Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 82
  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2015)
    Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille. Vuoden 2013 alusta kursseja lisättiin ja uudistettiin siten, että omaishoitajille tarkoitettujen yksilökurssien lisäksi järjestetään parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalle läheiselleen. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kelan omaishoitajien kursseille ohjautumista, niistä saatua hyötyä sekä kurssien kehittämistarpeita. Kuntoutuskurssien hyötyä ja vaikutuksia kuntoutujien masennusoireisiin (BDI-II), elämänlaatuun (WHOQOL-BREF) sekä omaishoidon kuormittavuuteen (COPE-indeksi) arvioitiin näennäiskokeellisella asetelmalla vertailemalla ryhmiä, joista yksi osallistui omaishoitajien yksilökursseille (n = 64), yksi omaishoitajien parikursseille (n = 67), ja ryhmää joka ei osallistunut Kelan järjestämälle omaishoitajien kuntoutuskurssille (n = 49). Lisäksi analysoitiin kursseille osallistuneiden omaishoitajien asettamat GAS-tavoitteet. Vuoden kestäneen seurannan aikana vertailuryhmän kuormittuminen lisääntyi ja yksilökursseille osallistuneiden fyysinen elämänlaatu koheni tilastollisesti merkitsevästi. Vuoden aikana tapahtuneissa muutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä ero siten, että vertailuryhmässä kuormittuminen lisääntyi suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,047) ja elämänlaadun fyysisen osa-alueen keskiarvo heikkeni suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,016) ja yksilökurssilaisiin (p = 0,010). Elämänlaadun ympäristön osa-alueen keskiarvo heikkeni vertailuryhmässä suhteessa yksilökurssilaisiin (p = 0,049). Omaishoitajien masennusoireissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä muutoksia vuoden aikana eikä ryhmien välillä ollut eroja. Omaishoitajien kuntoutukselleen asettamista tavoitteista 2/3 lukeutui suoritukset ja osallistuminen -osa-alueelle. Kaikista tavoitteista saavutettiin 62 % ja tavoitteiden määrän mukaisen T-lukuarvon keskiarvo oli yksilökurssilaisilla 49,4 ja parikurssilaisilla 50,2. Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät omaishoitajien kuntoutuskursseista tiedottamiseen, jotta kurssit pystyttäisiin kohdentamaan niitä eniten tarvitseville. Kuntoutuskursseihin sinänsä oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kurssiohjelmassa on kehitettävää fyysisen aktivoinnin ja omaishoitotilanteen hallintaan liittyvissä sisällöissä. Läheisten ohjelmaa parikursseilla olisi hyvä kehittää. Parikurssit ovat tervetullut lisä Kelan kuntoutuskurssivalikoimaan. Monelle omaishoitajalle ne ovat ainoa mahdollisuus osallistua kuntoutukseen ja omaishoitajien kuormittumista pystytään ehkäisemään paremmin, kun läheinen osallistuu kuntoutukseen. Omaishoitajien kuntoutuskursseilla saavutettiin edistymistä omaishoitajien elämänlaadussa. Masennusoireiden vähentämiseksi saatetaan tarvita lisäksi muita tukitoimia kuin kurssimuotoinen kuntoutus.
  • Saastamoinen, LK; Saarelainen, L; Autti-Rämö, I; Martikainen, JE (Kela, 2015)
    Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaissairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohti. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän, joka laati ehdotuksen harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosiksi 2014–2017. Yksi toimenpide-ehdotuksista on harvinaislääkkeiden saatavuuden parantaminen. Kela otti vastuulleen selvittää harvinaissairauksien hoidossa käytettäviä lääkehoitoja ja niiden korvattavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata, millaisia lääke- ja ravintovalmistehoitoja harvinaissairauksien hoidossa Suomessa käytetään ja kuinka usein lääkkeet kuuluvat avohoidossa käytettäessä lääkekorvausjärjestelmään. Tutkimusaineisto koottiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin harvinaissairauksia hoitaville lääkäreille henkilökohtaisessa sähköpostiviestissä maaliskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 129 lääkäriä, eli 33 % niistä, joille kysely lähetettiin. Lääkärit mainitsivat kyselyssä 145 lääkeainetta ja 55 ravintovalmistetta, joita käytetään harvinaissairauksien hoidossa. Lääkärien mainitsemista lääkkeistä 86 % ja kolmannes ravintovalmisteista oli korvattavia. Varsinaisista harvinaislääkkeistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat korvattavia. Vaikka valtaosa harvinaissairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä on korvattavia, osalla potilaista kustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi, jos sairauden hoidossa tarvitaan useita valmisteita, jotka eivät ole korvattavia. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei riittävästi huomioi harvinaissairauksien lääkehoitoja, koska järjestelmä perustuu lääkeyritysten tekemiin hakemuksiin ja korvattavuuden edellytyksenä on, että valmisteen käyttöaihe sisältää harvinaissairauden.
