Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 5172
  • Lehtinen, Sanni (2015)
    Tutkielmassa selvitetään, miten institutionalisoituneet regulatiiviset, normatiiviset ja kulttuuris-kognitiiviset tekijät rajoittavat verkostomaista poikkihallinnollista yhteistyötä Suomen ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa. Verkostot ovat kasvattaneet merkitystään julkishallinnon yhtenä hallintakeinona, sillä yhä monimutkaisemmat ja globaalimmat ongelmat eivät sovi perinteiseen politiikkasektorijaotteluun, vaan vaativat poikkihallinnollista toimintaa. Verkostomaisen poikkihallinnollisen yhteistoiminnan rakentaminen ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta, kuten Suomen ihmiskaupan vastaisen toiminnan ääneen lausutut ongelmat osoittavat. Tutkielmassa tarkastellaan yhteistyöongelmia verkostoteorian sekä sosiologisen institutionalismin avulla niiden tarjotessa hedelmällisen viitekehyksen organisaatioiden poikkihallinnollisen yhteistyön lähtökohtien tutkimiseen. Tutkielman aineistona on 9 teemahaastatteluna toteutettua asiantuntijahaastattelua. Haastateltavat on valittu lumipallomenetelmän avulla ja he edustavat keskeisiä Suomen ihmiskaupan vastaiseen toimintaan osallistuvia organisaatioita. Sosiologisen institutionalismin alle sijoittuva Richard W. Scottin jaottelu regulatiivisiin, normatiivisiin ja kulttuuris-kognitiivisiin tekijöihin toimii teorialähtöisen sisällönanalyysin perustana, mutta aineiston tulkintaa ei ole rajattu vain teorialähtöisen kategorisoinnin mukaisiin havaintoihin, vaan tutkimusasetelmasta johtuen aineiston ja teorian välinen vuoropuhelu on myös mahdollistettu. Haastatteluaineiston perusteella havaitaan, että Suomen ihmiskaupan vastaista poikkihallinnollista yhteistyötä rajoittavat osaltaan regulatiiviset, normatiiviset sekä kulttuuris-kognitiiviset tekijät. Regulatiivisista tekijöistä lainsäädännön merkitys nousee ylitse muiden sen toimiessa julkishallinnon organisaatioiden perustana. Ihmiskauppatapauksissa useat eri hallinnonalojen sovellettavaksi tulevat lait vaikeuttavat yhteistoimintaa samalla kun rikoslain ensisijaistuminen asettaa rikosprosessin keskiöön. Lainsäädännön merkitys heijastuu myös normatiivisissa ja kulttuuris-kognitiivisissa tekijöissä. Normatiivisuus näyttäytyy erityisesti tontti- tai reviiriajatteluna. Toimijat haluavat pitää kiinni omasta toimivallastaan ja siksi valloilla on ollut sanaton sopimus organisaatioiden välisten rajojen kunnioittamisesta. Kulttuuris-kognitiivisista tekijöistä merkittävimpänä näyttäytyvät asenteet. Epäilevä suhtautuminen ihmiskauppaongelmaan sekä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ovat selviä verkostomaista yhteistyötä rajoittavia tekijöitä. Jaottelun ulkopuolelta esiin nousevat lisäksi resurssit keskeisenä poikkihallinnollista yhteistyötä vaikeuttavana tekijänä. Regulatiiviset, normatiiviset ja kulttuuris-kognitiiviset tekijät ovat myös merkittävässä roolissa ihmiskauppaongelman määrittelyssä sekä toimijoiden ja keinojen valinnassa. Institutionalisoituneet tekijät rajoittavat siis selvästi Suomen ihmiskaupan vastaista poikkihallinnollista yhteistyötä. Havaitut tekijät heijastelevat perinteistä suomalaista hallintomallia ja painottavat legalistisuutta. Tutkielma osoittaa institutionalisoituneiden tekijöiden voivan osaltaan vaikeuttaa poikkihallinnollista yhteistyötä, mutta ei suinkaan poissulje myös muiden tekijöiden mahdollista vaikutusta yhteistoimintaongelmiin.
  • Mäntyranta, Jaakko (2015)
    Tutkielma käsittelee suomalaisten tupakointia 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tupakointi nousi yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen Suomessa ja muualla länsimaissa vasta 1950-luvulta lähtien, kun tupakoinnin yhteys keuhkosyöpään todennettiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Suomessa suhtauduttiin tupakointiin tätä ennen, tarkemmin ottaen 1900-luvun alussa, ja minkälaisia sosiaalisia konflikteja tupakoinnin ympärillä tuolloin esiintyi. Tutkielman avulla tuodaan esiin tupakoinnin vastustamisen pitkät juuret ja osoitetaan, kuinka tupakoinnista käytiin jo 1900-luvun alussa hyvin samankaltaista keskustelua kuin sata vuotta myöhemmin. Sanomalehdistössä vallitsi 1900-luvun alussa näkemys, jonka mukaan tupakointi oli räjähdysmäisesti lisääntynyt – tupakoinnista puhuttiin jopa suomalaisten ”kansallispaheena”. Luotettavaa tietoa tupakoitsijoiden määrästä ei vuosisadan alusta ole, mutta saatavilla olevien hajanaisten arvioiden mukaan miehistä kenties noin kolme neljännestä tupakoi, kun taas naisten tupakointi oli erittäin harvinaista. Todellisuudessa tupakointi oli kuitenkin ollut Suomessa yleistä jo vuosisatojen ajan, eivätkä saatavilla olevat tilastot puolla tupakoinnin merkittävää yleistymistä 1900-luvun taitteessa. Lehdistön harha johtui 1800-luvun puolivälin jälkeen markkinoille tulleesta uudesta tupakkatuotteesta, savukkeesta eli paperossista, joka oli huomattavan lyhyessä ajassa syrjäyttänyt muut, perinteiset tupakkalaadut ja vienyt tupakoinnin pirttien pimeydestä kaupunkien kaduille, ravintoloihin, kokoustiloihin ja junavaunuihin. Räjähdysmäisesti yleistynyt paperossi teki aiemmin arkiseksi koetusta tavasta yhtäkkiä muodikasta. Paperossin nousun taustalla oli monia tekijöitä. Tarjonta lisääntyi suomalaisten tupakkatehtaiden koneistaessa tuotantonsa ja tuodessa markkinoille kymmenittäin eri hintaisia ja eri tavoin brändättyjä paperossimerkkejä: pankkiiri saattoi polttaa Pankkiiria, työmies Työmiestä. Suomessa eturintamassa olivat Strengbergin ja Rettigin tupakkatehtaat, ja tupakkateollisuutta pidettiin 1900-luvun alussa Suomen parhaiten kehittyneenä teollisuudenalana. Samalla paperossin kysyntä lisääntyi siinä määrin, ettei tehtaiden lyhyessä ajassa moninkertaistunutkaan tuotanto tahtonut pysyä kysynnän perässä. Vaivattomasti mukana kulkeva paperossi sopi piippua ja sikaria paremmin uuteen maailmanjärjestykseen, jossa ihminen oli jatkuvassa liikkeessä ja aika rahaa. Oma vaikutuksensa oli tehtaiden harjoittamalla aggressiivisella sanomalehtimainonnalla ja kilpailulla sekä paperossin muita tupakkalaatuja miedommalla maulla. Lisäksi köyhänkin suomalaisen oikeus edullisiin tupakkatuotteisiin oli Suomessa yleisesti hyväksytty verotuspoliittinen ajatus. Jokaisella voimalla on vastavoimansa, ja myös paperossi sai pian omansa, kun Suomeen syntyi 1900-luvun taitteessa tupakoinninvastainen liike. Todellisuudessa kyse ei ollut yhtenäisestä liikkeestä, vaan erilaisista, usein löyhästi raittiusaatteeseen liittyneistä yksilöistä ja ryhmittymistä. Tupakanvastaista liikehdintää esiintyi vuosisadan alussa muun muassa raittiusseuroissa, työväenyhdityksissä ja nuorisoseuroissa. Tupakoinnin vastustamisen näkyvin muoto olivat kohtalaista suosiota saavuttaneet julkiset tupakkalakot, joissa taustalla oli yleensä säästämisajattelu. Vastustajat yrittivät nostaa tupakoinnin sosiaaliseksi ongelmaksi alkoholin rinnalle, mutta saavutetut voitot jäivät vähäisiksi ja paikallisiksi. Edes tupakan myyntikieltoa alaikäisille ei lukuisista ulkomaisista esimerkeistä huolimatta onnistuttu saattamaan voimaan. Tupakoinnin vastustajien hyödyntämät argumentit voi jakaa neljään kategoriaan. Terveydellisessä argumentaatiossa tupakoinnin katsottiin heikentävän polttajansa terveydentilaa. Tupakan terveysvaikutuksista esiintyi sanomalehdistössä paljon tietoa, mutta suuri yleisö näyttäisi pitäneen vaikutuksia vähäisinä. Kuvaavaa on, että Suomessa esiintyi yhä vanhaa uskoa tupakan lääkinnällisiin vaikutuksiin. Moraalinen argumentaatio kohdistui usein lapsiin ja nuoriin, ja ajatuksena oli itsessään vähäisen paheen johtavan nuoren aina vain vaarallisempien paheiden tielle, alkoholismiin ja rikollisuuteen. Taloudellinen argumentaatio yhdistyi huoleen yksittäisten kansalaisten ja etenkin työväenluokan varallisuuden lipumisesta ulkomaisten tupakkaporvareiden taskuun. Talousargumenttiin liittyi aina ajatus tupakointitavan täydellisestä turhuudesta. Tupakointia vastustettiin myös viihtyisyyteen liittyvistä syistä: julkisissa tiloissa leijuvan sankan savun katsottiin estävän etenkin naisia osallistumasta yhteiskunnalliseen elämään. Kyse oli tupakoinnista tilaan liittyvänä ongelmana, ja oikeastaan vain tässä konfliktissa tupakoinnin vastustajat saavuttivat myös pieniä voittoja vaikuttaessaan julkisten tilojen uudelleenmäärittelyyn esimerkiksi lukuisien voimaan saatettujen tupakointikieltojen muodossa. Viihtyisyysargumentti erosi muista myös siinä, ettei sen yhteydessä yleensä vaadittu tupakoinnin täydellistä lopettamista, vaan ainoastaan sen siirtämistä toisaalle ongelmalliseksi koetusta tilasta. Tupakoinnin vastustajien yritys nostaa aihe koko kansan huulille epäonnistui, kun huulille sauhuamaan laitettiinkin yhä useammin paperossit. Tupakkavalistajat eivät saaneet asiansa taakse poliittista ja taloudellista tukea, ja 1900-luvun alussa syntynyt sukupolvi on ollut Suomen historian eniten tupakoinut sukupolvi. Merkkinä tupakkakriitikoiden mahdottomasta tehtävästä eivät tupakkateollisuus ja tupakointiin myönteisesti suhtautuneet massat kokeneet asemaansa vähimmässäkään määrin uhatuksi. Kun kriitikot julistivat tupakalle sodan, ei vastapuoli edes vaivautunut paikalle.
