Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 91
  • Perkiö, J (Kela, 2016)
    Perustulosta ja kansalaispalkasta on Suomessa keskusteltu vaihtelevan säännöllisesti 1980-luvulta alkaen. Myös useat puolueet ovat tehneet omia ehdotuksiaan toimeentuloturvan järjestämisestä perustulon avulla. Perustulolla on pyritty muun muassa selkiyttämään tukijärjestelmää, keventämään hallintoa, poistamaan työn ja etuuksien yhteensovitteluun liittyviä loukkuja sekä ehkäisemään sosiaaliturvan väliinputoamisia. Ymmärrys perustulon luonteesta ja siihen liitetyistä tavoitteista on vaihdellut eri aikoina. 1980-luvulla kansalaispalkalla pyrittiin vastaamaan teollisen työn vähenemisen aiheuttamaan työttömyyteen ja tarjoamaan mielekkään osallisuuden mahdollisuuksia työmarkkinoiden ulkopuolella. 1990-luvun laman jälkimainingeissa ryhdyttiin keskustelemaan perustulosta, joka nähtiin keinona lisätä työmarkkinoiden joustoja sekä tukea epäsäännöllistä ja matalapalkkaista työtä. 2000- ja 2010-luvuilla perustulosta on keskusteltu ennen kaikkea keinona parantaa työnteon kannusteita ja tarjota parempaa toimeentuloturvaa epäsäännöllisissä silpputöissä tai yrittäjämuotoisesti työskenteleville. Perustulon toteuttamiseksi on esitetty useita erilaisia malleja. Mallit vaihtelevat sen mukaan, mikä on esitetyn etuuden taso, kenelle se kuuluisi, mikä olisi sen suhde muuhun sosiaaliturvaan, miten uudistus rahoitettaisiin ja mitkä ovat sen keskeisimmät tavoitteet. Varsinaisten perustulomallien lisäksi on esitetty myös muita sosiaaliturvan uudistamisen malleja, jotka ovat jossain määrin perustulon kaltaisia. Malleja ovat julkaisseet sekä poliittiset että akateemiset toimijat. Suurin osa Suomessa julkaistuista malleista on osittaisen perustulon malleja, joissa esitetty perustulo olisi sen verran alhainen että sitä täydentämään tarvittaisiin vielä muita harkinnanvaraisia etuuksia. Yleensä perustulon rinnalla tarvittaisiin ainakin asumisen tukia. Perustulon rahoittamiseen on olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja. Yleisenä lähtökohtana malleissa on kuitenkin tuloverotuksen uudistaminen siten, että keski- ja suurituloisilta peritään perustulon tuoma tulonlisäys takaisin verotuksessa. Tuloverotusta voidaan täydentää muilla välittömillä ja välillisillä veroilla tai finanssipolitiikan keinoilla. Rahoituksen painopisteen siirtäminen pois tuloverotuksesta mahdollistaisi epäkannustaviksi koettujen korkeiden marginaaliveroasteiden alentamisen perustulomalleissa. Tuoreimmissa perustulomalleissa keskeisinä tavoitteina on ollut silpputyöläisten toimeentuloturvan vahvistaminen ja sosiaaliturvaa saavien työnteon kannusteiden parantaminen. Mikrosimulaatioanalyysit ovat kuitenkin osoittaneet, että etuuksien yhteisvaikutuksesta johtuen kaikki tavoitellut myönteiset vaikutukset eivät välttämättä toteudu osittaisen perustulon malleissa. Ratkaisuna olisi erityisesti asumistuen sovittelu perustulomalliin sekä perustulon riittävän korkea taso, joka ehkäisisi säännöllistä toimeentulotuen tarvetta.
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2015)
    Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille. Vuoden 2013 alusta kursseja lisättiin ja uudistettiin siten, että omaishoitajille tarkoitettujen yksilökurssien lisäksi järjestetään parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalle läheiselleen. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kelan omaishoitajien kursseille ohjautumista, niistä saatua hyötyä sekä kurssien kehittämistarpeita. Kuntoutuskurssien hyötyä ja vaikutuksia kuntoutujien masennusoireisiin (BDI-II), elämänlaatuun (WHOQOL-BREF) sekä omaishoidon kuormittavuuteen (COPE-indeksi) arvioitiin näennäiskokeellisella asetelmalla vertailemalla ryhmiä, joista yksi osallistui omaishoitajien yksilökursseille (n = 64), yksi omaishoitajien parikursseille (n = 67), ja ryhmää joka ei osallistunut Kelan järjestämälle omaishoitajien kuntoutuskurssille (n = 49). Lisäksi analysoitiin kursseille osallistuneiden omaishoitajien asettamat GAS-tavoitteet. Vuoden kestäneen seurannan aikana vertailuryhmän kuormittuminen lisääntyi ja yksilökursseille osallistuneiden