Työpapereita ja nettiartikkeleita

 

Recent Submissions

  • Perkiö, J (Kela, 2016)
    Perustulosta ja kansalaispalkasta on Suomessa keskusteltu vaihtelevan säännöllisesti 1980-luvulta alkaen. Myös useat puolueet ovat tehneet omia ehdotuksiaan toimeentuloturvan järjestämisestä perustulon avulla. Perustulolla on pyritty muun muassa selkiyttämään tukijärjestelmää, keventämään hallintoa, poistamaan työn ja etuuksien yhteensovitteluun liittyviä loukkuja sekä ehkäisemään sosiaaliturvan väliinputoamisia. Ymmärrys perustulon luonteesta ja siihen liitetyistä tavoitteista on vaihdellut eri aikoina. 1980-luvulla kansalaispalkalla pyrittiin vastaamaan teollisen työn vähenemisen aiheuttamaan työttömyyteen ja tarjoamaan mielekkään osallisuuden mahdollisuuksia työmarkkinoiden ulkopuolella. 1990-luvun laman jälkimainingeissa ryhdyttiin keskustelemaan perustulosta, joka nähtiin keinona lisätä työmarkkinoiden joustoja sekä tukea epäsäännöllistä ja matalapalkkaista työtä. 2000- ja 2010-luvuilla perustulosta on keskusteltu ennen kaikkea keinona parantaa työnteon kannusteita ja tarjota parempaa toimeentuloturvaa epäsäännöllisissä silpputöissä tai yrittäjämuotoisesti työskenteleville. Perustulon toteuttamiseksi on esitetty useita erilaisia malleja. Mallit vaihtelevat sen mukaan, mikä on esitetyn etuuden taso, kenelle se kuuluisi, mikä olisi sen suhde muuhun sosiaaliturvaan, miten uudistus rahoitettaisiin ja mitkä ovat sen keskeisimmät tavoitteet. Varsinaisten perustulomallien lisäksi on esitetty myös muita sosiaaliturvan uudistamisen malleja, jotka ovat jossain määrin perustulon kaltaisia. Malleja ovat julkaisseet sekä poliittiset että akateemiset toimijat. Suurin osa Suomessa julkaistuista malleista on osittaisen perustulon malleja, joissa esitetty perustulo olisi sen verran alhainen että sitä täydentämään tarvittaisiin vielä muita harkinnanvaraisia etuuksia. Yleensä perustulon rinnalla tarvittaisiin ainakin asumisen tukia. Perustulon rahoittamiseen on olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja. Yleisenä lähtökohtana malleissa on kuitenkin tuloverotuksen uudistaminen siten, että keski- ja suurituloisilta peritään perustulon tuoma tulonlisäys takaisin verotuksessa. Tuloverotusta voidaan täydentää muilla välittömillä ja välillisillä veroilla tai finanssipolitiikan keinoilla. Rahoituksen painopisteen siirtäminen pois tuloverotuksesta mahdollistaisi epäkannustaviksi koettujen korkeiden marginaaliveroasteiden alentamisen perustulomalleissa. Tuoreimmissa perustulomalleissa keskeisinä tavoitteina on ollut silpputyöläisten toimeentuloturvan vahvistaminen ja sosiaaliturvaa saavien työnteon kannusteiden parantaminen. Mikrosimulaatioanalyysit ovat kuitenkin osoittaneet, että etuuksien yhteisvaikutuksesta johtuen kaikki tavoitellut myönteiset vaikutukset eivät välttämättä toteudu osittaisen perustulon malleissa. Ratkaisuna olisi erityisesti asumistuen sovittelu perustulomalliin sekä perustulon riittävän korkea taso, joka ehkäisisi säännöllistä toimeentulotuen tarvetta.
