Narrated Selves and Others : A Study of Mimetic Desire in Five Contemporary British and American Novels

Abstract

My doctoral dissertation, Narrated Selves and Others: A Study of Mimetic Desire in Five Contemporary British and American Novels , explores the relationships between fictional characters as demonstrated by the self s desire to imitate the being of another. The novels studied in the dissertation are The Prime of Miss Jean Brodie (1961) by Muriel Spark, Sula (1973) by Toni Morrison, The Secret History (1992) by Donna Tartt, Amsterdam (1998) by Ian McEwan, and What I Loved (2003) by Siri Hustvedt.

In the thesis, I will deal with René Girard s mimetic theory and develop it further in the literary realm, both through a close-reading of individual novels and through a partial synthesizing of Girard s thought with some key concepts of current narrative theory, such as the implied author and narrative perspective structure. The key issue, however, is to determine the timeliness and continuing fecundity of Girard s thought as a tool in analysing contemporary English-language fiction, as opposed to the more established classic works read by Girard himself. According to Girard s thought, which combines literary studies with a broader base of cultural studies and philosophical anthropology, imitation, or mimesis , is characteristic of all humans, but because of its tendency to become rivalrous, it leads to conflict, both between individuals and in society at large. Girard furthermore thinks that archaic religion was founded on the surrogate victim mechanism the goal of which is to salvage the community from ever-spreading conflict and strife by channelling violence into a scapegoat. However, with the advent of Judaism and Christianity, history became aware of the essential innocence of the victim and destroyed the credibility of the scapegoat mechanism, rendering the current social and cultural context more vulnerable to reciprocal violence, with an apocalyptic choice between renouncing violence and succumbing to it looming at the historical crossroads.

One purpose of this study is to make Girard s thought as a whole more appealing to the mainstream of literary studies and fortify the appeal of literature as a privileged medium of knowledge with regard to mimetic theory, without undermining its deliberately inter-disciplinarian focus. Although explicit conversions of characters signalling the end of idolatry of other characters are less common than in Girard s nineteenth-century and older examples, the implied author still recommends the possibility of this conversion in those cases where it fails to take place on the level of story or narration.

Väitöskirja käsittelee romaanihenkilöiden välisiä suhteita jäljittelyhalun näkökulmasta. Tutkimus selvittää miten yhden subjektin halu jäljitellä toisen esikuvaa ja tavoitella tämän haluamia objekteja ilmenee henkilödynamiikan lisäksi romaanien tarinallisten tapahtumien, kerrontaprosessin, juoniratkaisujen ja tekstikokonaisuuden tasoilla. Pääasiallisena lähestymistapana teosten analysoimisessa hyödynnetään ranskalais-yhdysvaltalaisen kirjallisuuden- ja kulttuurintutkijan, René Girardin , ns. mimeettistä teoriaa, jonka mukaan halu jäljitellä toisen halua on paitsi fiktiota, myös muita inhimillisen elämän ulottuvuuksia leimaava psykologinen ja antropologinen peruspyrkimys. Jäljittelystä seuraavia ristiriitoja ja väkivaltaa on Girardin mukaan pyritty ihmiskunnan alkuajoista asti hallitsemaan kanavoimalla syyllisyys yhteen yksilöön tai ryhmään, syntipukkiin. Arkaainen uskonto perustuu tälle sijaisuhraamisen harmonialle, joka estää koko yhteisöä hajoamasta riitoihin samalla kun väkivallan tarkka annostelu mahdollistaa enemmistön hallitun puhdistautumisen tukahdutetun raivon vallasta. Juutalais-kristillisen maailmankuvan myötä alettiin kuitenkin tiedostaa uhrien viattomuus, mistä vähitellen kehittyi moderni, Girardin määritelmän mukaisesti apokalyptinen tilanne, jossa ihminen itse, ei Jumala, on vastuussa omasta väkivallastaan. Syntipukkijärjestelmän jatkuvasti sortuessa väkivallan uskonnollinen ja rituaalinen hallinta on mahdotonta, mistä seuraa toisaalta väkivallan jatkuvan kierteen vaara, toisaalta mahdollisuus tuomita väkivallan käyttö kokonaan. Väitöskirja hyödyntää paitsi Girardin filosofista antropologiaa, myös yleisen kertomusteorian, narratologian, käsitteitä ja hahmottaa kertojien ja henkilöhahmojen rajallisten näkökulmien suhdetta romaanien kokonaisvaltaiseen merkitykseen.Väitöskirjassa analysoidut viisi englanninkielistä romaania (Muriel Sparkin The Prime of Miss Jean Brodie, 1961,Toni Morrisonin Sula, 1973, Donna Tarttin The Secret History, 1992, Ian McEwanin Amsterdam, 1998 ja Siri Hustvedtin What I Loved, 2003) käsittelevät Girardin huomioimia väkivallan ja jäljittelyn ongelmia fiktiivisin keinoin, joissa on sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Näiden romaanien (jotka edustavat uudempaa kirjallisuutta kuin Girardin klassisemmat esimerkit) luenta pyrkii osoittamaan, että mimeettisen teorian ihanneratkaisu, tukahdutetun jäljittelyhalun tunnistaminen ja sen negatiivisista ulottuvuuksista (kuten itsenäisyyden menettämisen pelosta ja väkivallan ihannoimisesta) luopuminen positiivisen, väkivallattoman mallin kautta, ei kaikissa romaaneissa välttämättä toteudu tarinan maailmassa tai edes kertomisen prosessin kautta (kuten Girard korostaa), vaan mahdollisesti vasta tekstikokonaisuuden ylimmän näkemyksen, ns. sisäistekijän, tasolla. Girardin kuvaaman kääntymyksen mahdollisuus esitetään näin teoksen omana ihanteena, jota kertomuksen henkilöhahmot eivät aina itse kykene saavuttamaan. Väitöskirjan ensisijainen tavoite on osoittaa Girardin poikkitieteellisen teorian jatkuva hyödyllisyys paitsi ihmistieteiden peruskysymysten (ihmissuhteiden psykologia, uskonnon ja maallistumisen historialliset seuraukset, yksilön ja yhteisön välinen vuorovaikutus, jne.) tutkimuksessa, myös kirjallisuustieteen erityisongelmien käsittelyssä.