Työpapereita ja nettiartikkeleita

 

Recent Submissions

  • Vänskä, N; Pollari, K; Sipari, S (Kela, 2016)
    Lasten kuntoutuksen tarkoituksena on turvata ja edistää lapsen toimintakykyä, kehitystä ja osallistumista oman arkensa ikätasoisiin toimiin ja tekemiseen. Lapsen oikeus osallistua pohjaa kansainväliseen YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsen osallistuminen ja toimijuus omassa arjessaan on myös merkittävää lapsen hyvinvoinnille. Lapsi- ja perhelähtöisen kuntoutuksen lähtökohtana on lapsen ja perheen tarpeiden tunnistaminen ja aktiivinen osallistuminen. Tämän kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kartoittaa lapsen osallistumista arjessa arvioivat geneeriset välineet, joiden käytössä lapsi itse on mukana, sekä kuvata menetelmiä ja toimintatapoja, jotka vahvistavat lapsen toimijuutta ja osallistumista kuntoutukseen. Tarkoituksena on myös tunnistaa Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – lapsen edun arviointi -hankkeen (Look) tavoitteiden suunnassa potentiaalisia toimintatapoja ja hyviä käytänteitä. Look-hanke on Metropolia AMK:n sekä Lastensuojelun Keskusliiton yhteistyössä toteutuva Kelan rahoittama hanke (2014–2017). Kirjallisuuskatsauksen tuloksina esille tuli 11 sisäänottokriteerit täyttävää lapsen osallistumisen arviointimenetelmää ja 17 lapsen toimijuutta ja osallistumista vahvistavaa menetelmää tai toimintatapaa. Lapsen osallistumisen vahvistaminen kuntoutuksen ammattilaisten ohjaamassa toiminnassa ja lapsen osallistumisen edistäminen omassa arjessa, vaativat suunnitelmallista sekä prosessimaista lapsen toimijuuden vahvistamista. Tämä edellyttää ammattilaisilta osaamista, asennetta ja toiminnan rakenteita, joiden lähtökohtana on lapsen kumppanuus kuntoutuksessaan yhdessä aikuisten kanssa. Look-hankkeen näkökulmasta katsauksessa tunnistettiin kolme potentiaalista toimintatapaa ja yksi lapsen osallistumista arvioiva menetelmä, joiden käyttö vahvistaa lapsen toimijuutta ja osallistumista. Kirjallisuuskatsauksen tuloksia hyödynnettiin yhdessä hankkeen muun aineistonkeruun tulosten kanssa suuntaamaan hankkeen kehittämistoiminnan seuraavia vaiheita.
  • Koistinen, P; Kurvinen, A; Luoma-Halkola, H (Kela, 2016)
    Perustuloon kohdistuu suuria odotuksia työllisyyden, työhön kannustamisen ja työn vastaanottamisen sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhteen. Hyötyvätkö perustulosta pienituloiset, työttömät, epävakaissa työsuhteissa työskentelevät, mikroyrittäjät vai palvelualojen työnantajat ja kolmannen sektorin toimijat? Koska perustulosta ei ole konkreettisia esimerkkejä tai empiirisiä tuloksia, ei näihin kysymyksiin ole myöskään tutkimuksiin perustuvaa vastausta. Perustulon työllisyysvaikutuksia voidaan arvioida vain epäsuorasti ja ennakoiden. Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa olemassa olevaa tutkimustietoa ja arvioida sen perusteella perustulon mahdollisia työllisyysvaikutuksia. Olemme lisäksi tehneet asiantuntijahaastatteluja ja selvittäneet, miten TE-toimistojen, kuntien ja kolmannen sektorin toimijat arvioivat perustuloa ja sen vaikutusta työvoimapolitiikan toimeenpanoon ja työllisyyspalvelujen kehittämistarpeisiin. Olemme haastatelleet myös itsensä työllistäjiä (freelance toimittajia) ja pyrkineet sitä kautta saamaan selville, miten perustulo vaikuttaisi heidän toimeentuloonsa ja työssäkäyntiin. Kirjallisuuskatsauksessa selvitimme minimitulojärjestelmistä ja minimipalkoista saatuja kokemuksia eri maista. Vaikka esimerkit eivät ole suoraan verrattavissa perustuloon, ne auttavat kuitenkin hahmottamaan monia sellaisia kysymyksiä, joita liittyy perustulon työllisyysvaikutuksiin, kuten työvoiman kysyntään ja rekrytointiin sekä työvoiman tarjontaan ja mahdollisuuteen tai haluun vastaanottaa lyhytkestoisia ja pienipalkkaisia työtehtäviä. Esimerkit auttavan ymmärtämään myös sitä, miten perustulo voi vaikuttaa makrotalouden tasolla tiettyjen toimialojen kehitykseen. Tutkimuksen toisessa osassa selvitettiin perustulon mahdollisia vaikutuksia työvoimapolitiikan toimeenpanoon. Suurin osa TE-toimistojen, kuntien ja kolmannen sektorin asiantuntijoista suhtautui myönteisesti perustuloon, vaikka kriittisiäkin näkemyksiä esitettiin erityisesti perustulon vastikkeettomuuteen liittyen. Haastateltavat olivat yksimielisiä siitä, että nykyinen sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmä on liian monimutkainen aiheuttaen byrokratialoukkuja, ja että työn vastaanottamisen kannustavuutta tulisi lisätä. Keinoista tai perustulon mallista, joka parhaiten poistaisi näitä esteitä, oli erilaisia näkemyksiä. Kiinnostavaa oli myös se, että perustulon käyttöönoton nähtiin edellyttävän rinnalleen ennaltaehkäisevien palvelujen kehittämistä. Ennaltaehkäiseviä palveluja tulisi olla sosiaali- ja terveyspalveluissa, vapaa-ajan palveluissa sekä työllistymistä ja sosiaalista osallisuutta tukevissa palveluissa. Nuorille työnhakijoille asiantuntijat halusivat perustuloon liitettävää seurantaa ja palvelujen aktiivista tarjoamista. Tutkimuksen kolmannessa osiossa selvitettiin perustulon mahdollisia vaikutuksia itsensä työllistäjien työhön ja toimeentuloon. Haastattelujen perusteella perustulo voisi tuoda vakautta ja turvaa itsensä työllistäjille tyypilliseen epäsäännölliseen toimeentuloon luomalla perusturvan. Perustulo voisi helpottaa etenkin niiden itsensä työllistäjien taloudellista tilannetta, joilla ei tulojen pienuuden tai elämäntilanteen vuoksi ole mahdollisuutta kasvattaa säästöpuskuria taloudellisesti huonompien kuukausien varalle. Nykyisellään sosiaaliturvajärjestelmän ei koettu tuovan turvaa tulojen vaihteluun. Vaikka selvityksen tuloksia voi pitää vain alkukartoituksena, ja sen ulkopuolelle jäi monia tärkeitä asioita, niin se kuitenkin avaa ja konkretisoi kiinnostavalla monia perustulon työllisyysvaikutuksiin liitettyjä kysymyksiä.
