Työpapereita ja nettiartikkeleita

 

Recent Submissions

  • Miettinen, S; Sirkkola, M; Rämö, S (Kela, 2016)
    Sopeutumisvalmennus on osa kuntoutuksen kokonaisuutta. Sopeutumisvalmennusta on Suomessa tutkittu vain vähän ja siihen liittyvät tiedontarpeet ovat moninaiset. Toisaalta tarvitaan tietoa sopeutumisvalmennuksen toteutuksesta, sisällöistä ja siitä saatavasta hyödystä ja vaikuttavuudesta. Toisaalta tieto sopeutumisvalmennuksen järjestämisestä ja työnjaosta on tärkeää. Sopeutumisvalmennuksen järjestämisen yhtenä merkittävänä tavoitteena on välttää palvelujen päällekkäisyyksiä tai asiakkaiden väliinputoamista palvelujen välillä. Sujuvassa palvelukokonaisuudessa asiakkaiden tulisi saada tukea, ohjausta ja tietoa vaikeassa elämäntilanteessa selviytymiseen riippumatta asiakkaiden tilanteesta tai asuinalueesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut tuottaa tietoa, jonka avulla on mahdollista kehittää työnjakoa suomalaisen sopeutumisvalmennuksen järjestämisessä. Sopeutumisvalmennus on otettu huomioon osana muuta kuntoutustoimintaa ja käytännön tason asiat on nostettu kuntoutusjärjestelmän tasolle, siellä oleviksi ilmiöiksi. Tietoa koottiin sopeutumisvalmennuksen nykytilanteesta ja tulevaisuuden visioista. Tutkimus on keskittynyt neljään asiakasryhmään (diabetes, sydän- ja yleisimmät syöpäsairaudet sekä ja neuropsykiatriset häiriöt). Tutkimus on toteutettu kolmella alueella: Hämeenlinna, Oulu ja Vantaa. Tutkimus toteutettiin ajalla 1.11.2015–10.6.2016. Ensisijainen aineisto koostui alueellisten ja valtakunnallisten asiantuntijoiden yksilö-, pari- ja ryhmäteemahaastatteluista sekä avainasiantuntijoiden keskustelutilaisuudesta. Aineistoa täydennettiin eri toimijoiden paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten asiakirjojen, verkkosivujen ja esitteiden avulla. Lisäksi täydentävänä aineistona käytettiin Raha-automaattiyhdistykselle osoitettuja avustushakemuksia, tuloksellisuus- ja vaikutusselvityksiä sekä Lapin yliopistossa meneillään olevan tutkimushankkeen kyselyn tuloksia. Aineisto analysoitiin käyttäen laadullista sisällönerittelyä sekä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tulosten mukaan sopeutumisvalmennus toteutuu tällä hetkellä vaihtelevasti eri asiakasryhmissä. Toimintatavoissa on eroja alue-, organisaatio ja asiantuntijakohtaisesti. Kentällä on monia toimijoita ja vastuut sekä työnjako ovat osittain epäselviä. Osittain toimijat täydentävät toisiaan. Sisällön suhteen haasteena on erityisesti käsitteen epäselvyys niin asiantuntijoille kuin myös asiakkaille. Kaikkiaan sopeutumisvalmennus mahdollistuu vaihtelevasti osana muuta hoito- ja kuntoutuspolkua. Tulevaisuudessa tulisi täsmentää vastuita ja selkeyttää työnjakoa. Kokonaisuutta tulee tarkastella asiakasprosessien näkökulmasta ja toimijoiden yhteistyötä tulee lisätä. Sopeutumisvalmennus on ymmärrettävä osaksi asiakkaan kokonaisprosessia. Kokonaisuus edellyttää toimintakulttuurin muutosta, mitä tulee tavoitella vähitellen.
  • Matinheikki-Kokko, K; Härkönen, U; Muhonen, M; Sipari, S (Kela, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida tanssi- ja liiketerapian (TLT) soveltuvuutta Kelan järjestämään kuntoutukseen. Arvioinnissa on kuvattu tanssi- ja liiketerapian tuottamia vaikutuksia ja hyötyjä tanssi- ja liiketerapian asiakas- ja ammattilaiskokemusten sekä tieteellisten tutkimusten näkökulmasta. Tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin realistista arviointitutkimusta, jossa määriteltiin tanssi- ja liiketerapiaa sekä sen merkitystä suhteessa Kelan järjestämään vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen ja sitä ohjaaviin standardeihin. Aineiston keruu toteutettiin laadullisin menetelmin ja kirjallisuuskatsauksena. Arvioinnin tavoitteena on edistää tuloksellisten kuntoutusmuotojen valintaa ja käyttöä kuntoutujien toimintakyvyn vahvistamiseksi. Tässä tuotettua arviointitietoa voi näin ollen hyödyntää Kelan järjestämän kuntoutuksen päätöksenteossa. Tanssi- ja liiketerapiasta löytyi suuri määrä kansainvälisiä ja kansallisia julkaisuja, joista kirjallisuuskatsaukseen valittiin TLT:n vaikuttavuutta ja vaikutuksia arvioivia katsauksia ja kokeellista tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Laadullista vaikutusten arviointia edustavat puolestaan tanssi- ja liiketerapiaan liittyvät teemahaastattelut, jotka toteutettiin syys-lokakuun aikana 2015 neljälle tanssi- ja liiketerapian asiakkaalle ja viidelle asiantuntijalle. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tanssi- ja liiketerapian asiakkaat kertoivat arvostavansa erityisesti kokemaansa luottamuksellista, avointa ja tasavertaista vuorovaikutussuhdetta ja näkivät sen terapiasuhteeseen sitoutumisen edellytyksenä. Kokonaisvaltainen kehollisuuden huomiointi ja luova liike tarjosivat asiakkaille uudenlaisen ja aiempia terapiakokemuksia rehellisemmän ja merkittävämmän lähestymistavan sekä tärkeän ilmaisukanavan heidän omille tunteilleen ja ajatuksilleen. Terapiaprosessin myötä asiakkaat kertoivat itseymmärryksensä lisääntyneen ja itsesäätelykykynsä kehittyneen mikä näkyi myös arkisten toimintojen parempana sujumisena sekä keskeytyneisiin opintoihin ja työelämään paluuna. Haastatellut asiantuntijat toivat esiin turvallisen, sallivan ja asiakkaan toimijuutta kunnioittavan vuorovaikutussuhteen toiminnan lähtökohtana. TLT:ssä heidän kertomanaan on keskeistä ja asiakkaan eheytymistä tukevaa voimavaralähtöisyys sekä kolmen kokemustason kehollisuuden, tunnetason ja kognition integraatio. Arvioinnin mukaan tanssi- ja liiketerapia soveltuu Kelan järjestämän lääkinnällisen kuntoutuksen terapiamuodoksi. TLT:n avulla voidaan kohentaa ihmisten työ- ja toimintakykyä sekä edistää heidän terveyttään ja antaa ihmisille voimavaroja oman elämänsä hallintaan. TLT:n vaikuttavuudesta tehdään kasvavassa määrin ja määrätietoisesti tutkimusta, jonka tavoitteena on turvata edellytykset sille, että TLT:n terapeuttiset interventiot edistävät tehokkaasti ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Samaan aikaan korostetaan laadullisten ja dialogisten lähestymistapojen terapeuttista merkitystä. TLT:n erityisasiantuntemukseen perustuva kuntoutustoiminta on kuntoutujan tarpeista lähtevää ja yhteistyössä rakennettujen konkreettisten tavoitteiden ohjaamaa toimintaa. Kuntoutuja on kuntoutuksen aktiivinen toimija voimavarojensa mukaan.
