Ympäristöhallinnon ohjeita (YM)

 

Uusimmat julkaisut

  • (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 5 | 2015
    Oppaassa käsitellään vuonna 2012 voimaan tulleen jätelain (646/2010) yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavia säännöksiä. Erityistä huomiota kiinnitetään säännöksiin, joiden tulkinta ja käytännön toimeenpano on koettu haastaviksi. Näitä ovat mm. yhdyskuntajätteen määritelmä, yhdyskuntajätehuollon järjestämisvastuun rajaukset ja niihin liittyvät poikkeukset, kunnan toissijaiseen jätehuollon järjestämisvelvollisuuteen liittyvät rajaukset ja menettelyt, päätöksenteko jätteenkuljetusjärjestelmästä sekä kunnan eri roolit jätehuoltoviranomaisena ja jätehuoltopalvelujen tuottajana. Opas on tarkoitettu yhdyskuntajätehuollon parissa toimiville viranomaisille, yrityksille ja muille asiantuntijoille. Opas pohjautuu ympäristöministeriön asettaman jätealan strategisen yhteistyöryhmän jaoston (JOPAS) ehdotukseen. Yhtenäisten tulkintojen toivotaan vähentävän alan ristiriitoja ja parantavan yhteistyötä jätealalla. Opas on luonteeltaan ohjeellinen, eikä sillä ole oikeudellista sitovuutta.
  • (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 2 | 2015
    Turvetuotannon ympäristönsuojeluohjeen tavoitteena on tehostaa turvetuotannon ympäristönsuojelua ja vähentää tuotannon aiheuttamia ympäristöhaittoja. Sillä edistetään lainsäädännössä ja valtioneuvoston ohjelmissa asetettujen turvetuotannon ympäristötavoitteiden toteutumista yhdenmukaisin menettelyin ja tulkinnoin. Ohjeen lähtökohtana ovat voimassa olevat säädökset. Ohje antaa ajantasaista tietoa turvetuotannon hyvistä ympäristönsuojelukäytännöistä, erityisesti vesiensuojelussa, mutta myös melu- ja pölyhaittojen vähentämisessä. Se on tarkoitettu helpottamaan toiminnanharjoittajien, lupaviranomaisten ja toiminnan valvojien työtä. Ohje ei ole oikeudellisesti sitova, ja sitä tulee soveltaa tapauskohtaisesti harkiten. Tämä turvetuotannon ympäristönsuojeluohje on päivitetty versio kesäkuussa 2013 julkaistusta ohjeesta.
  • (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1 | 2015
    Ohjeessa käsitellään ruoppaus- ja läjitystoiminnan ympäristövaikutuksia ja -riskejä sekä niiden hallintaa. Ohje keskittyy erityisesti luvanvaraisiin eli tilavuudeltaan yli 500 kuutiometrin ruoppauksiin ja sitä sovelletaan sekä sisävesillä että merialueilla. Ohjetta sovelletaan ruoppauskohteen ja ruopattavien massojen ominaisuuksien selvittämisessä ja riskien tunnistamisessa ja arvioitaessa ruoppausmassan läjityskelpoisuutta. Ohjeessa annetaan suosituksia ruopattavalla alueella tehtäviin kohdetutkimuksiin. Ohjeessa annettuja haitallisten aineiden pitoisuustasoja käytetään ruoppausmassan läjityskelpoisuuden arvioinnissa ja kohdetutkimusten suuntaamisessa. Ohjetta käytetään myös läjityspaikkojen soveltuvuuden arviointiin. Ohje on tarkoitettu ruoppaus- ja läjityshankkeita luvittaville ja valvoville viranomaisille sekä niihin liittyvien suunnitelmien, selvitysten ja hakemusten tekijöille ja tilaajille. Ohje ei ole sitova.
