Aleksanteri-instituutti
Browse by
Recent Submissions
-
(2016)Pro gradu -tutkielman tavoitteena on analysoida kuinka maahan virtaavat suorat ulkomaaninvestoinnit ovat vaikuttaneet Venäjän taloudelliseen kehitykseen. Suorien ulkomaaninvestointien vaikutuksesta kohdemaan taloudelliseen kehitykseen on olemassa paljon kirjallisuutta. Tutkimuksia Venäjään kohdistuvien investointien vaikutuksesta talouskasvuun on tehty hyvin vähän. Tutkimukset, joita aiheesta on tehty, rajoittuvat aikaan jolloin maahan tehtiin vielä kovin vähän ulkomaisia investointeja. Muista maista tehdyt tutkimukset osoittavat, että suorien ulkomaaninvestointien tietovuodoilla on positiivinen vaikutus kohdemaan taloudelliseen kehitykseen kokonaistuottavuuden kasvun kautta. Positiiviset vaikutukset edellyttävät kuitenkin hyvää omaksumiskykyä kohdemaalta, johon vaikuttavat esimerkiksi kohdemaan inhimillinen pääoma, instituutiot ja rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyys. Venäjän tapauksessa omaksumiskyky nähdään suurimpana esteenä suorista ulkomaaninvestoinneista hyötymiseen. Venäjällä on kuitenkin viime vuosina aktiivisesti ryhdytty parantamaan investointi-ilmapiiriä. Tutkimuksessa analysoidaan suorien ulkomaaninvestointien vaikutusta kohdemaan talouskasvuun kasvuteorioiden ja -mallien avulla. Lisäksi aineistona käytetään Venäjän ja Suomen keskuspankin, Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin, Maailmanpankin sekä UNCTAD:n tilas-toja ja julkaisuja. Tutkimusongelman kannalta tärkeä informaatio esitetään kuvien ja taulukoiden avulla. Tarkasteltava ajankohta rajoittuu vuosiin 2003–2014. Lisäksi suorien ulkomaaninvestointien ja talouskasvun riippuvuutta vuosina 2004–2011 on tarkasteltu empiirisessä osiossa. Empiirisen analyysin perusteella suorilla ulkomaaninvestoinneilla ei ole ollut suoraa tilastollisesti merkitsevää vaikutusta Venäjän talouskasvuun vuosina 2004–2011. Teorioiden valossa niillä uskotaan kuitenkin olevan vaikutusta, mikäli ne linkittyvät teknologiseen kehitykseen tietovuotojen kautta.
-
(2016)Tutkimuksen tarkoitus on analysoida suomalaisen yrityksen vuonna 2014 kohtaamia riskejä Ukrainassa sekä tutkia sitä, miten niitä hallitaan ja miten ne vaikuttivat yrityksen liiketoimintaan. Ukraina ei ole merkittävä kauppakumppani Suomelle, mutta silti monet suomalaiset yritykset toimivat maassa ja vuoden 2014 kriisin jälkeen maahan on tullut uusia suomalaisia yrityksiä. Ukraina on kooltaan merkittävä markkina-alue, ja sen merkitys saattaa kasvaa kun se on aloittanut siirtymisen kohti EU:ta. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia riskejä Ukrainan liiketoimintaympäristössä esiintyi vuonna 2014 ja kuinka tutkittu yritys on hallinnut niitä. Tutkimusta varten on suoritettu laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä sähköpostivaihdon avulla. Tämän lisäksi on perehdytty aihetta käsitteleviin journaaleihin, aikakausilehtiin sekä Internet-sivustoihin relevantin ja monipuolisen tiedon hankkimista varten. Teoriapohjana on tutkimuksessa käytetty riskin määritelmää sekä COSO:n kokonaisvaltaista riskinhallintamallia. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan todeta, että tutkitun yrityksen riskinhallintatoimenpiteet eivät eronneet merkittävästi COSO:n mallissa esitetyistä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tutkittaessa suomalaisen yrityksen kohtaamia riskejä Ukrainassa vuonna 2014 huomattiin, että riskit jakautuvat viiteen eri kategoriaan: sosiaalisiin riskeihin, teknisiin riskeihin, henkilöstö riskeihin, poliittisiin riskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Tutkimustuloksista huomattiin että yritys vastasi kolmeen eri riskikategoriaan poikkeavalla tavalla verrattuna malliin. Sosiaalisten-, teknisten- ja henkilöstö riskien osalta toimenpiteet erosivat mallissa esitetyistä. Yritys vastasi sosiaalisista riskeistä johtuviin boikotteihin vähentämällä niitä uudelleen brändäämällä tuotteitaan. Teknisiä riskejä hallittiin muuttamalla tuotteita ja tuotantoa uuteen toimintaympäristöön sopiviksi. Henkilöstöriskejä vältettiin olemalla käyttämättä tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Tutkimuksessa ilmenneitä riskinhallintakeinoja, jotka poikkesivat COSO:n mallista, ei tullut esille aikaisemmissa akateemisissa tutkimuksissa.