  • Liira, Kirsi (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomissa kesällä 2004 julkaistuja kirjoituksia, joissa käsiteltiin neuvoaantavan kansanäänestyksen järjestämistä Euroopan perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä Suomessa. Tutkielman tavoitteena oli analysoida sitä millaisia merkityksenantoja Euroopan yhdentymiseen ja perustuslailliseen sopimukseen liitetään, ja miten tämä heijastuu kansalliseen julkisuuteen ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii Jürgen Habermasin deliberatiivisen demokratian teoria ja Habermasin ajatuksiin pohjautuva eurooppalaista julkisuutta koskeva tutkimussuuntaus. Eurooppalaisen julkisuuden tutkimuksissa keskiössä on huoli EU:n demokratiavajeesta. Tutkielma tarkastelee myös sitä, miten Euroopan unioni tulisi määritellä poliittisena toimijana ja mihin perustuu sen oikeutus käyttää valtaa. Menetelmällisesti tutkielma sitoutuu sosiaalisen konstruktivismiin, jossa maailma nähdään aina jostain näkökulmasta merkityksellistettynä. Löyhänä viitekehyksenä toimii diskurssianalyyttinen perinne ja erityisesti kriittinen diskurssianalyysi. Olennaista on käsitys yhteiskunnallisesta vallasta kamppailuna eri merkityksenantojen välillä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että julkista keskustelua perustuslain hyväksymisestä ja mahdollisesta neuvoaantavasta kansanäänestyksestä hallitsi juridinen asiantuntijadiskurssi. Mediassa äänen saivat hallituksen edustajat ja asiantuntijat, kun taas kansalaiset ja kansalaisjärjestöjen edustajat suljettiin pois keskustelusta. Juridista asiantuntijadiskurssia hallitsi näkemys teknokraattisesta legitimiteetistä vallan käytön oikeutuksena. Juridisen asiantuntijadiskurssin lisäksi aineistosta erottui eurooppalainen osallistumisdiskurssi, jonka näkyvyys rajoittui Helsingin Sanomien yleisönosastoon. Toisin kuin juridinen asiantuntijadiskurssi, se korosti kansalaisten oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja demokratiaa legitimiteetin lähteenä. Tutkielmassa vertailtiin tuloksia myös toisissa Euroopan jäsenmaissa tehtyihin havaintoihin perustuslain hyväksymistä koskeneesta julkisuudesta. Suomi vertautuu parhaiten Viroon, jossa juridinen diskurssi mediassa oli niin ikään vallitseva. Toisaalta myös Suomessa Ranskan päätös kansanäänestyksen järjestämisestä vaikutti julkiseen keskusteluun ja tukee näin Saksassa ja Britanniassa tehtyjä havaintoja julkisuuden horisontaalisesta eurooppalaistumisesta. Aineiston perusteella eurooppalaistuminen heijastuu kansallisessa julkisuudessa eri tavoin vaikuttavina prosesseina. Horisontaalisesti EU:n hallinnollinen rakenne voi heijastua kansalliseen julkisuuteen demokratiaa heikentävästi, kun taas toisten jäsenmaiden malli voitoimia demokratiaa vahvistavasti. Tutkielmassa ehdotetaan, että julkisuuden eurooppalaistumista tulisi empiirisessä tutkimuksessa tarkastella rakenteiden sijasta teemojen ja toimijoiden näkökulmasta James Deweyn teorian pohjalta.
  • Ådahl, Pauliina (2015)
    Tutkielma tarkastelee organisaation työnantajakuvan vaikutusta rekrytointeihin. Tutkielman tavoitteena oli selvittää vaikuttiko työnantajakuva digitaalisten osaajien rekrytointien onnistumiseen kohdeorganisaatiossa sekä mitkä osatekijät työnantajakuvassa olivat olennaisimmat kohdeorganisaation tapauksessa. Koska tutkielmassa tarkasteltiin organisaation vain Suomessa toteuttamia rekrytointeja, kiinnitettiin huomiota toimialan murroksen, sekä muuttuvien työmarkkinoiden, työsuhteiden ja itse työn vaikutukseen rekrytointeihin. Työmarkkinoilla on suuri kysyntä digitaalisen kehittämisen osaajista, jolloin organisaatiot joutuvat työnantajina taistelemaan keskenään onnistuakseen palkkaamaan tarvitsemansa työntekijät. Taistelussa osaajista yhdeksi keinoksi on esitetty erinomaista työnantajakuvaa, eli kuva organisaatiosta työnantajana. Aihetta tutkittiin tapaustutkimuksena media-alalla toimivassa organisaatiossa digitaalisen kehittämisen tehtävissä työskentelevien henkilöiden keskuudessa. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen keskiössä oli Brett Minchingtonin erinomaisen työnantajakuvan viitekehys, jonka valossa kohdeorganisaation työnantajakuvan vaikutusta rekrytointeihin tarkasteltiin. Näkökulma työnantajakuvaan on tutkielmassa konstruktivistinen, eli yksilön käsityksen organisaatiosta työnantajana nähdään syntyvän vuorovaikutuksessa muiden toimijoiden kanssa ja muuttuvan ajassa ja paikassa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksena. Tutkimustulokset osoittivat, että vaikka organisaation työnantajakuva oli pääsääntöisesti vaikuttanut hakemishalukkuuteen positiivisesti, se ei ollut hakukriteereistä merkittävin. Työnantajakuvan osatekijöistä merkittävimmäksi osoittautui tehtävänkuva. Kokemus rekrytointiprosessista oli pääsääntöisesti positiivinen ja huomionarvoista oli, että hakuhetkeen verrattuna kuva organisaatiosta työantajana oli parantunut lähes puolella vastaajista. Aineiston avulla päädytään siihen, että työntekijät arvioivat työnantajakuvan vaikutusta epäjohdonmukaisesti, koska käsite on vahvasti kokijakohtaisesti muodostava. Työnantajakuvan vaikutusta rekrytoinneissa onnistumiseen ei voitu todentaa, joskin digitaalisen kehittämisen tehtäviin rekrytoidut kokivat organisaation positiivisesti työnantajana.
  • Bergström, Tove (2015)
    I denna avhandling studeras de äldres talesätt kring alkoholkonsumtion på diskussionsspalt. Det som studeras är hur de äldre diskuterar alkoholkonsumtion bland äldre, när alkoholkonsumtion upplevs som ett problem, samt huruvida historiskt bundna förhållningssätt på alkohol förekommer. Som analysmetod används diskursanalys och som teoretisk utgångspunkt socialkonstruktivism. I studien analyseras diskussionskedjor från nätverksportalen Suomi24:s diskussionsspalter 60+, 70+, 80+ samt finlandssvenskar. Sammanlagt kunde sex olika diskurser spåras inom diskussionerna; hälsodiskurs, liberala alkoholkonsumtionens diskurs, kontrollkritisk diskurs, måttliga konsumtionens diskurs, samhällsdiskurs samt skamdiskurs. Alkoholkonsumtion upplevdes bland de äldre både som varje individs ensak men även som en fråga om moral, skam, samhällskostnader och hälsa. Inom diskurserna fans inte en klart starkare (ideologisk) diskurs, men bland de mest förekommande diskurserna var liberala alkoholkonsumtionens diskurs, kontrollkritiska diskursen, hälsodiskursen och skamdiskursen. Detta antyder att synen på alkoholkonsumtion fortfarande är motstridig bland de äldre.