  • Linnove, Elina (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 9/2014
    Tässä kolmannessa painoksessa opasta on uudistettu ympäristöministeriön ja Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Työtä on ohjannut eri sidosryhmistä koostuva taustaryhmä. Hankkeen tavoitteena oli laillisuusvalvontaoppaan uudistaminen erityisesti rikosoikeudellisten valvontakeinojen osalta. Julkaisun tavoitteena on helpottaa viranomaisten työtä laillisuusvalvonta-asioissa selostamalla ympäristövalvontaan liittyviä toimintamalleja sekä eri viranomaisten toimivaltaa. Lisäksi tarkoituksena on edistää ympäristöön kohdistuvien rikosten tunnistamista. Oppaassa on otettu huomioon laillisuusvalvontaan liittyvät lainsäädännön sekä ympäristöhallinnon muutokset vuoden 2006 jälkeen. Lainsäädäntöä on seurattu 31.10.2014 saakka. Opas on luonteeltaan ohjeellinen, eikä sillä ole oikeudellista sitovuutta. Opas täydentää ympäristöministeriön valvontaohjetta 2014 ja niitä suositellaan luettavaksi rinnakkain. Valvontaohje ohjeistaa ympäristövalvontaa kokonaisuutena ja tämä opas valvontamenettelyiden osalta. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti valtion ja kuntien ympäristönsuojelun valvontaviranomaisten käyttöön. Se antaa myös muille asiasta kiinnostuneille toimijoille tietoa ympäristönsuojelulainsäädännön valvontakäytänteistä. Sitä suositellaan käytettäväksi myös valvontaviranomaisten, poliisin ja syyttäjien yhteistyössä ympäristörikosten torjunnassa. Julkaisun perustekstiä täydentävät liiteosan 1 toimintamallit ja muistilistat sekä liiteosan 2 esimerkit laillisuusvalvonnan asiakirjateksteistä, joita valtion ja kunnan valvontaviranomaiset voivat soveltaa.
  • (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 6/2014
    Tämä ohje selostaa valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaista maa-alueen pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointia ja korvaa aiheesta aiemmin annetun ohjeen (Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2007). Ohjetta voidaan soveltaa myös muissa tarkoituksissa, joissa haitallisten aineiden aiheuttamia riskejä tai ympäristön pilaantumista on arvioitava. Ohjeessa käsitellään riskinarvioinnin tavoitteita, toteutusta ja dokumentointia sekä kestävän riskinhallinnan arviointia ja periaatteita. Lisäksi ohjeessa annetaan näitä koskevia yleisiä suosituksia. Ohje on tarkoitettu valvonta- ja lupaviranomaisille, suunnitelmien ja arviointien tekijöille ja tilaajille sekä muille alan asiantuntijoille. Sitä tulee soveltaa tapauskohtaisesti siten, että arviointien sisältö, laajuus ja toteutustapa ovat tarkoituksenmukaisia. Ohje ei ole sitova.
  • (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 8/2014
    Uusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) tuli voimaan 1.9.2014. Lailla on toimeenpantu ns. teollisuuspäästödirektiivi, joka sisältää direktiivilaitoksia koskevan maaperän ja pohjaveden perustilan arviointia ja perustilan palauttamista koskevan menettelyn. Tässä ohjeessa esitellään ympäristönsuojelulain 82 §:n mukaisen perustilaselvityksen tarpeen arviointia ja selvityksen laatimista. Ohje on tarkoitettu ympäristönsuojelulain toimeenpanon avuksi niin viranomaisille kuin toiminnanharjoittajille. Ohje ei ole sitova.
  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 7 | 2014
    REACH-asetuksen (EY) N:o 1907/2006 mukainen kemikaalien käyttöolosuhteiden valvonta, siltä osin kun se koskee ympäristöhaittojen ehkäisemistä ja torjuntaa, kuuluu kemikaalilain (599/2013) nojalla Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja kunnan ympäristönsuojelu-viranomaiselle. Tehtäviin kuuluu aineen käytön olosuhteita ja turvallisuustoimia koskevien REACH-asetuksen 14 ja 37 artiklojen, luvanvaraisten aineiden käyttöä koskevan VII osaston sekä aineen rajoituksia koskevan 67 artiklan säännösten noudattamisen valvonta. Valvonta tehdään kemikaalien käyttö- ja varastointipaikoissa Valvonta tehdään normaalin ympäristönsuojelulain mukaisen valvonnan yhteydessä. REACH-valvontaopas on suunnattu ELY-keskuksille ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Oppaan tarkoituksena on edesauttaa tehokasta ja yhdenmukaista valvontaa. Opas antaa ympäristönsuojeluviranomaiselle käytännön työkaluja REACH-asetuksen valvontaa varten. Siinä kuvataan ympäristönsuojeluviranomaisen näkökulmasta oleellinen REACH-asetuksen sisältö ja annetaan käytännön toimintaohjeita valvonnan helpottamiseksi. Oppaassa esitetään tietolähteitä, joita valvonnan yhteydessä voi käyttää myös toiminnanharjoittajien neuvonnassa REACH-asetuksen velvoitteista. Opas täydentää ympäristönsuojelulain ympäristövalvonnan ohjetta REACH-asetuksen valvonnan osalta. REACH-valvontaopas ei ole oikeudellisesti sitova eikä sisällä määräyksiä valvojille. Oppaan on tehnyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ympäristöministeriön toimeksiannosta.