  • Ahola, E (Kela, 2015)
    Toimeentulotuki on suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän viimesijaisin taloudellinen tuki, joka koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta, ehkäisevästä toimeentulotuesta ja kuntouttavaan työtoimintaan liittyvästä toimeentulotuesta. Tällä hetkellä kunnat hoitavat kaiken toimeentulotuen toimeenpanon, mutta perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alussa. Tässä työpaperissa tarkastellaan Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyyttä vuonna 2012. Mielenkiinnon kohteena on ensinnäkin se, kuinka monet Kelan etuuksien saajat joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen. Tavoitteena on siis saada arvio sille, kuinka suuri osuus Kelan asiakkaista joutui ennen vuotta 2017 asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa saadakseen toimeentuloa turvaavat etuudet. Toiseksi tarkastellaan sitä, kuinka monelle toimeentulotuen saajalle maksettiin useita toimeentulotuen lajeja saman vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan sitä, kuinka moni perustoimeentulotuen saaja sai myös jotakin muuta toimeentulotuen lajia. Tämän tarkastelun avulla haetaan arviota sille, kuinka suuri osuus toimeentulotuen saajista joutuu edelleen vuonna 2017 ja sen jälkeen asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa. Tutkimusaineistona oli niin kutsuttu SISU-rekisteriaineisto, johon yhdistettiin kuukausitasoisia etuustietoja Kelan etuusrekistereistä. Aineiston koko oli noin 800 000 henkilöä. Kuukausitasoinen tarkastelu osoitti, että noin seitsemän prosenttia Kelan etuuksia saaneista kotitalouksista sai saman kuukauden aikana myös toimeentulotukea vuonna 2012. Kaikista perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista puolestaan noin 42 prosenttia oli sellaisia, jotka olivat saaneet vuoden aikana myös täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea. On huomattava, että täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea saaneiden osuus perustoimeentulotuen saajista tulee luultavasti pienentymään vuoden 2017 alusta lukien jo pelkästään siitä syystä, että osa nyt täydentävään toimeentulotukeen oikeuttavista menoeristä siirtyy perustoimeentulotuen piiriin vuoden 2017 alussa.
  • Autti-Rämö, I; Heino, P; Toikka, T (Kela, 2015)
    Vuoden 2016 alusta Kelan järjestämä vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi, jossa kuntoutusoikeuteen ei enää kytketä vammaistukea (L 145/2015). Kelan tehtävänä on järjestää vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena terapioita ja moniammatillisia kuntoutuspalveluja. Tässä selvityksessä tarkasteltiin rekisteriaineistolla Kelan järjestämää vaikeavammaisten henkilöiden yksilöterapiakuntoutusta, joka on kestänyt vähintään 7 vuotta, ja kuntoutuksen toteutumisessa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Vähintään 7 vuoden ajan kaikkina vuosina 2004–2010 yhtäjaksoisesti samaa yksilökuntoutuksen muotoa saaneita vaikeavammaisia oli 8 085 henkilöä, joista miesten osuus oli puolet. Yksittäisistä terapiamuodoista eniten oli myönnetty fysioterapiaa. Pitkäkestoiset fysioterapiat keskittyivät CP-oireyhtymään ja MS-tautiin. Molemmat ovat tiloja, joissa fyysinen suorituskyky iän myötä usein heikkenee. Toiseksi yleisin yksilökuntoutus oli puheterapia. Lapsuusiän joissakin tilanteissa vuosia kestävä yksilöpuheterapia voi olla tarpeen, mutta käyntimäärien pysyminen samana tai lisääminen 7 vuoden aikana on harvoin perusteltua. Muut yleisimmät terapiamuodot olivat toimintaterapia ja musiikkiterapia. Toimintaterapian merkitys korostuu opeteltaessa uusia taitoja lapsena ja nuorena sekä elämän muutosvaiheissa kuten omaan asuntoon muutettaessa. Musiikkiterapialla voidaan tukea erityisesti kommunikatiivisia taitoja, mutta onko vähintään 7 vuotta kestävä musiikkiterapia lääkinnällisenä kuntoutuksena tarkoituksenmukainen, jää vaille vastausta. Tämän tutkimuksen tulokset herättävätkin epäilyn siitä, että subjektiivinen oikeus vaikeavammaisen kuntoutukseen voi johtaa siihen, että kuntoutujan ajankohtaiset tarpeet ja tavoitteet jäävät huomiotta. Sen vuoksi sama kuntoutusmuoto voi jatkua vuosia. Tämän toteaminen edellyttäisi kuitenkin Kelaan toimitettujen kuntoutushakemuksen asiakirjoihin tutustumista ja arviointia valitun kuntoutusmuodon tarpeellisuudesta. Uusi vuonna 2016 alkava vaativa lääkinnällinen kuntoutus korostaa toiminnan ja osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä. Ammattitaitoisella ja monialaisella työryhmällä on vastuu realistisen ja tavoitteellisen kuntoutuksen suunnittelusta, joka tulee tehdä yhdessä kuntoutujan kanssa. Koska kuntoutujan tavoitteet ovat ajassa muuttuvia ja elämäntilanteeseen liittyviä, tulee suunnitelmien vastata kuntoutujan ajankohtaista kuntoutustarvetta ja tavoitetta.