-
Stalinismi musiikissa: Narodnost-käsite Neuvostoliiton musiikkipolitiikan diskursseissa 1930-luvulla (2016)Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin yhden sosialistisen realismin alakäsitteen, narodnostin, merkitystä ja asemaa Neuvostoliiton musiikkipolitiikassa 1930-luvulla. Narodnost-käsitteen merkitystä selvitettiin suhteessa 1930-luvun Neuvostoliiton laajempiin poliittisiin diskursseihin, mikä toi esille Neuvostoliiton virallisen taidesuuntauksen muotoutumisen yhteyden tuon ajan historialliseen ja poliittiseen kontekstiin. Käsitteen määrittelyssä hyödynnettiin kahta historian ja kielen suhdetta tarkastelevaa teoreettista viitekehystä, diskurssintutkimusta ja käsitehistoriaa. Näiden teorioiden pohjalta luotiin lähestymistapa, jossa käsitteiden nähdään muodostuvan diskursseista. Näin ollen käsitteen merkityksen selvittäminen vaatii sen muodostavien diskurssien havaitsemista. Aineistona työssä käytettiin sanomalehti Pravdaa ja aikakauslehti Sovetskaja muzykaa, ja aineiston analyysissa hyödynnettiin legitimaation ja intertekstuaalisuuden käsitteitä. Narodnost-käsitteen taustalta havaittiin ja nimettiin viisi eri diskurssia, jotka ovat: kansan diskurssi, perinteen diskurssi, Venäjä-diskurssi, kommunistisen ideologian diskurssi sekä stalinismin diskurssi. Musiikkipolitiikassa narodnost-käsite muodostui sekä musiikille erityisistä diskursseista että laajemmista poliittisista diskursseista. Näiden diskurssien keskinäistä suhdetta tarkastellessa stalinismin diskurssi nousi esille kaikkien muiden diskurssien taustalla vaikuttavana metadiskurssina. Narodnost-käsitteellä voitiin viitata musiikkipolitiikassa stalinismin ajan politiikan tärkeimpiin diskursseihin, minkä perusteella tultiin lopputulokseen, että narodnost-käsite oli tärkeä linkki stalinismin ja musiikkipolitiikan välillä. Tämän vuoksi narodnost-käsitettä voidaan tarkastella stalinistisen musiikkipolitiikan avainkäsitteenä.
-
(2015)In the past three years (2012-2015), several repressive law amendments have been introduced in Russia, focusing on controlling the civil activism. "Foreign Agent Law" (2012) on Russian NGOs (Non-Governmental Organizations), the adoption of a federal “Homopropaganda” law (2013) and, most recently, a law on “Undesired NGOs” (2015), have contributed the most to the hostile attitudes towards civil society, namely LGBTQI (lesbian, gay, trans-gender, queer and intersex) movement. These law amendments together with a growing and professionalizing LGBTQI movement have gained attention both in Russia and beyond its borders. This thesis investigates the LGBTQI movement’s differing methods of trying to raise awareness among fellow-citizens. People who are active in the movement negotiate the ways of taking part in the LGBTQI movement in St Petersburg within the movement and under the restrictive policies towards LGBTQI activism. Not only do these negotiations concern domestic questions but they also have a global character, as participants modify different ways of participating in activism to fit the local circumstances. In addition, Soviet history has a key role in both explaining today’s civil activism and LGBTQI movement in Russia but moreover in understanding the repressive policies. The data were collected during the years 2013-2015. I have employed ethnographic research methods by interviewing, observing and being a participant-observer within the local LGBTQI movement. In addition, my data consists of my field diary and the LGBTQI activists’ blog writings. LGBTQI people are marginalized in public rhetoric which has turned public actions highly political and similarly suppressed some of the social aspects of it aside. At the same time, LGBTQI activists argue these to be the most important motivations for their actions. Combining private life with public activism has become one the biggest challenge for the participants and a debate within the local LGBTQI movement. Taking part in the movement has turned not only a fight for democracy but also a fight for more modern Russia. Participation in the movement include large value-based questions of loyalty, devotion and individual needs. *** Viimeisten kolmen vuoden aikana (2012-2015) Venäjällä on asetettu voimaan useita kansalaisyhteiskuntaa rajoittavia lakeja. Erityisesti ”Foreign Agent” -laki, ”Homopropaganda” -laki sekä viimeisimpänä laki ”ei-toivotuista” järjestöistä ovat lisänneet negatiivisia asenteita ja toimia sekä järjestöjä että yksilöitä kohtaan. Lait ovat samalla nostaneet HLBTQI-henkilöiden (homoseksuaalien, lesbojen, trans-suokupuolisten ja