  • (Ympäristöministeriö, 2014)
    Miljöförvaltningens anvisningar 1sv/2013
    Anvisningen om miljöskydd vid fiskodling är en allmän anvisning om sådana metoder och förfaranden vid fiskodling som är goda ur miljöskyddssynpunkt. Målet med anvisningen är att förenhetliga myndigheternas verksamhet och övervakningen.
  • Saarinen, Ari (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 4/2014
    Tuulivoimaloiden melu poikkeaa muusta ympäristömelusta. Voimaloiden ääni voi sisältää erityispiirteitä, mitkä lisäävät melun häiritsevyyttä. Voimalat toimivat vain osan ajastaan nimellistehollaan, jolloin niiden melupäästö on suurin. Tuulivoimalan ääni syntyy korkealla, mikä vaikuttaa äänen vaimenemiseen sen edetessä etäälle voimalasta. Ääni ja äänenvoimakkuus vaihtelevat merkittävästi sääoloista riippuen melulle altistuvassa kohteessa. Ohjeessa esitetään menettelytavat tuulivoimalan tai tuulivoima-alueen tuulivoimaloiden aiheuttaman melutason mittaamiseksi ja arvioimiseksi melulle altistuvassa kohteessa. Ohjeessa annetaan tietoja mittausmenettelyistä, mittauksissa käytettävistä laitteista ja tulosten esittämistavasta. Mittaukset voidaan tehdä kaikissa suunnissa tuulivoimalan (tai tuulivoimalaryhmän) ympärillä. Ohjeen menettelytavat mahdollistavat ääniteknisen suunnittelun liittämisen tuulivoima-alueiden muuhun suunnitteluprosessiin ja hyväksymismenettelyyn.
  • Saarinen, Ari (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2014
    Tuulivoimaloiden melu poikkeaa muusta ympäristömelusta. Voimaloiden ääni voi sisältää erityispiirteitä, mitkä lisäävät melun häiritsevyyttä. Voimalat toimivat vain osan ajastaan nimellistehollaan, jolloin niiden melupäästö on suurin. Tuulivoimalan ääni syntyy korkealla, mikä vaikuttaa äänen vaimenemiseen sen edetessä etäälle voimalasta. Ääni ja äänenvoimakkuus vaihtelevat merkittävästi sääoloista riippuen melulle altistuvassa kohteessa. Ohjeessa esitetään menettelytavat tuulivoimalan tai tuulivoima-alueen tuulivoimaloiden melupäästön (äänitehotason) mittaamiseksi ja arvioimiseksi. Ohjeessa on annettu tietoja mittausmenettelyistä, mittauksissa käytettävistä laitteista ja tulosten esittämistavasta. Mittaukset voidaan tehdä kaikissa suunnissa tuulivoimalan (tai tuulivoimalaryhmän) ympärillä. Ohjeen menettelytavat mahdollistavat ääniteknisen suunnittelun liittämisen tuulivoima-alueiden muuhun suunnitteluprosessiin ja hyväksymismenettelyyn.