  • Forss, M; Kanerva, M; Kanninen, O (Kela, 2016)
    Tämän työpaperin tarkoituksena on esitellä ulkomailla tehtyjä tai suunnitteilla olevia perustulokokeita, jotka voivat olla hyödyksi Suomessa vireillä olevan perustulokokeilun valmistelu-työssä. Kuvailemme myös muita kenttäkokeita, joiden koeasetelmista voidaan Suomessakin ottaa oppia. Käymme lisäksi läpi perustulokokeiden vaikutusten arvioimisen kannalta keskeistä taloustieteellistä teoriaa. Lähteinä olemme käyttäneet akateemisia tutkimusjulkaisuja. Tämä on rajannut tarkastelusta pois kokeet tai kokeilut, joista ei ole tehty kunnollisia selvityksiä tai analyysejä. Alankomaissa suunnitteilla olevien kokeiden tiedot perustuvat niitä valmistelevien tutkijoiden haastatteluihin. Kuvailemme työpaperissa lyhyesti, minkälaisia eri kokeet ovat olleet ja minkälaisia tuloksia niistä on saatu. Näihin havaintoihin perustuen olemme valmistelleet listan keskeisimmistä opeista, jotka kannattaa huomioida suomalaisen perustulokenttäkokeen valmistelussa. Nämä opit on jaettu kolmeen aihealueeseen: tutkimuskysymykset, koeasetelma ja tulosten arvioiminen. Yksi olennaisimmista tutkimuskysymyksistä perustulokokeessa on selvittää, miten ilman tiukkoja ehtoja ja tulorajoja myönnettävä rahaetuus vaikuttaa työn tarjontaan. Sitä olisi hyvä tutkia erilaisilla perustulotason ja veroasteiden yhdistelmillä, jotta voidaan ymmärtää sekä tulo- että substituutiovaikutuksia. Subjektiivisen hyvinvoinnin ja stressitasojen mittaaminen voi auttaa havaitsemaan perustulon vaikutuksia herkemmin ja yksilöllisemmin kuin pelkän työn tarjonnan tarkastelu. Siksi myös niitä tulisi seurata kokeessa. Laadullisesti hyvän koeasetelman edellytyksenä on riittävän iso otoskoko, joka mahdollistaa eri ihmisryhmien tarkemman tarkastelun. Koehenkilöt tulee valita arpomalla ja vapaaehtoisten käyttöä koehenkilöinä tulisi välttää. Koska tietylle alueelle rajautuva koe vähentää tulosten yleistettävyyttä, olisi valtakunnallinen koe suotuisin vaihtoehto. Kokeen on kestettävä myös riittävän pitkään, jotta käyttäytymisvaikutuksia ehditään havaita. Tulosten arviointiin liittyen suosittelemme, että kokeiltavan ohjelman arviointi otetaan huomioon jo suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Tuloksia arvioitaessa oikean ajankohdan valitseminen aineistosta on yhtä lailla tärkeää. Lisäksi kokeen aineiston avoimuus parantaa tutkimuksen laatua. Mikään aiemmin suoritetuista perustulokokeista ei pysty antamaan suoraan vastauksia, miten perustulon käyttöönotto vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen Suomessa, koska ne on tehty Suomen nykytilasta poikkeavissa olosuhteissa. Muista kokeista voidaan kuitenkin ammentaa ideoita siihen, miten perustulokokeilu Suomessa kannattaisi toteuttaa.
