Valtiotieteellisen tiedekunnan opinnäytetiivistelmät (Valttiivi)

Recent Submissions

  • Kärrylä, Essi (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan oppikoulunopettajien käsityksiä oppilaiden erilaisuudesta ja sen hallinnasta peruskoulu-uudistuksen kontekstissa vuosina 1959–1973. Erilaisuuden hallinnalla tarkoitetaan oppilaiden erilaisuudesta muodostettuja käsityksiä ja niihin liittyviä käytäntöjä. Tutkielmassa selvitetään, miten käsitykset oppilaiden erilaisuudesta selittävät oppikoulunopettajien koulun uudistamiseen liittyvää problematisointia. Tutkielma syventää niitä historiakuvia, joita aikaisempi tutkimus on esittänyt oppikoulunopettajista peruskoulu-uudistuksen vastustajina. Myös oppikoulunopettajien roolia koulun uudistajina nostetaan esiin tarkastelemalla heidän kamppailuaan koulun uudistamiseen liittyvistä käsitteistä kuten tasa-arvosta. Mielenkiintoiseksi kysymykseksi tutkielmassa nousee koulutuksellisen tasa-arvon ja erilaisuuden hallinnan jännitteinen yhteys. Kysymys liittää tutkielman siihen kritiikkiin, jota peruskoulua kohtaan on tasa-arvon näkökulmasta katsottuna esitetty. Oppikoulunopettajien käsityksiä erilaisuuden hallinnasta tarkastellaan käyttämällä lähdeaineistona Oppikoululehteä eli oppikoulunopettajien ammatti- ja järjestölehteä. Lehden avulla rekonstruoidaan oppikoulunopettajien ammatillista keskustelua. Täydentävänä aineistona käytetään komiteamietintöjä ja muuta aikalaiskeskustelua. Alkuperäislähteitä luetaan yhdistämällä aate- ja käsitehistorian, retoriikan tutkimuksen sekä policy-analyysin tarjoamia lähestymistapoja. Keskeiseksi muodostuu Carol Bacchin ajatus ongelmallistamisesta policyjen analysoinnin lähestymistapana. Oppikoulunopettajien koulunuudistuskeskustelussa esittämiä ratkaisuehdotuksia tarkastellaan vastauksina sosiaalisesti konstruoituihin ongelmiin, joiden taustalla on erilaisia esioletuksia. Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että oppilaiden erilaisuudesta muodostetut käsitykset olivat keskeinen osa oppikoulunopettajien argumentointia heidän vastustaessaan yhtenäiskoulua ja puolustaessaan rinnakkaiskoulujärjestelmää sekä erillään opettamisen perinnettä. Oppikoulunopettajat jakoivat yhtenäiskoulun kannattajien näkemyksen siitä, että koulua oli kehitettävä sosiaalisemmaksi. Heidän mielestään koulun sosiaalisuuden lisääminen ei kuitenkaan vaatinut koulujärjestelmän muutosta, vaan se oli toteutettavissa rinnakkaiskoulujärjestelmän sisällä poistamalla vanhempien varallisuudesta ja asuinpaikasta johtuvia esteitä lahjakkaiden lasten oppikoulunkäynnille. Oppikoulunopettajien ongelmallistamista selittää heidän uskomuksensa oppilaiden erilaisuudesta luonnollisina lahjakkuuseroina. Uskomukseen nojaamalla sosiaalisuuden ongelma liitettiin ainoastaan oppikoulun sisäänpääsyyn ja oppikoulussa opiskeluun, ei sinänsä rinnakkaiskoulujärjestelmään ja sen antamaan kahteen sivistykseen ja täten erilaisiin jatko-opintomahdollisuuksiin. Uskomus luonnollisista lahjakkuuseroista toimi esioletuksena myös toisessa ongelmallistamisessa, jonka avulla oppikoulunopettajat perustelivat rinnakkaiskoulujärjestelmän tarpeellisuutta. He esittivät oppilasaineksen heterogeenisuuden vaarantavan opetuksen tason, johon oppikoulussa oli totuttu. Lahjakkuuteen perustuvaa oppilaiden erillään opettamista ei pidetty ongelmallisena koulun sosiaalisuuden kannalta vaan välttämättömänä tason säilyttämiseksi. Tason laskun ja heterogeenisuuden välinen yhteys pysyi keskeisenä oppikoulunopettajien argumentaatiossa myös heidän hyväksyessään siirtymisen peruskouluun. Oppikoulunopettajat korostivat oppilaan lahjakkuuteen perustuvan opetuksen eriyttämisen merkitystä osana uuden peruskoulun käytäntöjä.
  • Lappalainen, Petra-Maaria (2016)
    Pro gradu -tutkielma tarkastelee nuorten varastamisen ja sosiaalisen huono-osaisuuden yhteyttä kriminologisen paineteorian (strain theory) valossa. Kriminologisen paineteorian mukaan heikon taloudellisen aseman ja muiden kielteisten elämänkokemusten aiheuttama turhautuminen synnyttää rikollisuutta. Tutkimuksessa huono-osaisuutta mitataan sekä taloudellisilla (economic strain) että tilannekohtaisilla (situational strain) painetekijöillä. Mikäli rikoksia halutaan torjua sosiaalipoliittisin toimenpitein, tarvitaan päätöksenteon tueksi tietoa rikoskäyttäytymisen taustalla havaittavista sosiaalisista taustatekijöistä ja mekanismeista. Tutkimuksen aineistona on Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2013 toteuttama Kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (International Self-Report Delinquency Study) Suomen mittaus. Tutkimukseen osallistui 2 203 nuorta, jotka olivat 13-16-vuotiaita oppilaita 47 yläasteelta Turusta ja Helsingistä. Oppilaat vastasivat kyselyssä anonyymisti kysymyksiin omasta rikoskäyttäytymisestään. Tilastollisena menetelmänä on logistinen regressioanalyysi, jonka avulla tutkitaan taloudellisen huono-osaisuuden sekä kouluun ja perheeseen liittyvien kielteisten elämänkokemusten yhteyttä nuorten varkaustekoihin. Tutkimuksessa havaittiin, että toistuva varastaminen kasautuu nuorten pienelle vähemmistölle. Havainnot taloudellisen paineen ja varkaustekojen yhteydestä olivat osin ristiriitaiset. Subjektiivinen taloudellinen huono-osaisuus ei ollut vakioiduissa malleissa yhteydessä varastamiseen. Perheen sosiaalitukiasiakkuus ja kouluun liittyvä paine olivat tilastollisesti merkitseviä toistuvan varastamisen riskitekijöitä, kun yksilön itsekontrollin taso oli vakioitu. Äidin työttömyyden ja perheeseen liittyvien kielteisten elämäntapahtumien puuttumisen havaittiin suojaavan nuorta varastamiselta. Tulokset osoittavat, että sosiaalinen huono-osaisuus on merkitsevä nuorten varkaustekojen riskitekijä 2010-luvun Suomessa. Rikoskäyttäytymisen rakenteellis-sosiaalisten selitysten lisäksi tutkimuksen tulokset antavat tukea myös yksilöominaisuuksien merkitystä korostaville kriminologisille teorioille. Pohdinnassa esitetään, että perhepoliittiset panostukset ja lapsiperheiden köyhyyden vähentäminen voivat ennaltaehkäistä nuorten päätymistä rikosuralle.