  • Muhonen, M; Härkönen, U; Matinheikki-Kokko, K; Sipari, S (2016)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida CP-vammaisten lasten kuntoutukseen kehitetyn ja biomekaniikkaan perustuvan ABR-kuntoutuksen (eng. Advanced Biomechanical Rehabilitation) soveltuvuutta Kelan järjestämään kuntoutukseen. Tutkimuksessa kuvattiin ABR-kuntoutukseen liittyviä kokemuksia, vaikutuksia ja hyötyjä ARB-kuntoutusta toteuttavien perheiden ja tieteellisten tutkimusten näkökulmista. Tutkimuksellisena lähestymistapana käytettiin realistista arviointitutkimusta, jossa määriteltiin ABR-kuntoutusta ja sen merkitystä ja arvoa suhteessa Kelan järjestämään vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen. Aineiston keruu toteutui laadullisin menetelmin ja kirjallisuuskatsauksena. Arvioinnin tavoitteena oli edistää tuloksellisten kuntoutusmuotojen valintaa ja käyttöä kuntoutujien toimintakyvyn vahvistamiseksi. Tietoa voi siten hyödyntää Kelan järjestämään kuntoutuksen päätöksenteossa. ARB-kuntoutuksen teemahaastattelut toteutettiin syyskuussa 2015 kolmelle CP-vammaiselle lapselle ja yhdeksälle vanhemmalle tai isovanhemmalle. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Lapset kokivat ABR-kuntoutuksen pääosin miellyttäväksi, kipuja lievittäväksi sekä päivittäisiä toimintoja, kuten siirtymisiä ja pukeutumisia helpottaviksi. Vanhemmat ja isovanhemmat pitivät ABR-kuntoutusta konkreettisena keinona vaikuttaa lapsen ja samalla koko perheen hyvinvointiin ja autonomian tunteeseen. ABR-harjoitteiden koettiin vähentävän lapsen kipuja, vahvistavan kudosrakenteita ja luovan täten parempia edellytyksiä lapsen arjen suorituksille, kuten asennon ylläpitämiselle ja asennosta toiseen siirtymiselle. ABR-kuntoutuksen koettiin helpottaneen myös lapsen ruokailu- ja avustustilanteita sekä kommunikointia. Positiivisten kokemusten ohella haastateltavat vanhemmat ja isovanhemmat kokivat ABR-kuntoutuksen fyysisesti melko raskaaksi, aikaa vieväksi, perheen sisäisen ajankäytön suunnittelua edellyttäväksi ja taloudellisesti kalliiksi investoinniksi, jota haastoi lisäksi ympäristön ajoittainen epäilevä suhtautuminen ABR-kuntoutusta ja perheen valintoja kohtaan. Kirjallisuuskatsauksen viiteaineistosta seuloutui lopulliseen analyysiin seitsemän julkaisua, joista keskeisin oli Marc Driscollin ja Leonid Blyumin kolmivuotinen prospektiivinen ABR-kohorttitutkimus (2012–2014) ja sitä koskeva, osin käsikirjoitusvaiheessa oleva ennakkoaineisto. Ennakkotulosten perusteella tutkijat päättelivät, että CP-vammaisten lasten tiivis kuntoutus soveltuu vaikeasti CP-vammaisten (GMFCS-luokka 4 ja 5) terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Kun CP-lasten kuntoutusta oli tehty 36 kuukautta (ρ < 0,05), CPCHILD-kyselyn alkupisteet vastasivat GMFCS-luokkien julkaistuja keskiarvoja. GMFCS-luokkaan 4 kuuluvien kuntoutettavien CPCHILD-kyselyn pisteet olivat parantuneet tasaisesti 8 % 51,55:sta 56,02:een, ja GMFCS-luokkaan 5 kuuluvien lasten pisteet olivat parantuneet 14 % (48,74 > 55,54 pisteeseen). CP-vammaisten karkeamotoriikkaa ja selkärangan stabiliteettia istuma-asennossa koskevat tutkimustulokset viestivät niin ikään ABR-kuntoutuksen puolesta. Kokonaisuutena suoraan ABR-kuntoutukseen liittyvä tieteellinen tutkimus oli vielä vähäistä. Uusi tieteellinen kirjallisuus sidekudoksen merkityksestä ihmisen toisena tukirankana tarjoaa kuitenkin osaltaan tukea ABR-kuntoutuksessa hyödynnettävälle sidekudoksen merkityksen ymmärtämiselle.