  • Saulamaa, Joona (2014)
    Tutkielmassa tutkitaan niitä keskustelun teemoja, joita valuuttakurssipolitiikkaan liittyen nostettiin julkisuudessa esiin, kun lamaan ajautuvassa Suomessa keskusteltiin talouden korjauskeinoista keväällä 1991. 1980-luvun jälkipuolella Suomen Pankki ja Harri Holkerin hallitus olivat alkaneet harjoittaa aiempaa voimakkaammin niin sanottua vakaan markan politiikkaa, jossa keskeistä oli se, että devalvaatiota ei enää tehtäisi aiempien vuosikymmenien tapaan. Tämä linja, jossa keskeisenä päämääränä oli inflaation madaltaminen, joutui koetukselle taloudellisesti ja poliittisesti talouden häiriötilanteessa 1990-luvun alussa. Taloudellisesti sitä koettelivat korkeat korot ja devalvaatiospekulaatioiden aiheuttama valuuttapako. Poliittisesti eräät elinkeinoelämän johtajat ja poliitikot ajoivat devalvaatiota viennin helpottamiseksi. Devalvaation vastustamiseen liittyi myös Euroopan integraatio. Länsi-Euroopassa tavoiteltiin yleisesti kiinteitä valuuttakursseja osana yhteisen talousalueen kehittämistä. Suomi halusi olla osa tätä prosessia, ja devalvaation katsottiin sopivan huonosti integraatioprosessiin. Maaliskuussa 1991 käytiin eduskuntavaalit, jossa keskusta voitti runsaasti lisäpaikkoja. Esko Ahon muodostama hallitus otti Holkerin hallituksen tavoin tavoitteekseen vakaan valuuttakurssin ja harkittavaksi markan arvon liittämisen Euroopan Yhteisön laskennalliseen valuuttaan ecuun. Tutkielman aineistona ovat aikavälillä 1.2.1991–13.6.1991 julkaistut sanomalehtiartikkelit Helsingin Sanomista, Uudesta Suomesta, Kauppalehdestä, Suomenmaasta, Demarista, Kansan Uutisista, Palkkatyöläisestä, Teollisuusviikosta ja Ahjosta sekä eduskunnassa ecu-päätöksestä 4.6. ja 7.6.1991 käyty keskustelu. Teoreettisesti tarkastelu pohjautuu diskurssianalyysiin ja retoriikan tutkimukseen. Diskurssianalyysin avulla etsitään keskustelusta teemoja, joiden sisällä keskustelun osapuolet käyttivät eri argumentteja. Retorisella luennalla tarkastellaan keinoja, joilla keskustelun osapuoliin ja yleisöön koetettiin vaikuttaa. Teemat jaotellaan tutkielmassa lyhyemmän aikavälin vaikutuksiin ja pidemmän aikavälin teemoihin. Keskustelussa korostuivat lyhyen aikavälin taloudellisten näkökohtien, kuten inflaation alentamisen ja korkotason alentamisen lisäksi pitemmän aikavälin tavoitteet ja Euroopan integraatioon ja Suomen kansainväliseen asemaan liittyvät näkökohdat. Lisäksi varsinkin eduskuntakeskustelussa painotettiin siirtymistä uuteen aikaan suomalaisessa talouspolitiikassa; taakse jätettäisiin kuriton kustannusten ja julkisten menojen kasvu ja ajautumiset devalvaatioon. Ecu-päätöksen nähtiin siirtävän Suomea moderniksi länsimaaksi, joka saavuttaisi eurooppalaisen inflaatiotason ja hoitaisi talouttaan kurinalaisesti. Tutkielma tukee aiempia käsityksiä, esimerkiksi Jaakko Kianderin ja Pentti Vartian Suuressa lamassa (1998) esiteltyjä arvioita julkisen valuuttakurssipoliittisen keskustelun kulusta ja keskustelijoiden rooleista. Kiander (2001) on pitänyt vakaata markkaa ”elämää suurempana kysymyksenä”. Tämän tutkielman perusteella näyttää siltä, että kysymys Suomen kansainvälisestä asemasta ja Eurooppa-integraatiosta teki valuuttakurssikysymyksestä tavanomaista talouspoliittista linjavalintaa suuremman kysymyksen, mikä näkyi laman hoidossa. Devalvaatioon ajauduttiin kuitenkin laman myötä marraskuussa 1991 Suomen Pankin vastustuksesta huolimatta tilanteessa, jossa valuuttavaranto tyhjeni devalvaatiospekulaatioiden vuoksi.
  • Muinonen, Pauliina Enni Ursula (2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään itsekontrollin yhteyttä nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Hyvän itsekontrollin omaavilla henkilöillä on taipumus käyttäytyä suunnitelmallisesti välttäen impulsiivista käyttäytymistä. Vaikka itsekontrollin yhteys terveyteen on hyvin todennettu, mekanismia tämän yhteyden takana ei vielä täysin tunneta. Tässä tutkimuksessa itsekontrolli-piirteen oletetaan välittyvän fyysiseen aktiivisuuteen sosiaalisten kognitioiden kautta. Sosiaalisten kognitioiden teoreettiseksi malliksi on tutkielmassa valittu Ajzenin ja Fishbeinin suunnitellun toiminnan teoria. Näin ollen tulosodotusten, käyttäytymisen havaitun kontrollin, koetun sosiaalisen paineen ja liikunta-aikomuksen oletetaan välittävän itsekontrollin yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen. Itsekontrollin oletetaan puolestaan vahvistavan liikunta-aikomuksen ja fyysisen aktiivisuuden suhdetta. Kvantitatiivinen aineisto kerättiin sähköisellä lomakkeella kahdessa osassa toisen asteen oppilaitoksista keväällä 2013. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ensin Pearsonin korrelaatiokertoimien avulla, jonka jälkeen selvitettiin hierarkkisella regressioanalyysillä itsekontrollin ja suunnitellun toiminnan teorian muuttujien selitysosuuksia fyysisestä aktiivisuudesta. Itsekontrollin ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä medioiville muuttujille tehtiin Sobelin testi, jonka avulla tutkittiin, välittävätkö tulosodotukset, käyttäytymisen havaittu kontrolli, koettu sosiaalinen paine ja liikunta-aikomus itsekontrollin yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen. Itsekontrolli oli yhteydessä nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja yhteys oli osittain välittynyt sosiaalisten kognitioiden kautta. Suunnitellun toiminnan teorian muuttujat lukuun ottamatta injunktiivista normia olivat yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Mediaatio-hypoteesi sai vahvistusta, kun liikunta-aikomus, käyttäytymisen havaittu kontrolli, tulosodotukset ja deskriptiivinen normi välittivät osittain itsekontrollin yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen. Aikomuksen ja liikunnan välinen suhde oli puolestaan samanlainen riippumatta itsekontrollin voimakkuudesta. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että itsekontrollin yhdistäminen sosio-kognitiiviseen malliin tuo lisätietoa siitä, millä tavoin itsekontrolli on yhteydessä nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Interventioiden suunnittelussa voitaisiin ottaa aikaisempaa enemmän huomioon persoonallisuuden vaikutus siihen, mitkä sosiaalisesti jaetut uskomukset ovat kenenkin elämän kannalta keskeisiä ja kuinka helppoa tai vaikeaa niihin on kunkin kohdalla vaikuttaa. Tutkielma on osa Helsingin yliopiston Suomalaisten keskiasteen opiskelijoiden liikunta ja elämäntavat (SOLE) -hanketta. Aineisto perustuu keväällä 2013 kerättyyn SOLE- kyselyyn, jossa kartoitettiin 17−19-vuotiaiden ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Tutkielman keskeiset lähteet: Tangney, Baumeister & Boone, 2004; Ajzen, 1991; Armitage & Conner, 2001; McEachan, Conner , Taylor & Lawton, 2011; De Ridder, Lensvelt-Mulders, Finkenauer, Stok & Baumeister, 2012; McEachan, Sutton & Myers, 2010; Rhodes, 2006; Rhodes & Courneya, 2003
  • Happonen, Noora (2014)
    Ihmiset kertovat elämästään yhä enemmän sosiaalisessa mediassa esimerkiksi valokuvien, tilapäivityksien ja videoiden kautta. Verkon kulttuurin nähdään kehittyneen entistä avoimemmaksi ja samalla muuttaneen tapaa, jolla ihmiset suhtautuvat yksityiselämään ja yksityiseen. Samaan aikaan kuvallinen vuorovaikutus on kasvanut kamerapuhelimien yleistymisen myötä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan henkilökohtaisten valokuvien välityksellä tapahtuvaa oman elämän esittämistä sosiaalisessa mediassa. Oman elämän kuvalliseksi esittämiseksi kutsuttua ilmiötä tarkastellaan erityisesti julkisen käsitteen näkökulmasta. Teoreettinen viitekehys muodostuu pääasiassa elämän esittämistä ja yksityiselämän julkisuutta, henkilökohtaista valokuvaa sekä julkisen käsitettä ja julkista elämää koskevasta aiemmasta tutkimuksesta. Sosiaalisella medialla on tutkimusympäristön rooli. Empiirisen tutkimuksen kontekstina on kuvienjakopalvelu Instagram. Aineiston muodostavat 276 Instagram-kuvaa, jotka kerättiin viiden 20–35-vuotiaan helsinkiläisen Instagram-profiileista kuukauden ajalta. Analyysimenetelminä käytettiin kuvien sisällönanalyysia ja visuaalista kehysanalyysia. Sisällönanalyysin tulokset osoittavat, että ruoka ja juoma, ihmiset ja ystävät, kuvaaja itse sekä asuminen ja sisustus ovat yleisimpiä kuva-aiheita. Kuvia otettiin useimmin kotona ja toiseksi eniten kaupunkiympäristössä. Tunnisteet ja kuvatekstit rakentavat esitystä yhdessä kuvan kanssa. Tulosten pohjalta Instagramiin sijoittuvasta oman elämän kuvallisesta esittämisestä tunnistetaan niin elämän esittämisen kuin henkilökohtaisen valokuvauksenkin konventioita. Lisäksi sosiaalisen median luonne toimintaympäristönä sekä oletettu yleisö vaikuttaa siihen, miten omaa elämää esitetään. Kehysanalyysin avulla aineistosta hahmottui neljä kehystä: kulttuurin kehys, sosiaalisuuden kehys, kuluttamisen kehys ja toiminnan kehys. Kehykset havainnollistavat, että julkisen elämän osallisuuden muodot oman elämän kuvallisissa esityksissä ovat kulttuurisia, sosiaalisia, kulutuksellisia sekä toiminnallisia. Näistä varsinkin kulttuurinen ja kulutuksellinen osallisuus olivat vahvasti läsnä oman elämän esityksissä muun muassa arkisen kulttuurin sekä tavaroiden, palveluiden ja kuluttamisen tapojen muodossa. Kulttuurinen osallisuus oli monin paikoin varsin konventionaalista, kuluttamisen osallisuus puolestaan itsestään selvää ja kritiikitöntä. Tutkielman tulosten valossa oman elämän esityksistä piirtyy varsin jännitteinen kuva: kuvat esittävät yhtä aikaa yksilön omaa, henkilökohtaista elämää sekä tämän osallisuutta julkisessa elämässä. Johtopäätöksissä tulkitaan, että oman elämän esityksissä ei ole kyse vain esiintymisestä ja esittämisestä vaan myös yhteisöllisyydestä, vuorovaikutuksesta ja halusta olla yhteydessä muihin ihmisiin.
