"Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon" : Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991

Abstract

My doctoral thesis will investigate political relations between Finland and Estonia between the spring of 1988 and August 1991 when Estonia became independent. I will focus on Finland s policy towards Estonia, which manifested itself in white papers concerning Estonia s independence process and in governmental co-operation. I will also pay attention to the attitude of the Finnish parliament and those of Finnish political parties with Estonia. I will also explore Estonia s political aims with regard to Finland and the degree to which they were realized. The research is based on archival sources, interviews, materials of the leading organs of the political parties, and research literature. I have applied the classical scientific methods used in historical research: comparing sources, paying attention to the special characteristics of the data, and tapping my general knowledge about the context.

From the summer of 1988 until early February 1990, aiming to benefit from Gorbachev s reform policy, Estonia tried to increase its national autonomy within the Soviet Union. From then on, Estonia s only goal was to bring the Soviet occupation to an end and restore the country s independence, which led to constant conflict with Moscow. Estonia sought support and help from Finland in building its new state and tried to put the question of Estonian independence onto the international agenda.

Finland s foreign policy sought to support Gorbachev and maintain close relations with Moscow. On the other hand, supporting Estonia was considered to be a moral duty and public opinion put pressure on the Finnish government to help Estonia. Starting from the spring of 1989, the Finnish government supported Estonia by giving educational, professional, and material help. This aid was not well publicized, in an attempt to prevent it from receiving undue political significance.

President Koivisto constantly warned Estonia not to proceed too quickly as this, it was felt, might damage Gorbachev s position both within the CPSU and the USSR. However, at the same time, Finland was providing considerable help to Estonia in the process of building up its own state. Most of Finland s political parties acted in the same way as the government of Finland: they didn t give any public support for Estonian independence but supported it in the form of practical co-operation. The only exceptions were the Greens and the Left Alliance who made their support for Estonia evident in public statements. The help provided by Finnish political parties was important especially in terms of passing on the international contacts.

Finland was consciously conducting its foreign policy on two different levels: simultaneously supporting both Gorbachev and Estonia even though these two actors were pursuing diametrically opposed goals. This contradiction in Finland s policy was concealed and did not damage relations between Finland and the Soviet Union because Finland limited its support to Estonia and presented it as non-political cultural co-operation. The assistance given by Finland was of considerable help to Estonia in building up its own state institutions and gaining its independence. Therefore the common perception that Finland didn t support Estonia s independence doesn t correspond with political reality. On a practical level, Finland provided more help to Estonia than any other country.

Väitöskirjan otsikko on suora sitaatti presidentti Mauno Koivistolta. Tällaisen vastauksen kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen sai vuoden 1989 alussa, kun hän kysyi Koiviston mielipidettä Viron avustamiseen opetusministeriön ja Tuglas-seuran kautta. Suomen ulkopoliittinen johto oli tehnyt periaatepäätöksen suomalais-virolaisen yhteistyön tiivistämisestä jo marraskuussa 1988, heti Viron suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Päätöksen syntyyn vaikuttivat Virosta keväästä 1988 alkaen tulleet yhteistyöpyynnöt sekä suomalaisten, niin rivikansalaisten kuin poliitikkojenkin, voimakkaat Viro-sympatiat. Sisällöllisesti yhteistyö tarkoitti Viron avustamista ja sen pyrkimysten tukemista.

Suomen kansallisten etujen kuitenkin katsottiin vaativan Gorbatshovin uudistuspolitiikan tukemista sekä hyvien suhteiden ylläpitoa Moskovan kanssa Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttuminen olisi ollut ristiriidassa näiden kanssa. Muodollisesti ongelma ratkaistiin siten, että Gorbatshovin pyrkimyksiä tuettiin poliittisesti ja Viron pyrkimyksiä käytännön yhteistyöllä.

Suomen kaksitasoiseen ulkopolitiikkaan sisältyi kuitenkin selkeä ristiriita. Sen häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta. Valtio myös vältti suoraa osallistumista Viron avustamiseen. Kuvaava esimerkki oli Viron ulkoministeriön Helsingin tiedotustoimisto, jonka toiminnan Suomen valtio rahoitti. Toimiston virallinen nimi oli Viron kulttuuripiste ja sen toimintarahat kierrätettiin Tuglas-seuran kautta.

Useimpien suomalaisten eduskuntapuolueiden suhtautuminen Viron pyrkimyksiin oli samanlainen kuin valtionkin: puolueet tekivät yhteistyötä virolaispuolueiden kanssa ja avustivat niitä, mutta toiminta pidettiin pääosin poissa julkisuudesta.

Viro sai Suomen valtiolta ja muulta julkishallinnolta sekä suomalaispuolueita apua oman valtionsa rakennustyöhön enemmän kuin mistään muualta. Kyseessä oli tosiasiallisesti Viron itsenäistymiskehityksen tukeminen ja siten apu oli sisällöltään mitä poliittisinta. Avun salaamisessa onnistuttiin liiankin hyvin ja siksi suurelle yleisölle jäi kuva Suomen viileästä suhtautumisesta Viron itsenäistymispyrkimyksiin. Tämän tutkimuksen perusteella voi väittää, ettei tuo kuva vastaa todellisuutta.