Suomen ympäristökeskuksen raportteja

 

Suomen ympäristökeskuksen raportteja –sarjassa julkaistaan pääsääntöisesti suomenkielisiä selvityksiä ja katsauksia.

Finlands miljöcentrals rapporter omfattar utredningar samt översikter. Dublikatserien ersätts av serien Rapporter från året 2006. Största delen av publikationerna finns endast på finska.

Reports of the Finnish Environment Institute includes publications and reports, which are usually used only inside the administration. Report serie has replaced the Mimeograph serie (1995-2006). Most of the publications are published only in Finnish.

Recent Submissions

  • Alhola, Katriina; Kaljonen, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/ 2017
    Julkisen sektorin rooli kestävien tuotteiden ja palveluiden hankkijana on merkittävä, sillä pelkästään kuntien tekemät vuotuiset hankinnat Suomessa ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisten varojen kohdentamisella kestäviin ja laadukkaisiin palveluihin voidaan edistää ympäristöystävällisten ja vastuullisesti tuotettujen ratkaisujen markkinoita. Hankintalain uudistus vuoden 2017 alusta mahdollistaa entistä paremmin julkisten hankintojen käyttämisen kestävän kehityksen ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden saavuttamisen strategisena työvälineenä. Hankintoja voidaan käyttää tehokkaammin julkisen kysynnän ohjauskeinona jos hankintayksiköissä pystytään asettamaan kestävien hankintojen tavoitteita ja seuraamaan niiden toteutumista. Tässä raportissa kuvataan, miten kestävyystavoitteet huomioidaan kuntien strategioissa, ohjeistuksessa ja hankintakäytännöissä, sekä kartoitetaan kestävien hankintojen tekemisen haasteita ja ratkaisuehdotuksia yleisesti ja sektoreittain. Lisäksi tuodaan esiin tärkeimpiä toimenpide-ehdotuksia kestävien hankintojen vauhdittamiseksi. Tietoa kerättiin kyselyllä, haastatteluilla, asiakirja-analyysillä (strategiat, ohjeistukset, HILMAssa julkaistut tarjouspyynnöt) sekä yhteiskehittämiseen perustuvissa työpajoissa. Yli puolet tarkastelluista kunnista huomioi kestävyystavoitteet hankintastrategiassa tai muussa hankintoja koskevassa ohjeistuksessa. Kestävyystavoitteet on asetettu melko yleisellä tasolla, ja vain noin neljäsosa kunnista määritti tarkempia kestävyyskriteerejä. Nämä koskivat esimerkiksi parhaisiin energiatehokkuusluokkiin kuuluvien laitteiden hankintaa. Ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankinnoissa ohjeistuksella pyrittiin edistämään vähäpäästöistä kalustoa ja/tai vaihtoehtoisia käyttövoimaratkaisuja. HILMAssa julkaistujen tarjouspyyntöjen perusteella energia- ja ympäristönäkökulma oli kirjattu vähintään yleisellä tasolla 66 %:iin tarjouspyynnöistä. Tarkemmin se oli kirjattu 44 %:iin tarjouspyynnöistä, sisältäen tällöin ainakin yhden selkeästi määritellyn ympäristökriteerin. Vain 15 %:ssa ympäristönäkökulma oli määritetty koko elinkaari huomioiden. Selkeimmin tarjouspyyntöjen kriteereissä nousivat esiin laadunhallinta, energiatehokkuus ja kuljetuskaluston Euronormi-luokka. Kestävien julkisten hankintojen määrää ja vaikuttavuutta ei mitata järjestelmällisesti, mikä voi ainakin osittain johtua sopivan mittausmenetelmän puuttumisesta. Tässä raportissa nostetaan esiin esimerkkejä kuntien käyttämistä menetelmistä hankintojen kestävyystavoitteiden toteutumisen seurannasta ja ehdotetaan menetelmää kestävyyskriteerien esiintymisen mittaamiselle tarjouspyynnöissä siten, että kehitystä voitaisiin koko maan tasolla seurata sekä vuosien että eri tuoteryhmien välillä. Kestävien julkisten hankintojen tekemisen suurimpina esteinä nähdään riittämätön strateginen tuki ja siitä johtuva vähäinen resursointi hankintatoimeen. Myös yhteisen ”hankintakielen” puuttuminen hankkijoiden ja toimittajien välillä sekä markkinatuntemuksen vähyys vaikeuttavat kestävien hankintojen tekemistä. Toteutukseen haasteita tuovat elinkaarinäkökulman ja sitä tukevan budjettisuunnittelun puuttuminen ja hankintojen hajautuneisuus. Taustalla heijastuu perinteinen hankintakulttuuri, joka painottaa hankintamenettelyä enemmän kuin kestävän kokonaisratkaisun löytymistä. Lisäksi eri sektoreilla on omia erityispiirteitä ja haasteita kestävyystavoitteiden toteuttamisessa. Kuntapäättäjien ja esittelevien virkamiesten ymmärryksen lisääminen kestävien hankintojen elinkaarenaikaisista hyödyistä kuntatalouteen, ympäristöön ja elinkeinoelämään koettiin ensiarvoisen tärkeänä. Hankintojen strategista kehittämistä ja johtamista tulee vahvistaa ja kestävyysnäkökulma kytkeä kunnan talouden kokonaissuunnitteluun. Hankkijoiden markkinatuntemusta tulee lisätä ennakoivalla vuoropuhelulla mahdollisten toimittajien kanssa ja osaamista tulee lisätä koulutuksella. Sääntelyn kasvattamisen sijaan hankkijoita tulisi kannustaa kestäviin hankintoihin. Kannustava malli voi olla esimerkiksi vaikuttavuusperusteinen hankinta, joka kohdistuu ympäristö- ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen, ja jonka avulla hankinnan mahdollista riskiä voidaan paremmin jakaa ja hallita.