  • Hellsten, K (Kela, 2014)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen tutkimustoiminnan 50-vuotista taipaletta, sen liikkeelle lähtöä ja eri vaiheita. Pääpaino on tutkimuksen linjauksissa ja kohdentumisessa sekä niiden muutoksissa eikä niinkään organisaatiossa. Se on luonteeltaan eräänlainen yleiskatsaus, jossa monia kiinnostavia yksityiskohtia jää ulkopuolelle. Vaikka Kansaneläkelaitoksessa oli sen perustamisesta lähtien harjoitettu pienimuotoista tutkimusta, niin tutkimustoimiston perustaminen 1.6.1964 merkitsi tutkimustoimintaan erikoistuneen yksikön toiminnan alkua. Sittemmin Sosiaaliturvan tutkimuslaitokseksi muuttuneen toimiston perustaminen ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan liittyi sosiaaliturvan laajenemiseen ja ilmensi uskoa siihen, että yhteiskuntatieteellisen tutkimustyön turvin voitaisiin edetä kohti hallittua yhteiskuntapolitiikkaa. Kansaneläkelaitoksen tutkimuksessa korostettiin heti alussa kahta näkökohtaa – Kansaneläkelaitoksen sisäisiä tutkimustarpeita ja yleisempiä sosiaalivakuutukseen tai sosiaaliturvaan liittyviä tutkimustarpeita. Tutkimuksen tuli palvella sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Tutkimuslaitoksen ensimmäisessä projektissa pyrittiin selvittämään sairausvakuutuksen voimaantulon vaikutusta väestön terveydenhoidolliseen käyttäytymiseen. Sosiaaliturvan tutkimusperspektiivi on sitten 1960-luvun muuttunut ja laajentunut. Muutokset ovat heijastaneet yhteiskunnassa, sosiaaliturvajärjestelmässä ja Kelan toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Kelan tehtävien lisääntyminen sosiaaliturvan toimeenpanijana on merkinnyt tutkimukselle uusia tutkimuskohteita ja aiheita. Kehitys on vienyt sosiaaliturvan rakentamiskauden kysymyksistä niihin kysymyksiin, jotka koskevat järjestelmän vaikutuksia ja vaikuttavuutta, järjestelmän sopeutumista ja sopeuttamista muuttuviin oloihin ja muuttuviin tarpeisiin ja ehkä jopa sosiaaliturvapolitiikan peruskysymyksiin. Sosiaaliturvan tutkimuslaitos muuttui ensin tutkimus- ja kehitysyksiköksi ja sitten Kelan tutkimusosastoksi. Tutkimuksen tekemisen tavatkin ovat vuosien saatossa muuttuneet. Perustehtävä on kuitenkin pysynyt samana: tehtävänä on tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sosiaaliturvan kehittämistä ja toimeenpanoa koskevan päätöksenteon tueksi.
  • Haataja, A; Juutilainen, V-P (Kela, 2014)
    Äidit käyttävät pääosan lastenhoitoon kotona liittyvistä perhevapaista, minkä seurauksena äideille kasautuvat myös katkot työelämässä lastenhoidon johdosta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten yleisiä ovat yhtäältä pitkät yhtenäiset lastenhoitojaksot ja toisaalta pitkät kotihoidon tukijaksot, miten hoitojaksojen käyttö on kehittynyt ja mitkä tekijät selittävät äitien kotihoidon tuen kestoa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tutkimusta varten muodostettiin osa-aineisto, joka perustuu Kelan tutkimusosaston Lapsiperhe-hanketta varten koottuun laajaan rekisteripohjaiseen tutkimusaineistoon. Tutkimusaineisto on rajattu äiteihin, jotka saivat esikoisen vuosina 1999–2006 ja joiden viimeinen lapsi syntyi vuonna 2008. Hoitojaksoja voidaan seurata kohorteittain maksettujen vanhempainrahojen ja kotihoidon tukitietojen avulla vuoden 2010 loppuun asti. Tulosten mukaan muutokset äitien käyttäytymisessä ovat olleet 2000-luvulla melko hitaita. Pääosa, noin kolme neljästä ensisynnyttäjien perhevapaaetuuksiin perustuvista yhtenäisistä lapsenhoitojaksoista päättyy esikoiseen, minkä jälkeen hoitojaksoon tulee vähintään kahden kuukauden tauko, vaikka äiti saisi seuraavan lapsen ennen kuin edellinen täyttää kolme vuotta. Peräkkäin vähintään kahta lasta hoitavia äitejä oli kaikkiaan neljännes. Esimerkiksi vuoden 2003 kohortin kaksi lasta saaneista äideistä 70 prosenttia piti tauon ensimmäisen lapsen jälkeen ja 30 prosenttia hoiti molemmat lapset peräkkäin. Isien vapaat selittävät äitien jaksojen päättymisiä tai taukoja useammin nuorimmilla kohorteilla, mutta yhä vain muutaman prosentin. Kotihoidontuen käyttö on 2000-luvulla hieman yleistynyt, mutta pisimmät jaksot ovat vähentyneet vuosina 1999–2006 noin 14 prosentista 10 prosenttiin. Toisaalta yksinhuoltajilla pitkät, noin kolmen vuoden jaksot muodostavat yhä viidenneksen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, kuinka suurta osaa äitejä koskisi reformi, joka puolittaisi oikeuden kotihoidon tukeen vanhempien kesken. Tuloksena oli, että runsas kolmasosa kaikista ensisynnyttäjistä, mutta yksinhuoltajista yli 40 prosenttia, joutuisi suunnittelemaan lapsenhoitoratkaisunsa uudelleen, jos uudistus olisi koskenut vuoden 2006 ensisynnyttäjiä. Väestötasolle ja kaikille äideille korotettuna uudistus olisi koskenut, kuukausirajasta riippuen, 17 250–21 750 äitiä, joista yksinhuoltajia olisi ollut 2 000–2 240. Ikä, äidin koulutustaso ja pääasiallinen toiminta osoittautuivat voimakkaiksi selittäjiksi sille, pitävätkö äidit lyhyitä vai pitkiä kotihoidon tukijaksoja. Vaikka nämä tekijät ovat yhteydessä äitien tulojen kautta myös kotitalouden tulotasoon, ei talouden tulotasolla ollut yhtä selviä yhteyksiä. Sen sijaan isän kotihoidon tukijaksot, joita oli yhä pieni määrä, lisäsivät selvästi todennäköisyyttä äitien lyhyempiin jaksoihin ja vähensivät todennäköisyyttä pitkiin jaksoihin.