  • Härkönen, U; Muhonen, M; Matinheikki-Kokko, K; Sipari, S (Kela, 2016)
    Tämä arviointi koskee psykofyysisen fysioterapian soveltuvuutta Kelan järjestämään kuntoutukseen. Tutkimuksessa kuvataan psykofyysiseen fysioterapiaan liittyviä kokemuksia, vaikutuksia ja hyötyjä psykofyysisen fysioterapian asiakkaiden, asiantuntijoiden ja tieteellisten tutkimusten näkökulmasta. Analysoitavan aineiston muodostavat haastattelut ja kirjallisuuskatsaus. Psykofyysisen fysioterapian teemahaastattelut toteutettiin syksyn 2015 aikana Suomessa asuville neljälle psykofyysisen fysioterapian asiakkaalle ja viidelle alan asiantuntijalle. Psykofyysisessä fysioterapiatilanteessa asiakkaille on ollut uutta ja merkityksellistä tulla kohdatuksi ja kuulluksi oman kokemusmaailmansa kautta. Tämä näkyy mm. kiireettömyytenä kohtaamistilanteissa. Asiakkaat kokivat luottamuksellisen ja turvallisen terapiasuhteen itseään voimaannuttavana. Myös psykofyysisen fysioterapian asiantuntijoiden mukaan vuorovaikutuksen laatu nähtiin terapian perustana. Asiakkaan kokemusta ymmärtävä ja todentava lähestymistapa oli heidän kertomansa mukaan edellytys asiakkaiden omien voimavarojen ja kykyjen vahvistumiselle sekä tulokselliselle terapialle. Psykofyysiseen fysioterapiaan olennaisesti liittyvä kehollinen työskentely paransi niin asiakkaiden kuin terapeuttien mukaan kuntoutujien itsetuntemusta ja minäkuvaa kehonkuvan jäsentymisen myötä. Kehollinen työskentely ja liikekäsityksen laatu ja laajuus toimivat asiakkaan fyysisen toimintakyvyn edistämisen lisäksi itseymmärrystä rakentavina tekijöinä. Fyysisen toimintakyvyn paraneminen, kuten esimerkiksi asennon ja tasapainon hallinta sekä kävelyn varmentuminen lisäsivät asiakkaiden kokemuksen mukaan arjen sujuvuutta. Asiakkaat kertoivat myös pystyvyyden tunteensa ja mahdollisuutensa itsesäätelyyn lisääntyneen terapian ansiosta. Kirjallisuuskatsauksen tavoite oli selvittää psykofyysisen fysioterapian vaikutuksia tutkimalla alan tutkimusta viimeisen viidentoista vuoden ajalta. Alan tutkimuskirjallisuus oli runsasta ja temaattisesti moniulotteista. Siitä oli paikoin haastavaa tunnistaa psykofyysisen fysioterapian erityispiirteitä. Kartoittavan katsauksen päätulokset osoittivat, että kokonaisvaltaisella kehotietoisuustyöskentelyllä näyttäisi olevan keskeinen merkitys asiakkaan itsesäätelyn vahvistumiseen ja toimintakykyyn. Kehollinen työskentely vähensi asiakkaiden oiretuntemuksia ja lisäsi heidän itsensä hyväksymistä sekä vastaanottavuutta tuelle. Arvioitavan aineiston valossa psykofyysisen fysioterapian avulla voidaan kohentaa kuntoutujan työ- ja toimintakykyä sekä edistää terveyttä ja antaa ihmisille voimavaroja heidän oman elämänsä hallintaan. Erityisasiantuntemukseen perustuva kuntoutustoiminta on kuntoutujan tarpeista lähtevää ja yhteistyössä rakennettujen konkreettisten tavoitteiden ohjaamaa toimintaa. Kuntoutuja on kuntoutuksen aktiivinen toimija voimavarojensa mukaan. Arvioinnin mukaan psykofyysinen fysioterapia soveltuu Kelan järjestämään kuntoutukseen.
  • Hinkka, K; Niemelä, M; Autti-Rämö, I; Palomäki, H; Pärnänen, H; Vänskä, J (Kela, 2016)
    Kelan tutkimusosasto ja Suomen Lääkäriliitto toteuttivat vuonna 2014 lääkäreille kohdistetun kyselyn, jonka tarkoituksena on kartoittaa lääkäreiden näkemyksiä ja kokemuksia sairauspoissaoloihin liittyvistä käytännöistä ja kehittämistarpeista. Kysely perustuu vuonna 2012 Ruotsissa tehtyyn kyselyyn. Vastaava kysely toteutettiin myös Norjassa. Kysymykset on muokattu kunkin maan järjestelmään sopiviksi. Kyselylomake lähetettiin 8 867 lääkärille loppuvuodesta 2014, ja siihen saattoi vastata joko paperisella tai sähköisellä lomakkeella. Vastausprosentti oli 34,8. Rakenteeltaan aineisto edusti perusjoukkoa, joskin työterveyshuolto oli hieman yliedustettuna. Lääkärit pitivät julkisen sektorin palvelujen saatavuutta keskeisenä syynä sairauspoissaolojen pitkittymiseen. Myös vajaakuntoisten työntekijöiden työssä jaksamista tukevien toimenpiteiden saatavuus vaikutti sairauspoissaolojen kirjoittamiseen. Kelalta toivottiin enemmän palautetta lääkärien omasta toiminnasta. Lääkärien osaamisen kehittämistarpeet korostuivat erityisesti terveyskeskuksissa, mutta koulutusta tarvitsevien osuus on varsin suuri muillakin toimintasektoreilla. Lääkärit toivoivat laajasti, erikoistumisalasta tai toimipaikasta riippumatta, vähintäänkin joitakin sairauksia koskevia kansallisia suosituksia sairauspoissaolojen kestosta. Nykyisiä käytettävissä olevia ohjeita ja suosituksia monet lääkärit pitivät tärkeinä. Työterveyslääkärit erottuivat monissa kohdin omaksi ryhmäkseen. He näyttävät hallitsevan työkyvyn ja sairauspoissaolon tarpeen arviointiin liittyvät tehtävät parhaiten. Suomalaiset lääkärit kokivat ruotsalaisia ja norjalaisia perusterveydenhuollon lääkäreitä vähemmän ongelmia sairauspoissaoloon liittyvissä asioissa. Tutkimuksen perusteella annetuissa suosituksissa esitetään puuttumista jatkohoidon ja kuntoutukseen pääsyn viiveisiin, työkyvyn arviointiin liittyvän koulutuksen lisäämistä, sairauspoissaolotarpeen siirtämistä enemmän työterveyshuollon vastuulle sekä sairauspoissaolojen kestoa koskevien suositusten laatimista ainakin joistakin sairauksista.