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Kansaneläkelaitos (Kela) täydentää sosiaali- ja terveysalan julkisen terveydenhuollon kuntoutuspalvelutarjontaa. Lasten ja nuorten (5–15-vuotiaat) tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden kuntoutuspalveluihin Kela kehittää parhaillaan monimuotoista perhekuntoutusta. Vuosien 2010–2018 välisenä aikana käynnissä olevat neuropsykiatrisen perhekuntoutuksen LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat on tarkoitettu perheille, joissa 5–12-vuotiaalla lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti muita samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä. Monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeiden yleisenä tavoitteena on kehittää kuntoutusmalli, joka voisi soveltua Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen vakiintuneeksi palveluksi. Kelan kehittämishankkeisiin liittyy aina arviointitutkimus. Monimuotoisen perhekuntoutuksen seurantatutkimuksessa arvioidaan perhelähtöisten kuntoutusohjelmien soveltuvuutta ja vaikutuksia lapsiperheiden psykososiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimuksen kohteena on kolme perhelähtöistä hoito- ja kuntoutusohjelmaa: Kelan kehitteillä olevat LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat sekä vertailuaineistona Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) lastenpsykiatrian poliklinikan ostopalveluna hankkima perheterapia. Kyseessä on satunnaistamaton seurantatutkimus. Tutkimusaineisto kerätään ensisijaisesti lomakekyselyjen avulla, ja aineistoa täydennetään esimerkiksi perhekuntoutustoimintaan osallistuvien ammattihenkilöiden fokusryhmähaastatteluilla ja työntekijöille kohdistetuilla kyselyillä. Tutkimustuloksia tullaan raportoimaan kotimaisissa ja kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa.
  • Tervola, J (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työttömien maahanmuuttajien asiointia eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Analyysissa keskitytään selvittämään rekistereistä, miten kantaväestön ja suurimpien maahanmuuttajaryhmien asiointitavat eroavat toisistaan käytettyjen asiointikanavien suhteen (toimistokäynti, puhelinsoitto, sähköinen asiointi). Lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, miten maahanmuuttajien asiointitavat muuttuvat maassaoloajan myötä ja kuinka paljon ulkoiset tekijät kuten aktivointitoimenpiteet selittävät kantaväestön ja maahanmuuttajien eroja asioinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajia yhtenä joukkona sekä erikseen neljää suurinta taustamaaryhmää: Venäjä, Viro, Somalia ja Irak + Iran. Tutkimusaineisto muodostettiin yhdistämällä Kelan, työ- ja elinkeinotoimiston ja Helsingin sosiaalitoimen asiointirekisterit vuosilta 2012–2014, jolloin saatiin kokonaiskuva helsinkiläisten työttömien asioinnista eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Ansiopäivärahaa saaneet työttömät rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. Maahanmuuttajat asioivat verkossa ja puhelimitse keskimäärin selvästi harvemmin kuin kantaväestö, joka taas käy toimistossa harvemmin kuin maahanmuuttajat. Erityisen usein toimistossa käyvät tarkastellut pakolaisryhmät Somalia sekä Irak + Iran; myös sen jälkeen, kun asiointiin vaikuttavia tekijöitä on vakioitu. Pakolaisryhmillä toimistokäyntien määrä alkaa vähentyä merkittävästi vasta yli 10 vuotta maassa olleilla. Virosta muuttaneilla käyntien määrä on huomattavasti pienempi heti toisen maassaolovuoden jälkeen. Erot maahanmuuttajien ja kantaväestön asiointitavoissa ovat suuret erityisesti Kelassa, jossa mahdollisuudet sähköiseen asiointiin ovat laajimmat. Sähköisen asioinnin kehittämisen yksi seuraus näyttää olevan asioinnin polarisoituminen: erilaiset asiakkaat käyttävät heille sopivinta palvelumuotoa, ja erityistä tukea tarvitsevat asiakasryhmät keskittyvät toimistoihin. Erot asiointitavoissa voivat johtua maahanmuuttajien vajavaisesta kielitaidosta, puutteellisesta sosiaaliturvajärjestelmän tuntemuksesta ja heikoista internet-taidoista. Toisaalta erot voivat kertoa osittain myös kulttuurisista preferensseistä, jossa suositaan kasvokkaista kontaktia.
