Internet-operaattori perusoikeuksien subjektina ja objektina

Abstract

Työssä tarkastellaan Internet-operaattoreihin liittyviä perusoikeuskysymyksiä yleisesti ja monipuolisesti. Objektinäkökulmassa tarkastellaan yksityisten välisiä tai yksityisen ja julkisen vallan välisiä perusoikeussuhteita silloin, kun näitä pyritään toteuttamaan operaattoria "välineenä" käyttäen. Kyse voi olla perusoikeuksien edistämisestä (esimerkiksi sananvapaus, poliittinen osallistuminen, tosiasiallinen tasa-arvo tai TSS-oikeudet) tai rajoittamisesta (esimerkiksi valvonta ja tunnistamistietojen luovuttaminen yksityisiin tai yleisiin tarkoituksiin). Subjektinäkökulmassa kyse on operaattorin omien perusoikeuksien kannalta kiinnostavista tilanteista (esimerkiksi viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain sääntely ja erilaiset sisällölliset rajoitukset ja estomääräykset). Tarkastelu rajataan Internet-yhteyden tarjoamiseen (ns. tekninen välittäminen), eikä muita, esimerkiksi tallennus- ja sähköpostipalveluita käsitellä.

Tutkimusmenetelmänä on lainoppi. Lainopillinen lähestymistapa on yhdistelmä analyyttis-deskriptiivistä selvitystä, perusoikeuskeskeistä laintulkintaa ja normatiivis-kriittistä problematisointia. Lähestymistavalla pyritään ensisijaisesti löytämään kysymyksiä ja pohtimaan niitä, eikä niinkään tarjoamaan yksiselitteisiä vastauksia. Työssä tutkimuskohdetta tarkastellaan oikeudenalat ylittävästi. Aineistona käytetään lähinnä lainsäädännön esitöitä, kirjallisuutta, artikkeleita ja tuomioistuinratkaisuja. Ulkomaista aineistoa hyödynnetään täydentävällä ja vahvistavalla tavalla.

Objektinäkökulmassa tarkastellaan erityisesti oikeutta Internet-yhteyteen ja sen rajoittamista, Internetin suhdetta poliittisen sananvapauden käyttämiseen ja laajasti käyttäjien yksityiselämän suojaan kohdistuvia perusoikeuksien rajoittamispaineita. Suomalaisessa tuomioistuinkäytännössäkin ilmennyt Internet-yhteyden katkaiseminen eräissä väärinkäytöstapauksissa on perusoikeuksien kannalta suhteeton ja tarpeeton keino. Internet luo edellytyksiä todelliselle poliittiselle osallistumiselle ja keskustelulle, vaikka tässä onkin runsaasti rakenteellisia haasteita. Käyttäjän yksityiselämän suojaan liittyviä puuttumispaineita tarkastellaan sekä yksityisten että julkisen vallan intresseistä käsin. Erityisesti selvitetään tunnistamistietojen keräämistä, säilyttämistä ja luovuttamista. Yksityisille luovuttaminen on periaatteessa varsin tarkasti säänneltyä, mutta poliisi- ym. viranomaisille luovutukset voivat tapahtua varsin vapaasti. Lainsäädännössä huomio on kiinnittynyt varsinaisiin telepakkokeinoihin, mutta työssä todetaan varsinkin poliisilain tunnistamistietojen saantioikeuden ongelmallisuus. Tässä yhteydessä tarkastellaan laajasti ja kyseenalaistaen yleistä etua perusoikeuksien rajoitusten oikeuttamisperusteena. Yksityisten, tuomioistuimen ja poliisin toimintaa tarkastellaan esimerkinomaisesti ns. Chisugate-tapauksen valossa. Tältä osin todetaan tuomioistuimen arvioinnin ja prosessiasetelman olleen ongelmallinen ja poliisin toiminnan kyseenalainen.

Subjektinäkökulmassa tarkastellaan lähemmin omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden merkitystä operaattorin kannalta. Omaisuudensuoja on vähintään puolivälitöntä ja sitä arvioidaan yleisesti Länsinevan kriteerien perusteella. Kriittiseksi (ja avoimeksi) kysymykseksi jää, mitkä ovat tavanomaisen käytön sääntelyn rajat ja mikä merkitys tälle tulisi antaa perusoikeusarvioinneissa. Elinkeinovapauden toiminnan aikaisten velvoitteiden tulkintakäytäntö on vielä täsmentymättä. Kuitenkin eräät lausunnot ja EU-perusoikeudet ovat luoneet painetta myös tämän huomiointiin. Lisäksi elinkeinovapaudelle tulisi nähdä itsenäistä merkitystä siten, että julkisen vallan tulisi pidättäytyä muusta kuin välttämättömästä toiminnan sääntelystä. Näiltä osin yleisten oppien kehittyminen olisi toivottavaa. Työssä tarkastellaan viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain velvoitteita pääpiirteittäisesti. Viestintävirastolle delegoitua asiallisesti rajoittamatonta määräystenantovaltaa ja sääntelymallia problematisoidaan. Yleispalveluvelvoitteen laajentamiseen liittyvät kysymykset todetaan ongelmallisiksi. Kokoavasti velvoitteita ryhmitellään korvauksettomiin ja osaksi tai kokonaan korvattaviin. Pääsäännöksi hahmotetaan kokonaan korvaaminen, mikä osaltaan vähentää perusoikeusongelmia. Operaattorin oikeus Internet-palvelun sisällöllisiin rajoituksiin sopimusehtojen puitteissa todetaan tietyissä rajoissa mahdolliseksi. Lapsipornolain mukaista puoliväkisin toteutettua vapaaehtoista järjestelmää kritisoidaan tehottomuuden, haitallisuuden, korvauksettomuuden ja oikeusturvan puutteiden vuoksi. Lopuksi tarkastellaan sananvapauslain ja tekijänoikeuslain estomääräysmenettelyitä, joista tässä jälkimmäinen on keskeisin. Erityisesti selvitetään kolmannen viestintämahdollisuuksien vaarantamisen kieltoa, kohtuullisuutta määräyksen tarkkuuden, tehokkuuden ja kohdistamisen sekä kokonaisarvioinnin näkökulmasta. Estomääräys on ilmeisen tehottomana kohtuullisuuskriteerin osalta elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan kannalta kyseenalainen, koska operaattori joutuu korvauksetta edistämään tekijänoikeuden haltijoiden taloudellisia intressejä ilman, että menettely edes merkittävästi vähentäisi oikeudenhaltijoiden taloudellisia tappioita.