  • Nissinen, Ari; Lähteenoja, Satu; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Kaljonen, Minna; Kautto, Petrus; Kuosmanen, Jaakko; Lippo, Antti; Salo, Marja (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2017
    Kestävän kulutuksen ja tuotannon strategiatyötä on tehty Suomessa jo Kestävän kulutuksen ja tuotannon (KULTU) toimikunnan asettamisesta marraskuussa 2003 asti. Ohjelmia on ollut kaksi: Vähemmästä enemmän ja paremmin 2005, ja Vähemmästä viisaammin 2012. Ohjelmissa on esitetty lukuisia ohjauskeinoja ja muita toimia, joilla parannetaan kulutuksen ja tuotannon kestävyyttä sekä vähennetään yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä sekä muita ympäristöhaittoja. Tämän jälkeen on kuitenkin tehty lukuisia politiikkasitoumuksia, joiden vuoksi kansallisia kestävän tuotannon ja kulutuksen politiikan tavoitteita ja toimenpiteitä oli perusteltua arvioida uudelleen. Näitä ovat muun muassa YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (eli Agenda 2030) ja Pariisin ilmastosopimus. Myös kiertotalous on noussut ympäristöpolitiikan keskiöön niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Julkisiin hankintoihin kiinnitetään paljon huomiota ja niiden kestävyydelle ja innovatiivisuudelle on asetettu tavoitteita, mutta tavoitteiden seuranta on osoittautunut haasteelliseksi. Tämän selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen lähitulevaisuuden painopisteitä kestävän kulutuksen ja tuotannon saralla, ja valmistella tulevia KULTU-toimenpiteitä lukuisten eri toimijoiden kanssa yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Tavoitteena oli myös selvittää julkisten hankintojen kestävyyden tilanne ja tarvittavia jatkotoimia, ja tämä työ on yksityiskohtaisemmin raportoitu erillisessä julkaisussa. Tulosten perusteella KULTUlla on oma paikkansa ja tehtävänsä strategioiden ja ohjelmien kokonaisuudessa, ja eri toimijat ja sidosryhmät ovat kokeneet sen hyödylliseksi. Teemat, joissa KULTU voi luoda merkittävää lisäarvoa, koskevat rakennuksia ja asumista, liikkumista, ruokaa, vapaa-aikaa, ympäristöystävällistä kulutusta ja kiertotaloutta sekä julkisia hankintoja. KULTUlle ominaisia toimintamalleja ovat sektorit ylittävät tarkastelut ja sitä kautta synergioiden löytäminen sekä uusien asioiden vieminen eteenpäin kokeilujen kautta. KULTUn erityispiirre on, että huomiota kohdistetaan kulutuksen ja tuotannon rajapintaan, muun muassa edistämällä ’kuluttaja-cleantechia’, joka sitten vuorostaan tukee ekologisesti kestävien tuotteiden suunnittelua ja valmistusta. Työssä kehitettiin kaksitoista toimenpide-ehdotusta, joita olisi tärkeä viedä eteenpäin ilmasto- ja energia- ja kiertotalousstrategioiden yhteydessä sekä osana mahdollista uutta KULTU-ohjelmaa. Toi-menpiteiden jatkovalmistelu ja toteutus hyötyisi paljon niiden ympärille rakentu-vasta KULTU-ohjelmasta, ja ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien muodostamasta ohjausryhmästä, joka tukisi eri toimijoiden sitoutumista toimenpiteiden toteutukseen ja toisi esille niiden kokonaisvaikutuksia.