  • Kalliokoski, Jenna (2014)
    Asiakaslähtöisyys- ja osallisuus nähdään mahdollisuudeksi julkisten palveluiden kehittämisessä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua voidaan parantaa hyödyntämällä palveluiden käyttäjien palvelukokemuksia palveluiden kehittämisen tukena. Asiakkaiden näkemysten avulla palvelut on mahdollista saada paremmin vastaamaan palveluiden käyttäjien tarpeita. Palveluiden käyttäjien kokemustiedon hyödyntäminen mahdollistaa entistä asiakaslähtöisemmät ja laadukkaammat palvelut. Tutkielmassa tarkastellaan Mikkelin seudulla asuvien näkemyksiä alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun puutteista sekä kehittämistarpeista. Palveluiden laatu ymmärretään tässä tutkimuksessa palveluiden vastaamisesta asiakkaan tarpeisiin. Tavoitteena on selvittää asiakaspalautteen merkitystä osana julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden laadun arviointia ja niiden kehittämistä. Aineisto koostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämistä kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksista kuntalaisen palvelufoorumissa vuonna 2012. Kyselylomakkeen viiden avokysymyksen vastaukset on analysoitu luokittelemalla käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Palveluiden laatu muodostui asiakkaille kolmesta eri tekijästä: palveluiden piiriin pääsemisestä, palveluiden teknisestä laadusta ja palveluprosessista. Kuntalaiset kertoivat palveluiden piiriin pääsemisen esteinä olleen muun muassa palveluiden välimatka, aukioloaika sekä odotusaika. Olemassa olevat palvelut eivät välttämättä olleet kaikkien saavutettavissa johtuen erilaisista puutteista ajanvarauksessa, julkisessa liikenteessä, omassa aktiivisuudessa sekä neuvonnassa ja ohjauksessa. Yksilöllisyys ja kokonaisvaltaisuus eivät kuntalaisten mielestä olleet toteutuneet palveluissa, vaan palvelut koettiin usein asiakkaan pompotteluna paikasta toiseen. Ongelmien ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen oli harvinaista, sillä useimmiten vain kiireelliset asiat ehdittiin hoitamaan. Palveluvalikoimalta toivottiin enemmän monipuolisuutta, sillä puutteet palveluvalikoimassa johtivat palveluiden saamatta jäämiseen. Resurssien vähäisyydestä johtuva henkilöstöpula näkyi palveluissa kiireenä, työntekijöiden runsaana vaihtuvuutena sekä lukuisina sijaisuuksina. Henkilöstöltä odotettiin ammattimaisuutta, jatkuvuutta sekä yhteistä asiointikieltä. Työntekijän käyttäytyminen ja asenteet asiakasta kohtaan olivat toisinaan epäasiallisia, loukkaavia sekä välinpitämättömiä. Asiakkaan osallistuminen palveluprosessiin oli mahdollista ainoastaan kunnioittamalla hänen ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta. Palvelukokemusten selvittäminen kyselylomakkeen muodossa osoittautui haastavaksi keinoksi arvioida palveluiden laatua ja kehittämistarpeita. Asiakaspalautteet olivat hyvin vaihtelevia, eivätkä ne antaneet aina selvää kuvaa vastauksista. Yksittäisiä ehdotuksia ja moitteita tuli sen sijaan runsaasti. Toisinaan kuntalaisten ehdotukset olivat yllättäviä ja uusia, mutta eivät täysin toteuttamiskelpoisia. Palveluiden käyttäjät kommentoivat eniten niitä palveluja, joista heillä oli kokemusta sekä mitkä koskettivat heitä itseään. Vaikeuksia oli kommentoida itselle tuntemattomia palveluja. Henkilöstön käyttäytymisestä ja asenteista oli helppoa kommentoida, mutta sen sijaan kuntalaiset eivät osanneet välttämättä arvioida palveluja laajemmassa suhteessa. Asiakaspalautteen käytettävyyttä heikensi se tosiasia, ettei aina ollut mahdollista erottaa toisistaan asiakkaan odotuksia, mielikuvia sekä tarpeita. Kuntalaisten palaute antoi vihjeitä erilaisista palveluongelmista sekä siitä, mitä asioita asiakkaat pitivät merkityksellisinä. Konkreettisia kehittämistoimia oli mahdotonta suunnata pelkän asiakaspalautteen perusteella, mutta kuntalaisten palvelukokemukset antoivat uutta näkökulmaa perinteisen asiantuntijatiedon rinnalle.
  • Laitila, Kaisa (2014)
    Pro gradu -tutkielma tarkastelee naisten toimijuuden ja uhriutumisen käsitteitä rauhanrakennuksessa sodanjälkeisessä Bosnia ja Hertsegovinassa. Tarkemmin ottaen tutkimuskohteena on toimija–uhrikahtiajako YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien kautta tuotetussa naiset, rauha ja turvallisuus - diskurssissa ja bosnialaisten naisaktivistien narratiiveissa. Tutkimuksen lähtöasetelmana on oletus siitä, että vallalla olevat diskurssit sekä tuottavat että ylläpitävät essentialistisia subjektiasemia, joita tämä tutkielma pyrkii haastamaan. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat johdettavissa ranskalaisesta jälkistrukturalistisesta suuntauksesta kehittyneestä feministisestä teoriasta. Erityisesti Judith Butlerin performatiivinen sukupuolenteoria sekä Butlerista vaikuttuneen Laura Shepherdin sukupuolen ja kielen analyysi ovat keskeisessä osassa toimija–uhri-dikotomian tarkastelussa. Jälkistrukturalistisen feminismin teoriaan tukeutuen tavoitteena on purkaa binaarisia essentialismeja ja osoittaa kielen keskeinen asema todellisuuden tuottamisen välineenä. Lisäksi jälkistrukturalistinen näkemys subjektin asemasta ja vallasta viitoittavat aineiston tulkintaa. Sukupuoli nähdään osana sosiaalista todellisuutta ja näin ollen jatkuvan muutoksen kohteena. Tutkimusaineisto perustuu yhdistelmään teemahaastatteluita sekä valikoituja naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskevia YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymiä päätöslauselmia. Päätöslauselmista koottu aineisto edustaa vallalla olevaa käsitystä naisten osallisuudesta rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa, jonka puitteissa haastatteluaineistoa tulkitaan. Kaksiosaisen aineiston analyysissa käytetyt diskurssianalyyttiset menetelmät ovat vahvasti sidoksissa laajempaan jälkistrukturalististeoreettiseen viitekehykseen. Päätöslauselmien analyysi osoitti, että uusimpien päätöslauselmien myötä YK:n turvallisuusneuvosto on siirtymässä uhriuttamisen retoriikasta naisten toimijuuteen kannustavaan ajattelutapaan, vaikkakin naisten rooli rauhanrakennuksessa edelleen ymmärretään pääsääntöisesti pikemminkin osallistumisen kuin toimijuuden kautta. Haastatteluista kerätty materiaali sen sijaan paljasti, että naisten toimijuus rauhanrakennuksessa on saavutettavissa joko uhriaseman tunnustamisen tai maskuliinisten käytäntöjen omaksumisen kautta. Yhteistä molemmille aineistoille on uhristatuksen ylläpitäminen, jonka myötä toimijuus ei ole turvattu. Vaikka aktivisti-identiteetti on sidottu uhriaseman tunnustamiseen, eivät sukupuolittuneet subjektit välttämättä ole passiivisia tai voimattomia. Sen sijaan vaatimus uhriutumisen kautta saavutettavalle toimijuudelle on nähtävä yrityksenä rakentaa voimaantuneita feminiinisiä identiteettejä. Johtopäätöksissä todetaan, että vallitsevien diskurssien ylläpitämien kahtiajakojen sijaan on hyödyllisempää ymmärtää subjektiasemat moninaisina ja toisiaan poissulkemattomina. Samalla tavalla subjektiasemia tuottavat diskurssit eivät ole ikinä vapaita vallasta; tämä valta pitää kuitenkin sisällään mahdollisuuden vastarinnalle ja toisin tekemiselle.