inter-sukupuolisten) oikeuksia ajavat järjestöt erityisen tarkkailun kohteeksi. Tutkielmani tarkastelee pietarilaisen HLBTQI-liikkeen jäsenten neuvotteluja toimintatavoistaan muuttuvassa ja haastavassa toimintaympäristössä heidän pyrkiessään lisäämään kansalaisten tietoisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä heidän oikeuksistaan. Tutkin lisäksi liikkeen sisäisiä määrittelyjä sopivista toimintakeinoista samalla kun poliittinen keskustelu ja päätöksenteko siirtävät toimintamuotoja laittoman toiminnan piiriin. Tässä ilmapiirissä yksityiselämän ja julkisen aktivismin yhdistämisestä on tullut monelle HLBTQI-liikkeeseen osallistuvalle yhdeksi suurimmista haasteista. Liikkeeseen osallistuvat pyrkivät lisäksi uudelleenmuotoilemaan toimintatapoja, jotta ne soveltuisivat paremmin paikalliseen ja muuttuvaan toimintaympäristöön. Tässä yhteydessä neuvostohistorialla on olennainen rooli sekä tämän päivän kansalaisaktivismin että HLBTQI-henkilöiden oikeuksia rajoittavan päätöksenteon selittämisessä. Keräsin tutkielmani aineiston vuosina 2013-2015 hyödyntäen etnografisia tutkimusmenetelmiä kuten haastattelua, havainnointia sekä olemalla itse osallistuva havainnoija paikallisessa HLBTQI-liikkeessä. Lisäksi aineistoani ovat HLBTQI-aktivistien blogit sekä oma kenttäpäiväkirjani, jota kirjoitin Venäjällä ollessani. Lisäksi valokuvasin erilaisia kulttuuritapahtumia, suosittuja tapaamispaikkoja ja mielenilmauksia. Uusien toimintakeinojen luominen, julkisen aktivismin politisoituminen sekä jännittynyt ilmapiiri vaativat henkilökohtaista sitoutumista liikkeeseen. Liikkeeseen osallistuminen on taistelua demokratian mutta myös modernimman Venäjän puolesta. Samanaikaisesti emigroituminen on todellinen vaihtoehto joillekin toimintaan osallistuville. Liikkeessä toimiminen sisältääkin laajoja arvopohjaisia kysymyksiä, jotka koskevat lojaaliutta, omistautuneisuutta sekä yksilöllisiä tarpeita.
-
(2013)This Master’s Thesis studies the press coverage of the demonstrations that took place in Russia after the Duma elections in December 2011. The parliamentary elections were thought to be a formal test of legitimacy for the leading party, United Russia. However, United Russia suffered a bitter defeat and gained only a bit less than 50 percent of the votes. Despite the obvious defeat, the claims of rigged elections spread quickly, and people begun demonstrating against the results. A protest movement demanding for fair elections spread all around Russia. The goal of this thesis is to analyze how two Russian newspapers covered the rallies. The empirical data consists of articles from two newspapers, Kommersant – an independent newspaper – and Komsomolskaya Pravda – typically portrayed as a newspaper faithful to the officials. The method for the content analysis is Frame analysis. In a relatively controlled, neo-authoritarian media system the Russian media outlets had to balance between the ideals of objective journalism and the pressures coming from the Russian authorities. This thesis seeks to make visible what kind of coverage the print media produced and how the demonstrations were framed in the newspapers. My study shows that the newspapers provided various perspectives to the rallies. During the analysis period of one week, framing of the rallies changed dramatically. In the beginning, the rallies were framed as a typical behavior of belligerent opposition and as a threat to Russia. The split between the power and the people was emphasized. Towards the end of the week the framing became softer and more humane, and the rallies were framed as harmless folk festivals and as a celebration of a robust civil society. On the surface, the coverage seemed to provide multiple ankles. However, especially Komsolmoskaya Pravda framed the rallies in a way that was favorable to the authorities, emphasizing the aspects of threat and the need for stability. Furthermore, the shift in Komsomolskaya Pravda’s framing was parallel to the shift in the official rhetoric: when the officials acknowledged the need for dialogue with the protestors, also Komsomolskaya Pravda softened its approach towards the rallies. Kommersant’s coverage showed some signs of following the official rhetoric towards the end of week, but compared to Komsomolskaya Pravda, Kommersant provided a more balanced and pluralist coverage, emphasizing both the uniting nature of the rallies among the protestors and the fundamental split that exists between the power and the people. In addition, Kommersant discussed the potential of a political change in Russia and the issue of press freedom.