  • The second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security (Kela, 2015)
    In accordance with the act on the national pension index, the Ministry of Social Affairs and Health is to commission an evaluation of the adequacy of basic social security every four years. An independent expert group is to be appointed for the task and to carry out the assessment autonomously. In April 2014, commissioned by the Ministry of Social Affairs and Health, the National Institute for Health and Welfare convened the second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security, and to conduct the second evaluation of its kind. The second expert group decided to conduct the evaluation by applying the same basic solutions as the first evaluation group did but developed and intensified the evaluation in several aspects. The second evaluation examines the development of the adequacy of basic social security and the factors affecting it from 2011 to 2015. The model family calculations applied in the evaluation have been generated with the new SISU microsimulation model of Statistics Finland. As a rule, the disposable income of households depending on basic benefits (or on low wages) increased between 2011 and 2015, in relation to average wage-earners and in real terms, both before and after dwelling costs. However, during the same period, the real wages of an average-earning household remained essentially at the same level. Persons living alone in rental dwellings and receiving the basic benefits are calculatedly entitled to means-tested basic social assistance. Their income level is determined according to the level of basic means-tested social assistance, and amounts to 43 per cent of the income level of average earners living alone. As the level of guarantee pension is higher than the other benefits, the estimated entitlement to means-tested social assistance is not realised. The income level of single-dweller guarantee pension recipients is 48 per cent of the income level of average earners. In Finland, the income level guaranteed by basic social security is in line with the average level in Western Europe, both before and after housing costs. With the exception of pensioners, the income level of persons relying on basic social security is not adequate to cover reasonable minimum costs determined in reference budgets. In 2014, the income level of unemployed persons, students or sickness allowance recipients living alone in rental housing was enough to cover 71 per cent of reasonable minimum costs. The respective figure for guarantee pension recipients was 102 per cent. The income level of persons on basic social security has increased since 2011 compared with the reference budgets of reasonable minimum costs. Their income level proves to be inadequate when compared with the level deemed adequate by the general public. It amounted to 66 per cent of the monetary sum deemed adequate. The income level of persons on guarantee pension amounted to 85 per cent of the level that the Finnish general public regarded adequate for living. The total number of people living in households completely dependent on basic social security—basic benefits, housing allowances and means-tested social assistance—totalled 231,000 or 4.3 per cent of the Finnish population in 2013. The number has increased since 2011. The average duration of total dependence on basic security is four years on average. A total of 71 per cent of households on basic social security benefits are at risk of poverty (the respective percentage for the total population is 13), and 54 per cent report their income to be inadequate (respectively, 25 per cent of the total population). When monitoring the benefits administrated by the Finnish Social Insurance Institution (Kela), the majority, or 64 per cent, of basic benefit recipients are women. Meanwhile, 61 per cent of general housing allowance recipients living alone are men. Further, of all recipients of means-tested social assistance 53 per cent are men. Reforms in benefit and tax legislation during 2011–2015 have decreased the Gini coefficient used to measure the income gap by approximately 0.8 percentage points, and the relative poverty risk by approximately 1.4 percentage points. Due to legislative amendments, the share of unemployed persons in unemployment traps has increased. Furthermore, the participation tax rate has increased, both regarding the transition from unemployment to full-time work and from part-time to full-time work.