fyysinen elämänlaatu koheni tilastollisesti merkitsevästi. Vuoden aikana tapahtuneissa muutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä ero siten, että vertailuryhmässä kuormittuminen lisääntyi suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,047) ja elämänlaadun fyysisen osa-alueen keskiarvo heikkeni suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,016) ja yksilökurssilaisiin (p = 0,010). Elämänlaadun ympäristön osa-alueen keskiarvo heikkeni vertailuryhmässä suhteessa yksilökurssilaisiin (p = 0,049). Omaishoitajien masennusoireissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä muutoksia vuoden aikana eikä ryhmien välillä ollut eroja. Omaishoitajien kuntoutukselleen asettamista tavoitteista 2/3 lukeutui suoritukset ja osallistuminen -osa-alueelle. Kaikista tavoitteista saavutettiin 62 % ja tavoitteiden määrän mukaisen T-lukuarvon keskiarvo oli yksilökurssilaisilla 49,4 ja parikurssilaisilla 50,2. Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät omaishoitajien kuntoutuskursseista tiedottamiseen, jotta kurssit pystyttäisiin kohdentamaan niitä eniten tarvitseville. Kuntoutuskursseihin sinänsä oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kurssiohjelmassa on kehitettävää fyysisen aktivoinnin ja omaishoitotilanteen hallintaan liittyvissä sisällöissä. Läheisten ohjelmaa parikursseilla olisi hyvä kehittää. Parikurssit ovat tervetullut lisä Kelan kuntoutuskurssivalikoimaan. Monelle omaishoitajalle ne ovat ainoa mahdollisuus osallistua kuntoutukseen ja omaishoitajien kuormittumista pystytään ehkäisemään paremmin, kun läheinen osallistuu kuntoutukseen. Omaishoitajien kuntoutuskursseilla saavutettiin edistymistä omaishoitajien elämänlaadussa. Masennusoireiden vähentämiseksi saatetaan tarvita lisäksi muita tukitoimia kuin kurssimuotoinen kuntoutus.
  • Tervola, J (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan työttömien maahanmuuttajien asiointia eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Analyysissa keskitytään selvittämään rekistereistä, miten kantaväestön ja suurimpien maahanmuuttajaryhmien asiointitavat eroavat toisistaan käytettyjen asiointikanavien suhteen (toimistokäynti, puhelinsoitto, sähköinen asiointi). Lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, miten maahanmuuttajien asiointitavat muuttuvat maassaoloajan myötä ja kuinka paljon ulkoiset tekijät kuten aktivointitoimenpiteet selittävät kantaväestön ja maahanmuuttajien eroja asioinnissa. Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajia yhtenä joukkona sekä erikseen neljää suurinta taustamaaryhmää: Venäjä, Viro, Somalia ja Irak + Iran. Tutkimusaineisto muodostettiin yhdistämällä Kelan, työ- ja elinkeinotoimiston ja Helsingin sosiaalitoimen asiointirekisterit vuosilta 2012–2014, jolloin saatiin kokonaiskuva helsinkiläisten työttömien asioinnista eri sosiaaliviranomaisten kanssa. Ansiopäivärahaa saaneet työttömät rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. Maahanmuuttajat asioivat verkossa ja puhelimitse keskimäärin selvästi harvemmin kuin kantaväestö, joka taas käy toimistossa harvemmin kuin maahanmuuttajat. Erityisen usein toimistossa käyvät tarkastellut pakolaisryhmät Somalia sekä Irak + Iran; myös sen jälkeen, kun asiointiin vaikuttavia tekijöitä on vakioitu. Pakolaisryhmillä toimistokäyntien määrä alkaa vähentyä merkittävästi vasta yli 10 vuotta maassa olleilla. Virosta muuttaneilla käyntien määrä on huomattavasti pienempi heti toisen maassaolovuoden jälkeen. Erot maahanmuuttajien ja kantaväestön asiointitavoissa ovat suuret erityisesti Kelassa, jossa mahdollisuudet sähköiseen asiointiin ovat laajimmat. Sähköisen asioinnin kehittämisen yksi seuraus näyttää olevan asioinnin polarisoituminen: erilaiset asiakkaat käyttävät heille sopivinta palvelumuotoa, ja erityistä tukea tarvitsevat asiakasryhmät keskittyvät toimistoihin. Erot asiointitavoissa voivat johtua maahanmuuttajien vajavaisesta kielitaidosta, puutteellisesta sosiaaliturvajärjestelmän tuntemuksesta ja heikoista internet-taidoista. Toisaalta erot voivat kertoa osittain myös kulttuurisista preferensseistä, jossa suositaan kasvokkaista kontaktia.