-
(2012)Venäjän kansalaisyhteiskunnan vahvin linkki globaaliin kansalaisyhteiskuntaan on ulkomainen rahoitus, jolla on tuettu venäläisten kansalaisjärjestöjen toimintaa 1990-luvulta alkaen. Rahoitus on vaikuttanut merkittävästi siihen, minkälaiseksi Venäjän kansalaisyhteiskunta on muodostunut. Vladimir Putinin tultua presidentiksi näitä rahavirtoja ryhdyttiin hillitsemään osana politiikkaa, jota on pidetty Putinin pyrkimyksenä vahvistaa Venäjän suvereniteettia. Valtio yritti muovata kansalaisyhteiskuntaa haluamaansa suuntaan yhtäältä kiristämällä kansalaisjärjestöjä koskevaa lainsäädäntöä ja toisaalta kannustamalla valtiolle myötämielistä kansalaistoimintaa valtionrahoituksen avulla. Venäjän johtoon kriittisesti suhtautuvia ulkomaalaisrahoitteisia järjestöjä mustamaalattiin federaation huipulta käsin. Tämä tutkimus pureutuu siihen, millä tavalla Putinin kansalaisyhteiskuntapolitiikka vaikutti Pietarissa toimivaan, demokraattisia arvoja vaalivaan ihmisoikeusjärjestöön, joka toimii täysin ulkomaisen rahoituksen varassa. Tutkin järjestön keinoja ajaa omia tavoitteitaan Pietarin viranomaispiireissä, jotka ovat järjestön työn ensisijainen kohde. Lisäksi tarkastelen sitä, millä tavalla ulkomainen rahoitus ohjaa järjestön toimintaa. Tutkimuksen metodina on käytetty teemahaastattelua ja sisällönanalyysia. Ensisijaisena aineistona ovat tutkimuskohteena olevan järjestön työntekijöiden haastattelut. Tutkimukseni perusteella käy ilmi, ettei Venäjän korkeimman johdon ideologia sanele suoraan sitä, miten viranomaiset federaation alemmilla portailla toimivat. Tämä avaa mahdollisuuksia ihmisoikeusjärjestön vaikutustyölle. Lisäksi ulkomaisella rahoituksella ei ole välttämättä merkittävää vaikutusta siihen, minkälaisia asioita sitä vastaanottava järjestö ottaa ajaakseen. Ulkomaisen rahoituksen ongelma on ennen kaikkea siinä, ettei se ole kannustanut venäläisjärjestöjä etsimään itselleen kannattajakuntaa kansalaisten keskuudesta. Nyt, kun ulkomaisen rahoituksen määrä on kääntynyt laskuun, valtiojohtoon kriittisesti suhtautuvan järjestön on vaikea löytää uusia rahoituksen lähteitä, jos se ei halua anoa rahoitusta valtiolta.
