Työpapereita (2009-)

 

Recent Submissions

  • Raittila, Simo; Korpela, Tuija; Ylikännö, Minna; Laatu, Markku; Heinonen, Hanna-Mari; Jauhiainen, Signe; Helne, Tuula (Kela, 2018)
    Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, johon voi syntyä oikeus silloin, kun toimeentuloa ei pysty muutoin turvaamaan ja käytettävissä olevat rahat eivät riitä kohtuulliseksi katsottuun elintasoon. Tässä selvityksessä tarkastelun kohteena ovat nuoret perustoimeentulotuen saajat ja kiinnostus on etenkin siinä, miksi osalla nuorista, jotka ylipäätään ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa, toimeentulotuen saanti pitkittyy. Vuonna 2017 koko väestöstä 7,3 prosenttia sai perustoimeentulotukea, mutta nuorilla 18–24-vuotiailla vastaava osuus oli 18 prosenttia. Kaiken kaikkiaan nuoria perustoimeentulotuen saajia oli Suomessa vuonna 2017 lähes 85 000. Syitä nuorten muita yleisempään perustoimeentulotuen saantiin on monia. Nuoret ovat työmarkkinoilla epävarmemmassa asemassa, heidän työttömyysetuuksien saantiinsa kohdistuu tiukennettuja ehtoja eikä heille ole tyypillisesti kertynyt merkittävää varallisuutta, jota voi realisoida silloin, kun ansiotulot ovat pienet tai niitä ei ole. Usein toimeentulotuen saanti on lyhytaikaista, ja tulostemme mukaan noin puolet nuorista poistuu perustoimeentulotuelta ennen kuin tuen saanti pitkittyy yli neljän kuukauden. Selvityksemme pohjautuu alun perin Sosiaali- ja terveysministeriön toiveeseen selvittää nuorten perustoimeentulotuen saantia Kelan rekisterien avulla. Tulosten mukaan perustoimeentulotuen saanti pitkittyy erityisesti yksin asuvilla, yksinhuoltajilla ja maahanmuuttajanuorilla. Toimeentulon ongelmat liittyvät nuorilla yhtäältä ensisijaisille etuuksille pääsemisen vaikeuteen ja toisaalta erityisesti kaupungeissa asumisen korkeisiin kustannuksiin. Taustalla on todennäköisesti myös terveydellisiä ongelmia. Tässä selvityksessä emme valitettavasti ole voineet keskittyä toimeentulotuen saannin ja terveyden välisen yhteyden tarkasteluun. Suurin osa selvityksemme nuorista perustoimeentulotuen saajista on työttömiä, mutta vain osa heistä saa työttömyysturvaetuuksia. Vajaa puolet perustoimeentulotukea saaneista nuorista oli kokonaan vailla ensisijaisia etuuksia toimeentulotuen saannin alkaessa. Heistä yli puolella oli taustalla työttömyysturvan saannin estävä työvoimapoliittinen lausunto. Nuorten toimeentulotuen saajien tilannetta voitaisiinkin parantaa edistämällä oikeutta ensisijaisiin etuuksiin. Toisaalta on tarpeellista kehittää Kelassa tehtävää asiakasohjausta kuntiin niin, että nuoret saavat tarvitsemansa palvelut.
  • Honkanen, Pertti (Kela, 2018)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan suomalaisten elinajan odotteen jakautumista erilaisiin toimintoihin tai statuksiin käyttämällä lähdeaineistona Tilastokeskuksen laskemia elinajan tauluja sekä työssäkäyntitilaston tietoja. Kun näiden lähteiden tiedot yhdistetään, voidaan selvittää työllisen ajan odote, työttömän ajan odote, opiskeluajan odote, eläkeajan odote ja muun toiminnan odote väestölle sukupuoliin jaoteltuna vuosille 1987–2016. Laskelmat mahdollistavat erilaiset pitkittäis- ja poikittaisvertailut etenkin sukupuolien kesken. Tietyn vuoden tiedot on mahdollista esittää sukupuolittain pinta-alakuvioina, joissa kuvioiden eri osien alat vastaavat eri toimintojen suhteellista osuutta ihmisen elinkaaressa. Tuloksissa havaitaan muun muassa työttömyysajan odotteen merkittävä kasvu 1990-luvun alun jälkeen 1990-luvun lamavuosiin tultaessa ja uudelleen vuoden 2009 globaalin finanssikriisin jälkeen. 2010-luvulla miesten ja naisten erot työllisyydessä ja työttömyydessä ovat kasvaneet: naisten työllisyysodote on miesten työllisyysodotetta pidempi ja työttömyysajan odote vastaavasti lyhempi. Eläkeajan odote on melko tasaisesti kasvanut, mutta uudempien tietojen valossa naisten eläkeodote ei enää pitene. Eläkeaika painottuu entistä selvemmin aikaan 65. ikävuoden jälkeen. Sitä ennen vietettävien eläkevuosien odote on pienentynyt. Naisten ja miesten eläkeajassa on edelleen suuri ero naisten hyväksi, mutta absoluuttinen ja suhteellinen ero eivät näytä olevan kasvusuunnassa. Eläkeajan odotteesta voidaan johtaa eläkkeellesiirtymisiän odote. Tätä tietoa verrataan Eläketurvakeskuksen indikaattoriin, joka on laskettu toisella menetelmällä. Laskelmia on mahdollista täydentää muista lähteistä saatavilla tiedoilla. Esimerkkinä on SISU-mikrosimulointimallin rekisteridatan käyttö muutamien odotelukujen laskentaan.