  • Autti-Rämö, I; Heino, P; Toikka, T (Kela, 2015)
    Vuoden 2016 alusta Kelan järjestämä vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi, jossa kuntoutusoikeuteen ei enää kytketä vammaistukea (L 145/2015). Kelan tehtävänä on järjestää vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena terapioita ja moniammatillisia kuntoutuspalveluja. Tässä selvityksessä tarkasteltiin rekisteriaineistolla Kelan järjestämää vaikeavammaisten henkilöiden yksilöterapiakuntoutusta, joka on kestänyt vähintään 7 vuotta, ja kuntoutuksen toteutumisessa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Vähintään 7 vuoden ajan kaikkina vuosina 2004–2010 yhtäjaksoisesti samaa yksilökuntoutuksen muotoa saaneita vaikeavammaisia oli 8 085 henkilöä, joista miesten osuus oli puolet. Yksittäisistä terapiamuodoista eniten oli myönnetty fysioterapiaa. Pitkäkestoiset fysioterapiat keskittyivät CP-oireyhtymään ja MS-tautiin. Molemmat ovat tiloja, joissa fyysinen suorituskyky iän myötä usein heikkenee. Toiseksi yleisin yksilökuntoutus oli puheterapia. Lapsuusiän joissakin tilanteissa vuosia kestävä yksilöpuheterapia voi olla tarpeen, mutta käyntimäärien pysyminen samana tai lisääminen 7 vuoden aikana on harvoin perusteltua. Muut yleisimmät terapiamuodot olivat toimintaterapia ja musiikkiterapia. Toimintaterapian merkitys korostuu opeteltaessa uusia taitoja lapsena ja nuorena sekä elämän muutosvaiheissa kuten omaan asuntoon muutettaessa. Musiikkiterapialla voidaan tukea erityisesti kommunikatiivisia taitoja, mutta onko vähintään 7 vuotta kestävä musiikkiterapia lääkinnällisenä kuntoutuksena tarkoituksenmukainen, jää vaille vastausta. Tämän tutkimuksen tulokset herättävätkin epäilyn siitä, että subjektiivinen oikeus vaikeavammaisen kuntoutukseen voi johtaa siihen, että kuntoutujan ajankohtaiset tarpeet ja tavoitteet jäävät huomiotta. Sen vuoksi sama kuntoutusmuoto voi jatkua vuosia. Tämän toteaminen edellyttäisi kuitenkin Kelaan toimitettujen kuntoutushakemuksen asiakirjoihin tutustumista ja arviointia valitun kuntoutusmuodon tarpeellisuudesta. Uusi vuonna 2016 alkava vaativa lääkinnällinen kuntoutus korostaa toiminnan ja osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä. Ammattitaitoisella ja monialaisella työryhmällä on vastuu realistisen ja tavoitteellisen kuntoutuksen suunnittelusta, joka tulee tehdä yhdessä kuntoutujan kanssa. Koska kuntoutujan tavoitteet ovat ajassa muuttuvia ja elämäntilanteeseen liittyviä, tulee suunnitelmien vastata kuntoutujan ajankohtaista kuntoutustarvetta ja tavoitetta.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Lämsä, R; Santalahti, P; Haravuori, H; Pentinmikko, A; Tuulio-Henriksson, A; Huurre, T; Marttunen, M (Kela, 2015)
    Lapsia ja nuoria ohjautuu aiempaa enemmän psykiatriseen erikoissairaanhoitoon, ja yhä useampi nuori saa Kelan hoitotukea mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon käytettyjen lääkkeiden käyttö on lisääntynyt paljon 2000-luvulla. Samalla nuorten hoitoon ohjautumisessa ja psyykelääkkeiden käytössä on Suomessa suuria alueellisia eroja. Selvityksessä tarkastellaan neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten palvelujen käyttöä ja heille tarjolla olevia erikoissairaanhoidon palveluja eri sairaanhoitopiireissä. Se tarjoaa ajantasaista tietoa toiminnan kehittämiseksi niin neuropsykiatrista kuntoutusta rahoittavalle Kelalle kuin eri toimijoille erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa ja kolmannella sektorilla. Aineistona olivat hoitoilmoitusrekisteristä kerätyt tiedot neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten palveluiden käytöstä erikoissairaanhoidossa. Lisäksi haastateltiin 23 lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian ylilääkäriä sekä 66 kolmannen sektorin palveluntarjoajaa. Selvityksen rahoitti Kela ja se toteutettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Lasten ja nuorten mielenterveysyksikössä keväällä 2014. Tulosten mukaan neuropsykiatrisen diagnoosin saaneiden nuorten määrä erikoissairaanhoidossa puolitoistakertaistui vuodesta 2008 vuoteen 2012. Sairaanhoitopiireissä on kehitetty toimintatapoja: Hoitoa viedään nuoren arkiympäristöön ja painopistettä siirretään ryhmämuotoiseen toimintaan. Haastatellut lääkärit kokevat työskentelytavat tehokkaiksi, vaikka niiden vaikuttavuudesta on vain vähän tutkittua tietoa. Resursseista ei koeta olevan hälyttävää pulaa. Hoidon organisointitavoissa, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisessä työnjaossa sekä potilaiden, käyntien ja hoitojaksojen määrissä on kuitenkin suurta valtakunnallista vaihtelua. Sairaanhoitopiireissä on huoli kuntoutuksen ja seurannan toteutumisesta kunnissa. Erikoissairaanhoito joutuu toimimaan kunkin alueensa kunnan kanssa erikseen. Kolmannen sektorin toimijoista on joillakin alueilla pulaa, ja erikoissairaanhoidon ja kolmannen sektorin yhteistyö on vähentynyt kiireen vuoksi. Erikoissairaanhoidon lääkärit eivät aina tiedä tarpeeksi kolmannen sektorin tai Kelan palveluista. Kelan toiminnalta toivotaan paikallisuutta: sopeutumisvalmennuskursseja pitäisi järjestää lähempänä perheitä maantieteellisesti ja toiminnallisesti niin, että niillä olisi jatkuvuutta perheen arjessa. Organisaatiotasolla tulisi kiinnittää huomiota henkilökunnan pysyvyyteen ja varmistaa tietotaidon säilyminen henkilökunnan vaihtuessa. Järjestelmätasolla tarvitaan uudistuksia, jotka parantavat kansalaisten maantieteellistä tasa-arvoa, varmistavat katkeamattoman hoitoketjun perustasolta erikoissairaanhoitoon ja takaisin, integroivat hoidon ja kuntoutuksen sekä selkeyttävät monitahoista rahoitusjärjestelmää.