-
(2015)Vuonna 2004 Oranssiksi vallankumoukseksi ja loppuvuodesta 2013 Euromaidaniksi nimettyjen, Ukrainan kansallisen politiikan kriisiin vieneiden prosessien ytimessä oli kysymys valtion tulevaisuuden kansainvälisestä suunnasta joko kohti länttä tai historiaa myötäilevää Venäjää. Vaikka protestit käynnistyivät Ukrainan valtion rajojen sisäpuolella pääkaupunki Kiovan itsenäisyydenaukiolla ja poliittista oppositiota kannattaneiden protestoijien toimesta, niiden aikana Venäjä presidentti Vladimir Putinin johdolla omaksui voimakkaan roolin tapahtumien kulun ohjailijana. Kriisit olivat tuoneet Ukrainan ja Venäjän välisen tiiviin sekä kauas historiaan ulottuvan suhteen risteyskohtaan ja kiinnittääkseen Ukrainan takaisin valtapiiriinsä, Putin niin retoriikassaan kuin konkreettisissa toimissaan ylitti Ukrainan valtion kansalliset rajat. Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena on Putinin Oranssin vallankumouksen ja Euromaidan -protestien aikainen Ukrainaa käsittelevä retoriikka, joka sijoittuu Venäjän kansallis- ja kulttuuri-identiteettiä heijastavaan messianismin kontekstiin. Tutkielman teoreettisena perustana on näkemys jo 1400-luvulla konstruoituneesta valtion tavasta nähdä itsensä messiaana, jonka erityiset ominaisuudet perustelisivat Venäjän johtoroolia suhteessa muihin valtioihin: perinteiden ja konservatiivisten arvojen edustajana Venäjä on esittänyt ulkopoliittisilla interventioillaan pelastavansa muut valtiot yhteiskuntien tuholta. Ennen kaikkea messianismi on toiminut valtion johta-jille poliittisten toimien oikeuttajana ja legitimoijana. Tutkielmassa pyrkimyksenä on selvittää nousevatko messianismin mukaiset teemat esiin Putinin Ukrainaa käsittelevissä puheissa ja noudattaako Putinin ulkopoliittisista toimista käyttämät perustelut messianismin mukaista ajattelumallia. Tutkielman lähtökohtana on näkemys messianismista perustavanlaatuisena osana venäläistä identiteettiä ja kulttuuria, joka selittäisi sitä, miksi poliittisten johtajien on ollut mahdollista tukeutua kansalaisyhteiskuntaan suurvaltaa tavoittelevien intressien kohdalla. Tutkielma sisältää ensin katsauksen historiaan, messianismin mukaisen ajattelutavan muotoutumiseen - aina sen juurista tähän päivään saakka. Messianismin erityinen piirre on ollut sen jatkuvuus: vuosikymmenet, poliittinen ilmapiiri ja valtiota johtajat ovat kaikki määritelleet Venäjälle erilaista asemaa ja tehtävää maailmassa, mutta voimakas näkemys valtion sijoittumisesta johto-rooliin on säilynyt läpi aikojen. Venäjä on messiaana nähnyt imperialistisen ulkopolitiikkansa perusteltuna, jopa välttämättömyytenä. Tutkielma ei kuitenkaan keskity selittämään messianismin syntyä tai sen kehittymistä, vaan suhtautuu näkemykseen tapana perustella ulkopolitiikkaa historiaa ja kulttuuria hyväksikäyttämällä. Tutkielmassa messianismi on toiminnan logiikka, jossa muun valtion esittäminen Venäjän erityislaatuisuutta tarvitsevana toimii ratkaisevana poliittisten toimien oikeuttamiseksi. Tutkimuksen tieteenfilosofia rakentuu sosiaalisesta konstruktionismista ja erityisesti tekstiaineiston käsittelyyn soveltuvasta diskurssianalyysistä. Näitä täydentämään tutkielman metodi nojautuu tarkemmin nk. kriittisen geopolitiikan tutkimukseen ja siinä muun muassa suomalaisen tutkijan Sami Moision johtamaan kamppailututkimuksen teoriaa. Moisio suhtautuu diskursseihin ja puheeseen vallankäyttönä, kamppailuna oikeudesta määritellä valtioiden geopoliittista sijoittumista ja lopulta poliittisen ylivallan saavuttamisesta. Tutkielmassa messianismin mukainen puhe muodostaa poliittisten intressien saavuttamisen välineen, jolla Putin pyrki voittamaan Ukrainan puolelleen ja estämään valtion lipumisen lännen valtapiiriin. Vuonna 2004 konkreettisina panoksina olivat NATO-jäsenyys tai jäsenyys Venäjän ajamassa Euraasian talousyhteisössä, vuonna 2013 Eu:n tarjoama assosiaatiosopimus tai Putinin ojentama jäsenkirja perusteilla olleeseen Euraasian Unioniin. Geopoliittisessa kamppailussa sekä messianismissa valtion identiteetti määrittyy toiseuden kautta noudattaen ’me’ ja ’muut’ -asetelmaa ja luomalla vaikutelman uhkien olemassaolosta. Myös Putinin puheessa uhkat nousivat merkittävään asemaan ja kuva Ukrainasta piirtyi lännen ja Yhdysvaltojen peilinä. Kahden Ukrainan eri vuosikymmeneninä tapahtuneiden poliittisten prosessien valikoituminen