  • Hakala, Vilma (2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee suomalaisten ympäristötoimijoiden Venäjä-mielikuvia Suomen, Venäjän ja Viron yhteisessä Suomenlahti-vuosi -projektissa. Mielikuvia tarkastellaan toiseuden teoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisina toisina Venäjä koetaan ja miten toiseuden kokemusta pyritään purkamaan. Myös vuonna 2014 käynnistyneen Ukrainan kriisin osuutta toiseuksien muodostumiseen tarkastellaan. Pro gradu -työssä hyödynnetään erityisesti Stuart Hallin (2002) kirjoituksia toiseudesta ja lännen ideasta sekä Pentti Raittilan (2004) analyysia venäläisistä suomalaisten toisina. Lisäksi tutkielmassa käytetään Zygmunt Baumanin (1997) hyödyntämiä sisäryhmän ja ulkoryhmän käsitteitä kuvaamaan ympäristötoimijoiden tekemiä dualistisia jaotteluja. Tutkimusta varten haastateltiin kymmentä suomalaista Suomenlahti-vuosi -projektissa mukana ollutta ympäristöalan toimijaa. Viisi haastateltavista työskenteli merentutkijoina ja viisi ympäristökasvatuksen kentällä. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina maalis-huhtikuussa vuonna 2015. Metodina oli laadullinen sisällönanalyysi. Pro gradu -tutkielman keskeiset tutkimustulokset voidaan tiivistää seuraavasti: haastateltavien näkökulmasta venäläiset rikkovat suomalaisen työelämäkulttuurin normistoa, mikä tuottaa kokemuksen, jota kutsun ”työelämäkulttuurin toiseksi”. Tälle muodostuu kolme alakategoriaa: ”byrokraattinen toinen”, ”hierarkkinen toinen” ja ”tavoittamaton toinen”. Kokemus, jota kutsun ”uhkaavaksi toiseksi”, liittyy Venäjän sotilaallisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin, jotka tuottavat suomalaisille toimijoille epäluulon ja pelon tunteita. Ympäristötoimijat sijoittavat uhkaavan toisen Venäjän hallintoon, eivätkä venäläisiin kollegoihin. Uhkaava toinen aktivoituu haastatteluaineiston perusteella Ukrainan kriisin tai Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan vangitsemisen myötä. Viro näyttäytyy suomalaisille ympäristötoimijoille kolmantena ryhmänä, johon Suomen ja Venäjän välistä suhdetta verrataan. Viro legitimoi toimijoille kokemuksen Venäjästä työelämäkulttuurin toisena ja uhkaavana toisena. Suomalaiset ympäristötoimijat purkavat aktiivisesti Venäjään liitettyä toiseutta. Työelämäkulttuurin toista puretaan käytännönläheisillä ratkaisuilla, esimerkiksi parantamalla venäjän kielen ja kulttuurin tuntemusta, palkkaamalla organisaatioon venäläinen henkilö tai lisäämällä suomalaisten kommunikaatiota Venäjän erilaisista käytännöistä. Uhkaavaa toista puretaan mentaalisesti ammatillisin ja arvopohjaisin perustein. Henkilökohtaiset ammatilliset tai solidaariset suhteet venäläisiin toimijoihin sekä kokemus arvoyhteistyöstä turvaavat yhteistyön jatkuvuutta Ukrainan kriisin tuottamassa jännitteisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa.
  • Mäkinen, Satu (2016)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää paikkakunnan merkitystä nuorten tulevaisuuskuvissa. Lähtökohtana tutkimuksessa on hyvinvoinnin alueellisen erilaistumisen vaikutus kuntiin ja kunnissa eläviin nuoriin. Tutkimuksessa tarkastellaan yhden muuttovoittokunnan ja yhden muuttotappiokunnan nuorten tulevaisuuskuvia hyvinvoinnin näkökulmasta. Tulevaisuuskuvan nähdään toimivan ympäristönsä peilinä ja ilmentävän esimerkiksi yhteiskunnan arvoja ja muutoksia. Analyysissä kiinnostus kohdistuu tutkimuspaikkakuntien välisiin eroihin, yleisiin mielikuviin eri alueista sekä niihin rajoihin ja mahdollisuuksiin, joita eri paikkakunnille tulevaisuuskuvissa piirtyy. Keskeisenä teoriana ja aineiston jäsentelyn apuvälineenä toimii Erik Allardtin käsitteistö hyvinvoinnin ulottuvuuksista. Aineisto koostuu 127 pirkanmaalaisen yhdeksäsluokkalaisen nuoren kirjoittamasta tulevaisuuskuvasta. Aineistonkeruussa on hyödynnetty eläytymismenetelmän muotoa, kehyskertomusta. Kehyskertomuksia on ollut kummallakin paikkakunnalla kaksi. Kehys-kertomusten avulla on ollut mahdollista tarkastella tarinan sisällön muuttumista, kun yhtä seikkaa kertomuksessa muutetaan. Olennaista kehyskertomuksissa oli se, että toisessa oltiin kotipaikkakunnalla ja toisessa oli muutettu sieltä pois. Tutkimustulokset hahmottavat nuorten näkemyksiä elämästä sekä heidän arvoista, unelmista ja peloista. Tulevaisuuskuvat kertovat tarinaa menestyjistä kaupungeissa, unelmantoteuttajista ulkomailla ja tavallisen elämän sankareista pienillä paikkakunnilla. Suurimmaksi osaksi voidaan todeta, että nuorten kuvaukset tulevaisuudestaan ovat positiivisia. Kuitenkin muuttotappiokunnan kotipaikkakunnalle sijoitetut kirjoitukset kuvaavat myös työttömyyttä, epäonnistumista ja muuttopuhetta. Etenkin työ ja muut elintasomuuttujat osoittautuivatkin nuorille keskeiseksi tekijäksi elämänjärjestyksen ja oman itsensä kannalta. Erityisesti paikkakuntien työ- ja koulutusmahdollisuudet sanelevat pitkälti sitä, millaiseksi elämä missäkin muotoutuu ja erityisesti ne vaikuttavat tyttöjen ajatuksiin omasta tulevaisuudestaan. Muuttotappiokunnissa tyttöjen tulevaisuuskuvat keskittyivät huomattavasti enemmän perheen, kodin ja perinteisten sukupuolikäsitysten piiriin, kun taas muuttovoittokunnissa tytöt toivat enemmän esille uraan ja koulutukseen liittyviä seikkoja. Työ- ja koulutusmahdollisuuksien tarjonta näyttäisi siis linkittyvän myös naisemansipaatioon. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että paikkakunnalla on merkitystä hyvinvoinnin kannalta. Se, millä tavoin ja millaisten arvojen mukaan elämä milläkin paikkakunnalla rakentuu, määrittää myös yksilön toimintaa ja olemista siellä. Tässä olennaisena tekijänä ovat myös paikkakunnilla esiintyvät areenat, kuten työmarkkinat.