  • Tuulio-Henriksson, Annamari; Blomgren, Jenni (Kela, 2018)
    Alkaneiden sairauspäivärahakausien määrät ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vähentyneet, mutta vuonna 2017 alkaneiden kausien määrä lähti uudelleen kasvuun. Mielenterveyden häiriöiden perusteella alkaneet kaudet eivät ole muiden kausien tavoin vähentyneet, ja vuoden 2017 kasvu sairauspäivärahalla korvatuissa sairauspoissaoloissa näyttää johtuvan yksinomaan mielenterveyden häiriöistä johtuvien kausien yleistymisestä. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme mielenterveysperusteisten sairauspäivärahakausien kehitystä eri sairausryhmissä naisilla ja miehillä kolmessa ikäryhmässä vuosina 2005–2017. Aineistona käytettiin Kelan tietoja vuosina 2005–2017 alkaneista mielenterveysperusteisista sairauspäivärahakausista sukupuoli- ja ikäryhmittäin (16–34-, 35–49-ja 50–67-vuotiaat). Alkaneiden kausien määrät suhteutettiin Tilastokeskuksen tietoihin saman ikäisestä ei-eläkkeellä olevasta väestöstä. Naisilla alkoi väestöön suhteutettuna lähes kaksi kertaa niin paljon mielenterveysperusteisia sairauspäivärahakausia kuin miehillä. 16–34-vuotiailla naisilla alkaneiden kausien määrä hiljalleen kasvoi koko aikavälin 2005–2017, kun muissa naisten ikäryhmissä alkaneiden kausien määrä oli laskeva vuoteen 2015 saakka. Kaikissa naisten ikäryhmissä näkyi selvä kasvu vuosien 2016 ja 2017 välillä. Miehillä kausien yleisyydessä ei tapahtunut suuria muutoksia, vaikka 35 vuotta täyttäneiden miesten ikäryhmissä alkaneiden kausien trendi oli pääasiassa laskeva. Miehilläkin alkaneiden kausien määrä kasvoi vuosien 2016 ja 2017 välillä kaikissa ikäryhmissä. Kaikenikäisillä naisilla ja miehillä mielenterveysperusteisia sairauspäivärahakausia alkoi useimmin masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden perusteella, ja näissä sairausryhmissä näkyi viime vuosina myös selkein kasvu. Kasvun taustalla olevia tekijöitä on tärkeä selvittää.
  • Mattila, Hannu (Kela, 2018)
    Kelan asiakkaat hoitavat asioitaan yhä enemmän verkossa. Verkkoasiointi on lisääntynyt tasaisesti 2010-luvulla. Vuonna 2017 kela.fi-käyntien ja asiointipalveluun tehtyjen kirjautumisten määrä lisääntyi vielä hyppäyksenomaisesti aivan uudelle tasolle. Noin viidennes kaikista Kelan asiakkaista hoitaa asioitaan vain verkossa, 20–30 prosenttia yhdistää verkkoasiointiin muita asiointitapoja. Etuuksien hakeminen verkossa on erityisen suosittua perhe- ja opintoetuusasiakkaiden joukossa. Asiakkaat ovat melko tyytyväisiä Kelan verkkopalveluihin – sekä avoimeen kela.fi:hin että kirjautumista vaativaan asiointipalveluun. Asiakkaiden toiveet palvelujen kehittämisestä koskevat muun muassa tiedon löytymistä. Itselle olennainen tieto voi toisinaan hukkua suureen tietomäärään. Osa asiakkaista toivoo, että lomakkeiden täyttäminen asiointipalvelussa olisi nykyistä vaivattomampaa. Asiakastyytyväisyystutkimusten tulosten luotettavuutta heikentää se, että verkossa tehtävien kyselyjen vastausosuudet jäävät usein alhaisiksi, jolloin vastaajien mielipiteet eivät välttämättä edusta kattavasti koko asiakaskunnan näkemyksiä. On myös mahdollista, että verkkopalvelua koskeviin mielipiteisiin sekoittuu yleisempiäkin näkemyksiä organisaatiosta ja sen toiminnasta.