  • Wallin, Maaria (2014)
    The purpose of this study is to create empirical data about the correlation between land ownership and the social security of women in Tanzania. The majority of the Tanzanian population depends on land for their livelihood, therefore arable land is the most important form of property in many rural areas. Normally women are given no rights to land in patrilineal inheritance areas, despite the fact that they are responsible for almost all food production and they are the majority of the rural population in Tanzania. Female land rights should become an important part in rural development policy, because land rights not only enhance material but also social welfare of women: landowning affects directly the welfare and freedom, and indirectly through influencing social change. Women’s lack of rights over land and property can contribute to women experiencing violence. Several studies have demonstrated that violence affects at least one third of women worldwide. Especially in patrilineal areas where patriarchal attitudes with inferior position of women in marriage and in society are socially acceptable. Marital violence has far reaching consequences. It is not a private matter when it causes physical and psychological harm to women and these harms will also be transmitted to the next generations. Marital violence is deteriorating the whole society, for instance like spreading HIV/AIDS. Ownership of land expands women’s capabilities and negotiating power outside and within marriage, and also works as a protective factor against violence by increasing bargaining power in different arenas of household, community and state. This study documents the mechanisms that can help explain how land ownership leads to decreased violence towards women. The case study was performed in patrilineal rural Njombe, where women are most in need of secure land tenure. Especially widows are vulnerable to land grabbing by the deceased husbands relatives. There are different strategies for women to resist the patriarchal system. The interviewed widows have been involved in land disputes and they have contested the boundaries of customary law by operating within the sphere of statutory law. Tanzania’s advanced statutory law is trying to replace the old patriarchal customary land tenure by enhancing women land titling, therefore it provides good framework for gender struggle over land.
  • Pankka, Juho Elias (2014)
    Ihmisten päätöksentekoa ohjaa usein intuitiivisuus ja suhtautuminen tapahtumien todennäköisyyksiin. Aina ei ole mahdollista tehdä perusteellista analyysia päätöksenteon tueksi, vaan päätöstä saattaa ohjata luontainen toiminta. Päätöksenteko epävarmuuden vallitessa sisältää aina kolme erilaista osaa. Ensimmäinen on valintojen kohde, eli mitkä valinnat ovat olemassa. Toinen on valintojen lopputulemien arvottaminen eli millaisen hyödyn kussakin lopputulemassa saa. Kolmantena on funktio, joka mallintaa lopputulemista ja valinnoista koostuvan vertailukelpoisuuden eri yhdistelmien välille. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää miten päätöksenteko muodostuu ihmisen tehdessä kertaluonteisia valintoja riskillisissä tilanteissa. Tarkoituksena oli löytää tekijät, jotka vaikuttavat valinnan muodostumiseen. Tavoitteena oli myös verrata odotetun hyödyn teorian ja prospektiteorian päätöksenteon muodostumista. Maurice Allais esitti riskilliset valintakysymykset 1950-luvulla. Näihin kysymyksiin annetut empiiriset vastaukset olivat ristiriidassa odotetun hyödyn teorian kanssa. Tämän pohjalta syntyi paradoksi, joka kyseenalaisti odotetun hyödyn teorian. Odotetun hyödyn teoria perustuu Von Neumann – Morgensternin aksiomaattiseen odotetun hyödyn arvottamiseen. Henkilölle muodostuu riskiaversiivisuuden lajit, joiden mukaan hän tekee riskilliset päätökset. Kahnemannin ja Tverskyn luoma prospektiteoria on käyttäytymistaloustieteen kulmakiviä. Teorian mukaan ihminen ei painota havaitsemiaan todennäköisyyksiä lineaarisesti päätöksenteossa. Tappion kaihtaminen on yksi prospektiteorian löydös, jolla voidaan selittää tehtyjä valintoja, jotka eivät vaikuta rationaalisilta. Valintojen lopputulemia arvotetaan referenssipisteestä katsottuna. Prospektiteoria ehdottaa hylkäämään pysyvät preferenssit, sillä ne ovat referenssipisteriippuvaisia. Tutkielmassa esitetyillä teorioilla on riskimitat, joilla riskihalukkuutta voidaan mitata. Arrow-Prattin mitat on kehitetty odotetun hyödyn teorialle ja Köbberling-Wakkerin mitat tappion kaihtamiselle. Lopputulemana on, että päätöksenteossa riskillisissä valinnoissa mahdolliset tappiot painavat enemmän kuin voitot. Tämä voi ajaa ihmisen päätöksenteon samaan aikaan tappiota kaihtavaksi ja riskiä ottavaksi. Avainsanat – Nyckelord – Keywords päätöksenteko, riskilliset valinnat, käyttäytymistaloustiede, Allais’n paradoksi, prospektiteoria, odotetun hyödyn teoria
  • Tura, Ville (2014)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee Jeff McMahanin oikeutetun sodan teoriaa. Tutkielma koostaa McMahanin oikeutetun sodan teoriasta kokonaisvaltaisen näkemyksen ja arvioi sitä tämän jälkeen kriittisesti. McMahanin teoria lähtee liikkeelle argumentista, jonka mukaan samat moraalisäännöt pätevät sekä arkielämässä että sodassa. Hänen mukaansa sodan moraali eroaa arkimoraalista vain siten, että sodassa moraali on vaikeammin arvioitavassa kontekstissa. Tutkielman tavoitteena on vastata McMahanin teorian avulla neljään tutkimuskysymykseen: (1) Milloin taistelija on moraalisesti oikeutettua tappaa? (2) Voiko taisteluihin osallistumatonta tappaa ikinä oikeutetusti? (3) Mikä on tärkein kriteeri, jonka on täytyttävä ennen kuin sotaa voidaan pitää oikeutettuna? (4) Pitääkö tappamista rajoittaa sodassa? Jos pitää, niin keiden? Päälähteenä tutkielmassa käytetään McMahanin artikkeleiden ja kirjojen lisäksi Michael Walzerin ja David Rodinin teoksia. Tutkielmassa tutkitaan McMahanin teoriaa kriittisen tutkimuksen muodossa, joka koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tutkitaan McMahanin esittämiä argumentteja sodan moraalista. Tämän osan tavoitteena on vastata neljään edellä esitettyyn tutkimuskysymykseen. Toisessa osassa McMahanin teoriaa arvioidaan kriittisesti. Tämän osan tavoitteena on osoittaa McMahanin teorian mahdollisia heikkouksia ja ongelmia. Ensimmäisessä osassa rakennetaan ensin McMahanin teorian pohja neljän perustavan argumentin avulla, jotka juontuvat hänen kritiikistään Michael Walzerin teorialle. Tämän jälkeen siirrytään tutkimaan McMahanin näkemystä jus ad bellumista (milloin sota on oikeutettua julistaa) ja jus in bellosta (miten taistelijan on oikeutettua toimia sodassa). Näiden tutkimisen avulla selviää vastaukset neljään tutkimuskysymykseen: (1) McMahanin mukaan taistelija on oikeutettua tappaa silloin, kun hän on sekä kausaalisessa että moraalisessa vastuussa teostaan (2) Taisteluihin osallistumatonta ei ole ikinä oikeutettua tappaa, paitsi niissä harvoissa tapauksissa, joissa hänen kausaalinen ja moraalinen vaikutuksensa epäoikeutettuun sotaan on merkittävä (3) Tärkein arviointikriteeri sodan oikeutukselle on oikeutettu syy eli riittävän merkittävä oikeutettu päämäärä, jota voidaan tavoitella sodan keinoin (4) Sekä oikeutettua että epäoikeutettua sotaa taistelevien taistelijoiden tappamista on rajoitettava sodassa. Tutkielman toisessa osassa keskitytään McMahanin teorian kriittiseen arviointiin. Tutkielmassa selviää, että McMahanin teoria kohtaa haasteita ainakin neljällä eri tavalla. Ensinnäkin, hänen teoriansa olettaa sotien osapuolten olevan tasavertaisia keskenään. Toiseksi, hänen teoriansa mukaan oikeutettua sotaa taisteleville taistelijoille on myönnettävä lisäoikeuksia jus in bellossa ja epäoikeutetuilta taistelijoilta taas rajattava oikeuksia jus in bellossa. Kolmanneksi, McMahanin suhteellisuuden vaatimus haastetaan vastaesimerkin avulla. Neljänneksi, tutkielmassa kyseenalaistetaan olettamus, että taistelija voi tietää sodan olevan oikeutettu tai epäoikeutettu.