  • Niemistö, Johanna; Myllyviita, Tanja; Holma, Anne; Judl, Jáchym; Sironen, Susanna; Antikainen, Riina; Leskinen, Pekka (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 34/2017
    Pienet ja keskisuuret (pk) yritykset ovat avainasemassa vähähiilisen, kestävästi luonnonvaroja hyödyntävän ja resurssiviisaan yhteiskunnan saavuttamisessa. Erityisesti startup-yrityksillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ympäristövaikutuksiinsa jo toimintansa alkuvaiheessa. Pk-yritysten osaaminen, työkalut sekä ajalliset ja rahalliset resurssit toimintansa ympäristövaikutusten arvioimiseen ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hankkeen aikana testattiin ja edistettiin Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) kehitettyä elinkaariklinikka-toimintamallia. Elinkaariklinikka perustuu elinkaariarviointiin (Life Cycle Assessment, LCA) ja se toteutetaan asiantuntijatyönä tiiviissä yhteistyössä yrittäjän kanssa hyödyntäen elinkaariarviointiohjelmistoa ja elinkaaritietokantoja. Elinkaariklinikka koostuu neljästä vaiheesta. Valmistautumisvaiheessa elinkaariarvioinnista ja -klinikasta tarjotaan pohjatietoa yrittäjälle ja lisäksi kerätään arvioinnin kohteena olevan tuotteen tai palvelun tuotantoprosessin esi- ja materiaalitiedot. Elinkaariklinikkaistunnon aikana arvioitavan tuotteen tai palvelun tuotantoon liittyvät materiaalitiedot tarkistetaan yhdessä yrittäjän kanssa. Tämän jälkeen tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset mallinnetaan elinkaariohjelmiston avulla. Tulokset dokumentoidaan ja niiden pohjalta yrittäjälle laaditaan ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Elinkaariklinikasta laaditaan raportti yrityksen sisäiseen käyttöön ja tuotekehityksen tueksi. Toimintamallin kehitystyön aikana toteutettiin elinkaariklinikka 30:lle Pohjois-Karjalan alueella toimivalle pk-yritykselle. Arvioinneissa keskityttiin ilmastovaikutuksiin ja tulokset ilmoitettiin yhteismitallistettuna hiilidioksidiekvivalenttina (CO2-ekv.) sekä suhteutettuna henkilöauton päästöihin kilometriä kohden. Elinkaariklinikan avulla voidaan arvioida tuotantoprosessien ympäristövaikutuksia ja löytää keinoja edistää yritysten resurssitehokkuutta vähentäen samalla toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Elinkaariklinikka toimii hyvin etenkin suoraviivaisille, perusraaka-aineisiin perustuville tuotantoprosesseille. Joissakin tapauksissa elinkaaritietokantojen puutteet tai sopivien raaka-ainetietojen valinta useista eri vaihtoehdoista aiheuttaa haasteita arvioinnille vaatien elinkaariklinikan toteuttajalta materiaaliosaamista ja eri vaihtoehtojen herkkyystarkasteluja. Yrittäjät kokivat elinkaariklinikan mielenkiintoisena ja hyödyllisenä lähestymistapana, ja osa yrittäjistä sai elinkaariajattelusta aivan uuden näkökulman liiketoimintansa arvioinnille ja kehittämiselle. Tulosten esittämisen suhteutettuna henkilöautolla ajamisen päästöihin koettiin antavan konkreettisen käsityksen tulosten suuruusluokasta. Elinkaariklinikka-arviointiin toivottiin vertailuarvoja muihin toimijoihin nähden, jotta yrittäjät ymmärtäisivät paremmin oman tuotteensa tai toimintansa tilannetta kilpailijoihin verrattuna. Vertailu- ja markkinointitarkoituksia varten tulee kuitenkin teettää laajempi, ISO-standardeja 14040:2006 ja 144040:2006 noudattava elinkaariarviointi. Elinkaariklinikoita voidaan edelleen kehittää liittämällä arviointiin myös raaka-aineiden ja prosessivaihtoehtojen kustannusten laskentaa tai sisällyttämällä elinkaariklinikkaan usean eri ympäristövaikutusluokan arviointia. Riittävän alhainen hinta, erilaiset rahoitustukimuodot ja yhdistäminen muuhun selvitystyöhön voisivat kannustaa yrittäjiä hyödyntämään arviointia tuotekehityksessään.