  • Vuori, M (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Kid-KINDL-R-mittarin sisäistä yhtenevyyttä. Kid-KINDL-R on yleiseen käyttöön soveltuva lapsen (7–13-vuotiaat) terveyteen liittyvää elämänlaatua (health-related quality of life, HRQoL) kartoittava kysely. Lapsen elämänlaatua voidaan tarkastella joko 24 osiota sisältävänä summamuuttujana tai kuuden erilaisen osa-alueen muodostamina summamuuttujina. Mittarin osa-alueet ovat: lapsen fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi, itsetunto, perhesuhteet, kaverisuhteet ja koulunkäynti. Mittarin sisäistä yhtenevyyttä kotimaisessa kliinisessä lapsiaineistossa ei ole tiettävästi aiemmin tarkasteltu. Poikkileikkausaineiston muodostivat Kelassa käynnissä oleviin LAKU- ja Etä-LAKU-perhekuntoutuksen seurantatutkimuksen aloituskyselyyn osallistuneet lapset ja heidän huoltajansa. Hoito-ohjelmat on tarkoitettu 5–12-vuotiaille lapsille, joilla on diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheenjäsenilleen. Aloituskyselyyn vastasi vähintään yksi henkilö yhteensä 198 perheestä (LAKU 124 perhettä, Etä-LAKU 74 perhettä). Kid-KINDL-R-mittarin sisäisen yhtenevyyden tarkastelua varten aineistot yhdistettiin, jotta tutkimuksen voima olisi mahdollisimman suuri. Lapsiaineistossa oli mukana 172 kouluikäistä lasta (poikia 85,3 %, tyttöjä 14,7 %). Huoltaja-aineistossa oli puolestaan yhteensä 330 henkilöä (186 äitiä ja 144 isää). Kid-KINDL-R-mittarin osioiden analyyseissa hyödynnettiin jakaumatarkasteluja ja kuvailevia tunnuslukuja. Eksploratiivisella faktorianalyysilla (EFA) analysoitiin sitä, missä määrin havaintoaineistojen korrelaatiomatriisit tuottavat mittarin osa-alueet lapsi- ja huoltaja-aineistoissa. Kid-KINDL-R-mittarin sisäistä yhtenevyyttä analysoitiin tarkemmin myös sisäisen konsistenssin menetelmän ja Cronbachin alfa -kertoimen (α) avulla. Geneerinen 24 osiota sisältävä summamuuttuja osoittautui reliaabeliksi. Cronbachin alfa -kertoimet olivat lapsiaineistossa 0,83 ja huoltaja-aineistossa 0,86. Osa-alueiden alfa-kertoimet osoittautuivat lapsiaineistossa melko heikoiksi. Lapsi- ja huoltaja-aineistojen EFA:t eivät tuottaneet aivan täydellisesti Kid-KINDL-R-elämänlaatumittarin kuutta osa-aluetta. Puuttuva tieto oli ehdollisesti satunnaista. Esimerkiksi lapsiaineistossa osittaiskatoa esiintyi yleisemmin nuoremmilla vastaajilla. Sisäisen konsistenssin menetelmään perustuvat alfa-kertoimet olivat samansuuruiset kuin aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa havaitut alfa-kertoimet. Kid-KINDL-R-mittarin psykometrisista ominaisuuksista tarvitaan kuitenkin huomattavasti enemmän kotimaisiin aineistoihin perustuvaa tutkimusta. Kid-KINDL-R-mittarin sisältövaliditeetista on myös tärkeää käydä keskustelua sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja tutkijoiden kesken.
  • Nevala, N; Pehkonen, I; Teittinen, A; Vesala, HT; Pörtfors, P; Anttila, H (Kela, 2018)
    Kehitysvammaisten osallistuminen työelämään on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite eri maissa. Työelämään osallistuminen voi parantaa kehitysvammaisten toimintakykyä, vahvistaa omaa merkityksen tunnetta sekä lisätä elämänlaatua ja osallisuutta. Järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota tietoa kuntoutuksen vaikuttavuudesta kehitysvammaisten toimintakykyyn ja työllistymiseen sekä saada tietoa työllistymistä estävistä ja edistävistä tekijöistä. Kirjallisuushaut tehtiin seuraavista tietokannoista: CINAHL, The Cochrane Library, Embase, Eric, Medic, Medline, OTseeker, PEDro, PsycInfo, PubMed, Socindex ja Web of Science. Lisäksi haku tehtiin Google Scholarista ja BASEsta (Bielefield Academic Search Engine). Katsaukseen hyväksyttiin englanninkieliset vertaisarvioidut alkuperäistutkimukset, jotka oli julkaistu välillä tammikuu 1990–syyskuu 2016. Mukaan otettiin määrälliset, laadulliset ja monimenetelmäiset tutkimukset sekä tapaustutkimukset, joissa kohderyhmänä olivat työikäiset (16–68 v) kehitysvammaiset. Interventiona tutkimuksissa piti olla jokin kuntoutustoimenpide (lääkinnällinen, ammatillinen, sosiaalinen, kasvatuksellinen tai yhteisöpohjainen). Katsaukseen mukaan hyväksytyissä tutkimuksissa ensisijainen tulosmuuttuja oli työllistyminen avoimille työmarkkinoille joko tavalliseen tai tuettuun työsuhteeseen, tai työssä suoriutuminen. Toissijainen tulosmuuttuja oli henkilön toimintakyky. Näytön aste arvioitiin GRADE-luokituksella (Grading of Recommendations Assessment, Development and Evaluation). Kirjallisuushauissa löytyi 2 142 tutkimusta, joista mukaanottokriteerit täyttyivät 33 tutkimuksessa. Niistä kahdeksan oli määrällistä tutkimusta (satunnaistettu vertailututkimus, ei-satunnaistettu vertailututkimus, kuusi kohorttitutkimusta), viisi laadullista tutkimusta, yksi monimenetelmäinen tutkimus ja 19 tapaustutkimusta. Pääosa tutkimuksista oli korkealaatuisia, mutta koska suurimmassa osassa ei ollut satunnaistettua vertailuryhmää, näytön aste jää niukaksi. Katsauksen perusteella näyttöä on siitä, että toisen asteen koulutuksen ja siihen sisältyvien palvelujen ja työharjoittelun avulla 22–76 % kehitysvammaisista opiskelijoista työllistyi avoimille työmarkkinoille. Näyttöä on myös siitä, että 21–60 % kehitysvammaisista työllistyi tuetun työn avulla avoimille työmarkkinoille. Tulosten perusteella työkeskuksissa työskentely ei lisännyt kehitysvammaisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työllistymistä edistäviä tekijöitä olivat henkilön oma aktiivisuus ja perheen tuki, työvalmennus, työnantajan ja työyhteisön tuki ja työn arvostaminen sekä työympäristön kehittäminen. Kehitysvammaisen yrittäjyyttä mahdollisti oma tukihenkilö. Kehitysvammaisten työllistymisen esteinä oli koulussa koettu syrjintä, huonot kokemukset luokkaopetuksesta, vaikeus päästä työharjoitteluun ja puutteellinen työkokemus. Lisäksi työllistymistä esti se, että palveluntuottajat pyrkivät sovittamaan henkilöitä olemassa oleviin palveluihin vastoin asiakkaiden omia tarpeita. Tapaustutkimusten perusteella erilaisilla teknologisilla tai digitaalisilla ratkaisuilla voitiin tukea kehitysvammaisten työssä suoriutumista ja itsenäisyyttä. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitysvammaisten työllistymisen edistämisessä. Tämä edellyttää työelämän monimuotoisuuden lisääntymistä sekä muutoksia lainsäädännössä, palvelujärjestelmässä, kuntoutuksessa ja ammattilaisten osaamisessa.