tutkielman kohteeksi selittyy niiden samankaltaisuudella Venäjän näkökulmasta. Tapahtumat loivat Venäjälle uhan Ukrainan menettämisestä lännen valtapiiriin, samalla kyseenalaistaen valtion suurvalta-roolia. Tutkielman tutkimuskysymys pureutuu reaalipoliittisiin tapahtumiin ja poliittiseen valtapeliin, mutta messianismin konstruktrion myötä koskettaa abstraktimpia, venäläiseen historiaan, maailmankuvaan ja politiikkaan olennaisesti kuuluvia elementtejä. Vallankumouksen vaiheet ja prosessit huomioiden aineistokatsaus sijoittuu 27.09.2004–26.12.2004 sekä 21.11.2013–18.3.2014 välisille ajanjaksoille. Aineistona tutkielmassa toimivat Venäjän Federaation presidentin virallisilta sivuilta kerätyt Putinin puheet, lehtiartikkelit, lehdistötiedotteet sekä viralliset hallinnon dokumentit.
-
(2015)This thesis outlines the development and structure of industrial clusters in the Russian economy during the early period of industrialization, starting after the emancipation of serfs and finishing in the outbreak of the World War I. The aim of the study is to apply modern cluster theories which are based on Michael Porter’s works in 1990s, into a historical context and thus seek out key factors that influenced the industrial concentration of chartered corporations in the Russian Empire. This has been done by studying the RUSCORP database, compiled by Thomas C. Owen in the 1980s, which contains information about 4543 corporation and their entries between the years 1700 and 1913 and the existing research literature to qualitatively seek out attributes that affected the industrial growth in Russian Empire. As an outcome, it is concluded in the study that the private corporations prospered in strongly concentrated centres that by structure had similar features as modern clusters, but were not entirely based on the same factors which have been used to explain modern cluster emergence. Additional factors, such as state investments, changing industrial infrastructure and the influence of foreign investments are also shown to have contributed to the development of Russian clusters.
-
(2015)Tämän tutkielman tavoite on selvittää Viroon perustettavan tytäryhtiön tai sivuliikkeen verovaikutuksia suomalaisen emoyhtiön tulokseen ja omistajien verotukseen. Tutkielmassa otetaan myös kantaa eri rahoitustapojen vaikutuksiin etabloituessa Viroon. Tutkielman kaksi päämetodia ovat oikeusdogmatiikka ja vertaileva oikeustiede. Oikeusdogmatiikan keinoilla selvitetään Suomen ja Viron elinkeinoverotusta ja yhtiöoikeutta. Vertailevan oikeustieteen avulla esitellään maiden verojärjestelmien eroja ja yhtäläisyyksiä. Vertailevan oikeustieteen avulla kuvaillaan Viroon etabloitumisen verovaikutusten eroja siihen, että toimintaa laajennettaisiin vain Suomessa. Tutkimuksen lähdemateriaalina on käytetty kummankin maan lainsäädäntöä ja veroviranomaisten ohjeita, OECD:n malliverosopimusta ja ohjeita sekä oikeuskirjallisuutta. Suomen osalta on käytetty lainvalmisteluaineistoja ja oikeuskäytäntöä. Viroon etabloitumiseen esitellään tutkielmassa kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat sivuliikkeen tai tytäryhtiön perustaminen. Suomen yhteisöjen tuloveroprosentti ja Viron tuloveroprosentti ovat yhtä suuria. Viro ei verota elinkeinotoiminnan tulosta vaan pelkästään omistajille jaettuja voittoja. Suomi verottaa elinkeinotoiminnan tuloksen lisäksi omistajille jaettuja voittoja. Esitellyistä vaihtoehdoista tullaan tutkielmassa siihen tulokseen, että sivuliikkeen perustaminen Viroon kannattaa, mikäli toiminta on todennäköisesti tappiollista. Tämä sen vuoksi, että sivuliikkeen tappiot voi vähentää suomalaisen yhtiön verotuksessa. Tytäryhtiö kannattaa perustaa, jos toiminnan ajatellaan olevan voitollista alusta lähtien. Tytäryhtiön tappioita ei voi vähentää emoyhtiön voitoista. Tytäryhtiön voitot verotetaan kuitenkin vasta sitten, kun se jakaa ne emoyhtiölleen, koska Viro ei verota yhtiön elinkeinotoiminnan tulosta, vaan jaettuja voittoja. Viroon sijoittautumisen rahoituskulut kannattaa allokoida Suomeen, koska Suomessa elinkeinotoiminnan korot ovat vähennyskelpoisia elinkeinotoiminnan tuloksesta. Viro ei verota elinkeinotoiminnan tulosta, vaan jaettuja voittoja. Korkokulut kuitenkin pienentävät virolaisen yhtiön jakokelpoista voittoa ja sitä kautta tulevaisuuden verorasitusta.