  • Saarinen, Ari (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2014
    Tuulivoimaloiden melu poikkeaa muusta ympäristömelusta. Voimaloiden ääni voi sisältää erityispiirteitä, mitkä lisäävät melun häiritsevyyttä. Voimalat toimivat vain osan ajastaan nimellistehollaan, jolloin niiden melupäästö on suurin. Tuulivoimalan ääni syntyy korkealla, mikä vaikuttaa äänen vaimenemiseen sen edetessä etäälle voimalasta. Ääni ja äänenvoimakkuus vaihtelevat merkittävästi sääoloista riippuen melulle altistuvassa kohteessa. Ohjeessa esitetään menettelytavat tuulivoimaloiden tuottaman melun mallintamiseksi. Mallinnustuloksista on mahdollista arvioida tuulivoimalan tuottama melutaso tarkastelupisteissä. Ohjeessa annetaan tietoja mallinnusmenettelyistä, mallinnuksessa käytettävistä ohjelmista ja parametreista, sekä tulosten esittämistavasta. Mallinnukset voidaan tehdä kaikissa suunnissa tuulivoimalan (tai tuulivoimalaryhmän) ympärillä. Mallinnus suoritetaan tuulen nopeuden referenssiarvoa vastaavilla melupäästön lähtöarvoilla, mikä tarkoittaa tuulivoimalan nimellistehollaan tuottamaa enimmäismelupäästöä. Ohjeen menettelytavat mahdollistavat ääniteknisen suunnittelun liittämisen tuulivoima-alueiden muuhun suunnitteluprosessiin ja hyväksymismenettelyyn.
  • Lietzén, Jesse; Kylliäinen, Mikko (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2014
    Ohje tarjoaa suunnittelijoille ja rakennusvalvontaviranomaisille tietoa siitä, miten eri aikakausina noudatettuja ääneneristysmääräyksiä voidaan tulkita, kun arvioidaan asuinhuoneiston ääneneristävyyttä. Myös eri aikakausina voimassa olleet ääneneristysmääräykset on esitetty kootusti ja tiivistetysti oppaan liitteenä. Koska määräyksissä ja suosituksissa esitetyt mittalukujen laskentamenetelmät ovat muuttuneet, eri aikakausina saatuja mittaustuloksia ei voida aina suoraan verrata keskenään, vaikka tulosten merkintätapa olisikin sama. Ohjeessa esitetään menetelmä, jolla vuodesta 1955 lähtien tehtyjen ääneneristystutkimusten tulokset ja vaatimustaso saadaan vertailukelpoisiksi keskenään. Ohjeessa esitetään lisäksi, miten eri aikakausina annetut rakennusten ääneneristystä koskevat määräykset ja suositukset ovat muuttuneet ajan saatossa niissä esitettyine menetelmineen ja vaatimustasoineen. Ohjetta voivat hyödyntää myös taloyhtiöt, isännöitsijät sekä asuntojen ostajat, joille ääneneristävyys on ostopäätöstä tehtäessä tärkeä valintaperuste. Ohjeessa esitetään, miten asuinhuoneistojen välinen ääneneristävyys on kerrostaloissa kehittynyt 1950-luvulta 2000-luvulle. Esitetyt tulokset koskevat pääasiassa betonirakenteisten asuinkerrostalojen ääneneristystä. Ohjeessa on lisäksi esitetty ohjeita ääneneristyksestä korjaushankkeissa. Sen yhteydessä on esitetty joitakin tavanomaisia rakennusten korjaus- ja muutostöihin liittyviä tilanteita, joissa ääneneristävyys on otettava huomioon.
  • Vuoristo, Heidi; Gustafsson, Juhani; Helminen, Harri; Jokela, Sinikka; Londesborough, Susan; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mononen, Paula; Nakari, Tarja; Ojanen, Pekka; Ruoppa, Marja; Silvo, Kimmo; Sainio, Pirjo (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2010
    Velvoitetarkkailuissa on toistaiseksi kiinnitetty varsin vähän huomiota jätevesien ja muun ihmistoiminnan vuoksi ympäristöön joutuviin haitallisiin yhdisteisiin ja niiden vaikutuksiin. Kemikaalien runsas ja monipuolinen käyttö tuotannossa ja kotitalouksissa sekä toisaalta kansainvälisestä ja kotimaisesta lainsäädännöstä johtuvat vaatimukset ovat lisänneet paineita liittää vierasaineita koskevia selvityksiä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin. Esteenä on usein ollut epätietoisuus tarkkailtavien aineiden valinnasta, menetelmistä ja tarkkailuohjelmien muista yksityiskohdista. Tämä ohje on laadittu edistämään haitallisten aineiden tarkkailua sekä jätevesissä, pohjavesissä että pintavesissä. Se on tarkoitettu tarkkailua käsittelevien ja valvovien kuntien ja valtion viranomaisten, tarkkailua