  • Lämsä, R; Appelqvist-Schmidlechner, K; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2016)
    Neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa on oleellista saada kuntoutuksessa opittu siirtymään kuntoutujan arkielämän pysyväksi voimavaraksi. Tätä edistetään esimerkiksi kuntoutujan arkeen integroiduilla käynneillä ja toiminnallisilla menetelmillä. Kelan rahoittama ja kehittämä Oma väylä on 1,5 vuoden kuntoutus, joka on tarkoitettu ADHD- ja/tai Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden nuorten ja nuorten aikuisten (18–35-vuotiaat) opiskelu- ja työelämä-valmiuksien sekä arjen hallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Kuntoutusta toteutetaan kuudella paikkakunnalla vuosien 2015–2017 välisenä aikana vastaanotto-, ryhmä- ja arkeen integroituina käynteinä. Tässä kuntoutuksen kehittämistä arvioivassa osatutkimuksessa arvioidaan Oma väylä -kuntoutuksen arkikäyntejä. Tutkimuksen aineisto on kerätty syksyllä 2015 havainnoimalla arkikäyntejä ja keräämällä kirjallista materiaalia. Analyysi toteutettiin sisällönanalyyttisillä menetelmillä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että arkikäyntien tavoitteiden asettaminen ja niihin sitoutuminen oli helpompaa, jos ne oli asetettu tarpeeksi konkreettisiksi ja kuntoutuja oli itse muokkaamassa tavoitetasoja. Arkikäynneille asetetuista tavoitteista ja arkikäyntien keskusteluista noin puolet liittyi arjenhallintataitoihin, 20–25 prosenttia kouluun, työhön tai yhteistyöverkostoihin ja noin kymmenesosa sosiaalisiin taitoihin. Näyttää siltä, että arkikäyntien toteutuksessa opiskelu- ja työelämävalmiuksilla on pienempi osa kuin Oma väylä -kuntoutuksen yleisissä tavoitteissa ja että kuntoutujaryhmän erityistarpeet liittyvät nimenmaan arjenhallintataitojen vahvistamiseen. Kaksi kolmasosaa arkikäynneistä toteutettiin kotona ja lähes kaikilla arkikäynneillä käytettiin toiminnallisia työmuotoja, kuten yhdessä tekemistä sekä erilaisia tehtäviä, esimerkiksi valokuvaamista. Arkikäynteinä toteutetut verkostokäynnit olivat hyödyllisiä erityisesti kuntoutujan tukena toimivien tahojen työnjaon selkiyttämiseksi. Työntekijät suhtautuivat arkikäynteihin myönteisesti, koska ne antoivat realistisen kuvan kuntoutujan toimintakyvystä, edistivät luottamuksellisen suhteen syntymistä ja tukivat taitojen oppimista. Haasteena oli kuntoutujan haluttomuus päästää työntekijää kotiinsa ja kuntoutujan keskittymisongelmat, jotka voivat korostua arkiympäristössä. Työntekijöillä esiintyi myös huolta arkikäyntien turvallisuudesta. Työntekijöille arkikäyntien toteuttaminen on vaativaa ja ne edellyttävät vahvaa työyhteisön tukea. Jatkossa Oma väylä -kuntoutuksen arkikäyntejä voisi kehittää lisäämällä myös muualle kuin kotiympäristöön suuntautuvia käyntejä ja opiskelu- ja työelämävalmiuksia suoraan vahvistavia tavoitteita ja toimintatapoja. Kuntoutuksen tuloksellisuutta arvioitaessa tulee huomioida kuntoutuksen kohderyhmän erityistarpeet arjenhallintataitoihin liittyen. Työntekijän näkökulmasta arkikäyntien toteuttamista tukee riittävä työyhteisön tuki, turvallisuuden tunne ja joustavuus arkikäyntien toteuttamisajankohdissa. Palveluntuottajille arkikäyntien pitäisi olla myös taloudellisesti kannattava työmuoto.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2016)
    Kela maksaa sairaanhoitolain (1224/2004) perusteella korvauksia sairauteen ja raskauteen liittyvien matkojen – esimerkiksi sairaalaan, terveyskeskukseen, yksityiseen terveydenhuollon yksikköön – kustannuksista. Korvauksia maksetaan vastaavasti myös Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen kustannuksista. Tässä raportissa tarkastellaan vuonna 2012 tehtyjen sairausvakuutuksen korvaamien matkojen ja maksettujen matkakorvausten kohdentumista matkan syyn tai matkakohteen mukaan. Korvauksia ei ole aiemmin tarkasteltu hoitopaikoittain tai sairauksittain, sillä Kelaan ei kerry näistä asioista tietoa korvauksia maksettaessa. Tutkimusaineistona käytettiin laajaa rekisteriaineistoa, jossa Kelan matkakorvausrekisteritietoihin yhdistettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoja toteutuneista sairaalahoidon (ml. terveyskeskusten vuodeosastohoito) hoitojaksoista ja poliklinikkakäynneistä. Lisäksi aineisto sisältää tiedot toteutuneesta Kelan kuntoutuksesta. Aineisto sisälsi tiedot kaikista vuonna 2012 tehdyistä sairausvakuutuksen korvaamista matkoista. Vuonna 2012 tehdyistä 5,8 miljoonasta matkasta maksettiin noin 700 000 henkilölle sairausvakuutuksen korvauksia yhteensä 292 miljoonaa euroa. Tulosten mukaan kaksi kolmasosaa (67 %) maksetuista matkakorvauksista liittyi erikoissairaanhoitoon. Kaikista matkakorvauksista 38 % liittyi johonkin viiteen yliopistosairaalaan tehtyyn matkaan. Lukumääräisesti eniten matkoja liittyi Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan tehtyihin käynteihin, ja nämä matkat muodostivat noin 11 % matkakorvauksista. Sairauksittain tarkasteltuna eniten matkakorvauksia liittyi kasvaimiin, kuten syöpätauteihin. Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen osuus vuoden 2012 matkakorvauksista oli noin 10 %. Valtaosa Kelan kuntoutuksen matkakorvauksista liittyi vaikeavammaisten kuntoutuksena annettavaan fysioterapiaan. Muiden matkojen, kuten terveyskeskuskäynteihin tai sairausvakuutuksen korvaamaan yksityiseen sairaanhoitoon suuntautuneiden matkojen, osuus matkakorvauksista oli 23 %.
