Ympäristöministeriö: Äskettäin tallennettua

Näkyvissä 1-20 / 657
  • Laamanen, Maria (Ympäristöministeriö, 2016)
    Miljöministeriets rapporter 5sv/2016
    Åtgärdsprogrammet för Finlands havsförvaltningsplan 2016–2021, som godkändes av statsrådet den 3 december 2015, har utarbetats för att statusen i den marina miljön ska förbättras och belastningen på den minska. Åtgärdsprogrammet innehåller en översikt över de nuvarande åtgärderna för en bättre status i den marina miljön. Programmet innehåller dessutom 29 nya havsvårdsåtgärder, en miljörapport, en ekonomisk analys av kostnaderna för och nyttan av åtgärderna samt en bedömning av åtgärdernas effekter. Ett samråd om förslaget till åtgärdsprogram ordnades och utlåtanden begärdes in den 15 januari–31 mars 2015. För beredningen av åtgärdsprogrammet svarade en brett sammansatt arbetsgrupp som tillsattes av miljöministeriet 2011. Arbetsgruppens sammansättning presenteras i slutet av publikationen.
  • Laamanen, Maria (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 5/2016
    Valtioneuvoston 3.12.2015 hyväksymä Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelman vuosiksi 2016–2021 on laadittu meriympäristön tilan parantamiseksi ja siihen kohdistuvien paineiden vähentämiseksi. Toimenpideohjelma sisältää katsauksen olemassa oleviin meren tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Lisäksi se sisältää 29 uutta merenhoidon toimenpidettä, ympäristöselostuksen, taloudellisen analyysin toimenpiteiden kustannuksista ja hyödyistä sekä arvion toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Toimenpideohjelman ehdotuksesta järjestettiin kuuleminen ja pyydettiin lausuntoja 15.1.–31.3.2015. Toimenpideohjelman valmistelusta vastasi ympäristöministeriön vuonna 2011 asettama laaja-alainen valmistelutyöryhmä. Työryhmän kokoonpano on esitetty julkaisun lopussa.
  • Tuntematon tekijä (Ympäristöministeriö, 2016)
    Suomen ympäristö 1 | 2016
    Tuulivoimalat vaikuttavat maisemaan erityisesti suuren kokonsa vuoksi. Tuulivoimalat vaikuttavat maiseman rakenteeseen, luonteeseen ja laatuun. Tuulivoimaloiden suuren koon vuoksi niiden visuaaliset vaikutukset eli näkyminen korostuu tuulivoimarakentamisessa. Maiseman osatekijöiden tunnistaminen ja maisemaan liittyvien vuorovaikutussuhteiden ymmärtäminen sekä maiseman tilallisten ja esteettisten ominaisuuksien hahmottaminen on pohja tuulivoimarakentamisen maisemavaikutusten arvioinnille ja haitallisten vaikutusten lieventämiselle. Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutuksia koskeva tietämys on lisääntynyt ja arviointimenettelyt ovat kehittyneet tuulivoimarakentamisen edetessä. Julkaisussa tarkastellaan tuulivoimarakentamisen maisemavaikutuksia sekä niiden käsittelyä kaavoituksessa ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Lisäksi julkaisussa tarkastellaan tuulivoimarakentamisen suunnittelussa tarvittavien maisemaselvitysten laatimista sekä vaikutusten arvioinnin ja havainnollistamisen menetelmiä. Maisemaselvitykset sekä arviointi- ja havainnollistamismenetelmät on kuitenkin aina sovitettava tilanteeseen sopiviksi suunnitteluvaiheen ja ympäristön ominaispiirteiden mukaan. Julkaisun tavoitteena on parantaa tuulivoimarakentamisen suunnitteluun liittyvien selvitysten ja vaikutusten arvioinnin laatua ja siten edistää maisema-arvojen säilymistä. Tuulivoimarakentamisen edellytykset ja reunaehdot määritellään suunnittelussa tapauskohtaisesti alueen maisema-arvot ja muut erityispiirteet huomioon ottaen.
  • Tuntematon tekijä (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 9 / 2016
    Ympäristöministeriön toimintakertomuksen ja tilinpäätöslaskelmien tehtävänä on tarkastella varainhoitovuoden toimintaa, tuloksia sekä toiminnan vaikuttavuutta. Kertomuksessa ministeriön toiminnan vaikuttavuutta tarkastellaan tehtäväkokonaisuuksittain, jotka sisäisestä organisaatiosta riippumatta antavat kokonaiskuvan koko toimialueen tuloksista. Toimintakertomus käsittelee vain ministeriön toimintaa. Toimintakertomus sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä toimialoittaisen katsauksen toiminnan vaikuttavuuteen, kuvauksen toiminnallisesta tehokkuudesta, tuotoksista ja laadunhallinnasta sekä henkisten voimavarojen hallinnasta. Toimintakertomus sisältää myös tilinpäätösanalyysin, sisäisen valvonnan arviointi- ja vahvistuslausuman, määräajoin tehtävien kokonaisarviointien tulokset ja yhteenvetotiedot väärinkäytöksistä. Tilinpäätöslaskelmiin kuuluvat tuotto- ja kululaskelma, tase sekä talousarvion toteutumalaskelma ja tilinpäätösliitteet.
  • Valtonen, Anitta (Ympäristöministeriö, 2013)
    Erillisjulkaisut
    Tämä kirja kertoo ilmastoneuvottelujen historiasta Suomen näkökulmasta. Kirjassa käydään läpi ilmastosopimusneuvottelujen alku ja tausta 1980-luvun lopulta sopimusta täydentävän Kioton pöytäkirjan ensimmäisen sitoumuskauden 2008–2012 loppuun. Ympäristöministeriö tilasi kirjan kokoamistyön toimittaja Anitta Valtoselta syksyllä 2011 ja muodosti hankkeen tueksi ohjausryhmän, joka koostui ministeriössä eri ilmastoneuvottelutehtävissä olleista henkilöistä. Osa heistä on jo siirtynyt eläkkeelle, mutta aineistot, henkilökohtaiset kokemukset ja muistot ovat olleet vielä käytettävissä. Työ perustuu virallisiin asiakirjoihin, kokousraportteihin ja muuhun ministeriön aineistoon, aiemmin julkaistuihin kirjoihin sekä haastatteluihin, joiden sisällön haastateltavat ovat tarkistaneet ja hyväksyneet. Kirja valottaa Suomen osallistumista ja asemoitumista kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Keskeisiä teemoja ovat ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumislinjausten kehittyminen sekä Suomen tavoitteet ja kannat keskeisiin neuvottelukysymyksiin. Jonkin verran tuodaan esille myös sitä, miten kansainvälisiä päätöksiä on pantu toimeen Suomessa. Kirjan painopiste on kunakin aikana vallinneiden tilanteiden ja käsitysten kuvauksessa. Kirja antaa mahdollisuuden arvioida myös sitä, miten ensimmäinen sitova velvoitteemme eli Kioton pöytäkirjan toimeenpano aloitti ilmastonmuutoksen hillintätoimet ja miten niihin liittyvät odotukset ovat johtaneet käytännön politiikkaan.