  • Pitkänen, V; Pekola, P (Kela, 2016)
    Kelan järjestämissä ja rahoittamissa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöllisissä fysioterapiapalveluissa asiakkaat ovat pitkään voineet vaikuttaa tuottajien valintaan, mutta virallisesti asiakkaan valinnanvapaus otettiin käyttöön vuonna 2011. Valinnanvapaus on ulottunut Kelan kilpailutuksen seurauksena hyväksymiin palveluntuottajiin, jotka sijaitsevat asiakkaan lähialueella. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tärkeäksi asiakkaat kokevat valinnanvapauden, mitkä seikat vaikuttavat palveluntuottajan valintaan sekä vaihtamiseen ja miten asiakkaan valinnanvapautta voitaisiin jatkossa kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin toteuttamalla kysely 20–63-vuotiaille henkilöille, jotka saivat vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta vuonna 2015. Kyselyn otos poimittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla, jonka koko oli yhteensä 3 400 henkilöä. Vastauksia saatiin yhteensä 1 724 kappaletta, joten vastausprosentti oli 50,7. Tässä työpaperissa esitetään kyselyn kuvailevat tulokset. Analyysiä on tehty tarkastelemalla sekä tilastollisia jakaumia että teemoittamalla avoimia vastauksia. Valtaosa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapian asiakkaista tekee palveluntuottajan valinnan joko itsenäisesti tai yhdessä läheistensä kanssa. Tärkeimmiksi valintoihin vaikuttaviksi seikoiksi kuntoutujat nostivat palveluntuottajan erikoisosaamisen, kuntoutujien oman käsityksen terapian laadusta ja vaikuttavuudesta sekä aikaisemmat kokemukset palveluntuottajista. Eri kuntoutujat arvostavat eri tekijöitä, joten valinnanvapaus on mahdollistanut kuntoutujille tuottajan valinnan omien mieltymysten mukaisesti. Tiedon löytäminen ja sopivan fysioterapeutin valitseminen koetaan pääosin helpoksi. Vanhemmat henkilöt, vähemmän koulutusta saaneet, hyvän terveydentilan omaavat ja valinnan itse tekevät kuntoutujat kokevat löytävänsä tietoa helpoiten. Puolestaan ne, jotka ovat vaihtaneet tuottajaa aikaisemmin, kokevat tiedon löytämisen vaikeammaksi. Parhaiten tietoa eri tuottajista on löydetty terveydenhuollon ammattilaisilta, Kelasta ja ystäviltä tai sukulaisilta. Tietoa on hankittu myös esimerkiksi vertaisverkostolta sekä tekemällä tutustumiskäyntejä. Valinnanvapautta pidetään hyvin tärkeänä. Naiset pitävät valinnan mahdollisuutta tärkeämpänä kuin miehet ja koulutetut tärkeämpänä kuin vähemmän koulutusta saaneet. Valinnanvapaus koetaan tärkeämmäksi, jos kuntoutus on kestänyt pitkän aikaa, jos tuottajan valinta tehdään itsenäisesti ja jos asiakas on aikaisemmin vaihtanut palveluntuottajaa. Sekä hyvän että huonon terveydentilan omaavat arvostavat valinnanvapautta yhtäläisesti. Kuntoutuksen jatkuvuutta arvostetaan, mutta useat kuntoutujat ovat vaihtaneet palveluntuottajaa myös laadullisten tekijöiden vuoksi. Tutkimustulosten perusteella valinnanvapauteen perustuva malli on toiminut hyvin vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa. Valinnanvapautta pidetään tärkeänä ja sen tuomaa mahdollisuutta valita palveluntuottaja omien mieltymysten mukaan on käytetty. Vaikka tiedon löytyminen koetaan pääosin helpoksi, voitaisiin valinnanvapautta kehittää ja valintaa helpottaa tarjoamalla asiakkaille enemmän vertailukelpoista tietoa tuottajista.
  • Vänskä, N; Pollari, K; Sipari, S (Kela, 2016)
    Lasten kuntoutuksen tarkoituksena on turvata ja edistää lapsen toimintakykyä, kehitystä ja osallistumista oman arkensa ikätasoisiin toimiin ja tekemiseen. Lapsen oikeus osallistua pohjaa kansainväliseen YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen. Lapsen osallistuminen ja toimijuus omassa arjessaan on myös merkittävää lapsen hyvinvoinnille. Lapsi- ja perhelähtöisen kuntoutuksen lähtökohtana on lapsen ja perheen tarpeiden tunnistaminen ja aktiivinen osallistuminen. Tämän kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kartoittaa lapsen osallistumista arjessa arvioivat geneeriset välineet, joiden käytössä lapsi itse on mukana, sekä kuvata menetelmiä ja toimintatapoja, jotka vahvistavat lapsen toimijuutta ja osallistumista kuntoutukseen. Tarkoituksena on myös tunnistaa Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – lapsen edun arviointi -hankkeen (Look) tavoitteiden suunnassa potentiaalisia toimintatapoja ja hyviä käytänteitä. Look-hanke on Metropolia AMK:n sekä Lastensuojelun Keskusliiton yhteistyössä toteutuva Kelan rahoittama hanke (2014–2017). Kirjallisuuskatsauksen tuloksina esille tuli 11 sisäänottokriteerit täyttävää lapsen osallistumisen arviointimenetelmää ja 17 lapsen toimijuutta ja osallistumista vahvistavaa menetelmää tai toimintatapaa. Lapsen osallistumisen vahvistaminen kuntoutuksen ammattilaisten ohjaamassa toiminnassa ja lapsen osallistumisen edistäminen omassa arjessa, vaativat suunnitelmallista sekä prosessimaista lapsen toimijuuden vahvistamista. Tämä edellyttää ammattilaisilta osaamista, asennetta ja toiminnan rakenteita, joiden lähtökohtana on lapsen kumppanuus kuntoutuksessaan yhdessä aikuisten kanssa. Look-hankkeen näkökulmasta katsauksessa tunnistettiin kolme potentiaalista toimintatapaa ja yksi lapsen osallistumista arvioiva menetelmä, joiden käyttö vahvistaa lapsen toimijuutta ja osallistumista. Kirjallisuuskatsauksen tuloksia hyödynnettiin yhdessä hankkeen muun aineistonkeruun tulosten kanssa suuntaamaan hankkeen kehittämistoiminnan seuraavia vaiheita.