  • Juutilainen, V-P; Saarikallio-Torp, M; Haataja, A (Kela, 2016)
    Perhevapaat 2013 -väestökysely on Kelan tutkimusosaston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Politiikan seuranta- ja vaikuttavuusyksikön yhteydessä toteuttama laaja väestökysely. Kyselyn kohderyhmänä olivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät. Kysely oli kolmas osa vastaavien kyselyiden sarjaa, joista aiemmat on toteutettu vuosina 2001 ja 2006. Tämänkertainen kysely toteutettiin ensimmäistä kertaa täysin sähköisesti kun taas aiemmat ovat olleet perinteisiä paperikyselyitä. Kyselyn perusjoukon muodostivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät, jotka olivat käyttäneet vanhempainpäivärahoja eli äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa kyseisestä lapsesta, joille löytyi Kelaan ilmoitettu sähköpostiosoite ja jotka asuivat kyselyhetkellä Suomessa. Sähköpostiosoite löytyi kaikkiaan 75,7 prosentille etuuksia käyttäneistä äideistä ja 68,3 prosentille etuuksia käyttäneistä isistä. Otannan yhteydessä äidit jaettiin kolmeen ryhmään, perusotoksen äiteihin, monikkoäiteihin ja 18–22-vuotiaisiin nuoriin äiteihin. Perusotoksen äidit muodostavat aineiston perustan ja tästä ryhmästä tehtyyn otokseen kuului kaikkiaan 6 914 äitiä. Perusotoksen äitien lisäksi erillisaineistoja varten kyselyyn otettiin mukaan kaikki monikkoäidit ja nuorten äitien ryhmää kasvatettiin täydennysotoksilla. Kyselyyn tuli mukaan kaikkiaan 8 297 äitiä. Isien puolella isäotoksen koko oli 6 781 isää. Otos toteutettiin jakamalla isät ensin kahteen ryhmään käytettyjen perhevapaapäivien mukaan ja ottamalla näistä ositteista omat otoksensa. Äitien perusotoksessa kyselyn vastausaste oli 44,1, monikkoäideillä 38,4 ja nuorilla äideillä 34,6 prosenttia. Isien vastausaste oli 32,3 prosenttia. Äitiaineistojen edustavuus on hyvä ja sitä tullaan käyttämään varsinaisissa analyyseissä sellaisenaan, kun taas isäkyselyssä enemmän vanhempainpäivärahoja käyttäneet isät olivat aktiivisempia vastaamaan kuin vähän vanhempainpäivärahoja käyttäneet. Isäaineistossa ryhmien suhteelliset osuudet painotettiin vastaamaan perusjoukkoa. Kyselyllä saadaan paljon tietoa suomalaisista pienten lasten perheistä. Voimme kuvailla perheitä, saada tietoa syistä, miksi perheet tekivät erilaisia lapsenhoitovalintoja ja saada tietoa perheiden mielipiteistä liittyen perhevapaajärjestelmään. Esimerkiksi perusäitien kyselyssä ja isäkyselyssä saadut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia, kun tarkasteltiin vastaajien käsitystä perheen toimeentulosta, omista tai puolison tuloista sekä perhevapaiden käytöstä. Runsaat 40 prosenttia sekä äideistä että isistä oli puolestaan sitä mieltä, että tuolloinen mahdollisuus myöhentää isäkuukautta vaikutti ainakin jonkin verran siihen, että isät käyttivät oikeuttaan. Sen sijaan isät olivat äitejä hieman useammin valmiita kehittämään perhevapaajärjestelmää. Mielipiteet, jotka koskivat päivähoito-oikeuksien rajaamista, jakautuivat työttömyystaustan mukaan. Vastaajat, joiden perheessä oli työttömyyttä, suhtautuivat muita kielteisemmin päivähoito-oikeuksien rajoittamiseen. Mielipiteisiin eri aiheista vaikuttaa niin vastaajien ja heidän perheidensä tilanne kuin heidän kokemuksensa näistä järjestelmistä. Lapsiperheet ovat erilaisia ja niiden joukossa on useita erilaisia ryhmiä. Kyselyaineistoja analysoitaessa on tärkeää huomioida nämä tekijät.
  • Martikainen, P; Murphy, M; Moustgaard, H; Mikkonen, J (Kela, 2016)
    While the growth of the elderly population is both inevitable and predictable, the experience of old age is changing rapidly. Changes in living arrangements and family forms as well as cohorts’ changing experiences of socioeconomic environments over the life-course will shape the experience of old age and have a substantial impact on the well-being, health and care needs of the elderly population. According to the latest population projections by Statistics Finland, the number of older Finns (65 and older) and old-age dependency ratio are likely to increase particularly rapidly in the next 20 years or so. However, little is known about the future prospects of living arrangements of older Finns. We use an 11% longitudinal sample of Finns aged 40 years and older drawn from population registration data to evaluate changes in living arrangements of 65+ Finnish men and women from 1987 to 2011 and project living arrangements to 2035 by educational level. We estimate proportions in various living arrangements and calculate multistate life table estimates of years lived in particular states. Projections are based on dynamic transition probability forecasts in LIPRO with constant and variable rates. We show that living alone at older ages is currently more common among women than men: about 40% and 60% of women aged 65–79 and 80+ respectively, and about 20–30% of corresponding men live alone. These proportions are likely to start to decline slowly among women but increase among men under 80. Other living arrangements are becoming increasingly rare. Because of major changes in the access to further education the number of basic educated older people is declining rapidly. Educational differences in living arrangements are small among women, but among men living with a partner has been more common among the higher educated, although this advantage is decreasing. Of the remaining life expectancy at age 65 in 1987 women could expect to live about 40% with a partner; with the proportion increasing slightly to 2011 and 2035. Among men, these proportions were much higher in 1987 in all educational groups, but have declined slowly among the basic and secondary educated and quite markedly among the tertiary educated. Conversely, the much longer life expectancy of living alone among women as compared to men has narrowed somewhat. Overall, we know that the future elderly population will be better educated than ever before and is more likely to live with a spouse or partner. Future living arrangement distributions of older people are strongly determined, in particular, by past household behavior and, to a lesser extent, future changes in mortality. If life expectancy differences between men and women continue to converge in the long run, the proportion of remaining years of life spent living with a partner will increase among women and living alone will increase among men. However, it remains to be seen whether the better educated and partnered future elderly will benefit from the same social, functioning, health and mortality advantages as the well-educated elderly and partnered of today. In the past 25 years, some of these differences have remained sur-prisingly persistent; for example, despite large distributional changes in these characteristics, the strong health benefits of education and living with a spouse remain. Thus, if the past is a guide for the future, we may expect to see a better functioning elderly population as a consequence of these demographic changes.
