Abban 'Dancing Queenin' soinnin analyysi

Abstract

The study deals with the sound of pop music, as heard on a published recording. The sound of music is defined as such fundamental nature of musical materials which can be heard in a very short period of time, but which is also characteristic of music on a larger scale. Sound is investigated by analyzing features of music and sound which can be observed on a time scale of a few seconds. On the other hand, an attempt to describe a performer's characteristic sound is made through analysis of a larger sample of the repertoire.

To describe the sound, traditional music analysis, commentary on instruments and recording techniques, analytical listening and spectrum analysis is used. The analytical listening methods applied here are Helmholtz's sound-colour classes and Lomax's cantometric scales which were originally used to classify singing styles. The history of spectrum (frequency content of sound) analysis as well as its application on music analysis is presented. The sonogram, which shows the distribution of acoustic energy at different frequencies and the change with respect to time, is introduced as an essential visualization tool.

In the music analysis, three recordings of the group Abba are covered. Of them, 'Dancing Queen', which was recorded in 1975, gets the most thorough handling. The song is listened as a kind of longitudinal section, in separate frequency ranges, thereby revealing how each instrument or voice contributes to the overall sound. Based on listening and sonogram graphs, the song has been divided into 'sound situations' (or sonic situations). A sound situation is a period of music which is different from its surroundings in timbre, instrumentation or intensity (or their interaction). Each situation is presented in a combination of sonogram and score. A musical description of the sound situation is given, the singing is analyzed in cantometric terms and the timbre is described using Helmholtz's classes.

Based on this analysis, the sound of Abba is characterized by strong treble content and brightness. The most important element of the sound is the singing of two female voices in combinations of unison and multiple layered harmonies. Spectrum analysis reveals that the music has especially much energy in the 4 5 kHz range. This is also the range in which human hearing is most sensitive. This emphasis, 'Abba-formant' , is most pronounced in choruses and brings a bright, penetrating tone to song.

Tutkimuksessa käsitellään popmusiikin sointia sellaisena, kuin se ilmenee julkaistulla äänitteellä. Kohteena on vuosina 1973 1982 toiminut Abba-yhtye. Sointi määritellään sellaiseksi musiikin ainesten perusluonteeksi, joka ilmenee hyvin lyhyenä ajanjaksona, mutta joka on leimallinen myös pidemmälle yhtämittaiselle musiikin jaksolle. Sointia tutkitaan analysoimalla kaikkia niitä musiikin ja äänen ominaisuuksia, joita voidaan havainnoida lyhyen, muutaman sekunnin ajan kuluessa. Toisaalta analysoidaan yhden esiintyjän ohjelmistoa laajemmin ja etsitään esiintyjän luonteenomaista sointia.

Soinnin kuvaamiseen käytetään perinteistä musiikkianalyysia, instrumenttien ja äänitystekniikan kuvausta, analyyttista kuuntelua ja spektrianalyysia. Analyyttisista kuuntelumenetelmistä käytetään Helmholtzin äänen osaäänesrakenteeseen perustuvia sointiväriluokkia ja Lomaxin laulutapoja vertailevia cantometrics-asteikkoja. Äänen spektrin eli taajuussisällön analysoinnin historiaa, toteutustapoja ja soveltamista musiikkianalyysiin esitellään. Korvinkuultava ääni jaetaan nimettyihin taajuusalueisiin, joilla on kullakin oma osuutensa kuuloaistimuksessa ja äänenvärihavainnon synnyssä. Keskeiseksi havainnollistamisen välineeksi nostetaan sonogrammi, joka esittää äänienergian jakautumisen eri taajuuksille ja muutoksen ajan suhteen.

Musiikkianalyysissa käsitellään kolmea Abban levytystä, joista tarkimmin analysoidaan vuonna 1975 äänitettyä ja 1976 julkaistua kappaletta 'Dancing Queen'. Kappaleesta on tehty tarkka transkriptio, jonka perusteella siinä esiintyvät äänenvärit voidaan yhdistää eri soittimiin ja lauluääniin. Kappale kuunnellaan läpi eräänlaisena pitkittäisleikkauksena taajuusalue kerrallaan, jolloin saadaan selville, miten kukin soitin tuottaa oman osuutensa kokonaissointiin. Sonogrammikuvaajan ja kuuntelun perusteella esitys jaetaan sointitilanteisiin. Sointitilanne on musiikin jakso, joka eroaa äänenväriltään, soitinnukseltaan tai voimakkuudeltaan (tai näiden yhteisvaikutuksesta) ympäristöstään. Kukin sointitilanne näytetään sonogrammin ja partituurin yhteisesityksenä, josta havaitaan kullakin hetkellä soivat soittimet ja äänen taajuussisältö. Jokaisesta sointitilanteesta annetaan musiikillinen kuvaus, laulua analysoidaan cantometrics-mittarein ja sointiväriä kuvataan Helmholtzin sointiväriluokkien avulla.

Analyysin perusteella Abban soinnille on ominaista diskanttisuus ja kirkkaus. Heleitä ja sointuvia sävyjä synnyttävät piano, akustinen kitara ja avoimella äänenmuodostuksella tuotettu laulu. Teräviä, jopa rämeitä sävyjä tuovat sähkökitarat, jouset ja korkeat kuorolauluosuudet. Kahden naislaulajan toisaalta unisonossa, toisaalta moneen kertaan päällekkäin kerrostettuna esittämä laulu on Abban soinnin keskeisin elementti. Taajuuksien analyysi paljastaa, että musiikissa on paljon energiaa sisältävä kaista 4 5 kilohertsin vaiheilla. Nämä taajudet sijaitsevat ns. preesensalueella, jolla ihmiskuulo on herkin. Tämä korostuma, joka tässä tutkimuksessa nimetään Abba-formantiksi, esiintyy selvimmin kertosäkeistöissä ja tuo lauluun kirkkaan, läpitunkevan sävyn.

Kahden vertailukappaleen perusteella Abban sointi on massiivisimmillaan juuri 'Dancing Queenissä' ja vuoden 1976 kohdalla. Yksiselitteisen kehityskaaren piirtäminen näin pienen aineiston pohjalta ei ole kuitenkaan perusteltua. Mahdollisen jatkotutkimuksen kannalta Abban soinnin vertaaminen aikalaisiin ja esikuviin vaatisi vastaavan laajuisen vertailuaineiston.