  • Koistinen, P; Kurvinen, A; Luoma-Halkola, H (Kela, 2016)
    Perustuloon kohdistuu suuria odotuksia työllisyyden, työhön kannustamisen ja työn vastaanottamisen sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhteen. Hyötyvätkö perustulosta pienituloiset, työttömät, epävakaissa työsuhteissa työskentelevät, mikroyrittäjät vai palvelualojen työnantajat ja kolmannen sektorin toimijat? Koska perustulosta ei ole konkreettisia esimerkkejä tai empiirisiä tuloksia, ei näihin kysymyksiin ole myöskään tutkimuksiin perustuvaa vastausta. Perustulon työllisyysvaikutuksia voidaan arvioida vain epäsuorasti ja ennakoiden. Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa olemassa olevaa tutkimustietoa ja arvioida sen perusteella perustulon mahdollisia työllisyysvaikutuksia. Olemme lisäksi tehneet asiantuntijahaastatteluja ja selvittäneet, miten TE-toimistojen, kuntien ja kolmannen sektorin toimijat arvioivat perustuloa ja sen vaikutusta työvoimapolitiikan toimeenpanoon ja työllisyyspalvelujen kehittämistarpeisiin. Olemme haastatelleet myös itsensä työllistäjiä (freelance toimittajia) ja pyrkineet sitä kautta saamaan selville, miten perustulo vaikuttaisi heidän toimeentuloonsa ja työssäkäyntiin. Kirjallisuuskatsauksessa selvitimme minimitulojärjestelmistä ja minimipalkoista saatuja kokemuksia eri maista. Vaikka esimerkit eivät ole suoraan verrattavissa perustuloon, ne auttavat kuitenkin hahmottamaan monia sellaisia kysymyksiä, joita liittyy perustulon työllisyysvaikutuksiin, kuten työvoiman kysyntään ja rekrytointiin sekä työvoiman tarjontaan ja mahdollisuuteen tai haluun vastaanottaa lyhytkestoisia ja pienipalkkaisia työtehtäviä. Esimerkit auttavan ymmärtämään myös sitä, miten perustulo voi vaikuttaa makrotalouden tasolla tiettyjen toimialojen kehitykseen. Tutkimuksen toisessa osassa selvitettiin perustulon mahdollisia vaikutuksia työvoimapolitiikan toimeenpanoon. Suurin osa TE-toimistojen, kuntien ja kolmannen sektorin asiantuntijoista suhtautui myönteisesti perustuloon, vaikka kriittisiäkin näkemyksiä esitettiin erityisesti perustulon vastikkeettomuuteen liittyen. Haastateltavat olivat yksimielisiä siitä, että nykyinen sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmä on liian monimutkainen aiheuttaen byrokratialoukkuja, ja että työn vastaanottamisen kannustavuutta tulisi lisätä. Keinoista tai perustulon mallista, joka parhaiten poistaisi näitä esteitä, oli erilaisia näkemyksiä. Kiinnostavaa oli myös se, että perustulon käyttöönoton nähtiin edellyttävän rinnalleen ennaltaehkäisevien palvelujen kehittämistä. Ennaltaehkäiseviä palveluja tulisi olla sosiaali- ja terveyspalveluissa, vapaa-ajan palveluissa sekä työllistymistä ja sosiaalista osallisuutta tukevissa palveluissa. Nuorille työnhakijoille asiantuntijat halusivat perustuloon liitettävää seurantaa ja palvelujen aktiivista tarjoamista. Tutkimuksen kolmannessa osiossa selvitettiin perustulon mahdollisia vaikutuksia itsensä työllistäjien työhön ja toimeentuloon. Haastattelujen perusteella perustulo voisi tuoda vakautta ja turvaa itsensä työllistäjille tyypilliseen epäsäännölliseen toimeentuloon luomalla perusturvan. Perustulo voisi helpottaa etenkin niiden itsensä työllistäjien taloudellista tilannetta, joilla ei tulojen pienuuden tai elämäntilanteen vuoksi ole mahdollisuutta kasvattaa säästöpuskuria taloudellisesti huonompien kuukausien varalle. Nykyisellään sosiaaliturvajärjestelmän ei koettu tuovan turvaa tulojen vaihteluun. Vaikka selvityksen tuloksia voi pitää vain alkukartoituksena, ja sen ulkopuolelle jäi monia tärkeitä asioita, niin se kuitenkin avaa ja konkretisoi kiinnostavalla monia perustulon työllisyysvaikutuksiin liitettyjä kysymyksiä.
  • Forss, M; Kanerva, M; Kanninen, O (Kela, 2016)
    Tämän työpaperin tarkoituksena on esitellä ulkomailla tehtyjä tai suunnitteilla olevia perustulokokeita, jotka voivat olla hyödyksi Suomessa vireillä olevan perustulokokeilun valmistelu-työssä. Kuvailemme myös muita kenttäkokeita, joiden koeasetelmista voidaan Suomessakin ottaa oppia. Käymme lisäksi läpi perustulokokeiden vaikutusten arvioimisen kannalta keskeistä taloustieteellistä teoriaa. Lähteinä olemme käyttäneet akateemisia tutkimusjulkaisuja. Tämä on rajannut tarkastelusta pois kokeet tai kokeilut, joista ei ole tehty kunnollisia selvityksiä tai analyysejä. Alankomaissa suunnitteilla olevien kokeiden tiedot perustuvat niitä valmistelevien tutkijoiden haastatteluihin. Kuvailemme työpaperissa lyhyesti, minkälaisia eri kokeet ovat olleet ja minkälaisia tuloksia niistä on saatu. Näihin havaintoihin perustuen olemme valmistelleet listan keskeisimmistä opeista, jotka kannattaa huomioida suomalaisen perustulokenttäkokeen valmistelussa. Nämä opit on jaettu kolmeen aihealueeseen: tutkimuskysymykset, koeasetelma ja tulosten arvioiminen. Yksi olennaisimmista tutkimuskysymyksistä perustulokokeessa on selvittää, miten ilman tiukkoja ehtoja ja tulorajoja myönnettävä rahaetuus vaikuttaa työn tarjontaan. Sitä olisi hyvä tutkia erilaisilla perustulotason ja veroasteiden yhdistelmillä, jotta voidaan ymmärtää sekä tulo- että substituutiovaikutuksia. Subjektiivisen hyvinvoinnin ja stressitasojen mittaaminen voi auttaa havaitsemaan perustulon vaikutuksia herkemmin ja yksilöllisemmin kuin pelkän työn tarjonnan tarkastelu. Siksi myös niitä tulisi seurata kokeessa. Laadullisesti hyvän koeasetelman edellytyksenä on riittävän iso otoskoko, joka mahdollistaa eri ihmisryhmien tarkemman tarkastelun. Koehenkilöt tulee valita arpomalla ja vapaaehtoisten käyttöä koehenkilöinä tulisi välttää. Koska tietylle alueelle rajautuva koe vähentää tulosten yleistettävyyttä, olisi valtakunnallinen koe suotuisin vaihtoehto. Kokeen on kestettävä myös riittävän pitkään, jotta käyttäytymisvaikutuksia ehditään havaita. Tulosten arviointiin liittyen suosittelemme, että kokeiltavan ohjelman arviointi otetaan huomioon jo suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Tuloksia arvioitaessa oikean ajankohdan valitseminen aineistosta on yhtä lailla tärkeää. Lisäksi kokeen aineiston avoimuus parantaa tutkimuksen laatua. Mikään aiemmin suoritetuista perustulokokeista ei pysty antamaan suoraan vastauksia, miten perustulon käyttöönotto vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen Suomessa, koska ne on tehty Suomen nykytilasta poikkeavissa olosuhteissa. Muista kokeista voidaan kuitenkin ammentaa ideoita siihen, miten perustulokokeilu Suomessa kannattaisi toteuttaa.