  • De Wispelaere, J (Kela, 2016)
    Tämä työpaperi käsittelee henkilökohtaisen, universaalin ja vastikkeettoman perustulon poliittista toteutettavuutta. Perustulo poikkeaa politiikkana radikaalisti perinteisen hyvinvointivaltion valtavirtaisista tarveharkintaisista ja työsidonnaisista näkökulmista toimeentulon tukemiseen. Perustulon idea on herättänyt runsaasti kiinnostusta sekä poliittisissa että akateemisissa yhteisöissä, mutta siihen liittyvä politiikka on edelleen heikosti ymmärrettyä. Tieteellinen huomio on viime vuosikymmeninä keskittynyt pääasiassa perustuloon liittyviin eettisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, ja poliittisten kysymysten analyysi on saanut vain marginaalisesti huomiota. Olemassa olevat politiikkaan keskittyvät tutkimukset ovat enimmäkseen kuvailevia tapaustutkimuksia. Vain harvat niistä ovat ryhtyneet suunnitelmien, toimeenpanon ja politiikan välisen roolin analyyttiseen tarkasteluun. Tämä työpaperi kytkeytyy perustuloehdotuksen poliittiseen analyysiin luomalla katsauksen sekä kuvaileviin maakohtaisiin tutkimuksiin että nopeasti laajentuvaan perustuloa koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Koska perustuloa täysin kehittyneessä muodossaan ei ole toistaiseksi otettu käyttöön missään, vahvaa empiiristä näyttöä on vähän. Sen sijasta tutkimus etenee soveltamalla systemaattisesti vakiintuneita politiikan teorioita ja perustuloa vastaavia järjestelmiä koskevaa tietoa. Työpaperin pääasiallinen kontribuutio on kaksiosainen. Ensinnäkin, siinä missä ortodoksinen näkökulma esittää, että perustulon kannattajat kohtaavat työlään taistelun poliittisia toimijoita ja ilmaista rahaa kohtaan laajalti skeptistä yleisöä vastaan, väitän että on olemassa myös toinen kriittinen poliittinen etulinja. Laajalle levinnyt taipumus mieltää perustulo mieluummin yleisenä ideana kuin sarjana erityisiä politiikkaehdotuksia hämärtää sitä laajuutta, missä toteutusmallien keskeiset ulottuvuudet tuottavat sisäisiä erimielisyyksiä ja jakoja perustulon kannattajien välille. Tällä sisäisellä jakautumisella on merkittävä vaikutus laajan perustuloa ajavan koalition poliittiseen tasapainoon. Toiseksi, tässä tutkielmassa esitetään, että perustulomallien muotoiluun luontaisesti liittyvät sisäiset jännitteet tulevat keskeisiksi siinä vaiheessa kun ryhdytään harkitsemaan perustulon toimeenpanoa. Toisin kuin valtaosa perustuloa koskevista tutkimuksista, jotka karttavat hallinnollista analyysiä, tämä tutkimus omaksuu julkisen hallinnon näkökulman ja tunnistaa sarjan keskeisiä toimeenpanoon liittyviä haasteita, jotka täytyy selvittää huolellisesti jotta perustulo voisi muotoutua käytännön politiikkaehdotukseksi. Lisäksi osoitan, että nämä hallinnolliset haasteet ovat selvästi poliittisia luonteeltaan, joten ne lisäävät mahdollisuutta pysyvään poliittiseen erimielisyyteen perustulon kannattajien välillä.
  • Pitkänen, V; Pekola, P (Kela, 2016)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan valinnanvapautta terveyspalveluiden järjestämistapana. Työpaperissa käydään lyhyesti läpi eurooppalaisia käytäntöjä valinnanvapaudesta ja tarkastellaan terveyspalveluiden kilpailuun ja valinnanvapauteen liittyvää teoreettista ja empiiristä tutkimuskirjallisuutta. Valinnanvapautta terveyspalveluissa on lisätty useissa Euroopan valtioissa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Valinnanvapautta on perusteltu arvona itsessään, mutta erityisesti sen on ajateltu parantavan palveluiden kustannustehokkuutta ja laatua. Kun raha seuraa potilasta, tulisi kilpailun johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Valinnan tueksi potilaille tulisi olla saatavilla vertailukelpoista tietoa palveluiden laadusta. Taloustieteen kirjallisuus on perinteisesti ollut hyvin yksimielinen kilpailun vaikutuksista terveyspalveluiden laatuun erityisesti kun tuottajille korvataan kiinteä hinta potilaista. Teorian mukaan tuottajat kilpailevat hinnan sijaan laadullisilla tekijöillä, eli kilpailu johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Kilpailun vaikutukset palveluiden laatuun voivat olla kuitenkin moniselitteisemmät. Esimerkiksi tuottajien ominaispiirteet, palveluista saatavilla oleva tieto, mahdollinen kermankuorinta ja potilaiden vapaa alueellinen liikkuvuus vaikuttavat siihen, millaisia vaikutuksia valinnanvapaudella on potilaiden saamien palveluiden laatuun. Kansainvälisten empiiristen tutkimustulosten perusteella eniten potilaiden valintaan vaikut-taa matkustusaika tuottajalle. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että myös vertailukelpoinen tieto palveluiden laadusta on ohjannut potilaiden valintaa parempien tuottajien pariin. Havainnot antavat viitteitä sille, että valinnanvapaus kasvattaa laadukkaiden palveluiden kysyntää ja kannustaa tuottajia parantamaan palveluidensa laatua. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että terveyspalveluiden laatu on korkeampaa kilpailullisilla markkinoilla. Havainnot tukevat näkemystä, että valinnanvapaus voi antaa terveyspalveluiden tuottajille kannustimia parantaa palveluidensa laatua. Valinnanvapauteen liittyvät käytännöt ovat kuitenkin vielä melko tuoreita, joten pitkän aikavälin vaikutuksia potilaiden valintoihin ja palveluiden laatuun on vielä vaikeaa arvioida.