  • Manninen, Kaisa; Judl, Jáchym; Myllymaa, Tuuli (Ympäristöministeriö, 2016)
    Reports of the Ministry of the Environment 29en/2015
    This study compared the life cycle environmental impacts of different wood waste processing methods in three impact categories: climate impact, acidification impacts and eutrophication impacts. The wood waste recovery methods examined were the use of wood waste in terrace boards made out of wood composite which replace impregnated terrace boards, incineration of wood waste in a multi-fuel boiler instead of peat and the use of wood waste in the production of particleboard in either Finland or Central Europe. The results of the life cycle analysis are based on source materials derived from literature, previous Finnish life cycle assessments and database inventory materials. As such, the results do not directly illustrate the impacts of any individual processing facility. The net life cycle emissions of wood composite were positive in all impact categories, meaning that the emissions were higher than the emissions avoided in the production of the replaced impregnated wood. The uncertainty assessments of the environmental impacts show that results are strongly dependent on whether the plastic used in production is virgin or recycled plastic. In other words, the environmental load of wood composite production is inversely proportional to the share of recycled plastic used to produce the composite. No inventory data was available on the acidification impacts and eutrophication impacts of the production of impregnated wood. The climate impact of wood composite production is lower than that of particleboard production but higher than that of energy recovery, as long as the plastic used in production consists primarily of recycled plastic. High-quality wood waste is suitable for the production of particleboard. In fact, in the current market situation all particleboards are produced from industrial wood side streams and waste. Since using wood waste in the production of particleboard does not therefore replace virgin raw materials, no processes are avoided and the results consist only of direct emissions. The energy recovery of wood waste was found to be the best option in Finland in regard to net environmental impacts in all environmental impact categories. Using wood waste to replace fossil fuels in energy production can also reduce the carbon-dioxide emissions resulting from energy production and facilitate the realisation of set climate objectives. According to the EU’s Waste Framework Directive, re-use and material recycling should be preferred to energy recovery from waste. However, according to the Directive reaching the best overall environmental outcome may require specific waste streams departing from the hierarchy where this is justified by life cycle thinking on the overall impacts of the generation and management of such waste. Based on this study, the energy recovery of wood waste is a justified option in Finland and results in an overall better environmental outcome in regard to life cycle impacts compared to the other recycling methods examined. This should be taken into consideration in the setting of recycling targets based on the EU’s waste directives and in the definition of calculation methods for the recycling rate of wood.
  • (Ympäristöministeriö, 2016)
    Miljöförvaltningens anvisningar 1sv | 2015
    Denna anvisning behandlar miljökonsekvenserna av och miljöriskerna vid muddring och deponering och hanteringen av dessa konsekvenser och risker. Den är framför allt inriktad på tillståndspliktig muddring, dvs. muddring som omfattar mer är 500 kubikmeter, och den tillämpas både i inlandsvatten och i havsområden. Anvisningen kan tillämpas vid utredning av muddringsobjektets och muddermassans egenskaper, vid identifiering av risker och vid bedömning av huruvida muddermassan kan deponeras. I anvisningen finns rekommendationer om de undersökningar som bör göras i det område där muddringen ska genomföras. De halter av skadliga ämnen som anges i anvisningen kan användas i bedömningen av om muddermassan kan deponeras samt vid riktandet av undersökningarna. Anvisningen kan också användas när det avgörs om deponeringsplatsen är lämplig för ändamålet. Denna anvisning riktar sig till myndigheter som beviljar tillstånd för och övervakar muddrings- och deponeringsprojekt samt för dem som utarbetar eller beställer planer, utredningar och ansökningar i anslutning till verksamheten. Anvisningen är inte bindande.
  • Nyman, Juho; Valtakari, Mikko (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 7 | 2016
    Valtioneuvosto teki 18.4.2013 periaatepäätöksen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta vuosille 2013–2017. Ohjelman ollessa ajallisesti toimeenpanonsa puolessa välissä, ympäristöministeriö teetti kehittämisohjelmasta ulkoisen väliarvioinnin, jonka tarkoituksena oli tukea ohjelman toteutusta ja sen suuntaamista ohjelman loppukaudella. Arvioinnissa tuotettiin tietoa tavoitteiden yhteiskunnallisesta relevanssista, ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta sekä alustavista tuloksista ja/tai vaikutuksista sekä esitettiin kehittämisehdotuksia ja jatkotoimenpidesuosituksia ohjelman loppukaudelle. Väliarvioinnin johtopäätösten mukaan ohjelma suunnattiin onnistuneesti suhteessa niihin haastealueisiin, mitä ohjelman toimintaympäristössä havaittiin. Myös ohjelman toimenpiteet ovat olleet loogisia ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta onnistuneita. Tavoitteet pyritään saavuttamaan monentyyppistä vaikutusdynamiikkaa synnyttävien toimenpiteiden kautta. Kriittinen tekijä korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa, on resurssien riittävyys ja toimijoiden mahdollisuudet sitoutua tavoitteiden edistämiseen. Arvioinnin mukaan ohjelmaa ei ole syytä merkittävällä tavalla suunnata uudelleen. Olennaisia teemoja, joihin jatkossakin tulisi panostaa ovat ennakointi ja varautuminen, yhteisöllisyyden kehittäminen iäkkäiden asumisessa, asuntojen ja rakennusten sekä asuinalueiden esteettömyyden edistäminen