  • Lämsä, R; Appelqvist-Schmidlechner, K; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2017)
    Kuntoutujan kuntoutus- ja kuntoutumismotivaatio ovat keskeisiä tekijöitä kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä arviointitutkimuksessa tarkastellaan neuropsykiatrisessa Oma väylä -kuntoutuksessa olevien nuorten motivaatiota ja ohjaajien käyttämiä motivointikeinoja. 1,5-vuotinen Oma väylä on Kelan rahoittama ja kehittämä kuntoutus, joka on tarkoitettu ADHD/ADD- ja/tai Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden nuorten ja nuorten aikuisten (18–35-vuotiaat) opiskelu- ja työelämävalmiuksien sekä arjen hallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Kuntoutusta toteutetaan kuudella paikkakunnalla vuosien 2015–2017 välisenä aikana vastaanotto-, ryhmä- ja arkeen integroituina käynteinä. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla kuntoutujia ja omaisia, havainnoimalla ryhmäkäyntejä ja kuntoutujan arkeen integroituja käyntejä, ennakkoarviota koskevalla kyselyllä ja keräämällä kirjallista materiaalia. Palveluntuottajat voivat käyttää tuloksia oman toimintansa kehittämiseen ja Kela Oma väylä -kuntoutuksen standardin kirjoittamiseen. Tulosten mukaan kuntoutusta edeltävä ennakkoarvio auttoi arvioimaan kuntoutujan kuntoutusmotivaatiota, kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan toimintakykyä. Kuntoutujien motivaatio oli enimmäkseen hyvä. Hyvää motivaatiota edistivät esimerkiksi kuntoutujan oma-aloitteinen hakeutuminen kuntoutukseen ja aiempi väliinputoajakokemus palveluissa. Nuoria motivoi kuntoutuksen joustavuus ja monipuolisuus, palkitseva sisältö ja mahdollisuus vertaistukeen. Kuntoutujien heikon motivaation taustalla vaikutti nuoren elämäntilanteen muutos tai selkiytymättömyys. Kuntoutujaa oli ehkä painostettu osallistumaan kuntoutukseen. Motivaatioon vaikuttivat myös kuntoutujan ja ohjaajan välinen ”henkilökemia” ja ohjaajan mahdollinen vaihtuminen kesken kuntoutuksen. Ohjaajien käyttämiä motivointikeinoja olivat esimerkiksi kuntoutujan osallistaminen, reflektoiva ja joustava työote sekä myönteisen palautteen antaminen. Kuntoutuksen kohderyhmien tyypilliset vaikeudet esimerkiksi ajankäyttöön ja toiminnanohjaukseen liittyen ovat motivoinnin näkökulmasta haaste. Nuoren vaikeudet voivat näyttäytyä motivoimattomuutena kuntoutukseen eikä ohjaajilla aina välttämättä ollut tarpeeksi keinoja kuntoutujan muutosmotivaation herättämiseen ja ylläpitämiseen. Ohjaajat joutuivatkin työskentelemään jatkuvasti kuntoutujien motivoimiseksi. Tämän tutkimuksen perusteella ennakkoarvio tulisi toteuttaa jatkossa kaikille kuntoutukseen hakeutuville nuorille. Motivaation arviointiin käytettäviin menetelmiin tulisi kiinnittää huomiota. Näin kuntoutus kohdentuisi vielä paremmin niille, jotka ovat motivoituneita muutokseen. Yhteistyötahoja tulisi tiedottaa aktiivisesti ja säännöllisesti kuntoutuksen tavoitteista, sisällöistä ja rajoitteista, jotta palveluohjaus olisi onnistunutta. Työntekijöiden pysyvyys ja ammattitaito ovat tärkeitä, ja kuntoutujalla tulee niin halutessaan olla mahdollisuus vaihtaa omaohjaajaa.