  • Ranta, Emma (2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Emma Ranta Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Musta tuntuu et mä sulan” – opiskelijaäitien kokemuksia opintojen ja perheen yhteensovittamisesta Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu-tutkielma Aika – Datum – Month and year 31.3.2016 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 105 Tiivistelmä – Referat – Abstract Elämänalueiden yhteensovittamista on tavattu tutkia työn ja perheen välisenä dilemmana. Aihepiirin tutkimuksissa on havaittu niiden välillä olevan erilaisia ristiriitoja, mutta myös tasapainoa. Sukupuolinäkökulma aiheeseen on muodostunut keskeiseksi, sillä perheensisäinen työnjako on yhä 2010-luvulla sukupuolittunutta. Tässä tutkimuksessa yhteensovittamisteemaa lähestytään akateemisten naisopiskelijoiden näkökulmasta. Tutkimusongelma käsittelee siten ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen yhdistämistä äitiyteen. Tutkimuskysymys on: miten ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat äidit kokevat opintojen ja perheen yhteensovittamisen? Tutkimuksen aineisto on kerätty toteuttamalla puolistrukturoitu teemahaastattelu 17 Helsingin yliopistossa opiskelevalle ainakin yhden alle kouluikäisen lapsen äidille. Aineistoon päästään käsiksi hyödyntämällä kulttuurisen mallin sovellusta. Sen kautta käsitellään opiskelijaäitien kuvaamaa tilannetta, jossa perheellistyminen on synnyttänyt ristiriidan aiemmin omaksutun kulttuurisen orientaation ja uuden elämäntilanteen välille. Syntynyttä ristiriitaa seuraa äidin sisäinen reflektointi ja parisuhteessa käytävät neuvottelut. Opintoihin palaaminen näyttäytyy aineistossa keinona päämäärän – tasapainoisen tilanteen – saavuttamiseksi. Aineistonkuvaus tapahtuu tyypillisen opiskelijaäidin tarinan avulla. Lapsen saaminen on kohdistanut opiskelijaäitiin perinteen suuntaista painetta. Koettuaan itsellisyytensä uhatuksi äiti päättää jatkaa opintoja jo verrattain nopeasti lapsen syntymän jälkeen. Äiti saavuttaa uuden merkityksellisen suhteen ja päämäärätietoisen asenteen tutkinnon suorittamiseen. Tarina äidiksi tulemisesta ja opintoihin palaamisesta on muodostunut siltä osin kun aineistoa voidaan pitää kokemuksien puolesta yhtenäisenä. Merkitykselliset erot aineistoon syntyivät haastateltavien kuvaaman perheensisäisen tilanteen kautta. Tältä pohjalta aineistoa tyypitellen olen jaotellut opiskelijaäidin tarinan kolmeen kokemustyyppiin. Nämä ovat “arjen selviytyjä-äidit”, “ambivalentin kokemuksen äidit” ja “jaetun kokemuksen äidit”. “Arjen selviytyjä-äidit” kokevat oman ja puolison ensisijaisten orientaatioiden ristiriidan olevan merkittävä yhteensovittamista hankaloittava tekijä. “Jaetun kokemuksen äidit” sitä vastoin näkevät oman puolison merkittävänä voimavarana opiskelijaäitiydessä. “Ambivalentin kokemuksen äideillä” näkemys puolison merkityksestä yhteensovittamiskokemukselle on korostetun ristiriitainen. Tutkielman yhtenä keskeisenä tuloksena on äitiyden opintomotivaatiota kasvattava vaikutus. Tämä on sidoksissa perheellistymistä seuranneeseen traditionaalissuuntaiseen paineeseen, joka on kohdistanut uhan äidin itsellisyydelle. Toinen keskeinen tulos on puolison merkityksen keskeisyys opiskelijaäitiyden kokemukselle. Näiden ohella tutkielma paljastaa opintojen joustavuuden paradoksaalisen luonteen. Opintojen joustavuus on näennäisesti äidin arkea helpottava piirre. Se on mahdollistanut opintojen jatkamisen jo täys- tai osapäiväisen kotiäitiyden rinnalla ja auttaa yllättävissä lastenhoitojärjestelyihin liittyvissä tilanteissa. Sen paradoksaalisuus syntyy siitä, että se toimii vastavoimana sille sisäiselle pyrkimykselle, johon äidit ovat tähdänneet. Opintoihin palaaminen on toiminut keinona palauttaa omaa itsellisyyden tunnetta ja taistella perinteen suuntaista työnjakoa vastaan. Opintojen jousto kasvattaa äidin vastuuta kodin asioista entuudestaan ja uhkaa näin ollen kääntyä itseään vastaan äitien kokemuksissa opintojen ja perheen yhteensovittamisesta.
  • Loikkanen, Hanna (2016)
    Suomen väitetään muuttuneen monikulttuuriseksi vasta viime vuosikymmenten aikaisen maahanmuuton lisääntymisen seurauksena, vaikka Suomessa on koko sen tunnetun historian ajan asunut etnisiä vähemmistöjä ja ulkomaalaisia. Kun kansakuntaa ja kansallisvaltiota rakennettiin 1800-luvun lopussa, luotiin poliittisesti käsitys homogeenisesta ja kulttuurisesti yhtenäisestä kansakunnasta. Uudet maahanmuuttajat ovat viime vuosikymmenien aikana kyseenalaistaneet myytin homogeenisestä Suomesta. Suomen vuosisatainen etnisten vähemmistöjen historia on vaikuttanut niihin poliittisiin käytäntöihin ja ajattelutapoihin, joilla uuden etnisyyden haasteet on viime vuosikymmenien aikana kohdattu. Suomen julkisessa maahanmuuttokeskustelussa on esiintynyt piirteitä, joilla on Suomessa pitkät perinteet esimerkiksi juutalaisten ja romanien osalta. Eduskunnassa on vuosina 1998–2010 käyty keskustelua Suomen ensimmäisestä kotouttamislaista ja sen uudistamisesta. Tutkimusaineisto koostuu edellä mainittuina vuosina käydyistä eduskuntakeskusteluista koskien maahanmuuttajien kotouttamista. Tutkimusaineistoa lähestytään sekä retorisen että kategorioiden analyysin keinoin silmällä pitäen sitä, miten aineistossa perusteellaan ja legitimoidaan kotouttamiseen ja maahanmuuttoon liittyviä asioita. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, minkälaisen kuvan aineisto rakentaa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta etnisyyteen. Kotouttamiskeskustelua peilataan Suomen etnisyyden historiaan ja tutkitaan, onko aineistosta löydettävissä Suomen etnisyyden historiasta tunnistettavia piirteitä. Tutkimuksessa tarkastellaan, jakautuuko kansa etnisyyskysymyksessä, ja miten poliittisesti 1800-luvun lopussa rakennettu homogeenisuuden myytti elää aineistossa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kansallisvaltion rakentamiseen, integraatiopolitiikkaan ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan liittyvästä tematiikasta. Tutkimuksen aihepiiriä taustoittavat tutkimuksen kannalta relevantti Suomen maahanmuuttoa ja etnisten vähemmistöjen historiaa käsittelevät tutkimukset, joista keskeisimmät ovat Antti Häkkisen, Miika Tervosen, Panu Pulman ja Antero Leitzingerin teokset. Tutkimuksessa suomalaista integraatiopolitiikkaa ja monikulttuurisuutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta edustavat muun muassa Pasi Saukkosen, Outi Lepolan ja Tuomas Martikaisen tutkimukset. Integraation teoriaa ja kansallisvaltion syntyä käsittelevä kirjallisuus pohjautuu Leo Lucassenin, Stephen Castlesin ja Mark J. Millerin ajatuksiin, jotka korostavat etnisyyden