korjausratkaisuilla ja jälkiasennushissien asentamisella sekä iäkkäiden asumisen kehittämistarpeisiin liittyvään julkisen keskusteluun vaikuttaminen. Olennaisia teemoja ovat myös kotona asumisen palvelujen kehittäminen, teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen mm. asumisessa, palveluissa ja turvallisuuden kehittämisessä sekä erilaisten asukaslähtöisempien asumisen tapojen ja asumismuotojen kehittäminen iäkkäille. Ohjelman toteuttaminen on nykyisellään ollut eri osa-alueilla onnistunutta ja valittu poikkihallinnollinen ja monialainen toteutustapa on ollut tarkoituksenmukaisin tapa edistää ohjelman tavoitteita. Ohjelman organisointi on ollut toimivaa, vaikkakin ohjelman yhteistyörakenne voisi olla vielä nykyistä tiiviimpi ja laajempi sidosryhmäyhteistyö vahvempaa. Ohjelman johtaminen on ollut hyvää ja sen kautta on saatu ohjelman toteuttajia aktivoitua. Ohjelman merkittävimmät tulokset ohjelman puolivälissä liittyvät erityisesti jälkiasennushissien rakentamisen edistämiseen olemassa olevaan asuntokantaan, asuntojen korjausavustuksen määrärahan nostamiseen ja avustuksen saamisen ehtojen höllentämiseen, tuotettuun tietoon ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja varautumiseen liittyen ja kyseisen tiedon levittämiseen sekä uusien toimintamallien ja työvälineiden kehittämiseen. Kokonaisuutta tarkasteltaessa ohjelman vaikuttavuuden haasteena ei ole jatkossa niinkään se, että tehdäänkö tavoitetasolla oikeita asioita, vaan se että toimintaympäristö asettaa vision saavuttamiselle merkittäviä haasteita ja nykyiset käytössä olevat keinot ja resurssit ovat pienet suhteessa tavoiteltaviin vaikutuksiin. Tavoitetilan saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä laajempi toimijajoukko ja resursseja vision suuntaiseen toiminnan toteuttamiseen, ja selkeämpi yleisen asenneilmapiiriin muutos toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa. Tämä vaatii myös ohjelman toimintatapojen suuntaamista tämän mukaisesti.
  • Hakala, Sanna; Id-Korhonen, Annamaija (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 6 | 2016
    Väestön ikärakenteen muutos aiheuttaa ikääntyneiden asuinolojen järjestämiseen haasteen, josta kunnat eivät yksin nykyisillä resursseillaan selviydy. Yli 85-vuotiaiden määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan, ja yli 65-vuotiaiden määrän kasvavan 480 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Yhteiskunnan näkökulmasta ikääntyneiden tulisi voida asua kotonaan mahdollisimman pitkään, samaa haluavat myös ikäihmiset itse. Vuonna 2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaan kunnan on laadittava suunnitelma ikääntyneen väestön itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palveluiden järjestämiseksi. Suunnitelmassa on painotettava kotona asumista ja määriteltävä toimenpiteet, joilla kunta vastaa lain yhteistyövelvoitteisiin. Vanhuspalvelulaki velvoittaa kuntaa iäkkään henkilön itsenäistä suoriutumista tukevien kokonaisvaltaisten palvelujen tarpeen selvittämiseen, jossa on otettava huomioon iäkkään toimintakyky sekä hänen ympäristönsä esteettömyyteen, asumisen turvallisuuteen ja lähipalvelujen saatavuuteen liittyvät tekijät. Palvelutarpeen selvityksen perusteella iäkkäälle henkilölle laaditaan palvelusuunnitelma. Ympäristöministeriön koordinoimaan Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaan 2013-2017 sisältyy toimenpide, missä kuntia ohjataan ottamaan käyttöön toimintamalli asunnon korjaustarpeen arvioimiseksi ja korjausten käynnistämiseksi hyvinvointia tukevien kotikäyntien ja palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Tavoitteena on saada ikääntyvä ihminen riittävän aikaisessa vaiheessa ennakoivasti arvioimaan oman asuntonsa esteettömyyttä ja turvallisuutta sekä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin. Tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan myös kunnan aktiivista neuvontaa ja ohjausta. Ympäristöministeriön ja Lahden kaupungin yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa toteuttamassa Omassa kodissa -hankkeessa kehitettiin tähän tarpeeseen työvälineeksi monialainen ikääntyneiden asuinolojen arviointimalli. Malliin sisältyy arviointilomake, jonka avulla sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattihenkilöstö voi kotikäynnin yhteydessä arvioida ikääntyneen asuinolojen esteettömyyttä turvallisuutta.
  • Alho, Eeva; Härmälä, Valtteri; Kalli, Janne (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 1/2016
    Asumisoikeusjärjestelmässä on kolme keskeistä toimijaa: omistajayhteisöt, asukkaat ja valtio. Toimijoiden keskuudessa esiintyy ristiriitaisia näkemyksiä toimijoiden roolista, järjestelmän luonteesta ja kehittämistarpeista. Suurimmat erimielisyydet koskevat yhteisöjen omistajien ja asukkaiden välisen vallan ja velvollisuuksien tasapainoa. Tässä työssä selvitettiin asumisoikeusyhteisöjen ja -asukkaiden näkemyksiä toimijoiden rooleista ja riskeistä sekä riskien jakautumisesta eri osapuolille. Selvityksen aineisto koostuu yhteisöjen ja asukkaiden haastatteluista sekä asukkaille tehdystä kyselystä. Kyselyssä asukkaiden näkemyksiä ja arvostuksia on selvitetty perinteisten väittämien lisäksi valintakoeasetelmalla. Selvityksen perusteella asukkaat arvostavat asumisoikeusjärjestelmän tarjoamaa asumisen turvaa. Myös asumiskustannusten kohtuullisuus on asukkaille tärkeää. Yhteisöjen näkökulmasta järjestelmään liittyvään sääntelyyn, joka perustuu asukkaan oikeuksien turvaamiseen, sisältyy riskejä. Asumisoikeustaloja koskevien rajoitusten takia yhteisöt eivät pysty esimerkiksi hankkimaan rahoitusta vapailta markkinoilta tai hallinnoimaan kiinteistöjään markkinaehtoisesti. Tästä syystä yhteisöt ovat riippuvaisia valtion korkotukilainoituksesta. Yhteisöjen käytännöt asukashallinnon järjestämisessä ja näkemykset asukkaan roolista vaihtelevat. Asukkaat pitävät valtaansa pienenä ja kokevat tiedonsaannin varsinkin asumiskuluihin liittyvissä asioissa heikoksi. Yhteisöjen näkökulmasta valvonta aiheuttaa työtä ja byrokratiariskejä. Yhteisöjen ja asukkaiden riskien ja roolien tasapainottaminen on suuri haaste järjestelmälle.