  • Mäkilä, P; Luona-Helminen, R; Kuusisto, H (Kela, 2017)
    Tausta: Väestön fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan vähäisyys aiheuttaa haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Liikkumaton elämäntapa lisää monia kansansairauksia ja kansantalouden kustannuksia ja on yhteydessä väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin. Neurologista sairautta sairastaville kuntoutujille arjen fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen saattaa olla ongelmallista. Kun fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan toteuttamisen edellytykset ovat kunnossa, edistetään terveyttä ja hyvinvointia, vähennetään eriarvoisuutta sekä tuetaan ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta ja elämäntavoista. Tutkimuksessa Liikunta kuntoutuksen tukena selvitettiin Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaa saavien kuntoutujien liikunnan harrastamista edistäviä ja rajoittavia tekijöitä sekä Kelan avoterapiastandardin sisältämää liikuntakokeilumahdollisuuden käyttöä. Menetelmät: Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaa saavat neurologista sairautta sairastavat suomen- ja ruotsinkieliset kuntoutujat Varsinais-Suomen alueella (N = 564), Kelan järjestämän fysioterapian palveluntuottajat, joilla on vaikeavammaisia neurologisia kuntoutujia (Loimaa, Paimio, Turku ja Uusikaupunki) (n = 59) sekä näiden kuntien erityisliikunnasta vastaavat työntekijät (n = 4). Kuntoutujien aineisto poimittiin Kelan rekisteristä. Tutkimukseen vastasi 219 kuntoutujaa (38,8 %), 22 fysioterapeuttia (37,2 %) ja 2 kahden kunnan erityisliikunnasta vastaavaa työntekijää. Tutkimus toteutettiin kyselynä kuntoutujille sekä puhelinhaastatteluna ja sähköpostikyselynä fysioterapeuteille ja kunnan liikuntatoimen työntekijöille. Tulokset: Kyselyyn vastanneet kuntoutujat harrastivat eniten kävelyä tai juoksua, uintia tai vesijuoksua, luonnossa liikkumista ja kuntosaliharjoittelua. Luonnossa liikkumista, uintia tai vesijuoksua, kuntosaliharjoittelua ja tanssia sekä keilailua ja ratsastusta halusivat harrastaa myös ne kuntoutujat, jotka eivät aikaisemmin olleet harrastaneet näitä lajeja. Avoterapiastandardiin kuuluvaa liikuntakokeilumahdollisuutta oli hyödynnetty 58 vastaajan (26,7 %) fysioterapiassa. Nykyistä liikunnan harrastamista kohtalaisesti edistivät vastaajan tietämys liikunnan ja terveyden välisistä yhteyksistä sekä perheenjäsenten asenteet ja rajoitti merkittävästi neurologinen oire. Liikunnan harrastamista lievästi edistävät oma motivaatio liikkua ja oma asenne, avustaja, asiantuntijoiden ohjaus, kuljetusjärjestelyt ja liikuntakaveri. Lievästi nykyistä liikunnan harrastamista rajoittivat vastaajan liikunnalliset taidot sekä taloudellinen tilanne. Fysioterapeutit ja liikuntatoimi halusivat kehittää neurologista sairautta sairastavien kuntoutujien liikuntamahdollisuuksia ja toivoivat lisää tiedottamista kunnan liikuntapalveluista ja Kelan avoterapiastandardin käytöstä. Johtopäätökset: Neurologista sairautta sairastavat kuntoutujat, fysioterapeutit ja kunnan erityisliikunnan työntekijät kannattivat avoterapiastandardin liikuntakokeilumahdollisuuden käyttöä, mikäli liikuntatoiminnan edellytykset ovat kunnossa. Hyvin toteutettuna liikunta tukee kuntoutumista.
  • Kallionpää, P; Immonen, J; Välimaa, N; Herse, F; Leskelä, R-L (Kela, 2017)
    Tutkimuksessa selvitettiin vuoden 2011 sairausvakuutuslain muutoksen vaikutuksia työkyvyn hallintaan, seurantaan ja varhaiseen tukeen. Sairausvakuutuslakimuutos (L 1056/2010) edellyttää, että ”työpaikalla on yhteistyössä työterveyshuollon kanssa sovitut käytännöt siitä, miten työkyvyn hallintaa, seurantaa ja varhaista tukea toteutetaan työpaikan ja työterveyshuollon yhteisenä toimintana”, jotta työterveyshuollon korvausluokkaan 1 kuuluvista palveluista aiheutuvista kustannuksista korvattaisiin 50 %:n sijaan 60 %. Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa tehtiin laaja, sähköinen kyselytutkimus, johon osallistui yli 1 000 työnantajaa. Toisessa vaiheessa kartoitettiin syvemmin työnantajien hyviksi kokemia työkyvyn hallinnan käytäntöjä sekä kehitysehdotuksia case-tutkimuksen menetelmin suppeammasta 22 työnantajan otoksesta. Tämän lisäksi haastateltiin viittä eri työterveyshuollon palveluntuottajaa. Yli 85 % kyselytutkimukseen osallistuneista ilmoitti sopineensa toimintakäytännöistä tai laatineensa toimenpideohjelman yhteistyössä työterveyshuollon kanssa, mikä on noin 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin ennen vuotta 2011. Erilaisille toimintamalleille on laadittu suunnitelmia melko kattavasti, mutta suunnitelmien seuranta ei ole vielä systemaattista: suunnitelmiin ei ole kytketty tavoitteita, ja seurattavat mittarit puolestaan eivät välttämättä kytkeydy suunnitelmiin. Suurin osa tutkimuksen toiseen vaiheeseen osallistuneista organisaatioista koki lakimuutoksen onnistuneeksi tavaksi edistää työkyvyn hallintaa. Osallistuneissa organisaatioissa työkyvyn hallinta ja varhainen tuki on tullut viime vuosina keskimäärin systemaattisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Haastateltavat kuitenkin korostivat organisaation omaa toimintaa ja valmiutta tärkeämmäksi työkyvyn hallinnassa. Haastateltavat pitivät suunnitelmien tekoa melko hyödyllisenä työkyvyn hallinnan kannalta ja osasivat mainita esimerkkejä hyvistä työkykykäytännöistä. Tavoitteiden seuranta ja mittaaminen ei kuitenkaan ole niin systemaattista kuin laajat suunnitelmat antaisivat olettaa. Tavoitteet on suunnitelmissa ilmaistu tyypillisesti yleisellä tasolla, jolloin niitä on vaikea mitata tai asettaa tavoitetasoja. Työpaikoilla seurataankin tyypillisesti helposti mitattavia asioita, kuten työtapaturmia, sairauspoissaoloja ja ennenaikaisia eläköitymisiä. Nämä kuvastavat myöhäisen vaiheen ongelmia. Varhaisen vaiheen tunnistamista tai ennaltaehkäisyn toteutumista ei seurata, oletettavasti niiden vaikean mitattavuuden vuoksi, vaikka tavoitteista nämä teemat löytyvät. Työkyvyn hallinnan kehittäminen on monivaiheinen prosessi, joka lähteäkseen käyntiin edellyttää yleistä tietoisuutta työkyvyn hallinnasta sekä henkilöstöasioista vastaavien tahojen kykyä kommunikoida muun johdon kanssa työkyvyn hallinnan kustannusvaikuttavuudesta. Onnistunut työkyvyn hallinta edellyttää lisäksi, että johto on sitoutunut siihen, sisäinen viestintä esimiehille ja työntekijöille toimii ja että henkilöstö osallistuu prosessiin.