  • Ahola, E; Honkanen, P; Sirviö, M (Kela, 2015)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan 29.5.2015 nimitetyn pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman vaikutuksia eläkeläisten toimeentuloon. Laskelmat koskevat indeksileikkausten vaikutuksia reaalituloihin, eläkeläisten siirtämistä yleisen asumistuen piiriin ja takuueläkkeen korotusta. Laskelmat ovat osaksi esimerkkilaskelmia, osaksi Kelan rekisteritietoihin perustuvia arvioita ja osaksi tulonsiirtojen ja verotuksen mikrosimulointiin perustuvia laskelmia.
  • Sallinen, M; Bärlund, E; Koivuniemi, M; Heinonen, T (Kela, 2015)
    Goal Attaiment Scaling eli GAS on tavoiteasetannan menetelmä, jonka avulla pyritään ottamaan asiakkaan arki kuntoutuksen lähtökohdaksi. GAS-koulutusta avokuntoutuksen ammattihenkilöille on toteutettu 15 ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea vuodesta 2011 alkaen. Tämän arviointitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten koulutuksen suorittaneet ammattilaiset käyttävät GAS-menetelmää ja minkälaisena he kokevat sen käytettävyyden ja hyödynnettävyyden. Lisäksi haluttiin kartoittaa sekä koulutuksiin osallistuneiden että kouluttajien näkemyksiä GAS-menetelmästä ja -koulutuksesta ja sen kehittämistarpeista. Tutkimuksen aineisto koottiin GAS-koulutukseen osallistuneille kuntoutusammattilaisille kohdennetulla sähköisellä kyselyllä ja GAS-kouluttajien haastatteluilla. Kyselyn vastaajista (n = 178) suurin osa ilmoitti kuntoutujien osallistuvan tavoitteiden asettamiseen ja yli puolet vastaajista koki menetelmän parantaneen kuntoutujien kuntoutusmotivaatiota. Yhteistyö hoitovastuutahon kanssa GAStavoitteiden suunnittelussa ja asettamisessa on vastausten perusteella melko vähäistä. Vajaa puolet vastaajista arvioi GAS-menetelmän käyttöönoton lisänneen tai syventäneen moniammatillista yhteistyötä. Tarkasteltaessa GAS-menetelmän hallintaa havaittiin, että koulutukseen osallistuneilla näyttäisi olevan vaikeuksia lähtö- ja tavoitetason määrittelyssä, indikaattorien sanallistamisessa sekä T-scoren ymmärtämisessä. Noin kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi GAS-koulutuksen vastanneen odotuksia, mutta kaiken kaikkiaan koulutustyytyväisyyden suhteen ammattikorkeakoulukohtaiset erot olivat suuria tilastollisesti merkitsevällä tasolla. Avoimissa vastauksissa teemoiksi nousivat moniammatillisuus ja ammattikohtaisuus koulutuksen toteutuksessa, kuntoutujiin liittyvät haasteet sekä kouluttajien GAS-osaaminen. Kouluttajien haastatteluissa esille nousivat koulutukseen osallistuneiden vastustavat ennakkoasenteet, moniammatillisen työskentelyn puute arjessa, totutuista rooleista poisoppiminen, vaikeus asettaa arkielämälähtöisiä ja tarkoituksenmukaisia tavoitteita sekä se, että kuntoutukselta puuttuu usein kokonaistavoite. Kouluttajat olivat syventäneet ja laajentaneet koulutussisältöjä ja muokanneet välitehtäviä kukin omalla tavallaan ja omien ryhmiensä tarpeista lähtien, joten GAS-koulutuksen yhdenmukaisuudesta ei voitane puhua. Raportin yhteenvetona kuvataan hyvän GAS-koulutuskäytännön elementit.