  • Perkiö, J (Kela, 2016)
    Perustulosta ja kansalaispalkasta on Suomessa keskusteltu vaihtelevan säännöllisesti 1980-luvulta alkaen. Myös useat puolueet ovat tehneet omia ehdotuksiaan toimeentuloturvan järjestämisestä perustulon avulla. Perustulolla on pyritty muun muassa selkiyttämään tukijärjestelmää, keventämään hallintoa, poistamaan työn ja etuuksien yhteensovitteluun liittyviä loukkuja sekä ehkäisemään sosiaaliturvan väliinputoamisia. Ymmärrys perustulon luonteesta ja siihen liitetyistä tavoitteista on vaihdellut eri aikoina. 1980-luvulla kansalaispalkalla pyrittiin vastaamaan teollisen työn vähenemisen aiheuttamaan työttömyyteen ja tarjoamaan mielekkään osallisuuden mahdollisuuksia työmarkkinoiden ulkopuolella. 1990-luvun laman jälkimainingeissa ryhdyttiin keskustelemaan perustulosta, joka nähtiin keinona lisätä työmarkkinoiden joustoja sekä tukea epäsäännöllistä ja matalapalkkaista työtä. 2000- ja 2010-luvuilla perustulosta on keskusteltu ennen kaikkea keinona parantaa työnteon kannusteita ja tarjota parempaa toimeentuloturvaa epäsäännöllisissä silpputöissä tai yrittäjämuotoisesti työskenteleville. Perustulon toteuttamiseksi on esitetty useita erilaisia malleja. Mallit vaihtelevat sen mukaan, mikä on esitetyn etuuden taso, kenelle se kuuluisi, mikä olisi sen suhde muuhun sosiaaliturvaan, miten uudistus rahoitettaisiin ja mitkä ovat sen keskeisimmät tavoitteet. Varsinaisten perustulomallien lisäksi on esitetty myös muita sosiaaliturvan uudistamisen malleja, jotka ovat jossain määrin perustulon kaltaisia. Malleja ovat julkaisseet sekä poliittiset että akateemiset toimijat. Suurin osa Suomessa julkaistuista malleista on osittaisen perustulon malleja, joissa esitetty perustulo olisi sen verran alhainen että sitä täydentämään tarvittaisiin vielä muita harkinnanvaraisia etuuksia. Yleensä perustulon rinnalla tarvittaisiin ainakin asumisen tukia. Perustulon rahoittamiseen on olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja. Yleisenä lähtökohtana malleissa on kuitenkin tuloverotuksen uudistaminen siten, että keski- ja suurituloisilta peritään perustulon tuoma tulonlisäys takaisin verotuksessa. Tuloverotusta voidaan täydentää muilla välittömillä ja välillisillä veroilla tai finanssipolitiikan keinoilla. Rahoituksen painopisteen siirtäminen pois tuloverotuksesta mahdollistaisi epäkannustaviksi koettujen korkeiden marginaaliveroasteiden alentamisen perustulomalleissa. Tuoreimmissa perustulomalleissa keskeisinä tavoitteina on ollut silpputyöläisten toimeentuloturvan vahvistaminen ja sosiaaliturvaa saavien työnteon kannusteiden parantaminen. Mikrosimulaatioanalyysit ovat kuitenkin osoittaneet, että etuuksien yhteisvaikutuksesta johtuen kaikki tavoitellut myönteiset vaikutukset eivät välttämättä toteudu osittaisen perustulon malleissa. Ratkaisuna olisi erityisesti asumistuen sovittelu perustulomalliin sekä perustulon riittävän korkea taso, joka ehkäisisi säännöllistä toimeentulotuen tarvetta.
  • Ahola, E (Kela, 2015)
    Toimeentulotuki on suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän viimesijaisin taloudellinen tuki, joka koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta, ehkäisevästä toimeentulotuesta ja kuntouttavaan työtoimintaan liittyvästä toimeentulotuesta. Tällä hetkellä kunnat hoitavat kaiken toimeentulotuen toimeenpanon, mutta perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alussa. Tässä työpaperissa tarkastellaan Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyyttä vuonna 2012. Mielenkiinnon kohteena on ensinnäkin se, kuinka monet Kelan etuuksien saajat joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen. Tavoitteena on siis saada arvio sille, kuinka suuri osuus Kelan asiakkaista joutui ennen vuotta 2017 asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa saadakseen toimeentuloa turvaavat etuudet. Toiseksi tarkastellaan sitä, kuinka monelle toimeentulotuen saajalle maksettiin useita toimeentulotuen lajeja saman vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan sitä, kuinka moni perustoimeentulotuen saaja sai myös jotakin muuta toimeentulotuen lajia. Tämän tarkastelun avulla haetaan arviota sille, kuinka suuri osuus toimeentulotuen saajista joutuu edelleen vuonna 2017 ja sen jälkeen asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa. Tutkimusaineistona oli niin kutsuttu SISU-rekisteriaineisto, johon yhdistettiin kuukausitasoisia etuustietoja Kelan etuusrekistereistä. Aineiston koko oli noin 800 000 henkilöä. Kuukausitasoinen tarkastelu osoitti, että noin seitsemän prosenttia Kelan etuuksia saaneista kotitalouksista sai saman kuukauden aikana myös toimeentulotukea vuonna 2012. Kaikista perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista puolestaan noin 42 prosenttia oli sellaisia, jotka olivat saaneet vuoden aikana myös täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea. On huomattava, että täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea saaneiden osuus perustoimeentulotuen saajista tulee luultavasti pienentymään vuoden 2017 alusta lukien jo pelkästään siitä syystä, että osa nyt täydentävään toimeentulotukeen oikeuttavista menoeristä siirtyy perustoimeentulotuen piiriin vuoden 2017 alussa.