  • Lämsä, R; Appelqvist-Schmidlechner, K; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2016)
    Neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa on oleellista saada kuntoutuksessa opittu siirtymään kuntoutujan arkielämän pysyväksi voimavaraksi. Tätä edistetään esimerkiksi kuntoutujan arkeen integroiduilla käynneillä ja toiminnallisilla menetelmillä. Kelan rahoittama ja kehittämä Oma väylä on 1,5 vuoden kuntoutus, joka on tarkoitettu ADHD- ja/tai Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden nuorten ja nuorten aikuisten (18–35-vuotiaat) opiskelu- ja työelämä-valmiuksien sekä arjen hallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Kuntoutusta toteutetaan kuudella paikkakunnalla vuosien 2015–2017 välisenä aikana vastaanotto-, ryhmä- ja arkeen integroituina käynteinä. Tässä kuntoutuksen kehittämistä arvioivassa osatutkimuksessa arvioidaan Oma väylä -kuntoutuksen arkikäyntejä. Tutkimuksen aineisto on kerätty syksyllä 2015 havainnoimalla arkikäyntejä ja keräämällä kirjallista materiaalia. Analyysi toteutettiin sisällönanalyyttisillä menetelmillä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että arkikäyntien tavoitteiden asettaminen ja niihin sitoutuminen oli helpompaa, jos ne oli asetettu tarpeeksi konkreettisiksi ja kuntoutuja oli itse muokkaamassa tavoitetasoja. Arkikäynneille asetetuista tavoitteista ja arkikäyntien keskusteluista noin puolet liittyi arjenhallintataitoihin, 20–25 prosenttia kouluun, työhön tai yhteistyöverkostoihin ja noin kymmenesosa sosiaalisiin taitoihin. Näyttää siltä, että arkikäyntien toteutuksessa opiskelu- ja työelämävalmiuksilla on pienempi osa kuin Oma väylä -kuntoutuksen yleisissä tavoitteissa ja että kuntoutujaryhmän erityistarpeet liittyvät nimenmaan arjenhallintataitojen vahvistamiseen. Kaksi kolmasosaa arkikäynneistä toteutettiin kotona ja lähes kaikilla arkikäynneillä käytettiin toiminnallisia työmuotoja, kuten yhdessä tekemistä sekä erilaisia tehtäviä, esimerkiksi valokuvaamista. Arkikäynteinä toteutetut verkostokäynnit olivat hyödyllisiä erityisesti kuntoutujan tukena toimivien tahojen työnjaon selkiyttämiseksi. Työntekijät suhtautuivat arkikäynteihin myönteisesti, koska ne antoivat realistisen kuvan kuntoutujan toimintakyvystä, edistivät luottamuksellisen suhteen syntymistä ja tukivat taitojen oppimista. Haasteena oli kuntoutujan haluttomuus päästää työntekijää kotiinsa ja kuntoutujan keskittymisongelmat, jotka voivat korostua arkiympäristössä. Työntekijöillä esiintyi myös huolta arkikäyntien turvallisuudesta. Työntekijöille arkikäyntien toteuttaminen on vaativaa ja ne edellyttävät vahvaa työyhteisön tukea. Jatkossa Oma väylä -kuntoutuksen arkikäyntejä voisi kehittää lisäämällä myös muualle kuin kotiympäristöön suuntautuvia käyntejä ja opiskelu- ja työelämävalmiuksia suoraan vahvistavia tavoitteita ja toimintatapoja. Kuntoutuksen tuloksellisuutta arvioitaessa tulee huomioida kuntoutuksen kohderyhmän erityistarpeet arjenhallintataitoihin liittyen. Työntekijän näkökulmasta arkikäyntien toteuttamista tukee riittävä työyhteisön tuki, turvallisuuden tunne ja joustavuus arkikäyntien toteuttamisajankohdissa. Palveluntuottajille arkikäyntien pitäisi olla myös taloudellisesti kannattava työmuoto.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2016)
    Kela maksaa sairaanhoitolain (1224/2004) perusteella korvauksia sairauteen ja raskauteen liittyvien matkojen – esimerkiksi sairaalaan, terveyskeskukseen, yksityiseen terveydenhuollon yksikköön – kustannuksista. Korvauksia maksetaan vastaavasti myös Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen kustannuksista. Tässä raportissa tarkastellaan vuonna 2012 tehtyjen sairausvakuutuksen korvaamien matkojen ja maksettujen matkakorvausten kohdentumista matkan syyn tai matkakohteen mukaan. Korvauksia ei ole aiemmin tarkasteltu hoitopaikoittain tai sairauksittain, sillä Kelaan ei kerry näistä asioista tietoa korvauksia maksettaessa. Tutkimusaineistona käytettiin laajaa rekisteriaineistoa, jossa Kelan matkakorvausrekisteritietoihin yhdistettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoja toteutuneista sairaalahoidon (ml. terveyskeskusten vuodeosastohoito) hoitojaksoista ja poliklinikkakäynneistä. Lisäksi aineisto sisältää tiedot toteutuneesta Kelan kuntoutuksesta. Aineisto sisälsi tiedot kaikista vuonna 2012 tehdyistä sairausvakuutuksen korvaamista matkoista. Vuonna 2012 tehdyistä 5,8 miljoonasta matkasta maksettiin noin 700 000 henkilölle sairausvakuutuksen korvauksia yhteensä 292 miljoonaa euroa. Tulosten mukaan kaksi kolmasosaa (67 %) maksetuista matkakorvauksista liittyi erikoissairaanhoitoon. Kaikista matkakorvauksista 38 % liittyi johonkin viiteen yliopistosairaalaan tehtyyn matkaan. Lukumääräisesti eniten matkoja liittyi Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan tehtyihin käynteihin, ja nämä matkat muodostivat noin 11 % matkakorvauksista. Sairauksittain tarkasteltuna eniten matkakorvauksia liittyi kasvaimiin, kuten syöpätauteihin. Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen osuus vuoden 2012 matkakorvauksista oli noin 10 %. Valtaosa Kelan kuntoutuksen matkakorvauksista liittyi vaikeavammaisten kuntoutuksena annettavaan fysioterapiaan. Muiden matkojen, kuten terveyskeskuskäynteihin tai sairausvakuutuksen korvaamaan yksityiseen sairaanhoitoon suuntautuneiden matkojen, osuus matkakorvauksista oli 23 %.