  • Salo, Marja; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 30/2017
    Climate change mitigation requires action in all spheres of society. The role of household consumption is often overlooked. However, 72% of global greenhouse gas (GHG) emissions are related to household consumption, while the rest stem from government consumption and investments. The result from a Finnish study is quite similar: households accounted for 68% of the GHG emissions of domestic final consumption in Finland, whereas government consumption and investments were responsible for the other 32% The key question in this report is: How much can a typical Finn decrease one’s GHG emissions with consumption decisions? To address this question, we took the average GHG emissions from consumption as a starting point. In Finland in 2010, the average per capita GHG emissions from consumption expenditure was 11.5 tonnes of CO2e. Between 2000 and 2013, the average per capita GHG emissions fluctuated from 9.6 tonnes to 11.8 tonnes. The per capita consumption carbon footprint in Finland is on the high end of the European scale but smaller compared to Australia and the United States, for instance. We listed measures that an ordinary Finnish consumer can use to decrease their GHG emissions with existing technology and solutions, and estimated the potential to avoid emissions with these activities. We focused on the most important sources of GHG emissions in Finland, including housing and especially energy-related emissions, private car travel and food choices. We also examined the consumption of goods and services, although in that particular category the emissions consist of a wide range of goods and services, and the potential of single or small numbers of actions is challenging to define. The GHG emissions include housing, travel, food, consumption of other goods and services. We used the consumption perspective, i.e. the emissions of consumption in Finnish households were taken into account regardless of their geographic origin. Therefore, the embodied emissions of imported goods were included. We estimated that the carbon footprint of an average Finn could be decreased from 11.5 tkg of CO2e to 7.2 tkg. In this paper, we present the measures for housing, travel, food, and goods and services that can be used to reach these savings. While consumption choices have potential in mitigating climate change, we note that there are barriers in reducing GHG emissions with consumption choices. The solutions to overcome the barriers can be market-based, i.e. business models in which the product or service produces less GHG emissions. Informational measures such as labelling help consumers choose products and services with lower GHG emissions. Public policies also play a role in speeding up product development, as shown by the examples of energy labelling of home appliances and phasing out inefficient lighting solutions. Informational measures can also include tools such as carbon footprint calculators and campaigns to raise awareness and engage people to take action. In this report we focused on the GHG emissions. However, other environmental footprints and indicators also show the unsustainability of current consumption patterns.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2017
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntakaavoissa on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat ja pohjavesialueet sekä toisaalta maa-ainesten ottoalueet ja maakunnallisten POSKI-projektien alue-ehdotukset. Lisäksi selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa näihin alueisiin sekä niihin liittyviin maakuntakaavan aluevarauksiin ja ominaisuusmerkintöihin. Selvityksessä oli mukana lähes 1200 maa-ainesten ottamislupaa. Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa luvat olivat huomattavasti enemmän kalliokiviaineksen ottamiselle kuin Etelä-Karjalassa, jossa lähes 75 % ottamisluvista oli soralle ja hiekalle. Etelä-Karjalassa maa-aineslupien mahdollistamat keskimääräiset ottomäärät olivat myös selvästi pienimmät. Geologisten inventointiaineistojen ja maa-ainestenottoon varattujen alueiden huomioimisessa maakuntakaavoissa oli huomattavia eroja. Maakuntakaavat olivat myös ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista vaihtelevasti. Arvokkaille kallioalueille ja valtakunnallisen harjujensuojeluohjelmaan kuuluville alueille ei sijoittunut kuin muutamia maa-aineslupia. Sen sijaan, etenkin Varsinais-Suomen alueella, osassa maakuntakaavojen arvokkaita harjualueita ja pohjavesialueita sijaitsi paljon maa-ainesten ottoalueita. Maakuntakaavoissa osoitetut maa-ainesten ottoalueet (EO-alue) olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista korkeintaan tyydyttävästi.
  • Kauppi, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2017
    Kemikaalien kierto tuotteiden ja materiaalien mukana on tunnistettu yhdeksi kiertotalouden haasteista. Kemikaalien hallintaan kiertotaloudessa vaikuttaa tieto siitä, missä ja minkä ikäisissä tuotteissa vaarallisia aineita voi olla. Kemikaalien pitoisuudet, ominaisuudet ja useiden kemikaalien yhdistelmät vaikuttavat niiden aiheuttamaan terveys- ja ympäristöriskiin sekä siihen, millaisia vaikutuksia näillä kemikaaleilla on kierrätysmateriaalin laadulle. Vaaralliset aineet on tunnistettava ja poistettava materiaalikierroista. Kiertotalouden suuntaviivoja on asetettu kansainvälisesti EU:ssa ja pohjoismaisissa yhteistyöprojekteissa. Kansallisesti erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia on tehty kaikissa selvityksen kohteena olevissa maissa, eli Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Kemikaalien hallinta on ollut harvoin esillä kiertotalouteen liittyvissä julkaisuissa. Muutamissa tutkimus- ja kehityshankkeissa on huomioitu myös kemikaalit sekä eri materiaalien sisältämät vaaralliset aineet. Usein materiaalit tulevat kierrätykseen vasta vuosien tai vuosikymmenten jälkeen valmistuksesta ja tuotteiden tai materiaalien käyttöönotosta. Siksi ne saattavat sisältää nykyisin kiellettyjä, vaaralliseksi tunnistettuja aineita. Esimerkiksi rakennusmateriaalien sisältämien vaarallisten aineiden tunnistaminen purku- ja rakennusjätteestä on käytännössä hankalaa, vaikka rakennusmateriaalien vaarallisista kemikaaleista on tietoa saatavilla tehtyjen tutkimusten ansiosta. Tekstiilien ja joidenkin muovien sisältämien vaarallisten aineiden riskinhallintaa pitää vielä parantaa. Erityisesti pitäisi kehittää pysyvien orgaanisten yhdisteiden (POP-yhdisteiden) ja erityistä huolta aiheuttavien aineiden (SVHC-aineiden) riskinhallintaa kiertotaloudessa. On kehitettävä menetelmiä sekä näiden aineiden tunnistamiseksi että materiaalien puhdistamiseksi. Myös materiaalien erotustekniikoilla voidaan parantaa kierrätystä, jotta niiden avulla saadaan kierrätettäväksi kelpaavat ja vaarallisia aineita sisältävät materiaalit omiksi jakeikseen.