suorittavien laitosten ja tarkkailuvelvollisten toiminnanharjoittajien käyttöön. Julkaisu on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kuvataan asiaan liittyvää lainsäädäntöä, päästölähteitä, vesienhoitolain vaikutuksia tarkkailuun sekä kansainvälisiä käytäntöjä. Toisessa osassa esitetään suosituksia tarkkailujen järjestämiseksi ja havainnollistetaan suosituksia esimerkkitapauksilla. Haitallisten aineiden tarkkailun lisäksi julkaisussa kuvataan eräitä muitakin tarkkailuasioiden hoitoon yleisesti suositeltavia menettelytapoja, kuten tarkkailujen hyväksymiskäytäntöjä, raportointia ja laadunvarmistusta. Yhdenmukaisten menettelytapojen kuvaamista pidettiin tärkeänä, koska velvoitetarkkailuille annetut yleisohjeet ovat vuodelta 1992, eikä niitä ole uudistettu sen jälkeen. Haitallisten aineiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailujen tulee perustua riskiarviointiin ja uuden toiminnan kyseessä ollen myös riittäviin ennakkoselvityksiin. Tarvittaessa tarkkailuun tulisi kuulua syy-seuraussuhteita selvittäviä tutkinnallisia jaksoja, joiden tuottaman tiedon avulla tarkkailuista saattaa olla mahdollista karsia pois epäolennaisia osia ja keskittyä toimintaa herkimmin kuvaaviin muuttujiin. Julkaisussa korostetaan tarkkailujen kehittämistä sen mukaan, miten tietoa kertyy. Lisäksi on haluttu nostaa esiin biotestauksen mahdollisuuksia jätevesijakeiden ja kokonaisjätevesipäästöjen vaikutuksia selvitettäessä. Tarkkailun parhaita käytäntöjä ja suositeltavia valintoja on havainnollistettu muutamin kuvitteellisin esimerkkitapauksin.
  • Pajala, Jukka (Finlands miljöcentral, 2012)
    Miljöförvaltningens anvisningar 2sv/2011
    Den här anvisningen har utarbetats som ett hjälpmedel vid anskaffningen av oljebekämpningsbåtar för att nya båtar också ska motsvara framtida behov av oljebekämpning och för att anskaffningarna ska utfalla väl i såväl tekniskt som ekonomiskt hänseende. Syftet med anvisningen är också att främja utveckling och ibruktagande av nya lösningar i oljebekämpningsbåtar. Ämnen som behandlas i anvisningen: - mångsidig användning av båtarna - båtklasser och klasspecifika krav - principen för hållbar utveckling och båtens livscykel - behörighetsvillkor för besättningen - anskaffningens olika skeden - bestämmelser och anvisningar - besiktningar och godkännanden.
  • Aroviita, Jukka; Hellsten, Seppo; Jyväsjärvi, Jussi; Järvenpää, Lasse; Järvinen, Marko; Karjalainen, Satu Maaria; Kauppila, Pirkko; Keto, Antton; Kuoppala, Minna; Manni, Kati; Mannio, Jaakko; Mitikka, Sari; Olin, Mikko; Perus, Jens; Pilke, Ansa; Rask, Martti; Riihimäki, Juha; Ruuskanen, Ari; Siimes, Katri; Sutela, Tapio; Vehanen, Teppo; Vuori, Kari-Matti (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 7/2012
    Suomen ensimmäinen pintavesien ekologisen ja kemiallisen tilan luokittelu laadittiin vuonna 2008 vesienhoidon ensimmäisen suunnittelukauden ohjeistuksen (Ympäristöhallinnon ohjeita OH 3/2009) mukaisesti. Tässä oppaassa esitetään päivitetyt arviointiperusteet pintavesien ekologisen ja kemiallisen tilan arviointiin ja luokitteluun vesienhoidon toista suunnittelukautta varten. Ohje on ensisijaisesti tarkoitettu ELY-keskuksille vesienhoidon suunnittelussa käytettäväksi vesien tilan luokitteluun. ELY-keskusten on tärkeää huomioida ja ottaa systemaattisesti käyttöön ohjeessa esitetyt päivitetyt arviointiperusteet. Vesien tilan luokittelussa käytettäviä parametreja on tapauskohtaisesti sisällytettävä toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuihin ja YVA-selvityksiin. Ohjeessa esitetään ne muutokset ja lisäykset, jotka vuosien 2012–2013 aikana toteutettavassa luokittelussa tulee huomioida verrattuna ensimmäisen suunnittelukauden ohjeistukseen. Muilta osin noudatetaan ensimmäisen luokittelukierroksen ohjeistusta (Ympäristöhallinnon ohjeita OH 3/2009). Kaikki luokittelutekijöiden arviointiperusteet (vertailuarvot ja luokkarajat) ovat tässä ohjeessa liitteinä, eikä ohjeen OH 3/2009 liitetaulukoita tule käyttää.
