja rauhoitettu eliölajeja. Vaikka suojelualueilla on olennainen asema luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, luonnon monimuotoisuutta ja merkittäviä luontoarvoja on olemassa myös suojelualueiden ulkopuolella. Lain edellisessä toimivuusarvioinnissa esitettiin perustellusti, että luonnonsuojelun keinovalikoimaa tulisi laajentaa. Erityisesti arvokkaiden luontokohteiden kytkeytyvyys, niiden ulkopuolisten alueiden maankäyttö ja metsien käsittely ja muu luonnonvarojen käytön ohjaus kaipaa uusia ja vahvempia keinoja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja ekologisten prosessien turvaamiseksi. Selvitykseen sisältyy 65 johtopäätöstä tai toimenpide-ehdotusta luonnonsuojelulain tai muun lainsäädännön ja ohjauskeinojen kehittämiseksi tehostamaan luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Selvitys on tehty pääosin dokumenttianalyysinä.
  • Leivuori, Mirja; Parshintsev, Evgeny; Kammonen, Outi; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 22/2020
    Proftest SYKE organized in cooperation with Finnish Institute of Occupational Health (FIOH) an interlaboratory comparison (ILC) for the analysis of PAH compounds of the indoor air collected into XAD adsorbent tubes (Orbo 43) in March 2020 (IAPAH 18/2020). The measurements of anthracene, acenaphthene, acenaphthylene, fluoranthene, fluorene, 1-metylnaphthalene, 2-metylnaphthalene, naphthalene, phenanthrene, and pyrene were tested from the synthetic sample. In total five participants took part in the comparison. The calculated values were used as the assigned values for the results of the synthetic samples. The performance evaluation was based on the z scores. In total 68 % of the results reported by the participants were satisfactory when deviation of 20–30 % from the assigned value was accepted.
  • Helminen, Ville; Nurmio, Kimmo; Vesanen, Sampo (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2020
    Tässä raportissa kuvataan paikkatietopohjaisen kaupunki-maaseutu-luokituksen päivitys. Raportti keskittyy kuvaamaan päivityksen myötä menetelmän periaatteisiin, luokitukseen ja siitä laskettuihin tilastoihin tulleet muutokset. Ensimmäinen paikkatietopohjainen kaupunki-maaseutu-luokitus julkaistiin vuonna 2013 ja se korvasi aiemman kuntarajoihin perustuneen luokituksen. Luokituksen menetelmä kehitettiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kanssa laajan asiantuntijoista kootun ohjausryhmän tukemana. Alkuperäinen luokittelumenetelmä, käytetyt aineistot ja tulokset ovat kuvattu yksityiskohtaisesti Kaupunki-maaseutu-alueluokitus -raportissa. Päivityksen tuloksena on uusi Suomen kaupunki-maaseutu-luokitus, joka korvaa aiemman vuosien 2010–2011 tilannetta kuvanneen luokituksen. Päivitys on tehty aiemmin määritellyllä menetelmällä ja on tältä osin lähinnä tekninen. Myös alueluokat pysyvät samana. Raja-arvojen määrittelyyn tehtiin pieniä täsmennyksiä, ja tietyt uudet aineistot edellyttivät uutta estimointia menetelmän puitteissa. Tämä on luokituksen ensimmäinen päivitys, joten samalla on voitu havainnoida luokitusmenetelmän toimivuutta. Kokonaiskuva näyttää pääosin samalta kuin aiemmin. Pääsääntöisesti muutokset johtuvat todellisesta lähtöaineistojen osoittamasta alueellisesta kehityksestä. Kaupunkiluokissa sisempi kaupunkialue on kasvanut aiemmalle ulommalle kaupunkialueelle ja ulompi kaupunkialue on laajentunut kehysalueelle. Sisemmän kaupunkialueen pinta-alan kasvu johtuu siitä, että kaupunkien täydennysrakentaminen laajentaa yhtenäistä keskustoihin kytkeytynyttä tiiviisti rakennettua aluetta. Pääkaupunkiseudulla ulompi kaupunkialue on kaupungin reuna-aluetta ja pienemmillä kaupunkiseuduilla keskustan ulkopuolista yhtenäistä kaupunkirakennetta sisältäen lähiöt. Pinta-alaltaan eniten ovat laajentuneet kaupungin läheinen maaseutu ja kaupungin kehysalue, mikä kertoo kaupunkien vaikutusalueiden kasvusta. Kaupunkien kehysalueen muutoksista osa on tapahtunut kaupunkiseutuun kytkeytyvien uusien lähitaajamien vaikutuksesta. Muualla kehysalue on laajentunut pienipiirteisemmin heijastellen ydinkaupunkialueiden kasvua ja parantuneita tieverkkosaavutettavuuksia. Uuden luokituksen kaupunkiluokkien perusteella laskettuna Suomen kaupungistumisaste vuonna 2018 oli 72,3 prosenttia. Ydinmaaseutu on pienentynyt eniten ja se on menettänyt alueita sekä kaupungin läheiselle maaseudulle että harvaan asutulle maaseudulle. Tästä huolimatta ydinmaaseutu on kuitenkin myös laajentunut harvaan asutulle maaseudulle ja näiden luokkien nettomuutos on ydinmaaseudulle positiivinen. Kokonaisuutena harvaan asutun maaseudun pinta-ala on pienentynyt, koska ydinmaaseudun lisäksi sitä on siirtynyt kaupungin läheiseen maaseutuun. Ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun väliset luokkamuutokset ovat kolmen muuttujan päällekkäisanalyysin tulos, jossa merkittävin muutostekijä on ollut Corine-maankäyttöaineistoon perustuva maankäytön intensiteetti. Maaseudun paikalliskeskuksissa on myös tapahtunut muutoksia. Luokkaan on noussut uusia taajamia mutta vanhoja on myös tippunut pois. Luokitus on ladattavissa avoimena aineistona Suomen ympäristökeskuksen latauspalveluista.

View more