-
(2015)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Venäjällä sijaitsevan Sahan tasavallan kielellistä tilannetta. Tutkin pääsääntöisesti uhanalaisiin alkuperäiskansoihin kuuluvien jakuutin, evenin, evenkin, dolgaanin, tšuktšin ja jukagirin kielten asemia mutta myös venäjän kielen asemaa. Tavoitteenani on kerätä olennaisimmat Venäjän ja Sahan tasavallan kieliä koskevat lait yhteen ja selvittää toteutuvatko kielelliset oikeudet käytännössä. Kielipolitiikka kun määritellään pääsääntöisesti Venäjällä lainsäädännön kautta. Pohdinkin Sahan tasavallan kielellistä tilannetta kielipolitiikan näkökulmasta, jonka mukaan kielten asema ei ole irrallinen yhteiskunnasta. Tutkimuksen aineistona ovat erilaiset verkkojulkaisut - raportit, esitelmät ja tieteelliset julkaisut, joista selviää kielten käyttö muun muassa koulutuksessa, tiedotusvälineissä ja kirjatuotannossa. Tutkielmassani käytän metodina kirjallisuuskatsausta, jonka avulla pystyn hahmottamaan ja tiivistämään jo olemassa olevan tutkitun tiedon määrää. Tutkimuksen edetessä havaitsen lainsäädännön vähäisen vaikutuksen käytännössä. Tutkimani kielet ovat eriarvoisissa asemissa keskenään. Venäjän kielellä on vahva symbolinen merkitys ja siten erityinen asema Venäjällä. Vaikka jakuutin kieli on heikommassa asemassa kuin venäjän kieli, on sillä enemmän kielellistä arvovaltaa ja sitä käytetään laajemmin kuin muita alkuperäiskansojen kieliä. Havaitsen, että lait eivät toteudu täysin kaikilla kielillä julkisessa kielenkäytössä. Suurimpia puutteita on nähtävissä koulutuksen ja tiedotusvälineiden piireissä. Tehokkaammalla ja kaikkia hyödyttävällä kielipolitiikalla voitaisiin elvyttää uhanalaisia alkuperäiskansojen kieliä varmistamalla kyseiset kielet koulutuksen kielinä, vakiinnuttamalla kirjoitusjärjestelmä ja kehittämällä sanastoa.
