Suunnittelutarve- ja poikkeamispäätösmenettelyjen toimivuus

Abstract

Selvitys on osa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) kokonaisarviointia, jonka yhtenä painopistealueena on alueidenkäytön ohjausjärjestelmän toimivuus erityisesti yhdyskuntarakenteen hallinnan näkökulmasta. Suunnittelutarve- ja poikkeamismenettelyillä on erityisesti tämän painopistealueen osalta varsin keskeinen merkitys. Selvityksen tarkoituksena on ollut tuoda esiin suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksentekoa koskevia näkökohtia, joilla on merkitystä arvioitaessa sitä, onko MRL:n muuttamiselle tarvetta ja minkä tyyppisiä muutokset voisivat olla. Molemmat lupamenettelyt liittyvät varsin kiinteästi maankäyttö- ja rakennuslain suunnittelujärjestelmään, ja niillä on huomattava merkitys suunnittelujärjestelmän toimivuuden kannalta. Selvityksen sisällön näkökulmasta keskeistä onkin ollut näiden menettelyiden tarkastelu osana maankäyttö- ja rakennuslain systematiikkaa. Tätä systemaattista kokonaisuutta tarkasteltiin maankäyttö- ja rakennuslaille asetettujen tavoitteiden näkökulmasta, samoin kuin käytännön soveltamistoiminnan näkökulmasta. Maankäytön suunnittelu on keskeisin keino ohjata yhdyskuntarakennetta. Suomalaisissa olosuhteissa yhdyskuntarakenteen hajautumiskehitys ilmenee kaupunkiseutujen reuna-alueilla alhaisen tiheyden taajama-alueiden laajenemisena, joka johtuu pääosin kaupunkiseutuja ympäröivän haja-asutusalueen hajarakentamisesta. Tässä kehityksessä suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamismenettelyillä ja niitä aiemmassa lainsäädännössä edeltäneillä menettelyillä on ollut hyvin keskeinen rooli. Tämän kehityksen seurausten hallinta on myöhemmin hyvin haasteellista. Nykyisenkaltaista yhdyskuntarakenteen hajautumista onkin pidetty kestämättömänä tulevaisuuden näkymänä muun ohella ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Vaikka suunnittelemattoman rakentamisen ongelmat olivat korostetusti esillä maankäyttö- ja rakennuslakia säädettäessä, ei kysymyksen aiempaa tehokkaampaan ehkäisyyn käytännössä löydetty lakia säädettäessä käytännön keinoja. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen nähtiin tavoitetasolla hyvin merkittäväksi ongelmaksi jota MRL:n säätämisellä nimenomaisesti pyrittiin ehkäisemään, mutta pintatason sääntelyyn tämä ei ilmeisestikään ole riittävästi heijastunut. Suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamismenettelyt ovatkin edelleen säännönmukaista hallintotoimintaa aivan kuten aiemman rakennuslainkin voimassa ollessa. Selvitysten perusteella suunnittelutarveratkaisuja ja poikkeamismenettelyä käytetään liian usein tilanteissa, joissa kaavoitus olisi tarpeen. Olennainen kysymys on, kuinka lainsäädännön tasolla pystyttäisiin turvaamaan suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamismenettely koskevien säännösten yhteydessä lain systematiikan lähtökohtana olevan riittävän suunnittelun toteutuminen. Pyrkimyksenä tulisi olla maankäytön suunnittelun esteiden paikantaminen ja poistaminen siten, että kaavoitus oikealla suunnitteluvälineellä saataisiin toteutumaan silloin, kun se on tarpeen.