  • Juutilainen, V-P; Saarikallio-Torp, M; Haataja, A (Kela, 2016)
    Perhevapaat 2013 -väestökysely on Kelan tutkimusosaston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Politiikan seuranta- ja vaikuttavuusyksikön yhteydessä toteuttama laaja väestökysely. Kyselyn kohderyhmänä olivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät. Kysely oli kolmas osa vastaavien kyselyiden sarjaa, joista aiemmat on toteutettu vuosina 2001 ja 2006. Tämänkertainen kysely toteutettiin ensimmäistä kertaa täysin sähköisesti kun taas aiemmat ovat olleet perinteisiä paperikyselyitä. Kyselyn perusjoukon muodostivat vuonna 2011 lapsen saaneet äidit ja isät, jotka olivat käyttäneet vanhempainpäivärahoja eli äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa kyseisestä lapsesta, joille löytyi Kelaan ilmoitettu sähköpostiosoite ja jotka asuivat kyselyhetkellä Suomessa. Sähköpostiosoite löytyi kaikkiaan 75,7 prosentille etuuksia käyttäneistä äideistä ja 68,3 prosentille etuuksia käyttäneistä isistä. Otannan yhteydessä äidit jaettiin kolmeen ryhmään, perusotoksen äiteihin, monikkoäiteihin ja 18–22-vuotiaisiin nuoriin äiteihin. Perusotoksen äidit muodostavat aineiston perustan ja tästä ryhmästä tehtyyn otokseen kuului kaikkiaan 6 914 äitiä. Perusotoksen äitien lisäksi erillisaineistoja varten kyselyyn otettiin mukaan kaikki monikkoäidit ja nuorten äitien ryhmää kasvatettiin täydennysotoksilla. Kyselyyn tuli mukaan kaikkiaan 8 297 äitiä. Isien puolella isäotoksen koko oli 6 781 isää. Otos toteutettiin jakamalla isät ensin kahteen ryhmään käytettyjen perhevapaapäivien mukaan ja ottamalla näistä ositteista omat otoksensa. Äitien perusotoksessa kyselyn vastausaste oli 44,1, monikkoäideillä 38,4 ja nuorilla äideillä 34,6 prosenttia. Isien vastausaste oli 32,3 prosenttia. Äitiaineistojen edustavuus on hyvä ja sitä tullaan käyttämään varsinaisissa analyyseissä sellaisenaan, kun taas isäkyselyssä enemmän vanhempainpäivärahoja käyttäneet isät olivat aktiivisempia vastaamaan kuin vähän vanhempainpäivärahoja käyttäneet. Isäaineistossa ryhmien suhteelliset osuudet painotettiin vastaamaan perusjoukkoa. Kyselyllä saadaan paljon tietoa suomalaisista pienten lasten perheistä. Voimme kuvailla perheitä, saada tietoa syistä, miksi perheet tekivät erilaisia lapsenhoitovalintoja ja saada tietoa perheiden mielipiteistä liittyen perhevapaajärjestelmään. Esimerkiksi perusäitien kyselyssä ja isäkyselyssä saadut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia, kun tarkasteltiin vastaajien käsitystä perheen toimeentulosta, omista tai puolison tuloista sekä perhevapaiden käytöstä. Runsaat 40 prosenttia sekä äideistä että isistä oli puolestaan sitä mieltä, että tuolloinen mahdollisuus myöhentää isäkuukautta vaikutti ainakin jonkin verran siihen, että isät käyttivät oikeuttaan. Sen sijaan isät olivat äitejä hieman useammin valmiita kehittämään perhevapaajärjestelmää. Mielipiteet, jotka koskivat päivähoito-oikeuksien rajaamista, jakautuivat työttömyystaustan mukaan. Vastaajat, joiden perheessä oli työttömyyttä, suhtautuivat muita kielteisemmin päivähoito-oikeuksien rajoittamiseen. Mielipiteisiin eri aiheista vaikuttaa niin vastaajien ja heidän perheidensä tilanne kuin heidän kokemuksensa näistä järjestelmistä. Lapsiperheet ovat erilaisia ja niiden joukossa on useita erilaisia ryhmiä. Kyselyaineistoja analysoitaessa on tärkeää huomioida nämä tekijät.
  • Martikainen, P; Murphy, M; Moustgaard, H; Mikkonen, J (Kela, 2016)
    While the growth of the elderly population is both inevitable and predictable, the experience of old age is changing rapidly. Changes in living arrangements and family forms as well as cohorts’ changing experiences of socioeconomic environments over the life-course will shape the experience of old age and have a substantial impact on the well-being, health and care needs of the elderly population. According to the latest population projections by Statistics Finland, the number of older Finns (65 and older) and old-age dependency ratio are likely to increase particularly rapidly in the next 20 years or so. However, little is known about the future prospects of living arrangements of older Finns. We use an 11% longitudinal sample of Finns aged 40 years and older drawn from population registration data to evaluate changes in living arrangements of 65+ Finnish men and women from 1987 to 2011 and project living arrangements to 2035 by educational level. We estimate proportions in various living arrangements and calculate multistate life table estimates of years lived in particular states. Projections are based on dynamic transition probability forecasts in LIPRO with constant and variable rates. We show that living alone at older ages is currently more common among women than men: about 40% and 60% of women aged 65–79 and 80+ respectively, and about 20–30% of corresponding men live alone. These proportions are likely to start to decline slowly among women but increase among men under 80. Other living arrangements are becoming increasingly rare. Because of major changes in the access to further education the number of basic educated older people is declining rapidly. Educational differences in living arrangements are small among women, but among men living with a partner has been more common among the higher educated, although this advantage is decreasing. Of the remaining life expectancy at age 65 in 1987 women could expect to live about 40% with a partner; with the proportion increasing slightly to 2011 and 2035. Among men, these proportions were much higher in 1987 in all educational groups, but have declined slowly among the basic and secondary educated and quite markedly among the tertiary educated. Conversely, the much longer life expectancy of living alone among women as compared to men has narrowed somewhat. Overall, we know that the future elderly population will be better educated than ever before and is more likely to live with a spouse or partner. Future living arrangement distributions of older people are strongly determined, in particular, by past household behavior and, to a lesser extent, future changes in mortality. If life expectancy differences between men and women continue to converge in the long run, the proportion of remaining years of life spent living with a partner will increase among women and living alone will increase among men. However, it remains to be seen whether the better educated and partnered future elderly will benefit from the same social, functioning, health and mortality advantages as the well-educated elderly and partnered of today. In the past 25 years, some of these differences have remained sur-prisingly persistent; for example, despite large distributional changes in these characteristics, the strong health benefits of education and living with a spouse remain. Thus, if the past is a guide for the future, we may expect to see a better functioning elderly population as a consequence of these demographic changes.