  • Raitanen, Elina; Antikainen, Riina; Turunen, Topi; Primmer, Eeva; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2017
    Resurssitehokkuuteen liittyvässä tieteellisessä ja poliittisessa keskustelussa on viime aikoina ollut esillä kaskadiperiaate, jolla tavoitellaan etenkin biomateriaalien tehokasta ja kertautuvaa käyttöä. Kaskadikäsite on ollut Euroopan unionissa (EU) esillä muun muassa kiertotaloutta ja biotaloutta koskevissa politiikka-aloitteissa sekä metsästrategiassa ja epäsuoria maankäyttövaikutuksia (ILUC) käsittelevässä uusiutuvan energian direktiivissä. Lisäksi EU:n jätepolitiikkaa ohjaava jätehierarkia asettaa kaskadiperiaatteen mukaisen etusijajärjestyksen materiaalien eri käyttömuodoille. Tämä selvitys on synteesi kaskadiperiaatteen nykytilanteesta kansainvälisessä ja kotimaisessa keskustelussa. Tarkoituksena oli avata kaskadiperiaatteen määritelmää sekä selventää kaskadiperiaatteen liityntä- ja rajapintoja luonnonvarapolitiikan eri osa-alueisiin ja ekosysteemipalveluihin. Selvityksessä tarkastellaan erityisesti Suomen näkökulmasta kaskadiperiaatteen tuomaa lisäarvoa sekä sen ja muiden luonnonvarapolitiikkojen välisiä synergioita ja mahdollisia ristiriitaisuuksia. Lisäksi kuvataan kaskaditermin käyttöä eräiden Euroopan maiden politiikoissa. Johtopäätöksenä todetaan, että kaskadiperiaatteen käyttöä koskevaa sitovaa sääntelyä olennaisempaa olisi saattaa ristiriitaiset politiikat paremmin linjaan keskenään. Kaskadimalli voi toimia työkaluna eri sektorien politiikkojen välisten synergioiden tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. Politiikkojen ristiriitaiset tavoitteet ja toisiaan kumoavat vaikutukset tulisi tunnistaa ja linjata tavoitteet yhteneväisiksi. Kaskadikäytön vaikutusten huomioon ottaminen voisi edesauttaa bioenergia- ja biotalouspolitiikkojen biodiversiteetti- ja hiilitasevaikutusten suotuisaa kehitystä. Biotaloudessa kaskadiperiaate voi edistää kiertotalouden ja kestävän käytön tavoitteita viemällä niitä käytäntöön. Näin biotalous kehittyisi kiertotalouden kanssa linjassa parantaen resurssitehokkuutta, ja edistäisi samalla siirtymistä vähähiiliseen yhteiskuntaan, jossa ekosysteemipalvelut on turvattu. Kaskadiperiaatteen tulee tukea politiikkakoherenssia nivomalla luonnonvaroja tuottavat ekosysteemien toiminnot niihin tuotantoprosesseihin, joissa biomateriaaleja jalostetaan. Kaskadikäytön vaikutuksia tulisikin tarkastella laajemmin siitä näkökulmasta, millaisia kokonaisvaltaisia – suoria ja epäsuoria – ympäristö- ja ekosysteemivaikutuksia sillä on.
  • Aapala, Kaisu; Akujärvi, Anu; Heikkinen, Risto; Kuhmonen, Anna; Kuusela, Saija; Leikola, Niko; Mikkonen, Ninni; Ojala, Olli; Punttila, Pekka; Pöyry, Juha; Raunio, Anne; Syrjänen, Kimmo; Vihervaara, Petteri; Virkkala, Raimo (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2017
    Suomen ilmasto tulee muuttumaan jo lähivuosikymmeninä. Vuotuisen sademäärän on ennustettu lisääntyvän Suomessa 8 - 20 % ja lämpötilojen nousevan Suomessa 1,5 - 2 kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, eli 2 - 6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Ilmastonmuutoksella ennakoidaan olevan merkittävä vaikutus suojelualueverkoston kykyyn turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnonsuojelu onkin huomattavien haasteiden edessä, sillä suojelualuesuunnittelussa ei ole yleensä varauduttu voimakkaisiin muutoksiin. Näiden haasteiden hallintaa vaikeuttaa myös ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamiseen liittyvät epävarmuudet. Suojelualueverkoston riittävyyttä ja kykyä säilyttää luonnon monimuotoisuus muuttuvassa ilmastossa voidaan arvioida eliölajiston, luontotyyppien ja ekosysteemien levinneisyyden ja ekologisten piirteiden, sekä ilmaston-muutoksen voimakkuuden alueellisten erojen ja suojelualueiden biogeofysikaalisten tekijöiden avulla. Tietoa tarvitaan erityisesti lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle. Maisematason arvioinneissa voidaan käyttää yleisluonteisia kriteereitä kuten suojelualueiden määrä ja puskurialueiden laajuus, ekologisten käytävien esiintyminen ja maisemamatriisin soveltuvuus lajien leviämiseen. Itse suojelualueita voidaan arvioida niiden koon, maanpinnan muotojen ja elinympäristöjen monipuolisuuden, pienilmastollisten refugioiden esiintymisen sekä paikallisen ilmastonmuutoksen voimakkuuden perusteella. Suojelualueverkoston arvioinnissa tulee huomioida myös verkoston ulkopuolisen maankäytön vaikutuksia, sillä suojelualueiden ulkopuolella monimuotoisuutta turvaavilla toimilla voidaan edistää verkoston sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät toimet (esimerkiksi talousmetsissä) ja muu maankäyttö voivat toisaalta johtaa luonnon monimuotoisuudelle haitallisiin vaikutuksiin suojelualueverkoston sisällä ja laajemminkin. Toimivien ekologisten yhteyksien säilyttäminen on keskeistä muuttuvassa ilmastossa. Suomen lajistoon tulee täydennystä valtion rajojen ulkopuolelta. Siksi olisi tärkeää selvittää, kuinka hyvin erilaiset rajat ylittävät ekologiset käytävät, kuten Fennoskandian vihreä vyöhyke, toimivat lajien liikkumisreitteinä muuttuvassa ilmastossa. Luonnonsuojelualueverkosto on merkittävä ekosysteemipalvelujen tuottaja muuttuvassa ilmastossa. Yksi tärkeä suojelualueiden tuottama ekosysteemipalvelu on toimiminen hiilivarastona ja hiilinieluna. Siten suojelualueverkostolla on merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa, mutta tätä asiaa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa.