  • Manninen, Kaisa; Judl, Jáchym; Myllymaa, Tuuli (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 3 | 2016
    Tutkimuksessa tarkasteltiin kahdelle jätemateriaalille, biojätteelle ja paistorasvalle, valittujen hyödyntämisvaihtojen ympäristövaikutuksia. Biojätteen hyödyntämisvaihtoehtoina vertailtiin mädätystä, energiahyödyntämistä ja bioetanolin tuotantoa. Paistorasvalle tarkasteltiin mädätystä, energiahyödyntämistä ja uusiutuvan dieselin tuotantoa. Ympäristövaikutusten osalta tarkastelussa olivat mukana ilmastonmuutos-, happamoitumis- ja rehevöitymisvaikutukset. Prosesseista laskettiin sekä suorat vaikutukset (mm. energiankulutuksesta ja kemikaalien käytöstä aiheutuvat vaikutukset) sekä vältettävät vaikutukset (mm. kun tuotetulla bioenergialla korvataan nykyistä energiantuotantomuotoa). Tuloksien perusteella eri käsittelyvaihtoehtojen nettoympäristövaikutukset riippuvat erityisesti siitä, mitä oletuksia tehdään korvattavien prosessien osalta. Nettoympäristövaikutuksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että kaikilla käsittelyvaihtoehdoilla voidaan välttää ympäristövaikutuksia enemmän kuin niitä käsittelyllä aiheutetaan, pois lukien polton happamoittavat vaikutukset. Suorien ympäristövaikutusten osalta mädätysvaihtoehto on kaikissa ympäristövaikutusluokissa tehdyillä laskentaoletuksilla paras vaihtoehto sekä biojätteen että paistorasvan käsittelylle. Ilmastonmuutos- ja rehevöitymisvaikutusten osalta seuraavana vaihtoehtona on poltto ja viimeisenä biopolttoaineen tuotanto. Poltto tuottaa suurimmat happamoitumisvaikutukset rikkidioksidipäästöjen vuoksi. Energiantuotantomuodon korvaamisesta saatavat päästöhyvitykset vaihtelevat huomattavasti sen mukaan, mitä korvattavan energian oletetaan olevan. Lannoitteiden korvaamisessa ensisijaista on, saadaanko kemiallisia lannoitetuotteita todella korvattua mädätejäännöksestä tuotetuilla lannoitevalmisteilla, eli löytyykö niille markkinoita. Vältettävien päästöjen tarkastelu on kuitenkin olennaista vaihtoehtojen kokonaisympäristövaikutusten ymmärtämiseksi. On myös otettava huomioon, että vältettäville vaikutuksille (esim. hiilidioksidi-, ja rikkipäästöt, uusiutumattomien polttoaineiden käyttö) on lainsäädännössä asetettu tiukkoja vaatimuksia ja tavoitteita. Energiataselaskenta osoitti, että kaikilla käsittelyvaihtoehdoilla voidaan päästä positiiviseen taseeseen. Energiataseeseen vaikuttaa luonnollisesti, kuinka paljon prosessi vaatii energiaa, jotta haluttu lopputuote saadaan ulos. Bioetanolin tuotanto biojätteestä vaatii paljon prosessointia, kun taas polttoprosessissa energiaa kuluu lähinnä laitoksen sähkönkulutuksena. Paistorasvan käsittelyprosessien energiataseissa parhaimman taseen saavutti paistorasvan energiahyödyntäminen.
  • Pesola, Aki; Autio, Miikka; Alam, Jonas; Ylimäki, Laura; Descombes, Laura; Vehviläinen, Iivo; Vanhanen, Juha (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2016)
    Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 1/2016
    Tässä selvityksessä vertaillaan yhdeksän passiivi- ja nollaenergiatalon suunnitteluvaiheen laskennallista energiankulutusta todelliseen toteutuneeseen kulutukseen. Kohteet sijaitsevat eri puolilla Suomea ja edustavat erilaisia rakennustyyppejä. Energiankulutustietojen vertailun lisäksi selvityksessä tuodaan esille asukkaiden asumiskokemuksia sekä rakennuttajien ja suunnittelijoiden näkemyksiä rakennusten suunnitteluvalintoihin. Kuudessa tarkastellussa kohteessa toteutunut kokonaisenergiankulutus ylittää suunnitellut arvot. Rakennusten suunnitteluvalinnat ovat kuitenkin pääosin mahdollistaneet hyvän energiatehokkuustason ja toteutunut energiankulutus vastaa yhtä kohdetta lukuun ottamatta energiatodistuksen ET-luokkaa. Kolmen rakennuksen toteutunut energiankulutus on myös alittanut laskennallisen arvon. Tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin syytä huomata, että kulutustiedot perustuvat kohteesta riippuen 1–4 vuoden mittausjaksoon. Luotettavamman analyysin tekeminen vaatisi kulutusmittauksia pidemmältä aikaväliltä. Syyt laskennallisen ja toteutuneen energiankulutuksen erotukseen ovat kohdekohtaisia eikä erotuksen voida aina arvioida johtuvan rakennusteknisistä asioista. Joissain tapauksissa kulutuserot johtuvat puutteellisista lähtötiedoista. Selvityksessä käytettiin lähtötietoina uusimpia saatavilla olevia energiatodistuksia, mutta kaikkien kohteiden osalta ei ollut kuitenkaan saatavilla ennen rakennuksen käyttöönottoa päivitettyä todistusta. Koska joidenkin rakennusten käyttötarkoitus muuttui kesken rakentamisen eikä päivitettyä energiatodistusta ollut saatavilla, selittää tämä näissä kohteissa eron suunnitellun ja toteutuneen kulutuksen välillä. Tarkasteltujen rakennusten käyttökokemukset ovat olleet kiinteistöhuollon ja rakennuttajien mukaan pääosin hyviä. Hankkeista on tullut oppeja etenkin energiajärjestelmien käytöstä ja toiminnasta ja näitä oppeja on siirretty ja siirretään myös uusiin rakennusprojekteihin. Hankkeen aikana tehtyjen kyselyjen ja haastatteluiden perusteella rakennusten käyttö ja ylläpito ei käytännössä eroa tavanomaisista rakennuksista. Selvitys osoittaa, että teknologiset ratkaisut rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseen ovat kypsiä. Haasteet liittyvät lähinnä rakennuksen ja sen energia- ja automaatiojärjestelmän käyttöönottoon sekä asukkaiden kulutustottumuksiin. Näihin voidaan vaikuttaa kiinteistön ylläpitäjän kokonaisvaltaisemmalla käyttöönottokoulutuksella sekä asukkaiden aktiivisemmalla tiedottamisella. Selvityksen tuloksien perusteella suositeltavia käytäntöjä ovat kattavamman ja tarkemman energiankulutusseurannan järjestäminen sekä alamittauksien hyödyntämistä kulutusseurannassa. Lisäksi rakennus- ja energiatekniikkaan liittyvää osaamista suositellaan jaettavaksi aktiivisemmin rakennusten suunnitteluun ja käyttöön osallistuvien toimijoiden kesken. Myös useiden asukkaiden kokema vedon tunne, kohteiden ikkunoiden huurtuminen sekä matkapuhelinten kuuluvuusongelmat suositellaan otettavaksi huomioon tulevissa kohteissa jo suunnitteluvaiheessa. Asukkaiden esiin nostamista ongelmista huolimatta monet kyselyihin vastanneista eivät kuitenkaan huomaa asuvansa energiatehokkaassa rakennuksessa, vaan kokemus vastaa heidän käsitystään tavanomaisesta uudesta asuinrakennuksesta.
  • Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2016)
    Asuinalueiden kehittämisohjelman 2013–2015 tutkimushankkeiden loppujulkaisuun on koottu neljäksi teemakokonaisuudeksi hankkeessa mukana olleiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten laatimat 21 tutkimusartikkelia, 3 oppimateriaaliartikkelia sekä 8 kehittämisohjelmassa mukana olleen kaupungin edustajan haastattelua. Ensimmäinen teema käsittelee lähiöiden täydennys- ja korjausrakentamista sekä viheralueiden suunnittelua.Toinen teema käsittelee asuinalueita ja hyvinvointia erityisesti nuorten, lapsiperheiden ja ikääntyneiden näkökulmista. Kolmas teema esittelee uusia osallistumisen ja asuinalueiden kehittämisen malleja. Neljännen teeman aiheena on valikoiva muuttoliike asuinalueiden kehityksessä. Artikkelit ja haastattelut esittelevät monipuolisesti Asuinalueiden kehittämisohjelman hankkeiden toimintaa, yhteistyötä, tuloksia ja kokemuksia. Asuinalueiden kehittämisohjelman tavoitteena oli edistää asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäistä eriytymistä. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden toimenpiteet edistävät näihin teemoihin liittyviä tavoitteita: asukkaiden osallisuus ja moninaisuus; viihtyisä, turvallinen ja kiinnostava ympäristö; tilojen uudenlaiset käytöt, palvelutarjonnan vahvistaminen ja sosiaaliset innovaatiot sekä nuorten kasvun ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen. Vuosina 2013–2015 asuinalueiden kehittämisohjelmassa oli mukana 13 kaupunkia (Espoo, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa), joilla kullakin oli oma kehittämishankkeensa. Ohjelmassa jaettiin vuosina 2013–2015 kehittämis- ja investointiavustuksina yhteensä 20 miljoonaa euroa, joista tutkimushankkeiden rahoituksen osuus oli reilu neljännes.
  • Haapaniemi, Jenni; Lukkari, Tuomas (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 4/2016
    Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen koordinoimassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa selvitettiin romuajoneuvojen kuljetus-, varastointi- ja esikäsittelytoiminnan nykytilaa ja kehittämistarpeita. Työn toteuttajaksi valittiin Sito Oy. Työstä vastasi projektipäällikkö Tuomas Lukkari ja pääsuunnittelijana toimi Jenni Haapaniemi. Hankkeen tavoitteena oli romuajoneuvojen vastaanotto- ja esikäsittelytoiminnan ympäristönsuojelun tason parantaminen sekä alan toimijoiden saattaminen yhdenvertaiseen asemaan keskenään tuottamalla suositukset yhtenäisiksi koko maassa noudatettaviksi menettelytavoiksi. Työn pohjana käytettiin viiden ELY-keskuksen (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Keski-Suomi ja Pirkanmaa) tapausaineistoa: romuajoneuvojen esikäsittelytoiminnan ja vastaanotto- ja varastointipaikkojen ympäristölupia, tarkastuspöytäkirjoja, häiriöilmoituksia, jätehuoltorekisteriin hyväksymispäätöksiä, luvattoman toiminnan tarkastuspöytäkirjoja sekä romuajoneuvojen tuottajavastuun vuosiraportteja. Työssä kuultiin laajasti alan asiantuntijoita, toiminnanharjoittajia ja viranomaisia. Työssä selvitettiin lisäksi romuajoneuvojen varastointi- ja esikäsittelytoiminnan aiheuttamaa maaperän pilaantumista aikaisemmin tehtyjen maaperän haitta-ainetutkimusten ja maaperän kunnostusten perusteella. Työn osana tehtiin viidellä erityyppisellä esikäsittelyä ja varastointia harjoittavalla alueella maaperän ja pohjaveden kohdetutkimukset, joita hyödynnettiin parhaan käyttökelpoisen tekniikan määrittelemisessä. Työssä kerättiin tietoa hyviksi havaituista käytänteistä ja toimintatavoista sekä alalla havaituista epäkohdista ja ongelmista ja kehittämisehdotuksista. Työssä selvitettiin romuajoneuvojen esikäsittelytoiminnan tämän hetkistä ympäristönsuojelullista tasoa (mm. suojausrakenteet, vesien- ja kemikaalien käsittely, muodostuvien vaarallisten jätteiden käsittely ja alueiden yleinen siisteys). Hankkeessa tuotettiin suositukset yhtenäisiksi periaatteiksi ja menettelytavoiksi lupaprosessia, valvontaa, kirjanpitoa ja raportointia varten.