  • De Wispelaere, J (Kela, 2016)
    Tämä työpaperi käsittelee henkilökohtaisen, universaalin ja vastikkeettoman perustulon poliittista toteutettavuutta. Perustulo poikkeaa politiikkana radikaalisti perinteisen hyvinvointivaltion valtavirtaisista tarveharkintaisista ja työsidonnaisista näkökulmista toimeentulon tukemiseen. Perustulon idea on herättänyt runsaasti kiinnostusta sekä poliittisissa että akateemisissa yhteisöissä, mutta siihen liittyvä politiikka on edelleen heikosti ymmärrettyä. Tieteellinen huomio on viime vuosikymmeninä keskittynyt pääasiassa perustuloon liittyviin eettisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, ja poliittisten kysymysten analyysi on saanut vain marginaalisesti huomiota. Olemassa olevat politiikkaan keskittyvät tutkimukset ovat enimmäkseen kuvailevia tapaustutkimuksia. Vain harvat niistä ovat ryhtyneet suunnitelmien, toimeenpanon ja politiikan välisen roolin analyyttiseen tarkasteluun. Tämä työpaperi kytkeytyy perustuloehdotuksen poliittiseen analyysiin luomalla katsauksen sekä kuvaileviin maakohtaisiin tutkimuksiin että nopeasti laajentuvaan perustuloa koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Koska perustuloa täysin kehittyneessä muodossaan ei ole toistaiseksi otettu käyttöön missään, vahvaa empiiristä näyttöä on vähän. Sen sijasta tutkimus etenee soveltamalla systemaattisesti vakiintuneita politiikan teorioita ja perustuloa vastaavia järjestelmiä koskevaa tietoa. Työpaperin pääasiallinen kontribuutio on kaksiosainen. Ensinnäkin, siinä missä ortodoksinen näkökulma esittää, että perustulon kannattajat kohtaavat työlään taistelun poliittisia toimijoita ja ilmaista rahaa kohtaan laajalti skeptistä yleisöä vastaan, väitän että on olemassa myös toinen kriittinen poliittinen etulinja. Laajalle levinnyt taipumus mieltää perustulo mieluummin yleisenä ideana kuin sarjana erityisiä politiikkaehdotuksia hämärtää sitä laajuutta, missä toteutusmallien keskeiset ulottuvuudet tuottavat sisäisiä erimielisyyksiä ja jakoja perustulon kannattajien välille. Tällä sisäisellä jakautumisella on merkittävä vaikutus laajan perustuloa ajavan koalition poliittiseen tasapainoon. Toiseksi, tässä tutkielmassa esitetään, että perustulomallien muotoiluun luontaisesti liittyvät sisäiset jännitteet tulevat keskeisiksi siinä vaiheessa kun ryhdytään harkitsemaan perustulon toimeenpanoa. Toisin kuin valtaosa perustuloa koskevista tutkimuksista, jotka karttavat hallinnollista analyysiä, tämä tutkimus omaksuu julkisen hallinnon näkökulman ja tunnistaa sarjan keskeisiä toimeenpanoon liittyviä haasteita, jotka täytyy selvittää huolellisesti jotta perustulo voisi muotoutua käytännön politiikkaehdotukseksi. Lisäksi osoitan, että nämä hallinnolliset haasteet ovat selvästi poliittisia luonteeltaan, joten ne lisäävät mahdollisuutta pysyvään poliittiseen erimielisyyteen perustulon kannattajien välillä.
  • Pitkänen, V; Pekola, P (Kela, 2016)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan valinnanvapautta terveyspalveluiden järjestämistapana. Työpaperissa käydään lyhyesti läpi eurooppalaisia käytäntöjä valinnanvapaudesta ja tarkastellaan terveyspalveluiden kilpailuun ja valinnanvapauteen liittyvää teoreettista ja empiiristä tutkimuskirjallisuutta. Valinnanvapautta terveyspalveluissa on lisätty useissa Euroopan valtioissa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Valinnanvapautta on perusteltu arvona itsessään, mutta erityisesti sen on ajateltu parantavan palveluiden kustannustehokkuutta ja laatua. Kun raha seuraa potilasta, tulisi kilpailun johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Valinnan tueksi potilaille tulisi olla saatavilla vertailukelpoista tietoa palveluiden laadusta. Taloustieteen kirjallisuus on perinteisesti ollut hyvin yksimielinen kilpailun vaikutuksista terveyspalveluiden laatuun erityisesti kun tuottajille korvataan kiinteä hinta potilaista. Teorian mukaan tuottajat kilpailevat hinnan sijaan laadullisilla tekijöillä, eli kilpailu johtaa palveluiden laadun paranemiseen. Kilpailun vaikutukset palveluiden laatuun voivat olla kuitenkin moniselitteisemmät. Esimerkiksi tuottajien ominaispiirteet, palveluista saatavilla oleva tieto, mahdollinen kermankuorinta ja potilaiden vapaa alueellinen liikkuvuus vaikuttavat siihen, millaisia vaikutuksia valinnanvapaudella on potilaiden saamien palveluiden laatuun. Kansainvälisten empiiristen tutkimustulosten perusteella eniten potilaiden valintaan vaikut-taa matkustusaika tuottajalle. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että myös vertailukelpoinen tieto palveluiden laadusta on ohjannut potilaiden valintaa parempien tuottajien pariin. Havainnot antavat viitteitä sille, että valinnanvapaus kasvattaa laadukkaiden palveluiden kysyntää ja kannustaa tuottajia parantamaan palveluidensa laatua. Lisäksi kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että terveyspalveluiden laatu on korkeampaa kilpailullisilla markkinoilla. Havainnot tukevat näkemystä, että valinnanvapaus voi antaa terveyspalveluiden tuottajille kannustimia parantaa palveluidensa laatua. Valinnanvapauteen liittyvät käytännöt ovat kuitenkin vielä melko tuoreita, joten pitkän aikavälin vaikutuksia potilaiden valintoihin ja palveluiden laatuun on vielä vaikeaa arvioida.