  • Björklöf, Katarina; Leivuori, Mirja; Väisänen, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2017
    Tässä kenttämittausvertailussa testattiin ensimmäistä kertaa kenttämittarien käyttöä uima-allasvesien vapaan kloorin, kokonaiskloorin ja pH:n määritykseen uimahallissa. Vertailumittaukseen osallistui 6 osallistujaa. Testisuureiden vertailuarvoina käytettiin referenssimittarin tuloksia. Osallistujien suoriutumista arvioitiin Di %-arvojen avulla vertaamalla tuloksia Allasvesiasetuksen 315/2002 soveltamisohjeen kriteereihin. Arvioilta 2-3 osallistujan kloorimittaukset olisivat ohjeessa kuvatun epävarmuuden rajoissa. Osallistujien pH-mittausten osalta voidaan arvioida niiden tarkkuuden olevan pääosin ohjeen suositusten mukaisia. Kävi selvästi ilmi, että riittävään tarkkuuteen päästään vain ammattikäyttöön tarkoitetuilla kenttämittareilla. Osallistujien kenttätoiminnasta ja laadunvarmistuksesta annettiin osallistujakohtaista palautetta ja yhdessä vertailun asiantuntijaryhmän kanssa kirjattiin lukuisia suosituksia luotettavan kenttämittaustoiminnan varmistamiseksi. Lämmin kiitos kaikille osallistujille!
  • Karjalainen, Satu Maaria; Välimaa, Anna-Liisa; Hellsten, Seppo; Virtanen, Elina (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2017
    Koillismaalla vesistöjen virkistyskäyttöä ja kalastusta on haitannut järviin yhä laajemmin levinnyt kanadanvesirutto (Elodea canadensis). Vesiruton hyötykäyttö – riesasta raaka-aineeksi -hankkeessa vesirutolle etsittiin erilaisia hyötykäyttötapoja, jotta vesistöstä nostettu suuri kasvimateriaali ja sen sisältämät aineet saataisiin hyödynnettyä kierto- ja biotalouden tavoitteiden mukaisesti. Neljällä Koillismaan järvellä tutkittiin kasvibiomassan määrää sekä näytealoilta että veneestä käsin kaikuluotausmenetelmällä. Tutkimusjärvistä kolmella selvitettiin lajin koostumusta sekä sen vaikutusta ihmiselle haitallisiin mikrobeihin ja kasvipatogeeneihin. Lisäksi testattiin kasvimateriaalin sopivuutta biokaasun tuotantoa varten ja tutkittiin tämän prosessin tuloksena syntyvän rejektin eli mädätejäännöksen soveltuvuutta jatkokäyttöön muun muassa maanparannusaineena. Kaikuluotausmenetelmällä pystyttiin arvioimaan suuntaa-antava suuruusluokka järven kaikkien vesikasvien biomassalle. Kuitenkin tarkempaa ja luotettavampaa biomassa-arviota varten tulisi vertailunäytealoja sijoittaa koko uposkasvillisuuden esiintymisen syvyysvyöhykkeille riittävä määrä. Biomassan sisältämät aineet olivat lähes täysin kuiva-aineessa, koska vesirutosta veden mukana poistunut ainemäärä oli vähäinen. Vaikka aineet ovat suurimmaksi osaksi sitoutuneet kasviin, on suositeltavaa poistaa vesirutto vesistöstä siten, etteivät ravinteet pääse valumaan takaisin vesistöä rehevöittämään. Tutkituissa järvissä vesiruton raskasmetallipitoisuudet eivät pääsääntöisesti rajoita vesiruton hyötykäyttöä, johon on monia mahdollisuuksia. Kasvibiomassan havaittiin sopivan hyvin biokaasutuksen syötemateriaaliksi korkean metaanintuottopotentiaalinsa ansiosta. Biokaasutuksen mädätysjäännöksenä syntyvä rejekti sisältää huomattavia määriä pää- ja hivenravinteita, joten se on myös arvokasta lannoitusainetta. Joidenkin ravinteiden osalta rejektin käyttö vaatisi kuitenkin myös täydennyslannoitusta. Rejektin havaittiin estävän siementen itämistä laboratorio-olosuhteissa, joten sillä saattaa olla kasvien kasvua rajoittavia vaikutuksia myös pelto-olosuhteissa, mikä tulisi ottaa huomioon rejektin levityspaikan ja -ajankohdan suunnittelussa. Lisäksi tulee huomioida myös rejektin käyttöä ja levitystä koskeva lainsäädäntö sekä tukiehdot. Vesiruttoa voi olla mahdollista hyödyntää myös viljelykasvien kasvitautien biologisessa torjunnassa. Vesirutolla ja siitä poistuvalla vedellä havaittiin perunarupea aiheuttavien sädebakteerien ja joidenkin kasvipatogeenisten sienten kasvua estäviä/hidastavia biologisia ominaisuuksia laboratorio-oloissa. Torankijärvessä