  • Toivanen, Mia; Wennberg, Mikko; Keinänen, Janika; Viholainen, Juha; Lonka, Heikki (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 2 | 2016
    Rakennusten ja rakentamisen energiatehokkuushankkeiden rahoittaminen on osa ympäristöministeriön osaltaan toimeenpanemaa ilmasto- ja energiastrategiaa. Ministeriön teettämät hankkeet käsittelevät rakennusten energiatehokkuutta koskevien direktiivien valmistelua ja toimeenpanoa sekä tätä koskevaa viestintää, toimialan kehittämistä ja toimenpiteiden suuntaamista. Tämä ympäristöministeriön toimeksiannosta tehty rakentamisen energiatehokkuushankkeiden arviointi kattaa 192 hanketta vuosilta 2009-2014. Hankkeet voidaan ryhmitellä rakennusten energiatehokkuutta koskevien direktiivien valmisteluun ja toimeenpanoon liittyviin, toimialan kehittämiseen ja toimenpiteiden suuntaamista koskeviin sekä viestintään liittyviin hankkeisiin. Direktiivien toimeenpanoon liittyvät hankkeet voidaan jakaa vielä teemoittain EPBD-, RES- sekä ED -, EED- ja ESD -direktiiveihin liittyviin hankkeisiin. Hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnissa on keskitytty kahteen vaikuttavuusalueeseen. Ensinnäkin pyrkimyksenä on ollut arvioida toteutettujen hankkeiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta, esimerkiksi taloudellisia, yritys- ja ympäristövaikutuksia sekä hankkeiden ennakoivuutta. Lisäksi hankkeiden arvioinnissa on pyritty tarkastelemaan hankkeiden vaikutuksia ympäristöministeriön omien tarpeiden ja tavoitteiden näkökulmasta esimerkiksi sitä, miten hankkeiden tulokset ovat vaikuttaneet säädösten valmisteluun ja päätöksentekoon. Arviointi on kattanut ympäristöministeriön ja sidosryhmien haastatteluja, sähköiset kyselyt valvojille ja hankkeiden toteuttajille, yli 20 hankkeen tapaustutkimukset ja työpajan keskeisille toimijoille. Arvioinnin keskeisimpiä johtopäätöksiä ovat: • Hankekokonaisuuden sisällöt ovat kohdentuneet energiatehokkuuden kehityksen kannalta keskeisiin osa-alueisiin. • Hankkeet ovat olleet tehokas ja tuloksekas keino vastata täsmällisiin tarpeisiin ja edistää rakennusten energiatehokkuuden ohjausta ja direktiivien kansallista voimaansaattamista. • Yhteistyö ja yhteishankkeet eri sidosryhmien kanssa on erittäin tärkeää hankkeiden tarkoituksenmukaisen kohdentumisen ja tulosten levittämisen vahvistamiseksi. • Viestintä hankkeiden tuloksista ei ole ollut kaikilta osin riittävää. • Hankehallinta on tukenut hankkeiden toimeenpanoa pääasiassa hyvin. Keskeisimmät suositukset ovat: • Energiatehokkuusalan yleisen kehityksen visioimiseksi ja linjaamiseksi tarvitaan alan toimijoille yhteinen foorumi. • Hankeviestintää tulisi vahvistaa viestinnän suunnittelulla ja pienellä lisäsatsauksella. • Hankkeiden hankintamenettelyihin tarvitaan uusia ja kevyempiä toimintatapoja • Yhteistyötä yritysten kanssa tulisi lisätä ja laajentaa. • Hankkeiden vaikuttavuuden ennakointia ja arvioimista tulisi vahvistaa. • Pienten täsmähankkeiden rinnalle tarvitaan laajempia hankekokonaisuuksia. Arviointi on toteutettu touko-marraskuussa 2015. Arvioinnista on vastannut Owal Group Oy alihankkijanaan Granlund Consulting Oy.
  • Tiainen, Juha; Mikkola-Roos, Markku; Below, Antti; Jukarainen, Aili; Lehikoinen, Aleksi; Lehtiniemi, Teemu; Pessa, Jorma; Rajasärkkä, Ari; Rintala, Jukka; Sirkiä, Päivi; Valkama, Jari (Ympäristöministeriö, 2016)
    Erillisjulkaisu
    Suomen lintujen uhanalaisuustarkastelu tehtiin vuonna 2015 samoilla Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kriteereillä kuin vuosien 2010 ja 2000 tarkastelut. Tarkasteltavina oli 248 lajia, joista uhanalai-suusarvio tehtiin 244 lajille. Suosirrin kaksi alalajia tarkasteltiin erikseen, joten tarkasteltavia taksoneita oli 249. Suosirrin alalajit rinnastettiin lajeihin tarkastelussa. Arvioiduista 245 lajista 87 (36 % arvioiduista) on uhanalaisia, 23 (9 %) silmälläpidettäviä ja 135 (55 %) elinvoimaisia. Uhanalaisista lajeista on 13 (5 %) äärimmäisen ja 36 (16 %) erittäin uhanalaisia sekä 38 (16 %) vaarantuneita. Uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit muodostavat yhdessä punaisen listan, jolla on siis 110 lajia (45 % arvioiduista). Edellisessä arvioinnissa uhanalaisia oli 59 (24 %), silmälläpidettäviä 30 (13 %) ja elinvoimaisia 152 (63 %) ja punaisen listan lajeja 89 (37 %). Uhanalaisuus jakautuu lintulahkojen kesken epätasaisesti. Erityisesti sorsalinnuissa, päiväpetolinnuissa ja kahlaajalinnuissa on uhanalaisia ja punaisen listan lajeja enemmän kuin koko lajistossa keskimäärin, kun taas pöllölinnuissa ja varpuslinnuissa osuudet ovat pienempiä. Pääelinympäristötyypeittäin tarkasteltuna rantojen, avotunturin, Itämeren ja sisävesien linnustossa on enemmän uhanalaisia lajeja kuin koko lajistossa; soiden linnustossa punaisen listan lajeja on enemmän, mutta uhanalaisten osuus on koko lajistoa vastaava. Metsien lajistossa uhanalaisten ja punaisen listan lajien osuudet olivat selvästi pienemmät kuin koko lajistossa. Uhanalaisuutta aiheuttavista tekijöistä elinympäristön muutokset niin pesimäalueilla kuin muuttoreittien varrella ja talvehtimisalueilla ovat tärkeimpiä. Myös pyynti ja metsästys ovat tärkeitä uhanalaisuutta ai-heuttavia tekijöitä, mutta ei niinkään meillä kuin muuttoreittien varrella ja talvehtimisalueilla. Metsästys meilläkin voi olla uhkatekijä, mutta siihen on aina mahdollista reagoida metsästyslainsäädännön mukaisilla rauhoituksilla. Arviointi tehtiin myös kahden Itämerellä talvehtivan lajin talvikannoille, allille (elinvoimainen) ja allihaah-kalle (äärimmäisen uhanalainen). Muiden itämerellä talvehtivien lajien talvikannat ovat kasvussa, eikä muuta arviointia tehty niiden osalta. Arvioinnin yhteydessä päivitettiin alueellinen uhanalaistarkastelu, joka tehtiin nyt (samoin kuin aiemmin-kin) metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin. www.ymparisto.fi/punainenlista/2015linnutjanisakkaat
