Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English Helsingin yliopisto

Participatory Policies and Social Rights in Out-of-home Placement Services. Negotiated Agencies of Vulnerable Children

Show full item record

Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

Use this URL to link or cite this item: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-93-1660-1
Vie RefWorksiin
Title: Participatory Policies and Social Rights in Out-of-home Placement Services. Negotiated Agencies of Vulnerable Children
Author: Kouvonen, Petra
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Studies, Sociology
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: The thesis “Participatory Policies and Social Rights in Out-of-home Placement Services. Negotiated Agencies of Vulnerable Children” investigates the possibilities of participatory policies, in the meaning of involving the civil society, such as children, their parents and non-public service providers, to be turned into social rights for vulnerable children in out-of-home placement. The guiding questions have been: what roles do social needs of children who might suffer from multiple problems, including e.g. substance abuse, play when difficult lifestyle related issues are dealt with in varied networks? Are social needs, such as the need to assistance or treatment, addressed or are there obstacles to meet such needs when participatory policies are applied? Two sets of data have been used. The first set of data was collected on the basis of participant observation and semi-structured interviews from three Professional Foster Homes. The second set of data was drawn from professional child welfare journals and policy documents. The theoretical perspective has been approached from two different traditions of moral thought: the “theory of justice” elaborated by John Rawls (1971) and an orientation called “communicative ethics” (Benhabib; 1992, 2006).

The results shows that participatory policies, which largely are inspired by communicative ethics, not automatically turn out in inclusive practices addressing children’s social rights. Partnerships are seldom established on the bases of social needs. The main finding was that the most vulnerable children, such as those suffering from own substance abuse, were met with more repressive responses and demands for self-control than children with fewer own problems. Furthermore, participatory approaches which were set out to involve children in decision making in matters that concerns their own lives, were frequently overruled in relation to this group. However, a supportive context with strategies for adult support and clear preventive policies for e.g. substance use appeared to create inclusive responses even for the “weakest ones”. Thus, future efforts calls for more coordinated and tailored guidelines at the national level on how to apply participatory practices for specific vulnerable groups in the context of out-of-home placement. In designing these practices, children’s personal experiences might also have a place.Voimassa oleva lainsäädäntö velvoittaa kuntia lastensuojelun järjestämiseen. Todellisuudessa kunnat kykenevät vain harvoin vastaamaan lastensuojelutarpeisiin yksin. Valtaosa lastensuojelupalveluista tuottavat yritykset tai yhdistykset. Pyrkimys tuoda myös muita paikallisia toimijoita mukaan yhteisen vastuuseen lapsista korostuu yhä enemmän. Lastensuojelulaki korostaa myös lasten omaa osallisuutta.

Väitöskirja Participatory Policies and Social Rights in Out-of-home Placement Services. Negotiated Agencies of Vulnerable Children käsittelee mitä tapahtuu kun osallistumiselle rakentuvat toimintatavat lastensuojelussa kohtaavat yhä haastavampia tarpeita. Johtavia kysymyksiä ovat olleet: minkälaisen osan lasten sosiaaliset tarpeet saavat kun vaikeita elämäntapoja säänteleviä kysymyksiä, kuten päihteidenkäyttöä, käsitellään verkostoituneissa palveluissa? Nousevatko sosiaaliset tarpeet toiminnan keskiöön, vai tuottavatko osallistumiselle avoimet toimintatavat esteitä vastata näihin tarpeisiin?

Tulokset osoittavat että osallistumiselle avoimet toimintatavat, eivät automaattisesti muutu lapsia sisällyttäviksi toimintatavoiksi. Sosiaaliset tarpeet ovat vain harvoin ratkaisevia tekijöitä kun kumppanuuksia solmitaan. Keskeisin tulos oli että kaikkein heikoimmat lapset, kuten lapset jotka kärsivät omista päihdeongelmista, kohtasivat enemmän repressiivisiä vastatoimia kun muut lapset. Näihin lapsiin kohdistui myös enemmän vaatimuksia itsekontrolliin. Lisäksi, osallistavat käytännöt, kuten pyrkimys lisätä lasten mahdollisuuksia olla osallisina päätöksissä, jotka liittyvät heidän omaan elämäänsä, jäivät usein toteutumatta tässä ryhmässä. Ympäristö joka tarjoaa tukea ja toimintatapoja aikuistuelle sekä selkeitä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja, esim. päihteiden suhteen, näyttäisi kuitenkin tuottavan sisällyttäviä käytäntöjä myös heikoimmille yksilöille .

Tulevassa kehittämistyössä tulisi kiinnittää huomiota, paremmin yhteen sovitettuihin ja yksilöityihin ohjeistuksiin siitä miten osallistumiselle avoimia toimintatapoja tulisi soveltaa erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin sijaishuollon kontekstissa. Erillinen keskusvirasto jonka vastuualueena olisi lastensuojelun kehittäminen ja koordinoiminen voisi vastata tällaiseen tarpeeseen. Suuntaviivojen ja suositusten suunnittelussa, myös lasten henkilökohtaisilla kokemuksilla voisi löytyä keskeinen paikka.I rådande finsk lagstiftning har ansvaret för barnskyddsfrågor decentraliserats till kommuner. I verkligheten klarar kommuner ändå sällan ensamma av alla de barnskyddsbehov som finns. Privata företag och föreningar, som ingår köpavtal med kommunen, står därför idag för majoriteten av all samhällsvård. Samtidigt betonas ett kollektivt ansvar för barn överlag alltmer. Barnskyddslagen betonar bl.a. barnens egen roll som medaktörer. I avhandlingen “Participatory Policies and Social Rights in Out-of-home Placement Services. Negotiated Agencies of Vulnerable Children” diskuteras skärningspunkterna mellan en allt tyngre barnskyddsproblematik och en välfärdsproduktion som allt mer bygger på nätverk och ett kollektivt deltagande. Frågor som ställs i avhandlingen är: vilken roll får sociala behov när svåra livsstilsfrågor, som t.ex. alkoholproblem, regleras i barnskyddets nätverksarbete? Fästs uppmärksamhet vid behov av stöd och vård, eller uppstår det hinder för uppmärksammandet av dessa behov i den decentraliserade praxisen? Resultaten i avhandlingen visar att ett delat, kollektivt ansvar, inte automatiskt leder till inkludering av svaga individer. I bildandet av partnerskap mellan offentliga och icke-offentliga serviceproducenter är sociala behov sällan riktgivande. Det mest centrala resultatet av studien var att de mest sårbara barnen, så som barn eller ungdomar som lider av egna rusmedelsproblem, ofta möts med mer repressiva responser och krav på självkontroll, än barn med lindrigare problem. Utöver detta visade det sig att insatser, som utarbetats med syfte att öka barns deltagande i beslut som berör dem själva, ofta förblev oförverkligade när det gällde denna grupp. En kontext som erbjuder stöd och riktlinjer för stöd av vuxna samt klara förebyggande handlings-strategier verkade emellertid inkludera även de mest ”sårbara individerna”. Fokus i det framtida utvecklingsarbetet borde därför sättas på mer koordinerade och anpassade insatser för de sårbara individer som påträffas inom barnskyddets kontext. En centralförvaltning med särskilt ansvar för koordinering och utveckling av barnskyddsfrågor kunde svara mot detta behov. I planeringen av nationella riktlinjer kunde även barns samlade erfarenheter ha en central plats.
URI: URN:ISBN:978-952-93-1660-1
http://hdl.handle.net/10138/37712
Date: 2013-01-11
Copyright information: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
This item appears in the following Collection(s)

Show full item record

Search Helda


Advanced Search

Browse

My Account