  • Vuori, Kari-Matti; Mitikka, Sari; Vuoristo, Heidi (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2009
    Ensimmäinen pintavesien ekologinen luokittelu on laadittu vuonna 2008 ja viimeistelty vuonna 2009 tässä oppaassa esitettyjen kriteereiden ja menettelytapojen mukaisesti. Luokittelun valmistelu on ollut pitkä prosessi lukuisine tutkimushankkeineen, neuvotteluineen ja koulutustilaisuuksineen. Työhön on osallistunut lukuisia henkilöitä ympäristöministeriöstä, maa- ja metsätalous-ministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta, Riista- ja kalataloudellisesta tutkimuslaitoksesta, alueellisista ympäristökeskuksista sekä TE-keskusten kalatalousyksiköistä ja yliopistoista. Kotimaisessa valmistelutyössä on otettu huomioon EU:n tasolla annetut ohjeet sekä noudatettu EU:n puitteissa meneillä olevaa interkalibrointityötä. Työhön on kuulunut olennaisesti myös ympäristöhallinnon HERTTA-tietojärjestelmän kehittäminen. Tietojärjestelmään on liitetty Vesimuodostumat-osio, johon pintavesien tyypittely ja luokittelu perusteluineen on tallennettu keskitetysti. HERTTAn tietosisältöä on viety kaikille avoimeen Internet-ympäristöön. Tässä julkaisussa kuvataan ekologisen luokittelun perusteet ja toteuttaminen vesienhoidon ensimmäisellä suunnittelukaudella. Opas on suunnattu sekä luokittelutyöhön osallistuville että luokittelun perusteista yleisesti kiinnostuneille. Oppaan osassa I esitetään pintavesien ekologisen luokittelun kriteerit sekä niiden asettamisen perusteet. Kaikille laatutekijöille tai pintavesityypeille ei ole toistaiseksi voitu asettaa luokittelukriteerejä, vaan työtä jatketaan seuraavaa vesienhoidon suunnittelukierrosta varten. Aineistojen vähäisyyden, luonnossa aina esiintyvän suuren vaihtelun sekä kriteeristön puutteellisuuden vuoksi päätös ekologisesta luokasta on varsinkin ensimmäisen suunnittelukierroksen aikana tehtävä monipuoliseen harkintaan perustuen. Asiantuntija-arvioissa huomioon otettavia seikkoja opastetaan osassa II. Tavoitteena on kuvata laskennallisten luokittelutulosten ja ihmistoimintaa kuvaavien paineiden yhdennettyä tarkastelua ottaen huomioon koko vesimuodostuman tilanne. Lisäksi osassa II käsitellään suunniteltujen vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten arviointikeinoja. Osissa I ja II kuvattuja menettelyjä on tarkoitus käyttää rinnakkain luokituspäätöksiä tehtäessä. Havaintopaikkakohtaisten laskennallisten luokittelutulosten vertailu luokituskriteereihin ei edes runsaiden aineistojen tapauksessa riitä määrittelemään tilaluokkaa. Luokan määräytymisen tulisi perustua luokittelumuuttujien, aineistojen edustavuuden ja yleistettävyyden sekä ihmistoimintaa kuvaavien paineiden yhdennettyyn tarkasteluun.