  • The second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security (Kela, 2015)
    In accordance with the act on the national pension index, the Ministry of Social Affairs and Health is to commission an evaluation of the adequacy of basic social security every four years. An independent expert group is to be appointed for the task and to carry out the assessment autonomously. In April 2014, commissioned by the Ministry of Social Affairs and Health, the National Institute for Health and Welfare convened the second expert group for evaluation of the adequacy of basic social security, and to conduct the second evaluation of its kind. The second expert group decided to conduct the evaluation by applying the same basic solutions as the first evaluation group did but developed and intensified the evaluation in several aspects. The second evaluation examines the development of the adequacy of basic social security and the factors affecting it from 2011 to 2015. The model family calculations applied in the evaluation have been generated with the new SISU microsimulation model of Statistics Finland. As a rule, the disposable income of households depending on basic benefits (or on low wages) increased between 2011 and 2015, in relation to average wage-earners and in real terms, both before and after dwelling costs. However, during the same period, the real wages of an average-earning household remained essentially at the same level. Persons living alone in rental dwellings and receiving the basic benefits are calculatedly entitled to means-tested basic social assistance. Their income level is determined according to the level of basic means-tested social assistance, and amounts to 43 per cent of the income level of average earners living alone. As the level of guarantee pension is higher than the other benefits, the estimated entitlement to means-tested social assistance is not realised. The income level of single-dweller guarantee pension recipients is 48 per cent of the income level of average earners. In Finland, the income level guaranteed by basic social security is in line with the average level in Western Europe, both before and after housing costs. With the exception of pensioners, the income level of persons relying on basic social security is not adequate to cover reasonable minimum costs determined in reference budgets. In 2014, the income level of unemployed persons, students or sickness allowance recipients living alone in rental housing was enough to cover 71 per cent of reasonable minimum costs. The respective figure for guarantee pension recipients was 102 per cent. The income level of persons on basic social security has increased since 2011 compared with the reference budgets of reasonable minimum costs. Their income level proves to be inadequate when compared with the level deemed adequate by the general public. It amounted to 66 per cent of the monetary sum deemed adequate. The income level of persons on guarantee pension amounted to 85 per cent of the level that the Finnish general public regarded adequate for living. The total number of people living in households completely dependent on basic social security—basic benefits, housing allowances and means-tested social assistance—totalled 231,000 or 4.3 per cent of the Finnish population in 2013. The number has increased since 2011. The average duration of total dependence on basic security is four years on average. A total of 71 per cent of households on basic social security benefits are at risk of poverty (the respective percentage for the total population is 13), and 54 per cent report their income to be inadequate (respectively, 25 per cent of the total population). When monitoring the benefits administrated by the Finnish Social Insurance Institution (Kela), the majority, or 64 per cent, of basic benefit recipients are women. Meanwhile, 61 per cent of general housing allowance recipients living alone are men. Further, of all recipients of means-tested social assistance 53 per cent are men. Reforms in benefit and tax legislation during 2011–2015 have decreased the Gini coefficient used to measure the income gap by approximately 0.8 percentage points, and the relative poverty risk by approximately 1.4 percentage points. Due to legislative amendments, the share of unemployed persons in unemployment traps has increased. Furthermore, the participation tax rate has increased, both regarding the transition from unemployment to full-time work and from part-time to full-time work.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Kansaneläkelaitos (Kela) täydentää sosiaali- ja terveysalan julkisen terveydenhuollon kuntoutuspalvelutarjontaa. Lasten ja nuorten (5–15-vuotiaat) tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden kuntoutuspalveluihin Kela kehittää parhaillaan monimuotoista perhekuntoutusta. Vuosien 2010–2018 välisenä aikana käynnissä olevat neuropsykiatrisen perhekuntoutuksen LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat on tarkoitettu perheille, joissa 5–12-vuotiaalla lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti muita samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä. Monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeiden yleisenä tavoitteena on kehittää kuntoutusmalli, joka voisi soveltua Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen vakiintuneeksi palveluksi. Kelan kehittämishankkeisiin liittyy aina arviointitutkimus. Monimuotoisen perhekuntoutuksen seurantatutkimuksessa arvioidaan perhelähtöisten kuntoutusohjelmien soveltuvuutta ja vaikutuksia lapsiperheiden psykososiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimuksen kohteena on kolme perhelähtöistä hoito- ja kuntoutusohjelmaa: Kelan kehitteillä olevat LAKU- ja Etä-LAKU-kuntoutusohjelmat sekä vertailuaineistona Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) lastenpsykiatrian poliklinikan ostopalveluna hankkima perheterapia. Kyseessä on satunnaistamaton seurantatutkimus. Tutkimusaineisto kerätään ensisijaisesti lomakekyselyjen avulla, ja aineistoa täydennetään esimerkiksi perhekuntoutustoimintaan osallistuvien ammattihenkilöiden fokusryhmähaastatteluilla ja työntekijöille kohdistetuilla kyselyillä. Tutkimustuloksia tullaan raportoimaan kotimaisissa ja kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa.
  • Ahola, E (Kela, 2015)
    Toimeentulotuki on suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän viimesijaisin taloudellinen tuki, joka koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta, ehkäisevästä toimeentulotuesta ja kuntouttavaan työtoimintaan liittyvästä toimeentulotuesta. Tällä hetkellä kunnat hoitavat kaiken toimeentulotuen toimeenpanon, mutta perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy Kelan tehtäväksi vuoden 2017 alussa. Tässä työpaperissa tarkastellaan Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyyttä vuonna 2012. Mielenkiinnon kohteena on ensinnäkin se, kuinka monet Kelan etuuksien saajat joutuivat turvautumaan toimeentulotukeen. Tavoitteena on siis saada arvio sille, kuinka suuri osuus Kelan asiakkaista joutui ennen vuotta 2017 asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa saadakseen toimeentuloa turvaavat etuudet. Toiseksi tarkastellaan sitä, kuinka monelle toimeentulotuen saajalle maksettiin useita toimeentulotuen lajeja saman vuoden aikana. Erityisesti tarkastellaan sitä, kuinka moni perustoimeentulotuen saaja sai myös jotakin muuta toimeentulotuen lajia. Tämän tarkastelun avulla haetaan arviota sille, kuinka suuri osuus toimeentulotuen saajista joutuu edelleen vuonna 2017 ja sen jälkeen asioimaan kahden eri viranomaisen kanssa. Tutkimusaineistona oli niin kutsuttu SISU-rekisteriaineisto, johon yhdistettiin kuukausitasoisia etuustietoja Kelan etuusrekistereistä. Aineiston koko oli noin 800 000 henkilöä. Kuukausitasoinen tarkastelu osoitti, että noin seitsemän prosenttia Kelan etuuksia saaneista kotitalouksista sai saman kuukauden aikana myös toimeentulotukea vuonna 2012. Kaikista perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista puolestaan noin 42 prosenttia oli sellaisia, jotka olivat saaneet vuoden aikana myös täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea. On huomattava, että täydentävää ja/tai ehkäisevää toimeentulotukea saaneiden osuus perustoimeentulotuen saajista tulee luultavasti pienentymään vuoden 2017 alusta lukien jo pelkästään siitä syystä, että osa nyt täydentävään toimeentulotukeen oikeuttavista menoeristä siirtyy perustoimeentulotuen piiriin vuoden 2017 alussa.