kysymysten merkitystä kansallisvaltioiden syntymisprosessissa. Aineiston argumentaatiokonteksti sisältää sekä monikulttuurisuuden tukemista puolustavan että sitä vastustavan argumentaation. Suomalaisen yhteiskunnan yhdenmukaisuutta korostava tematiikka nostaa päätään monikulttuurisuuden kritiikin muodossa. Monikulttuurisuuden tukemisen tavoittelu johtaa kansakuntakeskeisen ja nationalistisemman politiikan vastareaktioon, jota leimaa assimilaatiopolitiikan henki. Monikulttuurisuuden tukemista puolustava argumentaatio vaatii suomalaisen identiteetin uudelleen reflektointia, vanhoista suomalaisuuteen ja etnisyyteen liittyvistä mielikuvista irrottautumista ja uusien vaikutteiden hyväksymistä ja omaksumista. Argumentaation lähtökohtia aineistossa ovat Suomen erityinen maahanmuuttohistoria, homogeenisuuden myytti, monikulttuurisuuspolitiikan vastustaminen ja kansan asenteellisuus maahanmuuttajia kohtaan. Uusi monikulttuurinen tilanne rakennetaan yleisön eteen Suomen poikkeuksellista maahanmuuttohistoriaa vasten ja luodaan vastakkainasettelu menneisyyden ja nykyhetken välille. Aineistossa korostuu uhkakuvien esittämisen kautta pelko kansallisvaltion murtumisesta. Maahanmuuttoa määritellään pitkälti turvallistamisen näkökulmasta. Aineistossa on nähtävissä etnisyyttä koskevien argumentaatiotapojen kohdalla jatkuvuutta. Suomen kansan oletettu luottamuksen puute ja epäluulo maahanmuuttajia kohtaan on ollut tyypillistä 1800–1900-lukujen vaihteessa. Myös poliittisten puolueiden mielipide-erot ja etnisyyden argumentointitavat ovat samankaltaisia 1800–1900-luvun vaihteessa kuin 2000-luvulla. Tämä ilmenee erityisesti turvattomuuteen ja rikollisuuteen liittyvässä argumentaatiossa. Uudet maahanmuuttajat esitetään vanhojen maahanmuuttajien rinnalla negatiivisessa valossa. Entisaikainen työn kautta sopeuttaminen näyttää iskostuneen suomalaiseen ajatteluun. Monikulttuurisuutta tukeva lainsäädäntö ei ole vielä kiinnittynyt osaksi suomalaista oikeustajua. Suomalaisen yhteiskunnan suhde etnisyyteen näyttää olevan problemaattinen johtuen yhdenmukaisen kansakunnan käsityksestä ja etnisyyshistorian harhaluuloista. Uuden etnisyyden hallinnassa tasapainoillaan siinä, miten etninen erilaisuus yhteen sovitetaan yhdenmukaisuuden paineen kanssa. Aineistossa uuden etnisyyden hallinta on ratkaistu niin, että etnisen erilaisuuden sovittaminen suomalaiseen yhteiskuntaan on annettu hallinnon tehtäväksi, joka hoitaa tehtävää mekaanisesti maahanmuuttajan yksilöllisyyden unohtaen Monikulttuurisuus ei ole osa suomalaista kansallista itseymmärrystä aineiston perusteella, vaikka argumentaatiolla pyritään voimakkaasti muuttamaan tätä harhaluuloa korostamalla monikulttuurisuuden merkitystä historiaa esimerkkinä käyttäen. Aineistossa elää edelleen menneisyydessä vallalla ollut assimilaation perinne. Sekä homogeeninen että monimuotoinen kansakunta ovat sekä ihanteita että tavoitteita aineistossa.
  • Häivälä, Timo (2016)
    Tunisia’s transformation from autocratic governance to democracy has taken place after the Arab Spring demonstrations in 2011. None of the other Arab Spring countries or Tunisia’s neighbours have succeeded in a similar transformation, despite the popular support for democracy in Arab Barometer surveys. The European Union bases its external relations on the promotion of “European” values, including democracy, human rights, and the rule of law. Democracy and democratisation are seen as a response to a wide variety of problems, including the spread of terrorist movements and migration movements. The EU’s relationship with Tunisia was formalised in 1995 with an Association Agreement. In 2005, the two parties agreed on an Action Plan which outlined the EU’s expectations for political change in Tunisia. After the Arab Spring, another Action Plan was drafted in 2013, providing an updated version of the roadmap for democratisation in the country. Despite the claims of supporting and fostering democracy, the EU has been criticised in research literature by supporting stable dictatorships over unstable democracies, as well as often implementing democratic norms poorly in its own governance. This study firstly examines the previous research on democratisation and democratic change in the Southern Mediterranean countries, concluding that the research is often based on a narrow conception of (electoral) democracy. Therefore, the framework of embedded democracy is adopted in this study, in order to provide a more multifaceted conception of democracy. The central research question is: “How can the EU’s democracy promotion strategy in Tunisia in the time period 2005-2015 be understood in the framework of embedded democracy?” Embedded democracy is operationalised with the concepts of linkage and leverage, which refer to instruments in democracy promotion. The two Action Plans and other relevant EU documents are used as source material and the research method is qualitative content analysis. The main findings of the study firstly indicate support for the claim that the EU was not pursuing democratic change in Tunisia before the Arab Spring, but rather supported the stable governance of Zine El Abidine Ben Ali. The only leverage instruments involved changes in Tunisia’s economic system in order to gain better access to the European single market. The linkage instruments used by the EU favoured economic and geopolitical linkage of Tunisia, thereby reinforcing the external factors of embedded democracy. However, the country resembled a form of defective democracy, given the poorly functioning internal regimes of embedded democracy. After the Arab Spring, in the 2013 Action Plan, the EU’s strategy included similarly few leverage instruments although economic sanctions were taken against the ousted president and his allies. Economic and geopolitical linkage were again the most conspicuous instruments. Furthermore, transnational civil society linkage was more prominent in the EU’s strategy after 2011, and internal improvements in the Tunisian democratic system were suggested. Despite the relative success in consolidating democracy, Tunisia’s future is anything but certain. Popular support for democracy is decreasing, the economic situation is deteriorating, and unemployed youths are increasingly attracted to the radical forms of Islam in Tunisia’s neighbouring countries. The supportive external factors of embedded democracy need to be increasingly promoted by the EU while acknowledging both the internal and external threats to the functioning of Tunisian democracy. Without support, Tunisia risks becoming another defective democracy in the region.