  • Onnela, Katri (2014)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee luonnonvarakiistoja kahdella harvaan asutulla seudulla, Suomen Inarissa ja Costa Rican Talamancassa. Molemmissa on viime aikoina vastustettu matkailuun liittyviä suunnitelmia, Inarissa Inarijärven kaavoitusta ja Talamancassa matkailusataman rakentamista. Tavoitteena on selvittää, mihin suunnitelmien vastustajat vetoavat, millä tavoin vetoaminen eroaa toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia tapauksista löytyy. Teoreettinen viitekehys nojaa yhteiskunnallisten liikkeiden teorioihin, kuten resurssien mobilisointiteoriaan, poliittiseen mahdollisuusrakenteeseen ja kehystämiseen, Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n oikeuttamisteoriaan ja Thévenot’n yleiseen teoriaan maailmaan sitoutumisesta. Tutkimuksen metodiikka perustuu Boltanskin ja Thévenot’n oikeuttamisen maailmoihin sekä Thévenot’n yhteisyyden kielioppeihin. Haastateltujen argumenttien oikeuttaminen jaetaan julkisen oikeuttamisen kielioppiin, liberaalien yksilöiden kielioppiin ja läheisten sidosten kielioppiin. Aineisto koostuu kvalitatiivisista teemahaastatteluista (24 kpl), jotka tehtiin Talamancassa ja San Joséssa marras-joulukuussa 2012 (14 kpl) sekä Inarissa helmikuussa 2013 (10 kpl). Lisäaineistona toimivat Inarijärven kaavoituksiin liittyvät muistutukset, huomautukset ja lausunnot, Inarilainen-lehden artikkelit ja mielipidekirjoitukset sekä video Talamancan kunnan kuulemistilaisuudesta. Inarin ja Talamancan aineistot eroavat seuraavilla tavoilla: 1. Puhuttaessa yhteisestä hyvästä Inarissa vedotaan suunnitelmallisuuteen, järkevyyteen, edullisuuteen ja lainmukaisuuteen, kun taas Talamancassa vedotaan solidaarisuuteen, yhdenvertaisuuteen. Molemmissa tapauksissa vedotaan näiden lisäksi nykyisten matkailuvalttien säilyttämiseen. 2. Läheisistä tunnesidoksista puhuttaessa Inarissa keskitytään luonnon rooliin elannon hankinnassa ja perinteisissä elämäntavoissa, käytännönläheisyyteen ja paikallisten ja luonnon yhteen kietoutumiseen. Talamancassa tunnesidoksista luontoon puhutaan hieman abstraktimmin, joko alkuperäiskansojen filosofiaan ja perinteeseen viitaten tai nykyisen ekomatkailuun perustuvan elämäntavan mahdollistajana. 3. Inarissa toimittiin enimmäkseen olemassa olevien yhdistysten kautta ja kukin taho keskittyi muokkaamaan yhdistyksen sisäisen kommunikaation omaan ryhmään sopivaksi sovitteluksi, minkä avulla ajettiin asiaa, tehden kuitenkin yhteistyötä keskenään. Talamancassa tavoitteena oli toimia yhtenä liikkeenä ja yhdistää monenlainen kommunikaatio yhteiseksi sovitteluksi, jonka pohjana oli yhteisyys, yhdenvertaisuus ja kaikkien läheiset sidokset asiaan. Samanlaisuuksia Inarin ja Talamancan tapauksissa löytyy yleisemmältä tasolta. Haastateltavat vetoavat yhteiseen hyvään ja läheisiin tunnesidoksiin, eivätkä juurikaan omiin henkilökohtaisiin intresseihinsä. He eivät vetoa puhtaisiin ympäristöarvoihin, eivätkä toisaalta luonnosta saatuihin omiin taloudellisiin hyötyihin. Luontoa ei nähdä kummassakaan tapauksessa kulttuurista erillisenä ympäristönä vaan kietoutuneena paikalliseen elämäntapaan, osana kulttuuria.
  • Hämäläinen, Hanna-Kaisa (2014)
    Työssäni tarkastelen Suomessa kouluampumisten jälkeen yleistyneitä koulu-uhkauksia ja tutkin, liittyykö niihin samanlaisia piirteitä kuin toteutuneisiin kouluampumistapauksiin. Tähänastisen kansainvälisen sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa tiedetään, että kouluampujat ovat yleensä miespuolisia ja teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia. Iskut sijoittuvat usein maaseutumaisille tai lähiömäisille paikkakunnille, eivät suurkaupunkeihin. Tekijät ovat saaneet haltuunsa aseen ja joillakin heistä on ollut diagnosoituja mielenterveysongelmia. He ovat useimmiten tulleet kiusatuiksi tai muuten syrjäytyneet kouluyhteisöstään. Ulossuljetuksi tuleminen omasta kouluyhteisöstä voi aiheuttaa yksilössä häpeää ja katkeruutta, mikä saattaa pitkittyessään purkautua aggressiivisena iskuna toisia ihmisiä kohtaan. Ostrakistiset, ulossulkevat rakenteet ovat usein läsnä etenkin pienten paikkakuntien kouluissa, jossa ihmisten sosiaaliset verkot ovat tiiviit ja kaikki tuntevat toisensa. Ostrakismin kokemus tällaisessa yhteisössä voi olla intensiivisempi kuin suurissa, moniulotteisemmissa yhteisöissä. Tämä saattaa lopulta johtaa niin sanottuun häpeäraivon purkaukseen muita kohtaan. Työssäni tutkin, missä määrin koulu-uhkauksissa ilmenee kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, ja liittyykö uhkauksiin ostrakistisista rakenteista juontuvaa turhautumista ja häpeäraivoa omaa kouluyhteisöä kohtaan. Aineistoni on poliisin tutkintailmoitukset ja esitutkintapöytäkirjat koulu-uhkauksista 27 kuukauden ajalta vuodesta 2010 alkaen. Asiakirjojen vertailussa hyödynnän Charles Raginin kvalitatiivisen vertailevan analyysin keinoja (Qualitative Comparative Analysis, QCA). Muodostan aineistosta löydettävistä tapausten ominaisuuksista dikotomisia muuttujia. Kun aineisto koodataan muuttujien mukaan, kokonaiskuva tapausten tyypillisistä piirteistä ja piirteiden yleisyydestä tarkentuu. Tutkin ensin kaikkia tapauksia niiden saamien muuttujien arvojen perusteella ja esitän aineiston jakautumisen muuttujien arvojen mukaan. Sen jälkeen syvennyn tapausten kvalitatiiviseen sisältöön ja luokittelen uhkaustapauksia pienempiin ryhmiin sen mukaan, miltä ne toistuvan tarkastelun ja ymmärtävän luentatavan perusteella näyttävät. QCA ja ymmärtävä luenta täydentävät toisiaan heterogeenisen aineistoni tutkimisessa. Koko aineistoni ei näytä jakavan kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, mutta aineistoni vakavimmille tapauksille ja kouluampumisille yhteistä on usein tekijän sukupuoli, ikä, ongelmat sosiaalisessa elämässä sekä alueellinen sijoittuminen maaseutumaiselle tai pikkukaupunkimaiselle paikkakunnalle. Toteutuneista kouluampumisista uhkaukset poikkeavat siinä, että myös naispuoliset henkilöt tekevät koulu-uhkauksia, tosin miespuolisia harvemmin. Aineistossani oli myös kaksi vakavaa, toteutunutta väkivaltatapausta. Ymmärtävän luennan perusteella voi todeta, että näihin väkivaltatapauksiin liittyy vahvasti ostrakismin ja häpeäraivon kokemuksia. Samanlaista häpeää ja aggressiivisuutta liittyi myös muihin aineistoni vakaviin uhkaustapauksiin. Tutkimukseni valottaa koulu-uhkausten moninaisuutta. Yli kymmenesosa aineistostani näyttäytyy vakavina tapauksina ja niihin liittyy samanlaisia piirteitä, kuin kouluampumisiin. Tällaista tapausta voi pitää eräänlaisena uhkaajan antamana ennakkovaroituksena. Myös monet kouluampujat ovat antaneet viitteitä aikeistaan ennen iskuaan, joten uhkauksiin tulee suhtautua kaikella vakavuudella. Vakavimpien tapausten ohella aineistoni osoittaa, että koulu-uhkaus voi olla ilkivaltainen teko, henkilökohtainen uhkaus, avunhuuto omiin ja kouluun liittymättömiin ongelmiin tai pelon ilmapiirin vuoksi koulu-uhkaukseksi tulkittu ilmiö. Työni vahvistaa uhkausten ja etenkin aineistoni toteutuneiden väkivaltatapausten osalta oletusta, että kouluampumiset ja -uhkaukset käsittävän ilmiön juuret ovat yhteisöjen rakenteessa ja ostrakismin kokemuksessa. Yhteenveto-osiossa arvioin myös kansainvälisten koulu-uhkausten käsittelyyn kehitettyjen välineiden soveltamismahdollisuuksia Suomessa.