  • Saastamoinen, LK; Saarelainen, L; Autti-Rämö, I; Martikainen, JE (Kela, 2015)
    Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaissairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohti. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän, joka laati ehdotuksen harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosiksi 2014–2017. Yksi toimenpide-ehdotuksista on harvinaislääkkeiden saatavuuden parantaminen. Kela otti vastuulleen selvittää harvinaissairauksien hoidossa käytettäviä lääkehoitoja ja niiden korvattavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata, millaisia lääke- ja ravintovalmistehoitoja harvinaissairauksien hoidossa Suomessa käytetään ja kuinka usein lääkkeet kuuluvat avohoidossa käytettäessä lääkekorvausjärjestelmään. Tutkimusaineisto koottiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin harvinaissairauksia hoitaville lääkäreille henkilökohtaisessa sähköpostiviestissä maaliskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 129 lääkäriä, eli 33 % niistä, joille kysely lähetettiin. Lääkärit mainitsivat kyselyssä 145 lääkeainetta ja 55 ravintovalmistetta, joita käytetään harvinaissairauksien hoidossa. Lääkärien mainitsemista lääkkeistä 86 % ja kolmannes ravintovalmisteista oli korvattavia. Varsinaisista harvinaislääkkeistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat korvattavia. Vaikka valtaosa harvinaissairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä on korvattavia, osalla potilaista kustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi, jos sairauden hoidossa tarvitaan useita valmisteita, jotka eivät ole korvattavia. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei riittävästi huomioi harvinaissairauksien lääkehoitoja, koska järjestelmä perustuu lääkeyritysten tekemiin hakemuksiin ja korvattavuuden edellytyksenä on, että valmisteen käyttöaihe sisältää harvinaissairauden.
  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Härkäpää, K (Kela, 2014)
    Suomessa asuvien maahanmuuttajien määrä on kaksinkertaistunut viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Suomen väestöstä on vieraskielisiä, siis muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia runsas 5 %, ja toisin kuin kantaväestö, valtaosa maahanmuuttajista on työikäisiä. Vielä on kuitenkin vain vähän tietoa siitä, miten suomalainen palvelujärjestelmä – erityisesti sosiaali- ja terveydenhuolto ja työllistymistä tukevat palvelut – on reagoinut palvelujen käyttäjäkunnan monipuolistumiseen ja sen mukanaan tuomiin muutostarpeisiin. Suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttajat hakeutuvat joihinkin palveluihin kantaväestöä harvemmin, käyttävät vain vähän kuntoutuspalveluja runsasta kuntoutustarpeesta huolimatta ja että ammatillista kuntoutusta myönnetään maahanmuuttajille harvemmin kuin kantaväestölle. Palveluihin hakeutumisen, niihin pääsyn tai niistä hyötymisen esteenä voi olla palvelujärjestelmän vaikeus kohdata suomen kieltä heikosti osaava asiakas. Käsillä olevassa tutkimuksessa selvitettiin kuntoutus-, työllistymis- ja koulutuspalvelujen toteuttajien kokemuksia suomen kielen taidon huomioon ottamisesta asiakastyössään sekä henkilöstön kulttuurista osaamista. Tutkimuksen tulokset perustuvat 60 organisaation edustajan haastatteluun. Suomen kielen huomioon ottaminen palveluissa voidaan haastattelujen perusteella jakaa kolmeen ryhmään: kielenopetus tai kielivalmennus, oma- tai muunkieliset palvelut sekä ohjauksen ja muun toiminnan toteuttaminen suomen kielellä. Tulokset viittaavat siihen, että maahanmuuttajataustaistenpalvelujen käyttäjien suomen kielen osaamiseen, kielen oppimiseen ja kulttuuritaustan huomioon ottamiseen kiinnitetään palveluissa liian vähän huomiota. Vaikka moni haastateltu totesi esimerkiksi, että palvelussa käytetään selkokieltä, olivat käsitykset selkokielestä sangen vaihtelevia eikä suuri osa palveluissa toimivista ollut saanut siihen tai kulttuuriseen osaamiseen liittyvää koulutusta.