  • Sallinen, M; Bärlund, E; Koivuniemi, M; Heinonen, T (Kela, 2015)
    Goal Attaiment Scaling eli GAS on tavoiteasetannan menetelmä, jonka avulla pyritään ottamaan asiakkaan arki kuntoutuksen lähtökohdaksi. GAS-koulutusta avokuntoutuksen ammattihenkilöille on toteutettu 15 ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea vuodesta 2011 alkaen. Tämän arviointitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten koulutuksen suorittaneet ammattilaiset käyttävät GAS-menetelmää ja minkälaisena he kokevat sen käytettävyyden ja hyödynnettävyyden. Lisäksi haluttiin kartoittaa sekä koulutuksiin osallistuneiden että kouluttajien näkemyksiä GAS-menetelmästä ja -koulutuksesta ja sen kehittämistarpeista. Tutkimuksen aineisto koottiin GAS-koulutukseen osallistuneille kuntoutusammattilaisille kohdennetulla sähköisellä kyselyllä ja GAS-kouluttajien haastatteluilla. Kyselyn vastaajista (n = 178) suurin osa ilmoitti kuntoutujien osallistuvan tavoitteiden asettamiseen ja yli puolet vastaajista koki menetelmän parantaneen kuntoutujien kuntoutusmotivaatiota. Yhteistyö hoitovastuutahon kanssa GAStavoitteiden suunnittelussa ja asettamisessa on vastausten perusteella melko vähäistä. Vajaa puolet vastaajista arvioi GAS-menetelmän käyttöönoton lisänneen tai syventäneen moniammatillista yhteistyötä. Tarkasteltaessa GAS-menetelmän hallintaa havaittiin, että koulutukseen osallistuneilla näyttäisi olevan vaikeuksia lähtö- ja tavoitetason määrittelyssä, indikaattorien sanallistamisessa sekä T-scoren ymmärtämisessä. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi GAS-koulutuksen vastanneen odotuksia, mutta kaiken kaikkiaan koulutustyytyväisyyden suhteen ammattikorkeakoulukohtaiset erot olivat suuria tilastollisesti merkitsevällä tasolla. Avoimissa vastauksissa teemoiksi nousivat moniammatillisuus ja ammattikohtaisuus koulutuksen toteutuksessa, kuntoutujiin liittyvät haasteet sekä kouluttajien GAS-osaaminen. Kouluttajien haastatteluissa esille nousivat koulutukseen osallistuneiden vastustavat ennakkoasenteet, moniammatillisen työskentelyn puute arjessa, totutuista rooleista poisoppiminen, vaikeus asettaa arkielämälähtöisiä ja tarkoituksenmukaisia tavoitteita sekä se, että kuntoutukselta puuttuu usein kokonaistavoite. Kouluttajat olivat syventäneet ja laajentaneet koulutussisältöjä ja muokanneet välitehtäviä kukin omalla tavallaan ja omien ryhmiensä tarpeista lähtien, joten GAS-koulutuksen yhdenmukaisuudesta ei voitane puhua. Raportin yhteenvetona kuvataan hyvän GAS-koulutuskäytännön elementit.
  • Lämsä, R; Santalahti, P; Haravuori, H; Pentinmikko, A; Tuulio-Henriksson, A; Huurre, T; Marttunen, M (Kela, 2015)
    Lapsia ja nuoria ohjautuu aiempaa enemmän psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, ja yhä useampi nuori saa Kelan hoitotukea mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon käytettyjen lääkkeiden käyttö on lisääntynyt paljon 2000-luvulla. Samalla nuorten hoitoon ohjautumisessa ja psyykelääkkeiden käytössä on Suomessa suuria alueellisia eroja. Selvityksessä tarkastellaan neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten palvelujen käyttöä ja heille tarjolla olevia erikoissairaanhoidon palveluja eri sairaanhoitopiireissä. Se tarjoaa ajantasaista tietoa toiminnan kehittämiseksi niin neuropsykiatrista kuntoutusta rahoittavalle Kelalle kuin eri toimijoille erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa ja kolmannella sektorilla. Aineistona olivat hoitoilmoitusrekisteristä kerätyt tiedot neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten palveluiden käytöstä erikoissairaanhoidossa. Lisäksi haastateltiin 23 lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian ylilääkäriä sekä 66 kolmannen sektorin palveluntarjoajaa. Selvityksen rahoitti Kela ja se toteutettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lasten ja nuorten mielenterveysyksikössä keväällä 2014. Tulosten mukaan neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden nuorten määrä erikoissairaanhoidossa puolitoistakertaistui