  • Autti-Rämö, I; Heino, P; Toikka, T (Kela, 2015)
    Vuoden 2016 alusta Kelan järjestämä vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi, jossa kuntoutusoikeuteen ei enää kytketä vammaistukea (L 145/2015). Kelan tehtävänä on järjestää vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena terapioita ja moniammatillisia kuntoutuspalveluja. Tässä selvityksessä tarkasteltiin rekisteriaineistolla Kelan järjestämää vaikeavammaisten henkilöiden yksilöterapiakuntoutusta, joka on kestänyt vähintään 7 vuotta, ja kuntoutuksen toteutumisessa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Vähintään 7 vuoden ajan kaikkina vuosina 2004–2010 yhtäjaksoisesti samaa yksilökuntoutuksen muotoa saaneita vaikeavammaisia oli 8 085 henkilöä, joista miesten osuus oli puolet. Yksittäisistä terapiamuodoista eniten oli myönnetty fysioterapiaa. Pitkäkestoiset fysioterapiat keskittyivät CP-oireyhtymään ja MS-tautiin. Molemmat ovat tiloja, joissa fyysinen suorituskyky iän myötä usein heikkenee. Toiseksi yleisin yksilökuntoutus oli puheterapia. Lapsuusiän joissakin tilanteissa vuosia kestävä yksilöpuheterapia voi olla tarpeen, mutta käyntimäärien pysyminen samana tai lisääminen 7 vuoden aikana on harvoin perusteltua. Muut yleisimmät terapiamuodot olivat toimintaterapia ja musiikkiterapia. Toimintaterapian merkitys korostuu opeteltaessa uusia taitoja lapsena ja nuorena sekä elämän muutosvaiheissa kuten omaan asuntoon muutettaessa. Musiikkiterapialla voidaan tukea erityisesti kommunikatiivisia taitoja, mutta onko vähintään 7 vuotta kestävä musiikkiterapia lääkinnällisenä kuntoutuksena tarkoituksenmukainen, jää vaille vastausta. Tämän tutkimuksen tulokset herättävätkin epäilyn siitä, että subjektiivinen oikeus vaikeavammaisen kuntoutukseen voi johtaa siihen, että kuntoutujan ajankohtaiset tarpeet ja tavoitteet jäävät huomiotta. Sen vuoksi sama kuntoutusmuoto voi jatkua vuosia. Tämän toteaminen edellyttäisi kuitenkin Kelaan toimitettujen kuntoutushakemuksen asiakirjoihin tutustumista ja arviointia valitun kuntoutusmuodon tarpeellisuudesta. Uusi vuonna 2016 alkava vaativa lääkinnällinen kuntoutus korostaa toiminnan ja osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä. Ammattitaitoisella ja monialaisella työryhmällä on vastuu realistisen ja tavoitteellisen kuntoutuksen suunnittelusta, joka tulee tehdä yhdessä kuntoutujan kanssa. Koska kuntoutujan tavoitteet ovat ajassa muuttuvia ja elämäntilanteeseen liittyviä, tulee suunnitelmien vastata kuntoutujan ajankohtaista kuntoutustarvetta ja tavoitetta.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Kansaneläkelaitos (Kela) täydentää sosiaali- ja terveysalan julkisen terveydenhuollon kuntoutuspalvelutarjontaa. Lasten ja nuorten (5–15-vuotiaat) tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden kuntoutuspalveluihin Kela kehittää parhaillaan monimuotoista perhekuntoutusta. Vuosien 2010–2018 välisenä aikana käynnissä olevat neuropsykiatrisen perhekuntoutuksen LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat on tarkoitettu perheille, joissa 5–12-vuotiaalla lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti muita samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä. Monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeiden yleisenä tavoitteena on kehittää kuntoutusmalli, joka voisi soveltua Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen vakiintuneeksi palveluksi. Kelan kehittämishankkeisiin liittyy aina arviointitutkimus. Monimuotoisen perhekuntoutuksen seurantatutkimuksessa arvioidaan perhelähtöisten kuntoutusohjelmien soveltuvuutta ja vaikutuksia lapsiperheiden psykososiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimuksen kohteena on kolme perhelähtöistä hoito- ja kuntoutusohjelmaa: Kelan kehitteillä olevat LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat sekä vertailuaineistona Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) lastenpsykiatrian poliklinikan ostopalveluna hankkima perheterapia. Kyseessä on satunnaistamaton seurantatutkimus. Tutkimusaineisto kerätään ensisijaisesti lomakekyselyjen avulla, ja aineistoa täydennetään esimerkiksi perhekuntoutustoimintaan osallistuvien ammattihenkilöiden fokusryhmähaastatteluilla ja työntekijöille kohdistetuilla kyselyillä. Tutkimustuloksia tullaan raportoimaan kotimaisissa ja kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa.