  • Isola, A-M; Turunen, E (Kela, 2014)
    Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -tutkimushankkeessa kerättiin kolme laadullista seuranta-aineistoa. Ensimmäinen osa koostuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailun 134 kirjoituksesta vuodelta 2006 ja samojen henkilöiden uusista kirjoituksista vuodelta 2012. Yhteensä kirjoituksia on 268. Toisen kokonaisuuden muodostavat saman kirjoituskilpailun 13 kirjoitusta vuodelta 2006 ja samojen henkilöiden haastattelut vuodelta 2012. Nämä kaksi kokonaisuutta on arkistoitu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Kolmas aineisto koostuu diakoniarahaston avustushakemuksista joko vuodelta 2007 tai 2008 sekä näiden perusteella vuonna 2012 kerätyistä kahdestakymmenestä haastattelusta. Aineiston avulla tutkitaan ihmisten prosessinomaista selviytymistä köyhyydessä ja köyhyydestä. Sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa selviytymisen käsitteellä ei ole systemaattista ja vakiintunutta sisältöä. Käsittelemme selviytymisen käsitteen erilaisia lähestymistapoja, kuten selviytymistä yksilön ominaisuutena ja toimintakykynä ja esittelemme aiheesta tehtyä aiempaa tutkimusta. Käymme sitten läpi aineiston keruuta ja siihen liittyviä valintoja sekä pohdimme aineiston pätevyyttä ja tutkimusetiikkaa. Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa -aineiston esittely on suunnattu pääasiassa seuranta-aineistoa käyttäville tutkijoille.
  • Häkkinen, A; Korniloff, K; Aartolahti, E; Tarnanen, S; Nikander, R; Heinonen, A (Kela, 2014)
    Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä tukevan tutkimuksen (11/2013–8/2014) yhtenä osatavoitteena oli kartoittaa keskeisin tutkimusnäyttö tuki- ja liikuntaelinsairauksien vaikuttavasta kuntoutuksesta. Tämän työpaperin tarkoitus on antaa kuntoutuksen suunnittelijoille ja käytännön työntekijöille tietoa tämänhetkisen TULES-kuntoutuksen tutkimuksen tuloksista. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus tuo esille vaikuttavaksi osoitettuja kuntoutusmuotoja. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on lisäksi kerätty tietoa eri maiden kuntoutussuosituksista alaselän, niskan, olkapään sekä polven ja lonkan TULE-sairauksien osalta sekä kuntouttavan liikuntaharjoittelun perusteista. Järjestelmällinen tiedonhaku suoritettiin viiden vuoden ajalta; vuoden 2009 alusta vuoden 2013 loppuun saakka. Järjestelmällisen katsauksen päätulokset osoittivat aktiiviseen terapeuttiseen harjoitteluun perustuvien ohjelmien olevan vaikuttavia kaikkien katsauksessa mukana olleiden TULE-sairauksien kuntoutuksessa. Lisäksi todettiin manuaalisen terapian olevan vaikuttavaa alaselän ja niskan kuntoutuksessa. Kohtalaista tutkimusnäyttöä löytyi tiettyjen fysikaalisten hoitojen, mm. akupunktion, laserterapian ja pulsoivan magneettiterapian vaikuttavuudesta jokaisessa tutkitussa TULE-sairaudessa. Ohjauksellisista interventioista ainoastaan behavioraalisen terapian vaikuttavuus on osoitettu kohtalaiseksi alaselän kuntoutuksessa. Eri maiden ja yhdistysten suositukset painottavat tutkimusnäytön mukaisesti aktiivista harjoittelua niin selkä-, niska- kuin nivelkuntoutuksessa.
  • Hellsten, K (Kela, 2014)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen tutkimustoiminnan 50-vuotista taipaletta, sen liikkeelle lähtöä ja eri vaiheita. Pääpaino on tutkimuksen linjauksissa ja kohdentumisessa sekä niiden muutoksissa eikä niinkään organisaatiossa. Se on luonteeltaan eräänlainen yleiskatsaus, jossa monia kiinnostavia yksityiskohtia jää ulkopuolelle. Vaikka Kansaneläkelaitoksessa oli sen perustamisesta lähtien harjoitettu pienimuotoista tutkimusta, niin tutkimustoimiston perustaminen 1.6.1964 merkitsi tutkimustoimintaan erikoistuneen yksikön toiminnan alkua. Sittemmin Sosiaaliturvan tutkimuslaitokseksi muuttuneen toimiston perustaminen ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan liittyi sosiaaliturvan laajenemiseen ja ilmensi uskoa siihen, että yhteiskuntatieteellisen tutkimustyön turvin voitaisiin edetä kohti hallittua yhteiskuntapolitiikkaa. Kansaneläkelaitoksen tutkimuksessa korostettiin heti alussa kahta näkökohtaa – Kansaneläkelaitoksen sisäisiä tutkimustarpeita ja yleisempiä sosiaalivakuutukseen tai sosiaaliturvaan liittyviä tutkimustarpeita. Tutkimuksen tuli palvella sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Tutkimuslaitoksen ensimmäisessä projektissa pyrittiin selvittämään sairausvakuutuksen voimaantulon vaikutusta väestön terveydenhoidolliseen käyttäytymiseen. Sosiaaliturvan tutkimusperspektiivi on sitten 1960-luvun muuttunut ja laajentunut. Muutokset ovat heijastaneet yhteiskunnassa, sosiaaliturvajärjestelmässä ja Kelan toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Kelan tehtävien lisääntyminen sosiaaliturvan toimeenpanijana on merkinnyt tutkimukselle uusia tutkimuskohteita ja aiheita. Kehitys on vienyt sosiaaliturvan rakentamiskauden kysymyksistä niihin kysymyksiin, jotka koskevat järjestelmän vaikutuksia ja vaikuttavuutta, järjestelmän sopeutumista ja sopeuttamista muuttuviin oloihin ja muuttuviin tarpeisiin ja ehkä jopa sosiaaliturvapolitiikan peruskysymyksiin. Sosiaaliturvan tutkimuslaitos muuttui ensin tutkimus- ja kehitysyksiköksi ja sitten Kelan tutkimusosastoksi. Tutkimuksen tekemisen tavatkin ovat vuosien saatossa muuttuneet. Perustehtävä on kuitenkin pysynyt samana: tehtävänä on tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sosiaaliturvan kehittämistä ja toimeenpanoa koskevan päätöksenteon tueksi.