  • Liukko, Ulla-Maija; Henttonen, Heikki; Hanski, Ilpo.K; Kauhala, Kaarina; Kojola, Ilpo; Kyheröinen, Eeva-Maria; Pitkänen, Janne (Ympäristöministeriö, 2016)
    Erillisjulkaisu
    Julkaisussa esitellään Suomen nisäkäslajien viidennen uhanalaisuusarvioinnin tulokset. Arviointi tehtiin Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n arviointikriteerien mukaisesti, noudattaen IUCN:n kehittämää uhanalaisuusluokittelua. Arvioinnin toteutti ympäristöministeriön pyynnöstä Suomen Nisäkästieteellisen seuran kokoama työryhmä. Työtä ohjasi ja sen hyväksyi Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä (LAUHA). Suomen nisäkkäiden punaisella listalla 2015 on kaksikymmentä lajia eli kaksi lajia vähemmän kuin vuonna 2010. Uhanalaisia lajeja on seitsemän, mikä on neljä lajia vähemmän kuin aiemmin. Arvioinnissa oli mukana 75 Suomessa esiintyvää lajia tai alalajia. Luokka säilyi ennallaan 67 lajilla. Niistä viisi on hävinneitä (RE), yksi puutteellisesti tunnettu (DD) ja kuusitoista arviointiin soveltumatonta lajia (NA, vieraslajit, satunnaisesti esiintyvät). Kahdeksan lajin luokka muuttui vähemmän uhanalaiseksi, mutta yhdenkään lajin luokka ei muuttunut uhanalaisemmaksi. Uhanalaisia lajeja ovat ripsisiippa Myotis nattereri (EN), pikkulepakko Pipistrellus nathusi (VU), susi Canis lupus (EN), naali Vulpes lagopus (CR), hilleri Mustela putorius (VU), ahma Gulo gulo (EN) ja saimaannorppa Pusa hispida saimensis (EN). Silmälläpidettäviä lajeja (NT) ovat liito-orava Pteromys volans, euroopanmajava Castor fiber, kenttämyyrä Microtus arvalis, karhu Ursus arctos, ilves Lynx lynx, itämerennorppa Pusa hispida botnica ja metsäpeura Rangifer tarandus fennicus. Punaiselta listalta poistui kaksi lajia, metsäjänis Lepus timidus (LC) ja saukko Lutra lutra (LC). Yleisimmät nisäkkäiden uhanalaisuuden syyt ja uhkatekijät ovat pyynti (laillinen ja laiton metsästys sekä sivusaaliskuolleisuus) sekä satunnaistekijät, jotka liittyvät pieniin populaatioihin. Ilmastonmuutos vaikuttaa naalin, metsäjäniksen sekä itämeren- ja saimaannorppien menestymiseen. Metsien käytön ja metsärakenteen muutoksen katsotaan olevan vain kahden lajin, liito-oravan ja metsäpeuran uhkatekijänä. Häirintä, kilpailu, risteytyminen, geneettiset ongelmat, saalistus ja kemikalisoituminen ovat muita yksittäisiä nisäkäslajien uhkatekijöitä. www.ymparisto.fi/punainenlista/2015linnutjanisakkaat
  • Pitkänen, Sari; Törmä, Sinikka; Huotari, Kari; Puumalainen, Jouni (Ympäristöministeriö, 2016)
    Ympäristöministeriön raportteja 30/2015
    Selvityksessä kuvataan ja arvioidaan asunnottomien, kehitysvammaisten ja muiden vammaisten ihmisten sekä mielenterveyskuntoutujien hajautetun asumisen ratkaisuja Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi tuotetaan kehittämisehdotuksia, jotka ovat hyödynnettävissä erityisryhmien asumisen kansallisissa linjauksissa, kuntien toiminnassa sekä asumis- ja palveluratkaisujen toteuttamisessa. Selvitys pohjautuu kirjalliseen aineistoon, esimerkkitapauksiin liittyviin haastatteluhin sekä asiantuntijahaastatteluihin. Hajautetun asumisen ratkaisuja tarkastellaan niiden fyysisten ominaisuuksien, asumista tukevien palvelujen, asukkaiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden sekä kustannusten ja rahoituksen näkökulmista. Lisäksi arvioidaan ratkaisujen vaikutuksia sekä hyödynnettävyyttä ja levitettävyyttä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että useimmille kehitysvammaisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä asunnottomille hajautettu asumisratkaisu tavallisessa asunnossa on paras vaihtoehto etenkin asukkaan itsemääräämisen ja osallisuuden kannalta. Asumisen kannalta keskeistä on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saaminen ja asumisen perustuminen huoneenvuokralain mukaiseen vuokrasopimukseen. Asumista tukevissa palveluissa on tärkeää varmistaa asumisen jatkuvuus vuokranmaksun seurannan kautta. Selvityksessä tuli esiin myös se, että hajautetun asumisen asumisratkaisut soveltuvat monille kohderyhmille. Tuleekin kehittää diagnoosista ja kohderyhmistä riippumattomia ratkaisuja sen sijaan, että eri ryhmien asumista kehitetään erillään. Hajautetussa asumista tukipalveluita toteutetaan verkostomaisesti. Suomalaiset asumisratkaisut vaikuttavat kansainvälisiin malleihin verrattuna kattavammilta, mutta vähemmän koordinoiduilta. Yhteistyötä tarvitaan lisää päihde- ja mielenterveyspalveluiden ja ikäihmisten palveluiden kanssa sekä kolmannen sektorin kanssa. Asukkaiden osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen on panostettu erityisesti kehitysvammaisten asumisessa. Osallisuutta varmistavia toimintatapoja tulee lisätä myös mielenterveyskuntoutujien ja asunnottomien kohdalla. Hajautettu asuminen on myös tämän selvityksen perusteella kustannustehokas ratkaisu kuntien näkökulmasta. Kunnissa ei ole kuitenkaan riittävästi hyödynnetty näitä ratkaisuja, vaan erityisryhmiin kuuluvia ihmisiä asuu edelleen tarpeisiin nähden liian tuetuissa kohteissa. Selvitys sisältää valtakunnan, kunnan ja asumisratkaisutason kehittämissuosituksia. Valtakunnan tasolla hajautetun asumisen leviäminen edellyttää sen strategisuuden lisäämistä, rahoituksen kohdentamista, tietoa kilpailutus- ja hankintamenettelyjen soveltamisesta sekä yhteistyön tiivistämistä yksityisten vuokranantajien ja yleishyödyllisten vuokra-asuntotuottajien kanssa. Kuntatasolla tarvitaan kokonaisvaltaisempia hajautettuihin asumisratkaisuihin perustuvia toimintatapoja, kuntapäättäjien ja ammattilaisten tietoisuden parantamista sekä asukkaan elämän ja toimintojen kattavaa huomioimista palvelusuunnitelmissa. Asumisratkaisujen tasolla tulee huomioida asumisen jatkuvuus ja tuen tarkoituksenmukainen joustavuus sekä asumisen tuen varmistaminen siirtymätilanteissa ja asukkaan tarpeidenmukaisesti koko asumisen ajan. Myös asukkaan omien valmiuksien ja osallisuuden kehittäminen on tärkeää.