havaittu vesiruton suuri mangaanipitoisuus, Kuusamojärven vesiruton alumiinipitoisuus ja kaikkien tutkittujen järvien vesiruttojen rautapitoisuudet rajoittavat kuitenkin vesiruton elintarvike- ja rehukäyttöä. Rehukäyttöä suunniteltaessa tulisikin aina määrittää kasvimassan kemiallinen koostumus ja erityisesti hivenaineiden pitoisuudet etukäteen. Tutkimustulosten perusteella vesirutto ei ole ravitsemuksellisesti niin arvokasta eikä turvallista käytettäväksi ihmisravintona, että sille kannattaisi hakea työlästä ja kallista uuselintarvikestatusta. Näiden tulosten perusteella vesirutto ei myöskään näyttäisi soveltuvan käytettäväksi säilöntäaineena kosmetiikassa tiettyjen bakteerien kasvunestoon. Tutkimuksessa koottu aineisto koostui neljästä järvestä ja suhteellisen pienistä näytemääristä. Tämän vuoksi suunniteltaessa vesiruton jatkokäyttöä tulisi vielä tehdä tarkentavia ja käyttötarkoitusta varten kohdistettuja analyyseja, sekä esimerkiksi peltokokeita ja maittavuuskokeita eläimille. Vesiruton kerääminen on mahdollista vain avovesikauden aikana, joten sen jatkokäyttöä varten tulisi selvittää tarpeet muun muassa esikäsittelyn, säilönnän ja varastoinnin osalta. Kasvibiomassan poistamisessa ja hyödyntämisessä huomioitavat asiat onkin koottu toimintamalliin, jossa on kuvattu eri hyötykäyttövaihtoehtojen arvoketjujen päävaiheet ja niihin vaikuttavat tärkeimmät tekijät, sekä tarvittavat toimijat eri vaiheissa. Lisäksi toimintamallissa on arvioitu eri vaihtoehtoihin liittyviä riskejä ja kehittämistarpeita. Eri käyttömuotojen kannattavuuden selvittäminen ja laajemman mittakaavan pilotointi tulisikin tehdä tulevissa hankkeissa. Pilotoinnin vetäjäksi tarvittaisiin paikallinen kehittämisyhtiö tai muu riittävän iso toimija.
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 25/2017
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of elements in natural and domestic waters in April-May 2017. The measurands were: Al, As, B, Ba, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, Mn, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, Sn, Sr, Stot, Ti, U, V, and Zn. Three sample types were: synthetic, domestic and natural (river) water. In total 20 participants joined in the PT. In this proficiency test 92 % of the results were satisfactory when deviation of 10–25 % from the assigned value was accepted. Basically, either the metrologically traceable concentration, the calculated concentration, the robust mean, or the mean of the results reported by the participants was used as the assigned value for the measurands. The evaluation of the performance of the participants was carried out using z scores. Warm thanks to all the participants of this proficiency test!
  • Kleemola, Sirpa; Forsius, Martin (Finnish Environment Institute, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 24/2017
    The Integrated Monitoring Programme (ICP IM) is part of the effect-oriented activities under the 1979 Convention on Long-range Transboundary Air Pollution, which covers the region of the United Nations Economic Commission for Europe (UNECE). The main aim of ICP IM is to provide a framework to observe and understand the complex changes occurring in natural/semi natural ecosystems. This report summarizes the work carried out by the ICP IM Programme Centre and several collaborating institutes. The emphasis of the report is in the work done during the programme year 2016/2017 including: - A short summary of previous data assessments - A status report of the ICP IM activities, content of the IM database, and geographical coverage of the monitoring network - A report on connections between calculated Critical Load exceedances and observed fluxes and concentrations of nitrogen in runoff - A report on concentrations of heavy metals in important forest ecosystem compartments - National Reports on ICP IM activities are presented as annexes.