  • Salminen, Anna-Liisa; Karhula, Maarit; Häkkinen, Arja (Kela, 2014)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Kelan Tules-kurssien standardien kehittämistä varten. Kelan kuntoutusryhmän aloitteesta toteutettu tutkimus tukee standardien kehittämistä sekä tutkimusnäytön perusteella, että kuulemalla palveluntuottajia ja palveluja käyttäneitä asiakkaita. Standardien kehittämisen tarkoituksena on, että Kelan järjestämät kuntoutuspalvelut voisivat olla entistä vaikuttavampia. Tutkimus koostui viidestä osatutkimuksesta (kirjallisuuskatsaus, kuntoutujien fokusryhmät, palveluntuottajien haastattelut, GAS-tavoitteiden analyysi ja hyvät kuntoutuskäytännöt -kysely). Osatutkimuksista kootun ja analysoidun tutkimustiedon perusteella koottiin suosituksia sisällöistä, joita standardien kehittämisessä voisi huomioida. Suositukset esiteltiin palveluntuottajien edustajille Kelan kuntoutusryhmän järjestämässä työkokouksessa. Yhdeksässä tutkimustietoon pohjautuvassa suosituksessa kiinnitetään huomiota seuraaviin, nykyisessä standardissakin esiintyvien teemojen sisältöihin: tavoitteen asettelu, mittausten määrä, aloitusjakson rakenne ja resurssit, ryhmät, sisällöt, välityöskentely, työelämäyhteys, asiakkaan osallistaminen ja kuntoutuksen seuranta. Osatutkimuksissa tuotettua tietoa voidaan soveltaa hyvinä kuntoutuskäytäntöinä päivittäisessä työssä kuntoutujien kanssa. Kelan kuntoutusryhmän vastuulla on arvioida, millä tavalla tutkimuksessa esille tuodut suositukset voidaan huomioida, muiden standardin laatimiseen vaikuttavien tekijöiden ohella, tulevissa Tules-kurssien standardeissa. Tutkimus on ensimmäinen Kelan vakiintuneen toiminnan standardien kehittämisen tueksi toteutettu tutkimus. Tutkimuksellisesti eri lähestymistavoilla kerätty tieto on täydentänyt toisiaan ja osoittanut, että standardien kehittämisen tueksi nostetut suositukset saavat vahvistusta useamman näkökulman kautta. Tutkimuksessa käytettyä toimintamallia voi soveltaa muidenkin Kelan vakiintuneen toiminnan standardien kehittämiseen.
  • Valtonen, H; Kempers, J; Karttunen, A (Kela, 2014)
    This nationally representative questionnaire survey provides insight into the demographics, motivations and behaviour of consumers opting for supplementary health insurance (SHI), and the impact of SHI on consumer utilisation of healthcare services. The data was collected from a combination of online and paper-based surveys (N = 1,620, response rate 41%) in October 2013 – January 2014. The questionnaire covers both adult and children’s SHI. The data comprises information on respondents’ socio-economics, health insurance, motivations for purchasing (or not purchasing) SHI and utilisation of healthcare services. We analyse 1) the current utilisation of and trends in SHI, 2) the preferences and motivations of Finnish consumers in opting for SHI in relation to their background characteristics, and 3) the consequences of SHI on primary healthcare service utilisation. A total of 22.7% of Finnish adults and 52.0% of children had SHI. The reasons for purchasing SHI were faster access, wider choice, better quality and willingness to use private healthcare (PRH) services. For adults, labour market position, level of education, better health and household income were significantly associated with SHI. For children, the most important factor associated with purchasing insurance seems to be the educational level of the (responding) parent. There was a significant interdependence between parents' and children’s SHI. For adults, the insurance decreases the probability they will choose a public provider and increases the utilisation of private services. For children, the insurance increases the probability of choosing a private provider. The SHI decreases the utilisation of public services for adults and increases the utilisation of private services. For children, there seems to be no effect on the utilisation of public services, but a significant increase in the utilisation of private services. Also the mode of purchase, i.e. self-purchased or employer-purchased, seems to influence healthcare utilisation in