  • Alho, Petteri; Sane, Mikko; Huokuna, Mikko; Käyhkö, Jukka; Lotsari, Eliisa; Lehtiö, Laura (Suomen ympäristökeskus & Turun yliopisto, 2008)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2008
    Tulvariskien kartoittamisen ohjeessa kuvataan tulvariskikartoituksen keskeisimmät menetelmät sekä kartoituksen toteuttamisen pääperiaatteet ympäristöhallinnossa ja annetaan esimerkkejä tulvariskikarttojen visualisoinnista. Tavoitteena on ollut laatia kustannustehokas järjestelmä tulvariskin esittämiseen visuaalisessa muodossa. Ohje luo myös yleiskatsauksen Suomen tulvakartoituksen tilaan EU:n direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta astuttua voimaan vuoden 2007 lopulla. Riskillä tarkoitetaan yleisesti vahingon tai vaaran uhkaa. Korkea riski syntyy silloin, kun tulvan todennäköisyys on suuri ja alueella on haavoittuvia kohteita, esim. tiheää asutusta, julkisia rakennuksia tai teollisuuslaitoksia. Ohje on laadittu maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön rahoituksella Turun yliopiston maantieteen laitoksen koordinoimassa EXTRE-FLOOD II -hankkeessa yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Ohjeen mukaiset tulvariskikartat esittävät tulvadirektiivin mukaisesti jokaisen tarkastellun toistuvuuden tulva-alueen asukkaiden viitteellisen määrän, alueella harjoitettavan taloudellisen toiminnan tyypin, laitokset, jotka voivat aiheuttaa äkillistä pilaantumista tulvatilanteessa, sekä seurauksista mahdollisesti kärsivät suojelualueet. Tarvittavat tiedot sisältyvät pääosin valtakunnallisiin paikkatietoaineistoihin kuten rakennus- ja huoneistorekisteriin (RHR), SLICES-maankäyttöaineistoon, valvonta- ja kuormitustietojärjestelmään (VAHTI) ja erilaisiin ympäristötietokantoihin. Tarpeen ja saatavuuden mukaan riskikarttoihin voidaan liittää myös paikallista aineistoa. Osaa aineistoista joudutaan muokkaamaan erityisesti tulvariskikarttoja varten. Tulvatietojärjestelmän avulla käyttäjä voi koota aineistoista tarpeisiinsa parhaiten sopivat tulvariskikartat karttakerroksina GIS-ympäristössä.
  • Tuntematon tekijä (Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöministeriön raportteja 19/2009
    Tässä strategiassa ympäristöhallinnolla tarkoitetaan kokonaisuutta, johon kuuluvat ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) sekä Metsähallituksen luontopalvelut ja uusien aluehallintoviranomaisten ympäristöministeriön tulosohjauksessa olevat vastuualueet. Ominaista uudelle strategiakaudelle 2009–2012 ovat sopeutuminen merkittäviin muutoksiin valtionhallinnossa sekä samanaikainen tuottavuuden ja vaikuttavuuden vaatimus omassa toiminnassa. Strategian toteuttamisen keskeisiä asioita ovat mm. tilaaja/tuottaja -mallin mukainen työnjako, keskeisten tietojärjestelmien omistajuuden ja omistajavastuiden määrittäminen, IT-ratkaisujen kehittäminen osana toiminnan kehittämistä sekä ratkaisujen yhteiskäyttöisyys, yhteistyömahdollisuuksien hyödyntäminen ja ulkoa hankittavat palvelut. Toimeenpanon keskeiset hankkeet on koottu strategiakauden 2009–2012 hankekarttaan, jota päivitetään vuosittaisen kehittämisohjelman avulla.
  • (Ympäristöministeriö, 2006)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 3/2006
    Oppaassa on tarkasteltu jää- ja hyydepatojen torjuntaa sen eri vaiheissa. Jää- ja hyydepatojen torjuntatyössä joudutaan liikkumaan jäällä ja vesillä, suorittamaan räjäytystöitä ja käyttämään koneita ja laitteita tilanteissa, jotka usein poikkeavat normaaleista työolosuhteista. Oppaassa on erityisesti kiinnitetty huomiota ennakkotoimenpiteisiin ja työturvallisuuden edellyttämiin varusteisiin. Toimintaa yhteistyöviranomaisten kanssa sekä tiedottamista on pidetty tärkeänä osana opasta.
  • (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2010
    Tämän ympäristöministeriön ohjeen tarkoituksena on yhtenäistää ja nopeuttaa ympäristönsuojelulakiin (86/2000) ja -asetukseen (169/2000) perustuvaa ympäristölupakäsittelyä ja parantaa ympäristölupahakemusten laatua. Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohje annetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille ja tiedoksi kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille ja sidosryhmille. Se ei sido viranomaisia, ja sitä sovellettaessa otetaan aina huomioon tapauskohtainen harkinta ja paikalliset olosuhteet

Näytä lisää