  • Björklöf, Katarina; Simola, Reko; Leivuori, Mirja; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 22/2017
    In May 2017 Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of radon in ground water (Rn 05/2017) in cooperation with the Finnish Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) for laboratories conducting radon-222 measurements in ground water. In total, 29 participants took part in the proficiency test. Two ground water samples were tested, in which one contained high radon concentration (1000– 5000 Bq/l) and the other contained lower concentration of radon (<1000 Bq/l). Eleven of the participating laboratories used the liquid scintillation method and 21 used equipment based on gamma spectrometry. The mean of the results measured by STUK with the liquid scintillation counting was used as the assigned value for radon concentration. The evaluation of the results was based on z scores. In total 78 % of the results were satisfactory when allowing for 17-25 % variation. This is slightly poorer performance than in the previous round in 2015. A warm thank you to all the participants of this proficiency test.
  • Helminen, Ville; Vesala, Satu; Rehunen, Antti; Strandell, Anna; Reimi, Petra; Priha, Aliisa (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20 / 2017
    Seuraavien vuosikymmenten aikana ikääntyneiden osuus Suomen väestöstä kasvaa merkittävästi. Vuonna 2030 Suomessa on väestöennusteen mukaan noin 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta, mikä on neljännes koko maan väestöstä. Tässä raportissa tarkastellaan ikääntyneiden eli yli 65-vuotiaiden asuinpaikkoja ja asumista valtakunnallisten paikkatietoaineistojen avulla. Alueellinen tarkastelu on tehty pääosin kuntarajoista riippumattomilla alueluokituksilla, jotka kuvaavat erityyppisiä alueita ja asuinympäristöjä. Tarkat rekisteripohjaiset lähtöaineistot ja niistä kootut aikasarjat ovat mahdollistaneet ikääntyneiden muuttoliikkeen ja asukaspysyvyyden aiempaa tarkemman tarkastelun koko väestön tasolla. Tutkimuksen tulokset kertovat ikääntymisen kokonaiskuvasta, sen alueellisista ja kuntakohtaisista eroista sekä aluetyyppien välisistä eroista. Tulokset hyödyttävät erityisesti erilaisten ikääntyneiden asumista tukevien toimenpiteiden suunnittelua ja kohdentamista koskevaa päätöksentekoa. Määrällisesti ikääntyneiden ikäluokkien kasvu tulee olemaan suurinta suurissa kaupungeissa. Suuret ikäluokat ja lähivuosina 65 vuoden iän saavuttavat asuvat vanhempia ikäluokkia yleisemmin kaupungeissa ja kaupunkien autovyöhykkeillä, eli omakotitaloalueilla kaupunkien reunoilla. Tämä vaikuttaa tulevaisuudessa ikääntyneiden alueelliseen jakaumaan. Ikääntyneiden osuus puolestaan kasvaa nopeimmin suurten kaupunkien kehyskunnissa. Ikääntyneiden muuttoalttius on matalampi kuin muiden ikäluokkien, joten merkittävä osa ikääntyneistä ikääntyy tutussa asunnossa ja asuinympäristössä. Ikääntyneiden asumistoiveissa on kuitenkin viitteitä halusta muuttaa palvelujen lähelle keskustoihin ja taajamiin sekä kerrostaloasuntoihin, vaikka omakotitaloasuminen olisikin monelle ihanneasumismuoto. Väestörakenteen alueellisten erojen takia ikääntymisen mukanaan tuomiin haasteisiin tarvitaan eri alueiden erityispiirteet huomioivaa suunnittelua. Kasvavilla kaupunkialueilla paine tulee kohdistumaan ensisijaisesti palveluiden riittävyyteen ja ikääntyneille sopivan asuntokannan saatavuuteen. Taantuvilla alueilla haasteena on ikääntyneiden kasvava osuus väestöstä ja palveluiden saatavuus. Jatkossa suunnittelun haasteeksi nousee se, kuinka olemassa olevia asuinalueita voidaan muuttaa vastaamaan ikääntyneiden tarpeita. Nämä tarpeet, kuten lähipalvelujen saavutettavuus ja asuinalueen esteettömyys, tulee ottaa huomioon yhdyskuntasuunnittelussa ja pyrkiä yhteistyöhön kaavoituksen, rakentamisen ja palveluiden suunnittelun välillä.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Sarkkinen, Mika; Sara-Aho, Timo; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2017
    Proftest SYKE järjesti maaliskuussa 2017 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin BOD7, CODCr, CODMn, kiintoaine, Na ja TOC synteettisestä näytteestä, viemälaitoksen sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevesistä, BOD7 määritettiin myös luonnonvedestä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 60 laboratoriota. Testisuureen vertailuarvona käytettiin teoreettista (laskennallista) pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa tai keskiarvoa. Testisuureesta ja näytteestä riippuen tuloksissa sallittiin 10–20 %:n poikkeama vertailuarvosta. Koko aineistossa hyväksyttäviä tuloksia oli 90 %. Kiitos osallistujille!