-
(2015)Tutkielma käsittelee Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän Turun pääkonsulaatin tehtäviä ja toimintaa perestroikan sekä 1990-luvun Venäjän taloudellisen ja poliittisen kurimuksen aikana. Ajallisesti tutkimus alkaa pääkonsuli Leonid Ignatovin nimityksestä Turun pääkonsulaatin johtoon kesäkuussa 1988 ja päättyy pääkonsuli Vadim Rozanovin nimitykseen vuoden 2001 lokakuussa. Tarkastelussa huomioidaan erityisesti Neuvostoliiton hajoamisprosessi sekä sen vaikutukset konsuliedustuston toimintaan ja merkitykseen. Tutkielma on luonteeltaan hallintoon kohdistuvaa historiantutkimusta eli hallintohistoriaa. Se nojaa poliittisen historian tutkimustraditioon sekä sisäiseen ja ulkoiseen lähdekritiikkiin. Tutkimus on deskriptiivinen narratiivi, joka etenee pääosin kronologista esitystapaa noudattaen. Koska aiempaa tutkimusta Neuvostoliiton tai Venäjän konsulaattien toiminnasta Suomessa ei ole tehty, tutkielman johdannossa määritellään, mihin Turun pääkonsulinviraston toiminta pohjautuu. Lisäksi luvussa kaksi käsitellään edustuston perustamista ja alkuvaiheita sekä toiminnan tärkeimpiä prioriteetteja. Vuosien varrella Turun pääkonsulaatista ja erityisesti pääkonsuleista on tullut tärkeä osa kaupungin kulttuuri-, sosiaali- ja talouselämää. Tätä opinnäytetyötä varten kerätyn laajan haastatteluaineiston perusteella pääkonsulaatin toiminnalla Turussa on ollut tärkeä rooli monipuolisten kahdenvälisten suhteiden kehittämisessä. Kuitenkin konkreettisia esimerkkejä konsulaatin toiminnasta on viisumien myöntämisen lisäksi vain vähän. Viraston vaikuttaminen onkin ollut suurelle yleisölle pitkälti näkymätöntä ja usein pääkonsulien henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvaa. Pienen ulkomaanedustuston mahdollisuudet vaikuttaa maiden tai kaupunkien väliseen yhteistyöhön sekä sen resurssit olivat varsinkin 1990-luvun alussa hyvin rajalliset. Paljon on riippunut pääkonsuleiden omista kiinnostuksen kohteista ja erikoisosaamisesta. Eri yhteistyömuodot ovat korostuneet eri pääkonsuleiden aikoina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Turun pääkonsulaatin työssä tapahtunut muutos ei ollut valtava, mutta maiden välisten taloudellisten ja kulttuuristen suhteiden erityispiirteet erosivat selkeästi Venäjän historian eri kausilla. Turun pääkonsulaatti on kuitenkin ollut aikakaudesta riippumatta merkittävä toimija, joka on pystynyt luomaan kontakteja venäläisten ja suomalaisten välille sekä kehittämään suhteita.
-
(2014)Uneven economic development in the post-Soviet countries has resulted in proliferation of labour migration from economically less developed regions of Central Asia and Transcaucasia toward big Russian cities, where salaries are better and urban regeneration combined with demographic decline creates a demand for workforce. Increasing presence of labour migrants since the late 90s has changed the population structure in the cities and led to reconsiderations of not only economic but also ethnic difference, categories of ‘us’ and ‘them’, and who is welcome to the city. Tensions within the society, violence and clashes between different social groups are increasingly being defined in ethnic terms, and public and media discourses further contribute to the understanding of migrants as racialised, ethnic others. In this thesis I look at media representations and conceptions of St. Petersburg in the light of changing form of diversity and socio-ethnic exclusion of labour migrants. How do the social and ethnic margins fit to, and create the spatial margins of the mental maps that guide the everyday life of city dwellers, and how does the image and identity of the city affect the very way in which diversity is perceived? Marginality, its form and location is not seen as a predetermined phenomenon, but is understood as social construction that derives from understanding of difference (in ethnic, social or other terms) either as a constructive and positive, or foreign, threatening and negative part of locality. On one hand, global and regional economies and the city’s position within national and international political and administrative systems all localize in the city and become negotiated, resisted or absorbed, in each case transforming the material and social conditions of the city in a unique way. On the other hand, city as a physical space is a container, the character of which is created in interaction with what it contains. How residents understand the city, how they recognize it as their own, depends on their image of the container: the stories told about it and its past, its position in regional, national, international or global systems, as well as mental maps of everyday life with its margins and centres, inhabited by ‘us’ and ‘them’. Against this background I study St. Petersburg. On one hand, it has gained a reputation as a city hostile to difference and others, as a city where migrants and ethnic others face discrimination in their everyday life. On the other hand, narratives about multicultural and cosmopolitan Petersburg that gained its character and particularity from diversity, and Soviet Leningrad that embraced brotherhood of nations as an antithesis for fascism, are being told. The city images employed in the talk about migrants, and the everyday practice of social and spatial exclusion of migrants seem to contradict in the newspaper representations of locality. By analysing texts that articulate images and identities of St. Petersburg in relation to the labour migrants, I trace how the image of multicultural, ‘tolerant’ city is formed and what is its relation to marginality. By looking at the representations of everyday life, I try to grasp the logic of spatial realisation of ‘otherness’, margins and difference, the way the city is appropriated for different actors and how the actors’ relation to the city is conceptualised. In the end, I try to understand why, despite the emerging articulation of multicultural history of the city, the labour migrants are pushed to the margins of the city life.