  • Väkeväinen, Lauri (2016)
    CKLS-kehikko on Chanin, Karolyin, Longstaffin ja Sandersin vuonna 1992 esittämä tapa vertailla jatkuva-aikaisia korkomalleja hierarkkisesti. CKLS-kehikkoon sisältyy CKLS-mallin lisäksi useita sisäkkäisiä malleja, kuten esimerkiksi Vasicek- ja CIR-mallit. CKLS-malli antaa mahdollisuuden tutkia prosessin ajautumaa, paluuta keskiarvoon, volatiliteettia ja sitä, millainen vaikutus koron tasolla on prosessin volatiliteettiin. Vertailemalla CKLS-mallia ja sen sisältämiä rajoitettuja malleja saadaan tietoa edellä mainittujen ominaisuuksien merkityksestä korkoprosessissa. Tässä tutkielmassa on mallinnettu CKLS-kehikon avulla Eoniaa, euroalueen yön yli -korkoa. Eonia on noteerattu vuodesta 1999, ja ensimmäinen tutkielman tarkastelu kattaa koko aikasarjan vuoteen 2014 asti. Jälkimmäinen tarkastelu kattaa aikasarjan Subprime-finanssikriisin jälkeisen osan, jonka aikana Eonia on pysytellyt matalammalla tasolla. Ennen mallien sovittamista aineistoon tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten parametrimuutos voi vaikuttaa mallin soveltamiseen. Esimerkkinä tarkastellaan, kuinka ero koron ja volatiliteetin suhteen määrittävässä vipuparametrissa muuttaa olennaisesti CIR-mallin tarkastelun monimutkaisuutta Vasicek-malliin verrattuna. Mallit sovitetaan Eonia-aineistoon käyttäen yleistettyä momenttimenetelmää ja diskreettiä vastinetta jatkuva-aikaiselle CKLS-mallille. Mallin parametrit on estimoitu molemmille aikajaksoille erikseen, ja estimaattien perusteella saadaan tietoa korkoprosessin käyttäytymisestä kullakin aikajaksolla. Sisäkkäisten mallien vertailun avulla saadaan lisäksi tietoa parametreihin liittyvien rajoitteiden merkityksestä. Molempien tarkasteltujen aikajaksojen kohdalla saadaan viitteitä siitä, että korkoprosessi olisi keskiarvoon palaava. Finanssikriisin jälkeiselle osalle estimoidulla mallilla keskiarvoon paluu on nopeaa, mutta kyseinen ominaisuus ei vaikuta välttämättömälle mallin sopivuuden kannalta. Koko aikasarjan kohdalla keskiarvoon paluu vaikuttaa mallin sopivuuden kannalta keskeiseltä. Volatiliteetin ja koron tason suhdetta kuvaavan vipuparametrin osalta tulokset eroavat eri tarkasteluväleillä. Koko aikasarjan tapauksessa vipuparametrin estimaatti on suuruusluokaltaan 0,1. Volatiliteetti ei tällöin korostu koron kasvaessa ja korkoprosessi muistuttaa Vasicek- tai CEV-prosessia. Edellä mainittujen ja vapaan CKLS-mallin välillä on kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero. Finanssikriisin jälkeisellä osalla vipuparametrin estimaatti on suurusluokaltaan 0,75. Koron tasolla on tällöin suurempi vaikutus prosessin volatiliteettiin. Tämän perusteella CIR- ja Brennan-Schwartz-mallit ovat sopivimmat, eikä tilastollisesti merkitsevää eroa edellä mainittujen ja vapaan CKLS-mallin välillä voida tehdä.
  • Hiilamo, Aapo (2016)
    Väestön ikääntyessä lihavuudella on entistä suurempi sekä terveys- että yhteiskuntapoliittinen merkitys lihavuuden aiheuttaessa sosiaalisten ja terveydellisten mekanismien kautta erilaisia sosiaalisia riskejä kuten työkyvyn menettämistä ja syrjintää. Tutkimus käsittelee lihavuuden yhteyttä alhaiseen sosioekonomiseen asemaan keski-iällä ja sen jälkeen julkisella sektorilla työskennelleillä naisilla. Tutkimus koostuu kahdesta itsenäisestä mutta toisiinsa liittyvästä osasta. Tutkimuksen ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsaus lihavuuden ja sosioekonomisen aseman yhteydestä sekä edellä mainittujen välisistä mekanismeista. Tutkimuksen toinen osa on tutkimusartikkeli, joka vastaa kirjallisuuskatsauksen pohjalta esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Aikaisemman kirjallisuuden mukaan lihavuus on sekä fyysinen tosiasia, joka heikentää terveyttä ja toimintakykyä, että vahvasti sukupuolittunut sosiaalinen ilmiö, joka ilmenee lihavien ihmisten kantamassa stigmassa ja heidän kokemassaan syrjinnässä. Kehittyneissä länsimaissa naisilla lihavuus on yleisempää alemmissa sosioekonomisissa luokissa, kun taas miehillä sosioekonomisen aseman ja lihavuuden yhteys ei ole systemaattinen. Aikaisemmassa kirjallisuudessa on viiteitä, että keski-ikäisillä naisilla lihavuuden ja sosioekonomisen aseman yhteyteen ja sen muutokseen voivat vaikuttaa etenkin aikaisempi valikoituminen heikkoon koulutukselliseen ja ammatilliseen asemaan, parisuhdestatus, työkyvyttömyys sekä heikompi palkkaus. Kirjallisuuden perusteella kysytään onko lihavuus yhteydessä alhaiseen sosioekonomiseen asemaan julkisella sektorilla työskennelleillä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla naisilla seuranta-asetelmassa sekä muuttuuko tämä yhteys seurannan aikana. Tutkimusartikkelin aineistona toimii Helsinki Health Study- kohorttitutkimus, jossa on seurattu 40–60-vuotiaita Helsingin kaupungin työntekijöitä vuosina 2000-2, 2007 ja 2012. Tutkimusaineisto on rajattu koskemaan naisia ilmiön sukupuolittuneisuuden ja työnantajan naisvaltaisuuden perusteella. Sosioekonomista asemaa mitataan materialistisilla toimeentuloon liittyvillä mittareilla. Tutkimus kysymyksiin vastattaan käyttämällä toistettua logistista regressioanalyysia Generalized Estimating Equations (GEE)- menetelmällä, joka ottaa huomioon yksittäisen vastaajan vastausten riippuvuuden. Alhaisen sosioekonomisen aseman erojen kehittymistä testataan ajan ja painoindeksiluokan yhdysvaikutuksella, joka kertoo eroavatko painoindeksiluokkien alhaisen sosioekonomisen aseman riskien kehitys ajan myötä toisistaan. Tulosten mukaan lihavuus on yhteydessä köyhyysriskiin, koettuihin taloudellisiin vaikeuksiin ja matalaan palkkaukseen sekä mataliin kotitalouden tuloihin ja varallisuuteen. Ajan ja painoindeksiluokkien yhdysvaikutuksesta havaitaan, että erot köyhyysriskissä ja matalapalkkaisuudessa kasvavat ajan myötä lähtötilanteen lihavien ja normaalipainoisten välillä, kun taas muiden mittareiden yhteys pysyy vakaana. Saatuja tuloksia ei selitä ikä, parisuhdestatus tai koulutus, jota testataan lisäanalyyseissä. Köyhyyserojen kasvaminen sen sijaan selittyy aikaisemmalla poistumisella työelämästä. Saatujen tulosten valossa lihavuus on keski-iästä varhaisvanhuuteen yhteydessä taloudellisiin riskeihin, joista osa kasvaa ikääntymisen myötä. Mikäli mahdollista lihavuuteen perustuvaa valikoitumista heikompiin sosioekonomisiin asemiin halutaan estää, tulee yhteiskuntapoliittisia toimia kohdistaa lihavuuteen liittyvän työelämästä poistumisen ehkäisyyn ja lihavuuden vuoksi riskiryhmässä olevien työssä jaksamiseen. Tulokset lihavien ihmisten matalapalkkaisuusriskin kasvamisesta ikääntymisen myötä nostavat esiin jatkotutkimuksen tarvetta tarkemmasta palkkaerojen tutkimuksesta sekä mahdollisen lihavuuteen perustuvan palkkadiskriminaation, sairaspoissaolojen tai toimintakyvyn vaikutuksesta palkkaukseen keski-iällä.