  • Jokinen, Päivi (2014)
    Työssä tarkastellaan maahanmuutosta käytävää moraalista keskustelua sekä lapsiin liittyviä moraalisia kysymyksiä Kanadassa Quebecin provinsissa. Työn lähtökohtana on Kanadan maahanmuuttopolitiikassa vuodesta 2012 lähtien tapahtuneet muutokset sekä erityisesti Quebecin provinssissa maahanmuuttoon liittyvä keskustelu. Työn tavoitteena on nostaa esiin moraaliset painotukset maahanmuuttoon ja lapsuuteen liittyen. Tutkimus on samalla etnografinen kuvaus siitä, kuinka maahanmuuttokäytänteiden kautta vaalitaan tiettyjä arvoja. Tutkielman aineisto on kerätty kahden kuukauden kenttätyön aikana marras-joulukuussa 2013 Kanadassa Quebecin provinssissa Montrealin kaupungissa. Aineisto muodostuu kenttätyön aikana tehdyistä järjestötyöntekijöiden haastatteluista ja keskusteluista sekä erilaisissa tapahtumissa tehdystä osallistuvasta havainnoinnista. Aineistona käytetään myös uutisia ja internetissä käytyjä keskusteluja. Tämän lisäksi erilaiset lait ja säädökset ovat keskeinen osa tutkimuksen aineistoa. Työssä kuvataan kahta eri lähestymistapaa maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Työ osoittaa, kuinka ihmiset paikantavat moraalinsa eri tavoin, joko inhimillisyyttä tai oman yhteisön suojelua korostaen. Moraalisen keskustelun avulla osoitetaan, kuka on oikeutettu olemaan yhteisön jäsen. Lisäksi analyysissa tarkastellaan lasten asemaa ja heihin liittyviä moraalisia kysymyksiä. Analyysi nostaa esiin erityisesti yhteisön arvojen suojelun sekä paikan merkityksen osoittaen, kuinka olennaista maahanmuutosta käytävässä keskustelussa on ihmisten alueella viettämä aika ja siten heidän juurtuneisuus alueeseen. Aineiston ja teorian avulla työssä analysoidaan myös lapsiin liittyviä moraalisia painotuksia ja niiden merkitystä lasten omaan elämään. Lasten aseman tarkastelu erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä osoittaa, kuinka käsitys lapsuudesta ei ole luonnollinen. Aineiston analyysin avulla osoitetaan myös, kuinka quebeciläisten asema vähemmistönä selittää sitä, että maahanmuuton edustama uhka ohjaa provinssin maahanmuuttokäytänteitä. Tutkielman johtopäätös on, että lait ja säädökset luovat eriarvoisia ja erilaisia lapsia, kyseenalaistaen siten vallalla olevan käsityksen lapsuudesta. Lisäksi tutkielma tuo esiin, kuinka vähemmistön ollessa kyseessä kysymykset maahanmuutosta luovat aina moraalisen paradoksin inhimillisyyden arvostuksen ja omien arvojen suojelun välille. Maahanmuutto edustaa aina uhkaa vähemmistön omalle selviytymiselle. Siten maahanmuutto luo erityisen moraalisen ongelman vähemmistöjen ollessa kyseessä.
  • Markoff, Noora (2014)
    Tämän hetkisessä työelämässä keskeisiä teemoja ovat verkostoituminen, uusien innovaatioiden luominen sekä jatkuva osaamisen kehittäminen. Työelämä on tällä hetkellä varsin yhteistyökeskeistä sekä vaatii työntekijöiltä jatkuvaa oppimista. Tässä pro gradu- tutkielmassa tarkasteltiin tiimeissä tapahtuvaa työssä oppimista suomalaisen työelämän kontekstissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin tiimeissä työskentelevät työntekijät oppivat ja millaisia tekijöitä tiimeissä työskentelevät työtekijät nostavat esille puhuessaan työssä oppimiskokemuksistaan. Tutkimuksen aineistona käytettiin kahdeksaa vuonna 2005 kolmen suomalaisen organisaation keskuudesta kerättyä ryhmähaastattelua. Ryhmähaastatteluihin osallistuneet henkilöt edustivat organisaatioiden valmiita työtiimejä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi organisaation oppimisen näkökulma työssä oppimiseen sekä tarkemmin Nonakan ja Taceuchin (1995) tiedon luomisen malli sekä Nonakan ja Konnon (1998) oppimisen tilojen käsite. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys toimi sisällönanalyysin teemoittelun taustalla. Sisällönanalyysi osoitti, että tiimeissä opitaan sekä 1) sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti että 2) työtä tekemällä. Sosiaalinen ja vuorovaikutuksellinen toiminta sisältää ongelmanratkaisua, pohdintaa sekä kollegan asiantuntijuuden hyödyntämistä. Oppimisen sosiaalisuuden ja vuorovaikutuksellisuuden yhteydessä tiimeissä oppimiseen liittyviksi tekijöiksi paljastuivat luottamuksellisuus, toimivat ihmissuhteet, avoin asenne sekä vastuun jakautuminen. Tiimien työtä tekemällä oppimiseen kuuluu harjoittelua, virheistä oppimista sekä oppimista työn tekemisen sivutuotteena. Tekemällä oppimiseen liittyviksi tekijöiksi nousivat aineistosta työn monipuolisuus sekä työn haasteellisuus.
  • Stipa, Anita (2014)
    Tutkimus tarkasteli nuorten tanssijoiden arvoja ja unelmia kuuden alle 30-vuotiaan tanssijan ja tanssinopiskelijan teemahaastattelujen ja kvantitatiivisen arvomittauksen avulla. Tanssijoiden arvoista ei ole aikaisempaa tutkimusta, joten tutkimus täyttää aukon kirjallisuudessa. Tanssija on ammattina lähellä taiteilijaa, mutta myös huippu-urheilijaa. Knafo js Sagiv (2004) saivat tutkimuksessaan tukea hypoteesille että taiteilijat ovat arvoiltaan itseohjautuvia ja universalistisia. Kun huippu-urheilu on jo määritelmän mukaan suoriutumista, voi olettaa, että urheilijoiden arvoissa korostuu suoriutuminen. Tutkimuskysymykset koskivat paitsi sitä, mitä arvoja nuorilla tanssijoilla on, myös sitä, kuinka arvot ovat vaikuttaneet tanssijan uran valintaan, kuinka arvot heijastuvat haastatteluissa, kuinka tanssi heijastaa arvoja sekä mitä ja minkälaisia unelmia nuorilla tanssijoilla on. Tanssin tiedotuskeskuksen, Teatterikorkeakoulun ja tanssiteatterien kautta tavoitettiin haastateltaviksi kuusi alle 30-vuotiasta naispuolista tanssijaa ja tanssinopiskelijaa. Tutkimuskysymyksiä kartoitettiin puolistrukturoidussa teemahaastattelussa., jossa kysyttiin ensin tanssijoiden taustaa, sitten unelmia, arvoja, tulevaisuudenodotuksia, työssäkäyntiä, liikkumista yleensä tanssissa ja liikettä musiikkiin, tanssin yhteyttä elämän tarkoitukseen , tanssimaailmaa, tanssin tasoa ja roolien saantia. Lopuksi tutkittavat täyttivät Schwartzin arvokyselyn suomalaisen version (Pohjanheimo 1997), jossa oli 72 osiota. Teemahaastatteluissa nuoret tanssijat määrittelivät keskeisiksi arvoikseen tyypillisesti inhimillisyyden ja ihmisläheisyyden. Pipsa Niemisen mukaan (1998) on neljä syytä harrastaa tanssia: itseilmaisu, sosiaaliset kontaktit, kehon kiinteys ja hyvinvointi ja saavutus/ esiintyminen. Haastateltavani korostivat sisäistä halua, kehon ja liikkumisen tarvetta, he tanssivat onnellisuuden ja elämänilon takia ja itseilmaisun takia. Korostui se seikka ettei kukaan valitse tätä uraa rahan takia. Tanssijoiden arvohierarkiassa ensimmäisenä oli hyväntahtoisuus ja toisena itseohjautuvuus, kolmantena universalismi. Kun tanssijoiden arvoja verrattiin samanikäisiin suomalaisiin naisiin yleensä Puohiniemen (2006) tutkimuksen mukaan, tanssin harrastajille itseohjautuvuus, virikkeisyys ja suoriutuminen olivat paljon tärkeämpiä kuin nuorille suomalaisnaisille keskimäärin. Vähemmän tärkeitä taas olivat yhdenmukaisuus ja turvallisuus, mikä vastaa Knafon ja Sagivin (2004) havaintoja. Unelmia oli pysyä terveenä ja kehollisesti hyvässä kunnossa, saada töitä, perhe ja jopa talo, matkustelu. Avainsanat: tanssi, arvot, identiteetti, sosiaalinen identiteetti, unelmat, laadullinen tutkimus
  • Westerback, Frida (2014)