the working population. Self-purchased SHI increases the utilisation of private services, but employer-purchased SHI has no impact on healthcare utilisation. Tällä väestöä edustavaan otokseen perustuvalla tutkimuksella selvitetään vakuutusten hankkimisen sosio-demografiaa, kansalaisten motivaatioita, käyttäytymistä ja vakuutusten vaikutusta terveyspalvelusten käyttöön. Aineisto on koottu yhdistetyllä verkko- ja paperilomakekyselyllä (N = 1 620, vastausprosentti oli 41 %) lokakuun 2013 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Tutkimus kattaa sekä aikuisten että heidän lastensa terveyteen liittyvät vakuutukset. Aineisto sisältää tietoja vastaajien sosio-ekonomisesta asemasta, terveysvakuutuksista, vakuutuksen valinnan (tai valitsematta jättämisen) motiiveista, vakuutuksen käytöstä ja vaikutuksesta terveyspalvelujen käyttöön. Selvitämme tässä tutkimuksessa; 1) terveysvakuutusten määrää ja niiden käytön trendejä, 2) kansalaisten preferenssejä ja motiiveja vakuutusten hankinnassa ja 3) vakuutusten seurauksia terveyspalvelujen käytössä. Suomalaisista aikuisista 22,7 %:lla ja lapsiperheistä 52,0 %:lla on yksityinen terveysvakuutus. Syyt vakuutuksen hankintaan ovat nopea hoitoon pääsy, laajempi palveluvalikoima ja koettu yksityisten palvelujen parempi laatu. Aikuisten vakuutuksen valintaa selittävät työmarkkina-asema, koulutustaso ja kotitalouden tulot. Aikuisilla vakuutuksen omaajilla on parempi terveydentila kuin ilman vakuutusta olevilla. Aikuisten ja lasten vakuutukset keskittyvät samoihin kotitalouksiin. Lasten vakuutusten valintaa selittää ensisijaisesti vanhemman koulutus. Aikuisten ja lasten vakuuttamista selittävät täten hieman erilaiset seikat. Vakuutus selittää terveyspalvelujen tuottajan valintaa ja palvelujen käytettyä määrää. Vakuutus näyttää johtavan yksityisten palvelujen käyttöön ja lisääntyneeseen palvelukäyttöön erityisesti lapsilla. Aikuisilla vakuutus vähentää julkisen ja lisää yksityisen palveluntuottajan valinnan todennäköisyyttä. Lapsilla taas vakuutus lisää yksityisen tuottajan valinnan todennäköisyyttä. Vakuutus vähentää aikuisilla julkisten ja lisää yksityisen palvelujen käytettyä määrää. Lapsilla julkisten palvelujen käyttö ei vähene, mutta yksityisten palvelujen käyttö lisääntyy. Myös vakuutuksen hankinnan tavalla on yhteys palvelujen käyttöön. Työssäkäyvien aikuisten itse hankkima vakuutus tuottaa lisäyksen yksityisten palvelujen käytetyssä määrässä, mutta työnantajan hankkima vakuutus ei ole yhteydessä julkisten, yksityisten tai työterveyshuollon palvelujen käytettyyn määrään.
  • Koskenvuo, K; Kemppinen, H; Pösö, R (Kela, 2014)
    Kuva nuorista eläkkeensaajista on usein yksipuolinen. Vaille huomiota on jäänyt mm. se, että 16–24-vuotiaista eläkkeensaajista useat ovat perhe-eläkkeen saajia. Nuorilla työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat usein synnynnäiset sairaudet, kehitysvammat tai kehityshäiriöt. Työpaperissa tarkastellaan myös nuorten eläkkeensaajien muiden etuuksien käyttöä ja keskimääräisiä eläkkeiden määriä.
  • Salminen, A-L; Rintanen, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti monialaista kuntoutusta vuosina 2014–2015. Kuntoutusselvityksen suunnittelu on käynnistetty vuonna 2013. Suunnittelun toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tämä kartoittava kirjallisuuskatsaus on laadittu nopealla aikataululla selvitystyön suunnittelun tueksi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuottaa kokonaiskäsitys 2000-luvulla julkaistusta tai toteutetusta kotimaisesta kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvästä tutkimus- ja kehittämistyöstä sekä tunnistaa mahdollisia monialaisen kuntoutuksen selvitettäviä teemoja tai kysymyksiä. Katsaus koskee kuntoutusta monialaisesti, mukaan lukien lääkinnällinen (myöh. toimintakykykuntoutus), ammatillinen, sosiaalinen ja kasvatuksellinen kuntoutus. Monialaisella kuntoutuksella katsauksessa tarkoitetaan kuntoutuksen eri osa-alueiden (ammatillinen/toimintakyky/kasvatuksellinen/sosiaalinen) välistä asiantuntijoiden yhteistyötä. Katsaukseen haettiin tietoja ja tuloksia kotimaisista kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, palvelujen järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvistä artikkeleista, tutkimuksista, kehittämis- ja tutkimustyön raporteista, selvityksistä ja hankkeista. Hakujen tuloksena löytyi 462 julkaisua, joista mukaan otettiin 204 julkaisua. Lisäksi hauissa löydettiin 68 hankekuvausta. Julkaisuista koottiin taulukoihin seuraavat asiat: perustiedot (nimi, aihe, konteksti, tavoitteet, menetelmät sekä asiakasnäkökulman huomioiminen jos mahdollista) ja keskeiset aihepiiriin liittyvät tulokset sekä kehittämisehdotukset, jos niitä on esitetty. Mukaan otetuista julkaisuista 45 liittyi toimintakykykuntoutukseen, 39 ammatilliseen kuntoutuk-seen, 12 sosiaaliseen kuntoutukseen ja 2 kasvatukselliseen kuntoutukseen. Suurimmassa osassa julkaisuja (73 julkaisua) kuntoutusta tarkasteltiin monialaisesti, joko kahden tai useamman kuntoutuksen osa-alueen yhteisenä toimintana. Ylätasolla kuntoutusta tarkasteltiin 33 julkaisussa. Julkaisuissa kohderyhmänä olivat työikäiset 24 julkaisussa ja työttömät 12 julkaisussa. Lapset ja nuoret olivat kohderyhminä 19 julkaisussa. Mielenterveyskuntoutukseen liittyi 15 julkaisua ja päihde- ja mielenterveyskuntoutusta koskevia julkaisuja oli 11. Ikääntyneiden kuntoutusta käsiteltiin yhdeksässä julkaisussa. Kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetuissa julkaisuissa on esitetty useanlaisia, eri tasoilla toteutettavia keinoja kuntoutuksen vastuunjaon, yhteistyön ja koordinoinnin pulmien korjaamiseksi. Julkaisuissa on kuvattu tai ehdotettu: kuntoutusjärjestelmän asiakaslähtöisyyden kehittämistä, kuntoutuksen kokonaisuudistusta, järjestämis- ja rahoitusvastuun uudelleen järjestämistä, keskittämistä, palveluprosessien ja palveluketjujen kehittämistä, toimintamallien kehittämistä, keinoja koordinoinnin parantamiseksi, keinoja yhteistyön parantamiseksi, keinoja kuntoutuksen suunnittelun ja seurannan parantamiseksi, osaamisen kehittämistä, tiedonkulun tehostamista sekä johtamisen kehittämistä. Kirjallisuuskatsauksen perusteella monialaisen kuntoutuksen selvitykseen löytyi useita teemoja, jotka kaipaisivat tarkempaa tarkastelua ja selvittämistä. Niitä ovat: kuntoutuksen nelijako, monialainen ja moniammatillinen yhteistoiminta kuntoutuksessa, kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutusosaaminen, kuntoutuksesta tiedottaminen sekä kuntoutuksen järjestämisen vastuut.
  • Tervola, J; Verho, J (Kela, 2014)
    Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttöä vuonna 2011. Tarkastelussa on mukana pääasiassa Kelan maksamia, toimeentulon kannalta merkittäviä sosiaalietuuksia. Käsitellyt etuuskokonaisuudet ovat työttömyysturva, asumisen tuet, opintotuki, perhe-etuudet ja eläke-etuudet. Tutkimusaineisto muodostettiin yhdistämällä laaja joukko rekisteritietoja eri lähteistä, ja aineisto kattaa koko Suomen väestön. Tutkimus keskittyy ensimmäisen polven maahanmuuttajien tarkasteluun. Eri maahanmuuttajaryhmien välisien erojen esiin tuomiseksi maahanmuuttajat jaetaan syntymämaan perusteella neljään ryhmään: OECD-maat, entisen Neuvostoliiton maat, pakolaismaat ja muut maat. Maahanmuuttajaryhmien välillä on suuria eroja sosiaaliturvan käytössä, jotka heijastelevat eroja maahanmuuton syissä. Pakolaismaista muuttaneet, joista suuri osa on muuttanut humanitaarisin perustein, ovat työmarkkinoilla selvästi huonommassa asemassa kuin OECD-maista muuttaneet, joista monet ovat muuttaneet työn vuoksi. Kokonaisuutena työttömyysetuudet ovatkin selvästi maahanmuuttajien keskuudessa suurin menoerä. Pakolaismaiden kohdalla etuussummaa korottavat erityisesti perusturvaetuudet työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki. Työikäiset maahanmuuttajat käyttivät keskimäärin 780 euroa eli noin neljänneksen kantaväestöä enemmän tässä käsiteltyjä sosiaalietuuksia pois lukien vanhuuseläkkeet. Kun tarkastellaan kaikenikäistä väestöä ja vanhuuseläkkeet otetaan mukaan tarkasteluun, nousevat kantaväestön keskimääräiset etuudet 1 840 euroa eli lähes puolet maahanmuuttajien etuussummaa suuremmaksi, mikä johtuu sekä maahanmuuttajien nuoresta ikärakenteesta että alhaisesta työeläkekertymästä.