  • Sammallahti-Visser, Satu (2016)
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on määritellyt ylipainon yhdeksi merkittävämmäksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi; suomalaisista miehistä yli puolet ja naisista lähes puolet on ylipainoisia. Kenties tästä syystä lihavuutta on tutkittu viime vuosina lääketieteellisen tutkimuksen lisäksi myös yhä enemmän yhteiskunnallisesta ja kulttuurintutkimuksellisesta näkökulmasta. Tarkastelun kohteena tässä tutkimuksessa on nyky-yhteiskunta ja sitä määrittävä vaatimus terveelliseen elämäntapaan sekä yksilön vastuun ja itsekurin korostuminen. Tutkimuksessa pohditaan, miten lihavuus ja vaatimus yksilön itsehallinnasta kietoutuvat yhteen. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten ihmiset puhuvat lihavuudesta, miten yksilöt argumentoivat omia näkemyksiään asian suhteen ja millaisten argumentaatiopositioiden taakse keskustelijat ryhmittyvät. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle tarjoavat Ulrich Beckin ja Anthony Giddensin näkemykset refleksiivisestä modernista ja erityisesti giddensläinen elämänhallinta ja elämänpolitiikka. Refleksiivisen modernin teoria korostaa individualismia ja yksilön valinnanvapautta – ja samalla vastuuta itsestä. Yksilö nähdään tässä viitekehyksenä tietynlaisena projektina ja ruumis tämän projektin ilmaisijana. Tutkimuksen aineistona käytettiin internetin keskustelupalstalta kerättyä aineistoa. Aineiston muodostivat vuosina 2014 ja 2015 vauva.fi –internetsivustolla käydyt keskustelut, joissa aiheena oli lihavuus. Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä diskurssianalyysia ja tarkastelun kohteena olivatkin näin erityisesti merkityksen tuottamisen tavat; miten ihmiset tuottivat lihavuuteen liitettäviä merkityksiä? Aineiston argumentatiivisesta luonteesta johtuen tutkimuksessa hyödynnettiin myös retorista analyysia ja tämän tarjoamaa analyysivälineistöä. Näiden menetelmien avulla pyrittiin paikantamaan niitä arvoja ja asenteita joiden perusteella lihavuuteen suhtauduttiin tietyllä tapaa sekä selvittämään, millä näitä näkökulmia perusteltiin. Aineisto jakaantui kolmeen erilaiseen diskurssiin ja argumentaatiopositioon: lihavuuteen syyllistävästi suhtautuvaan, yksilön vastuuta korostavaan sekä lihavuutta selittelevään tai puolustavaan diskurssiin. Lihavuuteen syyllistävästi suhtautuvassa diskurssissa käytettiin runsaasti metaforia ja keskustelijoiden tuottama puhe oli erittäin hyökkäävää. Yksilön vastuuta korostavassa diskurssissa lihavuutta vastustettiin esimerkiksi vetoamalla itsekuriin, lihavuus nähtiin puhtaasti yksilön omana vikana. Selittelevä ja puolusteleva diskurssi puolestaan vetosi syihin, miksi yksilön elämänhallinta oli epäonnistunut. Näissä viesteissä korostui lihavuuden esiintuominen väliaikaisena tilana, ei osana yksilön identiteettiä. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että on olemassa tietty yleinen käsitys ja asenne siitä, että lihavuus on jotakin epämiellyttävää ja että sitä ei tulisi hyväksyä. Lihavuus nähtiin aineistossa lähes poikkeuksetta vääränlaisena olemisen tapana. Kaikki kolme argumentaatiopositiota vahvistivat tätä näkemystä, myös selittelevästi tai puolustavasti lihavuuteen suhtautuva diskurssi näytti vahvistavan ja rakentavan sitä samaa hegemonista näkemystä lihavuudesta kuin mitä myös syyllistävä tai yksilön vastuuta korostava diskurssi rakensi. Itsekurista ja ruumiin hallinnasta näyttää tutkimuksen perusteella tulleen yksilön arvon mitta.
  • Edström, Kesia (2016)
    Självreglering är både en nödvändighet för gymnasiestuderande som vill nå goda resultat och ett mål enligt läroplanen. Det är därför viktigt att veta vad som får gymnasister att rent konkret satsa tillräckligt på studierna för att kunna stöda dem i detta. Motivation och upplevd självförmåga är faktorer som visat sig ha betydelse för självregleringen. I denna studie undersöks sambanden i en finlandssvensk gymnasiekontext. Studien baserar sig på statistiska analyser av en enkät som besvarades av 480 studerande i tio gymnasier i Svenskfinland. Den primära forskningsfrågan gäller sambandet mellan orsaken till att de unga valt att gå i gymnasiet och deras konkreta satsning på studierna. I analysen beaktas huruvida kön, föräldrarnas utbildningsnivå och tidigare vitsord inverkar på sambandet och om det finns skillnader mellan studerande i olika gymnasier. Den upplevda självförmågans påverkan på studiesatsningen och motivationens eventuella medierande inverkan på detta samband undersöks. Analysen utgår från självbestämmandeteorins motivationsuppfattning. I och med att yttre motivation av något slag alltid är närvarande i skolarbete inriktas undersökningen på yttre motivation med olika grad av autonom (identifierad eller integrerad) och kontrollerad (yttre eller introjicerad) reglering. Upplevd självförmåga undersöks utgående från Banduras teori och ett mätinstrument som utarbetats enligt hans anvisningar. Självregleringen mäts genom studerandenas självskattning av sin studiesatsning. Resultatet visar att det finns ett samband mellan motivationen för gymnasiestudier och studiesatsningen och att detta samband inte modereras av kön eller föräldrarnas utbildningsnivå. Det finns inte heller regionala skillnader. Däremot finns ett samband mellan studiesatsningen och medeltalet på grundskolans avgångsbetyg. Upplevd självförmåga påverkar både motivationen och studiesatsningen och det senare sambandet medieras delvis av motivationen för gymnasiestudier.