    Ifrågavarande avhandling berör professionella vuxnas uppfattning om stöd för unga online. Den informations- och kommunikationsteknologiska utvecklingen har breddat arenan där vuxna erbjuder stöd och hjälp för unga, som ett komplement till fysiska stödalternativ inom social- och hälsovården, där kommunikationen sker ansikte-mot-ansikte. Vad detta innebär för praktiken och hur stödsamtal online kan ta sig uttryck ligger i studiens fokus. Forskningsfrågan är tudelad: Hur beskriver vuxna professionella samspelet med och bemötandet av unga online och hur ser de på styrkor och utmaningar i kommunikationen i denna kontext? Avhandlingen har en kvalitativ ansats, som strävar efter en djupare förståelse av temat. Vidare kan avhandlingen karaktäriseras som praktikforskning, då syftet är att genom ett hermeneutiskt synsätt få en förståelse för det praktiska arbetet och att komma fram till utvecklingsförslag och förbättring för fältet där arbetet utförs. Hur kan verksamheten i ljuset av dessa forskningsresultat dels förstärka det nuvarande arbetet som görs, dels fokusera på framtiden och vilka riktningar stödarbetet med unga online behöver eller kan ta. Forskningen tar avstamp i teorier om bemötande, dialogiskt arbete och samspel mellan vuxna och unga. I fokus ligger även socialt stöd i relation till ensamhet. Denna avhandling bygger på det empiriska material som utgörs av intervjuer som förts med de professionella vuxna inom den online-tjänst som står i fokus i studien. Valet att studera en online-tjänst utgår från ett intresse för det arbetet vuxna utför gentemot unga i denna utvidgade sociala omgivning på nätet, att dokumentera de vuxna professionellas syn på det arbetet de realiserar, som syftar till att stöda de unga. Online-tjänstens handledare intervjuades genom datorstödda intervjuer (chattintervjuer) som metod. Valet av metodologi har en koppling till handledarnas arbetskontext, syftet var att närma mig dem genom samma samtalsverktyg, som de bemöter de unga med. Forskningsmaterialet analyserades genom innehållsanalys. I denna studie argumenteras för att genom socialt stöd online främja den psykiska hälsan och minska på känslan av ensamhet bland unga. Viktigt att poängtera är att den form av socialt stöd som en vuxen professionell handledare online kan erbjuda, inte i sig kan radera ensamhet, men stödet kan i stunden minska på upplevelsen av ensamhet och hjälpa de unga att hitta socialt stöd även utanför chattens ramar. Att de unga inom ramen för chatten även kan samtala med andra unga som eventuellt befinner sig i en liknande livssituation, kan ytterligare förstärka känslan av socialt stöd. Professionella vuxnas tillträde i online-miljöer avsedda för unga, kan i ljuset av dessa resultat ses både lättförverkligat och mer invecklat. Tanken om att erbjuda vuxenstöd online är god, samtidigt som förverkligandet i praktiken kan stöta på utmaningar, främst på grund av en heterogen brukargrupp med oförutsägbar problematik. Anonymiteten är en faktor som kan leda till etiska dilemman, i fall där de professionella saknar information om den hjälpbehövande unga. Framtidens utmaningar gällande online-arbete med unga tenderar handla om hur dessa övergångstjänster tydligare kunde komplettera de befintliga fysiska social- och hälsovårdtjänsterna. Då resultaten i denna studie visar att unga anförtror sig till online-tjänsten med komplexa ärenden, är det av yttersta vikt att handledarna är professionella med adekvat utbildning, som tangerar social- och hälsovård. Väsentlig fortsatt forskning gällande föreliggande tema, kunde beröra innefattande av ett brukarperspektiv, problematiken gällande stödtjänsters övergångsfunktion samt hur denna typ av service fungerar som komplement till fysiska tjänster, samtidigt som de olika serviceformerna behöver vara medvetna om varandras existens. Hur införliva en mångprofessionell dimension i arbetet ses ytterligare som en viktig aspekt vad gäller utveckling och vidare forskning.
  • Takala, Katri (2014)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan puheenaiheen epäjatkuvuutta psykoterapiassa. Kiinnostuksen kohteena ovat terapeutin interventiovuoroja seuraavat potilaan vastausvuorot sekä potilaan vastausvuorojen suhde terapeutin interventiovuoroissaan ylläpitämään projektiin. Pyrkimyksenä on pureutua vuorovaikutuksesta tunnistettuun, mutta vähän keskustelunanalyysin piirissä tutkittuun ilmiöön, soveltaen aihepiiriin liittyvää aiempaa tutkimusta ja käsitteistöä, tuoden aiheesta esiin uusia näkökulmia ja painotuksia. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 29 yksilöterapiaistunnosta, joista 15 on ääninauhoitettua istuntoa kognitiivisesta psykoterapiasta, kahdelta terapeutti-potilas parilta (kummassakin sama terapeutti) ja 14 videotallennettua istuntoa psykodynaamisesta terapiasta, neljältä eri terapeutti-potilas parilta. Tutkimusaineiston analyysissä sovelletaan vuorovaikutusprosessin tutkimiseen kehitettyä keskustelunanalyyttistä metodia. Menetelmä mahdollistaa vuorovaikutuspuheen jäsentymisen yksityiskohtaisen tarkastelun ja erittelyn. Terapian yhteistyöluonne tulee myös erityisen näkyväksi käytetyn metodin avulla. Tutkimusaineistosta erottui kolme potilaan vastauspuheenvuoroja jaottelevaa kategoriaa: topikaalinen selektiivisyys, saman topiikin sisällä tapahtuva näkökulman vaihdos ja topikaaliset siirtymät. Lisäksi kategorioiden sisältä erottui erityyppisiä vastausvuoroja. Topikaalisen selektiivisyyden kategoriasta erottui vastauspuheenvuoroja, joista osa oli ”Lisäinformaatiota tarjoavia potilaan vastauksia” ja osa ”Omista tunnekokemuksista etäännyttäviä potilaan vastauksia”. Topiikin sisällä tapahtuva näkökulman vaidos -kategoriassa oli ainoastaan kaksi esimerkkitapausta. Niitä yhdisti se, että potilas jatkoi sisällöllisesti saman keskustelunaiheen käsittelyä kuin terapeutti, korostaen kuitenkin terapeutin esittämästä näkökulmasta eriävää omaa asennoitumistapaansa. Topikaaliset siirtymät kategoriasta erottui puolestaan vastausvuoroja, joista osassa potilas teki siirtymän ”Itsestä muuhun” ja osassa siirtymän ”Tunteista toiseen/toimintaan”. Tutkimusaineiston analyysi osoitti, että topiikkiin liittyvän epäjatkuvuuden eri ilmenemismuodot voivat kietoutua myös yhteen. Tietyn topiikin ympärille rakentuneet terapeutin ja potilaan puheenvuorot voivat muodostaa pitkiä sekvenssiketjuja, ja potilaan tuottamat vastausvuorot voivat olla topiikin käsittelyn osalta vaikeaselkoisia sekä monipolvisesti rakennettuja. Tämä vahvisti näkemystä siitä, että tutkittujen ilmiöiden rajat eivät ole selkeät siten, että ne asettuisivat saumattomasti tiettyyn kategoriaan. Topiikin epäjatkuvuuteen liittyvät ilmiöt ovat hienovaraisia ja tehtyihin havaintoihin sisältyy useissa tapauksissa jonkinasteista tulkinnanvaraisuutta. Saadut tutkimustulokset poikkesivat määrällisesti aiemmista arkikeskustelusta tehdyistä tutkimuslöydöksistä. Tutkittujen ilmiöiden esiintyvyys oli vähäistä suhteessa käytetyn aineiston laajuuteen. Näyttäisi siltä, että topiikin epäjatkuvuus on jokseenkin harvinainen ilmiö psykoterapiassa verrattuna arkikeskustelusta tehtyihin havaintoihin. Potilas näyttää välttävän terapeutin interventioita seuraavissa vastausvuoroissaan avointa keskustelutopiikin vaihtamista tai muuta käsiteltävästä aiheesta poikkeamista. Kun potilaan vastausvuoro poikkeaa keskustelunaiheesta, se tapahtuu usein monipolvisesti rakennetujen vuorojen kautta tai muuten vaikeasti tunnistettavalla tavalla. Keskustelunaiheesta poikkeamisen välttäminen voi johtua esimerkiksi siitä, että potilas vastaa ainakin näennäisesti topiikin jatkuvuuden preferenssiodotukseen.