  • Haataja, A (Kela, 2014)
    Työpaperi kuvaa vuosina 1999–2009 ensimmäisen lapsen saaneita äitejä ja heidän työmarkkina-asemansa muutoksia. Erityisen kiinnostuksen kohteena on se, miten usein äidit pääsevät osallisiksi palkallisista äitiysvapaista. Lisäksi työpaperissa tarkastellaan vanhempainvapaiden kohdentumista sukupuoli- ja kokorakenteeltaan erilaisiin yrityksiin sekä työnantajien mielipiteitä vanhempainvapaista. Kaikista vuosina 1999–2009 synnyttäneistä äideistä keskimäärin noin 43 prosenttia oli ensisynnyttäjiä. Ensisynnyttäjien työllisyysaste nousi kohortti kohortilta niin lapsen syntymää edeltävänä vuonna kuin esikoisen saannin jälkeenkin. Vuonna 1999 esikoisen saaneista äideistä oli ennen lapsen syntymää työllisenä 68 prosenttia ja he saavuttivat 80 prosentin työllisyysasteen noin 10 vuotta esikoisen syntymästä. Vuonna 2009 esikoisen saaneilla äideillä työllisyysaste oli 80 prosenttia jo lapsen syntymää edeltävänä vuonna. Muutos kohorttien välillä johtui ensisijaisesti työttömyyden vähenemisestä. Esikoisen syntymän jälkeen työvoiman ulkopuolella olevien osuus väheni nuorimmilla kohorteilla nopeammin kuin vanhemmilla. Yhä useammalle äidille voitiin identifioida myös työnantaja lapsen syntymän yhteydessä. Äitien tulot äitiys- ja vanhempainvapaalla paranivat päivärahan perusteisiin ja tasoon tehtyjen reformien ansiosta. Vuosien 2003 ja 2004 reformit vähensivät vähimmäismääräisen päivärahan ja kasvattivat ansiosidonnaisen päivärahan saajamääriä. Äitiyspäivärahan korotus (2007) alensi työnantajille palkallisista vapaista koituvia kustannuksia. Palkallisten vapaiden piiriin kuuluvien osuus nousi 35 prosentista 47 prosenttiin kaikista ensisynnyttäjistä ja äideistä, joilla oli työpaikka, 56 prosentista 63 prosenttiin vuosina 1999–2009. Sekä äidin työpaikan että äidin henkilökohtaiset ominaisuudet selittivät todennäköisyyttä päästä palkallisten vapaiden piiriin. Eurooppalaisen toimipaikkatutkimuksen perusteella noin 80 prosenttia vähintään 10 hengen yrityksistä oli sellaisia, joissa ainakin yksi henkilö oli ollut vanhempainvapaalla viimeisen kolmen vuoden aikana. Näiden yritysten edustajista 13 prosenttia ilmoitti, että vanhempainvapaista aiheutui ongelmia. Ongelmat olivat yleisimpiä kaikkein suurimmissa ja naisvaltaisimmissa yrityksissä, yksityisellä sektorilla ja palvelualoilla muihin aloihin verrattuna. Yleisin ongelma (8,6 %) oli vaikeus löytää sijaisia. Vapaille lähteneiden työt hoidettiin yleisimmin palkkaamalla uutta henkilöstöä määräaikaisiin tehtäviin (70 %) ja/tai jakamalla työt muiden työntekijöiden kesken (57 %). Lähes puolet yrityksistä käytti useampaa kuin yhtä keinoa vapaalle lähtevien töiden hoitamiseksi.
  • Ansala, L; Hämäläinen, U; Sarvimäki, M (Kela, 2014)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten integroitumista Suomeen. Integroitumisen onnistumisen mittareina käytämme koulutukseen, terveyteen ja rikollisuuteen liittyviä vasteita. Koulutuksellista integroitumista mitataan toisen asteen tutkinnon suorittamisella ja korkea-asteen koulutukseen hakeutumisella. Ensimmäinen terveyteen liittyvä vaste kuvaa vakavaan sairauteen määrättyjen lääkkeiden erityiskorvausoikeutta ja toinen mielenterveyslääkkeiden ostoja. Rikollisuuteen liittyvät vasteet kuvaavat alioikeuksissa annettuja rikostuomioita vakavimmista tuomioista sakkotuomioihin. Tutkimuksessamme ovat mukana vuosina 1975–1985 syntyneet maahanmuuttajien lapset. Ulkomailla syntyneet ovat tulleet Suomeen alle 15-vuotiaana. Nuorten integroitumista Suomeen seurataan 23-vuotiaaksi saakka. Tutkimus perustuu 20 prosentin väestöotokseen. Tuloksemme osoittavat, että väestötason suorissa keskiarvovertailuissa – ilman taustamuuttujien vakiointia – maahanmuuttajanuorten koulutuksellinen integroituminen vaihtelee hyvin paljon maahanmuuttajaryhmittäin. Heikointa integroituminen on ryhmässä muu eli muualta kuin OECD-maista tai lähialueilta (Venäjä, Viro, ent. Neuvostoliitto) tulleilla nuorilla. Kun vakioimme sosioekonomisen taustan, erot kantaväestöön häviävät OECD-maista tulleiden nuorten kohdalla toisen asteen tutkinnon suorittamisessa ja lähialueilta tulleet nuoret ovat suorittaneet tutkinnon jopa kantaväestöä useammin. Myös korkeakouluun hakeutuminen on yleisempää OECD-maista ja lähialueilta tulleilla nuorilla perhetaustan vakioinnin jälkeen. Ryhmässä muut erot kantaväestöön pienenevät koulutusvasteissa huomattavasti taustamuuttujien vakioinnin jälkeen, mutta erot säilyvät tilastollisesti merkitsevinä. Terveyteen liittyvät vasteet kertovat vähäisemmästä sairastavuudesta ja lääkkeiden käytöstä maahanmuuttajanuorten keskuudessa. Vakavien sairauksien diagnoosit ja mielenterveyslääkkeiden käyttö on maahanmuuttajilla vähäisempää kuin kantaväestöllä, ja tulos säilyy myös perhetaustan vakioimisen jälkeen. On mahdollista, että tämä viittaa maahanmuuttajien valikoitumiseen (ns. terve maahanmuuttaja -ilmiö). Toinen mahdollinen selitys on terveyspalveluihin hakeutumiseen ja saatavuuteen liittyvät ongelmat. Vakavaa rikollisuutta kuvataan ehdottomilla vankeustuomioilla, jotka ovat harvinaisia tapahtumia kaikissa väestöryhmissä. Sosioekonomisen taustan vakioinnin jälkeen OECD-maista tulleet nuoret ovat syyllistyneet ehdottomaan vankeuteen johtaviin rikoksiin kantaväestöä harvemmin ja ryhmä muu kantaväestöä useammin. Kolmen vakavimman tuomiotyypin yhdistelmässä eroja väestöryhmien välillä ei ole. Sakkotuomioissa ryhmän muu maahanmuuttajanuoria on tuomittu kantaväestöä useammin, mutta valtaosa erosta kantaväestöön häviää sosioekonomisen taustan vakioinnin jälkeen. Kaikissa tarkastelluissa vasteissa keskeisin tulos on sama: syntymävuoden, perheen sosioekonomisen aseman ja perherakenteen huomioiminen selittää joko kokonaan tai valtaosan erosta kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.