vuodesta 2008 vuoteen 2012. Sairaanhoitopiireissä on kehitetty toimintatapoja: Hoitoa viedään nuoren arkiympäristöön ja painopistettä siirretään ryhmämuotoiseen toimintaan. Haastatellut lääkärit kokevat työskentelytavat tehokkaiksi, vaikka niiden vaikuttavuudesta on vain vähän tutkittua tietoa. Resursseista ei koeta olevan hälyttävää pulaa. Hoidon organisointitavoissa, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisessä työnjaossa sekä potilaiden, käyntien ja hoitojaksojen määrissä on kuitenkin suurta valtakunnallista vaihtelua. Sairaanhoitopiireissä on huoli kuntoutuksen ja seurannan toteutumisesta kunnissa. Erikoissairaanhoito joutuu toimimaan kunkin alueensa kunnan kanssa erikseen. Kolmannen sektorin toimijoista on joillakin alueilla pulaa, ja erikoissairaanhoidon ja kolmannen sektorin yhteistyö on vähentynyt kiireen vuoksi. Erikoissairaanhoidon lääkärit eivät aina tiedä tarpeeksi kolmannen sektorin tai Kelan palveluista. Kelan toiminnalta toivotaan paikallisuutta: sopeutumisvalmennuskursseja pitäisi järjestää lähempänä perheitä maantieteellisesti ja toiminnallisesti niin, että niillä olisi jatkuvuutta perheen arjessa. Organisaatiotasolla tulisi kiinnittää huomiota henkilökunnan pysyvyyteen ja varmistaa tietotaidon säilyminen henkilökunnan vaihtuessa. Järjestelmätasolla tarvitaan uudistuksia, jotka parantavat kansalaisten maantieteellistä tasa-arvoa, varmistavat katkeamattoman hoitoketjun perustasolta erikoissairaanhoitoon ja takaisin, integroivat hoidon ja kuntoutuksen sekä selkeyttävät monitahoista rahoitusjärjestelmää.
  • Ahola, E; Honkanen, P; Sirviö, M (Kela, 2015)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan 29.5.2015 nimitetyn pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman vaikutuksia eläkeläisten toimeentuloon. Laskelmat koskevat indeksileikkausten vaikutuksia reaalituloihin, eläkeläisten siirtämistä yleisen asumistuen piiriin ja takuueläkkeen korotusta. Laskelmat ovat osaksi esimerkkilaskelmia, osaksi Kelan rekisteritietoihin perustuvia arvioita ja osaksi tulonsiirtojen ja verotuksen mikrosimulointiin perustuvia laskelmia.
  • Saastamoinen, LK; Saarelainen, L; Autti-Rämö, I; Martikainen, JE (Kela, 2015)
    Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaissairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohti. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän, joka laati ehdotuksen harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosiksi 2014–2017. Yksi toimenpide-ehdotuksista on harvinaislääkkeiden saatavuuden parantaminen. Kela otti vastuulleen selvittää harvinaissairauksien hoidossa käytettäviä lääkehoitoja ja niiden korvattavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata, millaisia lääke- ja ravintovalmistehoitoja harvinaissairauksien hoidossa Suomessa käytetään ja kuinka usein lääkkeet kuuluvat avohoidossa käytettäessä lääkekorvausjärjestelmään. Tutkimusaineisto koottiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin harvinaissairauksia hoitaville lääkäreille henkilökohtaisessa sähköpostiviestissä maaliskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 129 lääkäriä, eli 33 % niistä, joille kysely lähetettiin. Lääkärit mainitsivat kyselyssä 145 lääkeainetta ja 55 ravintovalmistetta, joita käytetään harvinaissairauksien hoidossa. Lääkärien mainitsemista lääkkeistä 86 % ja kolmannes ravintovalmisteista oli korvattavia. Varsinaisista harvinaislääkkeistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat korvattavia. Vaikka valtaosa harvinaissairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä on korvattavia, osalla potilaista kustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi, jos sairauden hoidossa tarvitaan useita valmisteita, jotka eivät ole korvattavia. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei riittävästi huomioi harvinaissairauksien lääkehoitoja, koska järjestelmä perustuu lääkeyritysten tekemiin hakemuksiin ja korvattavuuden edellytyksenä on, että valmisteen käyttöaihe sisältää harvinaissairauden.