  • Mattila, H (Kela, 2017)
    Tässä raportissa selvitetään, miten toimiston palvelumallin muuttuminen yksinomaan ajanvarauksella toimivaksi vaikutti asiakkaiden asiointikäyttäytymiseen Helsingin Käpylän toimistossa. Asiointimäärät vähenivät Käpylän toimistossa huomattavasti ajanvaraukseen siirtymisen myötä. Asioinnin keskimääräinen kesto ajanvarauspalvelussa piteni yli kaksinkertaiseksi perinteiseen palvelumalliin verrattuna. Monet aiemmin vain Käpylän toimistossa asioineet henkilöt alkoivat ajanvarauskokeilun alkamisen jälkeen käyttää muita asiointitapoja, kuten verkkoasiointia ja puhelinta. Asiakkaat, jotka jatkoivat asioiden hoitamista yksinomaan toimistossa, siirtyivät Käpylästä pääosin Hakaniemen toimistoon. On viitteitä siitä, että ajanvarauspalvelumalli tukee Kelan strategisissa tavoitteissa mainitun asiat kerralla kuntoon -tavoitteen toteutumista. Asiakkaat, jotka jättivät Käpylän toimistoon yleisen asumistuen hakemuksen ajanvarauspalvelumallin kokeilujaksolla, toimittivat hakemukseensa myöhemmin lisäselvityksiä harvemmin kuin asiakkaat, jotka asioivat Käpylässä aiemmin perinteisen palvelumallin aikana.
  • Mattila, H (Kela, 2017)
    Kelalla on suuri asiakaskunta. Suomen yli 14-vuotiaasta väestöstä 26 prosenttia asioi Kelan toimistossa tai puhelinpalvelussa tai toimitti Kelaan jonkin asiakirjan huhti–kesäkuussa 2017. Vaikka 70 prosenttia asiakkaista hoitaakin kaikki Kela-asiansa täysin itsepalveluna verkossa tai postin välityksellä, myös toimistoissa ja puhelinpalvelussa asioidaan edelleen paljon. Asiakkaat käyvät toimistoissa erityisesti asiointiprosessin alkuvaiheessa saadakseen neuvontaa ja jättääkseen hakemuksen. Puhelinpalvelua käytetään neuvonnan lisäksi asiointiprosessin myöhemmissä vaiheissa, kun halutaan tiedustella käsittelyssä olevan hakemuksen tilannetta tai saatua päätöstä koskevia asioita. Etuushakemusten käsittelyn ruuhkautuminen heijastuu puhelinpalveluun. Loppukeväästä 2017 asiakkaiden puheluista viidennes oli sellaisia, joissa yksinomaan tiedusteltiin vireillä olevan hakemuksen tilannetta tai pyydettiin kiirehtimään hakemuksen käsittelyä. Suuri osa asiakkaiden yhteydenotoista koskee perustoimeentulotukea, työttömyysturvaa tai yleistä asumistukea. 38 prosenttia perustoimeentulotukea toukokuussa 2017 hakeneista asiakkaista oli yhteydessä Kelan toimistoon tai puhelinpalveluun. Muihin Kelan etuuksiin verrattuna perustoimeentulotuessa tarvitaan paljon neuvontaa. Etuutta haettaessa asiat eivät läheskään aina tule kerralla kuntoon, vaan hakemusta täytyy matkan varrella täydentää. Moni perustoimeentulotuen saaja haluaa päätöksen saatuaan myös esittää kysymyksiä päätöksen sisällöstä.