  • Haataja, A; Valaste, M (Kela, 2014)
    The Finnish child day care system has had two alternative public provisions in the mid-1980s after the parental leave period: a subjective right to public child day care or cash for care (child home care allowance) until the child is 3 years of age. The elderly siblings of the youngest child, if cared for at home, are entitled to a smaller siblings’ allowance until they start obligatory education. The right to child day care concerns all children before obligatory education (7 years of age). The forms of public support for child care have continuously been in public debate, some people demanding a longer period and higher allowance for the parents (mothers) to care for a child at home after the parental leave whereas others demand a longer parental leave and greater gender equality in child care. In spring 2012 the controversy concerned the Government’s plan to cut the home care allowance period by one year, for children below 2 years of age. Cutting public transfer expenditure was one justification, the other being increasing mothers’ labour market participation. That plan was never introduced but halving the allowance period between the parents has been suggested by the Government in 2013. In spite of high-tempered public discussion very few calculations about potential outcomes have been presented. Also the current static microsimulation models seemed not very useful in capturing the scope of even immediate impacts of these kinds of reforms. This paper has two motivations. The first motivation was a lack of micro-macro level analyses of po-tential outcomes of a possible reform. Cutting home care allowance decreases cash for care costs, but may increase child day care costs, if the mothers are available to the labour market earlier than before. The second motivation is a wish to apply and develop a microsimulation model with new kind of data in preparation of different child care alternatives. The problem in the former models and data is a lack of child-based information about their actual care periods. This is the first attempt to utilize child based spell data of child home care allowance. As application the paper will present preliminary potential outcomes of cutting entitlements to child home care allowance by one year and discusses the strengths and limitations of the applied model and data.
  • Salminen, Anna-Liisa; Karhula, Maarit; Häkkinen, Arja (Kela, 2014)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Kelan Tules-kurssien standardien kehittämistä varten. Kelan kuntoutusryhmän aloitteesta toteutettu tutkimus tukee standardien kehittämistä sekä tutkimusnäytön perusteella, että kuulemalla palveluntuottajia ja palveluja käyttäneitä asiakkaita. Standardien kehittämisen tarkoituksena on, että Kelan järjestämät kuntoutuspalvelut voisivat olla entistä vaikuttavampia. Tutkimus koostui viidestä osatutkimuksesta (kirjallisuuskatsaus, kuntoutujien fokusryhmät, palveluntuottajien haastattelut, GAS-tavoitteiden analyysi ja hyvät kuntoutuskäytännöt -kysely). Osatutkimuksista kootun ja analysoidun tutkimustiedon perusteella koottiin suosituksia sisällöistä, joita standardien kehittämisessä voisi huomioida. Suositukset esiteltiin palveluntuottajien edustajille Kelan kuntoutusryhmän järjestämässä työkokouksessa. Yhdeksässä tutkimustietoon pohjautuvassa suosituksessa kiinnitetään huomiota seuraaviin, nykyisessä standardissakin esiintyvien teemojen sisältöihin: tavoitteen asettelu, mittausten määrä, aloitusjakson rakenne ja resurssit, ryhmät, sisällöt, välityöskentely, työelämäyhteys, asiakkaan osallistaminen ja kuntoutuksen seuranta. Osatutkimuksissa tuotettua tietoa voidaan soveltaa hyvinä kuntoutuskäytäntöinä päivittäisessä työssä kuntoutujien kanssa. Kelan kuntoutusryhmän vastuulla on arvioida, millä tavalla tutkimuksessa esille tuodut suositukset voidaan huomioida, muiden standardin laatimiseen vaikuttavien tekijöiden ohella, tulevissa Tules-kurssien standardeissa. Tutkimus on ensimmäinen Kelan vakiintuneen toiminnan standardien kehittämisen tueksi toteutettu tutkimus. Tutkimuksellisesti eri lähestymistavoilla kerätty tieto on täydentänyt toisiaan ja osoittanut, että standardien kehittämisen tueksi nostetut suositukset saavat vahvistusta useamman näkökulman kautta. Tutkimuksessa käytettyä toimintamallia voi soveltaa muidenkin Kelan vakiintuneen toiminnan standardien kehittämiseen.