  • Haataja, A; Valaste, M (Kela, 2014)
    The Finnish child day care system has had two alternative public provisions in the mid-1980s after the parental leave period: a subjective right to public child day care or cash for care (child home care allowance) until the child is 3 years of age. The elderly siblings of the youngest child, if cared for at home, are entitled to a smaller siblings’ allowance until they start obligatory education. The right to child day care concerns all children before obligatory education (7 years of age). The forms of public support for child care have continuously been in public debate, some people demanding a longer period and higher allowance for the parents (mothers) to care for a child at home after the parental leave whereas others demand a longer parental leave and greater gender equality in child care. In spring 2012 the controversy concerned the Government’s plan to cut the home care allowance period by one year, for children below 2 years of age. Cutting public transfer expenditure was one justification, the other being increasing mothers’ labour market participation. That plan was never introduced but halving the allowance period between the parents has been suggested by the Government in 2013. In spite of high-tempered public discussion very few calculations about potential outcomes have been presented. Also the current static microsimulation models seemed not very useful in capturing the scope of even immediate impacts of these kinds of reforms. This paper has two motivations. The first motivation was a lack of micro-macro level analyses of po-tential outcomes of a possible reform. Cutting home care allowance decreases cash for care costs, but may increase child day care costs, if the mothers are available to the labour market earlier than before. The second motivation is a wish to apply and develop a microsimulation model with new kind of data in preparation of different child care alternatives. The problem in the former models and data is a lack of child-based information about their actual care periods. This is the first attempt to utilize child based spell data of child home care allowance. As application the paper will present preliminary potential outcomes of cutting entitlements to child home care allowance by one year and discusses the strengths and limitations of the applied model and data.
  • Hagfors, R; Kajanoja, J; Komu, M (Kela, 2014)
    A central concept of this study is the virtuous circle. The core of our hypothesis is that the equality created by the welfare state is positively interrelated with social capital. Furthermore, we argue that a high level of social capital results in a high level of well-being and this results in support for public social policy. We collect indicators from developed OECD countries to describe public social policy inputs, inequality, social capital and well-being. The data cover the early 1990s, the turn of the millennium and the mid-2000s. In empirical analysis we use structural equation modelling (SEM), which casts doubt over the latest development. It seems that public inputs in social policy no longer diminish inequality as they did before and that increased well-being does not result in increased inputs. Finally, we look for explanations why the virtuous circle seems to fail lately.
  • Nevala, N; Pehkonen, I; Koskela, I; Ruusuvuori, J; Anttila, H (Kela, 2014)
    Katsauksen tavoitteena oli selvittää työolosuhteiden mukauttamisen vaikuttavuutta vammaisten henkilöiden työelämään osallistumiseen, työkykyyn ja mukautustoimenpiteiden kustannushyötyyn. Toisena tavoitteena oli kuvata työolosuhteiden mukauttamista estäviä ja edistäviä tekijöitä. Katsausta varten haettiin työolosuhteiden mukauttamista koskevia määrällisiä ja laadullisia tutkimuksia. Tulosmuuttujina oli työelämässä oleminen (työllistyminen, työssä jatkaminen, työhön paluu), työkyky ja kustannushyöty. Laadullisissa tutkimuksissa selvitettiin työolosuhteiden mukauttamista estäviä ja edistäviä tekijöitä. Tutkimusten kohderyhmänä oli työikäiset (16−68 v) henkilöt, joilla oli liikunta-, näkö- tai kuulovamma, kognitiivinen häiriö tai kehitysvamma. Englanninkieliset vertaisarvioidut alkuperäisartikkelit piti olla julkaistu välillä tammikuu 1990–marraskuu 2012. Haku tehtiin 10 tietokannasta: Embase, CINAHL, Cochrane Library, Medic, OTseeker, PEDro, PsycInfo, PubMed, Scopus ja Web of Science. Katsaukseen otettiin mukaan kolme määrällistä ja kahdeksan laadullista tutkimusta. Tulosten perusteella on kohtalaista näyttöä siitä, että kohdennettu työolosuhteiden mukauttaminen (ammatillinen neuvonta ja ohjaus, koulutus ja pystyvyyden vahvistaminen, toisten antama apu, työaikajärjestelyt ja työn organisointi) tukee liikuntavammaisten henkilöiden työssä olemista ja vähentää kustannuksia. Vähäinen näyttö on siitä, että ”case-managerien” koordinoima työolosuhteiden mukauttaminen (yhteistyö, koulutus, apuvälineet, työmenetelmät) aivovamman jälkeen lisäisi työhön paluuta ja olisi perinteistä hoitoa kustannustehokkaampaa. Työssä olemista edistivät henkilön hyvä pystyvyyden tunne, työnantajan ja työyhteisön tuki, opastus ja ohjaus, sekä joustavat työaikajärjestelyt ja työn organisointi. Tarvitaan enemmän korkealaatuisia tutkimuksia, joissa vammaisten työ- ja toimintakykyä mitataan validoiduilla menetelmillä ja tutkimusasetelmissa hyödynnetään laadullisten tutkimusten tuloksia.
