It's been a hard day's night : Why making international environmental policy is so difficult : A case study of the UNFCCC Copenhagen Summit

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201703272413
Title: It's been a hard day's night : Why making international environmental policy is so difficult : A case study of the UNFCCC Copenhagen Summit
Author: Selenius, Emma
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political and Economic Studies
Publisher: Helsingfors universitet
Date: 2013
Language: eng
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201703272413
http://hdl.handle.net/10138/39874
Thesis level: master's thesis
Discipline: Political Science, World Politics
Yleinen valtio-oppi, maailmanpolitiikan tutkimus
Allmän statslära, forskning i världspolitik
Abstract: The United Nations Framework Convention on Climate Change devised the Kyoto Protocol in 1997, but this agreement was to be just the starting phase in restricting emissions, and a more comprehensive agreement would come right after the first term of the Protocol. The Copenhagen Summit in December 2009 was to be the meeting where a new agreement would be adopted. However, preliminary negotiations leading up to the Summit revealed that consensus was very hard to reach. Despite these disagreements, the Copenhagen Summit was rallied to be the one where the world shows commitment to the cause and unites to fight climate change. By the time the Summit started, the gap between expectations and reality was enormous. The Summit was not a success. Developing countries were adamant that the main negotiating track had to be a second term for the Kyoto Protocol. The US President Barack Obama was under domestic pressure to make sure that the US only commits to an agreement that includes all the largest polluters. China was holding on to the principle of 'common but differentiated responsibilities' and refused to agree to binding emission restrictions and international monitoring. The deadlock did not unravel until the Chair of the Summit gathered an informal negotiation group as a last minute plea. This high-level group drafted an Accord that was not based on the work of the UNFCCC working groups and presented it to the Plenary meeting on the last night of the Summit. Various developing countries announced immediately that they would not accept the Accord and so the Summit compromised to 'take note' of the Accord instead of adopting it. No binding agreement was reached. The aim of this Thesis is to examine the Copenhagen Summit as a failure and to discuss the most evident problems of the Summit in relation to theories of power, participation and compliance. All the subsidiary and working groups of the Summit are examined individually in order to get a comprehensive idea of the structure and the proceedings of the UNFCCC negotiating process. Major disagreements are discussed in relation to the structural level, and the dramatic events of the last days are examined in detail in order to get an idea of what finally sunk the possibility of a success. The way the Summit ended directs the Thesis towards a discussion about inequality and differentiated responsibilities in relation to participation and compliance in a policy field that could well be seen as a multi-level Prisoner’s Dilemma. As many of the developing countries pleaded to the principle of 'common but differentiated responsibilities', discussion on structural constraints of international environmental policy forms a large part of the analysis. Lukes’ three dimensions of power give a framework for the study of power at the institutional level. The inequality of the UNFCCC participants is explained through the historical development of the world order, using the narrative of the world-systems theory. The Thesis concludes with a discussion addressing the most evident problems of the UNFCCC institution and ends with a suggestion. Climate change is an issue of human security and therefore a full securitisation of climate change might enable the Security Council to get involved in the policy-making process. Although acknowledging the problem of democratic deficit in the Security Council, the Thesis proposes that by using an economy of esteem, the permanent members of the Security Council might feel obliged to use their authority to ensure that human security will not become threatened because of the effects of climate change. This would not be more democratic or transparent but might bring more results than the UNFCCC at its present form.YK:n ilmastokokous Kiotossa vuonna 1997 aloitti uuden aikakauden kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa. Ensimmäistä kertaa maat sitoutuivat vähentämään päästöjään sopimuksen määrittämien rajojen puitteissa. Kioton pöytäkirja oli kuitenkin vain ensimmäinen vaihe päästövähennysten suhteen, ja alusta asti oli selvää, että seuraavaan sopimukseen tarvitaan suurempi osallistujajoukko ja tarkemmin määritellyt päästörajat. Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 järjestetyn YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksen piti saada aikaan uusi, kattavampi ilmastosopimus Kioton kauden jatkoksi. Kokousta alustaneissa neuvotteluissa syksyn mittaan kävi ilmi, että osapuolten näkemykset olivat niin kaukana toisistaan, ettei yhteisymmärrystä löytyisi ennen Kööpenhaminan kokousta. Tästä huolimatta julkisuudessa luotiin suuria odotuksia Kööpenhaminan kokoukselle, niin että kokouksen alkaessa odotusten ja todellisuuden ristiriita oli huomattavan suuri. Kööpenhaminan kokouksessa erimielisyydet heijastuivat kaikkien alaelinten ja työryhmien toimintaan. Kehitysmaat vaativat jatkoa Kioton pöytäkirjalle, USA:n vastavalittu presidentti Obama oli ohjeistettu liittymään vain sellaiseen sopimukseen, joka kattaisi kaikki suurimmat saastuttajat. Kiina vetosi 'yhteisen mutta eriytetyn vastuun' periaatteeseen eikä suostunut neuvottelemaan sitovista päästörajoituksista. Tämä asetelma jumiutti neuvottelujen edistymisen, joten kokouksen puheenjohtaja kokosi valtioiden päämiehistä pienen joukon, jonka tavoitteena oli neuvotella uusi sopimus ohi alustavien työryhmäraporttien, joissa kaikki ehdotukset olivat sulkeissa osapuolten erimielisyyksien takia. Pienen joukon salassa neuvottelema sopimus ei saanut osapuolikokouksessa kaikkien maiden hyväksyntää, joten kokous ei voinut kuin merkitä asiakirjan tiedoksi. Sitovaa sopimusta ei saatu aikaan. Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on tutkia Kööpenhaminan ilmastokokoukseen epäonnistumiseen johtaneita tekijöitä ja jatkaa niiden pohjalta keskustelua vallasta, osallistumisesta ja sääntöjen noudattamisesta (compliance). Kokouksen alaelinten ja työryhmien työskentelyä seuraamalla saadaan kattava kuva siitä, minkälaiset erimielisyydet ryhmien työtä vaikeuttivat. Toistuvista erimielisyyksien aiheista johdetaan yleisemmän tason keskustelu YK:n ilmastosopimusneuvotteluiden rakenteellisista ongelmista, joissa heijastuu etelän ja pohjoisen välinen kehityskuilu. Tätä historiasta juontavaa eroa pohjustetaan maailmanjärjestelmäteorialla, ja sen aiheuttamaa epätasa-arvoa pohditaan suhteessa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tarvittavaan kaikenkattavaan osallistumiseen, jonka johdosta tilanne näyttäytyy monitasoisena vangin dilemmana. Oikeuksien ja velvollisuuksien välistä tasapainoa on hyvin vaikea määritellä tällaisessa tilanteessa. Kööpenhaminan kokouksen suurimmista ongelmista keskustelun päätteeksi pohditaan, miten tilanteeseen saataisiin parannusta. Koska ilmastonmuutos on inhimillistä turvallisuutta uhkaava ilmiö, ilmastonmuutoksen turvallistamiselle on perusteet. Ilmiötä on jo turvallistettu viemällä se keskustelunaiheeksi YK:n turvallisuusneuvostoon, mutta tämä prosessi voitaisiin viedä pitemmällekin. Viimeisessä luvussa pohditaan, voisiko ilmastonmuutoksen turvallistaminen parantaa sitoutumiskammoisten maiden halukkuutta osallistua päästörajoituksiin, mikäli turvallisuusneuvoston tuoma arvovalta yhdistettäisiin Keohanen ja Raustialan kehittelemään konseptiin arvonannon taloudesta (an economy of esteem). Kasvanut arvovalta ja velvollisuus seurata ilmastonmuutoksen aiheuttamien turvallisuusuhkien torjuntaa saattaisi saada neuvoston pysyvät jäsenet tuntemaan velvollisuutta näyttää esimerkkiä ilmastonmuutoksen torjunnassa, jolloin sitovan sopimuksen aikaansaanti saattaisi helpottua.
Subject: environmental agreements
participation
human security
Yhdistyneet kansakunnat
kansainväliset sopimukset


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
masters thesis Emma Selenius.pdf 622.3Kb PDF View/Open
abstract english.pdf 88.75Kb PDF View/Open
tiivistelma suomi.pdf 79.87Kb PDF View/Open
master's thesis Emma Selenius.pdf 622.3Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record