  • Tirri, Vilhelmiina (2016)
    Tutkimuskohteena on Nokian yritysjärjestelyiden uutisointi Helsingin Sanomien verkkouutisissa. Tutkimus käsittelee kahta Nokian yritysjärjestelyä, Nokian ja Microsoftin välistä yrityskauppaa vuonna 2013 ja Nokian ja Alcatel-Lucentin välistä yrityskauppaa vuonna 2015. Tutkimuksen tavoitteena on aineistolähtöisen, laadullisen sisällönanalyysin ja kehysanalyysin keinoin identifioida Nokian yritysjärjestelyiden uutiskehyksiä. Uutiskehysten avulla pyritään arvioimaan Helsingin Sanomien kohdalla tapahtuneen Nokian yritysjärjestelyiden uutisoinnin sävyä ja luonnetta. Tutkimuksen lopussa tehdään lyhyt katsaus uutisoinnissa käytettyihin metaforiin hyödyntäen metafora-analyysiä. Aineistona on käytetty Helsingin Sanomien verkkouutisia, jotka on rajattu aikaperustein molempien yritysjärjestelyiden kohdalla. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan yritysjärjestelyiden mediajulkisuutta ja aiheeseen tehtyä aiempaa tutkimusta. Analyysissä aineistosta löytyi neljä uutiskehystä: Taloudellinen rationalismi, Nokian myytti, Yrityksen johto ja Työntekijöiden asema. Helsingin Sanomien verkkouutisointi oli Nokian yritysjärjestelyiden osalta tunnevetoista ja sävyltään enimmäkseen neutraalia tai negatiivista. Nokian ja Microsoftin välistä yritysjärjestelyä kehystettiin ”koko kansan” aiheeksi. Nokian yritysjärjestelyissä käytettiin sodan ja menetyksen metaforia. Nokian ja Microsoftin yrityskaupan uutisointi oli huomattavasti laajempaa kuin toisen tutkittavan yrityskaupan uutisointi.
  • Holm, Christina Maria (2016)
    Målet för föreliggande arbete är att studera hurudant stöd medlemmar i en stödgrupp upplevt sig få under grupprocessen för bearbetning av sin skilsmässa. Speciellt i fokus är upplevelsen av kamratstödet. Upplevelsen av stöd analyseras med hjälp av socialpsykologiska teorier (sociala jämförelseteorin, bemästring av stress, perspektivtagande och anknytningsteori) och en för problemet lämplig kvalitativ metod; Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) eller tolkande fenomenologisk analys. Inom IPA strävar forskaren efter att så detaljerat som möjligt beskriva de uppfattningar av en viss erfarenhet som en specifik grupp individer uttrycker. Materialet består av intervjuer med sex respondenter (N=6) som deltagit i Barnavårdsföreningen i Finland r.f.:s skilsmässostödgrupp. Analysen av materialet utmynnar i fyra övergripande teman med elva underteman. Följande teman utgör övergripande teman: ”Innanför gruppens ramar”, En del i något större, Styrka via andra och Färdkost. Baserat på dessa teman framträder en bild av deltagandet i stödgruppen som en del i en större anpassnings- och bemästringsprocess. Gruppen upplevs som ett fysiskt och psykiskt utrymme för att dela med sig av tankar och känslor kring den egna separationen och deltagarna uttrycker att de i gruppen fått insikter angående de egna känslorna. Kamratstödet i gruppen upplevs som värdefullt speciellt ur en jämförelse- och rollmodellsynvinkel och andra deltagares motsatta position möjliggör perspektivtagande angående den före detta partnerns situation. De andra deltagarna upplevs som jämlikar som uttrycker en förståelse av annat slag än signifikanta andra. Deltagarnas insikter om mer allmängiltiga processer i samband med relationskriser tolkas bidra till respondenternas egna kris- och sorgebearbetning. Vissa erfarenheter och insikter som deltagarna upplevt i samband med sin medverkan i gruppen upplevs sprida sig till andra sociala sammanhang.
  • Himma, Larri (2016)
    Suomalainen media on 2010-luvun aikana nostanut julkisuuteen monta maahanmuuttajataustaista rap-artistia. Artisteja on noussut esiin lyhyessä ajassa niin monta, että mediassa on puhuttu maahanmuuttajataustaisten rap-artistien luomasta ilmiöstä. Kiinnostus artisteja kohtaan näyttää syntyvän artistien maahanmuuttajataustan, suomalaisuuden ja hip hop -kulttuurin kohtauspinnoilla. Artistit rikkovat menestyksellään yleistä kuvaa sosioekonomisesti huono-osaisista maahanmuuttajista, mutta myös leikkivät tuotannossaan maahanmuuttajien stereotypioilla. He murtavat perinteistä kuvaa tietynlaisista ja -näköisistä suomalaisista, mutta edustavat ihonvärinsä puolesta autenttiseksi koettua tummaihoisten rap-artistien kuvastoa. He ovat osa laajaa hip hop -kulttuuria, joka on historialtaan sorrettujen afroamerikkalaisten alakulttuurista musiikkia, mutta nykypäivänä suosittu, moninainen ja myös valtavirtakulttuurinen musiikillinen ilmaisumuoto. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin hip hop sekä maahanmuuttajataustaisten rap-artistien maahanmuuttajatausta liittyvät toisiinsa artistien kokemusmaailmassa. Tutkimuksen aineisto koostuu 10 maahanmuuttajataustaisen rap-artistin kanssa käydystä teemahaastattelusta, jotka on kerätty Suomessa vuosina 2013-2015. Haastatteluissa käydään läpi artistien omaa henkilöhistoriaa, suhdetta ja suhtautumista hip hop - kulttuuriin sekä suhtautumista median luomaan ilmiöön maahanmuuttajataustaisista rap-artisteista. Käytän tutkimuksessani sosiaalisen ja hybridisen identiteetin, kategorisoinnin, rodullistamisen sekä symbolisten rajojen teorioita. Tutkimukseni analyysi tapahtuu laadullisen aineiston sisältöanalyysin menetelmällä. Tutkimuksen tulokset jakautuvat kolmen aineistossa esiin nousevan teeman ympärille. Ensimmäisen teema – suomalaisuudesta neuvotteleminen – piirtää esiin haastattelemieni artistien toisistaan voimakkaasti poikkeavat elämäntarinat ja kokemusmaailmat. Osassa tarinoista korostuu ”tavallinen suomalainen elämä”, kun joissain tarinoissa artistiin kohdistunut voimakas rasismi on johtanut jopa suomalaisuuden tavoittelun lopettamiseen. Artisteihin kohdistunut maahanmuuttajaksi kategorisointi tai kategorisoinnista kieltäytyminen ovat vaikuttaneet artistien hyvin erilaisten identiteettien syntymiseen. Identiteetit vaihtelevat ”täysin suomalaisesta” identiteetistä maailmankansalaisen, maahanmuuttajan ja afro-suomalaisen identiteetteihin. Toisessa teemassa artistit pohtivat hiphopin olemusta sekä omaa ja maahanmuuton suhdetta hip hop -kulttuuriin. Teeman sisällä toisistaan poikkeavat kokemusmaailmat näkyvät muun muassa hiphopin olemuksen liittämisenä sen historialliseen vastoinkäymisten käsittelyn luonteeseen. Toisaalta koetaan helpotuksena, että hip hop on päässyt eroon juuri sen historiallisesta olemuksesta ja autenttisuuden vaatimuksista. Samanaikaisesti moni artisteista katsoo oman päätymisen hip hopin pariin johtuneen itseään ulkonäöllisesti muistuttavien idolien löytymisestä rap-artisteista. Kolmas teema käsittelee artistien suhtautumista median luomaa ilmiötä kohtaan maahanmuuttajataustaisista rap-artisteista. Vaikka moni artisteista pitää ilmiötä jossain määrin turhauttavana, ja he haluaisivat tulla kohdelluksi rap-artisteina ilman maahanmuuttaja-etuliitettä, myöntävät useat artistit heidän taustastaan olleen hyötyä rap-artistin uralla. Tämä hyöty muodostuu erottautumisena muuten valkoisessa suomalaisen hiphopin kontekstissa sekä hiphopin ”rodullisen” autenttisuuden ulottuvuudesta. Tutkimuksen tulokset muodostavat moniulotteisen kuvan suomalaisuuden, maahanmuuton ja hiphopin yhteyspinnoista. Artistien kategorisointi maahanmuuttajaksi kielii suomalaisuuden symbolisista rajoista, joiden muutoksen mahdollisuuksista neuvotellaan jatkuvasti. Samankaltaisessa muutoksen ja muuttumattomuuden neuvottelutilassa on hip hop, joka voi tarjota samaistumispinnan vaikeuksia kokeneille maahanmuuttajille. Kulttuurin historiallinen olemus ja autenttisuuden vaatimukset voivat hyödyttää maahanmuuttajataustaisia rap-artisteja urallaan, mutta sen symboliset rajat rajoittavat tummaihoisten suomalaisten menestymisen muotoja. Muuttuva hip hop haastaa perinteistä kuvaa tummaihoisista rap-artisteista sekä samanaikaisesti ylläpitää ihonväreihin liittyviä symbolisia rajoja.