  • Isola, A-M; Turunen, E (Kela, 2014)
    Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimushankkeessa kerättiin kolme laadullista seuranta-aineistoa. Ensimmäinen osa koostuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun 134 kirjoituksesta vuodelta 2006 ja samojen henkilöiden uusista kirjoituksista vuodelta 2012. Yhteensä kirjoituksia on 268. Toisen kokonaisuuden muodostavat saman kirjoituskilpailun 13 kirjoitusta vuodelta 2006 ja samojen henkilöiden haastattelut vuodelta 2012. Nämä kaksi kokonaisuutta on arkistoitu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Kolmas aineisto koostuu diakoniarahaston avustushakemuksista joko vuodelta 2007 tai 2008 sekä näiden perusteella vuonna 2012 kerätyistä kahdestakymmenestä haastattelusta. Aineiston avulla tutkitaan ihmisten prosessinomaista selviytymistä köyhyydessä ja köyhyydestä. Sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa selviytymisen käsitteellä ei ole systemaattista ja vakiintunutta sisältöä. Käsittelemme selviytymisen käsitteen erilaisia lähestymistapoja, kuten selviytymistä yksilön ominaisuutena ja toimintakykynä ja esittelemme aiheesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Käymme sitten läpi aineiston keruuta ja siihen liittyviä valintoja sekä pohdimme aineiston pätevyyttä ja tutkimusetiikkaa. Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -aineiston esittely on suunnattu pääasiassa seuranta-aineistoa käyttäville tutkijoille.
  • Hagfors, R (Kela, 2014)
    Artikkelin alussa tuodaan esille havainto väestön jakautumisesta hyvin ja huonosti toimeentuleviin ryhmiin, jossa taustalla on ollut näkemys tuloihin liittyvästä eriarvoisuuden kasvusta. Tuloeriarvoisuuden ja eriytymisen tai polarisoitumisen on katsottu merkitsevän samaa asiaa. Koska tuloihin perustuva polarisaatio voi tulonsiirtojen jälkeen muuttua eri suuntaan kuin perinteisellä tavalla arvioitu tuloeriarvoisuuden muutos, voidaan päätellä, että kyseessä ovat eri käsitteet. Empiirisissä tarkasteluissa käytetään Tilastokeskuksen kulutustutkimusten aineistoista laskettuja tulo- ja kulutuseriarvoisuuden gini-indeksejä sekä polarisaatioindeksejä. Vuodesta 1966 käytettävissä olevista poikkileikkauksista voidaan tehdä mielenkiintoisia havaintoja tapahtuneesta kehityksestä. Kotitalouksien tuloerojen kasvu on jatkunut vuodesta 1976 lähtien, kun taas ekvivalenssiskaaloja käyttämällä muodostettujen toimeentuloerojen kasvu on alkanut kymmenen vuotta myöhemmin. 2000-luvulla tuloerojen ja toimeentuloerojen kasvu on pysähtynyt. Kotitalouksien ekvivalenttien kulutusmenojen erot pienenivät vuoteen 1976 kuten ekvivalenttien tulojenkin erot, mutta tämän jälkeen menoerot jälleen kasvoivat kun taas tuloerot jatkoivat pienenemistään. Vuoden 1985 jälkeen suunnat vaihtuivat ja 1990-luvun jälkipuolella molemmat kasvoivat vuosituhannen alkuun, jolloin ekvivalenttien tulojen erojen kasvu pysähtyi, mutta ekvivalenttien kulutusmenojen erot edelleen kasvoivat. Polarisaatioindeksi lasketaan kaikille poikkileikkausvuosille sekä tuloille että kulutusmenoille. Polarisaatiokehitys noudattelee sitä vähemmän tuloeriarvoisuuteen perustuvaa kehitystä, mitä suurempi paino ryhmään samaistumiselle annetaan. Kun tulojen perusteella suurimmat toimeentuloerot olivat vuonna 1966, niin kulutusmenojen erot olivat myös suurimmat samana vuonna. Pienimmillään ekvivalenttien tulojen erot olivat vuonna 1985. Kulutusmenojen erot olivat pienimmillään vuonna 1976. Polarisaation kehitys poikkesi näistä siten, että suurimmillaan tulojen polarisaatio oli vuonna 2001 ja pienimmillään vuonna 1981. Kulutusmenojen polarisaatio oli suurimmillaan vuonna 1966 ja pienimmillään vuonna 1995. Voidaan todeta, että mikäli kotitalouksien kulutus on oikeampi toimeentulon ja taloudellisen hyvinvoinnin mittari kuin tulot, niin 1970-luvun puolivälistä alkaneen tuloeriarvoisuuden matalan tason jakson aikana ei tapahtunut taloudellisen hyvinvoinnin tasoittumista, vaan eriarvoisuus pikemminkin kasvoi kulutuksen polarisoitumisen kautta. Tätä havaintoa tukivat myös polarisaatiokäyrillä tehdyt arviot. Kun kuluvan vuosituhannen alusta tuloeriarvoisuuden kasvu on pysähtynyt, jatkuu polarisaation kasvu edelleen.