  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2015)
    Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille. Vuoden 2013 alusta kursseja lisättiin ja uudistettiin siten, että omaishoitajille tarkoitettujen yksilökurssien lisäksi järjestetään parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalle läheiselleen. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kelan omaishoitajien kursseille ohjautumista, niistä saatua hyötyä sekä kurssien kehittämistarpeita. Kuntoutuskurssien hyötyä ja vaikutuksia kuntoutujien masennusoireisiin (BDI-II), elämänlaatuun (WHOQOL-BREF) sekä omaishoidon kuormittavuuteen (COPE-indeksi) arvioitiin näennäiskokeellisella asetelmalla vertailemalla ryhmiä, joista yksi osallistui omaishoitajien yksilökursseille (n = 64), yksi omaishoitajien parikursseille (n = 67), ja ryhmää joka ei osallistunut Kelan järjestämälle omaishoitajien kuntoutuskurssille (n = 49). Lisäksi analysoitiin kursseille osallistuneiden omaishoitajien asettamat GAS-tavoitteet. Vuoden kestäneen seurannan aikana vertailuryhmän kuormittuminen lisääntyi ja yksilökursseille osallistuneiden fyysinen elämänlaatu koheni tilastollisesti merkitsevästi. Vuoden aikana tapahtuneissa muutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä ero siten, että vertailuryhmässä kuormittuminen lisääntyi suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,047) ja elämänlaadun fyysisen osa-alueen keskiarvo heikkeni suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,016) ja yksilökurssilaisiin (p = 0,010). Elämänlaadun ympäristön osa-alueen keskiarvo heikkeni vertailuryhmässä suhteessa yksilökurssilaisiin (p = 0,049). Omaishoitajien masennusoireissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä muutoksia vuoden aikana eikä ryhmien välillä ollut eroja. Omaishoitajien kuntoutukselleen asettamista tavoitteista 2/3 lukeutui suoritukset ja osallistuminen -osa-alueelle. Kaikista tavoitteista saavutettiin 62 % ja tavoitteiden määrän mukaisen T-lukuarvon keskiarvo oli yksilökurssilaisilla 49,4 ja parikurssilaisilla 50,2. Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät omaishoitajien kuntoutuskursseista tiedottamiseen, jotta kurssit pystyttäisiin kohdentamaan niitä eniten tarvitseville. Kuntoutuskursseihin sinänsä oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kurssiohjelmassa on kehitettävää fyysisen aktivoinnin ja omaishoitotilanteen hallintaan liittyvissä sisällöissä. Läheisten ohjelmaa parikursseilla olisi hyvä kehittää. Parikurssit ovat tervetullut lisä Kelan kuntoutuskurssivalikoimaan. Monelle omaishoitajalle ne ovat ainoa mahdollisuus osallistua kuntoutukseen ja omaishoitajien kuormittumista pystytään ehkäisemään paremmin, kun läheinen osallistuu kuntoutukseen. Omaishoitajien kuntoutuskursseilla saavutettiin edistymistä omaishoitajien elämänlaadussa. Masennusoireiden vähentämiseksi saatetaan tarvita lisäksi muita tukitoimia kuin kurssimuotoinen kuntoutus.
  • Autti-Rämö, I; Bogdanoff, P (Kela, 2014)
    Omaisten auttaminen on Suomessa paljon yleisempää kuin mitä omaishoidon tukea saavien määrästä voi päätellä. Erityisesti lastaan hoitavien omaishoitajien määrästä ja tuen tarpeesta on vain vähän tietoa. Kela on uudistamassa omaishoitajille kohdennettuja kursseja. Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa lapsia hoitavien lääkäreiden käsitystä siitä, tulisiko lasten omaishoitajille järjestää omat kurssit, kuinka suuri näiden tarve mahdollisesti on ja mitä näiden kurssien sisällössä tulisi erityisesti huomioida. Sähköinen kysely toteutettiin lastenlääkäri-, lastenneurologi- ja kehitysvammalääkäriyhdistysten avustuksella. Kyselyyn vastasi yhteensä 90 lääkäriä. Kyselyn tulokset osoittivat että vain harva erityistä tukea tarvitsevia lapsia hoitavista lääkäreistä tiesi Kelan järjestämistä omaishoitajakursseista, mutta lähes kaikki tunnistivat lapsiaan hoitaville vanhemmille kohdistettujen kuntoutuskurssien tarpeen. Lastaan hoitavien omaishoitajien kuormittuneisuus on tärkeä ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja suunniteltaessa.