  • Salmu, Elina (2016)
    Afrikan valtioiden ja Kiinan välisen yhteistyön lisääntyminen on yksi merkittävimpiä kehityskulkuja 2000-luvun maailmanpolitiikassa. Viime vuosikymmenen aikana Kiinan kasvanut valta on haastanut myös niin sanottujen länsimaiden vakiintuneen aseman Afrikassa. Vähitellen Kiina on alettu nähdä niissä paitsi nousevana toimijana myös kilpailijana ja uhkana. Sama asetelma heijastuu myös länsimaisessa mediassa ja sen eri toimijoille tarjoamissa rooleissa. Aikaisemman tutkimuksen perusteella media näkee Afrikan usein pikemminkin toiminnan kohteena kuin toimijana ja läntiset tahot sen auttajana ja tukijana, kun taas Kiina esitetään usein valloittajana, uhkana tai sortajana. Vuonna 2016 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Kiinan ja Afrikan valtioiden yhteistyön näyttävästä tiivistymisestä, ja työssä tutkitaan, kuinka Kiinan, Afrikan ja länsimaiden mediassa esitetyt roolit ovat tänä aikana rakentuneet ja muuttuneet. Tutkimuskysymys kuuluu: ”Millaisia valta-asetelmia Financial Times luo Kiina–Afrikka-suhteiden pehmeää vallankäyttöä kehystävissä diskursseissaan vuosina 2006–2015?” Teoreettisesti aihetta lähestytään kriittisiin teorioihin lukeutuvasta jälkikolonialistisesta näkökulmasta ja konstruktivistisesta ontologiapohjasta käsin. Lähtökohtana on, että diskurssit eivät ainoastaan heijasta vaan myös rakentavat ympäröivää maailmaa. Keskeisiä käsitteitä ovat muun muassa ideologia, hegemonia, pehmeä valta sekä kolonialismi, uuskolonialismi ja jälkikolonialismi. Tutkimusaineisto koostuu brittiläisessä Financial Times -lehdessä vuonna 2006–2015 julkaistuista verkkoartikkeleista, joissa käsitellään Kiina–Afrikka-suhteissa näkyvää pehmeää valtaa. Materiaalia analysoidaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin Norman Fairclough’n ja Teun A. van Dijkin jalanjäljissä. Artikkeleita analysoitaessa huomiota on kiinnitetty erityisesti niissä näkyviin diskursseihin ja teemoihin sekä rooleihin ja puhujiin. Lisäksi on tarkasteltu, millä tavoin eri Afrikan valtiot näkyvät aineistossa. Analyysi osoittaa, että vuosina 2006–2015 sanomalehtiaineistosta nousee esiin kolme erilaista diskurssia, jotka eroavat toisistaan erityisesti tavassaan kehystää Kiinan rooli. Ensimmäinen on niin sanottu ”lohikäärmediskurssi”. Siinä Kiina esitetään viekkaana ja nälkäisenä ”lohikäärmeenä”, joka haluaa valloittaa Afrikan luonnonvarat eikä piittaa tekojensa seurauksista. Lohikäärmediskurssissa Afrikka näyttäytyy passiivisena uhrina tai kohteena ja länsimaat moraalisina vastuunkantajina. Roolit muistuttavat aiheen tutkimuksessa aiemmin löydettyjä asetelmia. Toinen diskurssi eli niin sanottu ”kaksiterädiskurssi” esittää Kiinan kaksiteräisenä miekkana, joka voi tuoda Afrikalle syviä ongelmia mutta myös uusia mahdollisuuksia. Rooleissa Kiina asetetaan tasavertaisempaan asemaan länsimaiden kanssa, ja molemmat saavat osakseen kritiikkiä uuskolonialismista. Samalla Kiinan nähdään tarjoavan Afrikalle uusia ratkaisuja. Afrikan rooli esitetään aktiivisempana, ja uutisoinnissa ääneen pääsevät myös ”tavalliset kansalaiset”. Kolmas diskurssi on nimetty ”vaihtoehtodiskurssiksi”, sillä siinä Kiina nähdään ennen kaikkea positiivisena mahdollisuutena toisaalta Afrikan, toisaalta maailmanjärjestelmän näkökulmasta: ”Pekingin konsensus” voi tuoda ”Washingtonin konsensukselle” varteenotettavan vaihtoehdon, jota ei pidä eikä voi tyrmätä alkuunsa. Vaihtoehtodiskurssi suhtautuu kriittisesti länsimaiden rooliin ja kyseenalaistaa niiden ideologisen, taloudellisen ja poliittisen johtoaseman. Samalla Afrikka ja afrikkalaiset toimijat nostetaan esiin aiempaa voimakkaammin ja Kiina–Afrikka-suhteita käsitellään laajemman yhteiskunnallisen ja historiallisen kontekstin kautta. Ajallinen tarkastelu osoittaa, että vuosina 2006–2015 lohikäärmediskurssin osuus on vähentynyt ja vaihtoehtodiskurssin kasvanut. Käytännössä Kiina–Afrikka-suhteiden uutisointiin on siis tullut uusia rooleja ja valta-asetelmia, jotka haastavat aiemmat kolonialistista hegemoniaa heijastavat tulkinnat. Kiina nähdään aiempaa positiivisemmassa, Afrikka aktiivisemmassa ja länsimaat kriittisemmässä valossa. Länsimainen hegemonia ei enää ole ainoa vaihtoehto.