  • Tillman, P; Kaliva, K; Valaste, M (Kela, 2017)
    Tässä raportissa selvitetään sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä menetelmällisestä näkökulmasta. Tutkimusaineistona käytetään Kelan rekisteritietoja vuodelta 2014 kiireettömistä matkoista maksetuista sairausvakuutuksen matkakorvauksista, lisäksi Kelan rekisteritiedoista käytetään tietoa sairausvakuutuksen korvaamien lääkkeiden erityiskorvausoikeuksista ja vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen (nyk. vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen) saamisesta. Näiden sairastavuuteen liittyvien tietojen perusteella muodostettiin uusi viisiluokkainen luokittelumuuttuja. Lisäksi hyödynnetään erilaisia kuntakohtaisia alueellisia tekijöitä: asukastiheys, taajama-aste, tilastollinen kuntaryhmä ja kaupunkialueella asuvien osuus. Näiden muuttujien perusteella kunnat ryhmiteltiin k-medoids-menetelmällä analyysia varten viiteen uuteen kuntaryhmään. Lisäksi käytettiin demografisia taustatietoja. Tutkimuksessa tarkastellaan yksilökohtaisten rekisteritietojen ja kuntakohtaisten tietojen perusteella sairausvakuutuksen matkakorvauksiin yhteydessä olevia tekijöitä tilastollisilla malleilla. Malleissa pyrittiin huomioimaan sekä sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että alueellisia tekijöitä. Ensiksi mallinnettiin yksilötasolla matkakorvausten saantia ja sen jälkeen maksettujen matkakorvausten suuruutta. Tämän jälkeen laskettiin yksilökohtaisten tietojen perusteella kunnittainen ja maakunnittainen ennuste matkakorvausten suuruudelle ja verrattiin tätä maakunnittain toteutuneisiin matkakorvausmenoihin. Erityisesti Kelan vaikeavammaisten lääkinnälliseen kuntoutukseen osallistuminen sekä virtsa- ja sukupuolielinten sairauden tai kasvainten perusteella myönnetty lääkkeiden erityiskorvausoikeus selittivät yksilötasolla suuria matkakorvauksia. Alueellisista tekijöistä kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Tilastollinen malli, jossa mukana mallin selittäjissä oli alueellisista tekijöistä vain asukastiheys (nykyisessä valtionosuusmallissa kulkuyhteyksiin liittyvistä alueellisista tekijöistä on mukana vain asukastiheys), ei kovin hyvin pystynyt selittämään matkakorvausten alueellista vaihtelua. Malli, jossa etäisyys keskussairaalaan ja alueellisin tekijöihin perustuen muodostetut uudet kuntaluokat olivat mukana selittäjissä, selitti paremmin matkakorvausten yksilöllistä ja alueellista vaihtelua kuin malli, jossa alueellisista tekijöistä vain asukastiheys oli selittäjänä. Tulosten mukaan sekä asukkaiden sairastavuuteen liittyviä tekijöitä että kulkuyhteyksiin liittyviä alueellisia tekijöitä tarvitaan selittämään matkakorvausten alueellista ja yksilöllistä vaihtelua. On kuitenkin hyvä huomioida, että sairastavuutta kuvaavia tietoja oli käytettävissä vain muutama, joten sairastavuutta ei tässä raportissa pystytty kuvaamaan kattavasti.
  • Niemelä, K; Väättänen, S (Kela, 2017)
    Tarve pysyvämpien kuntoutumistulosten saavuttamiseen kasvaa. Kehittämällä etäkuntoutuskäytäntöjä, jotka tukevat ja uudistavat kuntoutusjärjestelmää ja kuntoutuspalvelujen saatavuutta, voidaan kuntoutujien toimintakykyä ja elämänlaatua parantaa. Elinvoimaa etäkuntoutuksella -hanke koostui tutkimuksesta, jonka tarkoitus oli selvittää etäkuntoutuksen (PalveluTV) vaikutuksia iäkkäiden ja reumaa sairastavien henkilöiden toimintakykyyn, elämänlaatuun ja etäkuntoutuksen tavoitteiden toteutumiseen. Lisäksi hankkeessa kuvattiin ja arvioitiin PalveluTV-menetelmää ja sen toimivuutta kuntoutumisen jatkuvuuden edistäjänä. Tutkimusasetelmana käytettiin satunnaistettua ennen–jälkeen-asetelmaa. Tutkimus- ja verrokkiryhmät muodostettiin arpomalla ja ryhmiin ohjauksella. Tutkimuksen aineisto (n = 30) kerättiin vuosina 2015–2016 Kaunialan sairaalan veteraanikuntoutukseen osallistuneista 75–95-vuotiaista veteraaneista ja Kuntoutumiskeskus Apilan kuntoutusjaksoille osallistuneista 43–76-vuotiaista reumaa sairastavista henkilöistä. Tutkimusryhmään valikoituneet osallistuivat 10–12 kuukautta kestävään ryhmämuotoiseen etäkuntoutukseen. Laitoskuntoutusjakson jälkeen tutkittavat harjoittelivat kotonaan viisi kertaa viikossa ja osallistuivat ryhmäkeskusteluihin etäohjauksen avulla. Verrokkiryhmään kuuluneet jatkoivat elämäänsä noudattaen entisiä liikuntatottumuksiaan. Tutkimusmenetelminä käytettiin haastatteluja, tyytyväisyyskyselyä, GAS-menetelmää ja toimintakykymittauksia. PalveluTV-interventioon osallistuneiden kuntoutustavoitteet toteutuivat ja ero verrokkeihin oli tilastollisesti merkitsevä. Tutkittavien suoriutuminen fyysisen suorituskyvyn testeistä parani ja fyysinen aktiivisuus lisääntyi ja he arvioivat tarmokkuutensa arjessa selviytymisessään kohentuneen, mutta ero verrokkeihin ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimusryhmän koko oli kohtalaisen pieni, joten tuloksia voidaan pitää ainoastaan suuntaa antavina. Tämä tutkimus osoitti, että etäkuntoutuksen avulla voidaan saavuttaa kuntoutukselle asetetut tavoitteet. Lisäksi PalveluTV:n säännölliset, reaaliaikaiset ja ohjatut ryhmälähetykset kohentavat osallistujien fyysistä suorituskykyä ja tarmokkuutta arjessa selviytymisessä. PalveluTV-menetelmä on etäkuntoutuksessa toimiva ja käyttökelpoinen. Se on varteenotettava vaihtoehto kuntoutuksen jatkuvuuden varmistajana. Nykyiset ja tulevat kuntoutuksen toimijat uusilla maakunta- ja SOTE-alueilla voivat hyödyntää tämän arvioinnin tuloksia etäkuntoutusta kehitettäessä.