  • Manninen, Kaisa; Judl, Jáchym; Myllymaa, Tuuli (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöministeriön raportteja 29/2015
    yössä on verrattu puujätteiden käsittelyvaihtoehtojen elinkaaren aikaisia vaikutuksia kolmessa eri vaikutusluokassa: ilmastomuutosvaikutus, happamoittavat vaikutukset ja rehevöittävät vaikutukset. Tarkastellut puujätteen hyödyntämisvaihtoehdot ovat puujätteen käyttö puukomposiitista valmistetuissa terassilaudoissa, jotka korvaavat kyllästettyä terassilautaa, puujätteen polttaminen monipolttoainekattilassa turpeen sijaan ja puujätteen hyödyntäminen lastulevyn valmistuksessa joko Suomessa tai Keski-Euroopassa. Elinkaariarvioinnin tulokset perustuvat kirjallisuudesta, aiemmista kotimaisista elinkaaritarkasteluista ja tietokantojen inventaarioaineistoista saatuihin lähtöaineistoihin. Tulokset eivät siten kuvaa suoraan minkään yksittäisen käsittelylaitoksen vaikutuksia. Puukomposiitin elinkaarenaikaiset nettopäästöt kaikissa vaikutusluokissa ovat positiiviset eli suuremmat kuin korvatun kyllästetyn puun tuotannon vältetyt päästöt. Ympäristövaikutusten epävarmuustarkastelut osoittivat, että tulokset riippuvat voimakkaasti siitä, käytetäänkö valmistuksen raaka-aineena neitseellistä vai kierrätettyä muovia. Puukomposiitin valmistuksen kuormitus on sitä pienempi, mitä suurempi osa komposiittiin käytetystä muovista on kierrätettyä. Kyllästetyn puun valmistuksen happamoittavista ja rehevöittävistä päästöistä ei ollut käytettävissä inventaariotietoja. Ilmastonmuutoksen osalta puukomposiitin valmistus asettuu lastulevyn valmistuksen edelle mutta energiahyödyntämisen jälkeen, jos suurin osa käytetystä muovista on kierrätettyä. Hyvälaatuiset puujätteet soveltuvat lastulevyn valmistukseen. Vallitseva markkinatilanne onkin jo se, että kaikki lastulevy valmistetaan teollisuuden puuperäisistä sivuvirroista ja jätteistä. Koska puujätteiden käyttäminen lastulevyn valmistuksessa ei siten korvaa neitseellisiä raaka-aineita, lastulevyn valmistukseen ei kytkeydy vältettyjä prosesseja ja tulokset koostuvat ainoastaan suorista päästöistä. Jätepuun energiahyödyntäminen todettiin nettoympäristövaikutuksiltaan parhaimmaksi vaihtoehdoksi Suomessa kaikissa tutkituissa ympäristövaikutusluokissa. Korvaamalla puujätteellä fossiilisia polttoaineita energiantuotannossa voidaan myös vähentää energiatuotannon fossiilisia hiilidioksidi-päästöjä ja päästä lähemmäs annettuja ilmastotavoitteita. EU:n jätedirektiivin jätehierarkian mukaan jätteen kierrätys on ensisijaista jätteen energiana hyödyntämiseen nähden. Ympäristön kannalta parhaaseen lopputulokseen pääseminen voi kuitenkin direktiivin mukaan edellyttää poikkeamista tästä järjestyksestä, jos tämä on elinkaariajattelun mukaisesti perusteltua jätteen syntymistä ja jätehuoltoa koskevien kokonaisvaikutusten osalta. Selvityksen perusteella voidaan arvioida, että energiahyödyntäminen Suomessa on puujätteelle perusteltu vaihtoehto ja se tuottaa elinkaarivaikutuksiltaan paremman lopputuloksen selvityksessä tarkasteluihin kierrätysvaihtoehtoihin nähden. Tämä tulisi ottaa huomioon EU:n jätedirektiivien kierrätystavoitteiden asettamisessa ja puun kierrätysasteen laskentamenetelmiä määriteltäessä.
  • Tuunanen, Pekka; Tarasti, Markus (Ympäristöministeriö, 2015)
    The Finnish Environment 5en | 2015
    Everyman’s right is an important part of people’s lives in Finland, particularly outside urban areas. Irrespective of people’s place of residence, everyman’s right plays an important role for them, especially in outdoor recreation, eco-tourism and the use of nature as a source of livelihood. Without everyman’s right, people would be confined to public areas, roads and the land that they personally own. This publication is intended for anyone who wishes to gain a broader understanding of everyman’s right. In particular, the publication is targeted at authorities, associations and the representatives of private companies. The publication discusses everyman’s right on the basis of current legislation, without making any claim to presenting new interpretations regarding the scope or content of the right. Ultimately, the framework and guidelines for the public’s right to take advantage of everyman’s right are set forth in legislation. As legislation often defines only the boundaries for punishable conduct, this publication also discusses the best practices of public land access, and provides suggestions for preventing problems. Everyman’s right is discussed from the multiple perspectives of outdoor recreation, land use, land ownership and the people that exercise this right. This publication does not provide a criterion for assessing the permissibility of any individual act, as courts always interpret the legislation in light of the special characteristics and circumstances of the cases presented to them.