  • Tervola, J (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työttömien maahanmuuttajien asiointia eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Analyysissa keskitytään selvittämään rekistereistä, miten kantaväestön ja suurimpien maahanmuuttajaryhmien asiointitavat eroavat toisistaan käytettyjen asiointikanavien suhteen (toimistokäynti, puhelinsoitto, sähköinen asiointi). Lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, miten maahanmuuttajien asiointitavat muuttuvat maassaoloajan myötä ja kuinka paljon ulkoiset tekijät kuten aktivointitoimenpiteet selittävät kantaväestön ja maahanmuuttajien eroja asioinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajia yhtenä joukkona sekä erikseen neljää suurinta taustamaaryhmää: Venäjä, Viro, Somalia ja Irak + Iran. Tutkimusaineisto muodostettiin yhdistämällä Kelan, työ- ja elinkeinotoimiston ja Helsingin sosiaalitoimen asiointirekisterit vuosilta 2012–2014, jolloin saatiin kokonaiskuva helsinkiläisten työttömien asioinnista eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Ansiopäivärahaa saaneet työttömät rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. Maahanmuuttajat asioivat verkossa ja puhelimitse keskimäärin selvästi harvemmin kuin kantaväestö, joka taas käy toimistossa harvemmin kuin maahanmuuttajat. Erityisen usein toimistossa käyvät tarkastellut pakolaisryhmät Somalia sekä Irak + Iran; myös sen jälkeen, kun asiointiin vaikuttavia tekijöitä on vakioitu. Pakolaisryhmillä toimistokäyntien määrä alkaa vähentyä merkittävästi vasta yli 10 vuotta maassa olleilla. Virosta muuttaneilla käyntien määrä on huomattavasti pienempi heti toisen maassaolovuoden jälkeen. Erot maahanmuuttajien ja kantaväestön asiointitavoissa ovat suuret erityisesti Kelassa, jossa mahdollisuudet sähköiseen asiointiin ovat laajimmat. Sähköisen asioinnin kehittämisen yksi seuraus näyttää olevan asioinnin polarisoituminen: erilaiset asiakkaat käyttävät heille sopivinta palvelumuotoa, ja erityistä tukea tarvitsevat asiakasryhmät keskittyvät toimistoihin. Erot asiointitavoissa voivat johtua maahanmuuttajien vajavaisesta kielitaidosta, puutteellisesta sosiaaliturvajärjestelmän tuntemuksesta ja heikoista internet-taidoista. Toisaalta erot voivat kertoa osittain myös kulttuurisista preferensseistä, jossa suositaan kasvokkaista kontaktia.
  • The second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security (Kela, 2015)
    In accordance with the act on the national pension index, the Ministry of Social Affairs and Health is to commission an evaluation of the adequacy of basic social security every four years. An independent expert group is to be appointed for the task and to carry out the assessment autonomously. In April 2014, commissioned by the Ministry of Social Affairs and Health, the National Institute for Health and Welfare convened the second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security, and to conduct the second evaluation of its kind. The second expert group decided to conduct the evaluation by applying the same basic solutions as the first evaluation group did but developed and intensified the evaluation in several aspects. The second evaluation examines the development of the adequacy of basic social security and the factors affecting it from 2011 to 2015. The model family calculations applied in the evaluation have been generated with the new SISU microsimulation model of Statistics Finland. As a rule, the disposable income of households depending on basic benefits (or on low wages) increased between 2011 and 2015, in relation to average wage-earners and in real terms, both before and after dwelling costs. However, during the same period, the real wages of an average-earning household remained essentially at the same level. Persons living alone in rental dwellings and receiving the basic benefits are calculatedly entitled to means-tested basic social assistance. Their income level is determined according to the level of basic means-tested social assistance, and amounts to 43 per cent of the income level of average earners living alone. As the level of guarantee pension is higher than the other benefits, the estimated entitlement to means-tested social assistance is not realised. The income level of single-dweller guarantee pension recipients is 48 per cent of the income level of average earners. In Finland, the income level guaranteed by basic social security is in line with the average level in Western Europe, both before and after housing costs. With the exception of pensioners, the income level of persons relying on basic social security is not adequate to cover reasonable minimum costs determined in reference budgets. In 2014, the income level of unemployed persons, students or sickness allowance recipients living alone in rental housing was enough to cover 71 per cent of reasonable minimum costs. The respective figure for guarantee pension recipients was 102 per cent. The income level of persons on basic social security has increased since 2011 compared with the reference budgets of reasonable minimum costs. Their income level proves to be inadequate when compared with the level deemed adequate by the general public. It amounted to 66 per cent of the monetary sum deemed adequate. The income level of persons on guarantee pension amounted to 85 per cent of the level that the Finnish general public regarded adequate for living. The total number of people living in households completely dependent on basic social security—basic benefits, housing allowances and means-tested social assistance—totalled 231,000 or 4.3 per cent of the Finnish population in 2013. The number has increased since 2011. The average duration of total dependence on basic security is four years on average. A total of 71 per cent of households on basic social security benefits are at risk of poverty (the respective percentage for the total population is 13), and 54 per cent report their income to be inadequate (respectively, 25 per cent of the total population). When monitoring the benefits administrated by the Finnish Social Insurance Institution (Kela), the majority, or 64 per cent, of basic benefit recipients are women. Meanwhile, 61 per cent of general housing allowance recipients living alone are men. Further, of all recipients of means-tested social assistance 53 per cent are men. Reforms in benefit and tax legislation during 2011–2015 have decreased the Gini coefficient used to measure the income gap by approximately 0.8 percentage points, and the relative poverty risk by approximately 1.4 percentage points. Due to legislative amendments, the share of unemployed persons in unemployment traps has increased. Furthermore, the participation tax rate has increased, both regarding the transition from unemployment to full-time work and from part-time to full-time work.