  • Mäkinen, J; Paavonen, A-M (Kela, 2017)
    Kela osallistuu nuorisotakuun toimeenpanoon kuntoutuksen järjestäjänä. Nuoret tuntevat kuntoutusmahdollisuudet huonosti ja kokevat kuntoutuksen palvelujärjestelmän vaikeaselkoiseksi. On arveltu, että monella nuorella saattaisi olla tarvetta opiskelu- ja työkykyä tukevalle kuntoutukselle. Kela toteutti vuosina 2015–2016 Mikä Kunto? -viestintäkampanjan nuorten kuntoutuspalveluista osana kuntoutusviestintänsä kehittämistä. Kampanja oli suunnattu 16–30-vuotiaille nuorille ja niille tahoille, jotka todennäköisimmin ohjaavat nuoria kuntoutuspal-veluihin. Osana kampanjaa perustettiin Mikä Kunto? -verkkosivusto ja tuotettiin mainosvideoita kuntoutuksesta videopalvelu Youtubeen. Kampanjasivustoa mainostettiin muun muassa Facebookissa, internetin mainospaikoilla ja hakusanamainonnalla. Kampanjan tavoitteena oli lisätä nuorten ja nuorten kanssa työskentelevien tietämystä nuorten kuntoutuspalveluista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Mikä Kunto? -kampanja onnistui sille asetetuissa tavoitteissa. Tutkimuksen informantteina ovat kampanjan kohderyhmänä olleet 16–30-vuotiaat nuoret, kuntoutuksen palveluntuottajat, etsivät nuorisotyöntekijät ja ne Kelan palveluneuvojat, jotka vastaavat Kelan kuntoutuksen palvelunumeroon. Nuorten aineisto (n = 584) kerättiin puhelinhaastatteluna ja kuntoutuksen palveluntuottajien (n = 19), etsivien nuorisotyöntekijöiden (n = 102) sekä Kelan palveluneuvojien (n = 49) aineisto internetkyselynä. Aineisto kerättiin keväällä 2016 eli viisi kuukautta kampanjan viimeisen mainoslähdön jälkeen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kampanjasivuston kävijätietoja, Youtube-videoiden katselukerojen määriä sekä nuorten kuntoutushakemusten määriä. Kampanjasivuston kävijätiedot poimittiin Google Analytics -palvelusta kesäkuussa 2016 ja kuntoutushakemusten määrät Kelan kuntoutuksen ratkaisutilastoista. Enemmistö kuntoutuksen palveluntuottajista ja Kelan palveluneuvojista sekä puolet etsivistä nuorisotyöntekijöistä muisti nähneensä kampanjan. Sen sijaan kolme prosenttia nuorista muisti kampanjan. Kuntoutuksen palveluntuottajat, etsivät nuorisotyöntekijät ja Kelan palveluneuvojat kokivat kampanjan tärkeäksi ja sosiaalisen median hyväksi uudeksi kanavaksi viestiä nuorille kuntoutuspalveluista. Vastaajat antoivat parhaimmat arvosanat kampanjan ilmeelle ja kampanjaviestin ymmärrettävyydelle. He kokivat, että kampanjalla onnistuttiin lisäämään tietoa siitä, miten kuntoutukseen hakeudutaan. Palveluntuottajat, etsivät nuorisotyöntekijät ja Kelan palveluneuvojat kuitenkin kokivat, ettei kampanja ollut tarpeeksi näkyvä ja siitä tiedotettiin heille huonosti. Kampanja ei myöskään juuri näkynyt nuorten yhteydenotoissa heihin. Tilastotarkasteluiden perusteella nuorten kuntoutushakemusten määrissä ei ole havaittavissa merkittävää, kampanjaan yhdistettävissä olevaa kasvua. Tulosten perusteella pelkkä tieto kuntoutuspalveluista ei välttämättä riitä ohjaamaan nuoria kuntoutuspalveluihin. Henkilökohtainen neuvonta ja nykyistä tiiviimpi yhteistyö nuorten kanssa työskentelevien kanssa saattaa olla tehokkaampi tapa saada kuntoutuksesta mahdollisesti hyötyvät nuoret kuntoutuspalveluiden piiriin.
  • Kotamäki, M; Mattila, J; Tervola, J (Kela, 2017)
    This paper investigates the effects of a Finnish unemployment insurance reform that took place in 2017. The potential duration of earnings-related unemployment benefit was cut by 100 days. We use the microsimulation method to calculate both static and dynamic ex-ante effects on employment, public sector finances and income distribution. According to the static scenario, income inequality increases slightly. However, accounting for the behavioral response mitigates the effect on inequality. Respectively, the positive effect on public finances is amplified.